Beyond the Sea (Frodo/Sam, R, Slash!!)

[Suetus]

Title: Beyond the Sea
Author: Suetus
Raiting: NC-17
Pairing: Frodo/Sam (Ruusa/Sam, Merri/Pippin)
Genre: Slash
Warnings: Slaaash!
Beta: Suetuksen hyvä ystävä
Disclaimer: Hahmot omistaa kunnianarvoisa J.R.R. Tolkien, tekstin omistaa Suetus
Summary: Hobittien päähän pistot voivat joskus yllättää..
Feedpack: Palautetta kiitos! Myös kielteistä.

Sam istui Repunpään kirjoituspöydän äärellä. Hän oli kirjoittamassa kirjaansa päätöstä. Ensin Sam ei millään olisi keksinyt mitä kirjaansa kirjoittaisi, mutta sitten päätti kirjoittaa pääasiassa Frodosta ja kumppanusten tunteista kun suuri seikkailu ja pimeys oli ohi. Suurimmaksi osaksi kirja kertoi kuitenkin Frodosta ja hänen kamppailustaan. Niin, Frodo-herra oli nyt iloisena Meren toisella puolella. Vaan Samin piti jäädä Repunpäähän Ruusan kanssa. Sam huokaisi. Miten ihmeessä elämä oli näin vaikeaa. Täynnä valintoja ja päänvaivaa...

"Pölhö Sam, keskityppä nyt viimeisiin sanoihin", Sam sätti itseään vanhan tavan mukaan. Sam antoi sulkakynänsä liitää paperilla ja pian sai lisättyä vihoviimeisen pisteen.
"Huh, valmis", Sam huokaisi helpottuneena ja hymyili itselleen ylpeänä. Sam ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä kirjoittamaan tuota loppuun. Hän käänsi vielä ensimmäisen sivun ja kirjoitti siihen Frodon ja Bilbon tekstin alle:
Sormuksen viejästä ja miten se kaikki päättyi.
Kirjoittanut: Samvais Gamgi

"Oi Sam, sait sen vihdoin valmiiksi", kuului lempeä ääni Samin takaa ja kädet kiertäytyivät hänen harteilleen. Samin kasvoille nousi hymy, juuri noin hänkin oli sanonut Frodolle tämän saadessaan Taru Sormusten Herrasta valmiiksi. Sam kuvitteli kuinka nuo hänen ympärilleen kietoutuneet kädet olisivat olleet Frodon pehmeät kädet... Sam kuitenkin punastui ajatuksiaan ja sysäisi kielletyt ajatukset pois mielestään.
"Niin sain Ruusa", Sam kääntyi ympäri ja totesi vaimolleen haikeasti.

Ruusa halasi Samia vielä kerran ja asteli keittiöön keittämään ruokaa perheelleen. Ruusa oli erittäin helpottunut Samin lopettaessa kirjansa kirjoittamisen. Hänen mielestään Sam oli käyttäytynyt todella oudosti viime päivinä. Jos Sam olisi tiennyt Ruusan ajatukset, olisi hän osannut niihin vastatakin. Kun Sam oli mennyt Ruusan kanssa naimisiin, oli hän rakastanut tätä. Mutta nyt, kun Frodo oli poissa ja Ruusallakaan ei enää ollut paljoa aikaa Samille, oli Samin rakkaus alkanut hiipua. Rakkaus ei kuitenkaan ollut kuollut, se vain kohdistui uudelleen toiseen hobittiin; Frodoon.

Mutta noita ajatuksiaan Sam ei ollut kenellekään kertonut. Sam nousi huokaisten kirjoituspöytänsä äärestä ja päätti mennä puutarhaan virkistäytymään.
"Ruusa, menen ulos", Sam huhuili vaimolleen ovelta ja kiiruhti kukkasten keskelle. Sam tiesi hyvin, että hänellä oli koko Konnun kaunein puutarha ja oli siitä ylpeä. Kumpa Frodokin saisi nähdä sen. Sam istui puutarhatuolillaan. Oli niin rauhallista ja hiljaista, että Sam nukahti rauhallinen ilme kasvoillaan, ja lensi unissaan Meren toiselle puolelle.

"Mitä ihm-?!" Sam huudahti ja havahtui nopeasti unestaan kun jotain pehmeää ja pöröistä kutitteli hänen nenäänsä. Sam avasi silmänsä varovasti ja näki edessään valtavan lokin. Sam nousi nopeasti pystyyn ja melkein kaatoi puutarhatuolin. Lokki räpiköi lentoon ja laskeutui aidalle, josta se katseli Samia uteliain silmin. Sam katseli lokkia hetken varautuneena, sillä ei tiennyt tuosta eläinlajista paljoakaan. Lopulta Sam kiusaantui niin paljon linnun tuijotuksesta, että päätti mennä sisälle ja jättää lokki-paran yksinään istumaan aidalle.

