Boromirin mietteitä Anduinin rannalla (G)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Boromirin mietteitä Anduinin rannalla (G)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Title: Boromirin mietteitä Anduinin rannalla
Author: Andune
Rating:G
Genre:Drama
Disclaimer: Hahmot Tolkienin omia,en tee tarinallani rahaa
Summary: Boromirin mietteitä Anduinin rannalla. Siinäpä Boromir istuu ja mietiskelee.

A/N:Kirjoitinpa tällaisen ficin Boromirista. Toivottavasti pidätte. Palautetta ehdottomasti,risut ja ruusut.


Boromir istui mietteissään rannan kaislikossa ja katsoi Anduinia. Aurinko oli laskemassa taivaanrannan taa, varjot pitenivät ja pian tulisi hämärä ja pimeys. Boromir odotti veljensä saapumista. Anduin virtasi rauhallisesti ja kaikki oli hiljaista. Aina välillä, kun oikein tarkkaan kuunteli, saattoi kuulla pientä puhetta vartiomiesten kesken. Boromir katsoi jokea joka yhä vain virtasi ja kulki kohta merta, jonka rannoilla valkeat merilinnut kirkuivat ja merimiehet kynsivät vaahtopäitä valkeilla laivoillaan. Ja jonka satamalaitureihin illan tullen sytytettiin lyhdyt, jotta viimeisetkin laivat löytäisivät kotiin. Harvoin oli Boromir käynyt rannikolla ja nähnyt meren. Meren, joka oli ollut hänen äidilleen niin tärkeä.

Harvoin oli hän käynyt Dol Amrothissa, mistä Finduilas oli kotoisin. Raskas oli Boromirin sydän ollut silloin kun äitinsä oli luopunut elämästä. Mutta silloin ei hänellä ollut aikaa surra, sillä hänen oli täytynyt huolehtia Faramirista, sillä isä oli sulkeutunut kuoreensa ja unohtanut muut, unohtanut omat poikansa. Ei lohdutuksen sanaa, ei halausta, ei yhdessäoloa ja puhumista, ei mitään. Asiasta ei saanut puhua, Finduilasin kuolemasta vaiettiin. Vaimonsa kuoltua Denethor oli unohtanut hetkeksi ulkomaailman ja lapsensa. Hän oli unohtanut lapsensa juuri kun he olisivat huomioita ja lohdutusta kaivanneet. Mutta Boromir ei silti ollut isälleen katkera. Hän tiesi kuinka Denethor oli vaimoaan rakastanut. Ja silloin Faramirkin oli ollut pieni, hän oli tarvinnut lohduttajaa, jotakuta joka oli lähellä ja turvana. Boromir oli katsonut kuinka vuodet verottivat Denethorin voimia, kuinka hänestä tuli synkkä. Ja taas oli Faramir tarvinnut isoveljeään. Hän oli tarvinnut Boromiria suojelemaan isältään ja tämän ylenkatseelta. Aina oli Denethor pitänyt Boromiria parempana, aina oli hän rakastanut tätä enemmän. Denethor oli vähätellyt Faramirin saavutuksia, ja harvoin sanonut kiitoksen sanaa.

Tämä oli Boromiria vaivannut, hän olisi toivonut, että käskynhaltija olisi antanut enemmän arvoa myös nuoremmalle pojalleen. Oli hän kerran isälleen asiasta puhunut, mutta Denethor oli tehnyt selväksi ettei asia kuulunut Boromirille. Niin hän oli jättänyt asian sikseen, mutta muisti asian aina, kun näki äänettömiä kyyneleitä Faramirin kasvoilla. Pieniä ja melkein huomaamattomia, kristallinkirkkaita helmikyyneleitä. Ja aina silloin Boromir ihmetteli ja arvosti veljeään: kuinka tämä salasi tunteensa, salasi heikon hetkensä isältään, ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Boromir mietti miltä Faramirilta mahtoi tuntua: menettää pienenä äitinsä ja turhaan, siltä näytti, tavoitella isänsä hyväksyntää. Olihan Boromirkin ollut pieni Finduilasin kuollessa, mutta Boromir oli aina ollut vahva, niin ruumiin voimiltaan kuin sielultaan. Boromirin oli Denethor hyväksynyt, ylistänyt tämän urheutta ja saavutuksia. Boromir tiesi, että käskynhaltija rakasti myös Faramiria. Mutta pikkuveljen epäonneksi, ei näyttänyt sitä.

