Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 24. luukku

Yleinen (fanipuolen) keskustelu TSH:sta. Tiukka asiapohdinta ylläolevaan osastoon.

Valvoja: Likimeya

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 24. luukku

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » To Marras 29, 2012 9:41 pm

Niin on taas vuosi vierähtänyt ja nyt on taas sen aika. Kyllä, SEN! Eli kauan odotetun ja kaivatun Loftiksen JOULUKALENTERIN!

Luvassa huonoa huumoria, huonompaa huumoria, hobitteja, kääpiöitä, haltioita ja velhoja. Ja ehkä muutama ihminenkin on saatu sopimaan soppaan. Mutta eiköhän tällä kuitenkin saada joulukuu sujumaan niin, että joulunodotus tuntuisi edes vähän lyhyemmältä. Tai pidemmältä.

Disclaimer: Kukaan kirjoittajista ei omista kirjaa/kirjoja, hahmoja, tapahtumapaikkoja tai edes tapahtumia. Omistavatkohan edes itseään? Rahaa tästä ei saa, hyvä ettei jouduta maksamaan siitä, että ihmiset edes lukevat tämän. (Jos edes lukevat...)

Kommentoida saa ja se on vieläpä suotavaakin (kommentoikaa, tai jäätte ilman joululahjoja!). Kiitos jo etukäteen joulukalenterin tekoon osallistuneille, olette ihania! *pus*
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » La Joulu 01, 2012 12:12 pm

Okei, eli tästä se sitten lähtee. Keksittekö kuka tässä höpisee? (En minä! Vaan luukussa!)



Luukku 1.


Kevät 1334 Konnunlaskua, Peikkojen hyökkäyksen jälkeinen päivä


Aamiainen: Leipää, juustoa, pekonia, olutta. Paljon olutta.

Toinen aamiainen: Leipää, juustoa, pekonia, olutta.

Lounas: Sieni-nauris-lammas-pekoni-muhennosta, leipää, juustoa, olutta.

Illallinen: Leipää, juustoa, pekonia, olutta.



Peikkojen hyökkäyksen, ja Gandalfin aiheuttaman sekaannuksen ja peikkojen kivettymisen jälkeen löysin maasta ison avaimen. Kääpiöt ja Gandalf löysivät lukitun luolan (en vieläkään käsitä, miten siihen oli saatu lukko) ja Gandalf yritti kaiken maailman temppuja saadakseen sen auki. Edes sadetanssi ei auttanut. Sitten minä kysyin eikö kannattaisi kokeilla avainta? Gandalf kehtasi suuttua minulle, vaikka minä yritin vain olla avulias. Minulla oli nälkä.

Luola haisi pahalle. Siellä oli jotain luita lattialla, mutta niissä ei ollut mitään syötävää jäljellä. Mutta siellä oli ruokaa lattialla ja hyllyillä. Mutta kääpiöt eivät antaneet minun syödä. Minulla oli nälkä. Siellä oli kanssa vaatteita ja nappeja ja astioita joissa oli rahaa. En saanut vieläkään syödä. Nälkä.

Siellä oli kanssa miekkoja, mutta ne olivat minulle liian isoja. Ei vieläkään ruokaa. Nälkä. Gandalf otti hienoimman miekan ja antoi toisiksi hienoimman Thorinille. Thorin oli kateellinen Gandalfin miekalle. Minä sain myös miekan, whee! Muttei vieläkään ruokaa. :( Gandalf sanoi että miekat ovat haltiatekoa. Tykkään haltioista. Ei ruokaa.

Kääpiöt löysivät ruokaa ja olutta. Jee! Aamiaista! Ruokaa!

Sitten nukuimme pitkään. Heräsin siihen, että minulla oli taas nälkä. Söin toisen aamiaisen ja nukuin lisää. Heräsin siihen, että minulla oli nälkä. Teimme muhennosta.

Lounaan jälkeen pakkasimme kolikot ponien selkään ja kaivoimme ne maahan. Gandalf tanssi sadetanssin. Taas nälkä. En saanut syödä. Gandalf sanoi, että menemme Rivendelliin. Haltioita, jee! Onkohan haltioilla hyvää ruokaa?

Illalla ennen nukkumaanmenoa sain lisää ruokaa, mutta sitä oli liian vähän. Gandalf sanoi ettei ruoka ehkä riitä Rivendelliin asti. Kamalaa! Nälkä!
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 1. luukku

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Su Joulu 02, 2012 10:22 am

Höh, ei yhtään kommenttia. :( Pakko kai se on uskoa että Loftis on kuollut.

2. Luukku

Kääpiö laski kupin kädestään pöydälle ja veti syvään henkeä luoden katseen edessään istuvaan kahteen kääpiöön. He olivat keskustelleet jo pitkään kahvin ja kaurakeksien äärellä. Kääpiöt olivat väitelleet keskenään varsin rajusti, mutta nyt he olivat viimeinkin saaneet sovittua välinsä ja päätös oli tehty.

”Joten… Me lähdemme.”
”Kyllä.”
”Kyllä.”

Paksuimman kääpiön vastaus oli vastahakoinen, mutta hän ei voinut jättää ystäviään. He olivat kulkeneet pitkän matkan yhdessä, aina pukkihyppelyä leikkivistä kääpiölapsista tähän päivään saakka. Ja nyt he olivat lähdössä matkalle, joka mahdollisesti tappaisi heidät kaikki.