Will continue

A/N: Tästä alusta tuli nyt kai ihan hyvä. Ei tässä vielä mitään kauheasti ollut Frodo/Sam paritusta, eikä NC-17 materiaaliakaan, mutta ehkä myöhemmin, myöhemmin

[Suetus]

Seuraavana aamuna Sam heräsi. Hän oli taas nähnyt ihanaa unta Frodosta. Sen näki hänen kovuudestakin. Sam punastui rajusti ja puki äkkiä päällensä löysät housut, valkoisen paidan sekä Frodon vanhan liivin. Sitten hän meni kastelemaan rakkaita kukkasiaan.

Keittiöön palatessaan, Sam näki häntä kauhistuttavan näyn: Ruusa ruokki juuri Samin eilistä tuttavuutta kalalla.
"Huomenta Sam", Ruusa sanoi. Sam huomasi Ruusan äänessä kylmän sävyn. Edes Samin nimi ei ollut enää Sam rakas. Sam änkytti Ruusalle havannoistaan vielä havahtuneena:
"Huo-huomenta Ruusa. Mitä tuo ihmeen lintu tekee täällä?"
"Jaa, sen nimi on Elessar. Tuossa on viesti, lue itse", Ruusa sanoi heittäen Samille paperipalan ja rynnistäen ulos talosta huonekalut kolisten.

Sam jäi tuijottamaan ensin Ruusan perään, ja sitten Elessaria. Miksi ihmeessä lokilla oli Gondorin kuninkaan nimi? Sam avasi kuitenkin paperipalan varovaisesti. Paperissa oli kaunista käsialaa, joka oli etäisesti tuttu Samille, mutta Sam ei vain muistanut missä tuon käsialan oli ennen nähnyt. Niin hän alkoi lukea:

"Rakas Sam. Nyt on kulunut jo viisi pitkää vuotta siitä päivästä... No, tiedäthän siitä päivästä jolloin minä lähdin. Pitkiä vuosia ne eivät ole minulle olleet, eivät toki. Täällä, meren toisella puolella, päivät kuluvat nopeasti haltioiden iloista laulua kuunnellessa ja kuljeskellen vehreillä niityillä. On mukavaa puhua viisaiden kanssa menneistä asioista, nyt olevista asioista ja tulevaisuuden asioista. Mutta joskus minun valtaa suunnaton tyhjyys.."

Samin silmiin nousivat kyyneleet. Paperipala siis sisälsi viestin, viestin hänen rakkaalta Frodo-herraltaan. Jokin osa Samista esti häntä lukemasta lisää, niin paljon Frodon kuulemiset häntä satuttivat. Mutta toinen puolisko käski häntä kovaan ääneen lukemaan lisää, ja sitä ääntä Samin oli pakko totella.

"Mutta anteeksi Sam, olenpa taas huolimaton. Minun olisi tietenkin ensin pitänyt kysyä sinun vointiasi. Mutta ehkä se on turhaa. Noin elinvoimainen hobitti kuin oletkin, niin et voi millään voida huonosti. Sitten sinulle ehkä herää kysymys miten sain tämän viestin sinulle. No, Gandalf auttoi minua hiukan. Opetimme tälle lokille tarkasti Repunpään sijainnin, miten se sinut tunnistaa ja miten kirjettä tulee kantaa. Puolen vuoden harjoituksien jälkeen uskalsin nyt päästää sen matkalleen. Lokin nimi on muuten Elessar. Nimi on täysi kunnianosoitus Konkarille. Kerrothan hänelle jos satut häntä vielä näkemään?"

Nyt Samin oli pakko nauraa. Tuo oli niin Frodon tapaista. Ja lokki, miten hän ei ollutkaan osannut yhdistää lokkia Gandalfiin. Olisihan se pitänyt arvata. Mutta miksi Ruusa oli lukenut Samin kirjeen. Ei hän muuten olisi tiennyt lokin nimeä. Sam pohti päänsä puhki muttei keksinyt mitään järjellistä selitystä. Sen sijaan hän päätti lukea kirjeen loppuun:

"Tiedäthän Sam-kulta, että et saa huolehtia minusta. Viimapäästä haava ei enää vaivaa minua. Ainoastaan sisäiset huolet vaivaavat minua nykyään. Tiedäthän, että kaipaan sinua, ehkä enemmän kuin sinä ikinä tajuatkaan... Sinun tulee kuitenkin pysyä siellä, huolehtimassa Ruusasta. Jos Ruusaa ei olisi, olisin varmasti itsekkäästi ottanut sinut mukaan matkalle. Kerrothan parhaat terveiseni myös Pippinille ja Merrille. Ja muuten, lokki on nyt sinun, emme ehtineet vielä opettaa sille miten se pääsee takaisin Meren taakse.

Rakkain Frodosi

Ps. Haltijat ovat varanneet sinulle pienen laivan, jolla pääset vielä tänne jos haluat...

