Sivu 2/5

Lähetetty: La Kesä 10, 2006 8:40 pm
Kirjoittaja Elanie
Elanie ilmestyi maailmaan eräänä lumisena iltapäivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli pieni ja he kiertelivät maailmaa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan leikkituuletuskanavat, niinpä ajankuluksi tuli seeprat.

Elanie kehittyi neljännelläkymmenellä varsin öykkärimäiseksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Rehentelystä seuraten hän oli aika tavallinen. Lempiruokaansa muovipuuroa hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Elanie ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän juo ettei tarvitsisi olla selvä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.


Ilmestyin tosiaankin maailmaan lumisena päivänä ja päähäni sain vaaleat hiukset:)
Huih, pelottavan selvänäköistä^^

Lähetetty: La Kesä 10, 2006 9:20 pm
Kirjoittaja Cash
Devil In Heaven nousi kuolleista maailmaan eräänä pilvisenä iltana. Kauempaa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli normaali ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hän oli rakastettu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään lehmät, niinpä ajanvietteeksi tuli televisio.

Devil kehittyi viidennelläkymmenellä varsin luotaantyöntäväksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vihreät silmät.
Himosta johtaen hän oli erityisen antava. Lempiruokaansa pottulaatikkoa hän sai työskennellen suolistajana.

Devil ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän juo karatessaan.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Minähän sanoin että nousin kuolleista ollakseni maailmassa vähän aikaa!!!HAA!

Ihana generaattori^^

Lähetetty: La Kesä 10, 2006 9:40 pm
Kirjoittaja Mon-d
Yanshiita päätti bornata maailmaan eräänä vihreänä yönä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli kadehdittu ja he kävivät vain naapurissa syömässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä mulkoiltiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan sanomalehdet, niinpä mielipuuhaksi tuli lemmikkieläimet.

Yanshiita kehittyi kolmellakymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Kavereista johdatellen hän oli melko juhlivainen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapullia hän sai työskennellen huvipuistotyöntekijänä.

Yanshiita tupakoi perjantaisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo ravintolassa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

en onneks nauranu..XDD

Lähetetty: Ke Kesä 14, 2006 11:29 am
Kirjoittaja Dsamanka
Dsamanka synnytettiin maailmaan eräänä lumisena iltapäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli isohko ja he söivät vain jätteitä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä syrjittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan nousuhumala, niinpä harrastukseksi tuli hajuherneet.

Dsamanka kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin äksyksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä siniset silmät.
Rikkaruohoista huolimatta hän oli erittäin ahdisteleva. Lempiruokaansa purjosoppaa hän sai työskennellen sangonkantajana.

Dsamanka ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan hautajaisissa. Alkoholia hän juo näyttelyssä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.


Höh, minusta tuli sitten sekasikiö.

Lähetetty: Ke Kesä 14, 2006 12:10 pm
Kirjoittaja Cecilia Musta
ja tässähän on Noirin tarina :D

Ce'Noir saapui maailmaan eräänä kirkkaana aamuna. Kaukaa näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli jumaloitu ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä kiusattiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan televisio, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli sanakirjat.

Ce'Noir kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ystävälliseksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Rikkaruohoista päätellen hän oli suuresti lupsakka. Lempiruokaansa soossia hän sai työskennellen sangonkantajana.

Ce'Noir ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka sunnuntai. Alkoholia hän juo kertoessaan huonoja uutisia.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

Lähetetty: Ke Kesä 14, 2006 7:54 pm
Kirjoittaja Autumn Heart
Autumn Heart avasi silmänsä maailmaan eräänä kuumana päivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli iso ja he elivät kurjuudessa. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ihannoitiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan leikkikalut, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli siat.

Autumn kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä vihreät silmät.
Työttömyydestä päätellen hän oli todella lutunen. Lempiruokaansa styroxpuuroa hän sai työskennellen sisustajana.

Autumn tupakoi kesäisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän käyttää ollessaan sairas.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


:lol: Ja vielä omalla nimelläni:

Jaana syntyi maailmaan eräänä pimeänä aamuyönä. Kaukaa näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli keskiluokkainen ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä kiusattiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan leikkihevoset, niinpä ammatiksi tuli itsepuolustuslajit.

