Gwaerenin runolipas ja sotkuiset muistiinpanot.

Rustaatko runoja? Aihe vapaa :)

Valvojat: Miaplacidus, Sansku

Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Gwaerenin runolipas ja sotkuiset muistiinpanot.

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Tässä on näitä mun hieman angstisia ruporaapustuksiani, tältä ja parilta viime vuodelta.
Näitä mie olen kirjottanu enemmän kuin paljon ja kirjotan vastakin. Yritän kuitenkin olla valikoiva niitten suhteen mitä tänne edistyn syöttämään.

~Gw
Viimeksi muokannut Gwaeren, La Marras 09, 2013 11:23 pm. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Olen eksyksissä,
en tunne enää itseäni.
En näe eteeni,
valheet peittävät kaiken.
Ei siltoja takana,
en voi enää palata.
Tuntematon olen,
itselleni eniten.
Koko elämäni on ollut valheita,
ja nyt ne romahtavat.

Syyllinen vai uhri,
en saanut tilaisuutta valita.
Seison veitsen terällä,
pelkään että horjahdan.
Pimeästä ei ojennu käsiä,
jotka minua auttaisivat.
Missä olen, kuka olen, miksi olen,
Olen pelkkiä kysymyksiä.
Nimetön mitättömyys,
vailla tulevaisuutta.

Pelkään huomista.

(Vuodelta -07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Päätäni särkee,
pimeys kietoutuu ympärilleni.
Katson ympärilleni,
mutten näe ketään.
Katson käsiini,
niiden kuuluisi tehdä hyvää,
Mutta ne eivät tee,
olen pettynyt itseeni.

Haluaisin uuden alun,
ja tavallaan sen sainkin.
Lähdin vain tullakseni kotiin,
jota en uskonut löytäväni.
Lähtiessäni sain neuvoja,
yhdeltä jos toiselta.
Yksi kuului,
"Ole ystävä".
Sitä noudatan ja siihen uskon,
ja nyt näen sen kannattavan.

Tuska vaimenee,
kun aika kuluu.
Löydän ja opin uusia asioita,
sekä muistan taas vanhoja.
Menneisyyteni suljin oven taa,
vain kauneimmat muistot pääsevät ulos.
Olen itseni valtiatar,
en palvele ketään.

Ja jonakin päivänä en enää ole yksin,
sillä tiedän löytäväni onnen.

(Vuodelta -06)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Tuli polttaa,
jos sen jättää yksin.
Minä poltan,
jos minua kohtelee väärin.
Varjojenkin takaa,
paistaa aurinko.
Kylminkin kylmyys,
voi muuttua lämmöksi.
Kaikki tapahtuu aikanaan,
vaikkei sitä odottaisikaan.
Kaikella on tarkoituksensa,
minullakin, vaikken uskoisi.
Jos mustaa katsoo tarpeeksi kauan,
siinäkin voi nähdä värejä.

Jokainen ihminen on prisma,
jonka läpi elämänvalo säteilee.

(Joululta -07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Mä olen vanki omassa maailmassani.
Lintu häkissä jossa ei ole ovea.
Sieluton sielujen joukossa.
Äänetön huuto tyhjyydessä,
jossa kukaan ei kuule tai välitä.
Kyynel pimeimässä yössä,
näkyvissä vain varjojen kylmyydelle.
Mä olen juuriltani revitty kasvi,
raa'an tuulen kuihduttama.
Pieni, arka hymy käännetyille selille.
Toive, jolta ovet on suljettu.
Hiipuva tuli, kituva liekki,
vailla mahdollisuutta selvitä.
Ihmisten keskelle hukkuva,
näkymätön, muiden puolesta kärsijä.
Mä olen pimeä kuva elämän albumissa.
Äänetön sointu sen sinfoniassa.
Omaan mailmaani ja ulos siitä lukittu.
Osaton omassa elämässäni.
Pois pyyhitty lause elämän tarinassa.
Olemassa vain pelosta kuihtua pois.