Sam pyyhkäisi hiljaisen ja yksinäisen kyyneleen pois silmäkulmastaan. Sam oli hiljaa. Hän kuuli sydämensä lyönnit ja ulkoa kantautuvat hälinän muttei välittänyt siitä. Samin päässä pyöri vain Frodon sanat "Kaipaan sinua, ehkä enemmän kuin sinä ikinä tajuatkaan".
"Totta hemmetissä tajuan!" Sam päästi suustaan vihaisena. Joskus Frodo saattoi olla niin ymmärtämätön. Sam katsoi viimeistä riviä kirjeestä. Se oli kirjoitettu hutaisten ja se oli sotkeentunut kyyneleistä. Sam tajusi myös Ruusan vihaisuuden.
"Minun on pakko löytää Ruusa", Sam ajatteli ääneti.

Ruusa löytyi puutarhasta. Hän oli painautunut toisen hobitin kainaloon. Samin silmät suurenivat lautasen kokoiseksi ja Ruusa hyppäsi nopeasti pois toisen hobitin sylistä.
"Sam.. Minä", Ruusa änkytti punaisena. Sam murahti:
"Eipä tuo mitään. Tulin juuri ilmoittamaan, että lähden". Ruusa katsoi toista silmät suurina.
"Ja tämän tapahtuman varjossa en ehkä peittele etten ikinä enää palaa". Ruusa nyökkäsi hiljaisena ja sitten sanoi:
"Eipä tuo mitään. Minunkin olisi pitänyt kertoa tästä jo aikoja sitten".
"No niin olisi", Sam sanoi vihaisena. Hän olisi voinut lähteä Frodon luo jo aikoja sitten. Sam pakkasi nopeasti tavaransa, otti vaelluskeppinsä, puki päälleen Loríenista saadun kaavun ja lähti taipaleelle.

Will continue

A/N: Joo.. Älkää sättikö minnuu kovin paljon tuon lokki idean myötä. Se oli musta vaan niin hupaisa idea . Mutta jooo, kommenttia kiitos?

[Suetus]

Sam päätti nukkua yönsä Merrin ja Pippinin luona. Kaverukset asuivat nykyään yhdessä, eivätkä tainneet kauheasti peitellä todellista luontoaan. Sam oli kuitenkin heidän puolestaan vain onnellinen. Hän ei edes ollut nähnyt Merriä ja Pippiniä pitkää aikaan, oli ainoastaan kirjoitellut heille kirjeitä joka kuussa. Saapuessaan heidän ovelleen, Sam koputti siihen päättäväisesti. Ilman iltapalaa ei hobitti lähtisi mihinkään, vaikka olisikin menossa rakastamansa hobitin luo.

Pippin tuli avaamaan oven. Hänen kasvoilleen levisi leveä hymy nähdessään Samin.
"Tervetuloa Sam. Merrii! Tule pian katsomaan kuka täällä on. Astu toki sisään", Pippin touhotti.
Merrikin kiiruhti olohuoneeseen jonne Pippin ohjasi Samin.
"Sam!" Merri huudahti iloisena ja riensi halaamaan vanhaa ystäväänsä.
"Hei vaan teille molemmille, ja onneksi olkoon", Sam sanoi kohteliaasti. Merri ja Pippin ymmärsivät mitä Sam tarkoitti, ja katsoivat toisiaan posket hehkuen. Seurasi kiusaantunut hiljaisuus minkä Pippin katkaisi.

"Mutta mitä sinä täällä teet?" Sam katsoi Pippiniin hymyillen ja hänen silmiinsä syttyi rakkaus:
"Olen lähdössä Meren taakse. En ole enää palaamassa takaisin. Mutta voinhan yöpyä täällä?"
Merri ja Pippin katsoivat hobittia kuin järkensä menettäneet:
"Mutta, entä Ruusa? Ja saat toki olla täällä yön yli". Sam tuhahti:
"Jaa Ruusa, Ruusakin löysi uuden rakkauden". Merri nosti kulmakarvaansa:
"Jaa, että RuusaKIN. Sinulla taitaa siis olla ihan pätevät syyt mennä Meren taakse". Pippin virnisti painottaen -kin tavua, joka sai Samin punastumaan syvästi.

Hetken Sam tuijotti lattiaa mutta sitten sanoi:
"Niin, olet oikeassa Merri. Minulla on pätevä syy mennä Meren taakse. En olisi halunnut jättää Kontua, mutta nyt Frodo on paljon tärkeämpi minulle kuin Kontu". Nuorempi hobitti nyökkäili hyväksyen ja vanhempi hobitti ehdotti:
"Jospa siirtyisimme sitten ruokapöytään. Sain juuri illallisen valmiiksi". Kaksi muuta hobittia nyökkäsi innokkaasti. Kohta keittiön täytti iloinen ruokailuvälineiden kalke ja puheensorina.

