Sivu 1/2

Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ma Loka 19, 2009 8:19 pm
Kirjoittaja Temerice
Potkikaa minua, jos tällainen topic löytyy jo :P

Otsikko kertonee olennaisen. Eli mitä Lotr-tavaroita sinulta löytyy? Mistä hankit vai teitkö peräti itse? Ja ennen kaikkea, miksi juuri se/ne? Kaikki Special Extended Edition -leffoista Andúril-jäljennöksiin ja action-figuureihin käyvät :D

Minulta löytyy FotR-SEE-levy (ja aion hankkia vielä kaksi muutakin :333) sekä Piikin ja Legolasin veisten epäviralliset jäljennökset. Ostin ne itse asiassa Huuto.netistä, alkuperäistä valmistajaa en tiedä, mutta epäilen niiden olevan täältä. Piikkiin kuuluu huotra ja Legolasin veitsiin semmoinen taulu, johon ne voi ripustaa ja taulun voi siinä sitten iskeä seinälle. Hankin ne siksi, koska halusin. Tykkään miekoista!
Lisäksi sormessa pyörii hopeinen Sormusten Sormus. Tämä. Bongasin kojun Vihdin messuilla ja pakkohan sinne oli rynnistää, kun näin kyltin "Taru Sormusten Herrasta - Sormusten Sormus!" tai jotain sinne päin. x) Hankin sen, koska olin jo pitkään halunnut Sormuksen itselleni+jonkun sormuksen sormeeni. Lisäksi hopea on minusta kaunis materiaali, kulta tuntuu liian räikeältä. Nykyään tulee ihan tyhjä ja miltei hätääntynyt olo, jos huomaan ettei sormus olekaan sormessani.
Lisäksi kirjon parhaillani Gondorin puun kuvaa mustalle silkkikankaalle tehdäkseni siitä joskus korupussukan ~.

Lisäksi omistan Kaksi Tornia ja Kuninkaan Paluu -Extended Editionit sekä Kaapuhemmopainoksen, Silmarillionin ja Hobitin.

//: Ah, ja heti editoimaan. Unohdin tosiaan, että seinällä roikuskelee kartta Keski-Maan läntisistä alueista kolmannen ajan lopulta :3. Ja cd-soittimessa pyörii Kuninkaan Paluu -soundtrackt. Haaveilen vielä omistavani ne kaikki kolme~

Heitän pallon teille, hyvät loftislaiset. Mitä teiltä löytyy kaapeistanne?

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ma Loka 19, 2009 9:34 pm
Kirjoittaja Darial Kuznetsova
Tolkienin kartat jättikokoisina julisteina ja selitykset paikoille jotka on merkitty. Kaksi kirjaa, jossa toisessa on vain julisteet. FotR ja RotK tavallisina löytyy kaapista. Enpä mene takuuseen muista. Kuvia löytyy, kuten kaikilla. JOnkun verran musaa mutta alkuperäisiä juustoja ei ole. *hups*

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Pe Loka 23, 2009 6:17 pm
Kirjoittaja Aralas
The Mahtisormus tulic ostettua viime kesänä ja nyt se sitten on pyörinyt kaulassa sellaiset seitsemän kk.
Sitten on tottakai kirjat yhteisnidoksena ja siinä mukana tulleen kartan tukin seinälle, tietty. Ei liity niin aiheeseen, mutta omistan myös Seppä ja Satumaan ja Maamies ja lohikäärmeen.

Silmarrilionin tilaan heti kun rahat riittää ja Bilbon viimeisen laulun heti, kun äiti palauttaa korttini -.-´

P.S. Aika vähäiseltä tuo vaikuttaa nyt kun oikein tuumaa, mutta tärkeintä ei ole maallinen omaisuus vaan se, mitä tuntee sydämessään ♥

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: La Loka 24, 2009 11:00 am
Kirjoittaja Nerwen
Minäkin voisin aikani kuluksi listata.

