Gwaerenin runolipas ja sotkuiset muistiinpanot.

Rustaatko runoja? Aihe vapaa :)

Valvojat: Miaplacidus, Sansku

Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

uninen tyyny,
peitto ja huopa.
ulkona kuu,
ja verhoissa rako.
heittää varjoja lattialle,
mörkö hiipii sängyn alla.
nalle kainaloon
ja pää pieluksen alle.
kohta kuuluu vain tuhinaa.

(-07 :))
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Kapinoi

~Jokin vieras mussa kapinoi, (kapinoi, kapinoi)
outo voima takoo sielussain.
Huutaa jokin uusi vapauteen, (vapauteen, vapauteen)
hakkaa nyrkein rintaa sisäiseen.

Sielun reunat repeillen,
murtuu rajat ihmisen.
Tahto nousee kohisten,
rikkoo rajat ihmisen.

Minähän en kumartele,
tahdon olla itseni.
Juoksen valoon aamunkoin,
uusi aika alkaa voi.

~Jokin vieras mussa kapinoi...

Taakseni jään katsomaan,
pientä, nöyrää kulkijaa.
Kuulen huudon sisäisen,
kenellekkään kuulu en.

Totella en enää voi,
kun uusi voima kapinoi.
Tahtoani seuraillen,
aukee silmät aikuisen.

~Jokin vieras mussa kapinoi...

Lapa pystyyn,
juostaan pois.
Uuden alun koin,
kun sielu vapaaks kapinoi.

Kävellen ja katsellen,
itseäni kuunnellen.
Vain omaa päätä seuraten,
elääni johdattelen.

~Jokin vieras mussa kapinoi...

(-07)
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Avatar
Daealis
Metsähaltia
Viestit: 650
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2005 4:02 pm
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Daealis »

mustanallekarkki kirjoitti:Jos mustaa katsoo tarpeeksi kauan,
siinäkin voi nähdä värejä.
Tuosta tuli mieleeni vain Pratchettin tulkinta Kuoleman luomasta paikasta, jossa hän eleli. Kuolema on kiintynyt mustaan väriin, joten yön mustalla ruoholla kasvoi pikimusta omenapuu, joka kantoi avaruudenmustia omenoja... Mutta kaikkialla pystyi 'tuntemaan' värin, koska et voinut olla ihan varma, näitkö värin häivähdystä mustalla pinnalla.

Nuo aikaisemmat angstit eivät iskeneet, mutta taas sitten nuo 07 rustatut ovat täyttä tavaraa. Eritoten "Hiljaisin askelin,
tanssin uniin sinunkin. "
, ja osia tuosta enkuksi kirjoitellusta. Niistä löytyi todella hienoja kohtia(kun ei nillitä kieliopista, kuten sanoit ;) )

Tuossa uusimmassa tuntui alussa olevan samanlaista uhoa kuin Ruoskan Alasin -biisissä ja puolivälistä loppuun päin tuli tunnelmasta auttamatta mieleen Ruoskan Airut. En tajua miksi näin hirmuiset Ruoska-assosiaatiot, bändiäkään kuunnellut kuukausiin kunnolla. Täytyy vain olla sitten kovin samanlainen fiilis runoa lukiessa. ^^

Keep 'em coming!
Tears are a waste of good suffering.
T.E.R.O - Taitava ja Ekstaattisen Reipas Orjapiiskuri
Vuoden Jääräpää -07 & -08 \o/
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Ei hullumpaa nalle. ^^ Sinullahan on lahjoja tähän hommaan.

Tykkäsin itse aika monesta, tuo Daen mainitsema tanssin uniin sinunkin oli myös minun mielestäni kaunis. Samoin se siivet. Ja se taruista ja saduista kertova runo myös. :)

Jos pitäisi nostaa esille joku yksittäinen kohta, niin tämä sattui silmiin:
Jokainen ihminen on prisma,
jonka läpi elämänvalo säteilee.
Tuo oli jotenkin niin kauniisti sanottu. :) Osaat kyllä. Jatka samaan malliin. ^^
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Daealis: Olen jossain vaiheessa ollut hivenen angstinen, mutta se on jo hyvää vauhtia menossa ohi. Tosin, on paljon mukavampaa olla kohtalokas ja ah-niin-angst, kuin nti Päiväpaiste.

Täytyy tunnustaa että minulla ole hajuakaan Ruoskan musiikista, jota en siis ole ikinä kuunnellut. Joten plagioinnista minua ei kyllä voi syyttää.
Ja kyllä minä aion kirjotitaa lisää ;)

Lumisusi: Kiitos. En mä nykyään enää niin paljon runoile (oli muutne iso vale...), mutta pistän tänne kyllä materiaalia jatkossankin :)

~Nalle
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Tyhjät kadut,
kuin tyhjät unelmani.
Väritön sade
ja kylmä tuuli.
Haaveilinko koskaan,
mistään oikeasta
tai omasta?
Olenko kopioinut unelmani,
tehdäkseni maailmani todeksi.
Tahtonut olla kuin muut.

