Runot by Newra

[Elvédan]

*huokaa* Kulta pieni, huomenna lähden meren äärelle kesämökillemme, oli aivan ihanaa lukea jotain tällaista. *halaa*

Koko runo on upea, sovitaanko että tulostan sen mökille mukaan ja kirjoitan pitkät pohdiskelut? Sovitaan, koska niin minä aion tehdä. Saat kommenttini siis viimeistään maanantaina, jos sunnuntaina en enää ehdi koneelle. ^^

[Newra]

Tulostat? ... Siis tulostat? *lautasen kokoiset silmät* ... Toki, toki, siitä vain ^^ Olet kultainen jos niin teet (tosin olet muutenkin ^__^) Se olisi oikein superhyperihanaa *halaa takaisin*
Kiitos, piristit minua hyyvin paljon :)

[Elvédan]

No niin, täältä tulee. Ota hyvä asento ja kuuntele (tai tässä tapauksessa lue).

Meri on ajatuksia
Kuu särkyy sen pintaan
Kylmyys ojentaa kätensä
Raatelee minun ihoni verille

Ensimmäinen säe on hieno metafora. Minulle tuli mieleen kaikki ne ajatukset ja unelmat, joita varmasti on meren äärellä tai laivoilla lausuttu tai toivottu hiljaa itsekseen, kaikki ne unelmat ja toiveet jotka ovat toteutuneet - tai kuolleet toteutumattomina. Toinen säe vielä vahvistaa tätä toteutumattomuutta: kaikki muuttuu, kuukaan ei pysy ikuisesti samana.
Ensimmäisen säkeistön kaksi viimeistä säettä liittyvät minun mielestäni hyvin paljon mereen ja sen ei-niin-lämpimään veteen (ehkä siksi, että luin ja kirjoitin kommenttini istuen isolla kivellä aaltojen murtuessa kiviin ja lennättäen pärskeitään ylleni). Minä ajattelin sen niin, että runon minä tuntee kylmän meriveden paljaalla ihollaan ja häntä raatelee sen kylmyys (kipu) ja meren kauneus. Miten jotain niin kaunista voi olla niin kylmää? Samalla runon minä tuntee halua vain sukeltaa, sukeltaa, ei palata enää rannalle... Kaipaus mereen, kaipaus kotiin.

Taivas kurottaa alemmas,
Ihastunut peilikuvaansa
Minäkin olisin jos
En sulkisi silmiäni

Tämä oli mielenkiintoinen säkeistö siinä mielessä, että minä todella ymmärsin tämän. Tai siis, sain sellaisen dejá vu -ilmiön lukiessani tuota ja katsahtaessani horisonttiin. Kaksi ensimmäistä säettä: Taivaalla oli pilviä, jotka heijastuivat meren pinnasta vaaleampina kohtina, kun sininen taivas heijastui meressä yönsinisinä kohtina. Taivas todella kurotti alaspäin ja katseli peilikuvaansa.
Kaksi viimeistä säettä: runon minä pelkää jotain itsessään, hän ei halua nähdä sitä, hän ei halua tietää siitä, hän ei halua tunnustaa sitä jotain edes itselleen. Mitä hän voisi pelätä? Nämä kaksi säettä olivat toinen lempikohtani tässä runossa.

Tuulessa on katseita
Ja minä pakenen sitä;
Minä pelkään sinun silmiäsi
Ja kuvaani niiden pinnalla