Kirjoja on enemmän kuin laki sallii: TSH:n pokkariversio-yhteisnide, TSH:n uudistettu yhteisnide vuodelta 2007, LOTR (siis kolme kirjaa enkuksi), enkunkielinen hakuteos The Complete Guide to Middle-earth, Tolkienin maailma -kirja (tekijänä David Day), Tolkienin maailman kartat -systeemi, missä on kartat ja se kirja, Húrinin lasten tarina, KTK, Silmarillion, HoME:t 1, 2, 7, 8, 9 ja 12 sekä The History of the Hobbit (kaksi kirjaa). Sitten löytyy Kirjeitä joulupukilta, Herra Bliss, Seppä ja satumaa, Roverandom, Puu ja lehti sekä Tunnetko Tolkienisi? Olikohan tuossa kaikki..? *käy kurkkaamassa* Ei, ei ollut, Bilbo's Last Song ja Hobitti -sarjakuvan ensimmäinen puolisko löytyvät myös. Samoin kuin äidiltä varastettu Hobitti, se on hyllyssäni vaikka ei ole minun. Onpas noita kertynyt :shock:

Sitten omistan myös kaikkien leffojen pidennetyn version seka FotR:in ja TTT:n videolla, ja jokaisen leffan soundtrackin.

Joskus vielä haluan saada sen Barahirin sormuksen, joka Aragornilla on leffoissa, ja Tolkienin elämäkerta olisi todellinen aarre. Opisto-kämppikseni lupasi tuoda TSH-julisteita kotoaan, saa nyt nähdä, ovatko sellaisia mitkä seinälleni kelpuutan.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ma Maalis 08, 2010 9:34 pm
Kirjoittaja Suetus
Minulta löytyy tietenkin TSH-kirjat, Hobitti ja Silmarillion. Sitten löytyy kaikki elokuvat niin pidennettyinä kuin normaaleina versioina. Ja kaulassa minulla komeilee myös sormusten sormus, ostettu Turun keskiaika-markkinoilta. Tosin haluaisin sellaisen kultaisen jonka saa tilattu englannista, mutta kun sellainen maksaa ihan kamalasti. Löytyy kanssa Lorienin lehti, joka sekin on myös keskiaika-markkinoilta. Vielä kun saisi iltatähti-riipuksen niin olisin onnellinen. Myös LotR-soundtrack cd:t löytyy, ne ostettiin englannista.

-Suetus-

//muoks. minun sormus onpi muuten täysin samanlainen kuin sinun Temerice ^^. Ja piti vielä sanomani että tuo kirjaseni on uusin TSH-yhteisnidos, jossa kannessa komeilee mahtisormus.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: To Maalis 25, 2010 7:46 pm
Kirjoittaja MirZ
Säälittävä kokoelma mulla, jos katotaa teä kokoelmia :<.
Kaks vikaa leffaa, FotR meni rikki saakeli, se uusi sormuskannellinen TSH suomeksi ja the one Ringi on melkein rikkoutuneena pöydällä :<. Ja se makso 45 €!!
Omgwtf.
Tahtoo silmarillionin ja hobitin :<.

// Edittoo

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Pe Huhti 22, 2011 9:05 pm
Kirjoittaja Silidir
Aaaah!

En edes huomannut tällaista topikkii!

Hei. Minulla on siis tottakai,
Taru Sormusten Herrasta kirja. (Yhteisnide, n. 15 vuotta sitten ostettu.)
Silmarillion suomeksi ja enkuksi (en tiedä miksi molemmilla kielillä. :D)
Hobitti
Keskeneräisten tarujen kirja
HoMet 5-12
Tolkienin maailman kartat
The Tolkien Companion
Tuo David Dayn Tolkienin maailma
Húrinin lasten taru
A Gateway to Sindarin
The Languages of Tolkien's Middle Earth
Lotr: Weapons and Warfare
LotR: Complete visual companion
The art of LoTR
The Lort of the Rings Sketchbook (Alan Lee)
LoTR: elokuva ja sen synty
LoTR: Sormuksen ritarit
Leffojen soundtrackit
leffat, ohjaajan versioina.
Haltiamiekka

Oho. Olipas niitä muuten paljon???