Olenko leijunut tyhjyydessä?
Tahrattomassa puhtaudessa,
sielun alkupisteessä?
Minkä vuoksi,
minulla on tämä päivä
ja jokainen huomen?
Mitä olen tehnyt,
saadakseni mahdollisuuden valita?
Mitä olenkaan halunnut,
etsinyt koko elämäni?

Onko jossain olemassa,
vastaus kaikkeen?
Paikka ja aika,
jossa kylmyyttä ei ole?
Onko paikkaa,
johon huominen ei pääse?
Missä on aika,
jota ei koskaan tarvitse?
Elämä,
jota ei koskaan elä?

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Sivutolkulla.
Tyhjiä sanoja,
ontuvia lauseita,
elottomia kuvauksia.
Yritänkö tosiaan,
muuttaa näin maailmaa.
Kirjoittamisen luoma olevaisuus.
Olemisen mahdollisuus,
vailla vertaansa.
Olemassa siellä jossain,
missä taru on totta todempaa.
Missä sateenkaaret yhtyvät vesiputouksiin.
Missä jäätyneet perhoset,
voivat yhä kohota siivilleen.
Jossa aurinko ei koskaa sammu.
Missä ikuisuus on nimensä veroinen.
Missä pimeä ei ole kylmä
ja maa kukkii talvisin.

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Laina-ajalla

Aivan kuin aika katoaisi.
Pois käsistäin juoksisi,
ilmaan ympärillä häviäisi.

On kipuakin kovempaa,
olla myöhässä ainiaan,
tai muuten vaan.

Kovinta tuskaa tuo,
se sydän ja se minkä luo
ei koskaa mun ajallani kerkeä.

Aina miettinyt olen,
mitä väärin tein,
kun syntyä sain
ihan muuten vain.
Tähän maailmaan.
Missä kohtaa ikuinen aika
ja pimeyden ajaton taika.
Laina-ajalla elävä minä.

Arktinen hiljaisuus,
muka vaaraton ajattomuus,
pysähtynyt olevuus.

Kitara soi ja nuotit putoaa,
oman aikansa jälkeen,
jättäen jälkensä historiaan.

Hiljaisinkaan tikitys,
ei jää kellon huomaamatta,
jäljellä olevuutta luotaamatta.

Aina miettinyt olen,
mitä väärin tein,
kun syntyä sain
ihan muuten vain.
Tähän maailmaan.
Missä kohtaa ikuinen aika
ja pimeyden ajaton taika.
Laina-ajalla elävä minä.

Pisinkään hetki,
ei voi kestää ikuisesti,
on loppu aina olemassa.

Pehmeät varjot,
nousevat peittämään menneen,
nopeasti kuin aikaa ei ole.

Aikani kuluu,
minä vanhenen,
on olemassa kello iäinen.

Aina miettinyt olen,
mitä väärin tein,
kun syntyä sain
ihan muuten vain.
Tähän maailmaan.
Missä kohtaa ikuinen aika
ja pimeyden ajaton taika.
Laina-ajalla elävä minä.

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Kuolleiden pursi

Auringon varjossa,
valottomassa paisteessa,
missä on kotini olematon.

Pois pyyhitty elämä,
kuun väärällä puolella syntymä,
vailla osuuttansa elämästä.

Tuulissa leijunut mitättömyys,
kohti mennyttä seilaava perättömyys,
laiva vailla kapteenia.

Kauhulla suurella,
kokoon on ommeltu.
Kirottujen kuolleiden
viimeinen pursi.
Kokasta perään
harmaa se on.
Vain veriroiskeet,
kannella sen
on väriä viimeisen elämän.
Tyhjän lippuni alla.

Tummimmat aallot
ja terävät harjanteet,
on veneeni kyntänyt.

Minä ensimmäinen perämies,
tahdoton yksilö,
kirotuista kiroituin.

Ohjaan myrskyyn
tai tyveneen,
on saalini silti suurin.

Kauhulla suurella,
kokoon on ommeltu.
Kirottujen kuolleiden
viimeinen pursi.
Kokasta perään
harmaa se on.
Vain veriroiskeet,
kannella sen
on väriä viimeisen elämän.
Tyhjän lippuni alla.

Kotisatamaa ei ole lain,
varjoissa suvanto
lie onko vain.

Kuiskaten kerrottu,
on tarina tämä.
Sen liikkelle pistin.

Ei ole satua tämä,
Kauhun vääristämä
satamaan paluu.

