Yksinäinen tie, G

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Yksinäinen tie, G

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Author: Nerwen
Rating: G
Pairing: pieni Gilraen/Arathorn
Genre: Draama
Warnings: -
Disclaimer: Kaikki hahmot ylijumala Tolkienin, ja tämä on vain tällainen keksintö, kun ei ole (ainakaan en ole löytänyt) Loftiksessa tästä, ja siitä se idea lähti. En tee rahaa, en todellakaan.
Summary: Tämä kertoo matkasta Rivendelliin vuonna 2933, pian Arathornin kuoleman jälkeen. Ficlet, tämä tosiaan on lyhyt.
Feedback: Kyllä, jos olisitte niin ihania, otan vastaan kaikenlaista palautetta ja yritän oppia kirjoittamaan paremmin.
A/N: Jup, tällainen juttu joka syntyi lyhyen suunnittelun ja idean seurauksena. Ja vihkoon illalla ilmestynyt (ihme ja kumma) pätkä löysi tiensä koneelle ja sitten tylsyyspuuskassa tänne. Ja nimi on vähän tuollainen, en keksinyt parempaakaan, joten siihen jää. Mutta olkaapa hyvät sitten.

Yksinäinen tie

Sade ropisee ympärilläni ja kylmyys kutoo verkkoaan sekä ulkopuolella että sisälläni. Mieheni kuolemasta asti olen ollut niin yksin, ja nyt tuntuu kuin olisin yksinäisempi kuin koskaan. Näen vain kaistaleen tietä edessäni lyhtyjen heikossa valossa, ja loppu on pimeää. En näe minne tie kulkee. Syvä hiljaisuus kumpuaa tienvarren puista molemmilta puoliltani miltei hiljentäen jopa hevosen askeleiden kopinan.

Hiljainen vinkaisu kärryjen sisältä havahdutti naisen ajatuksistaan. Ei, nainen ei ollut matkallaan yksin, vaikka niin voisi ajatella. Vaunuissa hänen kaksivuotias poikansa oli jälleen herännyt ja keskeyttänyt matkanteon. Nainen huokasi ja ohjasi hevosen tien sivuun ennen kuin kömpi sisään kärryihin kaiken omaisuutensa ja poikansa luokse. Hän onki pojan huovan alta syliinsä ja katseli lasta surullisena.
”Koettaisitkos nyt nukkua taas, on yö. Teen tämän matkan vain sinun vuoksesi, joten voisit nukkua, koska emme pääse eteenpäin jos minun pitää istua täällä.”
Poika vain tuijotti häntä harmain silmin. Väsynyt huokaus karkasi naisen huulilta, vaikka tämä yritti sen estää.

Voisitpa vain nukkua, tie on pitkä. Teen tämän matkan sinun takiasi, rakkaani. Onneksesi meillä on turvapaikka, vaikka isäsi on jo mennyt. Ymmärrän, miksi et nuku. Olet oudossa paikassa ja isä on ollut poissa kauemmin kuin koskaan, ja nämä vaunut tavaroineen hämmästyttävät sinua. Ymmärrän, että pelkäät ääniä ulkopuolelta, mutten voi auttaa sinua. Jotenkin on päästävä Imladrisiin, ja mahdollisimman pian. Matka on jo lopuillaan, ehkä pääsemme huomenna perille.

Hiljaa nainen keinutti lasta sylissään, ja poika nukahti pian. Oli totta, että lapsi oli jo kaksivuotias, aivan liian vanha moiseen, mutta he olivat kahden tien päällä eikä poika olisi nukahtanut ilman äitinsä sylin turvaa. Nainenkin sai turvaa ja lohtua lapsesta sylissään, pienen turvan tunteen hetkeksi yksinäisyyteensä. Hän oli kokenut kovia. Viimeinen viikko oli ollut hänen elämänsä hirvein. Tieto hänen miehensä kuolemasta ja kiireellinen lähtö pienen lapsen kanssa kotoa erämaahan. Onneksi sentään viestinviejä oli lähetetty etukäteen kertomaan tapahtuneesta Imladrisin herralle, mestari Elrondille.