Heillä oli vastassaan pelottavin kaikista Keski-maan olennoista: lohikäärme. Miten pieni joukko kääpiöitä, velho ja velhon löytämä Voro voisivat voittaa täysikasvuisen lohikäärmeen? Heillä oli yhtä suuret mahdollisuudet voittaa kuin tikarilla varustetulla hobittilapsella kivipeikkoa vastaan! Tehtävä oli hullu, mahdoton, epätoivoinen! Heitä ajoi eteenpäin ainoastaan uskollisuus johtajaansa kohtaan.

Seuraavana päivänä kolme kääpiötä tarkisti aseensa ja kokosi varusteensa. Matka olisi pitkä, ja vaikka jokainen ratsastaisikin ponilla kävelemisen sijaan, olisi se myös rankka. Kyllähän kääpiöt olivat sitkeää kansaa, voimakastakin. Senhän tiesivät kaikki jotka hiukkaakaan tunsivat kääpiöitä. Sitkeämpiä kuin keitetty nahkavuota. Voimakkaampia kuin harmaakarhu tai täysikasvuinen työhevonen. He pureutuivat kallion läpi hakkujensa ja itsepäisyytensä avulla. Samoja ominaisuuksia he tarvitsisivat nyt matkallaan, jonka lopputulosta kukaan ei voisi ennustaa.

Kolme kääpiötä kättelivät toisiaan vahvistaakseen aikaisemman päätöksensä. Jäyhät nyökkäykset kertoivat sanoja selvemmin, mitä kääpiöt tunsivat toisiaan kohtaan. He kuuntelivat vaieten johtajansa puhetta, nousivat poniensa selkään ja lähtivät matkaan hyvänonnen toivotusten kaikuessa korvissaan.

~*~*~*~

”Jos joku olisi kertonut sinulle vuosi sitten, mitä kaikkea matkallamme tapahtuisi… Olisitko uskonut häntä?”
”En, Bifur.”
”En olisi uskonut, että voittaisimme lohikäärmeen. Tai joutuisimme sotimaan useampaa armeijaa vastaan. Tai että menettäisimme Thorinin.”
”Bofur on oikeassa. Minäkään en olisi uskonut.”
”En minäkään, Bombur. En minäkään.”

Sanomatta sen enempää kolme kääpiötä nosti kolpakkonsa, kolauttivat ne yhteen ja joivat kaatuneiden ystäviensä kunniaksi.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Gillgalad
Örkki
Viestit: 137
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2009 10:56 am

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja Gillgalad » Su Joulu 02, 2012 5:18 pm

Kivoja luukkuja olivat molemmat. Ykkösestä tajus heti että siin kertojana oli Bilbo. Toistestakin luukusta tajus aika nopeasti että kyse oli Bifurista, Bofurista ja Bomburista. Kolmatta luukkua odotellessa.
Vuoden Tolkien-sanakirja 2010. Vuoden Tolkienisti 2014.

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Su Joulu 02, 2012 10:08 pm

Voi, ihanaa, Loftis-joulukalenteri! :D

Ihania luukkuja, kuten Gillgalad tuossa totesi. Voi Bilbo-paran nälkää ensimmäisessä luukussa, ja toisen luukun haikeaa yhteishenkeä. Tämä on lupaava alku, ja on hienoa, että hyviä perinteitä jaksetaan pitää yllä - kiitos jo nyt tämän kalenterin toimeenpanemisesta ( :wink: siinä voi olla tai voi olla olematta kaksoismerkitys. *nostaa lasin Loftikselle*)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Avatar
susifani2
Örkki
Viestit: 21
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 10:18 pm

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja susifani2 » Su Joulu 02, 2012 11:07 pm

aivan ihania luukkuja :) odottelen innolla 3.luukkua :)

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 272
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja Tindis » Ma Joulu 03, 2012 4:25 pm

susifani2 kirjoitti:aivan ihania luukkuja :) odottelen innolla 3.luukkua :)
Jep, tosi kivoja:) Voi Bilbo parkaa, ikuinen nälkä.... Kolmatta luukkua odotellessa :D
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 816
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja Celeb » Ma Joulu 03, 2012 8:38 pm

Kolmas luukku saapuu vihdoin! Lumimyrsky katkaisi kämpästä netin, joten tämä on vähän myöhässä, mutta antakaa anteeksi! Tämän päivän puolella kuitenkin sain postattua.

3. luukku


Kolmannen ajan vuosi 2941, Sumuvuoret, syvimmät onkalot, hiisien asuinsijat:

Sumuvuorten hiidet olivat vuosien saatossa alkaneet jälleen liikehtiä ja koonneet hiljaa voimiaan vuorten alla piileviin onkaloihinsa. Sinä yönä vuorien yllä riehuva myrsky ulotti vaikutuksensa jopa niiden maanalaiseen kaupunkiinsa. Ei ehkä niin kuin voisi luulla - soihtujen liekit eivät lepattaneet eikä tuulen ulvontaa kuulunut, vaan tipauttamalla heidän yläovelleen joukon kääpiöitä, velhon sekä erään hobitin. Lienee turhaa sanoa ettei heidän vastaanottonsa ollut erityisen vieraanvarainen, sillä hiidet vihaavat kaikkea ja kaikkia eläviä olentoja eivätkä niiden tavat muutenkaan ole mieluisat.

Niiden johtajansa oli kaikista suurin ja voimakkain, ja sillä oli hirmuinen maine kaikkialla vuorten seuduilla ja pidemmälläkin. Isoksi Hiideksi sitä kutsuttiin ja kauan oli se pitänyt hallussaan maanalaista valtaistuintaan. Se oli julma valtias eikä sitä lainkaan miellyttänyt saada yllätysvieraita (jotka olivat kaiken kukkuraksi salamalla iskeneet kuoliaaksi useita sen alamaisia). Kun vangit tuotiin sen eteen, se oli jo valmiiksi vihainen ja epäluuloinen.

