//Sansku sulkakynäilee [Se päivitti 10.12 -09]

[Sansku]

~

Hiljaisuus äärettömyydessä,
kuiskaus huudossa,
älä unohda

Sulje silmät

Hymyile

Muista,
kuinka värähdät hänen äänestä,
tarvitset lisää

Viimeinen kuiskaus

~

Viime yönä tuli useampaankin otteeseen mietittyä, jos joskus tulisin sokeaksi tai kuuroksi. En voisi elää kuulematta ihmisten ääniä. Tarvitsen niitä. Enkä voisi elää ilman ihmisten kasvoja ja olla näkemättä ihmisiä, joita rakastan. Tarvitsen sitä. Vaikka kaipa sitä oppisi ilman niitäkin elämään... *tuums* Mutta nuo ovat asioita joita ilman en voisi pärjätä.

[Sansku]

~

Silmät kirkkaina kuin tähdet,
iho kuulaana kuin kuu ja
hymy lämpimänä kuin aurinko

Ääni heleänä kuin tuulen kuiskaus,
kosketukset pehmeinä kuin kultainen hiekka

Kauniimpi kuin kauneinkaan meri,
auringonlasku tai nousu
Ei mikään kauneimmista tee oikeutta sinulle

Tai kauneudellesi

~

18.7 -07
Kirjoitettu viime kesänä leirillä. Silloin, kun vielä sieluni paloi rakkaudesta. Kun uskoin loputtomaan rakkauteen itseni kohdalla. En tietenkään ole täysin menettänyt uskoani rakkauteen, mutta... en usko siihen enää samalla tavalla kuin ennen. Ehkä sitten, kun rakastun taas uudestaan ja näen vain sydämiä.

~

Iho ihoa vasten,
käsi kädessä,
yhteinen syke

Värähdä kosketusta,
täytän keuhkoni tuoksullasi

Hamuat huuliani,
kosketat niskaani ja
tunnen kaiken

Pysähtyvän

~

18.7 -07
Kun uskoin osaavani vielä kirjoittaa.

~

Askel,
eteen ja taakse -
vasemmalle ja oikealle

Veitsenterällä

Ikuisuustanssi,
valssi ja tango,
baletti ja polkka

Loputtomasti

Hetki,
mennyt ja tuleva,
muisto ja unohdus

Nyt

~

18.7 -07

~

Hiekanjyvien kutittaessa varpaita,
tunnet henkäyksen uhollasi
Vesipisaroiden helmeillessä ihollasi
maistuu suola kielelläsi

Painaudun toista vasten,
sinua,
ja se hetki on meidän

Aika pysähtyy ja
saan koskea sinua uudestaan
Ilman tuskaa,
että jättäisit minut yksin

Hipaisu niskassani,
värähdys,
ja tie on auki taivaaseen

18.7 -07
... en omista näitä runoja kellekään. Vaikka ne tekohetkellä tehtiin sydämessä muistoja vaalien, en niitä halua enää muistaa.

~

Huokaus,
kuiskaus ja
vaikerrus

Äänet täyttävät korvani,
otteeni irtoaa ja valo katoaa pimeyteen

Kurkotan,
taistelen ja
jaksan

Huomiseen asti

~

19.7 -07

~

Kynä piirtää kirjaimia,
viivat täyttyvät hitaasti
Kuten hento sydämesi

Muste piirtyy kirjaimiksi yksitellen,
kun ohjaan sivellintä selälläsi
Väriset hentojen hipaisujen alla,
kun tunteeni piirtyvät selkääsi ja
sanani sieluusi

Kuin ikuinen polttomerkki iholla
lupaudut minulle ja
korjaan sydämesi taas ehjäksi

~

1.9 -07
Ja voin taas hetkeksi unohtaa kirjoittamisen taidon.

[Sansku]

~

Älä itke lapsi,
paina terä ihoon ja
kaiverra siivet käsivarteen

Punainen veripisara värittää sulat yksitellen

Muistele hetki,
kuinka sinä yhtenä aamuna lensit ja
tuuli painoi sinua alemmas

Lennä korkeammalle,
kaiverra siipesi syvemmälle

~

30.3 -08

~

Tunnetko sen?
Tunnethan,
kuinka painan huuleni kaulallesi ja
kaiverran sanoja sydämeesi

Tuuli viskoo hiuksia ja
painaa silmäni kiinni
Samettinen kosketus ja
kyyneleet ovat poissa poskilta

Siniset silmäsi kipinöivät ja
hymysi sulattaa jäätyneimmänkin sydämen
Kuuma kosketuksesi polttaa ihoani,
kun hengitän huuliasi vasten

Otteeni irtoaa ruususta ja
se tippuu keinuen kuopan pohjalle
Terälehdet irtoavat,
kun lasken muistoni tuulen mukaan

Rakastin sinua loputtomasti,
niin kuin sinä minua
Miksi et jäänyt,
mikä vei sinut minulta?