Nainen halasi lastaan haluamatta päästää irti. Hän oli dúnedainin nainen, Gilraen, lisänimeltään Kaunis, ja nukkuva lapsi hänen sylisään oli Aragorn, Isildurin perillinen. Vähän tiesi tuo pieni poika siitä, mikä häntä myöhemmin odotti, ja unohduttuaan istumaan lapsi sylissään Gilraen pelkäsi. Lapsi oli sukunsa viimeinen isänsä kuoltua vain vähän aikaa sitten. Jos peikot, örkit tai sudet huomaisivat hyökätä vaunujen kimppuun ja Aragorn menehtyisi, heikotkin mahdollisuudet kuninkaan paluuseen olisivat poissa ikuisesti. Uusia perillisiä ei tulisi. Jos örkit olivat pystyneet tapaamaan Arathornin, niin mitä ne tekisivät heille? Ja jos Gilraen silti jäisi eloon, hän tietäisi mitä tekisi. Hän joisi omasta tahdostaan myrkkyä tai juoksisi alas jyrkänteeltä, siten hän voisi ehkä päästä miehensä ja poikansa luo ja unohtaa tämän maailman ongelmat. Hiljaisena, ja yhtä yksinäisenä kuin he kaksi, putosi kyynel Gilraenin poskelle. Maailma oli julma.

Gilraen hengitti syvään ja nieli loput kyyneleet, hänen olisi jaksettava, ei kukaan hyökkäisi. Hän vain kuvitteli. Hänen pitäisi jaksaa poikansa tähden. Tuo pieni, heiveröinen lapsi oli tärkeämpää kuin mikään muu. Aragorn olisi saatava turvaan Imladrisiin, haltioiden luokse. Suuret sadepisarat ropisivat edelleen kattokankaaseen Gilraenin peitellessä pojan. Hän katseli hetken lastaan ja meni sitten takaisin ohjaksiin.

Hevosen kavioiden ääni sentään tuo ääntä tähän kylmään maailmaan, toisin kuin minä. Onnekseni Aragorn nukahti taas. Jos hän olisi ollut hereillä, matkanteko olisi tyssännyt jälleen siihen, ties monennenko kerran tämän matkan aikana. No, matka on jo miltei takana, vaan silti toivoisin olevani jo perillä. Tämä matka on kuin kidutusta. Ei ole oikein matkustaa näin pienen lapsen kanssa… mutta onko tuo kavioiden ääni kotoisin oman hevoseni jaloista?

Valkea hevonen ilmestyi kuin tyhjästä Gilraenin vierelle ratsastaja selässään.
”Oletteko te Gilraen Kaunis, dúnedainin heimoa?” haltiaratsastaja kysyi.
”Kyllä olen. Kuinka niin, arvon herra haltia?”
”Nimeni on Lindir ja tulen Imladrisista. Kuulimme uutiset Arathornista. Olemme kaikki syvästi pahoillamme. Tulin saattamaan teitä loppumatkan ajan.”
Gilraen hymyili haltialle surumielisesti. Enää hän ei olisi yksin. Imladris oli kaiketi jo lähellä.
”Olen vilpittömän onnellinen tavattuani teidät. Tämä matka on ollut painajainen!” Gilraen huokasi.
Lindiriksi itsensä esitellyt haltia hymyili sydämellisesti.

Enää en ole yksin ja sadekin tuntuu laantuneen. Onnistuin tehtävässäni! Aragorn on nyt turvassa, ja niin olen itsekin. En ollenkaan aavistanut olevani näin lähellä Imladrisia. Toivo ei ole vielä menetetty, kuninkaan paluu on vielä mahdollinen, jos ei Aragornin, niin sitten hänen lastensa kautta. Tein voitavani ja onnistuin siinä. Jään kaipaamaan kovasti Arathornia, mutta nyt minulla on syy elää. Aragorn pitää kasvattaa ajatellen, että hänestä tulee kuningas. Näen suurten asioiden odottavan häntä vuosien päässä. Häntä odottaa suuri kohtalo, ja minä aion seistä hänen rinnallaan.

