Edro gûr lín (Erestor/Glornfindel, Slash, PG-13, osa 2/8)

[Suetus]

Title: Edro gûr lín
Author: Suetus
Beta: Suetuksen hyvä ystävä
Raiting: PG-13
Pairing: Erestor/Glornfindel
Genre: Slash, (Angst, Fluffy)
Warnings: Juu.. Slash..
Disclaimer: Täytyy myöntää, että hahmot ovat Tolkienin. Minä vain vähän leikin niillä (olishan ne hiano omistaa itsekin)
Summary: Enpä avaa tarinaa, saatte ihan itse lukea mitä siinä tapahtuu. Otsikko on Sindaria ja tarkoittaa suomeksi "avaa sydämesi". Ja en tiedä josko noitten haltioiden pitäisi puhua Quenyaa, tässä ne puhuvat nyt kuitenkin Sindaria. Eli ei siitä sitten turhia valituksia, kiitos!
Feedback: Palautetta isolla P:llä kiitos ^^

Luvut:
1. Paluu kotiin
2. Minä rakastan sinua

[Suetus]

Luku 1. Paluu kotiin

Mustahiuksinen haltia keinui hyräillen rauhallisen hevosen askelten tahtiin. Erestor, Rivendellin neuvonantaja, oli juuri palaamassa pitkältä lomaltaan jonka lord-Elrond oli hänelle suonut. Erestorin täytyi myöntää, että vaikka kuinka hän oli lomaa vastustellut, niin oli se loppujen lopuksi tehnyt hyvää hänen mielelleen. Hän ei enää edes tiennyt miksi oli vastustellut lomaa niin paljon. Tai no.. Erestor oli huomannut miettivänsä yhä useammin erään kultahiuksisen haltian vartaloa, hänen tapaansa kävellä ja puhua. Kaikki asiat tuossa haltiassa viehättivät Erestoria suunnattomasti. Neuvonantaja oli kuitenkin yrittänyt työntää häiritseviä ajatuksiaan sivuun ja unohtaa koko toinen haltia.

Nähdessään tutun siluetin piirtyvän taivasta kohti Erestor kannusti hevostaan raviin. Se vastasi kiltisti Erestorin pyyntöön ja kuljetti tottuneesti mustahiuksisen haltian Rivendellin pihaan. Samassa läheisestä talosta kiirehti tuo samainen kultahiuksinen haltia ulos, jota Erestor oli juuri ajatellut. Haltia pysähtyi yllättyneenä tuijottamaan Erestoria ja sai pian puhekykynsä takaisin.
"Mae govannen Erestor !" haltia nyökkäsi kohteliaasti hymyn kareillessa suupielillään.
"Mae govannen Glornfindel!" Erestor nyökkäsi vähintään yhtä kohteliaasti takaisin ja jatkoi:
"Gîl síla na lû govaded". Glornfindeliksi puhuteltu haltia kuitenkin jätti kohteliaisuudet taakseen huvittunut ilme kasvoillaan ja halasi toista haltiaa lämpimästi.
"Tervetuloa kotiin Erestor. Elrond onkin kaivannut sinua", Glornfindel naurahti Erestorin hämmentyneelle ilmeelle ja punalle joka oli ilmestynyt tämän poskille.
"Umm.. Sepä mukavaa. Minullakin on ollut ikävä.." Erestor aloitti mutta sulki suunsa nopeasti, ettei vaan olisi sanonut mitään paljastavaa.
"Niin? Rivendelliäkö? Voi, tätä paikkaa tulee aina ikävä mihin tahansa sitten meneekin", Glornfindel totesi huvittuneesti. Sitten haltia nosti Erestorin pakkaukset hevosen selästä ja lähti viemään niitä tottuneesti Erestorin huonetta kohden toisen haltian vastusteluista huolimmatta.