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Su Joulu 30, 2012 9:51 pm
Kirjoittaja Lumisusi
Okei, minun kokoelmani on kasvanut sen verran paljon, että kerrotaanpas.

Jos aloittaisin ei-kirjoista. Eli täältä löytyy kolme alta 10 cm korkeaa figuuria, jotka muistaakseni ovat Elrond, Gil-Galad sekä joku random haltia-soturi Kurjenmiekkakenttien taistelun ajalta. Leffoista löytyvät kaikki kolme alkuperäistä EE:tä. Karttoja, erilaisia, 10 kpl + 2-3 kirjojen mukana tullutta karttaa. Joku soundtrack, jonka nimeä en tähän hätään muista.

Ja sitten ne kirjat...

Aloitetaan suomeksi:
Taru Sormusten herrasta, suomeksi. Kaapuhemmopainos.
Silmarillion, pokkariversio.
Silmarillion, kovakantinen. Ensipainos.
Hobitti, pokkariversio.
Hurinin Lasten taru, kovakantinen.
Keskeneräisten Tarujen Kirja
Puu ja Lehti.
Kirjeitä Tolkienilta.
Humphrey Carpenter: Tolkien - Elämänkerta
David Day: Tolkienin maailma.
Andrew Murray: Tunnetko Tolkienisi?
Brian Sibley: Tolkienin maailman kartat
Chris Smith: Aseet ja Armeijat

Ja sitten englanniksi:
Lord of the Rings, pokkariversio. Kolme kirjaa, samassa boksissa Hobitin kanssa.
The Hobbit, pokkariversio.
The Silmarillion.
Children of Hurin.
Poems from The Lord of the Rings.
The Legend of Sigurd & Gudrun.
David Day: Tolkien's Ring.
Alan Lee: The Lord of the Rings Sketches.
Karen Wynn Fonstad: Atlas of Middle-Earth.
Robert Foster: The Complete Guide to Middle-Earth.
Karen Haber, edited by: Meditations on Middle-Earth.
David Day: A Guide to Tolkien.
David Day: A-Z of Tolkien. (Sama kirja edellisen kanssa, eri kannet, eri nimi.)
So you think you know The Lord of the Rings?
Andrew Murray: The Tolkien Quiz Book.
Jim Allan: An Introduction to Elvish.
Ruth S. Noel: The Languages of Tolkiens Middle-Earth.

Niin joo, ja kokoelmani helmi: erittäin harvinainen Rohan-aiheinen käsin tehty autenttisuus-todistuksen omistava päiväkirja.

Ja ihan varmasti olen unohtanut jotain. Osa kirjoista on hankittu silloin kun olen reissannut ulkomaille. Seuraavaksi varmaan hankintalistalla A Gateway to Sindarin. HoMEt hankin kunhan kerkiän. Ja lisää tulee tasaiseen tahtiin aina kun saan käsiini jotain mitä minulla ei vielä ole. Teen löytöjä mm. huuto.netistä ja antikvariaateista. Esim Tolkienin elämänkerta löytyi huuto.netistä yhdessä Rasputinin elämänkerran kanssa. Maksoin niistä yhteensä 3 €.

Edit:/ Huomasin mitä unohdin. LotR-monopoli sekä LotR Trivial Pursuit. Keräilykamaa nekin. Yay!