Aurinko heitti viimeiset hyvästinsä Keski- Maalle, ja tuli pimeää. Boromirilla ei ollut mitään valonlähdettä mukanaan. Hän istui yksin pimeässä ja kuunteli yön ääniä. Hänen ajatuksensa vaelsivat Minas Tirithiin ja hän mietti, mitä isänsä mahtoi tehdä juuri nyt. Murehtiko tämä Mordorin kasvavaa uhkaa vai nukkuiko ja näki levottomia unia. Vai istuiko tuolillaan salissa synkissä ajatuksissaan. Joskus vielä hänkin tulisi istumaan siinä samaisessa tuolissa, sama sauva kädessään, sama taakka harteillaan. Boromir muisti kuinka pienempänä oli ollut tyytymätön siihen, ettei Denethor ollut kuningas. Pienenä hän oli salaa haaveillut, että kerran saisi painaa Gondorin ylvään siipikruunun päähänsä ja Kuninkaan lippu liehuisi salossa. Ja kaikki sotilaat kokoontuisivat hänen kutsustaan. Mutta nyt ei Boromir ollut uhrannut ajatusta tulevaisuudelleen. Tärkein tehtävä oli vartioida Osgiliathia ja yrittää pitää se Gondorin hallussa. Tärkein tavoite näinä levottomina aikoina oli pysyä hengissä.
Boromir toivoi, että Mordor ja Sauron olisivat heikompia, ettei Sauron olisi koskaan tullut tämän maailman vaivoiksi. Välillä hänestä tuntui ettei mikään voisi kukistaa Mordorin ja Mustan Ruhtinaan mahtia. Sauronin mahti tuntui väliajoin voittamattomalta. Tuntui, ettei Mustan Ruhtinaan voisi enää paljon kasvaa. Mutta vähänpä tiesi käskynhaltijan poika entisajoista ja Melkorista, ja tämän voimista ennen Vihan Sotaa, valarin sotajoukon tuloa ja Morgothin tuhoa.

Mutta Boromiria eivät kiinnostaneet vanhat tarut, ne olivat hänen mielestään vain menneiden haikailua. Boromirilla oli huolia ja tehtäviä tarpeeksi, joten hänellä ei ollut aikaa taruille ja lauluille. Faramiria olivat aina tarut ja laulut kiinnostaneet. Boromirin kiinnostuksen kohteena olivat olleet aseet ja taistelut ja niiden suunnittelut, eivät vanhusten ja vanhojen ämmien kertomukset. Ja miten kävisi Gondorin ja Minas Tirithin, jos lauluja ja taruja arvostettaisiin enemmän, kuin miekkailutaitoja ja taistelutahtoa sekä ruumiin voimia. Kauan ei silloin Valkoinen Kaupunki pysyisi pystyssä.

Kaikki tuhoutuisi, ja toivo kuninkaan paluusta kuihtuisi lopullisesti. Suuri ei se toivo koskaan ollutkaan, ja Boromirin mielestä Gondor ei tarvinnut kuningasta. Sama valta oli nykyään käskynhaltijoilla. Tosin, mitä muuta olisivat gondorilaiset voineet tehdä kuin lisätä käskynhaltijan valtaa, kun uutta kuningasta ei ollut. Aina silloin tällöin kuiskittiin etenkin vanhusten kesken, jotka vielä muistivat vanhoja taruja, Pohjoisen unohtuneesta haarasta. Muisteltiin kuinka kerran oli tuon haaran päämies vaatinut kuninkuutta, mutta silloin oli Eärnur saanut kruunun. Pohdittiin, oliko Pohjoisen haaran päämies elossa. Eikö hän voisi tulla vaatimaan kuninkuutta, kun Pohjoinen Valtakunta oli tuhoutunut. Jos tuosta haarasta olisi enää ketään elossa.