Tuntien kuluttua he näkivät Imladrisin valojen kajastavan pimeyteen ja rauhoittivat lopulta Gilraenin täysin. Hän ei enää ollut yksin ja toivon liekki paloi suurempana kuin kertaakaan sitten jälkeen Arathornin kuoleman. Sydämessään Gilraen tiesi, että hänen poikansa olisi vihdoin jotakin suurta, kaikkien menneiden polvien jälkeen.
Viimeksi muokannut Nerwen, Ke Helmi 07, 2007 6:59 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Voi, pidin tästä todella! Jos et ole vielä sattunut huomaamaan niin olen aivan hulluna kaikkeen mikä liittyy Aragorniin ja tämän sukuun. Erittäi hyvä idea kirjoittaa juuri Gilraenista. Itse olen ajatellut Gilraenia erittäin vahvana naisena joka tekee kaikkensa poikansa vuoksi. Tämä ficci kävi hyvin yksiin omien ajatusteni kanssa. Ficci oli lyhyt, mutta olet saanut vangittua tähän sellaisen lievän ahdistuneisuuden tunteen ja pelon.

Pientä nillitystä sanan matka-toistumisesta. Toisaalta, synonyymia on hankala keksiä. Kiertoilmauksia? Joka tapauksessa, muuta nillittämistä ei tainnut ollakkaan (No, minä en ainakaan huomannut)

Mitähän tästä vielä voisi sanoa. No, lisäilen jos tulee vielä jotain mieleen. Erittäin hyvä tunnelmapala. Minä en panisi pahitteeksi, jos sinulta riittäisi intoa kirjoitella lisää Gilraenista ;) Vaikka jotain söpöilyä Gilraenista ja Arathornista tai jotain *haaveileva ja aneleva katse*
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä oli ihana. ^^ Minä olen aina tykännyt Gilraenista ja tykkään lukea siitä kertovia ficcejä, ja minä pidin sinun Gilraenistasi - siitä miten sille antaa voimaa ajatus siitä, että Aragorn on saatava turvaan ja että dúnedainilla on vielä toivoa (ja ne itsemurha-ajatukset pystyy helposti pistämään sen syyksi että Arathorn on juuri kuollut, ei ihmekään jos siinä tilanteessa tuntuu siltä, ettei jaksaisi elää jos Aragornillekin tapahtuisi jotain), ja Gilraen tuntuu vahvalta naiselta. Ne sen jutustelut pojalleen oli ihania, tykkäsin siitä miten sillä oli aikaa Aragornille vaikka niillä olikin kiire ja koko Gondorin ja Arnorin tulevaisuus oli niissä vaunuissa. ^^ (Mutta kyllähän kaksivuotiasta vielä heijataan sylissä, eihän se liian vanha vielä siihen ole? ^^)

Nuo kursivoidut ensimmäisessä persoonassa kirjoitetut osiot oli hieno idea, ne antoivat vielä paremmin kuvan siitä, mitä Gilraen todella ajatteli ja tunsi. Minä vaan jäin kiinni tuon ekan kursiivikappaleen viimeiseen lauseeseen, Syvä hiljaisuus kumpuaa tienvarren puista molemmilta puoliltani miltei hiljentäen jopa hevosen askeleiden kopinan., siis eikö syvä hiljaisuus vain korosta sitä ainoaa kuuluvaa ääntä? ^^

Tämä oli kaunis, tykkäsin valtavasti, ja tämä on muutenkin sellainen ficci jonka voisi laittaa TSH:n väliin lisäsivuiksi täydentämään kirjaa. ^^ Kiitos kirjoittamisesta. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Olen aivan innoissani, kun draamaosastolle oli tullut lisää ficcejä. Ja mukavaa, että sinulta saatiin uusi ficci näin pian, Nerwen. :) Gilraen on minustakin tosi kiehtova hahmo ja hänestä varmaan keksisi paljon ficin aiheita. Tämä oli tosi kiva tunnelmapala (jos nyt kiva on oikea sana, tunnelmahan tässä oli aika synkkä ja ahdistava). Saatoin tätä lukiessani ihan nähdä edessäni pimeän metsätien, puiden synkät varjot ja tuntea sateen ja kylmyyden.