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: To Huhti 11, 2013 7:52 pm
Kirjoittaja Beowulf
Mä en varsinaisesti kyl keräile LOTR-kamaa, koska oon tosi pienituloinen ja tilaa on niin vähän. Mut jotain kuitenkin löytyy

Taru Sormusten Herrasta-trilogia yhteisniteenä
Hobitti eli sinne ja takaisin
Hobitti eli sinne ja takaisin (Tove Jansson-kuvitus)
Silmarillion (kovakantinen että pokkari)
Keskeneräisten tarujen kirja (kovakantinen että pokkari)
Húrinin lasten tarina
Bilbon viimeinen laulu

Roverandom
Puu ja lehti
Kirjeitä joulupukilta
Maamies ja lohikäärme
Seppä ja satumaa
Herra Bliss

Kirjeet
Tolkienin maailma (David Day)
Hobitti Tolkienin silmin

Kaikki kolme leffaa pidennetyt versiot. Ja tosiaan mullakin on toi Piikki. Sisko osti mulle riparilahjaksi, kun kettuilin sitä, etten päässyt riparin takia Turun keskiaikamarkkinoille.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: To Touko 02, 2013 1:47 pm
Kirjoittaja Pyrexia
Näin aluks kirjat:

Silmarillion
Keskeneräisten tarujen kirja
Húrinin lasten tarina
Hobitti x2 (Oli pakko hommata toinen, ku halusin saada kaikki kovakantisina)
Taru Sormusten Herrasta yhteisnide
Tom Bombadilin seikkailut

Wayne G. Hammond ja Christina Scull: Hobitti Tolkienin silmin
Jude Fisher: Hobitti-odottamaton matka, kuvitettu opas
Andrew Murray: Tunnetko Tolkienisi?

Maamies ja lohikäärme
Seppä ja satumaa


Ja elokuvista löytyy DVD:nä:

Kaikki TSH pidennetyt versiot
Hobitti - Odottamaton matka


Muuta tavaraa:

RotK soundtrack CD (On jossain hyvässä tallessa...)
Karttoja, jotka tuli kirjojen mukana


Unohdinkohan jotain? Noh, muokkailen sitten jos jotain muistuu...

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ke Tammi 22, 2014 1:12 am
Kirjoittaja Ezellohar
Noniin, vihdoinkin istun tarpeeks lähellä kirjahyllyä, et jaksan kaikki luetella. x)

- Taru Sormusten Herrasta
- Silmarillion
- Hobitti
- Keskeneräisten tarujen kirja
- Húrinin lasten tarina
- Bilbon viimeinen laulu
- Herra Bliss
- Farmer Giles of Ham
- Kirjeitä Joulupukilta
- Tolkienin maailma by David Day
- Hobitti Tolkienin silmin by Wayne G. Hammond & Christina Scull
- Tolkienin maailman kartat by Brian Sibley & John Howe
- Hobitti - Odottamaton matka - kuvitettu opas by Jude Fisher

- LotR-leffat teatteriversioina ja pidennettyinä
- Odottamaton matka teatteriversiona ja pidennettynä

- Karttoja yms. sälää mitä on tullu kirjojen mukana

Kovin vähäinen on meikän kokoelma, lisääkin olis kiva saada.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ke Tammi 22, 2014 10:24 pm
Kirjoittaja Gillgalad
Jos nyt muistan kaikki jutut mitkä mulla on LOTR:n liittyen niin löytyy ainakin seuraavat:
- 2 Taru Sormusten herrasta kirjaa; yks kovakantinen ja yks pokkari versio
- Hobitti odottamaton matka - kirja
- Silmarillion
- Keskeneräisten Tarujen Kirja
- Roverandom
- Puu ja Lehti
- Bilbon Viimeinen laulu
- Tom Bombadilin seikkailut
- Tunnetko Tolkienisi tai muu vastaava pokkari missä oli 100? kysymystä liittyen TSH kirjoihin ja elokuviin
- Tolkienin maailma By David Day
- Hobitti - Ottamaton matka - Kuvitettu opas By Jude Fisher
- Hobitti - Smaugin Autioittama maa - Kuvitettu opas By Jude Fisher
- Joku hobittien viisauksia käsittelevä kirja jonka nimeä en muista

