TSH-unet

Yleinen (fanipuolen) keskustelu TSH:sta. Tiukka asiapohdinta ylläolevaan osastoon.

Valvoja: Likimeya

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

Tuli tässä mieleen nyt tämäkin uni...

Näin unta, että Sauronin Suu oli minun ruotsin opettajani :D. Heh! Sitten olin myöhästymässä koulusta ja soitin sisarelleni (outoa, sillä ei hän minun kanssa samalla luokalla ole koska on kaksi vuotta vanhempi) kertoakseni, että myöhästyn ja samalla tulin kysyneeksi, että kuka pitää tuntia. Ja se oli sitten tämä Sakke ja olin todella huojentunut, koska Sakke oli niin mukava opettaja ja häneltä sai helposti anteeksi. Kysyinkin sitten vielä, että onko ukko vihainen ja ei kuulemma ollut.
Sitten kun vihdoin saavuin kouluun ja ruotsin tunti oli siis jo päättynyt niin olin jossain kirjastossa ottamassa kopioita ja sisareni höpötti jotain, että Sauronin Suu tarvitsi kalvoja, mutta oli unohtanut ottaa. No saimme sitten päähämme ottaa itse ne kalvot ja kiikuttaa Sakelle. Äijä löytyi helposti kahelin ulkoasunsa ansiosta. Hän oli tölläämässä jotain hemmetin valuuttakirjoja ja me sitten menimme törköttämään hänelle niitä kalvoja. Hän kiitti kyllä kauniisti, mutta sanoi, että oli käynyt itse ne jo ottamassa. Olimme ihan: "Ooh! No ei sitten mitään!"

Sakke oli muuten tässä unessa pessyt hampaansa ihan hohtavan valkeiksi, vaikka muuten olikin ulkoasultaan kuin Rotk EE:ssä. Lisäksi hänen äänensä ei ollut sellainen matalan kumahteleva vaan ihan normaali.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Ihania unia kaikilla :D

Pisin näkemänin TSH uni oli sellainen, että Legolas opetti minua tanssimaan valssia... Ja sitten Frodo sai sydänkohtauksen (siis EI sen takia että tanssin Legsun kanssa xD) ja muuttui hengeksi ja minun piti mennä heittämään sormus "tuholaan", eli metsässä olevaan isoon koloon. :roll:

Sitten tuli Boromir, joka olikin muuttunut kääpiöksi ja Gimli veti häntä kaulapannassa ja käski käymään häntä kanssaan kenkäkaupassa :shock: Sitten Gimli löi minua punaisella käsilaukullaan ja sanoi minua "hurttanaksi".

Sitten olin yhtäkkiä Tuomiovuorella ja siellä oli Legolas ja Aragorn paistamassa räiskäleitä nuotiolla ja laulamassa jääkärien marssia. Aragornilla oli punainen hame. Olivat kuulemma voittaneet tanssikilpailun ja sitten minä suutuin Legolasille, koska minun piti olla hänen pari. Läpsäisin häntä takaraivoon ja poistuin paikalta. Sitten kompastuin kiveen ja vierin alas Tuomiovuoren rinteitä. Sitten tuli Gandalf joka sanoi "muista kuka olet..." :shock: :shock: :shock: Että semmosta....

Mistä Gandalfin lausahdus on tuttu?? :?
Kuva Kuva
Celebriel
Pipari
Viestit: 967
Liittynyt: Ma Loka 11, 2004 12:45 pm
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Celebriel »

Gandalfin lausahdus on Leijonakuninkaasta kun Mufasan pilvi-ilmestys on kaikkoamassa niin se sanoo Simballe tuon lauseen :)

Mahtava uni muuten x)
Kuva
Vuoden taiteilija est. 2007
Katsokaa myös:
http://dragonsoul2.deviantart.com ^^
Rekisteröidy ja kouluta oma dino! Autat samalla omaa dinoani. http://www.dinoparc.com/?ref=Dragorel
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

Hehehehahahaa :lol:. Teillä on hauskoja unia, täällä porukoiden työpaikalla lueskelen ja yritän tukahduttaa naurua. Että sellasta :D.