Kaksi ensimmäistä säettä sai minut heti ajatteleman, että tuuli tuntee meidät niin hyvin, että haluamme paeta sitä. Tuulelle kuiskaillaan salaisuuksia, ja jossain vaiheessa tuuli tuntee meidät niin hyvin, ettemme enää kestä sitä. Me itsekään emme halua tietää itsestämme niin paljon asioita, mitä tuuli tietää. Ja se pelottaa meitä.
Kaksi viimeistä säettä, runon viimeiset säkeet. Nämä olivat se toinen lempikohtani, tämä oli oikeasti nerokas kohta. Kun luin tämän ensimmäisen kerran, mieleeni tuli Sonata Arctican biisi Shy, jossa lauletaan "Reflections of me in your eyes". Kun luin tuon ajattelematta biisiä, tuli mieleeni, että runon minä pelkää hukkumista noihin silmiin, pelkää ehkä rakastumista noihin silmiin. Tai, jos haluan pitää yhä meriteemastani kiinni, hän pelkää että lopulta meri lumoaa hänet niin silmillään, ettei hän voi kuin antautua. Hieno lopetus runolle, laittaa ajattelemaan.

Siinä sitä olikin. Kiitos, Newra-kulta, tästäkin runosta. *halaa* (Miksei täällä ole sellaista pusu-hymiötä kuten Laaksossa?)

[Newra]

^__________^ Harvoin (= tämä on ensimmäinen kerta) saan noin hienoa ja pohdiskeltavaa palautetta - tuntuu kuin tässä runossa todella olisi oikeasti vähän järkeäkin Olen erittäin imarreltu kun jaksoit nähdä noin paljon vaivaa ja tuhlata aikaasi (ja tulostimesi mustetta) tähän runoon. Kiitos *hra Nöpö*

Wii. Tuo on ihanaihanaihana palaute ^__^ (käytän tuota hymiötä liikaa... Mutta kun olet vain niin ^___^ ja koko viesti on niin ^___^ *hihittelee*)

Ih. Kiitos. *halaa* *jälleen hra Nöpö*

[Elvédan]

Ollos hyvä, tuota oli oikeasti mukavaa pohdiskella. Runot osaavat sanoa melko paljon, vaikkei sanoja niin paljon käytettäisikään. Myös sinun - minähän sanoin jo aiemmin eräästä runostasi, että sitä olisi kiva pohdiskella filosofisesti. Silloin ei ollut aikaa, toisin kuin nyt.

*halaa takaisin, rutistaa oikein kovaa*

Ja muut ihmiset, alkakaahan kommentoida Newran upeanihania runoja ja heti! Ei tarvitse kirjoittaa mitään hehtaaripalautetta (kuten minä *virn*), kunhan vain muutama rivi, siitä tulisi iloiseksi, tiedän itsekin.

[Newra]

Totta, tulisin oikein iloiseksi siitä ^___^ Kertokaa minulle vaikka kuinka paljon ymmärsitten seuraavasta (Elvedan, suonet anteeksi kun nyt julmasti plagioin ideaasi ^^ Tein runon Etelä-Pohjanmaan murteella :D):

Tähret on niin häjyysiä
Kunnoon niin kaukana
Ettei flikka niitä kiinni saa
Vaikka lavittalle nousi seisomaan

Ne puronneet on niitä pahimpia
Tryykäävät ohitte
Ja pirstoovat itikkahaan
Niinku klasi ne sitte hajuaa
Loistaa pimiäs häjyysinä valakioina
komiana suviehtoona
Eikä niihin koskia saa
ilman rasoja, ne polttaa

[Elvédan]

Soon hiano! *naur*

Täytyy sannoo (kyllä, minun on pakko kirjoittaa Oulun murteella tämä viesti ^^), etten mää ymmärtäny palajookaan tuosta, mutta sanasen sieltä täältä, ja se o jo hyvä saavutus.

Ja se vielä täytyy sanua, etten mää ollenkaan pahoita mieltäni plagioinnista, soon niin hiano runo!

[Newra]

*repeilee*
Minä kun muistin että vastasin loistavaan kommenttiisi jo, mutta minkäs teet :D Kiitoksia kuitenkin, murusein.

Mutta, jotain asiaa, vihdoinkin.


