Lord of the Rings FanFiction

Sulla on ihania runoja...! Kaikki on mahtavia. Tai ainakin kaikki mitä ehdin lukea. Sellaisia surullisia ja iloisia yhtäaikaa. Lisää vain...

Nyt minä kommentoin. *ottaa hyvän asennon ja naksuttelee rystysiään* ... Tuon ei siis pitänyt vaikuttaa mitenkään uhkaavalta - rystysten naksuttelun siis - se on vain paha tapani ^^

A(a)siaan! Aloittakaamme viimeisimmästä.

*lukee sen ja huokaa syvään* Se on upea. Se on haikea, se on puhutteleva.

Kuulua suuriin tarinoihin
Niihin, jotka merkitsevät
Mieleeni tulee eräs mestari Samvais. Tuo toinen säkeistö - niin upeita kuvia, ei voi mitään. Kirjoittajana sinä minusta edustat jollain tavalla vanhanaikaista runoutta - tiedäthän, Uuden Kuun Emilian kaltaista, Merisieluni.
Vapautta lähteä. *mumisee itsekseen* Se vain oli niin sattuvasti sanottu - ei ole mitenkään vanki, mutta ei silti vapaa lähtemään.
Kuuntelen muuten juuri sopivan ristiriitaisesti Kuolema tekee taiteilijan -teosta. En pienuutta alla tähtien tuntenut.
*läimäisee itseään poskelle* Nyt. Keskity, rakas lapsi. Keskity.
Viimeinen säkeistö on sopivan keveä. (onko se muuten huokasin vai huokaisin?)

Toinen runo (tuo joka alkaa "Näitkö koskaan minua todella?") Ah, olen ylpeä itsestäni nyt - unohdat lopetusmerkit johonkin ensimmäisen säkeistön jälkeen. Kysymykset kyllä jatkuvat - eivät kenties yhtä vahvoina kuin ensimmäisessä säkeistössä, mutta kysymyksinä kuitenkin. Ei yhtä vahvoja kuvia kuin edellisessä, mutta ihania sanoja; kuiske, havunvihreä, Suuri Sininen.

Kolmas.
Rakastuin ensimmäiseen säkeistöön. Mielikuva siivekkäästä oliosta öisellä lammella. Toinen säkeistö - On vain tämä hetki -säe on minusta hieman klisee ja erottuu epäedukseen muuten ihanasta säkeestä. Tosin Yksinäisyys on lahja on niin loistava säe, että ehkä kestämme tämä hetken, joka on.
Kolmas säkeistö jäi vähän kauas, lukuunottamatta ensimmäistä säettä. *tuums* En tiedä vielä miksi, mutta pohdin sitä.

Neljäs.
Vaahtopäähevoset on hurmaava sana, ja pidän tuosta rytmityksestä, joka syntyy toisessa säkeistössä - sitä olisi mielellään lukenut vielä muutaman säkeen lisää ^___^ Kaksi viimeistä säettä, ah. Mielettömiä.

Viides.
Hoin itsekseni vain "aa-aa-aa" kun luin tuon Suosikkini. Mieletön. Upea. Yksinkertaisesti loistava. Tapa jolla käytät sanoja ja luot maailman = rakkaus. Tämä vaatiikin hieman enemmän pohdintaa.
Pidän ajatuksesta, että koti on avomerellä, vaikka perinteisesti ajatellen avomeri ei välttämättä ole se kotoisin paikka.
Mietin kauan säkeitä Sininen taivas, heijastus merestä / ei syyttäisi, ei seuraisi / jokaista liikettäni kuin peto Tuo on hyvin vaativa kohta, enkä ole vielä ymmärtänyt sitä täysin.

Pakko.
Kaltereideni välistä he tuijottavat
Yksinäisyyden usvaiset helmat
Heidän aurinkoonsa häviävät
Äiti Meri
Anna minulle takaisin yö

Tuo säkeistö. En ole lukenut mitään yhtä vaikuttavaa hetkeen. Sydän. Ihastus. Anna minulle takaisin yö. Yksinäisyyden usvaiset helmat... Voi Merisieluni, sinä luot.

