Runosielu. (tilanne: reilut 680 säettä.)

Rustaatko runoja? Aihe vapaa :)

Valvojat: Miaplacidus, Sansku

Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Runosielu. (tilanne: reilut 680 säettä.)

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Eli täysin vapaamielistä runoiluja xD
Myönnän, täällä topicissa on tällä hetkellä yli 500 säettä, ja parhaimmat ovat vikana. Ainakin omasta mielestäni parhaimmat.


Kommentit enemmän kuin sallittuja.

Peitsen sota eli Dragonlancea, u know.

Oli heitä urhoja monia,
niin kauniita,
kuin viisaita.

Oli heillä mukana sauva tuo,
joka parannusta luo.

Oli heitä ritari urho,
niin kunniakas,
kuin voimakas,
kanssa miekan tuon,
joka oikeutta toi.

Oli mukanaan pieni kentti,
ah tuo kelmi ja varas,
tarinankertoja vallaton,
matkatoveri siis korvaamaton.

Oli puolhaltia komea,
kanssa parran karhean,
jakoi rakkauttaan kahdelle,
siis aivan liian monelle.

Oli kääpiö vanha,
ystävistä parhain,
huoltaja hyvä,
vaikka kauas haipuu jo muisto,
hän on luona puun,
jonne on kerääntyvä
kaikki ystävät.

Oli neito tasangon,
vihitty kaunis,
kanssa urhean miehen,
ongelmia tuovana,
parannuksen haltijana.

Oli kaksoset myös,
kuin yö ja päivä,
toinen niin viisas
kuin toinen ei,
toinen niin vahva,
kuin toinen ei.

Toinen piilossa kaavun,
magiaa harjoittamassa,
sieluaan myymässä,
sauvaansa nojaten,
kanssa silmien,
kultaisten tiimalasien,
mahdistaan iloitsemassa.

Toinen niin vahva kuin korkea,
niin upean karkea,
neitoja vikittelemässä,
tai miekallaan leikkimässä.

Mutta koko joukko tää,
niin urhea ja viekas,
oli Krynnin maata pelastamassa,
keinoja siis kaihtamatta:
Tässä on Peitsen sodan sankarit,
siis kumartakaa,
olkaa vaiti.

Lohikäärme lentää
Minne lohikäärme lentää,
aina eessä on tuntematon,
sen tiedän,
siltikin,
siivet tahtoisin.
(Niillä) lentäisin.


Pieni kokoelma (arvatkaa vaan ;D eivät liity toisiinsa, edes.)

Astu askelma,
lyhyt sipaisu,
hellä kosketus,
siveä inahdus.

Uskotko uskontoosi,
tahdotko opettajaasi,
rikotko sääntöjä,
tahdotko jäljet kaulaasi?

Kuunteletko heidän huutojaan,
heidän täyttymyksiään ja virheitään?

Tahdotko kuulla askeleet vankikarkurin,
joka tanssii kuoleman askelin?

Kun kuolema saapuu taloosi,
ole hiljaa ja käperry shaaliisi,
anna sen viedä veronsa,
ja jättää jälkensä.

On he, joilla on suonet täynnä myrkkyä,
ovat he, jotka saapuvat kanssa kuoleman,
ovat he, joiden askel murskaa unelmat,
ovat he, joiden jälkeen jää vain kylmyys ja tyhjäksi tehty.

Entä ne, joilla on vähemmän kuin sinulla?
Ei peittoa kenties lainkaan, ja puolikas leipä?
Ne joilla ei ole antaa edes veroa, he joilla ei ole edes sanoja?

Kun aurinko nousee,
vetäydyn pois,
kun ilta saa,
vaadin veroni taas.


**muokkakuokka**
Räkätän ilkeästi ja lisään vanhoja.

Yksi yhden pelastaa,
toinen alemmas vajoaa,
kolmas kaataa hankeen,
kun neljäs vartoo hiljaa.

Yksi tuulesta temmattu,
yksi hangesta noussut,
yksi julmasti raadeltu,
yksi varjohon langennut.

*
Kun tikari lensi,
meni se ohi,
kun sananen lensi,
se meni sisään ja ulos.

Kun hankeen kaadettiin,
sieltä noustiin ylös.

Pysähtyi taival,
kun pysähtyi rakas,
ehditkö kääntyä sa vielä takas?

Ystäväs petti,
ja rakkaasi jätti,
vaan onhan sulla yks petturi viel,
joka ei oo petturi lain.

Pyydätkö anteeks ja
omistatko ystävän,
vai käännätkö selkäs
ja otat puukon selkähäs?

*
Sa olit nuori tänne tullessasi
ja mukanas toit uljaan unelmasi.
Et tahtonut sä jäädä toisten luokse,
et olla velkaa muille jumalille.


*


Minä tääll' olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo kuoleman taakka.
Minä kuljen ja katson,
siis kummastun.

*juoksee karkuun*
Viimeksi muokannut Ax., To Huhti 05, 2007 8:22 pm. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Cash
Samooja
Viestit: 523
Liittynyt: To Marras 10, 2005 3:49 pm
Paikkakunta: Häntä on kaksi, He ovat rikki. Toinen on Helvetissä, Toinen on taivaassa. Etsi sieltä.

Viesti Kirjoittaja Cash »

Aika kivoja.Ihan silleen...Ok.Joissakin oli lsellainen tuttu kaava, mutta hyviä on...Minulla on koneelta kiire poies, joten, minä kirjoitan vain näin lyhyesti.Mutta.Ihan hyviä ovat.Jatka samaan malliin!!!
OLEN EX: Devil in Heaven :D
Cash on erittäin epäaktiivinen loftislainen ja on pahoillaan siitä, se haluaisi olla täällä useammin, mutta kaikki töpöt on melkein jo läpikäydyt ja kyllä tämä pikkupiru siltikin täällä sekoilee, olimiten oli.
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Obi-wan / Anakin, runomittainen keskustelu

Obi-wan:
Olkoon voima kanssasi,
rakas padawan,
emmehän tahdo sinua menettää.

Anakin:
Niinhän sinä ääneen sanot,
uljas mestarini,
mutta kuka sanoa osaisi,
mitä mieltä todella olet?

Obi-wan:
Epäilet minua,
rakkaani,
niinhän sinä teet.

Mutta usko minua,
kerrankin,
niin osoitan sinulle että
tällä kertaa
ovat tunteeni aidot.

Anakin:
Miten sinä sen muka osoittaisi,
kenties,
rakastamalla minua niin
kuin minä rakastan Padmea?

Obi-wan:
Jos se on sinun tahtosi,
rakas padawan.


Minä rakastan sinua,
niin kuin sinä rakastat Padmea.

Anakin:
Oi, mestarini,
tajuatko sinä edes sanojasi?
Mies ei voi miestä
oikeasti rakastaa,
ei jedi varsinkaan.

Obi-wan:
On padawanin tehtävä
sanoja kyseenalaistaa,
mutta myös kysymyksiin
vastauksia laatia.

Miksi ei voi mies miestä rakastaa,
mikä jediä kieltää uskomasta tunteitaaan?

Ceran ja veljen kuolema


Voi, siis,
on vallanvaihto edes',
vai kuink?
Se lienee yritykses tää,
siis tulkoon kaikki katsomaan,
kun mua nyt tullaan uhmaamaan.

On nyt veljeni kuollut,
nousi miekkansa minua vastaan,
olkoon hänellä siis nyt hyvä,
kun miekkani häneen osoitti.

On molempiin terä osunut,
hän olkoon matkalla ikuisuuteen,
ei kuolemaan,
hänelle laulu raikukoon,
hänen pantteri hänen peräänsä lähteköön, vaan ei tänään.

Viisisataa vuotta,
piilossa horroksen,
astu siis maalaukseen,
iki-aikaan.

Minä suojelin ja varjelin sinua,
minä menetin henkeni kerran,
olin kilpesi vain.

Mutta ei merkinnyt tapani sinulle,
kalvoi sinua viha minua kohtaan,
vain koska minä sinua vanhempi olen,
vain koska minä toiveet omistan.

Ikilaululle sanat kaikukoon,
laulu hälle raikukoon,
hänelle ylistys suokaa,
hänelle lepo on elämän juhlaa.


Memento morte. Morjens.

**

Elämä on
On rantaviiva tie kohtaloon,
jatkumoon,
sinne pääsen taikka en,
matkaa silti on.

Kun ihmiset täältä tuhoutuu,
osaako kukaan täällä enään sanoa,
mitä tekisi tai ei,
kun Komentaja
masentunut on.

Tiedän ystäväni menettäväni,
heitä pelastaa en saa,
sitä kipua elämäksi sanotaan.

Kun hengen vien,
se on aikaa minulle.

Palatsissa asun,
aikaa kulutan,
ihmishenkiä tuhlaan.

Osaan sanoa vain mikä ero on
vasemmalla ja oikealla,
jos sitäkään.

Ei löydy eroa hyvällä,
tai pahalla,
ne asia sama ovat,
erillaisina katsottuna.

**
Ceranin laulu tähdistä, tanssimisesta ja laulamisesta

Ja minäkin,
tähdissä tanssisin,
kauas askeleeni kantaisi,
kevyenä unelmana niin.

Ja olisi lauluni kaunis,
sitä unohtaa ei vois,
olis' kaikki kaunista vain,
jumalten unelmaa ain.

Pienenä tuulena maailmalla,
laulamassa lauluain,
olen laulamassa lauluain,
historiaa tähdille.

Olen kertomassa syntejäin,
niille sovittajaa haen,
niistä eroon pääsisin,
tähtiin kauas niin karkaisin.

Kerran enkelini näin,
niin viattoman ja kauniin,
ja siihen kun koskin,
särjin vedenpintaa sormillain.

Ja muistan vielä lohikäärmeetkin,
ne kauniit kultaiset,
ne todella tanssi tähtien kanssa,
ne oikeasti oli kauniit.

Pienenä lapsena kun lauloin lauluain,
kerroin et tähdet on unelmia vain,
on lasipinta heijastus,
se kaunis pieni maalaus.


Ja muistan sen tanssin ja laulun riemun vieläkin,
vuosien jälkeenkin,
ma vielä joskus tanssin ja laulan
kanssa tähtien,
joskus mä liityn unelmiin.

Muistan kun neidon tanssilattialle hain,
me pyörittiin kohti unelmii,
sitten kun joku koski vedenpintaa,
unelma hajosi,
ja mä pyörin yksinäin.

Muistatko sen tähden yksinäisen,
joka lauloi ja riemuitsi yksin,
kertoi että hänellä oli kaikki ympärillään,
et tähdet hälle kumartaa,
ja herrakseen nimittää.

Niin minäkin, minuahan kaikki kumartaa,
siis kuunnelkaa, olen myös yksi pieni tähti
yllä maan, joka laulaa ja tanssii lauluaan.

On tuuli niin hiljainen,
sanaton on kaunein laulu sen,
sille ei määrätä tahtia,
se jatkaa vain saa,
sen tehtävänä on vain tanssahtaa.

Liitynkö tähtien tanssiin,
jatkanko maan polkemista,
jaksaako askeleeni,
vai ei,
sen kertoo lauluni tää,
sen kanssa unelmiin vielä yltää.

**

Ceranin laulu lähdöstä
Teillä maan,
olen kulkenut
kauan niin,
sinne ja takaisin.
:
Maan ääriin,
helvetin alle
ja ylle taivaan,
olen väsynyt niin,
en kaipaa syliä kenenkään.

Kaipaan laulujen taivasta,
etsin unta ikuista,
juoksen lailla tiikerin
päällä pilvien.

Ulvon kuulle yössä hohtavassa,
leijun unelmiin,
olen lähdössä pois,
armahduksen sain.

En kertonut teille vain,
suteni meni uneni varmistamaan,
muistakaa siis minua,
olen aina osana teitä.

Muistatte ehkä kaapuni tumman,
kuinka hampaani kävivät lailla sapelien,
kuinka toivon tietäni tähtiin.