”Mitä teillä on mielessä?”, se kysyi seurueelta ja heti perään se syytti heitä haltioiden kumppaneiksi ja varkaiksi, vakoojiksi ja murhaajiksi.

Kääpiöiden johtaja esitteli itsensä Thoriniksi ja selitti heidän matkansa tarkoituksen olevan sukulaisten ja serkkujen luona vierailu. Iso Hiisi kuitenkin tunnisti Thorinin nimen, sillä se oli aiemminkin sotinut Thorin Tammikilven heimolaisia vastaan. Ja kun vielä kääpiön vyöltä löytyi roikkumasta kirottu haltioiden miekka, se hurjistui täysin. Sillä haltioita hiidet vihaavat raivolla jollei ei vedä vertaa mikään, ellei sitten haltioiden viha hiisiä kohtaan. Noiden kahden rodun keskinäinen viha juontaa juurensa aina aikojen alkuun asti eikä se ollut tähänkään päivään saakka laimennut.

Iso Hiisi karjahti raivosta ja vihansa sokaisemana se loikkasi alas karkealta istuimeltaan ja rynnisti Thorinia kohti. Mutta silloin luolan suuri nuotio tuprahti ja sammui, eikä siitä jäänyt kuin valtava sinen savupatsas joka kohosi luolan kattoon saakka. Kaikki valot sammuivat ja ylhäältä tipahteli hiisien niskaan polttavia kipunoita, jotka kärvensivät niiden ihoa ja saivat ne kiljumaan ja rääkymään. Koko sali oli hetkessä täysin sekaannuksen vallassa ja silloin Gandalf iski! Pimeässä erottui äkkiä kirkkaana hehkuva miekka, joka iski syvälle Ison Hiiden vatsaan ja se kaatui kuoliaana maahan.

Sillä Gandalfin tekosia savu ja kipinät tietenkin olivat. Ja siinä samassa vangit pakenivat täyttä kyytiä alas tunneleita ja eteenpäin. Hiidet olivat tietenkin raivoissaan. Vaikka ne eivät suorastaan rakastaneet johtajaansa, kääpiöt olivat suututtaneet ne ja kostonhimo paloi niiden veressä kirkkaana. Ne lähtivät ajamaan kääpiöitä, hobittia ja velhoa takaa tunneleitaan pitkin ja saivatkin heidät kiinni. Mutta kääpiöt hyökkäsivät heitä päin kirottujen ja vihattujen haltiamiekkojensa kanssa.

”Hutki ja Hatka!” kirkuivat hiidet ja joutuivat sellaisen kaaoksen ja sekasotkun valtaan, että kääpiöt livahtivat jälleen. Tällä kertaa hiidet päättivät kokeilla erilaista juonta, sillä vaikka ne eivät olekaan kovin viisaita, niin ne osaavat punoa ovelia suunnitelmia tarpeen tullen. Ne lähettivät matkaan hiljaisimmat ja vikkelimmät juoksijansa ja nämä yllättivät kääpiöt takaapäin.

Silloin tapahtui jotain, joka on myöhemmin muuttanut monien Keski-Maan asukkaiden kohtalon. Bilbo Reppuli putosi häntä kantaneen kääpiön selästä ja jäi jälkeen muusta joukosta.

Hiidet eivät häntä kuitenkaan huomanneet, sillä silloin Gandalfin sauvasta iski valtava leimahdus ja hiidet sokaistuivat ja joutivat jälleen sekasorron valtaan. Kääpiöt pakenivat jälleen ja viimein, kuin ihmeen kaupalla he pääsivät kuin pääsivätkin ulos tunneleista vuoren toiselle puolen.

Tunneleittensa uumenissa hiidet sadattelivat kiukuissaan ja vannoivat kostoa pahaisille kääpiöille. Ne panivat sanansaattajansa matkaan ja lähetit juoksivat hiisien salaisia tunneleita pitkin hiisien toisiin kaupunkeihin. Kun vielä illan tullen kääpiöt, hobitti ja velho onnistuivat pakenemaan hiisien ja hukkien yhdistyneiltä voimilta, oli niitten raivo entistä hurjempi. Vuorten alla kuhistiin ja aina niiden pääkaupungissa, Gundabadissa asti alettiin takoa aseita ja valmistaa armeijaa sotaan.
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 272
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 2. luukku

Viesti Kirjoittaja Tindis » Ma Joulu 03, 2012 8:52 pm

Jes! Kolmas luukku saapui! Aika sopivasti, koska oon ite nyt lukemassa uudestaan Hobittia ja juuri pari päivää sitten ton hiisijupakka-kohan luin. Mutta kiva, et loftis heräili sen verran että saatiin joulukalenteri! :)
*Painuu odottelemaan innolla 4. luukkua*
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 3. luukku

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Ti Joulu 04, 2012 3:19 pm

Dodih, ja taas tulee uusi luukku.

4. Luukku

Rakas Päiväkirja.

Et kyllä ikinä usko mitä on tapahtunut… Muistat kai kun kerroin sinulle jokin aika sitten, että Thranduilin, anteeksi Hänen Armollisen Majesteettinsa Synkmetsän Kuningas Thranduil I:sen jadajadajada, metsästäjät olivat vanginneet keskelle juhlia rynnänneen kääpiöjoukon? Ne samaiset kääpiöt jotka tuhosivat kruununprinssi Legolasin (Hänen Korkeutensa Legolas blaablaablaa Viherlehti ja niin edespäin) syntymäpäiväjuhlat. Ne samat kääpiöt jotka vangittiin syvimpiin vankiluoliin joita meillä oli.

