Ficcikisa 8: ficci B

Kisafiilis korkealle ja kirjoittamaan!

Valvoja: Andune

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Ficcikisa 8: ficci B

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Title: Kukaan ei uskoisi jos kertoisin
Warning: AU, kauhu, huumeita,verta,raiskaus,ripaus huumoria

Haaste

Aragorn/Boromir/Faramir kolmenkimppa, AU, voisi olla aika nuoria tyyppejä. Mielellään tietysti NC-17 rating, genren saat itse päättää. Ei pituusrajoja, mutta mitä pitempi, sen parempi. Toisaalta saa myös olla järjetön PWP.

Pakollisia juttuja/sanoja (ei väliä missä yhteydessä):
- miekka
- luola
- myrsky
- Gondor
- sota

Lauseita:
- Minä en kestä enää tätä kidutusta.
- Tahdon tietää kaiken.
- Ei se ole mahdollista.

Mitä ei saa mainita:
- haltia
- Denethor


Ficci

Kukaan ei uskoisi jos kertoisin

Boromir istui Minas Tirithin vaalealla muurilla katsoen uneliaasti alapuolella vellovaan ihmismereen. Maan pinnalla, metrejä hänen alapuolellaan, alkoi pikkuhiljaa kohota telttameri. He olivat valmistautumassa sotaan liittolaistensa kanssa. Boromir oli hädintuskin täyttänyt kaksikymmentä ja hän oli hieman peloissaa. Hän yritti olla ajattelematta tulevaisuuttaan mutta silti ahdistus kasvoi hänen mielessään. Erityisesti hän pelkäsi pikkuveljensä puolesta. Faramir oli vasta viidentoista mutta liiankin innokas päästäkseen sotaan. Boromir tiesi että hänen veljensä tulisi kärsimään paljon, jos hän pääsisi muiden miesten mukana. Erityisesti Boromir pelkäsi tiettyjä miehiä, joita heidänkin riveistä löytyi jonkin verran. Faramir oli pojaksi kaunis kasvoiltaan ja häntä pystyi helpolla luulemaan nuoreksi tytöksi. Boromir huokaisi raskaasti miettiessään, miten pelastaisi liian kauniin veljensä Gondorin ohella.

Aragorn asteli varmoin askelin ylemmäs kaupungissa. Hän oli juuri saapunut kuultuaan huhun, että sota olisi syttymässä ja hän halusi nyt tarjota apuaan. Edellisestä vierailusta oli jo vuosia aikaa ja hän muisteli tapahtumia mairea hymy kasvoillaan. Hän muisti hyvin yhden tietyn innokkaan nuorukaisen, joka oli ollut liiankin innokas lämmittämään hänen sänkyään. Aragornin ajatukset katkesivat kun hänen katseensa osui nuoreen poikaan joka pitkät hiukset hulmuten juoksi ihmisten välissä. Poika omasi tuttuja piirteitä mutta Aragorn ei saanut päähänsä ketä hän muistutti. Aragorn katseli iloisen näköistä poikaa ja hän huomaamattaan nuoli huuliaan viekkaasti. Poika juoksi häntä kohti ja Aragornin onneksi poika kompastui juuri häntä ohittaessaan ja lensi kirjaimellisesti hänen syliinsä. Asiaan ei tietenkaan vaikuttanut mitenkään Aragornin huolimattomasti asetettu jalka, joka osui juuri poikasen kulkureitille.

”Oleko kunnossa, poikaseni” kysyi Aragorn päälleen lentäneeltä pojalta

”Anteeksi herra. Olen kunnossa, kiitos sinulle” sanoi Faramir yrittäen saada lentelevät hiuksensa aisoihin.

Puna nousi Faramirin kasvoille, kun hän nousi seisomaan ja suoristi vaatteitaan. Hän oli levoton tuntiessaan vanhemman miehen pistävän katseen kasvoillaan. Hän oli juuri katoamassa väkijoukkoon kun Aragorn puhutteli häntä uudestaan ja ennen kuin hän huomasikaan,hän vastaili vanhemman miehen kysymyksiin hymyillen.

Boromir oli lähtenyt etsimään veljeään. Hän arveli että Faramir olisi taas kerran matkalla alas kentille juttelemaan sotilaiden kanssa. Boromir tiesi liiankin hyvin veljensä mieltymykset. Hän asteli nopeaan tahtiin, kuitenkaan juoksematta, kohti alakaupungin portteja. Hän katseli ympärilleen ihmisvilinässä ja hän näkikin tutut kasvot ihmisjoukossa. Boromir jähmettyi paikalleen kauhusta kun hän näki kenen kanssa hänen veljensä jutteli. Hän näki tuon vanhemman miehen kasvot painajaisissaan. Hän tunnisti tuon katseen liiankin hyvin. Boromirin vatsassa alkoi vääntelemään kun hän katseli Veljeään ja Aragornia. Hänen teki niin mieli mennä pelastamaan Faramir mutta hän ei uskaltanut ajatellakkaan mitä Aragor hänelle tekisi jos hän saisi veljekset samaan aikaan kosketusetäisyydelle.