Jää ääneni näihin huoneisiin,
olen lentävä lehti,
olen talon hiljainen kuiske,
anteeksi siis,
unohtakaa,
olen vampyyri vain.

En kuollutkaan,
vaan nukahdan nyt,
ja palaan joskus.

Näitkö koskaan valoja hopeakaupungin,
näitkö hopeajärven, kenties,
olen täällä ain,
ikuisesti poissa,
joka yönä laulan taas,
siis minua kuunnelkaa.

**
Hyvästijättö

Olenko minä niin,
hiljainen laulu,
että ei,
kukaan niin,
kuule kun,
ääneni soi,
hiljaisissa huoneissa.

Onko niin väritön,
silmäni,
hehkuton,
kenties,
minäkin,
vielä eläviin,
kuuluisiin.

Uskotaan,
että ei,
rotu määräisikään,
saisin lähteä mukaan,
elämään virtaan,
kiitävään.

Mutta niin,
tiedän sen,
on lauluni,
ikuinen.

Korvaamaton,
Ikilauluinen,
sekä lumottu,
kaikumaan.

Korvaamaton,
kukaan oo ei,
jokaiselle,
löytyy vastine.

Eliminoi,
vastustajasi,
siis ettei,
joku veisi paikkaasi.

(ja minä juoksen pakoon vieläkin)
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

ette kestä.

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Kuolema kävi maantiellä,
hiipi hiljaa,
kun tuli vastaa,
et edes huomannut,
että se oli siinä.

Sielu irtautuu ruumiista,
rukous kiirii huulilta taivaisiin,
laulu kaikui läpi yön,
harras toive kaikkien,
jumalamme,
anna meidän elää.

Anna demonin mennä,
anna meidän pitää,
sielumme,
anna meidän pitää rakkaamme.

Näkyy vain kuun valossa,
älä poistu ulos iltasella,
siellä kulkee,
mustakaapu,
älä silmiin katso,
sillä niitä ei ole.

Kuolema lauloi mennessään,
et tahdo kuulla laulua sitä,
se rikkoi maallisen,
se veti ylös kuolleista,
todellinen kuoleman laulu sen.

Hopeaa,
helmiäisenhohdetta,
se oli rakkautta,
se oli muistoja,
niin rakkaita.

Uskotko sen,
tuo on kuolema,
kerroin jo sen,
se laulaa laulua ihanaa,
joka kertoo vapautuksesta.

En tohtisi sinulle kertoa,
sanaakaan,
laulusta siitä,
mikä kertoo tarinaa tuota,
jota en tahtoisi ymmärtää.

Minkä takia,
teidän kuolemanne,
on kylmä ja tunteeton?

Tunnetteko te hänet?

Miksei kuolema olisi,
vaeltava haltianeito,
joka haikeasti hymyilee,
sulkee silmät,
uneen ikuiseen,
päästää sielun lepoon.

Oletko nähnyt,
sodan ikuisen,
jota ymmärtää ei voi,
nähnyt silmät hopeiset,
joita avata ei enää voi.

Kuolema ei meitä hae,
me menemme sitä vastaan,
me odotamme sitä,
portilla,
ja hän avaa sen,
ja kävelemme tähtiin.

**

Muistatko sen,
aallon hopeisen,
joka rantaamme kulki,
kauniisti viivan poikki,
jonka muistamme vieläkin.

Kyllä sinä muistat sen,
mutta minua muista et,
olen se pieni kaukainen muisto vain,
kerroin sulle,
kauan sitten,
tarinan sen.

Kerroin sulle,
että kun ihminen,
laulaa vain,
sillä rakennetaan siivet.

Tunnetko haltiat,
niin sorjat ja kauniit,
muistatko sadun sen,
jossa heistä kerroin?

**

Kuka voi sanoa,
mitä tuolla on,
minne tiet vievät?

Kuka kertoa tahtoo,
minne aika katoaa,
joku kertoo sen,
ja silloin minä kuuntelen.

Ja kuka sanoa voi,
ketä toinen rakastaa,
mikä rakkaus on.

Kuka kuulee äänet,
sydänten,
kuka yhdistää langat rakkauden?

Kuka sanoa saa,
kun päivät nukkuvat,
missä mielesi on?

**
Koskaan suljetko silmiäsi?
Koskaan lopetatko kuuntelemasta?
Koskaan tunnetko olevasi elossa
Että et ole mitään menettänyt?

Antaa sateen valua alas,
kaikki ympärilläsi,
antaa tulla vain,
päivät menevät kuitenkin,
antaa sataa vain.

Mikä päivä ollakkaan,
elossa taas,
mikä päivä vain,
voi olla juuri tämä,
päivä elossa taas,
vapaana lapsena.

Ota aikaa kerrankin,
olla helteessä vai,
etsithän sen päivän,
älä välitä muusta,
ota minut mukaasi,
on taas päivä,
jona voi elää.

Olkoon kesän helle
Olkoon talven ilta
Olkoon tulossa kevät
Olkoon syksy lähtemässä
Älä välitä siit
Anna olla ja anna mennä

**
Kuolema on ikuinen ystäväsi,
joka hymyilee sinulle surullisesti,
pyytää sinulta anteeksi,
ojentaa kätensä,
niin hopeisen,
vetää sinut pystyyn,
halaa sinua,
ja auttaa sinua kävelemään tähtiin.

Samainen jumala,
on ottaja ja antaja,
auttaa sinut taas alas,
jumalat antavat sinulle siunauksensa,
ja olet taas elävä.

Jos olet ihminen.
Jos olet kuolevainen.

[ppsst. pieni väliaika. minähän en ole tänä-iltana yhtään ihmeellisen herkällä tuulella, en hymyile surullisesti enkä kuuntele hienoja kappaleita. enhän?]

Morgana suo sinulle viattomuuden, [ainakin alkuun]
Enelya suo sinulle tunteen jonka nimi on ilo,
Lúthien suo sinulle uuden elämän, ja yhden kyyneleen,
jonka hän itkee päällesi.

Se saa sinut taas henkiin,
heräämään,
mukanasi ilo ja viattomuus,
jotka olet menettävä,
jos et oikein,
tätä peliä pelaa.

Jos oikein kuuntelet,
kuulet surulaulun sen,
jumalattarien,
jota he laulavat,
yön hiljaisuudessa,
kaikille rakkailleen,
jotka eivät heidän luonaan ole.

"Jos kaadut,
sut nostan uudeelleen,
ja untasi valvon,
kuivaan kyynelees."

**
Tapa minut hiljaa.
Niin kuin minä en kuolisi.
Tapa minut niin,
että edes minä en tiedä.

Olkoon maailma hiljaa,
rauhassa tietämättöminä.
Tapa minut hiljaa,
niin muut voivat nukkua.

Anna minun poistua rauhassa,
ei melun paukkeessa.
Tapa minut hiljaa.

Kasvoillasi,
näen lupauksen.
Laulusi,
joka hiljaa,
huuliltasi karkaa,
on saattolauluni.

Anna minun kuolla,
kun kuulen laulusi.
Tapa minut,
kun kuulen vielä,
laulusi tuon.

Anna siipieni,
kohota laulustasi.
Anna minun kuolla hiljaa.

Tapathan minut hiljaa,
niin kuolema käy.
Tapa minut hiljaa,
niin että minä en sitä edes huomaa.

Kultaseni,
anna lupauksesi,
kyynel silmäkulmassasi,
on lupauksesi,
kehrää minulle siivet,
ihanasta laulustasi,
tapa minut hiljaa,
niin että minäkään en sitä huomaa.

Tapa minut hiljaa.

**Alä välitä,
rakas,
muistatko sen,
kesään upean,
muistatko,
tunteen sen,
jossa lennettiin,
joka kantoi yli,
pahuuden,
tunteen,
jota aika tuhonnut ei,
pelot jätti meidät rauhaan.

Rakkaus,
joka särkyi,
pieniin palasiin,
lailla lasimarmorin.

Muistatko sen,
äänen kuoleman,
joka kertoi,
kuitenkin,
ettei meistä mitään tuu.

Muistathan,
pelon sen,
joka kuitenkin,
tuli taas,
kun silmät,
punaiset,
nurkassa hohkaa.

Ne tuli minua hakemaan,
kauas lennättämään,
vain vilkuttaa ehdin,
jos sitäkään,
ja mua vietiin jo.

Kuolemaan,
Syvyyteen,
ne minut potkas polvilteen.

**
Putoan,
kauas avaruuteen,
hämyyn,
tulevaisuuteen,
metri metrillä,
sekunti sekunnilta,
minä putoan,
etkä sinä ole minua enää kiinni ottamassa.

**
Jos siivet saisin,
niillä lentäisin,
kauas avaruuteen,
aina Taatoohon matkustaisin.

Jos sateessa istuisin,
siellä laulaisin,
pienen tanssin askeltaisin,
laulun pienen laulelisin,
uuden tarun tekisin.

Jos hevosen mä saisin,
sillä laukkaisin,
Krynnistä Keski-Maahan,
sillä askeltaisin.

Jos koulusta irti pääsisin,
kentinpäiviä viettäisin,
Istariin matkustaisin,
runon tekisin.

Jos kentiksi pääsisin,
hoopakin hankkisin,
sillä örkkiä kumauttaisin,
nyyttiini siltä jotain ottaisin.

Jos velhoksi sittenkin,
kaapun tummaan,
loitsut lausuisin,
Syvyyteen itseni hankkisin.

Jos kuitenkin,
haltiana pysyin,
pyhiinvaeltaisin,
Lothlorieniin asti,
sieltä Rivendelliin,
itseni etsisin,
jos en kuitenkaan,
sinne asti,
satamiin hopeisiin,
pienen purren hankkisin,
meren taakse soutaisin.

Jos dracoksi ryhtyisin,
siivillä liitäisin,
pienen kylän polttaisin,
karjan suuren söisin,
aarteen oman kokoaisin,
vuoressa pienessä asustaisin,
sitä varjelisin,
purkkiruokaa (ritareita),
söisin,
oman takan rakentaisin,
talvet, kesät,
siellä ma makaisin.

Jos kenties,
jediks ryhtyisin,
elävää energiaa,
heiluttaisin,
rauhanturvaajaks,
temppeliin!

Jos kenties,
merirosvoks ryhtyisin,
aarteen kokoaisin,
Sparrowin syliin käpertyisin,
Helmen kannella laulaisin.

Jos nukkuisn nyt vaan,
jos pääsisin jo nukkumaan,
jos pullon jo rauhaan jättäisin,
jos sittenkin lepäisin!

**
Meri huutaa minua,
kuulen sen,
se laulaa minua,
se viettelee,
rakastajaksi ryhtynee,
se minua luokseen pyytää,
se minut maailmaansa tahtoo.

Ja minä mennä tahtoisin,
tahtoisin sukeltaa aaltoon,
syvään sineen,
unohtaa hengittää,
siellä asustaa,
sieltä yli päästä.

Minua huutaa Valinor,
voi Valarin nimeen,
se minua huutaa,
sinne tahdon mennä,
en tänne tahdo jäädä.

Päästäkää minut sinne,
minne veri minua vetää,
kertokaa minulle,
että vihdoinkin,
sinne pääsisin.

***
Miten niin on liian aikaista kuolla?

Rukoile minua,
niin,
minä vaadin sinua,
tahdon kuulla,
säälittävän anelusi,
tahdon kuulla,
kuinka äänesi pettää.

Hymysi pienen,
kun hymyilen,
enkö olekkin upea näyttelijätär?

Miten sinä kavahdat,
kun minä tikarini hankin,
sillä sinua osoitan,
sinä minua olet pelkäävä.

****
Kulta,
tuletko takaisin,
tuolla riehuvat
sodan tulet,
älä rakas,
niihin liity,
älä sotaan mene,
minä odotan.

Odotan sinua,
mukana jokaisen
illan ja aamun,
sinua odotan,
ja tahdon,
pikkuinen,
että tulet takaisin.