No, nyt ne Melkorin kiroamat kääpiöt ovat karanneet, eikä kukaan tiedä miten! Minua siitä kuitenkin syytettiin, ketäpä muutakaan. Minunhan se olisi pitänyt huolehtia siitä, että vartijat tarkistivat jokaisen sellin tasaisin väliajoin. Sehän ei MITENKÄÄN voi olla esimerkiksi kapteenien vastuualue, vai mitä Rakas Päiväkirjani?

Joka tapauksessa, Rakas Päiväkirja, minut valittiin tämän tapauksen syntipukiksi. Olin ollut ystäväni kanssa, tiedäthän sinä, Vartiopäällikön, olen puhunut hänestä ennenkin. Hän, jolla on suorastaan pantava perä ja aivan mielettömän kauniit korvat. Olin aikonut tarjota hänelle viiniä, jotta hänestä tulisi vähintäänkin halukas siirtymään myöhemmin vuoteeseeni, mutta en ottanut huomioon, että Dorwinionin viini olisi tänä vuonna niin kirotun vahvaa. Mitähän he oikein antavat marjoilleen, niin että niistä tulee niin mehukkaita?

No niin, eksyin aiheesta. Me siis joimme parhaita viinejä, jotta tietäisimme niiden olevan turvallisia Kuninkaan Pöytää varten. Jonkun on täytynyt ujuttaa viiniimme jotain, sillä me nukahdimme. Joten olimme tajuttomia kun palvelijat tulivat heittämään tynnyrit Metsäjokeen. Niin, tiedäthän, siitä aukosta joka on lattiassa. Ja jonka peittona on se painava luukku, johon olen katkaissut kynteni jo kahdesti! Voi sitä kirottua luukkua! On uuvuttavaa nostaa sitä luukkua ja kierittää tynnyrit jokeen. Se oli kuitenkin tehty, kun joku lopulta huomasi, että ne kirotut kääpiöt olivat karanneet.

Siitä sitten seurasi suuri etsintä koko palatsissa. Ja kun kääpiöitä ei löytynyt ja Pääportilla vartiovuorossa olleet vartijat VANNOIVAT etteivät olleet nähneet ketään tai päästäneet yhtäkään kääpiötä tai muuta elävää sielua kuin haltioita portista ulos, käänsi Hänen Armollinen Korkeutensa Kuningas Äkäpussi katseensa minuun. Arvoisa Kiukkupussi melkein halkesi raivosta siinä vaiheessa kun joku lipsautti, että minä ja Vartiopäällikkö olimme nukahtaneet hetkeksi. Kunnianarvoisa Takapuolen Nuoleksija eli tiedät kyllä kuka, Arkkiviholliseni, oli heti syyttämässä minua siitä, että olin päästänyt kääpiöt karkuun. Minä VIHAAN sitä haltiaa!

Vartiopäällikkö sai kuitenkin Hänen Armollisen Majesteettinsa Kuningas Minä Olen Aina Oikeassa I:n uskomaan, että minä en voi millään olla syyllinen kääpiöiden pakoon. Me saimme kuitenkin molemmat rangaistuksen, mutta sen seurauksena sain myös Vartiopäällikön vihdoin ja viimeinkin vuoteeseeni.

Eli, Rakas Päiväkirja, vaikka tämä päivä oli menossa päin Melkorin peräpäätä, niin se loppui silti varsin hyvin. Ja nyt, Rakas Päiväkirja, minä jätän sinut hetkeksi. Minulla on nimittäin sängyssäni vielä eräs harvinaisen houkutteleva haltia, enkä ole vielä saanut tarpeekseni hänen seurastaan.


Ikuisesti sinun, jne.

Galion, Hänen Armollisen Majesteettinsa Thranduil I:n Hovimestari.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 816
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 4. luukku

Viesti Kirjoittaja Celeb » Ke Joulu 05, 2012 3:54 am

Viidettä peliin! Ai niin, osa tästä on totaalista fanonia.

5. luukku

Sinä yönä oli tuuli tuonut kaukaa savun ja raudan tuoksun, vienon ja vahvan aistimuksen tulevasta tai menneestä sodasta. Tuo tuuli oli hänen pelastuksensa, sillä vaikka hän itse oli ollut vielä nuori ja ymmärtämätön, olivat hänen vanhempansa tienneet edeltä käsin lähettää nuorimman poikansa alas laaksoihin ja pakoon metsiin sekä kukkuloille. Sillä ennen kuin yö kääntyi aamuksi ja päivän säteet hipoivat vuorten karuja rinteitä, oli hänen lapsuudenkotinsa pyyhkäisty tiehensä ja hänen isänsä, äitinsä ja veljensä kuolleita. Kaukaa alavilta rinteiltä hän oli katsonut taakseen ja nähnyt valkean ja hopeisen kuunvalon äkisti värjäytyvän liekeistä punaiseksi ja keltaiseksi, kuullut hiisien ja hukkien huutojen raastavan ilmaa ja tuntenut sydämessään pahuuden voimien lyövän ylitseen.