Saatuaan pakkaukset Erestorin huoneeseen Glornfindel kiiruhti omaan huoneistoonsa. Hän oli totisesti odottanut tätä hetkeä kauan, sillä hän rakasti tuota Rivendellin neuvonantajaa yli kaiken. Kaikki tuossa toisessa haltiassa oli todella kaunista ja sulavaa. Glornfindel ei pystynyt unohtamaan noiden silmien hämillistä katsetta joka pari minuuttia sitten kohtasi hänen omat silmänsä. Erestor oli vain niin jäykkä käyttäytymiseltään ja raukka menee hämilleen pienestäkin halauksesta. Glornfindelin ei pitänyt ensin halata toista haltiaa, mutta hänen itsehillintänsä petti taas. Niin monta kertaa hän oli ajatellut Erestoria tämän loman aikana. Glornfindel olisi mielellään mennyt Erestorin mukaan lomalle, mutta hän ei halunnut herättää liikaa huomiota.

Samaan aikaan Erestor oli saanut pakkauksensa purettua ja manaili itsekseen kuinka oli punastunut hetkellä jona Glornfindel oli häntä halannut. Eihän se ollut muuta kuin tuttavallinen halaus pitkän ajan jälkeen. Erestor päätti, että välttelisi kultahiuksisen haltian läsnäoloa niin paljon kuin olisi mahdollista. Sitten hän kiiruhti Elrondin puheille.

Astuessaan Elrondin työhuoneeseen, hänen silmänsä kohtasivat Glornfindelin silmät. Tännekö tuo haltia on jo ehtinyt, Erestor ajatteli harmissaan hiljaa mielessään ja laski katseensa maahan. Siksi hän ei nähnyt toisen haltian nälkäistä katsetta, joka viipyi pitkään hänen vartalollaan. Vasta kun Glornfindel lähti Elrondin työhuoneesta, Erestor uskalsi nostaa katseensa.
"Mae govannen lord-Elrond", Erestor tervehti Elrondia.
"No mutta Erestor. Olet tullut vihdoin takaisin. Tai Glornfindel ehtikin jo tulla kertomaan, että tulit", Elrond puheli aina niin tärkeällä äänellään Erestorille.
"Niin. Päätin tulla, sillä aloin kaipaamaan takaisin tänne", Erestor vastasi haaveksuvalla äänellä.
"Kaipasit takaisin tänne? Vai kaipasitko jotakin?" Elrond totesi kysyvästi. Erestor laski taas katseensa pelästyneen näköisenä. Ei kai Elrond tiedä asiasta mitään.
"Tiedäthän Erestor, että joskus on vaikeaa tehdä oikein, mutta lopussa oikein toimiminen palkitaan, vaikka se toisten tai itsensä mielestä tuntuisikin väärältä", Elrond jatkoi salaperäisesti kaiken tietävällä äänellään. Erestor nielaisi syvään ja pystyi vain nyökkäämään kalpeana. Sitten haltia nappasi Elrondilta tarkistettavat paperit ja kiiruhti kaapu hulmuten takaisin omaan huoneeseensa.

Erestor alkoi selailemaan papereita, mutta niiden tarkastamisesta ei tullut mitään. Hänellä pyörivät päässä vain Elrondin sanat. Erestor tiesi, että tässä kohtaa oikein toimiminen olisi kertoa Glornfindelille, mutta se tosiaan olisi vaikeaa. Lisäksi miespareja ei yleensä hyväksytty haltioiden keskuudessa, mutta se asia oli tuntunut muuttuvan. Tai sitten asiasta vain ei ikinä oltu puhuttu paljoakaan. Erestor työnsi sitkeät ajatuksensa mielensä syövereihin ja alkoi tutkimaan papereita päättäväisesti.

Glornfindel istui huoneessaan ikkunan edessä katsellen taivaalle. Sitä koristivat kauniit tähdet ja täysikuu. Päivä oli painunut nopeasti länteen, ja vaikka kuinka tuo kultahiuksinen haltia oli toivonut näkevänsä vielä Erestorin edes vilaukselta, ei hän ollut nähnyt tätä. Aivan kuin Erestor olisi kartellut Glornfindeliä. Haltia ei kuitenkaan keksinyt siihen mitään järkevää selitystä. Lopulta hän luovutti yrityksistään keksiä syytä kartteluun ja painoi päänsä höyhenenpehmeälle tyynylle. Yöllä haltia näki unta matkatavaroista, tähdistä ja Erestorista.