Menit sotaan
ryhtymään,
sieltä sinua en takas saa,
miten sinut näen?

Olen puolimatkassa,
kohti tähtiä,
sinua odota enää en,
en jaksanut enää.

Sain siivet,
valkoiset,
kokonaiset,
sinua odotin,
ne ehtivät mustua,
pisara verta,
jokaista kyyneltäni kohti,
repäisy,
jokaista nyyhkäisyä kohti.

Nyt ne ovat,
mustat,
repaleiset,
niillä enää lennä en,
tähtiin vain,
en kauemmas,
sinne menen,
lepäämään.

Sinua enää odota en.

*********

Missä olet,
minä en näe,
olet mennyt,
pimeään,
jossa minä,
olen sokea.

Missä olet,
minä en kuule,
olet siellä,
jossain,
tähtien takana,
jossa minä,
olen kuuro.

Missä olet,
kultaseni,
minne menit,
miksi menit,
tule takaisin,
ole kirkkain tähti taivaalla.

Anna minulle,
siunauksesi,
ole tähti,
minun tähteni,
loista kirkkaana,
ole kaunis,
ole onnellinen.

Kun tulet takaisin,
tiedän sen,
et ole enää se,
jonka tunsin.

Tulet takaisin,
olet ehjä taas,
olet tähteni,
joka loistaa minulle,
vain minulle,
se joka näyttää minulle tieni.

**
Pienenä hetkenä,
maailmas' tässä,
olisin yhtä,
olisin jumala,
olisin se pieni tyttö joka istuu
kivellä tien vieressä,
minä tietäisin salaisuudet.

Minä tietäisin,
mitä teki,
kuka teki,
missä teki.
Niin, minä tietäisin.

Minä loistaisin kirkkaana,
tähtenä, tiedäthän,
olisin varjoissa Nuitarin,
verenpunaisessa Istarissa,
aina lännen Valinoriin asti.

Tiedätkö edes,
tahtoisitko tietää,
mitä kaikkea tekisin,
sen pienen hetken vuoksi.

Voi.
Minä tappaisin,
murhaisin.
Minä söisin ne kaikki.

Imisin veret,
upottaisin hampaani.

Tuntisin veren huuman,
oman hekumani,
tuntisin veren maun,
sen lämmön.

Elämän.
Sitä siinä olisi.
Elämää.
Lämmittäisi.
Tuntisin.
Eläisin.

Heräisin.
Taas ihmishahmossaan,
vangittuna kuolevaan maailmaan,
pienenä tyttönä sängyssään,
irvikuva jumalan,
painajainen haltian.

Ja minä olisin siellä taas,
huoneessa jossa kukaan ei tahdo elää.
Koska tiedetään,
että siellä ei voi elää.

Nukahtaisin.
Kuolisin,
kilpajuoksua ajan kanssa.
Voittaisin.
Ehtisin.
Uuden unen kiinni saisin.

Mitä näet?
Kaikki ne ruumiit?
Miksi teit niin,
niin kuin teit?

Miksi tuossa ruumiita on?
Miksi verinen miekka?

Mutta helpoin tie,
tuossa on.
Miekka pystyyn,
polvilteen,
pimeyteen,
uneen,
tuskaan,
kipuun,
takaisin.

Kaaokseen palaisin.

Lupaa minulle.
Minä en ole täällä.
Tämä ei ole minun uneni.
Nämä eivät ole minun luomiani.

Nämä ovat veljeni,
paholaisen riivaamia.
Niinhän?

Ääni laulaa tuolla.
Minä en sitä kuule.
Lupaathan sen minulle.

Se laulaa hiljaa.
Minä en sitä kuule.
Ja se laulaa sen minulle.

"Kuolema, kaunis tuo,
teille levon tuo,
tuokaa se minullekkin,
viikate jumalan,
yllä tännekkin.

Suo lepo kuoleman,
kerro tarus' tännekkin.

Kerro mikä on portti tuo,
mistä tulee valo hehkuva.

Miksi laulaa se lauluaan,
miks nauraa,
etten ikinä,
sinne kiiriä saa?

Päästäkää mut,
täältä pois,
jumalat,
te kirotut,
minut vapauttakaa,
lentää tahdon,
auttakaa!

Valo tuo,
kuolematon,
kenties?

Sinne tahdon,
kiiruhtaa,
siinä ajassa,
minkä täällä virun,
pääsisin,
sinne ja takaisin,
mutta takas' tahdo en.

Sinne jäisin."

En kuule tuota laulua.
Laulua hiljaisuudessa.

Eivät laula minulle.
Iva huutaa päässäni.
'Olet jumala,
tee siis,
loppu tälle,
huvillesi,
julmalle."

En kuule sitä.
Vaikenen.
Pimeys on täällä taas.

Olen kuolema.
Olen elämä.
En tahdo olla tätä.
Miksi minä?

Kertokaa pyhille saleissaan,
laulakaa metsiin haltioiden,
takokaa äänet kääpiöille,
lorutelkaa kenttisille,
loitsikaa velhoille noille,
puut dryadien toistakaa,
ingojen meret loiskikaa.

Koska elämämme on tämä.
Nukahdan.
Tahdon niin.

Olen täällä taas.
Tanssivat haamut,
kauniit neidot,
urheat nuorukaiset.

Ja laulu kaikuu.
"Pidäthän käteäni,
tanssissa tässä,
älä irti päästä.

Pidä kiinni,
varo ääntä jumalan,
neitojen noiden,
älä sille tielle eksy,
siltä sieltä et palaa.

Syöjättäret,
kauheat,
syövät,
juovat,
sinutkin.

Älä mene sinne siis,
jää tänne,
tanssi kanssani!"

**
"Kyyneleet jään,
ikijään,
älä koske niihin,
kuolevainen,
älä koske,
kuolemaan,
siihen kosketa älä,
elämään jää.

Älä kuolemaan mene,
älä jumalattaria uhmaa,
älä kuolemaa hae,
siitä ei hyvää seuraa."

**
[Luthien Presents esittää: Jumalat, oi kollegat!]

Aamutähti,
loistava,
nouseva,
Luthien,
tuo aurinko,
saapuu,
valaisee,
uuden polun näyttänee.

Iltatähti,
hohtava,
illan sijan näyttävä,
Enelya,
peittäjä, [viittanee illan/yön tuomaan varjoon]
pimeys saapuu,
hämärtää,
lienee jo uneen siirtyvä päät.

-älä luota kenttiin!-

Vedenhaltija,
Ahti tuo,
laineita kauniita luo,
kuningas tai sankari,
Ahtolan asukki,
"muistatko sa sodan sen,
millo' kouramme kirveese tarttuvi,
millon on veljiemme veri vuotavi?"

Henkiolento sa paha,
pysy poissa,
Hiisi,
irvikuva,
muuta syytä sulle ole ei,
kuopan teit,
kiven siirsit,
vuorenpeikko,
irvihammas,
Hiitolassa ole, tänne saavu älä,
pelto siunaa,
piru tänne saavu ei,
harmaa ja musta,
tänne sua kaivata ei!

Kaksikasvo,
Ilmarinen,
taivas, ilma,
valtakuntas,
sää siunaa,
takoi taivaankannen,
loi maailman,
seppä sinä,
tao vaan,
kyllä ehdit siunaamaan!

Yksisilmä,
Kratti sinä,
kummitus sa haudan,
aartes' on sun,
sitä ma vie en,
haltian irvikuva,
hallitse ja vartioi!

Metsänhenki,
Mielikki,
onnea tuo,
meitä auta,
parantaja, armahda,
kanerva ja kataja,
sinulle ma kumarra,
siisti,
koristele,
kaunista,
metsänsielu,
autathan!

Viikaten kanssa käy tiellä,
armahda meitä,
tietäjä Väinämöinen,
immen, meren poika!

Perkele sa jumala,
oi Ukko-ylijumala,
sää,
sato,
ukkonen,
maailmamme on sun,
herrani,
sano vaan,
ma tottelen!

Haltiakuningas metsän,
herrani Tapio,
Mielikin mies,
riistanherra,
anna metsästysonni!

-mytologia vaihtuu-
Freyr,
hedelmällisyys sadolle anna,
elämää meille kanna,
anna sadon kasvaa kaunihisti,
sinua kiitämme runsahasti!

Freija,
jumalatar rakkauden ,
meille lempi anna,
meille hetkemme suo,
on lempi meidän leiskuva,
se sinulle huveksi tuo!

Njord,
meri meille anna,
sen liikkuvi anna,
meille soturit kaukomailta tuo.

Loki,
sinä kuolema,
jumalat suututit,
muille pilan asetit,
jumalten tuhon aloitit,
sukusi sa lopetit!

Hel sinä kuolema,
valtiatar helvetin,
käärme sinä paholaisen,
vainajalle sielu suo,
sitä älä syö!

Maailmanpuu,
rakas Yggdrasil,
kasva meille,
kukoista,
älä kuole,
rakasta!
Mirameir, Lerad,
rakkaalle puulle nimiä monta,
elä,
sukupuut toit!

Jumalten sa kuningas
Odin, sa viisauden,
kuoleman, kuka ties,
ylimystö, sota sun,
kanssa Huginin ja Muninin,
Gungnir aseenaan,
kahdeksanjalkaa omaava,
Sleipnir ori, mahtava,
suojassa Aasgardissa.

Viattomuus
on alueesi sun,
Balder
saavu, oi mahtava,
joka tuot jumalana
iloa, puhtautta ja rauhaa!

Thor,
torstain ukkosen jumala,
tuo meille Mjöllner mukanas',
tao meille salama,
myrkkyyn kuolit käärmehen,
mitäs tapoit madon sen.

Susi,
Fenris Fenrir,
suurempi kuin mies,
miehen hahmos ottava,
voi, sua tappajaa.

[vaihtuu mytologia.]

Teutates,
sa tuot sotaa ja vaurautta,
nimes on Albiorix, oi maailman kunigas,
kutsutaan myös Caturix, sa taisteluiden voittaja.

Taranis,
tuo ukkosta,
Ukkostaja, urhea,
ihmisen uhrinaan ottava,
pyörässään ha pyörivä.

Sucellus,
metsää, juomaa,
maanviljelyä,
parrakas sa oot,
mies keski-ikäinen,
runsaudensarven omistaja.

Muinaiskuningas,
sa pitkäkäsi,
jumala tai sankari,
ken tietää,
tiedätkö sä,
Lugh Lámfhada,
vae tokkopa tiiät?

Sarvipää,
Cernunnos,
hedelmällisyyttäkö sa suot,
suoppa mullekkin.

Tulella paranna,
tule Belenos, tule!

[mytologia vaihtuu]
Laskutaito, tuo turha,
Thot, oi djehutyni,
iibislintu,
kerrothan,
aikaakin sa hallinet?

Sobek,
niiliä ja krokotiilejä,
liekö sa olet mies lainkaan,
sulkakruunu päässäs,
hikoilit sa koko Niilin.

Aavikoa, sa hallitset,
pahis tarun tän,
saavu Seth,
veli Osiriksen,
kumarratko meitä,
sa Pohjoisen taivaan kuningas.

Auringon tuhoisa voima,
auringonkehrä ympärilläs,
leijonajumalatar Sekhmet,
voimakasko sa lienet?

Osiris,
sa kuningas,
on manala sun,
ja hedelmällisyys,
kuolleiden.

Ra,
aurinkoa, taivasta,
lieneekö sil' rajoja,
kerrothan,
mullekkin,
kun kotiis pääset viimeinkin.

Maat,
totuus,
oikeudenmukaisuus,
mikä jumalatar,
nauran sen ulos,
ja viel huomenna.

**
Ma nauran jo,
tiedäthän sen,
huvia tää,
on mun,
kerroinko sen?

Uus runo,
teit odottaa,
tunnetko fantasiahahmot nää,
vaik et,
alkaa hupi tää,
uskot sen.