Ruokailun jälkeen Pippin näytti Samille tämä makuuhuoneen. Makuuhuone oli tilava ja sänky oli iso ja upottava.
"Hmm.. Tähän mahtuisi mukavasti kaksi hobittia nukkumaan", Sam ajatteli ääneen kun Pippin oli jättänyt Samin omiin oloihinsa. Sam vaihtoi yöpaidan päällensä ja meni sänkyyn makaamaa. Hobitti ei kuitenkaan saanut unta, niin syvästi ajatus Frodon näkemisestä myllersi tämä mielessä. Niinpä Sam nousi ylös ja siirtyi parvekkeelle.

Parvekkeella Sam koki uuden elämänsä yllätyksen. Elessar-lokki istuskeli kaiteella.
"Mitä? Mitä sinä teet täällä?" Sam kysyi siltä hämmästyneenä kuin odottaen vastausta lokilta. Lokki katseli häntä vain suurilla silmillään. Sam uskaltautui silittämään lokin silkkistä sulkapeitettä.
"Minusta sinun nimesi.. Minusta se on kaunis mutta se ei oikein sovi lokille", Sam puhui lokille lempeästi silitellen sen sulkia. Sam kuvitteli niiden olevan Frodon hiukset.
"Minusta sinulle sopisi paljon paremmin nimi Frodo. Vai mitä mieltä olet?" Sam kysyi lokilta. Lokki rääkäisi kuuluvasti, jota Sam piti ehdottomasti myöntävänä vastauksena.
"Hyvä, saat olla Frodo. Toivottavasti rakkaani ei pahastu tästä", hän sanoi lokille.

Sitten Sam sanoi hyvää yötä Frodo-lokille ja siirtyi sisälle. Hän olisi päästänyt kernaasti Frodonkin sisään, mutta Frodo ei halunnut, vaan pysyi päättäväisesti kaiteella istumassa. Sam huokaisi ja oikaisi itsensä sängylle. Pian hän nukahti ja näki taas ihanaa unta Frodosta-herrastaan ja Meren tuonpuoleisesta maailmasta.

Will continue

A/N: Joo, aina menee paremmaksi. Onnistuin näköjään sekottamaan tähän jo kolmannen parituksen. Mutta joo, kommenttia kiitos

[Aralas]

Frodo ft. Sam ja Merri ft. Pippin.... Iha loisto paritukset!

Mitäköhä muuta, hmm... Elessar-lokki... xD Tuli mielee Arska, jolla o lokin ruumis... Voihyväluoja, voisko joku viedä mut pehmustettuu huoneesee??

Kirjotuvirheit mä en bongannu (valitettavasti xD)

eipä täs nytte muuta, jatkoa venataa innolla jne. jne.

Aralas kuittaa nyt itsensä pehmustettuun huoneeseen.....

[Suetus]

Mitäköhä muuta, hmm... Elessar-lokki... xD Tuli mielee Arska, jolla o lokin ruumis... Voihyväluoja, voisko joku viedä mut pehmustettuu huoneesee??

Kiitoksia kommentista Aralas. Muuten, onkohan ihan normaalia että repeilee jo toisen kommenteillekin. Mäki taidan haluta oman pehmustetun huoneen XD. Mutta joo, jatkoa saat nopeammin kuin luuletkaan =)

[Suetus]

Aamulla Sam heräsi aikaisin. Hän puki nopsasti päällensä ja etsi matkatavaroistaan kynän ja paperia. Nyt ei ollut aikaa jäädä hyvästelemään Merri ja Pippin. Olihan Sam matkalla paljon rakkaamman hobitin luo. Sam kiitti majapaikasta ja hyvästeli Merrin ja Pippin kohteliaasti kirjeessä. Sitten hän laittoi Loríenin viitan harteilleen, nosti reppunsa selkään ja otti vaellussauvansa nurkasta. Sam päätti jättää kirjeen takan reunalle.

"Jaahas, vai että päätit lähteä ilman hyvästelyjä?" kuului ankara ääni Samin takaa. Sam pelästyi ja pomppasi metrin ilmaan.
"Huh, Pippin, ei noin saa säikytellä.." Sam sätti nuorta hobittia ja lisäsi virnistäen:
"Tukintolvana!" Merri tuli pikaista vauhtia ystävänäsä vierelle:
"Kukas täällä haukkuu Pippiniäni?". Kaverukset nauroivat ja sitten Sam halasi toisia hobitteja vuoron perään. Hän sanoi hymyille, mutta kyynel silmäkulmassaan:
"Hyvästi sitten rakkaat ystäväni. En tiedä onko tämä teille hankalaa, mutta kai te ymmärrätte..."
"Että sinun on mentävä, juu", Pippin keskeytti Samin ja vei lauseen loppuun.
"Sinua tulee ikävä, mutta tiedämme että kärsit pois jos et saa nähdä Frodoa". Sam hymyili helpottuneena Pippinille ja lähti ovesta ulos.