Sinä yönä oli katkera ja valkohehkuinen viha asettunut häneen, ja hän kirosi hiisiä ja näiden mustia ja pahoja liittolaisia. Vihaakin vahvempana häneen kuitenkin asettui menetyksen tuska ja vihlova yksinäisyys. Ja vaeltaessaan yhä kauemmas kohti itää ja laajoja metsiä hän tuli virran rantaan. Virrasta pisti sillä kohtaa esiin kallio, joka kurkotti kohti taivasta ja huokui samaa lohdutonta yksinäisyyttä. Hän ylitti virran ja kiipesi kylmän ja korkean kiven huipulle, kohotti katseensa ja valitti menetystään, valitti kovaa onnea joka oli ajanut hiidet onkaloistaan. Ja siinä kivellä istuessaan hänessä virisi tahto taistella kohtaloaan vastaan ja hän vannoi väkevät valat ja lupasi kostaa sukunsa puolesta.

Sillä hetkellä taivaankappaleista kirkkaimpina loistivat juuri Otavan tähdet, ja hän nimesi paikan Otavankalteeksi ja julisti sen omakseen. Sen paikan ympärille hän ulotti reviirinsä ja sen lähistölle hän rakensi majansa. Ja hän kulki metsissä ja saloilla ja puhui monille eläimille, ja eläimet puhuivat hänelle ja hän ystävystyi niiden kanssa. Aikaa myöten hän tapasi myös useita muita karhuja, ja hänestä tuli niiden kaikkien johtaja ja päämies. Hän matkasi laajalle ja nopeasti metsien keskellä ja samosi seutuja kyltymättömästi kunnes tunsi jokaisen notkelman ja laakson vuorten juurten ja metsän välillä. Hän kiipesi jyrkänteille ja ui virtaavien vesien halki, söi marjoja ja villimehiläisten hunajaa ja istui öiseen aikaan katsomassa tähtiä. Hän tanssi karhujen kanssa ja opetti hevoset ja koirat palvelemaan itseään ja perusti mehiläistarhoja joille ei löydy vertaa.

Vuodet kuluivat ja päivät virtasivat tasaista tahtiaan, ja vähitellen hänen maineensa saavutti matkalaisten ja kaukokulkijoiden korvat. Ja kohta oli hänellä eläinystävien lisäksi seuraa myös ihmisistä ja muista metsän asukeista, jotka tulivat hänen ovelleen pyytämään neuvoa tai hakemaan apua. Niin hän tapasi myös velho Radagast Ruskean, joka oli asettunut metsän laidalle etelämmäs hänen maistaan. Velho tiesi kertoa hänelle yhtä jos toistakin ja ruokki hänen haluaan kuulla uutisia ja tarinoita muun maailman menemisistä. Sillä ei hän suinkaan ollut unohtanut lapsuutensa kotia vuorten syleilyssä, eikä liioin karhujen kielellä vannomiaan valoja. Velhon kertomukset olivat usein täynnä tietoa myös hukkien ja hiisien puuhista ja muidenkin iljettävien otusten pahanteosta. Hän metsästi niitä kaikkia milloin vain voi, eikä yksikään hukka tai hiisi uskaltanut tulla virstoja lähemmäs hänen asuinsijojaan.

Otavankalle oli yhä hänen reviirinsä sydämessä ja sinne hän palasi usein pohtimaan maailman menoa ja katsomaan nousevaa kuuta ja kirkkaana loistavaa tähtitaivasta. Hän oli vuosien saatossa hakannut kiveen portaat ja kallion juurella oleva pikkuinen luola oli kestänyt monet talvet ja tarjonnut suojan monelta myrskyltä. Ei sillä, että hän olisi erityisemmin suojaa tarvinnut, sillä karhuna hän oli uskomattoman vahva ja hänen turkkinsa paksu. Eikä hänen ihmishahmonsakaan ollut voimaton tai heikko, mutta Otavankalteen suoja säitä vastaan oli silti aina tervetullut. Päiväsaikaan hän ei siellä käynyt, eikä monikaan häntä sieltä tavannut ja jäänyt kohtaamisestaan kertomaan.

Gandalf kuitenkin tapasi hänet sieltä ensimmäistä kertaa hänet nähdessään, tumman karhun siluetin yötaivasta vasten. Velho oli omilla retkillään ja sattumalta kulki Otavankalteen kautta, mutta pysähtyi hänet nähdessään ja jäi katsomaan. Ja Beorn murisi silloin laskevalle kuulle:
”Tulee se päivä jolloin ne kukistetaan ja minä palajan!”
Viimeksi muokannut Celeb, Ke Joulu 05, 2012 1:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 272
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 5. luukku

Viesti Kirjoittaja Tindis » Ke Joulu 05, 2012 12:07 pm

Nelosluukkua lukiessa oli pakko hymyillä... :D
Tän päivän luukku oli kiva, oli mielenkiintosta lukea Beornista jotain. Lisää tälläsiä kivoja luukkuja!
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 5. luukku

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Ke Joulu 05, 2012 12:23 pm

Kolmosluukussa sattui ja tapahtui, ihan hengästytti.

Voi että, nelosluukku. :lol: Nostalgiaa!

Viides luukku oli aivan tavattoman kaunis ja tunnelmallinen, tykkäsin. Sitä ihan haistoi kylmän yöilman ja näki tähdet sekä yksinäisen karhun. Miksi kukaan ei ole kirjoittanut Beornista aiemmin?
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 5. luukku

Viesti Kirjoittaja Andune » To Joulu 06, 2012 1:40 pm

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tässäpä kuudes luukku, pituutta on näemmä hieman enemmän kuin aikaisemmissa, mutta minä en oikein osaa lyhyitä juttuja kirjoittaa. Toivottavasti pidätte :)

6. Luukku

Orava kiipesi pitkin suuren männyn runkoa. Välillä se pysähteli haistelemaan ilmaa ja katselemaan ympärilleen vaaran varalta. Oksalta oksalle loikkien se suuntasi kohti pesäpuutaan. Pesä sillä sijaitsi pienen matkan päässä kuusikossa, korkeammalla rinteessä.