Pohjoisen dúnedain oli vähentynyt määrältään, mutta kenties heidän suonissaan virtasi puhtaammin muinaisen Númenorin henki ja uljaus, sellaisena kuin se oli ollut ennen Númenorin rappeutumista ja tuhoutumista. Käskynhaltija Denethorin korviin olivat huhut myöskin kulkeutuneet, mutta huhuilla ei ollut paljon painoa Denethorin mielessä. Hän uskoi Pohjoisen haaran jo aikaa sitten tuhoutuneen tai ainakin menettäneen päämiehensä, ja rappeutuneen. Eikä käskynhaltijalla ollut aikaa murehtia mahdollisen kuninkaan paluuta. Vallanhaluinen ei Denethor ollut, hän ei vain pitänyt ajatuksesta, että joku Pohjoisen haaran viimeinen vesa vaatisi kuninkuutta. Sillä kauan olivat käskynhaltijat hallinneet Gondoria, ja Denethorin mielestä nykyisessä asettelussa ei ollut mitään vikaa. Käskynhaltijat aina Mardilista lähtien olivat huolehtineet kaupungista, puolustaneet sitä kun vaara uhkasi. He olivat rakentaneet ja yrittäneet pitää maan kukoistavana. Kaikkensa olivat he antaneet, että Gondor olisi pysynyt samanlaisena kuin sen alkuaikoina. Boromir oli päättänyt, että tekisi kaikkensa, että Gondor kukoistaisi taas. Hän oli kauan jo mielessään tuuminut, mistä löytyisi Valkean Puun vesa.

Boromir veti miekkansa huotrastaan. Se oli pitkä ja taidokkaasti tehty, liekö ollut Númenorin peruja? Miekassa ei ollut riimuja eikä muitakaan merkkejä, se oli sileä. Miekka sopi hyvin käteen eikä ruostunut tai tylsistynyt. Hän tutkaili miekkaansa ja mietti, kuka oli miekan tehnyt, kenelle se oli tehty, milloin se oli tehty ja missä. Sydämessään Boromir halusi ajatella että miekka oli tehty Númenorissa jollekin ylimykselle, ruhtinaalle joka kerran oli astellut Lahjamaan rannoilla. Boromir pisti miekkansa takaisin huotraan ja otti käteensä Gondorin Torven. Torvi oli kulkenut käskynhaltijoiden suvussa ja siirtynyt aina isältä vanhimmalle pojalle. Kaunis se oli ja riimuja siihen oli kaiverrettu. Boromir ei kuitenkaan tuntenut riimuja, ne olivat vanhoja, ja niiden merkitys oli unohdettu. Kukaan tuskin tiesi, mitä riimuilla oli kirjoitettu. Boromir huokaisi, hän oli väsynyt ja odottanut jo kauan veljeään saapuvaksi. Yhtäkkiä seisoi hänen vieressään mies soihtu kädessä.
”Veljenne on täällä”, mies sanoi, ja poistui. Boromir nousi, katsoi vielä kerran pimeää jokea, ja katseli tummaa vettä. Hän tunsi itsensä entistä väsyneemmäksi ja hetken kaikki tuntui unenomaiselta. Boromir havahtui. Hänestä tuntui, kuin olisi seisonut samalla paikalla tuntikausia, ja katsellut lasittunein silmin tummaa Anduinia. Boromir katsoi vielä kerran jokea, ja lähti tapaamaan veljeään.

/Amme: Heiis ^^ Muista ikärajat otsikkoon~
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Onpa hienoa että päätit kirjoittaa Boromirista. Itselläni on juuri valmisteilla juttu Denethorin ja Faramirin isä/poika-suhteesta, mutta tuo Boromirin rooli on jäänyt siinä aika olemattomaksi, erityisesti tuo "Boromir Faramirin suojelijana" -osuus, josta en oikein koskaan keksi mitään sanottavaa (koska minusta Faramir ei tarvinnut mitään apua ja suojelusta, sanoipa professori Tolkien siihen mitä hyvänsä... :)) Mutta tuo miten sinä olet sen kuvaillut, on varmaan jotain sellaista, mitä Tolkienillakin oli mielessään.

Tuo kohta jossa mainittiin "vanhat ämmät" särähti vähän korvaani. Se tuntui turhan karkealta verrattuna muuhun Boromirin "sisäiseen puheeseen". Kävisikö ihan vain "vanhat naiset"?