(Maaliskuu -08 )
Viimeksi muokannut Gwaeren, La Touko 03, 2008 12:07 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Avatar
Vindë
Örkki
Viestit: 107
Liittynyt: La Huhti 19, 2008 7:32 pm

Viesti Kirjoittaja Vindë »

Whoa, aika syvällistä tekstiä. Pistää miettimään.
Kaikissa runoissa hieman sama teema; kaikenlinen yksinäisyys ja avuttomuus. But hey, I like angst : )
Mä olen juuriltani revitty kasvi,
raa'an tuulen kuihduttama.
Pieni, arka hymy käännetyille selille.
Tää oli jotenki vaan yli-ajatus. Ihanan kuulonen *3*
Dúlin
Örkki
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Huhti 14, 2008 6:17 pm
Paikkakunta: Pohjois-Synkmetsä

Viesti Kirjoittaja Dúlin »

Kauniita sanoja~. Tykkäsin erityisesti tuosta toisesta runost. Tuli kylmät väreet. 8D Osaat runoilla.

Onkohan meillä uusi A.W. Yrjänä joukossamme? x'D
Findesselya vanya, Legolas.
Why so serious?
Avatar
sprig
Puolituinen
Viestit: 265
Liittynyt: Su Joulu 09, 2007 6:31 pm

Viesti Kirjoittaja sprig »

Onkohan meillä uusi A.W. Yrjänä joukossamme?
No ei ole, eiväthän nuo muistuta ihmeemmin Yrjänän tuotoksia, mutta ihan käypiä runoja silti ovat. Vähän vähemmän angstausta ja sitä elämäntuskaa ja koeta miettiä suurempia totuuksia niin hyvä tulee. :) Joissakin kohtaa (sori, en jaksa etsiä esimerkkiä) käytät kivoja kielikuvia.
EpäLotR-ficcaaja 2009
Runoilija 2010
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Vindë: Mä olen angstinen, siitä mun runollisuuteni yleensä kumpuaa... ^^ Mutta kiitos kaunis ja kumarrus. *kumartaa ja lähes kopauttaa otsansa lattiaan*

Dúlin: A.W Yrjänä? Nevööööööööör! Hei plz, jotain rajaa tiäks?! Kiitos kommentista kuitenkin :)

Komentaja: Angstia ja elämäntuskaa voipi ilmaantua vielä runsaahkosti, olenhan juuri sivuuttanut pahimman teini-ikäni (19vee). Ei saa olettaa liikoja. ;) Kielikuvat/mielikuvat, niistä minä tykkään; vaikka kaikki muut ei niitä aina tajuakkaan. Kiitos kaunis kommentistasi.

~Nalle
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Lohikäärmeitä, noitia,
taikavoimia, velhoja,
maahisia, peikkoja,
eikö enää olekkaan?
Katoaako taika päältä maan?
Uskooko kukaan mahdottomaan?
Ennen arkipäivää nyt mahdotonta.
Tarinoista tulee legendaa.
Voiko fantasian janon pysäyttää,
entä voiko palata aikaan vanhaan?
Sfinksi sekä merenneito,
vain onko tarinaa?
Voiko vanhan saada takaisin,
ja uskoa mahdottomaan?
Onko tarinat vain tarinaa,
ja tarut keksitty?
Eikö enää keijuja ilmesty ikkunan taa?
Onko haltiatarkummeja olemassakaan?
Nytkö aseiden taika enää lapsia lohduttaa?

(-05, tää on jo historiallinen)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Siipeni

Ilmaa, rauhaa,
kantakoon siipesi korkealle
ja kauas.
niin minut siunattiin,
mutta nyt tuntuu siltä,
että ne eivät kanna.
Ne olivat vahvat ja kauniit...
Nyt ne ovat heikot ja kömpelöt.
Eivätkä jaksa nostaa minua ilmaan.
Voinko saada siipeni vielä takaisin?
Ja lentää taas tähtiin?
Vai olenko pinnalla ainiaan?
Kiedoin sinut siipieni sisään...
Olit turvassa ja vahva.
Miten käy kun en siihen pysty?
Lensin kotkana yli vuorien,
nyt se on minulta riistetty.
Perhosen siivin tanssin kesäisin,
nyt ne ovat reikiä täynnä.
Valkeat höyhenet,
ovat kaikki irronneet.
Siipeni eivät kanna.
Kaipaan taivasta,
mutta en pääse sinne.
Kärkiväli 15metriä...
Kun olin kiihtynyt...
Raivoni ja vihani,
tekivät siivistäni mustat,
nahkaiset, lepakon siivet.
Iloni ja onneni,
tekivät niistä valkeat ja pehmeät,
kuin enkelin siivet...
Rakkaus...
Teki niistä vaaleat ja utuiset,
lepattavat keijun siivet.
Suruni...
Kasvatti niihin mustat höyhenet,
jotka kietoivat minut sisäänsä.
Mutta nyt niitä ei enää ole.
Ja tulevatko takaisin?
En ihan totta tiedä itsekkään...