Merri seurasi Samia.
"Sam, saat lainata tätä ponia. Se on Billin jälkeläinen ja sen nimi on Konkari. Se osaa tulla takaisin kotiinsa vaikka silmät kiinni", Merri totesi hymyillen. Sam nauroi leveästi ja kiitti kohteliaasti. Tuo lahja olisi maailman paras. Sam suitsi Konkarin ja nousi sen selkään. Konkari tuntui mukavalta.
"Hei sitten vielä kerran ja kiitos kaikesta", Sam huudahti Merrille ja Pippinille, joka katseli oven suusta. Kukkulan laella Sam vielä kääntyi viimeisen kerran ja heilautti kättään hobiteille, jotka seisoivat käsi kädessä talonsa edessä.

Matka Harmaille Satamille päin sujui nopeasti Konkarin selässä. Sam oli selvästi virkistynyt ja oli iloisempi. Iloisempi kuin aikoihin. Sam ei edes jaksanut muistaa koska oli näin paljon iloinnut. Varmaankin silloin, kun oli herännyt Rivendelistä ja huomannut, että oli selvinnyt koetuksesta. Ja mikä parasta, myös Frodo-herra oli elossa. Sam ei pysynyt ajattelemaan muuta kuin hänen ja Frodon ihanaa kohtaamista.
"Toivottavasti Frodo-herra ei vain ole unohtanut sitä laivaa", Sam huomasi ajattelevansa huolestuneena kun lähestyi Satamia. Hän kuitenkin puristi ajatuksen mielestään ja alkoi laulamaan sen sijaan Bilbon vanhaa laulua.

Pian Sam saapui Satamille. Samin silmät laajenivat hämmästyksestä, sillä hän ei muistanut ollenkaan niiden olleen niin kauniita. Hän oli muistanut viime kerrasta vain Frodon lähdön ja tuskallisen surun, joka painoi hänen rintaansa. Ja se painaisi vieläkin ilman Frodon ja Gandalfin nerokasta ajatusta. Kunhan vain Sam näkisi Frodon, niin sitten hän sanoisi sen mitä ei ikinä ollut uskaltanut sanoa. Sitten niin.

Sam liukui alas Konkarin selästä toivuttuaan hämmästyksestä ja ihastuksesta. Sitten hän otti Konkarilta suitset pois ja taputti sitä lautaselle:
"Hei sitten Billin poika Konkari. Menehän kotiin, Merri ja Pippin kaipaavat sinua jo varmasti". Konkari katsoi Samia rakastavasti silmiin ja huokaisi syvään. Sitten se tallusteli pitkä häntä keikkuen pois kotia kohti.

Sam päätti yöpyä sen yön taivasalla, sillä päivä oli kääntynyt jo illaksi, eikä Samilla ollut pienintäkään intoa lähteä merelle aamulla. Ja hän voisi vasta aamulla ruveta etsimään laivaa, ei sillä niin kiire olisi. Sam huomasi ajattelevansa Frodoa yhä enemmän ja kielletysti. Hobitti ei voinut mitään itselleen, kun hänen kätensä hakeutui housujensa etumustalle. Samin oli pakko saada purkaa paineitaan. Samalla hän ajatteli Frodoa, ja lopulta pääsi huippuunsa huutaen Frodon nimeä. Sitten Sam vajosi maahan ja nukahti siihen saman tien, suloinen hymy huulillaan.

Will continue

A/N: Joo, pakko oli laittaa jotain pervompaa tuohon loppuun piristykseksi. Mulla ei tosiaankaan oo hajua miten jatkan/lopetan tän ficin, mutta ehkä se selkiintyy. Tästäkin tuli nyt sitten ihan ok.. Pakko oli laittaa tuon ponin nimeksi Konkari =)

[Suetus]

Matka Harmaille Satamille päin sujui nopeasti Konkarin selässä. Sam oli selvästi virkistynyt ja oli iloisempi. Iloisempi kuin aikoihin. Sam ei edes jaksanut muistaa koska oli näin paljon iloinnut. Varmaankin silloin, kun oli herännyt Rivendelistä ja huomannut, että oli selvinnyt koetuksesta. Ja mikä parasta, myös Frodo-herra oli elossa. Sam ei pysynyt ajattelemaan muuta kuin hänen ja Frodon ihanaa kohtaamista.
"Toivottavasti Frodo-herra ei vain ole unohtanut sitä laivaa", Sam huomasi ajattelevansa huolestuneena kun lähestyi Satamia. Hän kuitenkin puristi ajatuksen mielestään ja alkoi laulamaan sen sijaan Bilbon vanhaa laulua.

Pian Sam saapui Satamille. Samin silmät laajenivat hämmästyksestä, sillä hän ei muistanut ollenkaan niiden olleen niin kauniita. Hän oli muistanut viime kerrasta vain Frodon lähdön ja tuskallisen surun, joka painoi hänen rintaansa. Ja se painaisi vieläkin ilman Frodon ja Gandalfin nerokasta ajatusta. Kunhan vain Sam näkisi Frodon, niin sitten hän sanoisi sen mitä ei ikinä ollut uskaltanut sanoa. Sitten niin.