Kauhulla suurella,
kokoon on ommeltu.
Kirottujen kuolleiden
viimeinen pursi.
Kokasta perään
harmaa se on.
Vain veriroiskeet,
kannella sen
on väriä viimeisen elämän.
Tyhjä lippuni alla.

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Varjoton

Loputon alku,
kiertävä kehä,
tie vailla alkua,
on loppukin hukassa.

Kohdata toista olevaan
ja tervehtiä toisiaan.
On kiitävä hetkin,
se ohi jo on.

Yksin kulkee,
kai jokainen,
määrättyä polkua
seuraillen.

Valoton ja varjoton,
on lämpö tämän maan.
On hiljaisista hetkistä koottu,
laki viimeinen.
On vallassa aika armoton,
se voimansa näytti.
Kalliolla vain luut vaalenneet,
kasvoissa arpi poikineen.

Puhuri vasten mun kasvojani,
on suojassa mennyt,
tulevakin,
jos vain muistan sen jotenkin.

Hiljainen lie tieni tää,
ei alkua oo,
en loppua nää.
Jossain vain koetan levähtää.

Varjossa harmaan kallion,
joku muukin kohtaa,
ajan, armon auringon.
Piemeässä törmäillä ei kukaan voi.

Vedetön, karvas,
polkuni tämä.
Kokeilemalla,
elämättä jätä.

Valoton ja varjoton,
on lämpö tämän maan.
On hiljaisista hetkistä koottu,
laki viimeinen.
On vallassa aika armoton,
se voimansa näytti.
Kalliolla vain luut vaalenneet,
kasvoissa arpi poikineen.

Pitkissä varjoissa,
viimeisen tien.
On pysähtynyt,
joku toinen lie.

Vain kalpea
olemus jäljellä on.
Sen muistutti aika,
sen armon ja ahdingon.

Ohuet pilvet,
kuin olleet unelmat,
poissa päästä
on menneen kudelmat.

Valoton ja varjoton,
on lämpö tämän maan.
On hiljaisista hetkistä koottu,
laki viimeinen.
On vallassa aika armoton,
se voimansa näytti.
Kalliolla vain luut vaalenneet,
kasvoissa arpi poikineen.

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Mahdollisuus

Rikkottu viattomuus,
särkyvä onnellisuus,
luottamus vailla kohdetta.

Kaukaa haettu totuus,
olematon vakuus,
jossain muualla olemassa.

Auringon haalistuttama,
tuulen kuivattama,
sateen pieksemä rakkaus.

En koskaan ole,
edes yrittänyt,
olla susta erilläin.
Lentoon lähtö,
kauniin sään
lempeät tuulet.
Kotiin kuljettamat mahdollisuudet
Aina ja kaikkialla,
samalla lailla kuin ennenkin.

Loppumaton on pahuus,
hyvyyden tappava,
kylmä ikuisuus.

Vaiennettu viattomuus,
olemassa vain muistona,
vanhimmissa mielissä.

Sielujen perällä,
legenda muiden joukossa.
Vailla oikeaa ja väärää.

En koskaan ole,
edes yrittänyt,
olla susta erilläin.
Lentoon lähtö,
kauniin sään
lempeät tuulet.
Kotiin kuljettamat mahdollisuudet
Aina ja kaikkialla,
samalla lailla kuin ennenkin.

Myrskyissä soivat lupaukset,
menneen ajan,
jättämät aaveet ja kuvat.

Jossain kaukana,
jossain muualla.
Missä onnella on arvoa.

Missä rakkaus,
on olemassa,
muuallakin kuin saduissa..

En koskaan ole,
edes yrittänyt,
olla susta erilläin.
Lentoon lähtö,
kauniin sään
lempeät tuulet.
Kotiin kuljettamat mahdollisuudet
Aina ja kaikkialla,
samalla lailla kuin ennenkin.

(-08 )
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Re: Nallen runolipas ja vihkojen kannet (uutta 10.6)

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Je

Je ne suis pas un lundi.
Je ne suis pas du ciel.
Je ne suis pas très bien d'autres choses.

Je n'ai que peu de ruisseau,
au cours de laquelle la course de printemps.
Mais entre moi inondées,
l'eau et des chaussures.

Je suis la montagne,
qui est trop faible pour obtenir.
Mais l'ombre de lui-même est plus puissant,
plus grande, meilleure et plus nette.

Je suis le lac,
dont les rives sont pacifiques.
Le fait que les vagues sont petites,
mais qui ne peuvent toujours pas jetée à l'exportation.

Je suis discret, petite et tranquille.
Mais parfois,
Je suis pétillante, à la qualité et imprévisible.

Parce que je suis dans le monde.
Vivant aujourd'hui, demain.
Peut-être la semaine prochaine.
Maintenant.