Kuudes.
Pidän siitä hirmuisesti, mutta olen vielä kiinni tuossa edellisessä, joten loput saavat kärsiä sen loistavuudesta ^^'

Seitsemäs
Ah. Kauneus. Silmissäsi tuhannet tähdet, oi niin. Tuo on niin kaunis ja herkkä. Yhdessä voimme tavoittaa lumihiutaleet
Pidän siitä, että jokaisen säkeistön viimeisessä säkeessä on saman vartaloinen sana, yhteinen, yhdessä.

Ja nyt palaan vielä kuudenteen.
Pinta-sana toistuu liian lähellä itseään. Musteensiniset on ihana sana, samaten kuin silkinhohtoinen. Ja jälleen - kaksi viimeistä säettä. Sydän.

*lukee Newran kommentin, napsauttaa replyä ja tuijottaa vähän aikaa tyhjää vastauslaatikkoa*

En minä osaa sanoa kuin kiitos. Tyhjä olo noin perinpohjaisen kommentin jälkeen.

Juu, mestari Samvaishan se siellä. Myönnän hänen osuutensa. Ja Uuden Kuun Emilia on suuri idolini, joten myönnetään hänenkin vaikutuksensa. Mitä vanhanaikaisuuteen tulee... En ole koskaan ollut mitenkään hirveän innostunut nykyrunoista, joten kaipa sekin näkyy. Tuo oli muuten hirveän kauniisti sanottu, kiitos.

Surkusiivelle myös kiitokset! Tiedän, mitä tarkoitat yhtäaikaisella surullisuudella ja iloisuudella, se taitaa ollakin tärkeimpiä tunnusmerkkejä runoissani. Ja toiveesi lisärunoista täyttyy nyt, löysin tämän paperilapulta järjestellessäni paperikasojani.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Taivaalla pilvet kulkevat samaan suuntaan kuin minä
Luovat varjoja polulleni
Minä astun varjosta varjoon
En anna auringon koskettaa
Kuunhopeista ihoani
Vaaleanharmaa taivas huokaa ylläni

Nimetönnä itseltäni
Kosketin katseellani pilviä
Kyselin
Vaikken koskaan vastausta saanut



Ruokkikaa minut antamalla palautetta, kiitos.

Oi! Oi!

Aloitus on upea! Ja kuunhopeinen iho. Ja nimetönnä itselleni. Lempikohtani, en ymmärrä miten saat joka runon noin intensiiviseksi ja ... no, upeaksi.

Ja nyt kun jo aloin analysoimaan kirjoitustyyliäsi, pitää kai huomata että sinulla näkyy olevan tapa jättää lopussa yksi säe yksisanaiseksi. Ja se toimii niin hyvin, se antaa sellaisen... enlöydäsanaa-vaikutelman.

Nämähän on kauniita.. No, ehkä ensimmäisi runoja mitä olen koskaan lukenut niin etten kyllä osaa sanoa juuri mitään. muuta kuin että ne oli kauniita, toisaalta synkkiä ja kaihoisia, mutta joissa välkähti ilo ja toivo.
En oikein osaa selittää sitä tunnetta mikä tuli, toivottavasti ymmärsit. Olet taitava.

Kiitokset, Newra ja Mara_Jade. (Mara_Jade: kyllä, ymmärrän tunteesi. Taisit kuvata runojani varsin perinpohjaisesti muutamalla sanalla... *naur*)

Ja nyt, kaimasuden kunniaksi.
--------

Vihreän valon liikettä ympärilläni
Turvapaikkani
Täällä minä hengitän hengittämättä

Joskus on niin hämärää etten näe
vereni vellontaa
Ikuiset voimat tarttuvat ruumiiseeni
Tiedän millaista on ajelehtia
Painottomana

Ylitseni humahtaa tuhat kosketusta
Mukaan, minä lähden
Syitä jäämiselle ei ole

Kun turvapaikkani on kultaa
En minä ole siellä
Ruumiini on raskas aamun säteille

~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hmph, tämän hienot sisennykset eivät näy. Mur.