Sam liukui alas Konkarin selästä toivuttuaan hämmästyksestä ja ihastuksesta. Sitten hän otti Konkarilta suitset pois ja taputti sitä lautaselle:
"Hei sitten Billien poika Konkari. Menehän kotiin, Merri ja Pippin kaipaavat sinua jo varmasti". Konkari katsoi Samia rakastavasti silmiin ja huokaisi syvään. Sitten se tallusteli pitkä häntä keikkuen pois kotia kohti.

Sam päätti yöpyä sen yön taivasalla, sillä päivä oli kääntynyt jo illaksi, eikä Samilla ollut pienintäkään intoa lähteä merelle aamulla. Ja hän voisi vasta aamulla ruveta etsimään laivaa, ei sillä niin kiire olisi. Sam huomasi ajattelevansa Frodoa yhä enemmän ja kielletysti. Hobitti ei voinut mitään itselleen, kun hänen kätensä hakeutui housujensa etumustalle. Samin oli pakko saada purkaa paineitaan. Samalla hän ajatteli Frodoa, ja lopulta pääsi huippuunsa huutaen Frodon nimeä. Sitten Sam vajosi maahan ja nukahti siihen saman tien, suloinen hymy huulillaan.


Seuraavana aamuna Sam tunsi itsensä uudeksi hobitiksi. Sam ei voinut sanoin selittää tunnetta, mutta tieto Frodon näkemisestä.. Ah, se hiveli Samin ajatuksia. Sam nosti reppunsa selkään ja lähti etsimään Frodon lupaamaa laivaa. Ensikatseella Satamalla ei näkynyt mitään. Sam yritti niellä pettymystään ja karkaavia kyyneleitä, mutta päätti katsoa vielä tarkemmin. Sam ei vain löytänyt mitään, joten hän lyyhistyi maahan ja painoi kasvonsa käteen.

Silloin Frodo-lokki tepasteli Samin viereen. Sam nosti katseensa ja sanoi sille itkun sekaisella äänellä:
"Sinä et sitten jätä minua ikinä rauhaan". Lokki katseli Samia silmät pullollaan ja lehahti sitten lentoon. Sam seurasi katseellaan Frodon lentoa ja huomasi sen pysähtyvän puuhun. Lokki tapitti edelleen Samia. Hän meinasi ensin heittää lokkia kivellä, mutta pysäytti kätensä liikkeen. Mitä jos.. Mitä jos tämä olisikin jokin Frodon idea? Sam lähti seuraamaan lokkia. Se lensi aina vähän matkaa ja pysähtyi odottamaan Samia. Lopulta hobitti saapui huohottaen lokin perässä pensaalle. Sam pysähtyi ja veti syvään henkeä, että olisi saanut hengityksensä tasaantumaan.

Pensas ei ollut mikään tavallinen pensas. Se oli kooltaan jättimäinen, ainakin hobitin silmissä. Lokki selvästikin meni pensaan sisään.
"Mitäs ihmettä?" Sam ajatteli ällistyneenä. "Pensas" olikin hobitin kolo, joka oli naamioitu pensaaksi.
"Voi sinua Frodo. Vai lieneekö tämä Gandalfin idea", Sam puisteli päätään ja astahti itsekin hobitin koloon. Kolo olikin paja. Pajassa oli sisällä laiva. Frodon lupaama laiva. Laivan kannella oli paperilappunen.

"Hyvä Samvais. Teidän herranne käski jättää tämän lapun tänne ja kertoa, että tämä pieni laiva on ainoastaan Teidän yksityiskäyttöönne. Me olemme tehneet sen työllä ja taidolla ja sen pitäisi helposti kuljettaa sinut Meren taakse. Teidän täytyy vetää vain narusta, ja laiva liukuu mereen".

