Elvédanin runoja (Uusia 30.3.)

[Elvédan]

Myönnän; liikaa Nightwishia. Runon nimi on lainattu sieltä.
---

Ocean soul

Seison kivellä,
tunnen aaltojen hyväilevän jalkojani.
Meri kutsuu minua.
Haluaisin seurata sitä,
mutta jokin estää minua.

Kylmä tuuli piiskaa kasvojani.
Se nostattaa kyyneleet silmiini,
kirkkaina ne tippuvat aaltoihin.
Vai onko se sittenkään tuuli?
Itkenkö kutsun tähden,
sen kutsun, jota en voi seurata?

Jäiset käteni koskettavat vettä.
”Jumalattareni, minä lupaan…
Minä tulen syliisi lopulta.
En toivo muunlaista loppua.
Sinusta kaikki alkoi,
Sinuun kaikki loppuu.
Älä tuomitse minua,
vaik’en tule heti luoksesi.
Aika ei ole vielä valmis…”

[Elvédan]

Joskus

Joskus minun ei tarvitse välittää.
Välittää siitä, mitä he sanovat,
mitä he tekevät…
Ja vain tukahduttaakseen minut.

Joskus saan tehdä mitä huvittaa,
enkä ole vastuussa teoistani muille.
He voivat vain pyytää minua,
mutta minä en aio totella.

Joskus olen minä vapaa.

[Elvédan]

Vihaan

Minä vihaan heitä.
He eivät anna minun elää,
he haluavat hallita minua.
Vihaan heitä.

Minä vihaan massaihmisiä.
He eivät erotu muista,
he eivät edes halua erottua.
Halveksin heitä.

Minä vihaan tyhmiä kysymyksiä.
Niitä esittävät tärkeilevät ihmiset,
jotka eivät edes halua ymmärtää.
Inhoan tyhmiä kysymyksiä.

Minä vihaan ihmisiä,
jotka eivät ymmärrä luontoa.
He tuhoavat sen kauneuden,
tuhoten samalla kaiken muun.

Lopulta ei ole mitään vihattavaa.

[Elvédan]

Tämän(kin) runon innoittajana on ollut Nightwish ja erityisesti "Creek Mary's Blood". Lisksi olen lukenut Dee Brownin kirjaa Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen.
---

Valkoisten suurin synti

Se on niin murheellista.
Se on niin epäreilua.
Se on niin turhauttavaa.
Se saa minut häpeämään.

Se saa minut häpeämään valkoista verta,
joka virtaa suonissani
Sen pahuuden tähden
minä itken…

Itken.
Kyyneleeni vuotavat virtana
jokaisen murhatun intiaanin tähden.
Kuulen
kuolleiden intiaanisielujen itkun.
He itkevät kanssani
kaikuna menneisyydestä.

Melkein näen heidät ympärilläni.
Tavalliset perheet, jotka kärsivät
valkoisten miesten ahneuden takia.
Intiaanit kunnioittivat maatansa,
valkoiset raiskasivat sen.

Vihaan valkoista vertani.
Inhoan valkoista ihoani.
Häpeän vanhoja tekoja,
joita en ole tehnyt.

Toivoisin voivani muuttaa sen kaiken.

[Elvédan]

Jälleen kerran Nightwishin musiikki on ollut innoittajani, tällä kertaa enimmäkseen "Dead Boy's Poem".
---

Kuolevan laulu

Näen auringon
Se ei lämmitä
Näen hymyt
Itse en enää osaa hymyillä
Kuulen puheen, kysymykset
En halua vastata

Olisin halunnut elää
Nähdä vielä tähdet
Tuntea meren ihollani
Tanssia sateessa
Kulkea kuunvalossa
Usvassa kohoavassa
Olen pahoillani

Minä lähden pian
Älkää itkekö vuokseni
Olen epäonnistunut
Kaikki oli turhaa
Unohtakaa minut

Antakaa minun hautautua lumeen
Antakaa minun maata jäisessä kehdossani
En palellu, olen jo kuollut
Viattomuus on mennyt
Unohtakaa minut