Faramir oli innoissaan kun kokenut sotilas niin ystävällisesti kertoili kokemuksistaan hänelle ja vielä kutsui hänet illalla kuulemaan lisää tarinoita ja kertomuksia. Nuori poika oli innoissaan saamastaan kunniasta kun hän juoksenteli kertomaan uutisia veljelleen.

”Boromor, rakas veljeni! Et Arvaa kenen luokse olen illalla menossa. Itse kuuluisa Aragorn kutsui minut iltateelle!”

Boromir valahti vitivalkoiseksi kun hän kuvitteli mitä kaikkea tämä ’iltatee’ käsittäisi.

”Varo sitä miestä. Hän on vaarallinen” sihisi Boromir veljelleen

”Miksi muka varoisin? Ei se ole mahdollista. Hänhän on sankari! ”

”Koska hän ei ole sitä miltä näyttää. Hän on julma ja pakottaa sinut tekemään asioita, joita et haluaisi tehdä edes vihollisillesi”

” Tuki suusi Boromir! Olet vain kateellinen kun et itse saanut kutsua!” huusi Faramir vihaisena ja juoksi pois pyyhkien kyyneleitä.

Faramir oli aina elänyt veljensä varjossa. Vaikka hän rakastikin Boromiria, hän olisi edes kerran halunnut, että hänen veljensä ei tuhoaisi hänen vähäisiä onnenhetkiään. Heidän isältään ei herunut mitään kiitosta hänelle ja Boromirkin kohteli häntä kuin pikkulasta.

Boromir lähti juoksemaan pikkuveljensä perään. Hän tiesi että nyt hänen oli paljastettava hänen synkin salaisuutensa jota hän oli yrittänyt varjella vuosia. Hän tunsi itsensä niin likaiseksi ja hän olisi niin halunnut unohtaa kaiken tuskan hän kantoi sisällään.

” Anna minun selittää Faramir. Hän on vaarallinen, usko minua. Muistatko kuusi vuotta sitten kun tulin yöllä verisenä kotiin? En minä ollut kaatunut kallioilla kuten väitin. Aragornin syytä kaikki oli...” Boromir puhui kuiskaten

” Ei,ei,ei... Ei Aragorn voisi sellaista tehdä. Tahdon tietää kaiken!!”

Faramirin oli vaikea usko, mitä hänen veljensä kertoi hänelle. Boromir puhui hiljaa yrittäen peittää ahdistustaan. Aragorn oli viimeksi käynyt kaupungissa Boromirin ollessa 14 vuotias. Hän oli ollut yhtä innokas, kuin pikkuvelikin, kun Aragorn oli suvainnut puhutella häntä. Mutta hän ei osannut varoa tätä sujuvasanaista kulkijaa, joka näytti valloittavan jokaisen vastaantulijan sydämen. Boromir oli muistikuviensa mukaan rietänyt innoissaan parhaat vaatteet päällään Aragornin luokse iltateelle. Hän oli melkein hyppinyt innosta saatuaan kutsun liittyä hänen idolinsa ja esikuvansa huoneeseen iltateen ja tarinoiden merkissä.

”Kun minä menin hänen huoneeseensa, tunsin jotenkin että kaikki ei ole kohdallaan. Hän oli liiankin ystävällinen minulle. Ja se tee jota hän tarjosi. Se huumasi minut. Tunsin oloni todella oudoksi juotuani teen, ihan kuin maailma pyörisi ympärilläni, ja muistan hämärästi nauraneeni kaikelle mitä hän teki tai sanoi minulle. Hän vei poikuuteni tahtomattani. En tajunnut mitään mitä hän teki minulle. En osannut pelätä ollenkaan kun tunsin hänen vaativat kätensä riisumassa vaatteitani enkä osannut vastustella ollenkaan kun hän sitoi suuni ja käteni. Roikuin huumattuna ties kuinka kauan keskellä hänen salaista kammiotaan. En muista miten sinne päädyin. Muistikuvani katkesivat jossain vähän teen juomisen jälkeen ja kun taas virkosin, oli vartaloni runneltu ja roikuin kettingeistä kostean luolan katossa. Jalkani ylettyivät nipinnapin maahan ja jokaiseen niveleeseeni koski. Saatuani katseeni kohdistettua ympäristöön kunnolla, huomasin kuika Aragorn seisoi edessäni alasti ruoksa kädessään. Hänen toinen kätensä hyväili hänen miehuuttaan. Yritin huutaa kauhusta mutta suussani oli pahan makuinen nahkakapula...”