Minä en nyt muista puoliakaan, mutta yhdessä unessa ainakin olin Faramirin kanssa. Elmme siis meidän ajassa (Keski-Maa vaatteet päällä, kukaan ei ihmtellyt... :shock:) ja pidimme hauskaa koko päivän jne. ^^<3 Sitten yhtäkkiä olin erään messenger kaverini kanssa, sitten taas kotona (yöllä) odottamassa jotain kavereita. Ja sinne ilmestyi kolme jotain sukeltajaa :shock:. Lähin niitten kanssa sitten huoneeni ikkunasta Austraaliaan sukeltamaan... Ja niin edespäin.

Ja tämäkin Loftiksen ansiosta. Kiitos siis raakkaat Loftislaiset ihanasta Fara unesta ;).
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Mörköliisa
Örkki
Viestit: 66
Liittynyt: Su Touko 14, 2006 4:46 pm
Paikkakunta: Cyberton

Viesti Kirjoittaja Mörköliisa »

mäkin näin kerran jotain ihan pimeetä unta jossa oli Legolas ja Aragorn
jotenkin näin se meni:

Mä olin jossain hian oudossa labyrintissä ja sitten sinne tuli yhtäkkiä Legolas ja Aragorn ja ne rupes tappaleen kumpi voi auttaa mut pois sieltä. :D Sitten lopuks kuitenkin molemmat autto mut pois. Sitten me oltiin jossain joella ja me lähdettiin veneelllä pois.

Sitten yhtäkkiä me oltiin meidän koulun saksanluokassa :| ja Legolas istu siinä missä mä istun yleensä, ihan edessä oikeessa reunassa. En muistakkaan sitten enempää. Jotain IHAN PIMEETÄ siinä kyllä oli.. :wink:
Dsamanka
Örkki
Viestit: 102
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 10:36 pm
Paikkakunta: Aitoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dsamanka »

Unessani Faramir oli juuri loukkanut itsensä taistelussa. Kysyin häneltä jaksaako hän tehdä mitään ja hän vastasi ettei. Sitten kannoin häntä vähän matkaa jonnekkin tilaan missä ei ollut oikein mitään. Sitten aloimme rakentaa legojunarataa. :)
Many who hate you,
will soon love you,
Many called friends,
will become your enemies.
Saera
Örkki
Viestit: 19
Liittynyt: Su Heinä 02, 2006 12:54 am

Viesti Kirjoittaja Saera »

Huoh, miksi minun uneni ovat aina outoja.

Joskus vuonna purkki ja ruukku näin unta, jossa örkki iski jonkin hemmetin keihään lävitseni, ja putosin jokeen. Ja sitten Aragorn selitti jotain paniikissa, mutta siihen jäävät muistikuvat unesta :roll:
tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö »

Minä näin viime yönä unta että me mentiin avomiehen kanssa keskussairaalaan kattomaan Gimliä kun sille oli sattunut jotain. Sitten kun keskussairaalan respassa piti kysyä että millä osastolla se on niin minä menin ihan puihin että pitääkö mun kysyä tämän päivän maailmassa Gimli Gloinin poikaa, kun ei sillä kunnollista sukunimeä ole. Sitten me syötiin Gimlin sängyn vierellä suklaakakkua ja Gimlillä oli sairaalavaatteet päällä. :?
Antura
Örkki
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Syys 19, 2006 4:45 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Antura »

Hih :D Hauskoja unia. No itse näin pari yötä sitten sellaisen unen, että olin Kaupasssa (tarkemmin sanottuna Alepassa) ja yhtäkkiä sinne kassalle tuli kuulutus. "Olkaa hyvä ja kiinnittäkää turvavyöt, tänään mennään Keski-maahan!" Olin siinä sitten .___. , kun viereeni tuli seisomaan Legolas, joka sanoi "Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu tarkoituksella" Ja Lostin musiikki alkoi soimaan. Sitten Alepa nousi ilmaan ja meni akuankkamaisesti(?) Keski - Maahan. Menimme Rohanin pelloille. Samassa paikkalle tupsahti koko sakki(Arwen, hobitit yms) ja Gandalf alkoi laulaa Aikuista naista. Kaikki liittyi mukaan lauluun, ja uni loppui siihen, kun päähäni tipahti hevosen selästä paikalle laukannut Sormusaave, joka sanoi " Siististi cool."
Heräsin.
Jos vain, jos vain. Vastaa ei kuu; siihen aurinko ja mennyt heijastuu. Rohkeasti, susi, käänny, jaksa vain.
Lennä, pieni lintu, taivaalle, ainoain.