Matka jatkui joutuisasti, kunnes jyrsijä teki arviointivirheen ja seuraavan oksan sijasta putosi alemmas, tarttuen viime hetkellä kynsillään puunrunkoon. Järkytyksestä vinkaistuaan eläin rauhoittui ja ryhtyi jälleen kuulostelemaan ympäristöään. Ei ääntäkään tuulta lukuun ottamatta.

Orava koki kuitenkin toisen järkytyksen kiertäessään puun toiselle puolelle. Se melkein törmäsi puuhun nojaavaan hahmoon ja syöksyi salamannopeasti ylemmäs männynoksistoon. Hahmo kohotti katsettaan oravan suuntaan hetkeksi, mutta ei tuntenut juuri nyt mitään mielenkiintoa eläintä kohtaan.

Kyseessä oli noin kymmenkesäinen poika, jonka tumma katse oli kiinnittynyt ihan muihin asioihin kuin metsässä juoksenteleviin oraviin. Vielä pitkään tämä tietty orava tosin miettisi, oliko tullut vanhaksi kun ei ollut ihmistä huomannut. Siinäpä vielä suurempi järkytys: ihmisiä! Rivendellissä!

Kukaan, joka nuoren pojan tiesi, ei olisi kuitenkaan ollut ihmeissään, että tämä pystyi olemaan täysin hiljaa ja liikkumatta, jotta varovaisimmiltakin eläimiltä jäisi hänen läsnäolonsa huomaamatta – elleivät sattuneet törmäämään häneen suoraan päin.
Poika istui maassa pyöritellen kädessään veistä. Poikaa vastapäätä oleva puu kieli mitä nuorukainen oli ollut puuhastelemassa. Männyn kaarnassa näkyi pari koloa siinä kohden, mihin heitetty veitsi oli osunut. Poika oli jo parantanut hieman sihtiään, mutta yhä suurin osa heitoista meni tyystin puun ohi. Nyt poika mietti, harjoittelisiko vielä hetken aikaa vai olisiko jo aika suunnata takaisin kotiin.

Koti se kai oli. Kyllä se siltä ainakin tuntui. Vaikka hän oli äitinsä kanssa käytännössä ainoat ihmisrotuiset, jotka Viimeisessä Kodossa asuivat. Joskus se tuntui oudolta, vaikka poika olikin asunut Rivendellissä niin kauan kuin muisti. Hän tunsi kasvatti-isänsä talonväen ja sai vapaasti käyskennellä ympäri Laaksoa. Hänen äitinsä ei välttämättä olisi kauheasti ilahtunut pojan veitsenheittoharjoittelusta, mutta Glorfindel oli lainannut pojalle yhtä veitsistään ja kehottanut olemaan varovainen. Poika oli otettu haltian osoittamasta luottamuksesta ja käsittelikin asetta varoen. Eipä sillä, että veitsi olisi ollut järin vaarallinen. Se oli vanha ja tylsistynyt. Silloin kun poika sai sen heitettyä kohti puuta, veitsi lähinnä kopsahti kaarnaan ja putosi maahan. Vain todellisen epäonnen haltija olisi saanut sillä haavan käteensä.

Viimein kyllästyneenä harjoitteluun poika suuntasi kulkunsa rinnettä alas kohti laaksoa. Hänen saavuttuaan Elrondin saleihin, poikaa vastassa oli melkoinen kuhina. Mithrandir oli saapunut Rivendelliin eikä suinkaan minkään tavallisen seurueen kanssa. Jos orava olisi kuullut, että Imladrisissa oli nyt ihmisten lisäksi myös kolmetoista kääpiötä ja yksi hobitti, olisi se varmasti kuvitellut näkevänsä unta. Poika oli varsin kiinnostunut seurueesta. Toki hän oli kääpiöitä ennenkin nähnyt, mutta hobitti oli jotain uutta. Poika jäikin nyt malttamattomana odottamaan illallista, jotta pääsisi näkemään Mithrandirin seurueineen.


*****

Pitkä nuorukainen istuskeli hämyisessä kirjastossa. Miehen edessä oli suuri kasa Númenorista ja Elendilin valtakunnista kertovia teoksia, joita miehen kirkkaat silmät lukivat ahnaasti. Mitkään sanat eivät tuntuneet enää entiseltä, kaikkeen liittyi suuren mysteerin paljastumista ja salaavien muurien murenemista. Nuorukainen selaili sukupuita, luki urotöistä ja suurista virheistä, mielessään koko ajan verenperintönsä, joka oli hänelle selvinnyt vain vähän aikaa sitten.

Äkkiä nuorukaisen keskittyminen herpaantui, kun hän kuuli kirjaston oven kolahtavan. Hän odotti kuulevansa pitkän kaavun kahinaa, mutta yllätyksekseen kuuli paljaiden jalkojen kävelevän pitkin kivilattiaa. Pian hyllyn takaa hänen eteensä ilmestyi puolituinen, joka oli jostain syystä erittäin tutun näköinen.
”Hei, anteeksi, en tiennyt että täällä oli joku. Toivottavasti en häiritse teitä kauheasti, sain vain Elrondilta luvan tulla katselemaan hänen kirjastoaan. Mahtaisittekohan tietää, mistä löytäisin haltiakieltä koskevia teoksia?”