Ma kerron joskus tarinan uuden,
tanssitan sua nyt läpi avaruuden,
vieläkö taipuu tango,
jaksaako jalat salsan,
kestätkö laulun uuden,
steppaako jalat nopeammin,
kestätkö tanssin pyörteen,
jos kestät, mukaan vaan,
nyt ei jäädä hitaampia odottamaan!

Pettääkö ääni,
sortuuko jalat,
nolaatko itsesi?

Et vielä,
siis jatketaan,
kyllä matka ain' johonkin kiiruhtaa.

Läpi tähtikuvion,
tanssia elämänlangalla,
odotitko tanssia hurjaa,
vaiko valssia kurjaa,
sitä tiedä en,
kysy en.

Voin myös nauraa sinut ulos!

Voi,
koska kenttejä ollaan,
suu käy ain,
se paras puolustuksemme on.

Nyt nukkumaan,
jumalatkin,
vaikka eivät nuku,
valvomaan,
lepohon,
kronikoita,
lukemassa,
hetken hiljaa,
katsomassa,
kuuta nousevaa.

Huudot yössä,
kuiskaus pimeässä,
odotan apuani,
valoani.
Odotan sinua,
aina päivisin.

Löydän sinut,
vielä joskus,
vaikka Keski-Maasta
Krynniin, löydän sinut.

Tiedä se.



**
Aktiviteettejä illan,
hupeja pieniä,
tiedäthän,
mitä kaikkea kivaa,
keksitään iltasella?

Voi,
tiedä et tahdo,
siltikin,
kerronhan sen.

Ensin valtiatar luki vastauksia noita,
tiedäthän, juuri niitä,
mitkä tappavat nauruun.
Nopeasti.

Sitten hän,
ja ah, voi oih,
Tiituska,
pelata alkoivat.

Voi,
oli siinä hupia monta,
kun miehiä leikittelivät.
Usko vain,
kun vampyyri vauhtiin pääsi,
oli siinä pojilla kiirus!

**
Älä mene,
rakkaani,
tänne jää,
älä vain uneksi,
tule takaisin.

En sinua tahdo menettää,
tule uniini,
tule viereeni.

Tahdon kuulla hengitykseks,
sanas hiljaiset.
Jos minäkin olisin täällä.

Ole herrani,
anna käskysi,
sinua tottelen.

Sinulle elän,
siks tääl oon,
sinua ajattelen,

Rakkautta eläville kuolleille.

Teidät tahdon henkiin,
mutten tohdi päästää.

Raistlin,
rakkaani,
maailmani,
vain sinulle,
jumalalleni,
veljensä murhaajalle.

Murhaajalle,
sudelle,
tappajalle,
enkelille,
sinulle, Gabriel.

Lapsenmurhaaja,
tappaja,
tuhoaja,
elävää metallia,
tiedäthän sen,
parempi sun,
kuolleena ois,
ilman tuskias.

Sulje silmäsi,
nuku,
ei tää maailma,
enää suhun satu.

Itken puolestasi,
iltaisin,
lähetän toiveeni,
tähdille,
puolesta sun.

**
Painajaiseni,
oma uneni,
sisällä siipien.

Pois uskalla en,
tänne jään,
kärsimään,
lähde en.

Toivo kuolemaani,
sillä sitä toivon minäkin,
tahdon uniini,
iäksi,
en sieltä pois,
sinne jäädä,
uinumaan,
uneen ihanaan,
taivaaseen,
anna minun,
älä estä,
sillä minun olisi hyvä.

Siellä minä olen kokonainen.
**
Minne siipesi vievät,
kerrothan,
tai älä,
käänny vain takaisin,
olet jo liian kaukana.

Käänny takaisin,
tulethan,
odotan sinua,
minä odotan sinua.

Älä mene kauemmas,
tule takaisin.

Olet liian kaukana,
en voi sinua nähdä,
mistä tiedän että tulet takaisin?

Niin, tiedän sen,
tulet vielä joskus takaisin.

**
Kerrohan tarinasi,
pikkuinen,
elät ain'
kuollut oot,
ja silti täällä viel oot.

Ai, olet ikiaikainen,
satuhahmo myyttien,
laulun päähahmo kultainen,
tarujen sankari hohtoinen.

Asut siis muualla,
kerrohan,
missä asut?

Ai asut vain mielessäni.
Se oli mukava kuulla.

Kerro lisää,
on tarina tää mukava.

Kerro tarina hohdokas,
upea,
kerro elämästä kaukaisten sankareiden,
laula taru ystävistä ikiaikaisista.

Ai, että ne ovat valheita?
Miten ne nyt sillein?

Valheet ovat elämää,
elämäsi maailmaa,
maailma on valhetta ja kuolemaa.

Valheissa elä,
mukaan vaan,
mikä ois sen hauskempaa,
kun muuttaa maailmaa,
omilla lauseillaan?


*************
Enkeli kuollut,
toivoton,
mustasiipi,
risainen.

On siivet sen,
tummuneet jo,
on ne riekailena,
niillä ei enää lennä.

Enää ei kauemmaks' pääse,
enää ei enkeli laula tai lennä.

Enkeli itke ei,
miettii mitä se tarkoittaa,
kelle kyyneleensä osoittaisi,
miksi niitä lahjottaisi.

Enkeli kuolleiden,
hiljaa pimeässä laaksossa vaeltaa,
ei tunne valoa,
ei pimeyttä.

Ei valoa taikka varjoa.

Katso enkeliin, kuolleeseen,
ei elä, ei kuole,
niin kaunis,
niin ruma.

Et tahdo häneen katsoa.

Älä katso, koske vain.

Kuljeta sormesi pitkin ihoa kaunista,
kylmää ja hopeista,
tunnustele siipiä,
samettisia pehmeitä,
ehjiä ja kauniita,
tutki kaavun reunaa hohtavaa:
valoa ja kultaa.

Entinen sametti,
nykyinen rääsy,
entinen hopea,
nykyinen kupari.

Tässä on irvikuva enkelin,
kuollut niin,
pelastusta ei ole,
vain jää ikuinen.

Katso silmiin,
kylmiin,
kuolleisiin,
niissä elämä on jossakin,
kaukana poissa.

On enkeleitä kauniita.
On tässä poikkeus säännön:
kuollut enkeli,
jota et tahdo nähdä.

Kuolemaa vartioiden,
porttiamme kiillottaen,
oottaa vieraita ainoitaan,
laulaa ylistystä,
tielle kuoleman.

************
Kolme kuuta,
erillaista,
taivaalla loistaa.

Solinari,
valo ikuinen,
hohtoaan tuomassa,
pimeään valoa luomassa.

Lunitari,
veren hohde yössä,
meitä johtamasa polun keskelle,
meille rajaa näyttämässä.

Nuitari,
musta yö,
meille loista,
meitä valaise,
me sinua seuraamme,
näytä vain tie,
ja aika ei pysäytä meitä.

Kolme kuuta,
ikuisesti,
meille,
tietä näyttämässä.
Odotan sinua,
aina päivisin.




*******
Kohota katseesi,
et enää verta vuoda.

Et enää elämääsi menetä,
ei kuolema sinua odota.
**
Mene pois,
ei sinua ole,
mene pois,
en tahdo nähdä sinua.

Usko minua,
katoa,
et ole muuta kuin unta.

Mene pois,
älä uniini tule,
ei sinua ole,
en tahdo nähdä sinua.

Tiedäthän,
olet kuollut nyt,
minulle ainakin.
Mene pois.

Kiljun,
älä tule uniini.
Pysy poissa.
Nämä ainakin ovat minun

Mene pois,
et ole täällä,
kerron sen sinulle,
usko minua.

Pysy haudassasi,
tien pientareella,
ole kaukana täältä,
älä tule lähemmäksi.

Ole kiltti,
minä anelen sinua,
ole kaukana poissa,
aavoilla rannoilla meren ja maan,
mutta älä tule tänne.

Täällä sinä olet kuollut.

Älä tule takaisin,
älä kerro minulle miltä veri maistuu.
Minä tiedän että tiedät minunkin niin tekevän.
Älä sitä minulle kerro.

Olethan kuollut.

Olet kuollut.
Älä tule uniini.
Ei sinua ole.
Nuku nyt.
Nuku. Kuolleet eivät elä.

Olet kuollut. Ikuisesti.

**
Enkeli oopperan,
kuiske kulkee korvassain,
laula hiljaa mielessäin,
johda aamuun uuteen,
vie iltaan toiseen,
taikuudessa musiikin,
laula,
outo enkelini,
yhdy juhlaan musiikin.
**
Hiljaa kulje,
yössä metsän,
hiljaa paina,
nuoli jouselle,
hiljaa se jännitä,
nopeaisti laukaise,
olethan ensimmäinen,
en tahdo sinua tänä yönä menettää.

Hiljaa kulje yössä ihmissuden,
varovasti alta uinuvan vampyyrin,
ohi kentinnyytin,
kääpiöarteen,
lohikäärmen kolon,
minne menetkin,
hiljaa kulje,
yössä pimeässä,
en tahdo sinua tänä yönä menettää.

Hiljaa astu,
tanssahda,
ole metsän vieraana,
polulta astu,
tanssi vain,
ei ole tulos aamunkoittoa vain.

On tulos kulta-aarre verraton,
kangastus aamun kultaisen,
naamionsa takaa,
hymyilee se ain,
älä usko siihen,
se on valetta vain.

Astu tanssiin kuolon,
pääset mukaan piiriin isoon,
ei oo juhlat loppumas,
ei oo Nuitari nousemas.

Ei tuu Paladine valittamaan,
ei tuu Takhisis ketään hakemaan,
nyt tanssi läpi metsän,
päivän ikuisen,
nyt on aika meidän,
ikiaikaisten.

Pääset kenttien piiriin,
astu sisään ja kiiri,
on nopeasti loppu hupi tää,
mut tuuthan huomen uudestaan?

Nopeammin,
askella vaan,
ei sekoa sanat,
liikkuu viel jalat,
me tanssitaan viel,
tiedäthän sen,
aika ikiaikaisten.

Ei tuu loppua tälle,
ajalle verrattomalle,
tääl juhlii viel tyypit,
kerta viel,
juomaa viel!

Mut nyt nukahtaa jo valtiatar tuo,
uinuu kuin lapsi,
viattomasti ja kauniisti,
unta upeaa,
lentämäs mukana aarnikotkien.

Jo nukahtaa toinen valtiatar,
kenttinä lohikäärmeen luolaan,
mukaan varakreivin,
upean,
ei tuu loppua tälle,
valtiattarelle verrattomalle?

Kolmas kohta sammahtaa,
pääsee taas murhaamaan,
hiljaa sängynlaidal hymyilee,
mitä näetkään,
pikkuinen,
miksi hymyilet?

Jo nukkuu valtiattaret nää,
mut on juhlat viel valloillaan,
pääset mukaan leikkiin mahtavaan,
tätä siunaa jumalattaret nuo,
aurinko tälle kultaa luo.

Nousee kuu,
hohkaa tähdet,
näetkö hopeapuun tuon,
oot mukana sadun maailmas nyt!

Pääset Kentinmantuun,
leikkiin ikuiseen,
kenttilapseks,
lainaamaan,
kukaan meitä pysäyttää ei vois.

Pääset Solamniaan,
ritariks urheaks,
mukaan urhon rohkean,
neidoks,
lohikäärmeeks,
pelastettavaks vaik.

Pääset Torniin,
Kokeeseen,
hermoja kiduttavaan,
jos läpi pääset,
on voittos varma.

Mukaan pieneen unelmaan,
vaihda maata,
uinahda,
ei pysähdystä tiedos oo.

Imladrisiin,
ikuiseen,
satamaniin hopeaisiin,
kauas merten taa,
jo matkaamaan,
uuteen,
vanhaan,
seikkailuun.