Gilraenin ahdistuneisuus välittyi tästä ficistä hienosti. Aluksi hieman mietin tuota hänen lievästi ärtynyttä suhtautumistaan pieneen Aragorniin (tai sellaisen vaikutelman minä hänestä sain), mutta olosuhteet huomioon ottaen tuollainen suhtautuminen oli aivan ymmärrettävää. (Minustakaan 2-vuotias ei kyllä ole liian vanha sylissä heijattavaksi.) Samoin nuo hänen pelkonsa siitä, että Aragornille tapahtuisi jotain, olivat hyvinkin uskottavia. Olen sitä itsekin ajatellut, että pienestä se kuninkaan paluu oli kiinni (ei sillä, etteikö Faramiristakin olisi voinut tulla ihan hyvä valtias... :P) Gilraenin ajatuksenkulku vaikutti aika levottomalta, mutta se toi mukaansa sellaista todentuntuisuutta, koska levottomastihan ihmiset yleensä varmaan ajattelevatkin ollessaan peloissaan ja ahdistuneita.

Minäkin pidin erityisesti noista Gilraenin kursiivilla erotetuista mietteistä. Varsinkin ihan tuo alku oli mieleeni. Tämä lause: En näe minne tie kulkee tuntui kaikessa yksinkertaisuudessaan kiteyttävän tuon Gilraenin tulevaisuutta koskevan pelon ja epävarmuuden.

Hieno ficci, lisää tällaisia!
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Kaunis pieni tunnelmapala, totean minäkin ^^ Tästä tulee hienosti esiin kaikki Gilraenin vaihtelevat tunteet, suru, epävarmuus, toivottomuus ja Lindirin ilmestyessä myös ajatus turvasta. Minun suuni kääntyi pieneen hymyyn heti haltiaratsukon ilmestyessä paikalle ^^

Tykkäsin tässä kaikkein eniten kuvailuista ja noista kursiivilla kirjoitetuista Gilraenin ajatuksista, ne olivat kauniita. Ja varsin ymmärrettäviäkin tuossa tilanteessa. Pidin myös siitä, miten tunnelma vaihtuu loppua kohden toiveikkaaksi ja lämpimäksi. Otsikkokin sopii tälle.
Jotakin pientä kielipuolen säätöä tässä taisi olla, mutta niinhän sitä aina. Tykkäsin tästä ficistä ^^

Suosikkikohtani:
Voisitpa vain nukkua, tie on pitkä. Teen tämän matkan sinun takiasi, rakkaani. Onneksesi meillä on turvapaikka, vaikka isäsi on jo mennyt.

Tuo kohta pisti nyökkäilemään haikeasti ja surumielisesti ^^
Tämä oli muuten ensimmäisiä Gilraenista lukemiani ficcejä, miksi ihmeessä siitä ei kirjoiteta enempää?
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

*hymyilee typerästi* Niin, en enää osaa muuta tehdäkään.

Andune: taas olit ensimmäinen (typerä sivuhuomautus tuli mieleeni)! Kiitos, kiitos todella paljon...

Jotkut sanat toistuvat tosiaan tässä hiukan liiaksi, olet ihan oikeasa, ja tuo matka on yksi niistä. Piti vielä ihan lopuksi muuttaa yksi lause toiston takia...

voi voi, enpä tiedä mitä saan aikaiseksi, saa nyt nähdä, voi olla, että tämän saatua noin hyvää palautetta voisin ehkä jatkaakin. Nähtäväksi jää.

Marnie, kiemurtelen lattialla onnesta soikeana. Tuo sylissä heijaaminen, kyllähän vielä kaksivuotias tarpeeksi pieni siihen on, mutta pystyisi nukahtamaan yksinkin etc. (ellei lueta mukaan pikkusiskoani, joka on paljon vanhempi ja nukkuu vieläkin vanhempien kanssa..) Ymmärrät varmaan pointin.

Voin sanoa itsekin pitäväni noista ajatuskohdista, tai miten sen nyt sanoisi... Ne vain tuntuivat luontevilta tähän.