Nuorukainen katseli hetken huvittuneena hobittia kunnes avasi suunsa.
”Bilbo Reppuli. Teitä ei olekaan näkynyt täällä hetkeen. Kävikö elämänne Konnussa pitkäveteiseksi?”

Hobitti näytti selvästi olevan hämillään vastauksesta, mutta kunnollisen hobitin tapaan vastasi kohteliaasti:
”Niin, en ole muutamaan vuoteen vieraillut Rivendellissä. Päätin kuitenkin viimein luovuttaa menetettyjen hopealusikoiden metsästyksen suhteen ja käyttää aikani johonkin paljon hyödyllisempään. Kuten haltiakielen opiskeluun. Ei teillä olisi jotain opusta mielessä, josta saattaisi olla apua?”

Nuorukainen hymähti ja nousi ylös. Bilbo otti muutaman askeleen taaksepäin, sillä huomasi vasta nyt kuinka pitkä nuorukainen oli. Miehessä oli jotain tuttua, mutta mitä, siitä hobitti ei päässyt itsensä kanssa yksimielisyyteen. Mies käveli erään hyllyn luo ja otti sieltä muutaman kirjan.
”Tässä, nämä auttavat teidät varmasti alkuun.”
”Kiitokset oikein kovasti, herra. Niin, en olekaan tainnut tavata teitä? Olen Bilbo Reppuli, paitsi sen te jo tiesittekin.”
”Et taida muistaa minua? Tapasimme kymmenisen vuotta sitten. Saavuit Mithrandirin ja kolmentoista kääpiön kanssa, kun minä olin vain kymmenvuotias poika.”
”Voiko se olla? Mutta eihän se voi. Estel, en ollut todellakaan tunnistaa sinua!”
”Niin, onhan siitä aikaa. Olen tainnut hieman kasvaa ja muuttua niistä ajoista.”
”Niin olen minäkin. Tosin lähinnä leveyssuunnassa.”

Puolituinen ja dúnadan syventyivät muistoihinsa ja palasivat siihen keskikesään kymmenisen vuotta sitten, kun monien kommelluksien kautta matkaseurue oli viimein päässyt Rivendelliin.

*****

Poika katseli hiljaa äitinsä viereltä kääpiölaumaa. Hän oli kuvitellut, että kääpiöt olisivat äänekkäämpiä ja röyhkeämpiä, mutta näillä oli käytöstavat hallussa. Nyt saapunut seurue oli keskittynyt pöydän antimiin. He lapioivat ruokaa suuhunsa ikään kuin eivät olisi saaneet viikkoon syödäkseen. Pojan huomio oli kuitenkin enimmäkseen kiinnittynyt puolituiseen joka ei syömänsä ruoan määrässä jäänyt kääpiöistä jälkeen. Poika katsoi hieman kummastellen lyhyttä hobittia, jonka jalat heiluivat ilmassa kun eivät lattiaankaan ylettäneet. Hobitti oli ollut poikaakin lyhyempi eikä hän oikein voinut käsittää, miten tämä saattoi silti olla häntä vanhempi.

Illallisen jälkeen niin matkalaiset kuin muu talon väki kokoontui Tulisaliin, jossa haltiat intoutuivat kertomaan taruja kääpiöistä ja lohikäärmeistä. Osa tarinoista sai kääpiöiden silmät syttymään kostonpalosta, osa taas sai heidän kasvonsa synkistymään – kaikki tarinat eivät olleet iloisia.

Poika istui pylvään vierellä lähellä hobittia. Hän olisi tahtonut puhua tämän puolituisen kanssa, mutta ei oikein tiennyt miten olisi asiassa edennyt. Hobitti taisi aistia pojan tuijotuksen, sillä kääntyi hetken päästä katsomaan poikaa. Hobitti hymyili ystävällisesti ja osoitti paikkaa vierellään. Poika vaihtoi hiljaa paikkaa – suunvuorossa oli Erestor, joka ei pitänyt siitä, että häntä häirittiin.
”Hei, minä olen Bilbo Reppuli”, hobitti kuiskasi hiljaa ja nyökkäsi hieman päätään. Se oli oikeastaan ainoa kohtelias ele, jonka Bilbo pystyi tekemään ilman että olisi noussut seisomaan.
”Minä olen Estel”, poika vastasi ja liikutti hieman päätään. Hän toivoi sen olleen kohteliasta.
”Asutko sinä täällä?”
”Kyllä, äitini kanssa.”

Poika ja hobitti jatkoivat keskustelua pitkään kuiskaten. Välillä Estel vilkuili Erestorin suuntaan, mutta haltia ei huomannut, ettei hänellä ollutkaan yleisönsä jakamatonta huomiota. Pian tämä kuitenkin lopetti tarinansa ja kaksikko saattoi hetken jutella normaalisti.
”Olen harjoitellut veitsenheittoa. En tosin ole siinä kovin hyvä. En osaa vielä tähdätä kunnolla.”
”Etkö sinä ole vähän nuori käyttelemään veistä? Sinun iässäsi minä heittelin vain käpyjä ja kiviä. Tosin niin minä teen vieläkin. Veitsen kanssa olisin enemmän vaaraksi itselleni kuin muille.”
”Ei tämä veitsi vaaraksi ole. Katso, se on ihan tylsä ja vanha. Glorfindel antoi sen minulle. Hän on varmaan veistellyt kiviä tämän kanssa, ei tästä ole enää mihinkään.”