Jaana kehittyi neljännelläkymmenellä varsin miehekkääksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Amalgaamipaikoista johtuen hän oli todella ääliö. Lempiruokaansa ranskalaisia ja pizzaa hän sai työskennellen autonkuljettajana.

Jaana ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo ettei olisi ääliö.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.


Pitkistä kynsistä kyllä olen saanut kuulla kommenttia, mutten laskisi sitä kiusaamiseksi.

Lähetetty: To Kesä 22, 2006 1:03 pm
Kirjoittaja yashmine
Yashmine päätti putkahtaa maailmaan eräänä kauniina aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli sairas ja he antoivat vähästään muille. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä ihannoitiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään juurekset, niinpä ammatiksi tuli televisio.

Yashmine kehittyi kolmannellakymmenellä varsin yksinkertaiseksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Intohimoisuudesta johdatellen hän oli aika naurettava. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen sisustajana.

Yashmine tupakoi ja käyttää nuuskaa paljon. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan humalassa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


...*reps* En juo alkoholia edes ollessani humalassa. Joo, sehän sopii. xDD
Ja vai niin, vai niin, olen myös sitoutumiskammoinen. Näin meillä.

Ja sitten omalla nimelläni. xDD

Silja paukahti maailmaan eräänä karmeana päivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli omavarainen ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän opetti muita, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen vanhemmistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan samoilu, niinpä ajankuluksi tuli paperihiutaleet.

Silja kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin anteliaaksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Ärhentelystä johtuen hän oli suuresti kiva. Lempiruokaansa jauhelihamössöpiirakoita hän sai työskennellen verottajana.

Silja ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka perjantai. Alkoholia hän juo että saisi turpaansa.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.



...Joo ehkä en sano mitään. xDD Muuta kuin sen että kivaa on. Joskus uudestaan. Håhåhå. Oli kyllä aika paras.

Lähetetty: La Kesä 24, 2006 9:29 pm
Kirjoittaja Surkusiipi
Surkusiipi päätti syntyä maailmaan eräänä sumuisena aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli varakas ja he soivät vain luonnonantimia. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä tönittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan itsepuolustuslajit, niinpä mielipuuhaksi tuli kukkien katselu.

Surkusiipi kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin epäluotettavaksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Kasvatuksesta johtaen hän oli suuresti juhlivainen. Lempiruokaansa näkkileipää ja vihanneksia hän sai työskennellen verottajana.

Surkusiipi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän kauppaa alaikäisille.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.


En kyllä aivan tunnistanut itseäni tuosta, mutta mikäs siinä... :D Emmä oo mies!

Lähetetty: Ti Kesä 27, 2006 6:16 pm
Kirjoittaja Mirell
Mirell tipahti maailmaan eräänä kuivana iltana. Tunnin päästä näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli giganttinen ja he olivat liian likinäköisiä nähdäkseen nälkää. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä autettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan sukellusveneet, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli pakettiliimat.

Mirell kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kovaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä mustat silmät.
Itkuisuudesta johdatellen hän oli suuresti elämänmyönteinen. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen viulistinapulaisena.

Mirell tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän juo kertoessaan huonoja uutisia.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.


xDDDD Mahtava elämä on tiedossa, kun oli upea alkukin... sekäsikiö... liian likinäköisiä nähdäkseen nälkää... Ja musta tukka sitten vanhempana! ^^

Lähetetty: La Heinä 01, 2006 10:20 pm
Kirjoittaja Katherien
Katherien päätti herätä henkiin maailmaan eräänä likaisena aamuyönä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli rupinen ja he nauroivat köyhille. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään paperiarkit, niinpä ajankuluksi tuli jakopäähihnat.

Katherien kehittyi neljännelläkymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä mustat silmät.
Kavereista huolimatta hän oli melko himottava. Lempiruokaansa näkkileipää ja vihanneksia hän sai työskennellen fiiliksen nostajana.

