Kirja vai leffa?

Yleinen (fanipuolen) keskustelu TSH:sta. Tiukka asiapohdinta ylläolevaan osastoon.

Valvoja: Likimeya

Kumpi TSH oli parempi: Kirja vai leffa?

Kirja
151
55%
Leffa
50
18%
Molemmat ovat yhtä hyviä
74
27%
 
Ääniä yhteensä: 275

Moulet

Viesti Kirjoittaja Moulet »

Molemmat ovat mielestäni yhtä hyviä.

Kirjat luin tietenkin ennen kuin elokuvien tekemisestä oli puhettakaan - tai ainakaan julkisesti. Jacksonhan oli suunnitellut TSH-leffojen tekemistä ties miten monta vuotta. Kuitenkin kirjat jäivät sellaisinaan hyvin mieleeni. Varmasti jokaisessa kirjassa on tylsät kohtansa ja niin oli TSH:ssakin. Pakko myöntää, että nykyään jätän joitakin kohtauksia jopa väliin lukiessani. En aio kärvistellä viittä kertaa samoissa kohdissa. :P

Sormuksen ritarit oli elokuvana kyllä todella kaunista katsottavaa. Olin aivan ällikällä lyöty. Minulla oli pienehköjä odotuksia leffojen varalla ja ainakin ykkönen suorastaan ylitti ne. Kaksi tornia oli melko latteaa katsottavaa, mutta Kuninkaan paluu taas mahtava.

Luettuina kohtaukset tuntuivat melko tasaisilta elokuviin verrattuna. Elokuvissa oli omat huippukohtansa, kuten myös pohjanoteeraukset. Kirjat pysyttelivät aika lailla samoilla linjoilla ja hyvä niin.
Avatar
haltiaromanssi
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ti Touko 09, 2006 2:09 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja haltiaromanssi »

Molemmissa tosiaan on hyvät ja huonot puolensa, mutta kirja on kyllä ehdottomasti parempi. Tolkienin työtä ei voi muuta kuin arvostaa, elokuvan ei olisi edes millään muotoa mahdollista jäljitellä tai antaa täyttä tunnustusta trilogialle.

Ikävä kyllä näin itse ensimmäisen elokuvan, ennen kuin aloin kirjaa lukemaan, minkä takia omia mielikuvia hahmoista ja tapahtumapaikoista kehittyi harmittavan vähän. Kuitenkin lukemalla huomaa, ettei elokuvan hahmot vastaa kirjojen antamaa kuvaa.

Vaikka kirjana Sormuksen ritarit oli mielestäni 'tylsin', oli se elokuvana visuaalisesti hienointa katsottavaa. Kaikki veriset ja itseääntoistavat taistelut oli korvattu upeilla maisemilla, joihin oli selkeästi panostettu. Minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja TSH-trilogiaa kohtaan, mutta ne karisivat nopeasti pois päästyäni vauhtiin kirjan lukemisessa. Elokuvatkaan eivät olleet mikään varsinainen pettymys.
Elelliin
Örkki
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Touko 09, 2006 7:14 pm

Viesti Kirjoittaja Elelliin »

Pidin kirjoista enemmän koska niissä oli paljon tapahtumia ja saa käyttää omaa mielikuvitusta. Tietenkään elouviin ei voi saada kaaikkea mutta joidenkin kohtien puuttuminen oli pieni pettymys.

Kirjat on yleensäkkin mielestäni parempia kuin sen pohjalta tehty elokuva. Yleensäkkin on mielessään mieltänyt henkilöt tietynlaisiksi ja näköisiksi, mutta elokuvassa ne ovatkin sitten melkoisen erilaisia, joka (ainankin omalla kohdalla) tuhoaa omia mielikuvia.
Andamunda
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 4:46 pm

Viesti Kirjoittaja Andamunda »

Äänestin Kirjaa, se vain on parempi, yleensäkin kirjat ovat mielestäni parempia kuin leffaversiot...

Toki elokuvakin on loistava, yksi parhaista filmatisoinneista kautta aikojen. Siihen niin hyvin saatu vangittua kirjojen tunnelma ja musiikit ovat todella upeita.
Kuinka myurä sai housut?
kehä
Örkki
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Huhti 11, 2006 9:57 pm

Viesti Kirjoittaja kehä »

Itse äänestin elokuvia, koska en ole vieläkään saanut luettua kaikkia kirjoja enkä pysty siis sanomaan ovatko ne parempia kuin elokuvat. Nyt pitää ehdottomasti kesäloman aikana saada luettua kirjat loppuun. Elokuvat ovat mielestäni todella hyviä. Kirjatkin tai sen mitä olen saanut luettua niin sekin oli todella hyvä. Pysyn kuitenkin elokuvien puolella. Lopullisen mielipiteeni voin kasata vasta kaikki kirjat luettuani. Sitten tiedän kummat ovat parempia vai ovatko kenties molemmat yhtä hyviä. Sitä pidän erittäin todennäköisenä vaihtoehtona, koska en osaa ikinä päättää mitään.
No hei -ei voi jäädä paitsi jostain mitä ei ole.
Moriel
Örkki
Viestit: 101
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 3:04 pm
Paikkakunta: Jossain idän ja lännen välissä aavistuksen pohjoisesta etelään.