Tuo hiljaisuus-juttu. Niin, mutta eikös se ole niin, että jos esimerkiksi istuu hiljaisuudessa ja kuuntelee kellon tikitystä, hetken päästä sitä ei enää kuule ellei ala kuuntelemalla kuunnella? Sitä tuossa oikeastaan hain takaa, mutta lause sinänsä on huono, ei se ajatustani esille tuo...*tuntee itsensä pahemmanlaatuiseksi selittäjäksi* Mutta niin sitä ajattelin...

:shock: Et ole tosissasi! TSH:n väliin lisäsivuiksi? Ei, ei voi olla totta. *pimahtaa* En vain voi uskoa tuota, minkä ruudulla näin. Onko tuo totta? Kiitos, arvostan tätä niin paljon, et arvaakaan.... *sanaton*

Mithrellas, kiitos! Ja totta on, en voinut pitää näppejäni erossa kynästä kovinkaan kauaa, ja sitten se löysi tiensä tänne... Juu, olet oikeassa, Gilraenista saisi vaikka mitä ja täällä sitä ei hyödynnetä! (No, korjasin sitä sentään hiukan.. :D )

Ajattelin tuon ärtymyksen sellaisena, että Gilraen olisi vain tahtonut päästä perille ja keskeytys ei ollut hänen mieleensä ja niin edespäin...

Ihanaa, jos tämä oli todentuntuinen! Pohdin itse juuri kirjoittaessani, että jos tuolla matkalla olisi tapahtunut jotain, niin eipä olisi meillä ihanaa ja palvottavaa kuningasta seuranamme :wink: . Vaikka kyllä Faramirkin olisi ollut hyvä hallitsija, en ala kinaamaan...

Voi että. Nämä kommenttien loput koituvat tuhokseni! Ylistätte ihan liikaa, js minulta kysytään... :oops: Katsotaan nyt, mitä tulee....

Annatar; kiitän. En oikein tiedä mitä tähän sanoa... *istuu paikallaan minuutin miettien jotain kirjoitettavaa*

No, ainoa, mitä tähän hätään keksin, on se, että hienoa, jos otsikko sopi :) Oikeasti, se oli hutaistu ja ajattelin vaihtaa sen, mutta hyvä että jätin noin (kaiketi..).

Ja kuten olen jo aiemmin tämän viestin aikana sanonut, ihmettelen aivan samaa, miksei kukaan kirjoita Gilraenista. Kyllä minä nyt vielä varmaan jotain joskus ehkä väsään, mutta olisi mukavaa lukea muidenkin tekstejä hänestä...



Kiitos vielä kaikille, olen otettu :D (Epäolennaista...Ja olisin kyllä vastannut jo eilen, oli Fëanorelin kanssa ja tiesin, että olitte kommentoineet, mutta kun tulin kotiin, kone oli varattu... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sananlaskut kunniaan!)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Suloinen, sellainen haikean kaunis^^

Minä pidin eniten tuosta surumielisestä tunnelmasta, joka tästä ficistä huokuu pitkien matkojen päähän. Gilraenin tuntemukset ahdistuksesta, surusta ja pelosta ovat uskottavia. On varmasti rankkaa olla tuollaisella hetkellä aivan yksin. Minusta olet vanginnut hienosti nuo Gilraenin monitahoiset tuntemukset tähän. Muutenkin Gilraen on aidosti ja elävästi rakennettu hahmo.

En ole oikeastaan kunnolla ajatellut Aragornin lapsuutta, joten tämä oli siinäkin mielessä virkistävä lukukokemus. Minusta nuo Gilraenin tunteet lastaan kohtaan olivat varsin aitoja. Tuo pieni turhautuminen, kun poika ei suostu nukahtamaan ja Gilraenin ylpeys pojastaan ja kuinka tämä tiesi, että Aragornista tulisi vielä jotakin suurta. Kaikki nivoutuivat mainiosti yhteen.

Olet rakentanut tämän hienosti, minä ihastuin noihin kursiivilla painettuihin kohtiin, kauniin runollisia. Syvensivät tunnelmaa tehokkaasti.