Boromir kalpeni entisestään kun hän yritti tapella menneisyytensä haamuja vastaan. Hän huokaisi syvään ja näytti lanteillaan olevia arpia.

”En ole kertonut tästä kenelekään, sillä pelkäsin ettei kukaan usko minua. Mutta vielä enemmän pelkäsin että hän saisi kuulla ja joutuisin kokemaan kauhunhetkeni uudelleen. En pysty sanoilla kuvaamaan millasia tekoja häne minun vartalolleni teki. Hän häpäisi minut ja olen siitä asti kantanut arpiani häpeillen. ”

Faramir ei ollut vielä tietoinen seksuaalisuuden pimeistä puolista ja hän kuunteli suu auki veljensä kestomusta. Hänen kävi sääliksi Boromiria. Ennen kaikkea hän ymmärsi nyt miksi Boromir yritti häntä varoittaa. Hän ei todellakaan halunnut päätyä itse ennen ihailmansa miehen leikkikaluksi.

Boromir hautasi kasvonsa käsiensä väliin. Hän oli tarkoituksella jättänyt kertomatta yksityiskohdat veljellensä. Hän ei uskaltanut kertoa että jotkut Aragornin tekemät asiat olivat saaneet hänet kiihottumaan. Esimerkiksi kun Aragorn oli leikitellyt kissanhäntäpiiskallaan ja iskenyt häntä takamukselle. Tai sen jälkeen, kun hän oli tuntenut Aragornin työntyvän häneen, olisi hän halunnut kiljua kivusta ja nautinnosta. Boromir ajatteli sekaisin tuntein viettämäänsä yötä. Hän ei tiennyt kuinka monta kertaa hän oli purkautunut mutta silti hän oli vasten omaa tahtoaan päätynyt kuuluisan kulkijan leluksi. Syntiseksi ja likaiseksi hän tusin itsensä joka tapauksessa.


Aurinko oli laskemassa kun Faramir ja Boromir juoksivat kaupungin kaduilla ylöspäin pakoon nousevaa myrskyä. Isot vesipisarat alkoivat laiskähdellä katukivetykselle yhä kiihtyvällä tahdilla. Lähestulkoon kaikki muutkin ulkonaolijat pyrkivät suojaan tuulelta ja vedeltä. Boromir jäi tungoksessa jälkeen veljestään. Pienempikokoinen Faramir pääsi puikkelehtimaan ties kuinka pienistä väleistä ongelmitta, kun taas Boromirin piti varoa satuttamasta viattomia miekallaan joka roikkui hänen vyöstään ja tuppasi sojottaa mitä sopimattomiin suuntiin. Boromir kadotti Faramirin näkökentästään vain sekunniksi ja tänä aikana heidän karttamansa mies oli onnistunut löytämään nuoremman pojan.

Faramir kääntyi nopeasti huomattuaan kadottaneensa veljensä, ja tömähti heti johonkin pehmeään ja hyvin miehekkäältä tuoksahtavaan objektiin.

” Kas, Sinä tulit sittenkin. Olenkin odottanut pääseväni kertomaan sinulle sankariteoistani” hymyili Aragorn järkyttyneen näköiselle Faramirille.

Faramir yritti kadota väkijoukkoon mutta Aragornin tiukka ote piti häntä paikallaan. Faramir yritti huutaa Boromiria, tai ketä tahansa, apuun. Mutta Aragorn oli nopeampi ja peitti kädellään pojan suun. Pakokauhu alkoi vallata Faramirin mielen kun häntä kuljetettiin vakain ja jämäköin askelin eteenpäin. Faramir ei tiennyt yhtään minne he olivat menossa ja hän ei nähnyt auringon laskettua edes eteensä, ja hän kompastelikin koko ajan.