- Louis Sachar, Paahde / Harmaa torni
Celebriel
Pipari
Viestit: 967
Liittynyt: Ma Loka 11, 2004 12:45 pm
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Celebriel »

Näin jossainvaiheessa unen, jossa olin Frodon ja Samin (unessani olivat Wood ja Austin) matkassa kohti Lukitarin luolaa ja siitä sitten Mordoriin... Musitan kuinka luultavasti pakenimme örkkejä pitkiä rappusia pitkin (arvatkaas mitkä rappuset) jotka lopulta muttuivat liukkaaksi, jyrkäksi mäeksi. ja mäen päällä olikin sellainen tyypillinen norjalainen vuoristomökki, jolla odottivat perheeni ja Nightwishin Emppu. :lol: Sitten hobitit katosivat jotenkin ja vietin aikaa sukuleisteni seassa Empun kanssa ja olin luultavasti hänen naisystävänsä hahmossa. :shock:

Olihan se ainakin puoliksi TSH uni? ;) n edes mustaakseni ollut lukenut tuolloin pitkään aikaan kirjaa tai katsonut leffaa joten en tiedä miksi yhtäkkiä olin hobittien matkassa. :?
Kuva
Vuoden taiteilija est. 2007
Katsokaa myös:
http://dragonsoul2.deviantart.com ^^
Rekisteröidy ja kouluta oma dino! Autat samalla omaa dinoani. http://www.dinoparc.com/?ref=Dragorel
Avatar
Nemesis
Örkki
Viestit: 183
Liittynyt: Ma Helmi 27, 2006 9:23 am
Paikkakunta: Varjojen Kaupunki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nemesis »

No, on meikällä ollut TSH-unia miljoonia mutta jostain syystä tämä on vieläkin muistissa:

Olin jossain ihmeen linnassa, ja yön tähtöset tuikkivat taivaalla. Ovea kolkutettiin, ja kuka oven takana seisoikaan? Kyllä! Legolas tuli kukkien kanssa ja kysyi: "Lähdetäänkö, rakas?" Ihmettelin mitä ukko oli syönyt, mutta lähdimme kävelemään anyway (ja ne kukkaset hän antoi minulle). Käveltiin hiljaisuudessa, kunnes tulimme takaisin, ja sitten tuli vähän intimistä puuhaa kehiin makuuhuoneessa (missä välissä sinne ehdittiin päästä??) *kröhöm* Voitte vain kuvitella loput... aamulla (yhä unessa!) huomasin kuinka vatsani oli kasvannut. Hädissäni sanoin sen Legolakselle, joka taas tokaisi innostuneena, ellei hieman huvittuneena: "Voi rakas, olet raskaana!"

Sitten kännykän herätys soi ja sain hirveän "angsti"-kohtauksen... ei pelkästään sen raskauden takia, vaan myös siitä ettei se jatkunut. :lol:
voi pyhä Sylvia Augusta, jos se vain olisi jatkunut... :roll:
Viimeksi muokannut Nemesis, Ti Loka 31, 2006 11:36 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I've found a world where love and dreams and darkness all collide
Maybe this time we can leave our broken world behind


Vuoden Beta 2010
Avatar
Vampiria
Örkki
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Loka 18, 2006 7:15 pm
Paikkakunta: Lothlórien/Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vampiria »

Meikäläinen on nähnyt myös lähes miljoonia LotR aiheisia unia ja muistankin niistä suurimman osan. Tässä nyt olisi yksi, joka parhaiten muistuu mieleen:

Olin normaalisti koulussa taloustiedon tunnilla kun luokan oveen koputettiin. Opettaja meni närkästyneenä avaamaan ja oven takana seisoivat iloisesti hymyilevät Legolas ja Haldir. Opettajani tuijotti näitä kahta silmät selällään ennenkuin sai suunsa auki ja kysyi mitä he täällä toimittivat. Haltiat astuivat sisään ja astelivat minun pulpettini luo.
"Jokos lähdetään kultapieni?" Legolas kysäisi ja alkoi Haldirin kanssa pakata reppuani. Olin siinä sitten vähän ymmälläni, mutta lähdin mukaan. Kaikki luokkakaverini tuijottivat minua kateellisena.

