minun. oma. runosammioni. (uusin 18.9.09)

[Satyriasis]

Tässä minun runoja, kaipa niitä lisääkin tulee rustattua ^^D
Kommentit olisi kivoja, palautetta, hyvät ihmiset.<3~
---

Tämä ei ole runo:

Haluaisin osata kirjoittaa ajatukseni paperille ja lähettää kirjeen, jotta ymmärtäisit kuinka paljon sinua rakastankaan.
Olen etsinyt sinua. Rakkaus.
Tartu käteeni, sillä se on sinua ja vain sinua varten.
Haluaisin silittää hiuksiasi, vajota silmiisi. Mutta en uskalla.
Ja.
Rakkauteni on niin kestävää, et voi sitä rikkoa. Elän ja hengitän vain sinua varten. Kunnes kuolema meidät erottaa.
Jossain kaukana löydämme toisemme. Uudestaan.

Jos tämä olisi runo, tämä olisi kaunis runo.
Rakkausruno, sinulle.
Mutta tämä ei ole runo, vaan yksinäisen sielun tuskainen vaikerrus, säälittävä huokaus.

Ja vain, Koska. Ainoastaan. Sinä minulle Me.


--
Kun kirjoitan tätä, ajattelen sinua.
Toivon että rivien väliin kätkeytyisi hieman ilkikurisen hymysi aitoutta.
Rakkautta.
Haluaisin kertoa sinulle mitä tunnen,
sillä tiedän mitä sinä tunnet.
Mitä jos sinäkään et uskalla?
-Kuin kaksi rakastunutta sydäntä vierekkäin,
välissä epävarmuuden verho.
Uskaltaisit jo sanoa sen, tiedän mitä vastaisin.
-Kyllä.
Haluaisin myös maistaa hymysi,
tarttua käteesi,
olla omasi.
...Vaikka sydämissämme olemme jo toistemme omat.

Vilpittömästi,
-Anni


--
Hiljaisuuden kaiku:

Tiedätkö kauneimman?
-Hiljaisuuden kaiku on musiikkia...
Et kuule korvillasi mitään, mutta tunnet lämmön sydämessäsi.
Aivan kuin äidin syli, ystävän halaus, rakastetun suudelma.
-Sellainen on hiljaisuuden kaiku. Musiikkia.
Tiedätkö kauneimman?
----


Sinulle valutettu yksinäinen kyynel haihtuu ilmaan

--
-Onko Kuolema Tuskaa?
-Kipu Kuolemaa?
-Tunnottomuus Elämää?


--
Kuulen musiikin, tunnen kynän kädessäni, hengitän.
Silti olen poissa, en läsnä.
Leijailen läpi katon, kohti ääretöntä.
Miksi mieleni on kirkas?


---
Sadistinen rakkaudentunnustus:

Mene ulos ovesta, ja katso taaksesi.
Sä näet mut, ja pirullisen virneen kasvoillani.
Itke jos sattuu, tuskasi näytä.
Mä nautin kivustas, ja nauran heikkouttas.
Älä luovuta, pane vastaan.
Sen tiedän mä ainoastaan,
että voitan aina enkä armahda koskaan.
Sä tuskasta kiljut,
ja mä väännän miekkaa syvällä rinnassasi.
Veresi sekoittuu minun vereeni,
ja synnyn uudestaan sydämesi pysähtyessä.
Voi sua pientä,
nyt oot sä helvetissä.
Etkö sinä ymmärtänyt että rakastin sinua?
Suljen silmäni ja oon sun luona.
Nyt, ja iankaikkisesti.
Amen.
--

Tämmöistä.

[Celeb]

Kivasti olet kirjoitellut, noissa runoissa on paljon ajatusta. Hiukan minun silmiini hyppää tuo numerointi, mutta ehkä se ei ole pahaksi. Erityisesti tykkäsin rakkausrunoistasi, niissä on aitoja tunteita. Pidin myös runostasi 4, siinä on ihanan yksinkertaisesti ilmaistuna kaikki olennainen.

Lisää näitä, ole niin kiltti! ^^

[Satyriasis]

Kiitos kommentistasi, kivaa jos pidit. ^^,
Tässä sitä tuleekin jo muutama uusi runo, ne ovat aika... sanoisinko viimeistelemättömiä, tein ne eilen koulussa, kun oli tylsää, ja sopivasti inspiraatiota.
Kiitos vielä kommentista<3
----

___

I Livin' for Dyin' for You.
___

Tässä seuraavassa runossa on paljon patoutunutta surua, vihaa, raivoa, kostonhimoa ja kärsimystä:

Jos kosket, niin revin silmät päästäsi.
Koske vain, koske nyt!
Haluaisin oikeasti tietää miltä se tuntuu.
Sielusi käsissäni, sinä vuotavana.
Kärsi, mutta älä kuole.
Haluan että kidut, sillä sinä, sinä joka koskit minuun, olet yksi saastainen kusipää.
___

Mielestäni tämän seuraavan runon viimeinen lause on hyvin mahtipontinen... vaikka se on raaka ja.. paha, se on silti mielestäni jotenkin kaunis lause. Aivan kuin runon henkilö olisi kokenut paljon kaikkea. En oikeasti tiedä mistä nämä tekstini syntyvät... ehkä.