Lorieniin,
kultaiseen,
uinumaan yös,
hiljaises,
siel jos nukut,
yösi ain,
et huomaa
aikaa lain.

Synkmetsään,
sinne vaan,
lehtipuut jo tanssiin käy,
väistyy tieltää sunkin niin,
käytkö koivun kanssa valssihin?

Paina puuta,
nukahda,
on matkaa vielä monta.

Jeditemppeliin,
nukkumaan,
tänne ma pesän teen,
Voimaan ikuiseen.

Täällä mä oon,
tänne mä jään,
tääl mun parempi ois.

Tiedät sen,
laulun ikuisen,
jonka kaa käyt uinumaan,
ikuisesti siis,
nyt laulamaan,

on kuolema määränpää tää,
on tääl monta paikkaa nähtävää,
minne menis et,
miksi niin,
miksi ei?

**

Itken,
kunnes vuodan vain verta,
ja silloinkin,
vuodan,
ikuisesti,
niin kuin suruni ois'
ain läsnä,
ja niin kuin se on,
vereni itken,
ja olen tyhjä.

**
Olen aina tiennyt,
että maailma tuhoutuu,
ikuisesti,
ain',
on sen matkal määränpää.

Maa katoaa,
muisto hämärtyy,
on ihmiskunta muisto,
jos sekään,
tiedät sen.

Kun katoaa alta maa,
ja unelmat vajoaa,
niin minne minä löytäisin,
minne pesän tekisin.

Vastausta ei ollut,
mietitään,
on aikaa tässä vain.

Jos menisin jeditemppeliin,
ikuisesti uinumaan,
mieleen ritareiden,
yhdeks' voiman.

Jos asettuisin pesään lohikäärmeen,
voi kuinka ihana olla vois!
Jäisin sinne uinumaan,
aarteeks' lohikäärmeen.

Siirtyisin Korkeimman Taikuuden Torniin,
velhon sauvan turviin,
mukaan hauskaa, pikku kivaan,
eipä olis tylsää.

Jos oiskin hyvä ahjos sepän,
lämmin paikka,
ikuinen,
jos sinne pesän tekisin,
siirtysin mukaan miekan.

Kentin nyyttiin,
siellä kivaa ois!
Pääsis satamaan, jos' ei ois merta,
mukaan tyrmiin kohmeisiin,
parannusehdotuksii tehdä vois!

Kääpiöiden luoliin Moriaan,
eipä olis tylsää,
pääsis mukaan juomaan,
kaatokänniin vaan,
mukaan laulamaan.

Oi, jos mukaan pääsisin haltioiden!
Kauniin kansan,
suven ruusun,
mukaan lauluun, tanssiin vaan,
haltioilla ois ikuist' elämää!

Jos siirtyisin laaksoon Aldurin,
sinne pesän tekisin,
ois velhoi, lintui,
mitä vaan,
mitä ikinä tahtois nähdäkään!

Voi, jos mukaan lähtis ritarin,
kaikkialle pääsis,
ain' apuun rientämään,
mitä muuta tekiskään,
kun lohikäärmeitä pelastais!

Tai ehkä jotain kivaa,
miten ois poika pikkuinen,
aavikon, kuivan sen,
lähtis tähtiin, ikuisiin,
pääsis yli rajan, korkeuksiin.

Ikuista rakkaus ois,
mikä mua estää vois?

Siirryn taskuun murhaajan,
omatuntona toimia vois!
Hiljaa siis,
hauskaa mullakin ois!

Velhon oppipojan taskuun,
kirjaan ikuiseen,
tulis aika pitkäks,
työtä ois,
mutta kuka siihen hommaan lähtis ei?

Voi,
hopetikari ja tie,
minne se matka meitä vie,
lordin mukaan,
tarttumaan,
ikuisuuksiin laukkaamaan!

Tienhaara hämärä,
minne osoittaa viitta,
minne karkuuttaa toinen?

Minne pääsisin,
vaik' tähtiin karkaisin,
mukaan ritarin alhaan,
suomuihin käärmeen uljaan,
minne vaan,
milloin vaan,
ikuisesti matkaten.
**
Tunnelin päässä on valoa,
mutta tunneli on liian pitkä.

En pysty sitä etenemään,
sen alkuun jään.

Rakkaus kuolee aikanaan,
vain pahuus jää elämään.

"Ei rakkaus kuole koskaan"
huutaavat hipit.

Heille nauran,
masennun,
voi kuinka he voivatkaan olla väärässä.

Rakkaus on sekunti elämästä,
minuutti ikuisuudesta.

Sinne koloni teen,
siihen käperryn,

on oleva vain se,
ja koko muu maailma.

Älä kuole, pyydän sua,
mutta tän kerran,
et voi myöntyä.

Itket tai hymyilet,
aina sen silti teet.

Nyt jätät sen tekemättä.

Sulje silmäni,
en tahdo nähdä kuolemaasi.

Mutta eiväthän ne sulkeudu,
tiedäthän,
on kurja tää elämä.

Mun pakko on ain' katsoa,
kun rakkaus kuihtuu maailmasta.

Kun rakkaani saa nuolen rintaansa,
kun hän saa hirttonuoran kaulaansa,
kun happi loppuu,
kun lohikäärme repii.

Rakkaus kuolee ain'
vain yksin tänne jään,
polkemaan tomua maan,
on kylmä mulla viel.

Tiedät sen,
kylmä on,
lämpö haihtuu silmistäs,
ikuisuudeks.

Tänne jään,
tappamaan.

Tapan, petän, nain,
se on elämäni ain.

Runoks' tätä kutsutaan,
se valhe on vain,
tää on mun elämää ain.

Minulla on kylmä.
Ja kuole en.
**
Kaunis enkeli,
hopeasiipi,
linnunlaulu,
kaste aamun.

Hiljaa kuiskas' pimeässä,
"miks' oot tääl väijymässä?"
huusi aamuun,
lauloi iltaan.

Ootti ikuisesti vastausta,
kunnes oli taivas jo musta,
visersi kuin pikkulintu,
laskeutui niityn iltaan.

Katseli elämää kylän,
nauru jossa riemu raikaa,
tahtoi lähteä mukaan,
mutta tunsi siivet selässään.

Itki hiljaa katveessa koivun,
itki aamun, itki illan,
kunnes tajus riemun tän:
vois olla ikiaikainen,
jolla ois' riemu ikuinen.

Lauloi onneaan,
tanssi riemuaan,
juhli päällä kylän,
visers' tiensä tähtiin.

Lopetti tanssin aikaisin,
palas koivun luo,
katsoi kylää tarkasti,
ja istahti kivelleen.

"Kuolevaiset elävät meidän päivämme ajan"
kertoo vanha laulu,
sitä uskonut enkeli ei,
miks uskois, miksi ei?

Itki vain,
miks kuoli he?
Miks hän ei paikkaa vaihtaa vois?

Tarras kiinni siipihinsä,
itki illat ain,
kunnes keksi vastauksen.

Vanha laulu oikeassa on,
eläkää omaa elämää,
älkää muihin kiinni jääkö,
tai jää kesken tanssi tää.

Enkeli ryhtyi viel tanssiin,
ikiaikaiseen,
kaapu puhtaanvalkoinen,
siipi hopeasulkinen,

linnunlaulu korkealla,
herättää tuulen elohon,
laukkaa kiitää hevoslauma,
lailla elämän, auringon.
**
Mutta Kentinmantu tuttu tuo, riennä kentti kotiin, juo.
Paina puuta, nukahda, yksityisyys unohda.
Juokse, lennä, kiirehdi, Kentinmantu ootta sua,
ethän unohtanut oo rakasta pesääs, tai mua?
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Ette kyllä varmana jaksa koskaan lukea näitä kaikkia. Jatketaan, maestro.. Nää on kyllä tasokkaampia, kehtaanpi väittää.

VIIMEINEN TANSSI ON OLEVA MINUN

Missä kuljimme kerran,
muistan sen verran,
missä kauneutta oli,
ja rakkautta myös.

Mi palaava takaisin on ajassa,
sil kerrottava on totuus mi on taiassa,
et taaksepäin voi palata,
kaunis olit joskus katsella.

Jos siivet selkääsi saat,
en palaa sinua enää hakemaan,
sillä silloin en ole enää sen arvoinen,
kumarran ja poistun takavasemmalle.

Missä kuljimme kerran.
sinne palaan taas,
kadonnutta sydäntäni hakemaan.
sitä löydä en sieltä,
sillä se ei ole täällä.

Mi palattava takaisin on ajassa,
muistan vain ilon jota kadehdin salassa,
sitä ajatella jos saan,
sinne palaanko siis sydäntäni hakemaan.

Jos siivet selkääsi saat,
tuletko minut maasta hakemaan,
vai saisinko siivet minäkin,
kanssasi tanssin silloin tanssisin.

Missä kuljimme kerran,
siellä tanssi uusi saa askeleet,
jossa eroa ollut ei,
se oli tanssi yhteinen.

Mi palattava takaisin on ajassa,
palaisin siihen hetkeen,
kun siipemme olivat yhdessä,
ja äänemme oli kirkkain.

Jos siivet selkääsi saat,
lennätkö kanssani lennon,
ja jos ovat oleva puhtaanvalkoiset,
suotko niistä päivänpaisteen hennon?

Missä kuljimme kerran,
sinne olen askeltava takaisin,
siellä missä nukuitkaan joskus,
sieltä pelastava olen viattomuuden maun.

Mi palattava takaisin on ajassa,
edes pienen hetken verran,
kanssani tanssitko uudelleen,
kauan tanssitko,
niin etteivät jalkamme enää kanna,
niin siltikö tanssia jatkat,

sattuman tanssissa viimeisessä,
jos on vihdoin hyvästien aika,
niin suotko sen suudelman,
mitä saanut en koskaan,

silloin nukutko sen yön kanssani,
ja aamulla olen jatkava matkaani,
sillä kauas on auringonsäteen lento,
mi yksinäinen oleva on.

Mi palattava takaisin ajassa on,
palaan siihen hetkeen,
kun sinut ensimmäisen kerran näin,
sil täytit koko sydämein,

silloin päätin että niin,
viimeinen tanssi on oleva minun.

* * *

PALATAAN KUUN PIMEÄLLE PUOLELLE

Piirrellään sydämiä hiekkaan
jätetään vastaamatta puheluihin
piirretään ruksi nimen kohdalle
palataan kuun pimeälle puollelle.

Älkää kutsuko minua nimeltä juhliin
jos sinun on pakko pyytää
voitko olla sentään katsomatta silmiin
ja mikäli silmäni tahdot nähdä
voit katsoa myös avaruuteen.

Saapukaa hautajaisiini
kutsun teidät kaikki itse
koska tahdon olla varma
ettei kukaan itke haudallani.

Raapustan ristin seinään
hautaan pääni tyynyyn
minua ei siltikään nukuta.

Musta on kaunis
musta on must
pukeutukaa mustaan
niin olette angsteja.

Olette kaikki väärässä.

Voit astella katuja kauniisti
saat puolestani riiata kaikki kaupungin neidot
minua se ei liikuta pätkääkään
jätä silti tulematta tänne.

Kuljen katuja tämänkin kaupungin
en nähnyt harhauskoisia tänään
niitä jotka puhuu jumalastaan
joka tappaa heidät.

Antaa anteeksi
tappaa teidät
ja on oikeudenmukainen.

Lasken kukkia ikkunoista
niitä on vähemmän kuin yksitoista
kuka söi niistä paloista kolme
kysyi opettaja tunnilla.

Työnnän neuloja ranteeseen
niistä saan hienon rannekkeen
en löytänyt tänäänkään mitään terävää
vaikka kuinka etsin.

Tähdet on taas niin hehkeitä tänään
kerron mustalle taivaalle
on se kiva että ne syttyi taas
mutta minusta tuntuu että vajoan vaan.