Boromir viimeinkin näki veljensä, mutta hän ei todellakaan ilostunut näkemästään. Hän alkoi seuraamaan edellään kulkevaa kaksikkoa. Hän pystyi vain toivomaan että Faramir pystyisi pakenemaan sadistisen Aragornin kynsistä. Muistot alkoivat vilistä Boromirin silmien edessäö kun hän näki mihin suuntaan Aragorn oli kuljettamassa vaiennettua poikaparkaa. Limaisen Sillin kulman takana oli edelleenkin pimeä portaikko suoraan maan alle. Tällä kertaa Boromir muisti kumartua juostessaan kapakan kyltin alitse. Viime kerralla hän oli iskenyt päänsä kipeästi. Kyltti oli kuin kääpiöiden korkeudelle asennettu ja siinä komeili ennen varmaan hyvinkin koreileva kalantekele jonka ympärillä luki lauseet ’Seuraa minua, palvelen ilolla’. Hän ei halunnut ikinä tietää tarkemmin mitä tekemistä Sillillä ja hyvällä palvelulla. Vasta nyt hän huomasi että teksti oli ilmiselvästi maalattuu jonkun sindarinkielisten merkkien päälle, ihan kun joku olisi varastanut Kyltin jostain Synkmetsästä ja kääntänyt tekstin westroniksi. Alkuperäinen versio kyltistä ilmeisesti vihjaili Silli-honeystä eikä Limaisesta Sillistä. Boromir puhisteli päätään kun hän syöksyi portaita alas kosketaan käytävään.

Monien mutkien ja lätäköisen jälkeen Boromir saapui kallion keskellä paistavaan tammioveen. Ranteen paksuinen ovi oli hieman raollaan ja pakokauhuinen Boromir hiipi mahdollisimman hiljaa kohti kajastavaa valonsädettä. Hän kuuli jotain ääniä oven takaa mutta ei valitettavasti nähnyt mitään. Häntä pelotti. Hän tiesi kuinka julma Aragorn osasi olla. Onneksi paksu ovi ei narissut kun hän yritti mahdollisimman huomaamattomasti sujahtaa ovenraosta suuren sankarin salaiseen kammioon. Lähestulkoon pimeän käytävän jälkeen kammion lyhdyt melkein sokaisivat Boromirin. Meni sekuntteja ennenkuin hän alkoi erottaa yksityiskohtia ympäristöstä. Hän ei kyllä olisi halunnut nähdä hänen silmiensä edessä olevaa asetelmaa. Hänen rakas pikkuveljensä oli köytettynä samalla lailla kun hänkin oli vuosia aiemmin ollut. Inho kouraisi Boromirin vartaa kun hän katseli alastonta veljeään jonka suussa oli köytettynä iso nahkainen pallo. Jotain kellertävää näkyi Faramirin lähestulkoon karvattomalla rinnalla. Boromir ei parin sekunnin ajan muistanut ollenkaan kammiossa kokemiaan kauhuja. Hän juoksi melkein itkien veljensä luo. Nuoremman pojan jalkojen juuressa oli tyhjä kuppi. Kupista lähtevä hento tuoksu sai Boromirin melkein oksentamaan. Hän oli juonut samaa juomaa ollessaan Aragornin yksityisvieraana. Hän kosketti hellästi veljensä rinnassa olevaa tahnaa ja tajusi sen olevan kuumaa mehiläisvahaa. Vana laskeutui lihaksikasta rintaa kohti Faramirin karvoitusta ja vasta nyt, ollessaan vaan parin millin päässä veljensä ihosta, Boromir huomasi että hänen veljensä oli ilmiselvästi kiihottunut. Hän hyppäsi taaksepäin pelkästä nolostuksesta ja törmäsi johonkin pehmeään ja kiinteään.

” Kas, kas. Päätit liittyä iloiseen joukkoomme. Olenkin kaivannut sinua” kuului Boromirin korvanjuuresta.

Samalla kun Boromir käänsi kauhistuneen katseensa takanaan seisovaan Aragorniin, jotain kylmää kosketti hänen niskaansa.Aragorn sai salamannopeasti kahlehdittua Boromirin kädet.

”En usko että haluat tehdä lähempää tuttavuutta uuden leikkikaluni kanssa jota myös tussariski kutsutaan” sanoi vanhin miehistä jäätävästi.

Boromir oli kuullut huhuttavan kääpiöiden uudesta keksinnöstä,tussarista, joka syöksi tulta sisuksistaan ja oli kuolettavampi kuin nuolet. Ilmeisesti Aragornilla oli suhteita Kääpiöihin,sillä tunnetusti he olivat hyvin vainoharhaisia keksinnöistään ja antoivat niitä vain erityistapauksissa kansansa ulkopuolelle. Boromir yritti olla panikoimatta, harvoin hän joitui tuntemaan kylmän ja vaarallisen metallin vasten ihoaan voimatta puolustaa itseään. Hän ei nähnyt mitään muuta tapaa selvitä hengissä kuin totella mitä ikinä Aragorn käskikään hänen tehdä. Pian hän sai karvaasti kokea mitä Aragornin mielessä liikkui. Faramir yritti huutaa, mutta suukapula päästi vain epämääräistä mutinaa läpi.