Muistakaa lauluni
Kevättä ei tule
Ikuinen talvi kohtaloni

Unohtakaa minut


A/N: Ja sitten palautetta! *kumartaa*

[Elvédan]

Arvasinhan minä. Kun minusta ei kesällä kuulunut mitään, minut on unohdettu. Silti, tässä olisi lisää.
----------

Syksyllä

Tuuli riipii lehtiä puista
Sade kastelee maan
Saa kaiken näyttämään surulliselta
Aurinko ei lämmitä

Minä hengitän syksyä
Minä kahlaan pudonneissa lehdissä
Tunnen talven hellän otteen
Se kiristyy koko ajan

Kaipaan sitä
Valkeaa lunta
Jäistä viimaa
Tummaa taivasta, tähtien peittämää
Valtavaa kuuta

Koska silloin minä elän

[Elvédan]

Runolle

Runo, vapauta minut
näistä kahleista, joita luon.
Anna minun tuntea vapaus,
anna minun unohtaa itseni.
Kerro lähenevästä kuolemasta
sitten jaksan elää.

Näytä tunteeni,
paljasta vihani,
anna minun hengittää
vihdoinkin rauhassa.
Revi haavani auki
ja lopulta paranna ne.

Kaske järkeni vaieta
Lennätä minut unelmiini
Usko minuun
kuten vain sinä voit.

Sinä olet vapautukseni
siitä tuskasta sisälläni.
Olet se, mitä kaipaan
enkä koskaan saa tarpeekseni.

A/N: Jos joku lukee, niin olisi kiva kuulla mielipidettä. *poistuu takavasemmalle*

[Balacenia]

Miten niin sinut on unohdettu? Minä ihmettelin melkein koko kesän mitä sinulle on tapahtunut, ja sitten tietokone hajosi *mulkoilee kyseistä vehjettä* tekniset vempeleet ja minä emme sovi yhteen

mutta asiaan.

Nämä runot ovat upeita, ja sinä saat niihin todella sen käsin kosketeltavan tunnelman mistä itse puhuit.
Varsinkin Talveen tuomittu, Kuoleman tanssi, Kuolevan laulu, syksyllä ja Runolle
Valkoisten suurin synti on hienosti kirjoitettu runo aiheesta, joka ainakin minun mielestäni on vaikea (mistä se Dee Brownin kirja muuten kertoo?)

Minäkin yritin joskus kirjoittaa samasta aiheesta mistä Tuho on kirjoitettu, mutta tuossa oli todella maailmanlopun tunnelmaa.

Kaiken kaikkiaan olen edelleen vihreä kateudesta sinun ruonoilu taidoillesi X)

Ja muistakkin kirjoittaa näitä lisää

[Elvédan]

Kiitos Zaria

Dee Brown on kirjoittanut useampiakin intiaanien historiasta kertovia kirjoja, yksi niistä on juuri Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Kirjat ovat siis nimenomaan intiaanien näkökulmasta kuvattuja, joten ne eivät ole mitään hauskaa luettavaa. Suosittelen silti, koska kirja kertoo todenmukaisesti miten Amerikan intiaanit kokivat uudisasukkaiden tulon omille asuinalueilleen.

Ja sitten minä alan selittelemään: kun kesällä ei ollut aikaa... Tai oli, mutta kun minä hoidin paria lasta kesäkuun, heinäkuussa olin matkoilla ja silloin oli muutenkin tekemistä. Ja nyt minä olen taas hieman aktiivisempi. Kai.

Ai niin, ja lisää tulee nyt.
------------------------------

Täysikuulle

Kuu, valtiattareni
Päästä minut tästä kivusta
Lähetä luokseni säteesi
Ne voivat parantaa minut
Tai ehkä tulen vain hullummaksi

Voi valtiattareni, näetkö
En tunne enää itseäni
Minulta on viety kaikki
Kaikki, mitä rakastan
Olen niin ontto

Minä olen pimeys
joka levittäytyy ympärillesi
Minä olen kylmyys
joka vangitsee sinut
Minä olen yksinäisyys
joka saa sinut epätoivoiseksi
Ja minä olen ikuisuus
joka tekee sinut hulluksi...