* * * *
MONTAKO ONNELLISTA LOPPUA MUISTAT
Milloin kuolema korjaa ei,
siitä rakkaus voiton vei,
aina yhdelle jää tyhjä käsi,
mutta muut saavat onnen armaan,

mutta kuka silloin tarttuisi kohtalon karmaan,
kääntäisi auraa,
mi rakkautta ja onnea sais jokainen,
myös ihminen, kai tiedät sen.

Eivät rakkaat aina saa toisiaan,
ei onnea riitä kaikille,
jos kuolema korjaa taas,
niin aina voit rauhas' sa levätä maas.

Jos kohtalo sinulle hymyilee,
voit takaisin sä virnistää,
jos päätänsä kääntää,
yritä kääntää se takaisin.

Jokainen kuolee kerrallaan,
silloin jokainen voi taistella puolestaan.

* * *
KOSKA MINÄ OLEN HÄNEEN MIELTYNYT

Koskevat jalkasi maata,
kun kävelet kaunista siltaa,
mutta silta on surullinen,
sillä se on tummunut vuosien saatossa,

ei ole silta enään hohtava ja valkoinen,
on silta surullinen,
mutta jalkasi tavoittavat maata silti,
sillä asiasi on tärkeämpi kuin surullinen silta.

Kyllähän sinä tämän matkan kävelet,
vaikka sydän ei jaksaisikaan,
mutta hetken ne jalat vielä kantaa.

Kyllä sinä tämän juokset,
sillä kyllähän sinä sen tiedät,
puut laulavat sinuun eloa,
ja niiden viherlaulu tuo voimaa.

Kyllä sinut tästä vielä palkitaan.

Kyllähän sinä sen laulusi laulat,
vaikka se on surullisempi kuin silta,
se kertoo tarinaansa kuin kivet,

mutta kivestä voi tuntea ajan haavat,
kivi kertoo meille vuosien historian,
kivet muistavat,
mutta kivet eivät kerro.

Kivet ovat hiljaa, koska ovat tajunneet että emme tarvitse heidän surujaan.
Kivestä voit tuntea sormillasi minne ovat kadonneet menneet vuodet.
Mutta et sinä kivestä välitä, sinulla on tärkeämpää tekemistä.

Kulta ei, alkaako sataa,
mutta et sinä ole sokerista tehty,
kyllä ne jalat vielä hetken jaksaa,
tämäkin vesi valui hukkaan vuoksesi,
se vesi tuli virkistämään sinua,

mutta ethän sinä siitä välitä,
että monet uhraavat elämän vuoksesi,

Kulta hei, kävelläänkö vielä,
tämä paikka heräsi juuri eloon,
siitä kun ei pääse mihinkään,
miksi me käveltäisiin pois?

Ai niin, meillä oli tärkeämpää tekemistä,
kävellään siis vaan,
kyllä nää jalat meitä vielä kantaa,
näillä pääsee vielä pitkälle.

Kulta hei, koska me levätään,
jalkoihin sattuu,
ja mieli on tunnoton,
joko me pysähdyttäisiin,
nautittaisiinko elämästä?

Ai niin, ei me voida, sinulla oli tärkeämpää tekemistä.

Kulta hei, tuolla on kuollut jänis,
näetkö, se tapettiin vuoksi huvin,
kulta hei, mitä me tehtäis sille,
haudataanko vai potkitaanko ojaan,
hani, mitä me tehdään tolle?

Ystävä hei, mikä olikaan tärkeämpää,
miksi kävelit ohitseni, kun istuin katsomassa sinua puussa,
miksi et laulanut kanssani kun puhalsin tuulena korvaasi,
mikset haudannut minua kun joku tappoi minut huviksi,
mikset surrut kanssani kun kerroin vuosien jättämistä arvista?

Kulta hei, minne me mentäis,
mitä me tehtäis.

* * *
Tämä oli joskus haasteena..

Pinkki norsu on katollani taas,
sitä rientää täytyy auttamaan,
sillä norsu on pulassa katollain’,
on velvollisuuteni häntä auttaa vain.

Siis miksi auttaa emme voisi,
siis sinne auttamaan,
me hiirten norsusoturit,
jo kiitää auttamaan.

Me norsu siis irti hellästi revittiin,
ei satu, me luvattiin niin,
siis norsu irti saatiin me,
ja se hohkas ilostaan,
oli pinkimpi kuin hirvi,
oi sitä iloa!

Nyt on kameli hädässä,
ihan hölskyy kävellessään,
pari tequilaa tuli liikaa otettua,
me hiiret siis sille Outoxia haettiin,
ja autettiin parempaan elämään.

No ei se mitään,
niin tuumittiin,
me norsusoturit valmiita ollaan,
mentiin siis, auttamaan,
keitti leijona porkkanansa pohjaan.

No on se kumma kyll’
kun joku porkkanoita pontikassa keittää,
no ei se ollut meidän asia,
me vaan porkkanat pois nostettiin.

Me siis ollaan ne norsusoturit,
hiiren kokoiset,
me ruskeakeltaraitaiset,
ne pikku ampiaiset!

* * *
Toinen haasteesta..

Tyttö hei,
miksi istut katolla vain,
miksi katselet vain sukkiasi,
niiden raitoja, huomasitko jo,
että ovat ne mustavalkoiset?

Onko elämäsi sitä myös,
mustavalkoista vain,
raitaa raidan perään,
muistatko elämän hyvän,
mihin se perustui?

Tyttö hei,
mitä hyvä elämä on,
sitä etiikaksi kutsutaan,
en tiedä,
välitä en ehkä paskaakaan.

Miksi tahtoisit nostaa sen pienen pojan kurasta,
miksi pyyhkisit pojan kyyneleet,
miksi kukaan tahtoisi pieneen poikaan koskea,
joka parkuu ja on kurainen?

Tyttö hei,
se oli sitä moraalia,
jonkun pitää auttaa
vaikka sitten sitä pientä lasta,
joka apuasi kaipaa.

Tyttö hei,
miksi istut katolla,
mikset tule jo alas,
mikset elä paremmin,
miksi vain katselet meitä?

Oliko tuo sitä elämää sittenkään,
jota tahdoit elää,
jonka elit,
siellä omalla katollasi,
missä katsoit sineen taivaan,
ja olit siellä vaan.

Kulta hei,
tulisitko jo alas,
minä tahtoisin sinun silmäsi nähdä,
on siitä jo niin kauan,
peittääkö niitä jo lasi ikuinen,
vai onko niissä pilke ilkikurinen?

Kulta hei,
tulisitko jo alas,
me voitaisiin leikkiä taas,
sinä voisit voittaa,
meillähän olisi silti hauskaa.

Eikä sillä kai olisi väliä,
voittaisinko minä siltikin,
meillähän on aina hauskaa.

Mutta silti epätoivo jo pienen
mieltä painaa,
entä jos tulisitkin alas,
entä jos muuttunut olisit?

Jos osaisit lävitseni jo katsoa,
voisinko kanssasi enää laulella,
kuka meitä sitten auttaisi,
kuka tämän ystävyyden taas alkuun auttaisi?

Moraali minua vaatii,
sinut alas tahtomaan,
mutta pysy siellä,
katso kauas,
pysy siellä,
en tahdo sinua enää alas.

* * *
SINUA MUISTELLEN, SUOJELUSENKELISI

Mikä nyyhke kuuluu takana aamun,
minne mennyt on itketyt tunnit,
kenen taakse on piiloutunut suru,
kuka osaa laskea menetetyn rakkauden.

Kuka muistaisi kenen takia itkit,
kuka tahtoisi sinulle olkapäänsä tarjota,
mutta kuka muistaisi että sinulla on enkeli?

Ole kiltti, älä anna maailman kuolla,
älä tahri paperiasi verisiin kyyneliin,
voit pyyhkiä silmäsi siipiini.

Älä pakene itseäsi salin seiniin,
älä yritä istumaan jäädä,
sillä minä tulen ja sinut autan pystyyn.

Ja minä tuen sinua tämän maailman edessä.

Älä itke sateessa,
sillä niitä kyyneleitä ei kukaan näe,
silloin ei sinun kannata itkeä.

Älä aina muistele muita kaihoilla,
anna aina välillä vihasi kukkia,
mutta älä koskaan jätä minua tänne,
sillä lasinsirpaleet sattuvat jalkoihini.

Kun kutsun sinua nimeltä,
astelethan tänne kuolinvuoteeltasi,
minun siipieni suojaan,
niin minä voin sinua ajatella,
aina silloinkin,
kun joku muu itkee siipiäni vasten.

Sinua muistellen, suojelusenkelisi.

* * *
EMMEKÄ ME NÄHNEET YÖTÄ TÄHDILTÄ

Sävelet saattavat kaikua ilmassa,
en tiedä, en ehtinyt katsoa taivasta,
en tiedä oliko kuu jo täysi,
vai oliko neito ilman rakastajaa,
en tiedä olivatko tähdet sammuneet,
näin vain pienen sydänvalon.

Katselin sua hiljaa minä salaa,
toivoin ettet karannut,
kun kuiskasin sulle omaa valaa,
minä toivoin että jäisit siihen,
toivoin että joskus vielä sinut omakseni saisin.

Kai rakastin sua salaa,
katselin aina kuin sormesi soittivat,
ne kulkivat kauniimmin kuin tähtienvälke,
mutta täällä päin tähtiä ei näy.

Pitelit kerran pikkulintua,
hentoa ja viatonta,
muistin kun sen lentoon autoit,
sen siipiä avitit,
ja kuinka lintu lauloi sinulle,
oman rakkauslaulunsa,
mitä minä en tule koskaan laulamaan.

Sano että pitelet kämmenesi kiinni,
ettei sieltä mitään karkaisi,
sillä sydämmeni olisi käsissäsi,
enkä haluaisi sitä rikkoa.

Sydämeni olisi turvassa,
tuhansien galaksien päässä,
eikä sinne ihmisikä riittäisi,
sillä minua ei porteista päästettäisi,
minä katsoisin meren taakse,
minä tuijottaisin taivaanrantaan,
odottaisin laulua meren ja tuulen,
enkä sitä ikinä kuulisi.

Mutta nyt jos olet siinä,
kerron että rakastan, välitän,
kai sinä minua kuuntelet,
sillä pian kuu on täysi,
ja haltia saa rakastajansa,
ja sinä yönä seireenit laulavat,
ja haltiat rakastajineen.

Sano että jaat kanssani rakkauden,
Sano että lennät sittenkin kanssani,
sano että et kävele helvettiin,
Sano että makaat vedessä kanssani.

Ja kun yö olisi täysi,
voisin palvoa sinua,
aina illasta aamuun.

Ja yhdessä me olemme vapaita,
sillä meillä on salaisuuksia,
ja meissä yhdistyvät taivaankannen värit,
me olisimme musta ja valkoinen.

Ja tähdet antaisivat meille valonsa,
ja kuu olisi meidän sydänvalomme.
Ja silti se aika olisi meille koko elämämme.

Emmekä me nähneet yötä tähdiltä.
Ja sinä olit minun tähteni.

* * *
SULJE SILMÄNI IKUISESTI

Sulje silmäni ikuisesti,
minä pyysin niin,
katsonut et silmiini,
painoit luomeni vaan kiinni,
ja minä upposin mustiin syvyyksiin.

Minä kauniisti pyydän,
ikuisesti saanko sokea olla,
saanko käteni kädellesi laskea,
sinusta tukea hakea?

Sulje silmäni,
oi kiitos kaunis,
tahdon unohtaa värit,
ja vehreyden kauneuden,
suljen silmäni,
niitä tahraa en lasten vereen.

Joskus,
tahtoisin ne taas avata,
mutta viime hetkellä,
minä tiedän sen taas,
en voi niitä avata.

Ei niitä avata saa,
minä hukun syvyyksiin mustiin,
kauneimpiin uniin,
minä maailman silmistäni parannan,
ja silmäni ovat kiinni.