Viesti Kirjoittaja Moriel »

Kirja. Ehdottomasti. Kun vihdoin sain aloitettua sen lukemisen, en laskenut sitä käsistäni ennen kuin olin lukenut sen kokonaan. Siihen meni alle viikko ^^;; Ja sitten luin sen uudestaan.
Kyllä minusta elokuvatkin olivat loistavia ja tykkäsin kovasti, mutta ei niitä voi edes verrata kirjaan ^^
If it's all dreams
now wake me up
if it's all real
just kill me.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Valitsin kirjat. Ja perusteluni, valitsin tämän siitä yksinkertaisesta syystä, että elokuvissa jotkin hahmot(Faramir..) IHAN erilaisia kuin kirjassa. Tyhmää... Vaikka on kyllä leffojen ansiota että rakastuin trilogiaan lopullisesti, mutta kirja... Alkuperäinen! Se antaa paljon. Vaikka jotkin kohdat kirjoissa ovat tylsiä, valintani oli selvä.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Akuma-hime
Puolituinen
Viestit: 224
Liittynyt: Ti Maalis 09, 2004 5:10 pm
Paikkakunta: lahti-city

Viesti Kirjoittaja Akuma-hime »

olen saattanut jo joskus vastata tähän mutta.. laitoin nyt leffa. En ole koskaan jaksanut lukea sitä kirjaa loppuun, ja se on osittain vähän tylsä.
Voi olla että ajattelen eri tavalla sitten kun olen saanut sen luettua mutta nyt sanon, että leffa on parempi. Vaikka on siinä leffassakin kyllä paljon häiritseviä juttuja.
Aloitan aamuni laittamalla weetabix-sukat jalkaan.
Avatar
Elwind
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 7:46 pm
Paikkakunta: Orivesi...

Viesti Kirjoittaja Elwind »

Kirja, kirja, ehdottomasti kirja!

Kirja kertoo asiat tarkemmin, kun taas leffa on pyrkinyt lyhentämään tapahtumia. Ja minä pidän muutenkin enemmän siitä, kun saan jättää asiat mielikuvituksen varaan, ja kuvitella hahmot sellaisina kuin haluan. (Tietenkinhän kirjassa kuvaillaan, mutta ei näytetä, kuten leffoissa.)

Tämä on mielipiteeni, ja se pätee melkein kaikissa muissakin kirja/leffa asioissa. Mutta vain melkein!
Parempi tossun alla kuin taivasalla!
Valora
Örkki
Viestit: 50
Liittynyt: To Kesä 29, 2006 12:45 am
Paikkakunta: Epämääräinen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valora »

Leffa minun mielestä.. Siis no kun kirjoja en edes kokonaan ole lukenut.. Siis sieltä täältä vaan.. saattaa johtua siitä että niissä kirjoissa ei oikein jaksa keskittyä koko ajan lukemaan, mutta elokuvaa katsellessa kyllä jaksaa keskittyä.. Ja se taas johtuu orlista. :roll:
"HYI! rintakarvoja!" *ÖRBH* :D

Töhrystyksiäisiä

Poissa kuvioista väliaikaisesti.. Vierailee silloin kun kerkiää..
Bleeding heart
Örkki
Viestit: 194
Liittynyt: Ma Heinä 03, 2006 5:41 pm
Paikkakunta: Jossain Etelä-Suomes

Viesti Kirjoittaja Bleeding heart »

KIRJAT EHDOTTOMASTI!! :D
Elokuvatkin käy, mut lukeminen on kivempaa. 8)
''Her milk is my shit. My shit is her milk.'' - Nirvana ''Milk it'' \,,/
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Äänestin kirjojen puolesta, vaikka elokuvatkin ovat mestariteoksia. Ruusu Peterille, mutta tusina Tolkienille. Kirjat ovat vain niin...ah! Ja kun samaan syssyyn pistetään Hobitti,Silmarillion ja KTK niin...:)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Dsamanka
Örkki
Viestit: 102
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 10:36 pm
Paikkakunta: Aitoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dsamanka »

Laitoin minäkin kirjat, vaikka kummatkin ovat todella hyviä. Kirjoissa on kuitenkin sellaista mitä elokuvissa ei ole, sitä tiettyä tunnelmaa ei pysty siirtämään. Toki elokuvissakin on oma tunnelma, joka on lähes samalla tasolla kirjan tunnelman kanssa. Sitäpaitsi alkuperäisteos on aina parempi. Ainakin kaikessa mitä omalle kohdalle on sattunut. Tajusikohan kukaan? :wink:
Many who hate you,
will soon love you,
Many called friends,
will become your enemies.
Mon-d
Örkki
Viestit: 74
Liittynyt: Ke Helmi 01, 2006 10:50 pm

Viesti Kirjoittaja Mon-d »

Nyt mäki oon kykenevä osallistumaan tälläsiin, ku oon ne kirjat lukenu..^_^

eli siis äänestin että molemmat on yhtä hyviä koska kirjoissa on paljon sellasta, mitä elokuvissa ei ole tai niitä kohtia ei huomaa mutta taas toisaalta elokuvissa on kaikissa se oma juttunsa, mikä muuttaa omat mielikuvat oikeiksi kuviksi.. ei vaan osaa päättää kirjojen ja elokuvien välillä..
"I've decided that she won't be just a one-night-bite.." Count Dracula
Calamity
Örkki
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Kesä 09, 2006 11:40 pm
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Calamity »

Sanoisinpa, että kirja.

Tosin... Jossain välissä silmäni särkyivätkuolivat pieneen tekstiin, mutta itse Tarun kerronnassa on silti kiehtovuutta, jota ei elokuviin sisälly. Se on The Kirja :)

Olen sitä paitsi edelleen katkera, kun elokuvista jätettiin niin paljon hyviä kohtauksia poies :( (mm. Tom Bombadil)
The world is changed because you are made of ivory and gold. The curves of your lips rewrite history. -Oscar Wilde
Vastaa Viestiin