Mentiin sitten alakerran aulaan, jossa meitä odotteli vielä Aragorn, Rúmil, Orophin ja Elrohir. Ihmettelin siinä sitten että missäs Elladan luuhasi, kunnes tajusin itse olevani Elladan. Lähdimme siitä sitten epäilyttävästi Mustan Helmen näköisellä laivalla kohti Keski-maata. Siinä vaiheessa sain tietää että olimme järkkäämässä seitsemän hengen häät heti kun pääsisimme Lothlórieniin. Olimme kaikki aivan innoissamme ja hypimme pitkin laivaa. Yhtäkkiä leivoin Legolasin ja Gimlin kanssa mustikkapiirakkaa. Sitten heräsin ennekuin ehdimme perille :<.


Varsin mukava uni, mutta tiivistin sen tuohon. Siitä olisi tullut muuten vaikka kuinka pitkä litania tekstiä.
Nilmë ná ve lótë ya losta tennoio.
melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Viesti Kirjoittaja melian »

Tämän näin viime yönä.

Olin Aragorn, ja taistelin Helmin Syvänteessä. Sota tuntui menevän meidän kannaltamme todella hyvin, vaikka örkkejä olikin miljoonittain ympärillämme.
Jostain syystä minun, Gimlin ja Legolasin [ja Boromirkin taisi olla mukana!) täytyi lähteä Ämyrilinnan ulkopuolelle. Oven vieressä istuskeli kolme surullista haltianuorukaista: kahdella oli lyhyet, ruskeat, kiharat hiukset, ja yhdellä oli pitkät ja vaaleat. He olivat surullisia koska heidän johtajansa Aragorn (eli minä) oli lähdössä. Aragorn otti niitä kiharatukkaisia olkapäistä ja kuiskasi heille: "Älkää huoliko... minun täytyy nyt mennä, mutta tulen vielä takaisin." Sitten hän sipaisi sen vaaleatukkaisen hiuksia ja avasi oven lähteäkseen.
Toinen niistä kiharatukkaisista kuitenkin tuli vielä siihen ja painoi päänsä Aragornin (eli minun!!! <3) olkapäälle. Aragorn lohdutti tätä hetken ja lähti sitten ulos.
Ämyrilinnan seinät olivat aivan hirveän väriset: Liilat ja keltaiset. Ovelta lähti siltamainen tie, jossa oli siellä täällä seinämäisiä esteitä. Jouduin kiipeämään niitä ylös ja alas.
Sitten "kamera" siirtyi kuin jossain luontodokkarissa nopeasti sillalla eteenpäin, ja kuului "selostajan" ääni: "Rautapihan örkkejä on kahta lajia. Toisien merkki on punainen sirppi, ja toisten Sarumanin valkoinen käsi."


Tämmöstä tää mun yöelämäni. xD
urpå
Idriel
Örkki
Viestit: 23
Liittynyt: Ti Joulu 12, 2006 4:03 pm
Paikkakunta: Synkmetsä

Viesti Kirjoittaja Idriel »

näin sellasta unta et juoksin kirjastolta poispäin aragornin ja legolasin kanssa pakoon valtavaa örkkilaumaa ja sitte tappelin örkkejä vastaan. sitte olin vanhempien makkarissa ja legolas ja aragorn ja kaikki oli haavottunu ja tajuttomina ja mä jouduin tappamaan merihirviön ja menin legolasin luo ja se heräs ja kiitti mua..

kaikki näistä kamalan väkivaltasia. :'D
"The fifth level of happiness involves creativity, changing lives... The sixth is heroine and seventh level you going away."
Crysta El Roof

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

Parhaiten TSH-unistani muistan tämän:

Olin joko Arwen tai Éowyn tai sitten molemmat( :shock: ) ja olin Pelennorin kenttien taistelussa sellaisessa hienossa haarniskassa. Sitten jotkut ukot laittoi mut katapulttiin ja mut ammuttiin örkkiarmeijan päälle.

Todella pimeä uni xD
Vastaa Viestiin