A/N: Terveisiä täältä partioleiriltä. Siinä siis syy myöhäiseen kirjusteluun. Koko yön aiomme pysyä hereillä ja tämä idea putkahti sitten päähämme (ja partioleirillä voi olla tietokone mukana). Tästä tuli nyt ihan törkeän lyhyt, mutta toivottavasti tykkäätte. Ensimmäinen ficcini tällä parituksella. Siis ei kokonaan ensimmäinen ficcini, mutta kuitenkin siis ensimmäinen tällä parituksella. Joo, jos olen nyt hiljaa ja päästän teidän kirjoittamaan palautetta. Siis palautetta kiitos jatkanko tätä vai jätänkö tämän tälläiseksi päähän pistoksi? ^^

Tässä vielä tekstissä käytetyn sindarin suomennokset:
Mae govannen = Terve tavatessamme
Gîl síla na lû govaded = Tähdet loistavat tapaamisemme aikana

-Suetus-

[Silidir]

Hmmm...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Glorfindel ja Erestor on paras paritus. Ja kyllä, nämä haltiat puhuvat pikemminkin quenyaa, mutta osaavat varmasti myös Sindarin kieltä, joten annan anteeksi nuo. Noiden haltiakielten käyttö tekstissä on aina hieman vaikea paikka, ja ehkä kuitenkin suosittelisin noiden käännösten olevan tekstin lopussa ja ihan suomeksi? Jotenkin tuo sulkuhomma tökkäisee vähän pahasti.

Pilkkuja puuttuu jonkin verran ja jotkin lauseista oli aika vaikeasti muotoiltu. Hankaloitti lukemista kun alkoi vääntelemään lauseita vähän silleen eeeeh. Kannustaisin ehkä erilaisten betojen käyttöä. Siis yksi osaa jotain ja toinen jotain. Itsekin käytän useampaa apuna tekstien kanssa ja se toimii.

Mutta hei. Tästä on hyvä jatkaa! Ehdottomasti jatkoa toivon minä.

~Sil

[Suetus]

Oi, kiitoskiitoskiitos palautteesta Silidir! Juu, ajattelinkin että miten sijoittaisin nuo selitykset, voisin ne korjata noin jos helpottaisi lukemista ^^. Ja minun alaanihan on keksiä mahdollisimman vaikeita lauseita

-Suetus-

[Suetus]

Luku 2. Minä rakastan sinua

Oli kulunut jo viikko siitä päivästä jona kunnianarvoisa Erestor oli päättänyt saapunut takaisin kotiin. Glornfindel ei enää saanut silmiään irti neuvonantajasta vaikka kuinka yrittikin, sillä mitä enemmän haltia yritti olla haaveilematta toisesta sitä enemmän Erestor kummitteli hänen ajatuksissaan. Ja nykyään Glornfindel näki toista haltiaa enää niin harvoin, että hänen mielestään oli turhaa haaskata noita hetkiä tuijottelemalla jonnekin muualle. Glornfindelille ei vielä ollut täysin auennut miksi Erestor oikein vältteli häntä eikä halunnut puhua hänen kanssaan, mutta nyt Glornfindel luuli tietävänsä syyn. Ja hän aikoi ottaa siitä selvää tavalla tai toisella. Eikä hän luovuttaisi ennen kuin saisi puhuttua Erestorin kanssa.