Minun elämäni on
kuunvalossa lumen peittämällä mäellä
pilvisen taivaan ainoassa tähdessä
lasisten puiden oksilla
Minun hengenvetoni
lentää ensilumessa
lepää yön tummanpuhuvuudessa
tanssii keskikesän rannalla
Ja minun sieluni
haluaisi siivet

Akmsyflmg.

Suomennettuna siis mölinää xD Ihastunutta mölinää. Ah. ... Odottakaa, käyn sammuttamassa valot ja luen nämä uudelleen jouluvalojen loisteessa.

Noin. Ja menenpä kyllä laittamaan valot takaisin, en näe kirjoittaa. (Joo siis, tämähän on kiinnostava viesti.)

Ensimmäisessä pidin alkusoinnuista; vihreä valo, vereni vellontaa. Myös ruumiini on raskas osuu tavallaan tuohon ryhmään, koska 'on' on niin pikkainen sana (joskin hyvin merkityksellinen). Viimeinen säe ansaitsee erityisspesiaalimaininnan, suosikkini ja aivan upea. Alusta en saanut niin hyvin kiinni, mutta sitten: painottomana. Upea sana. En tiedä, miksi pidän siitä niin kovasti, mutta joka tapauksessa. Ja humahtaa! Siinä on kyllä sana, joka kuulostaa siltä, mitä tarkoittaa. Hhumahhtaa. Sillee vaan vuush.

Toista lukiessa teki mieli lähteä juoksemaan lumisille kukkuloille pimeään yöhön, kunnes muistin ettei ole lunta -___- On tämäkin joulukuu. Ja kuten jo hihkuin sinulle (^__^!), lasiset puut. *hyrinää* Täytyy etsiä se runo. Ignoorasin (vaikka yleensä vältän tuollaisia englanninsuomalaisia sanoja, en jaksa nyt keksiä parempaa) ensin jotenkin täysin säkeen tanssii keskikesän rannalla, mutta nyt huomasin sen, ja oi miten kaunis se on! Keskikesän ranta. Kahdesta viimeisestä säkeestä - lienee turhaa sanoa, että rakastan niitä. Ja-alkuinen säe plus sielu ja siivet. <3

(älä kirjoita näin hyviä runoja, en saa kritisoitua ollenkaan :D)

Huh kylläpä kesti mulla tämä kommentointi.

Tykkään ehdottomanmahdottoman paljon suurimmasta osasta runoista. Kaunista kieltä. Erittäin. Ja kiitos runoista, joita laitoit kunniakseni. (Pitäisi yrittää olla sen kunnian arvoinen).

Kuvailemisessa olen huono. Tyydyn siis vain sanomaan, että todella tykästyin näihin.

Ainiin. Jossain vaiheessa mua vähän hämäsi nuo otsikot, mutta tarkemmin kun ajattelin niin ainakaan jotkut eivät voisi olla ilman otsikoitaan.

Kiitos, kullat, kommenteista sekä tietenkin Runoilijan potasta, se merkitsee minulle paljon. Ette tiedäkään miten paljon. *halaa kaikki*