Hiljainen vinkaisu kärryjen sisältä Tämä jotenkin särähti korvaan. Minulle vinkaisuista tulee enemmän mieleen koiranpentu kuin ihmislapsi, mutta ehkä tämä on vain minun omituisuuttani :)

Jospa sinä kirjoittelisit vielä jotain muutakin Aragornin lapsuudesta :wink: , minä ainakin lukisin mielelläni.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kommentti.. :D (nimimerkillä innostui)

Kiitos Leida. En oikein tiedä mitä tähän sanoakaan.

Noh, tuo vinkaisu. Mietin siihen jos jonkinlaista sanaa, mutten keksinyt mitään. En halunnut laittaa kiljumista, koska äänen oli oltava vaimea. Mielestni tuo oli niistä paras tähän kohtaan, mutta tiedä tuosta... Jos keksin jotain, sen voisi kyllä vaihtaakin. Mutta toisaalta joku voipi pitää siitä, mielipideasiahan tuo oikeastaan on. Katsotaan nyt, kuinka tässä käy.

Aragornin lapsuudesta ei kyllä juuri nyt ainakaan juttuja ole, mutta nuoruudesta kyllä löytyy yksi. Romance -puolella on noin kuukausi sitten valmistunut pitkä ficci Thorongil, pohjoisen muukalainen, joka kertoo Aragornista Thorongilina, kun hän palveli Rohanin Thengeliä vuonna 2957 Kolmatta Aikaa... (oli pakko vähän mainostaa tekelettäni... :lol: )

Kiitos vielä kommentistasi!
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Voi miten kaunis pieni tunnelmapala. Pisteet sinulle siitä, että otit Gilraenin päähenkilöksesi. Se on harmittavan harvoin käytetty hahmo, vaikka siitä voisi saada vaikka mitä - mikä tuli todistetuksi tämän lukiessa.

Pidin kursiivin käytöstä. Sai helposti hahmotettua Gilraenin ajatukset. Se ressukka on tosiaan aika poissa tolaltaan, epävarma ja peloissaan ja silti sillä on rohkeutta tehdä tuo reissu.

Minua ei häirinnyt se, että Gilraen hermostuu Aragornin herämisestä. Onhan sillä hätä myös matkanteosta ja kuinka tärkeää olisi saada itsensä ja poika turvaan. Se vähän hämäsi, että miksei se voinut ottaa poikaa syliin ja samaan aikaan ohjastaa hevosia? Vai oliko Aragorn kipeänä tai jotain?

Minulla oli olevinaan monta hyvää pointtia mitä tahdoin sanoa, mutta nyt ne ovat ihmeellisesti kadonneet johonkin. Ääh, lisään jos tulevat mieleen. Mutta hienoa työtä. Todella hyvä tunnelmapala.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos Piratesse!

Olet ihan oikeassa, Gilraenista saisi aikaan vaikka mitä...

Nyt kun mainitsit tuon sylissä pitämisen ja hevosen ohjastamisen yhtä aikaiseksi, voisin sanoa, etten tullut edes ajatelleeksi moista. :shock: Aina sitä tuntuu jotain unohtavan... Sovitaan että... no juu, sovitaan että pojalla oli flunssa. :lol: Hätäinen selitys, mutta ei sitä nyt noin voi jättää.

Kiitos vielä kommentista!

Edit; virheet eivät todellakaan jätä rauhaan...
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Tuosta vinkaisusta vielä. Minä olisin ehkä käyttänyt sanaa inahdus, mutta en sitten tiedä, että tuleeko siitä liiankin hiljainen mielikuva. Ja, tämähän on ihan mielipideasia, jos itse olet tyytyväinen, niin mitäpä sitä muuttamaan, sinun ficcisihän tämä on. Ei minun hassuista mielikuvistani tarvitse välittää, ja yksi sanahan tuo loppujen lopuksi on.

Täytyykin ruveta lukemaan tuota Thorongilia, sitten kun on aikaa. Minä sen verran katselin, että taitaa olla aika pitkä juttu, mutta se on vaan positiivista, pääseepä perehtymään kunnolla henkilöihin.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Inahdus.