Muistan sen kaiken niin,
oli taivas kirkas ja seesteinen,
minä muistan sen kauniin päivän sen,
kun sinulle lupasin mitä vain,
jos sulkisit silmäni ain.

Ja sä lupasit mulle sen,
tahdon multa vain sen kaiken kauneuden,
mitä näkee päivässä pimeyden,
ja yössä valkeuden.

Minä lupasin sen sinulle niin,
sinä suljit silmäni niin,
minä käskin kertoa minulle,
kun haukka on taivaan kuningas,
ja kotka on veli sen.

Milloin tuuli menee lävitse sormien,
milloin rakkaus pyyhkäistään pois.

Voivat silmäni olla kiinni,
tahdoin sen olevan niin itsekin,
kauniimpi on taivaanranta,
ei paista minulle päivä pilvinen.

Sulje silmäni ikuisesti,
ikuisesti, kaikui sana iätön,
on oleva tuuli tuntuni,
ja maa minua johtakoon.

* * *
TUOTHAN MINULLE KUKKIA JOULUISIN

vannon niin,
enkä minä tuota veitseä ottanut,
se oli siinä jo aiemmin.

En minä tässä ole kauaa ollut,
mutta en varmasti sitä veitseä siihen laittanut,
se oli joku muu.

Ja voin vannoa sen,
en minä sitä veitseä liikuttanut,
joku muu se oli.

Mutta minun ranteeseeni se osui.

Ja sanon, etten minä itsetuhoinen ole,
se on vain naarmu,
tai monta naarmua.

Minä voin vannoakin,
minä en noita ole tuohon tehnyt,
en minä ole niihin suolaa valanut,
en minä niitä uudelleen valanut.

Ne ovat minun kädessäni,
enkä minä niitä tehnyt.

Ja vannon,
että minut kyllä muistetaan,
en koskaan suostunut lyhyitä paitoja pitämään,
et voinut ranteitani nähdä.

Pidin mustia hansikkaita,
ne pitkät ranteista olivat,
et sinä minun käsiäni nähnyt.

Mutta silti tiesit,
että jotain ranteissani oli.

Nyt minulla on kuopassani kylmä,
todella kylmä,
mutta varmistit että hautaani pitkät hansikkaat sait.

Tuotko minulle kukkia jouluisin?

* * *
HETKEN TIE OLISI KEVYT

Voin yössä yksin kävellä,
voin hangella juosta,
voin kuulle yössä ulvoa,
voin raadella saaliinii kuun kelmeässä valossa.

Hetken tie on kevyt,
hetken tietä voi astella,
hetken kauniin tie on tässä,
hetken tiellä voi olla.

Kävelisitkö kanssani tämän polun,
kävelisitko tätä tietä,
kävelisitkö, etkö vilkuisi sivuillesi,
kävelisitkö, etkö mitään kysyisi?

Kysyisitko, miksi huuleni ovat punaiset,
kysyisitko, miksi kävelen hangen päällä,
kysyisitko, miksi katson perään juoksevan riistan,
kysyisitkö, miksi ääneni on karhea.

Unohtaisitko vuokseni kaiken sen,
unohtaisitko minkä takia täällä olet,
unohtaisitko sivistyksen?

Et tohdi sitä tehdä,
et tahdo sitä tehdä,
et tahdo tunnelmaa rikkoa.

Yö on meidän,
yö on tien,
yössä on polku.

Ja polku kestää painomme.

Aina välillä, saamme siivet,
aina välillä, voit ulvoa kanssani kuulle,
aina välillä, voit lähteä kanssani vauhdin hurmaan,
aina välillä, voit kanssani jakaa riistan kiinni saadun,
aina välillä, voi lämmin veri lumen sulattaa.

Aina välillä, yö on meidän.

Voisitko hetkeksi unohtaa, että ihminen ei tätä tee,
voisitko hetkeksi unohtaa, että jalkoihin sattuu,
voisitko hetkeksi unohtaa, että tuuli piskaa meitä yhdeksänhäntäisellään,
voisitko hetkeksi unohtaa, että paluuta ei ole.

Nyt meidän on hyvä olla,
meidän juostessa hangella ulvoen,
saaden kiinni riistan toivotun,
nauttiessamme tuulesta ja lumesta.

Ja hetken olisi tie kevyt.

* * *
KUN HUOMINEN ALKAA ILMAN MINUA

Kun huominen alkaa ilman minua,
minä en ole sitä näkemässä,
aurinko nousee,
ja valaisee silmäsi,
jotka ovat täynnä kyyneliä.

Toivoin niin,
ettet itkisi taas tänään,
muistellen pääni silittämistä,
tiesin kyllä että rakastat,
ja monina aikoina taas muistelet,
tiedän että ikävöit minua.

Kun huominen alkaa ilman minua,
yrittäisitkö ymmärtää,
enkeli tuli ja kutsui minua nimeltä,
silitti minua kädellään,

ja hän sanoi että olin valmis lähtemään,
Taivaaseen, paikkaan kaukaiseen,
ja minä lähdin hänen peräänsä,
ja jätin kaiken rakkaan taakseni.

Tunsin toki kipua lähtiessäni,
kyynel saattoi lentää silmistäni,
ja kaikki elämästäni jäi taakseni,
se oli miksi kuolinkaan.

Oli niin paljon, minkä vuoksi elää,
oli niin paljon tehtävää,
nurkkia uusia löydettävää,
se oli se miksi jätin sinut.

Olisimme tietysti.
voineet eläät yhdessä,
niinhän sinä toivoit,
ja tiedän että olet surullinen,
ja niin paljon oli rakkauta,
ja hauskaa oli myös meillä.

Muistele kuinka lämmitin kätesi,
ja tunnustelin sinut nenälläni,
jokainen frisbee jonka sinulle hain.

Jos voisin palata eiliseen,
vaikka vain hetkenverran,
voisin taas heiluttaa häntääni,
vain nähdäkseni sinun hymyilevän.

* * *

Vesi liplattaa hiljaa,
vesi on muutenkin hiljaa
meri kärsii ja on hiljaa,
merellä ei ole tähdellisempää tekemistä.

Kysyin kerran minkä takia naurat aina mennessäsi veteen.
Vastasit että sinusta on hauskaa kun kuulen sen ulvovan.

Vesi saattaa kiljuakin,
en kuule.

Oma kiljuntani on kovempaa.

Vesiraja kelluu samassa kohtaa,
vedellä ei ole energiaa tehdä protestia,
vesi on ilman mielipidettä.

Mutta tiedän että vedellä on mielipide.
Vesi ei vain kerro sitä meille.
Vedellä ei ole väliä.

* * *

tuota..
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Tulee tuplaposti, mutta uusia runoja..


Jos siipesi avata saisit,
mi silmäsi näkisivät taas,
voisit horisontin ottaa,
sinne voisit perääni liitää.

Odotan sinua,
taivaankannen takana,
istun ja odotan vaan,
kunnes tähdet saa taas syttyä palamaan.

Jos joskus näet tähdenlennon,
pyydystätkö sen käteesi,
vangitsetko kauneuden,
ihmisluontoko sut siis perivä on.

Milloin taivaankansi syttyy palamaan,
silloin silmäsi taas avataan,
kulta, tiedän sen,
sut uudelleen maailmalle,
jumalille, uhrataan.

Silloin siipesi avataan,
silloin ensiaskeleesi saat ottaa maailmaan.
Siis kuulkaa kaikki,
tuo viaton impi,
pelastaa meidät verellään.

Aina vain uudestaan.

Muistatko vielä,
kun aika hetkenajan meidät ohittaa,
ja muu on hetken historiaa.

Hetken pienen,
me olemme tässä.
Sitten sinä taas menet.
Sitten olen taas yksin.

* * *

Jonain päivänä en aamuun nousekkaan,
Vaan sänkyyn jään makaamaan,
nukun pois,
saan nukkua nyt.

Sillä sinne minne menen,
on sotaa, vihaa,
rauhaa ja rakkautta,
mutta siellä on tunteita,
siellä on elämää.

Ja nyt myös minä olen siellä.

Jos joskus,
tahdoit sanoa sanasen,
olisit voinut sen,
sanoa aikaisemmin.

Nyt vilkutan sinulle,
mutten hymyile.
Hymyilin sinulle aikaisemmin.
Mikset hymyillyt takaisin?

Joskus yön pimeinä tunteina,
kenties kaipasitko,
Vai etkö edes odottanut minua?

Hymyilen täysikuulle joka loistaa paikallaan taivaalla.

Joskus sinua tahdoin halata,
nyt käännän selkäni ja jätän hyvästit,
en minä sitä tarkoituksella tee,
en vain löydä enää sinua.

jaahas..
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Viesti Kirjoittaja Ax. »

Jep, ovat nykyään tasokkaampia.
Olen aika otettu tuosta ehdokkuudesta vuoden runoilijaksi 8D
Jos joku äänesti niin kertokoot 8D

KAUAN ELÄKÖÖN KUNINKAAT

En aio herätä huomiseen
tahdon uinua meren pohjassa
tuhansien sirpaleiden keskellä

Hautani on kylmässä vedessä
ikuisen tyhjyyden keskellä
eikä kukaan ole untani häiritsevä

Sillä täällä minä olen
missä kääriydyn omiin lauluihini
siellä missä vesi on mustaa

Missä ei näy itkua
tuhansien kyynelten meressä
siitä on rakennettu valtameret

Ja nyt minä tahdon laulaa
vaikka minut on kahlittu pohjaan
niin kuin vain meidät vangitaan:

lapset jotka itkevät omia tarinoitaan.

Minun tarinoissani ei ole samaa satua siellä
siellä prinsessa on ilkeä ja ei sille jouda miestä
ja prinssi kaunis linnassaan, vartoo omaa joutsentaan

Eikä koskaan siellä, harvemmin täällä
ole kuninkaista kuultu
jos lienee johtajista puutetta
niin ei se siitä muutu

Ja minun tarinani voivat mennä näin:

Kuvitelkaamme maa,
joka kauan sitten oli ja siellä sai asustaa
oli siellä maa nimeltään Kaukomaa
(kaikki minun on, ha ha haa!)

Ja prinssi vartoo linnassaan
vuoden kauan valvoessaan
omaa satuprinssessaa
joka koht' kuninkaaksi kruunataan

Mutta prinsessa uljas ei saavukaan
ei liene häitä voida soittaakaan
jo kauan itkee prinssi kun
omiin kyyneleisiinsä pakahtuen

Niin kauan tahtoo olla hän
ranteet auki - viillellen
pukeutuu mustaan - silti kuningas
kaunis lienee, jo jouduthan

Joskus prinssi saapuukin
prinsessaa ei muistakaan
prinssi prinssin saa
kauan eläköön kuninkaat.