Tästä ficistä (kuten muistakin kirjoittamistasi) huomaa, että olet perehtynyt kirjaan tosi tarkkaan, mikä on hieno juttu. Tunnelmien kuvailu oli kaunista... Minusta olet mennyt selvästi eteenpäin kirjoittamisessasi, jatka vain samaan malliin. :)
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Sanoit tuosta "vanhat ämmät" kohdasta. Muistaakseni kirjassa Boromir käyttää jossain kohtaa ilmaisua vanhat ämmät, puhuttaessa jostain taruista.Yritän etsiä kohtaa. Voi olla että kyseessä olikin joku muu, mutta muistan että Gandalf sanoo siihen jotain että vanhojen vaimojen puheissa toistuvat tiedot ja tarut jotka ennen taruntietäjien tuli tietää. Pieni aavistus,että puheen aiheena olivat entit,mutta muistaako joku paremmin?
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Vähän pieleen,melkein oikein.
">>Minas Tirithissä olemme toden totta kuulleet Fangornista>>,sanoi Boromir.>>Mutta se mitä olen kuullut, on minusta lähinnä vanhojen ämmien juttuja, joita sopii kertoa lapsille. Kaikki mikä on Rohanista pohjoiseen, on meille nykyisin niin kaukaista, että mielikuvitus voi siellä vaellella vapaasti. Ennen vanhaan sijaitsi Fangorn valtakuntamme rajalla; mutta nyt on kulunut monta miehen ikää siitä kun kukaan on siellä käynyt voidakseen todistaa tosiksi taikka vääriksi kaukaisilta vuosilta periytyvät tarut..."

">>Sitten minun ei tarvitse sanoa enempää>>,sanoi Celeborn. >>Mutta älkää vähätelkö taruja jotka periytyvät vuosien takaa;sillä usein saattaa tapahtua että vanhat vaimot pitävät muistoissa sanat, jotka ennen oli viisaiden tarpeen tuntea.>>"

Välistä jätin vähän pois, mutta tuosta tekstiini eksyi ilmaus "vanhat ämmät"
Kyseessä olikin Celeborn eikä Gandalf,mutta muuten muistin aika hyvin :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä oli ihana, minusta on todella mukava lukea tällaisia pieniä tunnelmakuvia Boromirista ja sen ajatuksista. Tämä oli kauniisti kirjoitettu, ja minä pidin tästä miten sinä käsittelit käskynhaltijan perheen keskinäisiä suhteita tässä.

Minä olen miettinyt tuota Denethorin ja Faramirin suhdetta, muuten, minä en oikein osaa kuvitella että Denethor olisi suhtautunut Faramiriin niin toissijaisesti jo lapsena, vaan että se olisi alkanut vasta myöhemmin. Ja tuo on ihan minun mielikuvani siitä. ^^ Tuo miten Boromir näki isänsä oli minusta todella hienosti kirjoitettu; että se ymmärsi sitä, eikä syyttänyt mistään. Minä tosiaan pidän tällaisista ficeistä mitkä menee kirjan kanssa yksi yhteen ja niissä on käytetty hyväksi sitä, mitä kirjassa sanotaan ihmisten ajatuksista toisistaan; jotka täydentävät Tolkienin maailmaa. ^^

Minä muuten pidin tuosta "vanhat ämmät" -kohdasta - Faramir ei varmaan olisi puhunut noin, mutta Boromir on veljeään "karkeampi" (tai vähemmän runollisempi) eikä varmasti mieti niin tarkkaan, mikä on sopiva tapa sanoa jotakin. (Vaikka minäkin kyllä aina irvistän sille "vanhoille ämmille" kirjassa, kun se tuntuu niin halveksivalta. :p)
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Minustakin lukiessani kirjaa,se vanhat ämmät-kohta vähän vieroksuttaa,mutta ajattelin että sisällytän sen nyt ficciini,kun kerran Tolkien on sen Boromirin suuhun pistänyt :) Yritän kirjoittaa ficcini niin,että ne sopisivat edes jotenkuten yhteen kirjan kanssa,sillä ovathan kaikki Tolkienin Keskimaata koskevat teokset minulle tärkeitä.En voisi kuvitellakaan kirjoittavani ficciä pelkän elokuvapohjan perusteella
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Hyvä kun oikaisit, Andune. En ole lukenut TSH:ta suomeksi sitten vuoden 2002, joten en tosiaan muistanut Boromirin tuollaista tokaisseen. Minulla on enkkuversio kirjasta ja siinä Boromir sanoo "old wives' tales" eli hän puhuu vanhoista vaimoista. Tuntuu ettei suomennos ole tuossa osunut ihan kohdalleen.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mithrellas,nyt heti suomenkielinen tsh käteen ja painut lukemaan,tämä on käsky :) Jos viimekerrasta on 4 vuotta,niin aika päivittää tietoja viimekerrasta :)