Car je suis l'oiseau,
fait son nid dans un arbre de la ferme.
Il s'agit d'un petit oiseau qui mange des insectes chantier.
Mais encore ne pas laisser les baies des buissons dans la paix.

Je suis la pluie,
ce qui refroidit l'eau de la nature,
offre une occasion de vivre.
Mais cela ne peut toujours pas opprimer la route.

J'ai de la clôture,
qui protège la maison,
c'est que la garde des ennemis loin.
Mais si proche du monde de.

Je suis en or, doux et sans danger.
Mais comme je l'ai dit,
Je suis aussi une espèce sauvage, destructrice, et la forte.

Je ne suis pas parce que je ne suis le mal,
mais Je suis, Je.
Encore modeste, mais toujours aussi grande.
Si pleine de vie.

Je suis né hier, je suis né aujourd'hui?
Je ne sais pas, je ne suis pas de soins.
Je suis ici et je suis maintenant.
Il est important, car parfois, n'est pas demain.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Re: Nallen runolipas ja vihkojen kannet (uutta 10.6)

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

(Edellisen suomennos..)

Minä

Minä en ole maa.
Minä en ole taivas.
Minä en ole kovin paljon muutakaan.

Minä olen se pieni puro,
jonka ylitse juostaan keväisin.
Mutta välillä minäkin tulvin,
ja kastelen kengät.

Minä olen se tunturi,
joka on liian matala valloitettavaksi.
Mutta jonka varjo on itseään mahtavampi,
suurempi, tarkempi ja terävämpi

Minä olen se järvi,
jonka rannat ovat rauhalliset.
Se jonka laineet ovat pienet,
mutta joka silti voi viedä laiturin mukanaan

Minä olen huomaamaton, pieni ja rauhallinen.
Mutta toisinaan,
minä olen pulppuava, suuri ja arvaamaton
.
Sillä minä olen maailma.
Elossa tänään, huomenna.
Ehkä ensiviikolla.
Nyt

Sillä minä olen se lintu,
joka tekee pesänsä pihan puuhun.
Se pieni lintu joka syö hyönteiset pihalta.
Mutta ei silti jätä marjapensaita rauhaan

Minä olen se sade,
joka viilentää maan, kastelee luonnon,
antaa mahdollisuuden elää.
Mutta joka silti voi sortaa tien

Minä olen se aita,
joka suojaa kodin,
se joka pitää vihollisen poissa.
Mutta kuitenkin sulkee maailman ulos

Minä olen kultainen, lempeä ja turvallinen.
Mutta kuten sanottua,
Minä olen myös villi, tuhoava ja jyrkkä

En minä sillä pahaa tarkoita,
Minä olen vain Minä.
Vielä pieni, mutta silti niin suuri.
Niin täynnä elämää

Olenko syntynyt eilen, olenko syntyny tänään?
En tiedä, en välitä.
Minä olen tässä ja olen nyt.
Se on tärkeintä, sillä joskus huomista ei ole
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Re: Nallen runolipas ja vihkojen kannet (uutta 10.6)

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

Lune

Être eux-mêmes,
danser,
chanter,
et de rire de temps en temps.
En vue de l'amour.
Chase la pluie,
écrit des poèmes.
Tout affichage de la lune,
nous dit beaucoup.
Un seul regard pessimiste,
realist vues du moment,
et de l'optimisme romantique de rêve avec des puits.
Afin de disposer de leur propre auto --
dans la gamme qui est de l'oublier.
Et tout simplement pour vivre.
Nuit.
Quelle a été la lumière de la lune.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Gwaeren
Puolituinen
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2007 3:14 am
Paikkakunta: Jossain

Re: Nallen runolipas ja vihkojen kannet (uutta 10.6)

Viesti Kirjoittaja Gwaeren »

(Suomennos "Lune":sta)

Kuu

Olla oma itsensä,
tanssia,
laulaa,
ja nauraa aina välillä.
Jotta voisi rakastaa.
Juosta sateessa,
kirjoittaa runoja.
Jokin kuun katselemisessa,
kertoo meistä hyvin paljon.
Pessimistit vain vilkaisevat,
realisti katsoo hetken,
ja romanttinen optimisti uppoaa siihen unelmiensa kanssa.
Jotta olisi oma itsensä,
on välillä unohdettava kuka on.
Ja vain elettävä.
Hetkessä.
Joka on tehty kuunvalosta.
Maailmanlopun sattuessa keskivertosuomalainen vetää perseet koskenkorvalla
ja nukuttuaan pari päivää kohmeloa pois, kietoutuu turkikseen (koska täällähän
on aina talvi) ja lähtee pilkille; saattaa matkalla potkaista poroa ja karjaista
"PERKELE!"
Vastaa Viestiin