Sam naurahti. Selvästikin haltian kirjoittama. Niin kohteliasta tekstiä. Viimeistä kommenttia Sam ihmetteli, mutta päätti kokeilla. Samassa edestä avautui luukku ja laiva liukui suoraan mereen. Sam oli ehtinyt mennä jo kauhistuneena kyyryyn, mutta uskaltautui kurkistamaan laidan yli. Hän oli selvinnyt! Laivan valkoinen purje oli jo valmiiksi auki, joten tuuli tarttui siihen heti lempeästi. Laiva lähti kiitämään eteenpäin.
"Pölhö Sam. Unohdit laukkusi maihin! Mutta ihan sama, tämä on nyt menoa", Sam sätti taas itseään. Frodo-lokkikin lensi maastoon keikkumaan ja pysyi siellä koko matkan ajan.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aurinko laski jo taivaanrannalle. Sam oli kadottanut tyystin ajantajuntansa, eikä hänellä ollut edes aavistustakaan, kuinka pitkä matka vastakkaiselle rannalle olisi. Hobitti nukkui nyt syvää, rauhallista unta. Hän heräsi kuitenkin kauhistuneena, sillä hän oli melkein veden peitossa.
"Ei voi olla totta", hobitti henkäisi nousten seisomaan. Miten ihmeessä haltioiden tekemä vene oli pettänyt. Se vuoti kuin seula. Veden pinta nousi uhkaavasti. Sam ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän ei osannut uida, ei mitään. Mikään veneestä ei kelluisi. Häneen iski pakokauhu. Laiva upposi nopeasti ja varmasti. Mikään ei estäisi sitä enää. Kun vesi raja hipoi ja Samin kaulaa, hän ajatteli:
"Hyvä luoja, minä hukun". Sitten Sam huusi ääneen:
"Frodo-herra. Minä rakastan sinua! En ole ennen sanonut sitä, mutta nyt sanoin!". Sitten vesiraja pyyhkäisi Samin pään yli, ja hänen silmissä pimeni.

Will continue

A/N: O.o Tästä tuli pitempi kuin edellisistä. Se kääntyi surulliseksi. Snif. Pidämpä teitä jännityksessä. Muahahaa

[Aralas]

Ja nyt seuraa.... tättäräräärärää!! PIKUNVIILAUSTA!!!(Se on niiiiiin kivaa!)
Hän sanoi hymyille siis hymyillen
Varmaankin silloin, kun oli herännyt Rivendelistä ja huomannut Rivendellistä (Sama juttu kolmos osas)
Hei sitten Billien poika Konkari Billin
tehneet sen työllä ja taidolla ja sen pitäisi helposti kuljettaa sinut Meren taakse.Teidän.... Siis varmaan helposti kuljettaa teidät

Ja sitten vielä yksi juttu... nimittäin:

Konkari tuntui mukavalta.

Nyt kuule repes, ja pahasti xDD Kaksimielisyys on todellakin elämän suola, taikka sokeri, päätä itte!
Ja meijjän pikku hobitit titaa tykätä Arskasta, ja paljon!

Ja edelleen jatkoa odotellessa, Aralas kuittaa

*tainnuttaa mielisairaalan vartijat* *pakenee portista*
ABUHAHAHAAAAA *köhimistä*

[Suetus]

Kiitoksia taas kommentista Aralas. Yritän korjailla nuo sinun pilkunviilaukset, se tosiaankin on hauskaa puuhaa =).

Ja juu, hobitit tosiaan tykkää Arskasta. Millä tavalla sitten, noo, sen saa päättää itse. Tarina ei kerro

[Suetus]

Vesi kohisi. Aurinko paistoi taivaalta kirkkaasti ja hiekka tuntui kuumalta. Sam oli takuulla päässyt taivaaseen. Aurinko tuntui niin kirkkaalta ja hänen vartaloaan sattui armottomasti. Hetkonen? Taivaassahan kuuluisi kivun lähteä pois! Sam yritti varovasti avata silmiään, muttei saanut niitä auki. Hän yritti liikuttaa kättään, mutta sekään ei suostunut liikkumaan. Samille nousi pala kurkkuun, kun hän ajatteli mitä lokille oli mahtanut sattua. Sam oli jo aika kiintynyt siihen. Sam yritti vielä kerran avata silmänsä. Nyt hän sai ne puoliksi auki. Hän näki horisontissa kävelevän kaksi pitkää hahmoa. Sam yritti huutaa, mutta hänen suustaan ei vain tullut ääntä. Pian Sam vajosi taas tiedottomuuteen, viimeisenä havaintonaan hahmot horisontissa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sam heräsi tiedottomuudestaan. Hän ei tiennyt missä oli tai kuinka kauan oli ollut tiedottomana. Hän huomasi vain makaavansa valkoisissa silkkilakanoissa. Joku oli siis pelastanut hänet. Sam avasi varovasti silmänsä. Kipua ei enää tuntunut ja olo oli muutenkin jo parempi.
"Huomenta rakas hobitti!" Sam kuuli vasemmalta puoleltaan äänen, joka oli ihmeellisen tutun oloinen. Hän käänsi varovasti päätään ja kenet hän näkikään. Gandalfin!
"Gandalf!" Sam huudahti onnellisena. Hän oli siis päässyt sittenkin meren toiselle puolen. Sitten hänen mieleensä tuli eräs henkilö. Henkilö joka oli hänen elämänsä rakkaus ja jota hän seuraisi vaikka maailman loppuun asti.