VOIKO SORMILLANI ENÄÄ LASKEA VIITEEN

Lasken sormeni kerran taas
noinko monta vielä jäljellä on
saanen nähdä vielä ilmeesi
kun yksi niitä on taas vähemmän

Joka aamu saan miettiä uudelleen
voiko sormillani enää laskea viiteen
toivoa ja muistoja
houkkien kuisketta varjoissa

Tässä maassa sain syntyä
täällä haluan kuolla
siirtyä en tahdo pois
missä muualla muka parempi olla ois

Ja joka yö katseeni kohtaa kuun
joka toivoo minut valoonsa leikkimään
mutta tänäänkään en lähde kolostani
sillä henkeni on nautintoa tärkeämpi

Silti tahtoisin päästä pois
juosta roudan raiskaamassa maassa
niin kauan kunnes tiedän että pois ei enää pääse
hämärään loppuun asti


AAMULLA MINUA EI ENÄÄ OLEKAAN

Tanssitan tähtien tuikkeessa
lauletaan kilpaa yön kuiskiessa
tahdon tänäkin iltana olla kuin varjo
aamulla minua ei enää olekaan

Tänäkin yönä on edessä lento
kauan aion vielä kestää
ennen kuin aamuntulo sen estää

Tänään aion päästä taivaaseen
ja sinä saat olla minun enkelini
hämärään loppuun saakka


OMASSA ITKUSSAAN KYLPIEN LAPSI ULVOO IKÄVÄÄNSÄ

Kun ei uskalla puhua
olo on kuin lasiperhosen
jokainen siivenisku tekee kipeä
ja tuntuu että jokainen hengähdys on kuolema

Ja silti tuntuu
että kaikki ympärillä on mustassa verhossa
tummassa sametissa joka kerää kaiken valon
imee kaiken elämän ja kätkee sen

Aina hetkittäin tuntuu
että labyrintistäkin on turvallinen tie ulos
josta päästessä auringonvalo kietoo syliinsä
eikä kylmä viima koskaan toivota tervetulleeksi

Yksinäisyydessään itkien
lapsi tuntee ikävää
ja tahtoo kurkottaa lämpöön
kuumaan jota hehkuu suonissamme

Omassa itkussaan kylpien
ihminen on kaukana täältä
ajatuksensa ihanassa paratiisin kauneudessa
mutta kukaan ei tahdo olla yksin

Jokainen osaa kertoa olostaan
mutta jos avaa sydämensä eikä enää salaa
juorutaan joka nurkan takana pahaa
hymyile niin ne luulee että olet onnellinen

Jokaisella meillä on avaimet kolmeen oveen
onneen, rakkauteen ja ikuisuuteen
ja kaiken voi avata väkivalloin joku toinen
harvoin avaamme niitä itse

Mutta silti jokainen meistä on aina yksin
joskus niin että se sattuu
mutta yksin on parempi
kukaan ei voi satuttaa mitään mitä ei ole koskaan koskettanut.

OLIMME TÄHDET TAIVAALLA

Taivaalla oli kolmea tähteä
(siitä on niin kauan)
ja niille kaikille oli nimet
meidän nimemme

Silloin me olimme lapsia
meillä oli oma jumala
ja oli enkeli joka piti meitä siipiensä suojassa
minä tahdon palata niiden siipien väliin

Nyt täällä on vain vähän valoa
enää yksi tähti on taivaalla
ja kaikki muut ovat sammuneet
kauas minusta pois pudonneet

Silloin meidän jälkeen jäi sydämiä
me piirrettiin niitä kaikkialle
unelmiemme mies tulisi joskus vielä vastaan
ja veisi pois valkoinen orii ratsunaan

Nyt minä tahdon karkuun
niin kuin meitä vielä kolme ois
jokaisen voisi katsoa taivaalta
kaikille voisi taas kertoa salaisuutensa

Suljen silmäni iäksi
Herää en enää huomiseen
Vaivun toisten tähtien luokse
Huomenna jo minun parempi olla ois

Taivaalla ei ole enää tähtiä

LOPPUMISEN ALKUSOITTO

Jokaiselle meille opetetaan lentämisen teoria
niin kauan kunnes osaamme toistaa sen unissamme
mutta kertaakaan emme saa koittaa siipiämme
emme koskaan tiedä tulevatko ne kantamaan

Kaikille kerrotaan miten sydäntulta pidetään yllä
kuinka sillä lämmitellään ja miten se saadaan esiin
jokainen tietää että se lahjoitetaan vielä
mutta koskaan siitä ei saa päästää irti

Mitä sitten tapahtuu kun ote lipeää
kun alla onkin vain tyhjää
muistatko silloin opettajan sanat
hengitä syvään ja levitä kätesi

Kuvittele oma maailmasi
älä tyydy vanhaan

Sinä hetkenä en piitannut vanhasta
tuntui että veri tahtoi hyytyä
olisi mieli tehnyt kirkua
antauduin vapaapudotukseen

Mutta sitten tuli vastaan julma maailma

Ei kukaan meistä oppinut lentämään
sillä kursilla oli ainoastaan perinteet
emme me osanneet liitää
koskaan emme saisi jalkojamme maasta
se piti lapsistaan kiinni

Nyt minä tuuditan itseäni uneen
aineettomana ennen puolta yötä
istuen entisen asuntoni katolla
ja hetken laulan nukkuvalle kaupungille

Sinä yönä oli vaikea nukahtaa
niin kuin on lapsella jota äiti tuuduttaa
silloin löydä ei kotiin pimeässä
vaan väristävä on kylmästä myös helvetissä.

Tälläkään ei ole minulle aikaa.

JOS SAISIN YHDEN TOIVEEN

Kauan sitten oli maa
jossa jokainen sai rakastaa
sitä ennen oli tyhjiö
jossa ei ollut lainkaan elämää

Sitten saapui elämä
voi kuinka ihana se olikaan
ja kamalaa oli sen kanssa elää

Tahdon pois (kauas pois)

Joskus itkin sateessa yksin
silloin kun oli vielä kyyneleitä
kun uskoin viellä hyvään
ja siihen että loppu on onnellinen

Tahdon lentää (kunnes en kykene)

Unohtuu välillä lopettaa
kun olo ei ole vielä kurja
joskus en jaksa jarruttaa
että lopussa kaatuu

Tahdon olla pysähtymättä (kunnes elämä loppuu)

Ja hetken sen jälkeen on kylmä
niin kylmä että sille ei ole sanaa
kerran voin sanoa että on ikävä
sitten on vain tyhjää

Minulle ei ole taivaspaikkaa.

säkeitä on nyt n. 640
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
Ax.
Örkki
Viestit: 90
Liittynyt: Su Loka 23, 2005 8:00 pm

Viesti Kirjoittaja Ax. »

jeejee :p
kommentti ois pop.

JOISSA TUNNE ON VALHETTA

Osaa pystyy silmiisi katsoa
näkemättä tuskaa ja kipua
syvään kuiluun jossa on pelkoa
jonne ei tahdo hukkua

Ilmeesi kertoo sen
maailmasi on haavoittuvainen
siihen jos uskaltaa koskea
ei sieltä pakolla voi palata

Silti haavaan tahtoo koskea
tietää että sattuuko se enää
mutta jos se vielä tuntuu
tahtoo palata pimeyteen

Viimeinen pakotie on kuolema
sinne tahtoo karata julmaa maailmaa
pelkureiden ja surullisten paikka


Silloin tahtoo unohtaa
ruumis voi toimia peittona
ja silloin maailma katoaa
loppu onkin jo historiaa

Yöllä heräsin ääneesi
joka kuului tuhannen mailin takaa
silti kävelen tietä loppumatonta
näen sinut vielä ennen ikuista unta

En pakolla jaksa aamuun
näillä teillä sulaa
ja aurinko polttaa niin
koska näinkään kasvosi?

En minä muista kasvojasi
niitä tuhansia ilmeitä
joilla kerroit kaiken
sinua ei taida enää olla

Aamulla aurinkoon herätä saan
suru tanssi ei halmeilla mailla
herätä voi aamulla onneen
kauas jaksaa tanssia tänäänkin

Paha olo kalvaa taas
tahtoisin vain mennä nukkumaan
koskaan en herätä tahdo

Hetken elämä on niin makeaa
siitä kun joka pisaran saa
niitä silloin janoaa

SILLOIN SIIPESI AVATAAN,
JAKSATKO LENTÄÄ HUOMISEEN

Milloin tähdet syttyivät palamaan
sinä silloin taisit syntyä maailmaan
silloin aurinko oli korkeimmilaan
ja täysikuu väisti vertaistaan.

Kun pystyyn nousit,
järjestettiin sinulle tilaa,
mutta koskaan ei valoa,
sinä pimeydessä asua saat.

Koska maailma sinua odottaa,
kynttilät ylläsi saa syttyä jo palamaan,
ei aika odota rakkaintaan,
kohtalo jättää tänne vain suremaan.

Jos siipesi avata saisit,
mi silmäsi näkisivät taas,
voisit horisontin ottaa,
sinne voisit perääni liitää.

Odotan sinua,
taivaankannen takana,
istun ja odotan vaan,
kunnes tähdet saa taas syttyä palamaan.

Jos joskus näet tähdenlennon,
pyydystätkö sen käteesi,
vangitsetko kauneuden,
ihmisluontoko sut siis perivä on.

Milloin taivaankansi syttyy palamaan,
silloin silmäsi taas avataan,
kulta, tiedän sen,
sut uudelleen maailmalle
jumalille, uhrataan.

Silloin siipesi avataan,
silloin ensiaskeleesi saat ottaa maailmaan.

Siis kuulkaa kaikki,
tuo viaton impi,
pelastaa meidät verellään.

Aina vain uudestaan.

Muistatko vielä,
kun aika hetkenajan meidät ohittaa,
ja muu on hetken historiaa.

Hetken pienen,
me olemme tässä.
Sitten sinä taas menet.
Sitten olen taas yksin.

Ja niin minut revitään pieniin palasiin
eikä minusta voi saada enää kokonaista
sillä osa palasista lensi mukana tuulen
kauas menivät, missä lie
taidan jäädä sille tielle
viileissä tuulissa matkalla toisaalle
muilla menee aina paremmin.

Pieninä hetkinä kun tuuli minua riepottaa
ikävä iskee ja tahdon takaisin syliisi.
Minun oli niin hyvä olla.
Mutta se on historiaa.


TÄÄLLÄ MINUN SIELUNI NUKKUI

Minä olen väsynyt.
Väsynyt kuin lapsi pitkän päivän jälkeen.
Yhtälailla jalkojani särkee ja muistojani en muista.
Ihoni on rikki ja mieleni on särjetty.
Kuka tahtoo helliä minut huomiseen?

Nyt itken katkeria kyyneleitä.
Minuun sattuu ja kukaan ei ole täällä.
Ihmiset kävelevät ohitseni.
Kukaan ei näe minua.
Kuka tahtoo loduttaa minua huomennakin?

Minun on kylmä.
Tutkin kuinka paljon kipua kestän.
Liian paljon.
Kenen sylissä olin eilen?

Keinutan itseni uneen.
Taas.
Kuka muu sen tekisi?

Unissani olen onnellinen.
Melkein muistan miltä se tuntuu.
Nyt käyn nukkumaan ja olen heräämättä.

Se on täällä jossain.

ETTE TE MINUA TUNNE

Kukaan ei muista sinua
Täällä ei tule olemaan sinua
Eikä minua
Täällä ei ole happea meille
Ja silloin me emme voi hengittää
Silloin minä avaan silmäni
Ja näen kaiken meista
Kaiken meistä mitä en halunnut nähdä

Silloin luetaan jokainen kirjeeni
Punaisella musteella nahalla kirjoitetut
Jokainen tuskani niihin vuodatettuna
Kaikki sanani mitä en tule sanomaan

Kaikki minusta joita kukaan ei tahdo tietää

Kaikki asiat joita ei tule olemaan
Sanat joita ei tulla lausumaan
Unelmat jotka eivät tule toteutumaan
Kaikki mitä ei olekaan

Silti minä herätessäni kanssa auringon
Lausun toiveeni ilmaan
Joka katoaa ennen kuin huomaatkaan
Ja silloin sitä ei enää olekaan

Tänäänkään maailma ei hymyile minulle.




moi.
"Ei menninkäinen riitä päivänsäteelle."
morgana
Örkki
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Tammi 08, 2007 5:58 pm

<3

Viesti Kirjoittaja morgana »

*herranjumala*

Jaksoinpas lukea loppuun. Okei, ehkä muutamassa kohdassa lintsasin, mutta ihana oli <33 :D
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Runosielu. (tilanne: reilut 680 säettä.)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Voi hyvä luoja...
Miten kukaan jaksaa kirjoittaa näitä näin paljon? Etenkin kun laatu pysyy näin hyvänä. En edes pystynyt lukea kaikkia, kun kännykkä ei pystynyt näyttämään jokaista *nyyh*
Öö... Tahtoisin mielelläni lukea lisää, mutta ideat olisivat ainakin itseltäni tuossa vaiheessa loppu *lol*
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vastaa Viestiin