Kipu korventaa sisintäni,
suola kirveltää haavoilla ja
kyyneleet valuvat poskilleni,
kun yritän muistaa kasvosi

En muista enää ääntäsi,
palaathan pyyhkimään kyyneleeni?

Valokuva repeytyy kahtia
toisen puoliskon tippuessa jyrkänteeltä tuulen mukaan

~

... oh. en osaa muuta sanoa.

[sprig]

Älä itke lapsi,
paina terä ihoon ja
kaiverra siivet käsivarteen

Tästä pidin.

Mitään kovin syvällistä analyysiä en kykene tuottamaan tähän aikaan päivästä, mutta ajattelin vain sanoa, että pidin kovasti tuosta kohdasta.

[Sansku]

~

Kuiskaus tuulessa,
huomenna,
sana ikuisuudessa

Hymyile

Muista tämä hetki,
kun keinumme auringossa
Lämmön hyväillessä ihoa

Ikuisesti

Tahdon tallettaa kaiken,
sinut,
sydämeni tallelokeroon

~

2.5 -08

~

Käsi liittyy toiseen
sormien kietoutuessa yhdeksi
Surun ja tuskan paistaessa silmistäsi

Kuiskaat hiljaa sanoja
ajan pysähtyessä

Tähän hetkeen

Yritän hymyillä,
vaikka tunnen tuskan polttavan merkkiä sieluuni

Kyyneleen tipahtaessa poskellesi,
viimeinen hymysi syöpyy verkkokalvoilleni ja
kuiskaan viimeisiä sanoja

Lennä,
lennä korkeammalle,
pikkuveli

Päästä irti ja
ryntää pilvesi reunalle,
sinua odotetaan

Tiedät sen

Suojele minua pilvenreunaltasi,
näemme vielä ja
silloin minä suojelen sinua

Aina

~

12.6 -08

Omistan tämän rakkaalle henkiselle pikkuveljelleni ja sielunystävälleni, Eetulle <3 Olisipa sinulla enemmän aikaa... Olet rakkaus <3

[Sansku]

~

Yksi ja kaksi,
askel juoksee kauemmaksi

Kauniit sanat katoavat hetkessä,
jäljellä vain veriset riidat ja
halu loukata toista

Minne katosi se ikuinen ystävyys,
loputon tuki?

Kun toisen askel horjui ja
oli vain loputonta pimeyttä,
näkyi aina turvasataman valot

Kaikki hävisi hetkessä pienessä,
eikä jäljellä ole edes kauniita muistoja

~

Pieni purkaus, kun ystävyys katosi kahden ihmisen välistä. Tunne, ettei osaa enää kirjoittaa edes. Pöh.

~

Kynä maalaa paperia,
kun pieni tyttö itkee verisiä kyyneleitä
Pieni,
hento sydän lyö viimeisiä lyöntejä

Pimeys valtasi huoneen,
eikä turvasatamaa tai
majakan valoja näy enää

Meri lyö aaltojaan vahvasti kallioon,
eikä sen tasainen kohina lohduta enää

Hymy iloinen putosi kasvoilta,
kun yhteinen polku haarautui ja
toinen tahtoi vain ilkeillä

Enää ei kynä juokse paperilla,
eikä tyttö jaksa itkeä verisiä kyyneliä
Pieni,
herkkä sydän löi viimeisen lyönnin

Eikä hän jaksa enää

~

En sano mitään.

[Sansku]

~

Kuin pieni enkeli,
sinä viereeni lensit

Jos en koskaan aiemmin,
niin viimeistään nyt ymmärsin,
mitä tosiystävät tarkoittavat

Tai rakkaus ensisilmäyksellä ja
täydellinen luottamus

Takerruit minuun kuin hukkuva,
enkä aina ollut auttamassa sinua rantaan
Mutta silti et hylännyt minua,
vaikka minä jätin sinut joskus yksin

Ethän silti koskaan luullut,
että olisin sinut hylännyt?