- LotR- Lerffat Pidennettyinä versioina
- Odottamaton matka teatteriversiona ja EE versiona

- Sormusten Sormus mikä tuli jonkun LotR VHS version mukana kun sen osti R-kioskilta.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ke Tammi 22, 2014 10:55 pm
Kirjoittaja Fangwen
Meikäläisellä tätä kamaa on vielä melko vähän, kun olen vasta sen verran vähän aikaa fanittanut etten ole ehtinyt hankkia eikä rahaakaan ole, mutta aikomuksissa on ostella akikenlaista sitten kun saan jostain rahaa revittyä, joten tulen luultavasti päivittelemään tätä listaa vielä joskus tulevaisuudessa. Multa siis löytyy:

-Taru Sormusten Herrasta yhteisnide (kovakantinen, se missä on Sormus kannessa)
-Silmarillion (pokkariversio)
-Hobitti (kovakantinen, Tove Janssonin kuvittamana)
-Tom Bombadilin seikkailut
-Konnun kootut viisaudet (kirjailija Noble Smith, tähän Gillgaladkin taisi viitata, vai?)
-Hobitti - Odottamaton matka Special edition
-Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla -kartta jonka toisella puolella juliste jossa kaikki kääpiöt+Bilbo+Gandalf (kartta englanninkielinen, tuli keräilysetin mukana)
-Hobitti keräilykortteja 16 kappaletta (13 kääpiötä + Bilbo + Gandalf + Radagast, tulivat tuon samaisen keräilysetin mukana)
-Hobitti kalenteri tälle vuodelle (kuvissa esiintyvät Legolas, Gandalf, Bilbo, Thranduil, Tauriel (murr...), Balin, Thorin, Kili ja Bard)
-Ja sit on tuosta samasta keräily setistä tulleina Bilbo- ja Gandalf-pinssit, kynä, jossa lukee Hobitti ja kumi, jossa on kuva Yksinäisestä Vuoresta (yksityiskohta Hobitin sisäkannessa olevasta kartasta)

Tollasta löytyy. Hankinta listalla ainakin Taru Sormusten Herrasta leffat (mieluiten pidennetyt versiot) sit myös loput Hobitti-leffat DVD:inä, Bilbon viimeinen laulu, Húrinin lasten tarina, Puu ja lehti, Kirjeitä Joulupukilta ja sitten nuo kuvitetut oppaat + miljoona muuta juttua olisivat sellaisia, jotka haluaisin itselleni ostaa jos olisi rahaa, ja luultavasti ostankin sitten joskus kun sitä rahaa sattuu olemaan :'D

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: To Tammi 23, 2014 10:00 pm
Kirjoittaja Gillgalad
Joo se mun hakema kirja oli jus toi Konnun kootut viisaudet. Kirja tosiaan on toisella paikkakunnalla niin en voinu tarkistaa.

Re: Lotr-kokoelmanne

Lähetetty: Ti Tammi 28, 2014 6:01 pm
Kirjoittaja Kvantti
Lord of the Rings- yhtenä suurena kokoelmana
Hobitti
Lord of the rings trilogian elokuvat dvd:nä (ikävä kyllä ei extended versioita, mutta työn alla)
Hobitti tirlogian ensimmäinen elokuva dvd:llä
Legolas juliste. (kylläkin jo vanha ja nuhjuinen :/ Pitäisi luopua
Hobitti juliste ja kääntöpuolella Keskimaan kartta
15- hahmokorttia seinustalla Hobitti elokuvan Kääpiöistä + Gandalf, Radagast ja Bilbo
Gandalf -pinssi
Bilbo-pinssi
Hobbitti muki
Penaali setti (kynät, kumit viivottimet yms.)
Legolas action figuuri
Lord of the rings -Lego peli Xbox360