Nautin, kun miekkani kostuu sinun verestäsi.
Nautin, kun kärsit ja huudat äänesi sammuksiin.
Sillä minä olen paha, ilkeä ja vahingoniloinen, mutta silti vain loukattu ja hauras ihminen.
Kuole, sillä minä vihaan sinua.
___


Kun näen nauhalta elämäni hetket.
Aina vain samaa massaa.
Miksi en ehdi elää. Elämää.
Tiedän on yksinäinen päivä nyt.
Taivaalta tippuu, pilvet on itkenneet.
Ja mä lennän, kohoan luoksesi sun.
Siitä tiedän on yksinäinen päivä nyt.
Vain nyt.
Luonas sun.
Siitä tiedän sen nyt, on yksinäinen päivä, on nyt.
___

Juu, ei mulla tähään hätään muuta oikein ole ^^, kommentteja kiitos

[Satyriasis]

tässä uusi

Etkö näe, että valutettu kyyneleeni on sydänverta,
joka vuotaessaan puristaa pienen sydämeni puhki
Etkö ymmärrä että se sattuu?
Ja tunnen puhtainta tuskaa, jota yksikään ei ole ennen kokenut,
väkevää tuskaa,
vain
jotta rakkauteni merkitys ei hukkuisi merkityksettömien tyhjiin valkoisten salien sanoihin.
Tämä on Rakkautta Puhtaimmillaan, omistettuna sinulle,
vaikka tuskani on vain minun...
Vain minun.

[Satyriasis]

Yeee, jaksoin väkertää tänne yhden uuden runon... jos nyt voi puhua runosta xDD sanoja vain peräkkäin, ja nekin ihan kökköjä. 8,,D
Kommentit olisi kivoja, elän niistä. :3


Tämän runon innoittajana toimi Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset kirjan luku nimeltänsä prinssin tarina. Lily ja Severus ovat jotain niin kaunista yhdessä, että aina kun vain ajattelenin heitä, suru tarttuu puseroon, ja kyyneleet tulvivat silmiin. Kirjojen sisällä on oikeasti oma maailmansa, kiitos siitä J K Rowling <3

Miksi tunne voi olla niin suuri, että sitä ei voi kertoa?
Nyt se on myöhäistä
Jokainen virheeni monistuu, olisimpa ollut rohkeampi...
Odotan vain aikaa, jolloin saavun luoksesi
Olet...poissa
Ja ajattelen sinua jokaisena hetkenä
Kaiken tämän jälkeen? Aina
Tämä tunne on voimakkain koko maailmassa.




tässä toinen vielä :


Hymyile, rentoudu ja nukahda... ... Viimeistä kertaa...
....sillä kun sinä seilaat unten valtakunnassa, pala sieluani takertuu sisällesi.
Ja leijut yössä, demonista verta suonissasi.
Olet pelkkä kuori, minun oma leluni, jolla voin leikkiä,
Haavoittaa sinua,
Ja vedellä naruista, joita ei edes ole,
Silti ne tehoavat, oma pieni sätkynukkeni.
Posliinin valkea poskesi vuotaa verta....
Punaista. Punaista ja mustaa.
Kumarra, sillä Minä olen sinut omistava,
Minä olen sinun elämäsi päättävä.

[Satyriasis]

Ikuisuuden henkäys tuntuu silmissä joita ei voi sulkea, sillä itse maailma on kivettynyt paikoilleen. Silmät ei räpsy, ei vuodata kyyneliä.
Valkoinen marmori on kova ja kylmä, viimeinen henkäys sallitaan vain silloin, kun kasvoihin ilmestyy särö joka räjäyttää koko maailman pieniksi sirpaleiksi. Vain tähtisumua yksinäisessä universumin suuressa salissa.

--

Elävä kuollut haluaa veren lämpöä ja luonnollista kuolemaa. Miksi siis elävä ei elä, ja haluaa ihonsa kylmettää, vartaonsa kovettaa, ikuisesti pimeydessä vaeltaa?





Tuli tännekin sitten pitkästä aikaa rustattua, kommentit olisivat tervetulleita

[Celeb]

Lueskelin nämä uusimmat viestit läpi ja totesin, että olet tehnyt hyviä tuotoksia. :3

Tapasi kirjoittaa on minusta omaperäinen ja kiinnostava. Jotenkin näen nämä proosan ja lyriikan välimuotoina. Johtuu varmaan siitä, että useimmat näistä kertovat tarinan eivätkä vain luo yksittäistä kuvaa. Käytät hyvää kieltä, vaikka en suoraan sanoisi näitä kirjakielellä kirjoitetuiksi. Ehkä pikemminkin yleiskielellä. Yhden kirjoitusvirheenkin löysin (vaikka runoissa se ei kai ole niin tarkkaa):

Jokainen virheeni monistuu, olisimpa ollut rohkeampi...

Se kirjoitetaan olisinpa. : P

Joo, mutta yritä saada jotain irti kommentistani.