Luovan kirjoittamisen kurssi on ihana. Seuraava runo tehtiin sillä tavalla, että ensin kirjoitettiin paperille 10 ensimmäisenä mieleen juolahtavaa sanaa, sitten poistettiin joukosta 3 joukkoon kuulumatonta ja lopuista kirjoitettiin jotain. Tällainen oli minun lopputulokseni:
~~~~~~~~~~~~
Mustetta matolla
Televisio on vain rasia
jonka sisältä löytyy elokuvia
Villaan jäävä läiskä
Tipahtanut kynän ohuesta kärjestä
Kenenkään huomaamatta
Joskus iltäpäivällä

Olisin erittäin iloinen palautteesta. ^__^

Oih! (... kuka on huomannut, että toistan sanaa 'oi' ihan liian usein? Mutta hei, kehitystä, tuo oli jo erilainen versio)

Tämä on paljon arkisempi kuin muut runosi (ja niin, syy siihen lienee aika selvä, tahdoin aloittaa kommenttini tällaisella fiksulla toteamuksella ^^) Pidin kovasti tuosta television vertaamisesta elokuvarasiaan. Voisin vinkaista jotain pisteestä ja isosta alkukirjaimesta, mutta ääh. Olen lomalla, enkä kykyne ajattelemaan selkeästi enää : D Kenenkään huomaamatta joskus iltapäivällä on jotenkin ihanan... epämääräinen? Kenties, en osaa keksiä parempaa sanaa. Pidin siitä hurjasti.
Minulle syntyy kuvaa huolimattomasti ja huolettomasta kirjoittajasta, joka kirjoittaa muste&höyhenyhdistelmällä olohuoneessa. Matolla on mustetta ja televisiossa kulkevat elokuvien tarinat.

Saanko kokeilla arvata ne seitsemän sanaa? Kokeilen vaikken saisikaan Muste, televisio, rasia, elokuva, kynä, iltapäivä ja... matto? (ehee, tämä on kuin lottoaisi. No niin, nyt on taas hetki, jolloin kannattaisi vaieta... Tähän samaan hengenvetoon pahoittelen kommenttini saamattomuutta ja epäselvyyttä. Suonet anteeksi)

Hèh.

Tuo uusin runosi oli kyllä hauska. Mie oon itsekin kirjoittanut runon vähän samalla tyylillä,tuli vain mieleeni. Ja toki nuo muutkin runot olivat loistavia jokaista sanaa myöten,mutta kyllä mä eniten tykkäsin tuosta uusimmasta.

*huokaus* Mie en osaa kommentoida runoja. Sori tämä turha kommentti...*pikainen kumarrus ja häipyy seikkailemaan muualle*

Kiitos. Kommenttinne ovat ihania (eivätkä ollenkaan turhia, älä edes kuvittele moista, kristallikatto!). Ja Newran seitsemästä sanasta kuusi meni oikein, aika hyvä tulos. *virn*

No juu. Luovan kirjoittamisen kurssin tuotoksia, taas. Ensin haikuja, sitten tanka, ja lopulta yksi epämääräiseen mittaan kirjoitettu.
~~~~~~~~~~~~

Aaltojen alla
yksin aika on harhaa.
Elämä: kehä.

~~~~~~

Täysikuun varjot
lumella; ihmeelliset
tähdet meressään.

~~~~~~

Yksi kerrallaan
lehteni putoavat
saapuu syksyni

~~~~~~

Laiska päivä se
lekotteli tyynyillä
unohtui ihan

~~~~~~

Yksin, vaikeaa
on hengittäminenkin.
Elänkö yhä?

~~~~~~

Kaupungin seinät
ei, eivät ne rakasta
minua koskaan

~~~~~~

En ikinä voi
antaa kauneinta, jonka
omistan, veli.

~~~~~~

Hiljaisuus asuu
täällä pilven sisällä.
Kun ei näe, kuulee.

~~~~~~

En halua tietää,
mitä meistä sanotaan.
Ymmärrä eivät
muut meidän yhteyttämme
joka kuuluu vain meille.

~~~~~~

Taivas on tänään täynnä sinistä
Täynnä toiveita on mieleni
Nurkan takaa hyppelehtii tulevaisuus
Jokailtainen meteli on muistojen epätoivoista hälinää
Hymyilen, koska ne ovat menneitä

Puu laulaa satujen sävelmiä
Talven uni haaveenaan
Haluaisin olla musta samettitaivas

Kommenttia pyytelisin taas. ^^