"Olen niin iloinen että pelastitte minut. Mitä tapahtui?" Samin kielikannat aukesivat vihdoin.
"Olimme Elrondin kanssa päivittäisellä kävelyllämme ja huomasimme pienen olennon makaamassa hiekalla. En todellakaan arvannut löytäväni sinua sieltä rannalta makaamasta. Toimme sinut tänne ja Elrondin ansiosta olet vielä elossa", Gandalf selitti lempeällä äänellä.
"Miten ihmeessä pääsit tänne?" Gandalf vielä lisäsi. Sam virnisti ja vastasi:
"No, lähinnä tulin laivalla, mutta lopun matkaa tulin ajelehtien veden mukana. Laivani nimittäin upposi. Frodolta voit kysyä lisää, nyt en oikein jaksaisi selittää". Gandalf nyökkäsi ymmärtäväisesti ja jätti hobitin nukkumaan huoneeseen.

Aamulla Sam heräsi virkeänä ja ilman kipua. Niinpä hän puki päällensä ja päätti lähteä tutustumaan maahan, johon oli eilen saapunut. Meren takan oli todella kaunista, mikään paikka tuskin vetäisi sille vertojaan. Sam löysi metsän reunalta pienen lammen. Lampi oli todella kirkas ja kaunis. Hän päätti istahtaa kivelle lammen viereen ja nauttia lämpimästä auringon paisteesta. Pian Sam torkahti.

Hän heräsi tuntien jonkun tuijotuksen. Samin sydän hypähti kurkkuun, kun tämä huomasi kuka hänen edessään seisoi. Nuo kasvon piirteet ja mustat hiukset Sam tunnistaisi vaikka unissaan.
"Frodo herra!" Sam huudahti ja ponnahti seisomaan. Frodo katsoi Samia silmät täynnä rakkautta ja kuiskasi heikosti:
"Voi Sam". Sam katsoi huolestuneena rakastaan, mutta kiepsahti sitten Frodon kaulaan. Frodo halasi Samia hämmästyneenä, mutta molemmat hobitit olivat todella onnellisia nähdessään taas toisensa.

Sam ei voinut vastustaa kiusaustaan vaan painoi hellän suudelman Frodon huulille. Frodo vastasi suudelmaan ja irtaantui sitten siitä. Sam perääntyi nolostuneena:
"Anteeksi Frodo herra, ei ollut tarkoitus.."
"Voi Sam. Mikset ole kertonut? Mikset kertonut ennen kuin menit Ruusan kanssa naimisiin?" Frodo kysyi toiselta hobitilta silmät kyynelissä. Sam selitti:
"Minä en tiennyt.. Olisin kertonut jos olisin tiennyt sinun tuntevan samalla tavalla, mutta luulin että jos kertoisin loppuisi myös ystävyytemme". Frodo katsoi Samia vakavana ja vastasi:
"Tietenkin meidän ystävyytemme olisi loppunut siihen, mutta se olisi vaihtunut johonkin paljon parempaan".

Nyt Sam ei voinut itselleen mitään vaan hyökkäsi Frodon kimppuun. Hän suuteli Frodoa lempeästi, mutta suudelmat muuttuivat koko ajan vain kiihkeimmiksi. Lopulta hobitit löysivät toisensa kirjaimellisesti repimästä vaatteita toistensa päältä.
"Haluammeko nyt varmasti tätä?" Frodo kysyi Samilta kehräten.
"En tiedä haluatko sinä, mutta minusta tuntuu että minä haluan", Sam vastasi varovaisesti. Frodo nyökkäsi ja työnsi Samin selälleen ruohikkoon...

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavana aamuna Sam heräsi aikaisin. Hobitit olivat kietoutuneet toisiinsa. Sam ei muistanut, koska oli viimeksi nukkunut niin hyvin. Siitä oli vuosia. Hän katsoi rakastavaisesti vieressään nukkuvaa Frodoa. Sam silitteli Frodon kiharoita ja painoi tämän suulle suukon.
"Entäs jos tämä onkin unta?" hän pohti ääneen yksinään. Frodo hymyili silmät kiinni.
"Sitten tämä on hyvää unta, eikä tule loppumaan ikinä!".

A/N: No jaa.. Tästä tuli ihan ok, ehkä vähän hutaisten tehty, mutta jotenkin kiinnostus meni ja muutkin asiat painavat päälle. Voi olla että teen tämän vielä uudelleen jos energiaa löytyy. Mutta kommenttia kiiitos?

[Aralas]

Ääh, älä nyt turhia ala tätä muuttelemaan, tää on ihana just tällsenä. *Awwwwww -huokaus*

Todellakin hienoa, et jatkoit. Ja toivottavasti jatkat tätä viel tulevaisuudes, jos intoa riittää.

"Kiitos ja näkemiin sekä hyvää yötä!" Huusi Aralas ennen kuin katosi yön pimeyteen



Jatkoa odotellessa ja hyvää loppuviikkoa toivotellen Aralas kuittaa.

P.S. Ihanaa, kun Samvaisimme löysi lopulta perille rakkaan Frodolinsa luo :3

[legolas-aragorn]

Tämä on ihana tarina <33

Naureskelin mielessäni, kun pyöräilin ulkona ja näin lokinXD Olikohan se Frodo lokki? ;D ?