Erestor makasi peittonsa alla sängyssä puoleen päivään saakka ajatellen asioita. Hän ajatteli lähinnä Glornfindeliä ja tämän kuvajaista mielessään, sekä edelleen samaa pientä lausetta jonka Elrond oli lausunut päivänä jona hän palasi takaisin Rivendelliin. Erestor olisi palanut halusta kertoa Glornfindelille, mutta hän ei vain pystynyt siihen. Jokin oli kovettanut Erestorin sydämen niinä pitkinä elinvuosina jotka hän oli viettänyt jo maan päällä. Erestor ei vain enää osannut avata sydäntään toiselle. Miten voikin olla niin vaikeaa vain sanoa toiselle, että välitti tästä? Lopulta Erestor päätti karistaa sitkeät ajatukset päästään ja mennä kävelemään Rivendelliin kauniiseen puutarhaan hetkeksi. Se kun selvitti yleensä haltiain ajatukset.

Puutarhaan meno oli kuitenkin virhe. Siellä viileän tuulen hellimänä puun alla istui kultahiuksinen Glornfindel, joka huomasi Erestorin salaman nopeasti ennen kuin tämä ehti paeta vähin äänin paikalta.
"Erestor! Odota!" Glornfindel huudahti käskevästi mustahiuksiselle haltialle juuri kun tämä oli kääntymässä ja juoksemassa pois paikalta. Erestor kääntyi hitaasti yrittäen hillitä pakohalunsa.
"Erestor, miksi olet pakoillut minua koko viikon? Mikä sinulla oikein on?!" Glornfindelin päättäväinen ääni kysyi kuin jostain kaukaa usvan takaa. Erestor tuijotti vain eteensä ja mietti miksi Glornfindelin oli noin helppo julkistaa kaikki ajatuksensa ja tunteensa. Miksi hän itse vain voisi avata suutansa ja sanoa yhden pienen lauseen..
"Minä.." Erestor aloitti, mutta ei yhtäkkiä keksinyt loppua lauseelleen. Ei ollut normaalia neuvonantajalle, ettei hän keksinyt mitään sanottavaa. Taas kerran hän oli sulkemassa kuortaan lopullisesti kiinni.
"Vastaisit nyt. Oletko kunnossa?" Glornfindel kysyi lempeämmin Erestorilta huomatessaan tämän vaikenemisen.
"Man anírach cerin an le?".
"Et mitään", Erestor sai inahdettua hiljaa, mutta päättäväisesti. Sitten hän kääntyi mustat hiukset heilahtaen ja harppoi pitkillä askeleilla huoneeseensa jättäen hömistyneen Glornfindelin katsoman hänen peräänsä.

Erestor vaipui istumaan kirjoituspöytänsä viereen ja painoi päänsä käsiinsä. Siinä hänellä olisi ollut oiva tilaisuus kertoa Glornfindelille tunteistaan, mutta hän oli mennyt pilaamaan sen. Tuskin tulisi toista yhtä sopivaa tilaisuutta, vaikka tuo toinen haltia ei hänestä varmaan pidäkään. Ystävämielessä kyllä, sillä Erestor ja Glornfindel olivat olleet ystäviä niin kauan kuin Erestor jaksoi muistaa, mutta se ei nyt riittänyt Erestorille. Hän halusi tuntea Glornfindelin paremmin ja omistaa tämän kokonaan. Mustahiuksinen haltia pelästyi omia ajatuksiaan ja tunsi kuinka kyyneleet tekivät tuloaan. Erestor tukahdutti ne kuitenkin taitavasti, niin hän oli monesti ennenkin tehnyt. Samassa haltia tunti lämpimän käden olkapäällään.