Katso minun käsiäni

Liekit ja minun muistoni
palavat verellä yhteen
Jos vain voisin unohtaa
ja kävellä sateeseen

Mutta minun käteni,
minun käteni,
veri on ne tahrannut;
minun käteni ovat surmanneet

En tiennyt
että kohtaisin kaksi kuolemaa
Enkä tiennyt ettei
kaikkia haavoja voi parantaa

Minun käteni,
Minun käteni
Katso niitä, näetkö?
Tappajan kädet

Minun mieleni ei enää kanna ajatuksiani
Sinä sanot että käteni ovat puhtaat,
mutta syyllisyyteni polttaa
hänen verensä kuviot minun ihooni

Katso minun käsiäni!
Nämä ovat kuolevan kädet,
sormeni puristuneet miekan kahvaan

Pesetkö kasvoni,
poimitko miekkani,
lasketko kukan
haudalleni?

Katso minun käsiäni!
Ne ovat syyllisen kädet

No joo. Näin. Ja sitten nimetön runo. Se vain syntyi, pidän siitä jonkin verran.

Minussa on ajatuksia
ja minun siipieni
sulat ovat mustat

Minä olen sinun
iäti, herkkämieli
ja särkyvä sielu

Askeleeni piirtyvät
veden pintaan,
ilma hymyilee

Puutarhassa on vadelmia.

Ja vielä viimeinen ^^

Huhtikuusiipi

Minä toivoin
itselleni siivet
odotin huhtikuuhun
ja eksyin pilviin

Minä rakastin hetkeä ennen sadetta
ja putosin sateen mukana
mutten koskaan
koskettanut maata

Minulla oli siivet
ja oli huhtikuu

Ja nyt, nyt
minun kaunis huhtikuuni
on kuolemassa
eivätkä minun siipeni kanna

Minun jalkani ovat maassa
ja sade liian korkealla

Näin. Rakastan kommentteja, ihan näin pienenä vinkkinä vielä ^^;

[Elvédan]

Aih, apua. Toivottavasti en unohda kaikkea, mitä minun piti sanoa noista...

Katso minun käsiäni: Pidin, hei, katsoitko Passions-saippuasarjaa silloin vuosia sitten? Toi minun mieleeni Sheridanin, sillähän oli aina tuollaisia unia... (Ai niin, ja minä kerrassaan rakastin Sheridanin ja Luisin rakkaustarinaa - oikeastaan katsoin koko sarjaa vain siksi. )

Jos vain voisin unohtaa
ja kävellä sateeseen

Niin. Kuinka monesti olenkaan toivonut tuota. Että voisin lähteä, vaeltaa metsissä, talvi-iltojen tähtitaivaiden alla, pehmeässä sateessa kastuen läpimäräksi... ja olla onnellinen. *hymyää lempeästi*

Minä olen sinun
iäti, herkkämieli
ja särkyvä sielu

Rakastuin. En osaa sanoa muuta. Ja viimeinen säe... aaww. ^^

Minä rakastin hetkeä ennen sadetta
ja putosin sateen mukana
mutten koskaan
koskettanut maata

Yksi kysymys: miten sinä osaat? Niin koskettava, niin ihana, niin... totuudenmukainen. *huokaa*

[Newra]

*hymyilee*
Voi ihana otus! Kiitos *rutistaa sen pieneksi mytyksi*
Katsoin, katsoin Passionsia Harmi kun se loppui, Luisin ja Sheridanin tarina oli ihan huippu. Köh. Ja lisäksi koko sarja oli joskus niin naurettava, että sille sai kikatella mielinmäärin.
Kiitos, minä olen ihan punainen ^^;

[Sansku]

Ensimmäiseksi kommentoin tuota sinun murre-runoasi. *nauraa* Minäkin ymmärsin sanan sieltä ja toisen täältä. Mutta... Tahtoisitko kertoa, mitä on lavitta ja raso? Vai miten tuo viimeinen sitten taipuukaan. :D
Se on hieno, vaikka en paljoa ymmärräkään. Nyt ainakin huomaa, kuinka vaikeita toiset murteet loppuen lopuksi onkaan. Kuten Porin murre, se o iha hirveet. Joo, tuo oli sitä, enkä kiduta sinua sillä enempää. *virn*