...lopulta.
Ikuisuus
tekee sinut hulluksi
lopulta.


A/N: Tiedän, tämä hukkaa punaisen lankansa puolivälin paikkeilla. Mietin, pitäisikö tämä katkaista kahdeksi eri runoksi, mutta päätin kuitenkin jättää sen tällaiseksi.

[Elvédan]

Kuutamo

Kirkas täysikuu näyttää maiseman
Lehdet hehkuvat vielä,
nyt jo pudonneina maahan
kuin langenneet enkelit.
Haavoittuneina.

Yö hengittää itseään
Levollisena sateen jäljiltä
Ei mikään häiritse rauhaa
Susi ulvoo jossain kuulle
Se on minun Kuutamoni

Minä olen niin monesti nähnyt
Kun hän katoaa yöhön
Seuraa kutsumustaan
Tulee aamulla takaisin
Vartalonsa haavoilla, aina vain pahemmilla
Silmissään se tuskainen katse

Olisin halunnut ymmärtää
En vain voinut

Olen tehnyt päätökseni
Pian minä ymmärrän
Ymmärrän täydellisesti


A/N: Minun pieni ihmissusirunoni *virn*

Aivan, palautetta olisi kiva saada...

[Balacenia]

Ihania, ihania^^ varsinkin tuo viimeinen

[Elvédan]

Kiitos kiitos

Itsekin minä olen jopa tyytyväinen siihen, ja se on paljon sanottu.

[Elvédan]

Päivittelenpäs tätäkin pitkästä aikaa.
------------

Ikuinen peli

Katseesi jahtaa minua
Kun pelaamme tätä ikuista peliä
Kumpikin tietää
Lopulta saamme nautintomme

Tunnen kosketuksesi
Alaston ihoni janoaa sitä
Huohotukseni kertoo tarinaamme
Sinä virnistät häpeämättömästi

Ja kun kumpikin on saanut vapautuksensa
Me sulaudumme hämärään
Kummatkin omille poluilleen
Emmekä tapaa enää koskaan

Tai niin minä luulin
Kunnes eilen näin sinut
Ikuinen pelimme jatkuu yhä


A/N: Tuo on ollut jo pitkään Aldurin Laaksossa, mutta oli pakko laittaa se tännekin. Ja niin, täällä ei ole kaikkia runoja, jotka ovat Laaksossa, kuten siellä ei ole kaikkia, jotka ovat täällä.

[Elvédan]

Minun maani

Lisää
Enemmän
Kauniimpaa
Miksi en ole onnellinen?

Mitä minä haluan?
En tiedä
Kaiken ja en mitään
Vai vain jotain kauniimpaa?

Voisinpa vain paeta
Lähteä tästä maailmasta
Muuttaa sinne, missä tähti
kirkkaana meren yllä loistaa

Kauneuden maahan,
jossa yö on pehmeä
Tuuli nuori ja raikas
Puut vehreitä ja voimakkaita

Vapauden maahan,
missä meri vie kotiin
Sieluni kotiin

Löydänkö koskaan
tuota ihmeellista maata?
Vai olenko ikuisesti tuomittu
vaeltamaan täällä yksin,
eksyneenä?

[Elvédan]

Kulkue

Hiljaa, hiljaa he kulkevat
Polulla ehkä tutulla
Mitä silmät, nuo alasluodut
nyt näkevätkään?

Ehkäpä kaikuja menneisyydestä,
kenties tulevaisuuden?
Vai sumentavatko kyyneleet
näön, niin kimmeltäen?

Maailman paino,
oi niin raskas
Pian ei heidän hartioitaan paina,
mielistä muistoksi haalistuu.
Ne, jotka jäävät
muistoksi saavat kauneuden.


A/N: Kirjoitin eilen, kun oli pakko jotain kirjoittaa. Hieman outo. Kommenttia, pyydän!