Ja kiitos Mithrellasille ja Marnielle palautteesta! *halaa ja heittää ruusut*
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

Ihana! En ole lukenut "näin päin" olevia ficcejä. En ole myöskään oikeastaan ikinä pitänyt Boromirista, mutta tämän jälkeen asenne muuttui.. :wink: ´vähän
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kaunista. Luulin lukeneeni tämän aiemmin, mutta otsikon takaa paljstuikin aivan uusi juttu. Ja sitten muistin, että olin ajatellut tämän liittyvän jotakin Boromirin kuolemaan, enkä ollut siksi lukenut... Ja kun löysinkin tämän, olin ihan ihmissäni ja häikäistynyt. :roll:

Tässä oli paljon kaunista kuvailua, pidin kovasti, ja Boromirin ajatukset tuntuivat luontevilta. Tuo "Faramirin suojelija" oli jotenkin hieno, todellisen oloinen ja aito, ja koko ajatus siinä samassa. Hän oli unohtanut lapsensa juuri kun he olisivat huomioita ja lohdutusta kaivanneet. Tuo kertoo kaiken, ja tuntuu erittäin todelliselta, että pojat olisivat tuossa vaiheessa hakeneet turvaa toisistaan (ei yhtään sekavaa ja toistelevaa vai?).

Samoin tuo viittaus siihen, että Boromir ymmärsi isäänsä ja tiesi tämän rakastavan Faramiria, vaikkei Denethor sitä näyttänytkään. Samalla koko juttu kertoo jotain Faramirin ja Boromirin suhteesta, ja tukee käsitystäni, että pojat olivat hyvin tärkeitä toisilleen.

Voi voi, tulipa selitettyä, mutta tykkäsin, ja sinuna kirjustelisin äkkiä lisää samankaltaisia juttuja.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Jaahas, uusi kommentti *hih*

athelas::D Ei Boromiria kannata vihata, se on ihan kiva, mitä nyt Sormus vähän laittoi päätä pyörälle.

Nerwen:Kiitos kommentista! Hyvä jos Boromir vaikutti aidolta ja ajatukset luontevilta :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Ihanan kuvaileva ficci. Minusta tästä tuli sellainen rauhallinen tunnelma, Boromirin ajatukset lipuivat luonnollisesti aiheesta toiseen. Tuo ihan ensimmäisen kappaleen meren kuvailu oli erityisen kaunista. Boromir oli tässä mukavan maanläheinen. Hauskan suora ajattelutapa, mitä sitä nyt vanhoja kirjoituksia tutkimaan, kun on sotaakin käytävänä. :wink: Pidin Boromirin hahmosta muutenkin erittäin paljon. Ja Boromirin läheiset välit Faramiriin oli hyvä juttu, niin minä sen itsekin kuvittelen.

Minä olen aika samaa mieltä tuosta Faramirin ja Denethorin suhteesta kuin sinä tässä ficissä. Se varmasti vaikutti Faramiriin, että isä arvosti isoveljeä enemmän. Minä olen kyllä ajatellut, että Faramirin lapsuudessa Boromirin suosiminen oli hienovaraisempaa eikä Denethor itse välttämättä edes tiedostanut tekevänsä niin. Myöhemmin se sitten muuttui näkyvämmäksi. Mutta kyllä minä toisaalta uskon, että Faramir ja Boromir näkivät jo aikaisemmin, miten asiat olivat. Pidin tosiaan siitä, miten Boromir tässä ymmärsi sekä isäänsä että Faramiria. Ja kuvailit koko tilannetta mielestäni hienosti.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Suetus
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Elo 07, 2009 9:24 pm
Paikkakunta: Siellä jossain maailman laidalla

Re: Boromirin mietteitä Anduinin rannalla (G)

Viesti Kirjoittaja Suetus »

Oi joi. Tämä oli ihanan kuvaileva, harvoin tulee luettua ficciä joka kertoo Boromiristä. Mutta nuo ajatukset olivat juuri sen laisia, mitä Boromir olisi oikeasti voinut kirjassa mietiskellä. Hyvin olit saanut tunteen välittymään ja tässä oli jotain liikuttavaa. Suuret kiitokset ^^
little piece of heaven

Vuoden 2010 Frodo :3
Vastaa Viestiin