Poika oli ottanut veitsen esiin taskustaan, jonne oli sen unohtanut harjoittelun jälkeen. Epäonnekseen hänen äitinsä sattui juuri saapumaan paikalle patistaakseen pojan jo nukkumaan.
”Estel, mikä tuo on? Minä en todellakaan ole antanut sinulle lupaa käyttää veistä. Mistä sinä sen sait?”
Poika irvisti hobitille ja valmistautui nöyrään anteeksipyyntö- ja selitystulvaan, mutta ei ehtinyt avata suutaan kun Bilbo jo ryhtyi puhumaan.
”Voi, pyydän anteeksi rouva. Tämä veitsi on minun, Estel oli hyvin kiinnostunut siitä. Se on jo vanha eikä ollenkaan terässä. En ajatellut, että poika loukkaisi itsensä sen kanssa.”
”Vai niin. Miksi te kanniskelette hyödytöntä veistä mukananne, jos saan kysyä?”

Estel vilkaisi äitiään. Tämän kasvoilla oli ilme, joka kieli siitä, ettei nainen uskonut sanaakaan mitä hänelle sanottiin.
”Niin, hyvä kysymys tosiaan. Se kulkee mukanani lähinnä tavan vuoksi. Tiedättekö, sellaisena onnen kaluna. Onnea minulla on ollutkin kun olen tänne päässyt ehjin nahoin.”

Hobitti kuulosti siltä, kuin olisi vilpittömästi pahoillaan. Estel odotti jännittyneenä, mitä hänen äitinsä seuraavaksi sanoisi.
”No, toivottavasti se tuo teille onnea tulevaisuudessakin. Mutta pienille pojille ei tuollaisia sovi esitellä. No niin Estel, nyt on sinun aikasi mennä vuoteeseen.”

Estel nousi kuuliaisesti ja vilkaisi vielä kerran Bilboon. Hobitti heilautti kättään hyvästiksi ja laittoi veitsen taskuunsa. Poika muodosti huulillaan sanan kiitos ja lähti seuraamaan äitiään pois Tulisalista.


*****

”Sinä todella pelastit minut selkäsaunalta sinä iltana.”
”No, ajattelin, että se olisi ollut turhan ikävä lopetus muuten niin mukavalle illalle. Annoin muuten veitsen takaisin Glorfindelille.”
”Tiedän, hän antoi minulle sen pian takaisin ja käski pitämään paremmin piilossa. Äitini ei koskaan saanut tietää. Nykyään heitän veistä jo ihan hyvin.”
”Sen voin kuvitella. Itse heittelen edelleen vain kiviä ja käpyjä. Tosin huomasin, että kivellä saa kyllä pudotettua aika lihavankin hämähäkin alas seitiltään. Se ei vaan tee niitä kauhean iloiseksi.”

Bilbo ja Estel purskahtivat nauruun.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Re: Odotettu matka Jouluun - Joulukalenteri 2012 6. luukku

Viesti Kirjoittaja Gwaeren » La Joulu 08, 2012 2:17 am

En oo myöhässä luukkuni kanssa. Migreeni vaan sotki vähän mun päiväkuvioita.
Hahmot on sitten hyyyvin hyyyvin OoC. Mun väsymyksellä ei oo sen kanssa mitään (PALJON) tekemistä.
Ai joo, vakoilin Balinia ja Dwalinia tätä varten. KTNHXB!

7. LUUKKU

---
- Jossain vuoronkolossa (kääpiöasumuksessa) pari viikkoa ennen kuin kääpiöt kolkuttivat erään hobitinkolon ovelle -

”Menet.”
”En.”
”Menet.”
”...en.”
”Menet.”
”En. En. EN.”
”Et mene.”
”Menenpäs.”
”Hyvä.”
”..mitä? Hei! Ei ei ei!”
”Me lähdemme Thorinin mukaan.”
”Sinä lähdet.”
”Niin sinäkin.”
”Vain kuolleen ruumiini ylitse.”
”...kyllä sekin onnistuu.”
”Miksi ihmeessä minun pitää olla sinulle sukua?”
”Samaan on tullut pohdittua itsekin.”
”Miksi olet itsellesi sukua?”
”Ei, vaan että miksi olen sinulle sukua.”
”Jaa.. Ehdinkin jo miettiä.”
”..ihme että päässäsi liikkuu mitään.
”Minä kuulin tuon!”
”Hyvä!”
”Inhoan sinua.”
”Ihan sama, mene pakkaamaan.”
”En.”
”Menet.”
”En.”
”Mene- taasko päädyttiin tähän?”
”Laalaaalaaa! En kuule sinuaaa!”
”Joko pakkaat itse tai minä pakkaan puolestasi vain kaikkia hepeniä ja kimmellyksiä!”
”En eeedeeelleeenkäään kuuleee siiinuuuaaa! Hoilotihoo!”

*TWHACK*

”Auh!”
”Ai anteeksi, en nähnyt sinua. Oli vahinko.”
”Samaa sanoi isä sinusta!”
”No sinua hän katuu tänäkin päivänä.”
”Haltianpaska.”
”Todella aikuista.”
”...örkinpenikka.”
”Mene nyt ******** nimessä pakkamaan!”
”En.”
”Menet tai menet väkisin.”
”Hah.”

*rysähdys*

*hiljaisuutta*

”Selväselväselvä! Minä menen pakkaamaan!”
”Hyvä!”
”...minä inhoan sinua.”
”Pakkaatko itse, vai?”
”Jäkäjäkä. Olen jo menossa.”

-10 minuuttia myöhemmin -

”DWALIN! PAKKAAMINEN EI TARKOITTANUT VIINAKAAPPIA!”
”Hik!”

---

A/N: Oon tositositosi sori. Tai en ehkä kuitenkaan. Näkyillään.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"

Lukittu