Liekit ja minun muistoni
palavat verellä yhteen
Jos vain voisin unohtaa
ja kävellä sateeseen

Pidin tuosta kauheasti. *hymyilee* Tai oikeastaan juuri tuosta kohdasta, minä itse ainakin toivon usein, että kunpa voisi vain unohtaa joitain ikäviä asioita ja olla onnellinen. Oikeasti, eikä vain omassa haavemaailmassa.

Askeleeni piirtyvät
veden pintaan,
ilma hymyilee

Tuo kohta sai minut hymyilemään, vaikka muuten olenkin ollut aika surullinen tänään. *hymyilee Newille* Se vain on niin suloinen kohta. Pidän.

Minä rakastin hetkeä ennen sadetta
ja putosin sateen mukana
mutten koskaan
koskettanut maata

Minun jalkani ovat maassa
ja sade liian korkealla

Lainasin nuo kaksi kohtaa siitä viimeisimmästä runostasi, se Huhtikuusiip, kerro meille, kuten Elvédan jo kysyikin, miten sie osaat? Pidän noista kohdista siinä runossa eniten, ne vain jotenkin... Äh, en osaa sanoa ja ajatus karkasi. Mutta minä todella pidän, kirjoita lisää. *hymyilee*

[Newra]

Aww. Ei voi muuta sanoa kuin aww ^___^ Kiitos.
Murre-runosta - lavitta on jakkara, tuoli, ja rasa (niin se taipuu) on lapanen :D Minun mielessäni rasa tarkoittaa vielä erityisesti villalapasta, mutta. Omistin joskus kauniit siniset rasat ^^;

Kiitos. *rutistus* Yritän kirjoittaa, saa nähdä miten onnistuu.

[Elvédan]

Ollos hyvä, ollos hyvä. Aina palveluksessanne, ma'am. *kumartaa* (Liikaa Poirot'ta, I think... )

Juu, Passions oli melko hauska. ^^ Kikattaa sai... Minä muuten olin niin addiktoitunut Luisiin ja Sheridaniin, että sarjan loppumisen jälkeen urkin tulevat tapahtumat tietoni netistä. *naur* Varsin saippuaopperamainen tulevaisuus, heillä kahdella...

...Offin ritari palveluksessanne!

[Balacenia]

luin nämä kaikki jotka ovat tämän kommentin ja viimeisen kommenttini välillä, ja täytyy sanoa, ettäminä kadehdin sinua. nämä ovat kaikki upeita, kirjoitettu tunteella, ja se näkyy jokaisessa. Sinulla on loputtomasti ideoita, ja kaikki yhtä koskettavia.
Lempi runoni näistä oli se yksi säkeistö, jossa oli jotain sielun ostamisesta valheilla.
*kumartaa* sinä olet loistava kirjoittaja.

[Newra]

Ollos hyvä, ollos hyvä. Aina palveluksessanne, ma'am. *kumartaa* (Liikaa Poirot'ta, I think... )

Juu, Passions oli melko hauska. ^^ Kikattaa sai... Minä muuten olin niin addiktoitunut Luisiin ja Sheridaniin, että sarjan loppumisen jälkeen urkin tulevat tapahtumat tietoni netistä. *naur* Varsin saippuaopperamainen tulevaisuus, heillä kahdella...

...Offin ritari palveluksessanne!

Jep ^^ Siskoni oli myös 'fani' - tai pikemminkin ehkä enemmän Luis-fani, ja urkki hänkin tapahtumat netistä ja kertoili minulle.

Oii, Zar, kiitos ^___^ Turhaan kadehdit, katso vaikka omaa runotopikkiasi.

Nyt harkkoihin, piip.