No juu.... Kyllä suomen kieli on sanoja pullollaan, täytyypä vain sanoa. :lol: Ja tämä viesti on niin tähdellinen.

Ihanaa, joku päätti lukea tekeleeni! Kiitos jo etukäteen, mutta tuohon pituus-arveluusi voin vastata, että kyllä se aika pitkä on... :roll: Laskeskelin että 94 ja puoli svua noin sivumääräisenä... (kaikki kirjatkaan eivät ole yhtä pitkiä!! :lol: )

Offia taisi tulla vähän yliliikaa... no juuh, ei voi mitään enää.

Edit; ajattelin lyhentää mutten sitten viitsinyt.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Viesti Kirjoittaja melian »

Kyllä kyllä, tämä on aikas hjuva. :wink:
Tykkäsin tuosta aloituksesta. Saat sillä luotua silmien eteen sellaisen hämärän, kauniin ja hiljaisen maiseman, jossa pieni hevoskärry matkaa...

Sade ropisee ympärilläni ja kylmyys kutoo verkkoaan sekä ulkopuolella että sisälläni... Syvä hiljaisuus kumpuaa tienvarren puista molemmilta puoliltani miltei hiljentäen jopa hevosen askeleiden kopinan.

Oikein kauniita lauseita.
Lisäksi olet saanut ficciin vangittua sellaisen äidin huolestuneen ja masentuneen fiiliksen.
Tykkäsin myös lopetuksesta, kun matka oli onnistunut ja kaikki oli taas hyvin vähän aikaa. :)

Gilraenin ajatukset olivat välillä ehkä hieman, öö, "töksähteleviä." Tai siis että ne kuulostavat ehkä hieman uutistenlukijan puheelta, ja niihin voisi saada sellaista "soljuvuutta" (mistä mä näitä sanoja oikein revin? :'D).

Mutta tämä oli kuitenkin ihan mukava lukea, kirjoittele ihmeessä enemmänkin ^^
urpå
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos, melian, komentista. On aina ilo huomata, että joku on lukenut..

Voi voi. kiitosksia kehuista, en tiedä miten päin istuisin.

Ajatusten soljuvuus... pitäisi lukea tämä, jotta voisin antaa tuohon hyvän vastauksen, mutta näin muistin valossa sanottuna voit olla jopa oikeassa. Ajatukset harhailevat helposti eivätkä ole aina helppoja kiinninapattavia.. mutta kuka tietää, kun olen liian laiska lukemaan omia juttujani uudelleen.

Kiitos vielä! (miksi minusta tuntuu, että vastailen tänne jatkuvasti..? Mutta jos innostun kommentista... *puppyeyes* no juu, lopetan puolustelun, se on typerää tässä tilanteessa.)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö »

Luin tämänkin ja lähinnä nyt vain kuittaan lukeneeni (anteeksi, väsy, Matkalla kanssasi vei voimat :wink: ) Tämä oli kohtalokkaan, ahdistavan ja painostavan tuntuinen, niin kuin varmaan oli tarkoituskin. Vahva tunnelmakuvaus. Onneksi me kaikki tiedämme tuon kärryissä matkaavan pienokaisen tulevaisuuden tapahtumat :D Minusta Gilraen oli tässä juuri niin kuin väsynyt, miehensä menettänyt äiti vain voi sisukkaimmillaan olla. Tämän lyhyys ei juuri haitannut, koska olet tähän saanut mahtumaan niin paljon tunnetta että tässä oli kaikki. Ja nuo lopun pari viimeistä kappaletta rauhoittivat mieltä mukavasti, maailmanlopun tunnelma keveni vähän kun hänen ei tarvinnut enää matkata peloissaan kaksin pienen vauvan kanssa vaan oli turvallinen saattaja matkassa. Minulle ainakin jäi tuosta turvallinen ja luottavainen olo. Tämän kummempaa en nyt saa aikaiseksi, mutta pidin kovasti ja tämä oli mukavan erikoinen. (Voi myös johtua osalti siitä, että eksyn draamapuolelle tai "Mordoriin" melko harvoin). Hyvin kirjoitettu tämä ainakin oli :D
Vastaa Viestiin