"Erestor, nyt kerrot mikä sinulla on", kuului lempeä mutta käskevä ääni hänen takaansa. Erestor kirosi mielessään muistaessaan jättäneensä oven rakoselleen. Hän yritti rauhoittaa mielensä ja kääntyi katsomaan toista haltiaa vakavasti.
"Glornfindel, minä en ole velvollinen selittämään sinulle ongelmiani tai tekemisiäni", Erestor sanoi kylmästi, mutta samassa yritti nielaista juuri sanomansa sanansa. Ei, ei tämän näin pitänyt mennä. Nyt hän pilaisi kaikki mahdollisuutensa viimeistään.
"Mutta olemme voineet ennenkin puhua asioista suoraan. Olemme olleet ystäviä vaikka kuinka kauan", Glornfindel yritti saada Erestorin puhumaan. Tämä kuitenkin katsahti vain vihaisesti kultahiuksista haltiaa. Glornfindel ei nyt ymmärtänyt häntä ollenkaan.
"Gwanno ereb nin!" Erestor sanoi käskevästi, mutta hänen varmuutensa ja rauhallisuutensa rakoili. Glornfindel katsoi toista haltiaa hämmästyneenä. Erestor ei ollut ikinä ennen käyttäytynyt näin kummasti. Erestorin ilme ei järkähtänytkään ja hän käänsi päänsä pois päin toisesta haltiasta. Glornfindel kyllä tiesi, että Erestorilla oli vaikeuksia ilmaista tunteensa, mutta hän ei olisi ikinä uskonut joutuvansa itse tiuskinnan kohteeksi. Ikinä ennen ei häntä oltu käsketty pois neuvonantajan huoneesta.
"Lasto!" Glornfindel sanoi yhtäkkiä järkähtämättömästi ja tarttui Erestorin leuasta kiinni kääntäen haltian katseen itseensä.
"En tiedä mikä sinulla on, mutta näin et ole ikinä ennen käyttäytynyt ja toivon totisesti ettei tämä ole pysyvää, koska minä rakastan sinua Erestor enkä halua sinun jäävän tälläiseksi". Sitten hän kääntyi pois ja käveli rauhallisin askelin pois Erestorin huoneesta.

Erestor jäi katsomaan Glornfindelin perään. Oliko hän kuullut oikein mitä haltia oli sanonut, vai oliko kuullut vain sen mitä olikin halunnut kuulla? Erestor ei tiennyt enää mitä ajatella. Jos kerran Glornfindel rakasti häntä, niin hän voisi hyvin mennä kertomaan tälle. Mutta toisaalta jos Erestor olikin kuullu vain väärin. Jos hän olikin nähnyt vain unta. Erestor antoi vihdoin vuosien tuhkahdutettujen tunteiden purkautua samalla kertaa ja vaipui lohduttomaan itkuun nojaten käsiinsä. Pian haltia sai kuitenkin koottua ajatuksensa ja hillittyä itkunsa. Hän ei keksinyt yhtään järkevää syytä Glornfindelin sanoille, mutta päätti, että huomenna hän menisi puhumaan kultahiuksisen haltian kanssa vaikka henki menisi. Ehkä lord-Elrondin sanat pitivät taas jälleen kerran paikkaansa, niin kuin ne aina ennenkin olivat pitäneet.

Glornfindel istui keskellä huonettaan lattialla kevyesti huojuen. Hän katsoi johonkin kaukaisuuteen ja ajatteli katkerasti katuen sanojaan. Niissä ei ollut mitään pahaa eikä niistä löytynyt yhtään valhetta, mutta hänen ei ollut tarkoitus tunnustaa rakkauttaan aivan vielä. Ensin olisi pitänyt saada selville tunsiko ehkä Erestor häntä kohtaan jotain. Nyt Glornfindel tunsi pilanneensa koko suunnitelman, sillä jos Erestor ei rakastanut häntä, tämä pitäisi häntä takuulla hulluna ja tyhmänä. Glornfindel vaipui ajatustensa syövereihin, ja yritti työntää epäilevät ajatukset johonkin kauas pois. Silti haltia ei luopunut ajatuksesta, että Erestor kuitekin tuntisi jotain häntä kohtaan.

A/N: Ihan ok luku. Tämä nyt on vain nuorenparin kärttyisyyttä kuvaavaa. Ja sori lyhyys, mutta minulle näyttää olevan ominaista tälläiset lyhyet luvut..

Tässä vielä haltikieliset repliikit:
Man anírach cerin an le? = Mitä voin tehdä vuoksesi?
Gwanno ereb nin = Jätä minut yksin
Lasto = Kuuntele