(-06)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Hiljaisin askelin,
tanssin uniin sinunkin.
Tähdet lasken viereen pään,
voitko sä unohtaa tään?
Tämä on hullua nyt,
kaiki järki lähtenyt.
Maailma ilman rakkautta,
sekö luo vakautta?
Tahdon sua koskettaa,
mutten niin tehdä saa.
Hiljain sävelin,
ikäväni talletin.
Ojennan käteni,
tule, rakkaani...
Tuuli puhaltaa,
mua pois johdattaa.
Käännän pään,
hetkeks katsomaan jään.
Luen mieltäsi,
on huolet häipyneet tieltäsi.
Minustako johtui,
vaiko onni unohtui?
Istun varjoon puun,
haikeaksi ihan tuun.
Nyt osaan laskea irti,
ei se loppu ole silti.
Kiillotan muistoni kirkkaiksi,
jotta tähteni niistä hohtaisi.
Katselen niitä hetken,
ja aloitan uuden retken.
Uudelle polulle astun,
siitä rohkaistun.
Nyt on aika lähteä,
kun millään ei ole enää väliä.

(-07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Little Pieces Of Understanding

"So far away,
that I can't see what I want...
So long is a way,
where I can stay...
If, I understand,
will i ever know?

Maybe, to be, or not to be...
Will I ever be free,
or is it only my sick fantasy?
Rainbow over the sky,
i want to follow it's lead.

Something is happening,
I feel the difference.
First time in my life,
I'm, really, happy of my life.
Now I can smile to the mirror,
I laugh to little things.

Little pieces of joy,
I saw an angel.
Now I know what road is mine,
I know what is my part on the circle of life.
I have some dreams,
and i know that those can be real some day.

Love is a secret,
but I can whisper to you:
That I might be loving someone too...
Maybe, i'm falling in love...
Even if that is scary...

Well,
it's your turn to tell...
Parts of my story are sad,
but now i'm glad.
my future is open,
and I will go someday.
But is not that time yet."


( ;) vuodelta -07)
Editoin kieliopin niin ettei se satuta minua enää fyysisesti.
Viimeksi muokannut Gwaeren, Su Marras 10, 2013 2:15 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

- KEVÄT -

"puihin on taas puhjennut lehdet,
ruoho viheriöi talven jälkeen.
järvi lainehtii vapaana jäästä.
linnut palaavat etelästä,
perhoset tulevat esiin piiloistaan.

kukat nostavat nuppunsa valoon,
ensimmäinen mehiläinen,
kiertelee niitä jo toiveikkaana.
tuuli leyhyttää hiuksia kevyesti,
kevätkesän tuoksu tuntuu vahvana.

kohta on taas linnunpoikia,
aikuset jo laulavat iltaisin.
lapset kirmaavat nauraen,
valoon, varjoon ja taas valoon.
ruoho kutittaa jalkojen alla.

pienet leppäkertut,
lähtevät seikkailulle maailmaan.
istuvat ruusunnupuilla
ja hyräilevät hiljaa:
'helei, helei, nyt huolia ei...'

katselen ulos,
ja hymyilen taivaalle.
pilvet täplittävät sitä.
kohta on kesä
ja saa vain olla."

(-07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

-Oodi Lavasteelle-

Akkuporakone ja ruuvimeisseli,
liimaputkilo ja maalipurkki!
Pöydällä keskeneräinen pienoismalli,
projekti ottaa kaiken ajan!
Naulapyssy ja lakkasuti,
luonnonsieni ja pyyhekumi!
Taas väärän mittainen lauta,
ei auta vaan tehkää uusi!
Mittanauha ja vasara,
vesiletku ja ämpäri!
Tukirakenteet eivät kestä,
kulissi romahtaa niskaan!
Kulmarauta ja käsisaha,
sirkkeli ja narukerä!
Tehkää uusi luonnos,
vanha kun taas hävisi!
Tussi ja viivoitin,
ohjekirja ja mittasuhde paperi!
Sitä ja paljon muuta on lavaste,
ja minä tulin tänne vapaaehtoisesti?!

(-07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Vastaa Viestiin