”Väärä vastaus, kultaseni. Oikea olisi ollut ’Minä en kestä enää tätä kidutusta” vastasi Aragorn Faramirin mutinaan tylysti

Aragorn käski kylmällä äänellä Boromirin polvilleen eteensä. Hän tehosti käskyä iskemällä kissanhäntäpiiskallaan poikaa. Kylmä metalli painautui edelleen Boromirin niskaa vasten ja hän teki mitä häneltä odotettiin. Aragorn painoi häntä kohti Faramirin alastonta vartaloa. Häpeä ja pakokauhu valtasi Boromirin mielen kun hän tajusi mitä Aragorn halusi hänen tekevän. Hän yritti hangoitella vastaan mutta hän antoi periksi kun piiska iskeytyi taas hänen ohuen paitansa läpi.

”Ime” oli vanhimman miehen yksiselitteinen komento.

Boromir otti veljensä erektion suuhunsa haluttomasti. Häntä inhotti ja nolotti koko asia. Varsinkin kun Faramir alkoi huohottaa kiihottuneena. Boromirilla oli vaikeuksia pitää tasapainonsa sillä hänen kätensä olivat edelleen sidottuna ja tussarin piippu edelleen teki läheistä tuttavuutta hänen ihonsa kanssa. Pian hän tunsi kuinka Aragorn repi hänen housunsa alas paljastaen hänen vaaleat pakaransa. Boromir ei edes ehtinyt pelästyä kun piiska jos iski hänen ihoonsa. Hän ulvahti kivusta ja melkein puraisi veljeään. Toinen piiskan isku ei enää sattunut niin paljoa kuin ensimmäinen ja hän osasi odottaa sitä. Mutta Boromir ei osannut odottaa että Aragorn työntyisi hänen sisäänsä niin väkivaltaisesti. Hänestä tuntui että hän räjähtäisi. Hän ei pitänyt tilanteesta ollenkaan. Hänen veljensä huohotti yhä enemmän ja jotain liian isoa ja kivuliasta liikkui hänen takapuolessaan. Aragornin piiska alkoi taas heilua, tällä kertaa tähdäten enimmäkseen Faramirin mehiläsvahan täplittämään rintaan. Aragorn ilmeisesti huomasi Faramirin räjähtävän pian ja hän riuhtaisi Boromirin pään ylös juuri kun Faramir laukesi. Valkea neste lensi Boromirin kasvoille. Hän yritti kääntää päänsä pois mutta Aragorn piti hänen hiuksistaan kiinni tiukasti. Työntöjensä välissä Aragorn sai riuhtaistua Faramirin silmillä olleen liinan.

Faramirin hengitys ei ollut vielä tasaantunut ja hän ei heti tajunnut koko asetelmaa. Boromir oli kädet sivottuna ja polvillaan hänen edessään ja Aragorn ilmiselvästi teki syntisiä tekoja Boromirille.

”Anteeksi, pikkuveli” kuiskasi punastuva Boromir.

Aragorn ei ilmeisesti tajunnut aikasemmin poikien verisukulaisuutta. Hän haukkoi tyrmistyneenä henkeään kun hänen aivoihinsa iskostui miksi pojat muistuttivat toisiaan. Hän melkein laukesi pelkästä ajatuksesta että hän oli pakottanut nuorukaiset sukurutsaan.


Faramir istui omassa makuuhuoneessaan pelokkaana. Boromir oli monena yönä herännyt viereisestä huoneesta kuuluvaan itkuun ja voihkeeseen. Hän nytkin istui kädet kiedottuna veljensä hartioiden ympärille ja hän keinutti Faramiria uneen. Hän itsekkään ei pystynyt nukkumaan kunnolla. Aina kun hän sulki silmänsä, hän näki edessään veljensä ilmeen kun hän tajusi lauenneensa isoveljensä kasvoille. Hän ei ollut ikinä nähnyt kenenkään kasvoilla niin järkyttynyttä katsetta. Kumpikaan heistä ei puhunut mitä sinä yönä oli tapahtunut. He olivat vain onnellisia että he pääsivät jotenkin pois luolastosta elävänä. Boromirin muistikuvat pakoretkestä olivat sekaiset ja hän epäili ettei hänen veljensäkään muistanut paljoa tapahtumista. Heidän oli elettävä päivä kerrallaan ja ytritettävä päästä yli tapahtumista parhaansa mukaan. Se ei tulisi olemaan helppoa.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.