En ollut aina paikalla,
vaikka sinä olit aina,
kun sinua tarvitsin

Pelastit minut kaikelta,
miltä ikinä keksin pelätä

Et koskaan nauranut,
osoitellut,
keskeyttänyt tai
jättänyt minua

Aina,
kun kärsin kylmästä ja
pimeys uhkasi nielaista minut,
sinä juoksit rinnalleni ja
haukuit kaiken pois

Mikään tai kukaan ei koskaan päässyt uhkaamaan minua
Mikään,
mikä koskaan näytti pelottavalta tai
sai minut itkemään,
ei saanut sinua lähtemään rinnaltani

Nuolit jokaisen kyyneleeni,
etkä koskaan lähtenyt ennen kuin
kyyneleet vaihtuivat hymyyn
Olit kyljessäni,
kunnes nukuin ja
silloinkin valvoit untani

Silloin,
kun minulla oli vaikeaa,
oli minun vuoroni takertua sinuun kuin hukkuva
Etkä vaatinut koskaan mitään takaisin siitä,
että kiskoit minut rantaan ja
pelastit epätoivolta
Kerta kerran jälkeen

Sinulle riitti vain rapsutus ja pusut,
ja pyyteetön rakkaus sinua kohtaan

Et koskaan katsonut sitä,
miltä näytin,
vaan sitä,
mitä sisälläni oli

Sinulle riitti vain mahdollisuus riittämättömiin pusuihin,
kunnes painauduit kylkeeni

Pieni enkelini,
juoksit liian pian pois,
mutta pelastit minut suurilta

Lepää rauhassa,
rakkain karvaturrini

Ja minä vaalin muistoasi aina

~

Pönkki 1996-2009 ♥

Omistus: rakkaistakin rakkaimpani menetetty koira-kultani, minun oma pikku-Pönkkini ♥

Tämä on kirjoitettu joskus heinäkuun lopun ja elokuun lopun välissä, en ole varma, koska minulla ei ole mitään päivämääriä. Ja kirjoitin tämän, kun yritin purkaa käsittämätöntä oloa siitä, ettei minulla enää koiraa... Se oli ja on edelleen todella vaikeaa. En vain meinaa ymmärtää vieläkään.

Kaikkein paras asia mitä minulla on koskaan ollut, on ollut parhain ystäväni Pönkki. Pönkki ei hylännyt koskaan...

[Leida]

Kauhean liikuttava ja koskettava. Siis tuo viimeinen runo. Meni todella syvälle, koska itsekin pelkään sitä hetkeä, jolloin on pakko luopua. Pienillä enkeleillä on vain rajallinen määrä päiviä ja ne elävät ne kaikki meitä varten. Katkeransuloista. Kiitos.

[Sansku]

Kiitos, Leida. Se on sääli, että rakkaimmilla ja uskollisimmilla karvaturreillamme on vain vähän aikaa...

~

Pieni sydämeni tuskin lyö,
mutta lyö kuitenkin
Kun sinä puristit hennon sydämeni nyrkkiisi,
tuska verhoutui ympärilleni

Keuhkoja puristaa,
ja hengitys rahisee kipeästi
Mutta yritän pyristellä irti sinusta,
irti otteestasi,
vaikka puristatkin yhä sydäntäni

Niin kuin aina ennenkin,
sinä pidät minua tiukasti otteessasi
Ja tunnen,
kuinka sydämeni alkaa hajota pieniksi sirpaleiksi

Mutta sinä olet minun kipuni,
teet kodin sydämeeni
Ja muistutat minua kipeillä muistoillamme,
joita en haluaisi muistaa

Sinä rakastat piinaamistani,
etkä voi kieltäytyä minusta,
tai ruumiistani

Vaikka satutat minua,
tunnen olevani elossa kivun ansiosta
Tiedän,
etten pääse sinusta koskaan irti,
koska olet ainoa,
joka tuntee jokaisen kohdan ruumiistani

Eikä sinun tarvitse edes koskea minuun,
kun jo tunnen kosketuksesi ja
kovat hyväilysi ihollani

Sinä merkitsit minut omaksesi olemalla ainoa,
joka kestää jokaisen oikkuni,
ja virheeni

Siivet eivät jaksa enää kantaa,
mutta sinä tiukennat otettasi,
enkä pääse tippumaan

Armahda minut,
ja anna minun jo tippua

~

Kirjoitin tämän 16. ja 17.8 välisenä yönä. Olen vaikka kuinka kauan yrittänyt päästä irti yhdestä ihmisestä, ja toivon, että se olisi viimeinkin onnistunut, ettei tarvitsisi tippua. Mutta se ihminen vesittää kaiken, aina, kerta kerran jälkeen. Ehkä nyt viimein olisi viimeinen kerta, kun enää koskaan puhun hänelle.