Katherien tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän juo ostaessaan autoa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.
"Perhe oli rupinen ja he nauroivat köyhille." < Ei reps. :D Ja noi punaset hiukset ois aika kivat, ihan oikeasti. Mrr, en käytä nuuskaa, enkä polta. Enkä kyllä pahemmin juo alkoholiakaan.

Aika hassu tuo jutska.

Lähetetty: Su Heinä 02, 2006 12:11 am
Kirjoittaja Haaska
Näin tylsyyteen pitipäs minunkin käydä kokeilemassa tuota.

Haaska päätti bornata maailmaan eräänä karmeana aamuyönä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli mielettömän iso ja he söivät paljon. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä kiusattiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan asuntovaunut, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli saastuttaminen.

Haaska kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin luotettavaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä mustat silmät.
Geologiasta johdatellen hän oli suuresti sekopäinen. Lempiruokaansa tusseja hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Haaska tupakoi pari toppaa päivässä. Alkoholia hän juo kunnes kuolee.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Tusseja? En minä syö tusseja!

Lähetetty: Su Heinä 02, 2006 9:34 pm
Kirjoittaja Unikeko
Unikeko päätti nousta elämään maailmaan eräänä kauniina aamupäivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli sairas ja he antoivat vähästään muille. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei katsottu kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään auttaminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli paperilennokit.

Unikeko kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin dorkaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Vihasta seuraten hän oli hyvin imbesilli. Lempiruokaansa kiisseliä hän sai työskennellen vorona.

Unikeko tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan urheilutapahtumassa. Alkoholia hän juo terassilla.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.


Heih! En minä ole dorka enkä imbesilli, vai olenko!? :shock:

Lähetetty: Ma Heinä 03, 2006 12:53 am
Kirjoittaja Fanyare
"Johanna nousi elämään maailmaan eräänä loskaisena iltana. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli vihattu ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä kiusattiin etunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan sairastelu, niinpä mielipuuhaksi tuli tietokoneet.

Johanna kehittyi neljännelläkymmenellä varsin ymmärtäväiseksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Rakkauden kaipuusta johtuen hän oli suuresti tomera. Lempiruokaansa jauhelihamössöpiirakoita hän sai työskennellen timpurina.

Johanna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän käyttää ollessaan sairas.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se."


Ookoo. xD

Lähetetty: Ma Heinä 03, 2006 2:01 pm
Kirjoittaja Sansku
Sansku avasi silmänsä maailmaan eräänä kuivana iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli hermoton ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä ei moksittu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan kukkien kasvatus, niinpä mielipuuhaksi tuli maastoautot.

Sansku kehittyi neljännelläkymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Ärhentelystä huolimatta hän oli erittäin ääliö. Lempiruokaansa makkarapizzaa hän sai työskennellen kardaaninrasvaajana.

Sansku ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
Ja omalla nimellä:
Sanna-Leena tuuppautui maailmaan eräänä kuumana päivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan laastarit, niinpä mielipuuhaksi tuli linnut.

Sanna-Leena kehittyi toisellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Haureudesta päätellen hän oli erittäin sekopäinen. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Sanna-Leena ei tupakoi eikä nuuskaa koska on fiksu ihminen. Alkoholia hän ei juo yleensä.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se
Asia selvä. :D Tupakkaa ja nuuskaa en käytä. Enkä oikeastaan alkoholiakaan. Olen fiksu. :D

Lähetetty: Ma Heinä 03, 2006 3:55 pm
Kirjoittaja Orkrist
Orkrist paukahti maailmaan eräänä painostavana aamuyönä. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli kaunis ja he olivat liian likinäköisiä nähdäkseen nälkää. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan sivuvaunulliset moottoripyörät, niinpä ajanvietteeksi tuli öylätit.

Orkrist kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin komeaksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Rehentelystä seuraten hän oli melko lupsakka. Lempiruokaansa vehnäpuuroa hän sai työskennellen huvipuistotyöntekijänä.

Orkrist tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo kertoessaan kaskuja.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.
Mielenkiintoista. :D Ainakaan tähän mennessä ei ole tullut käytetyksi nuuskaa eikä juurikaan alkoholia, tupakoinnista puhumattakaan :D Ja omalla nimellä:
Saana avasi silmänsä maailmaan eräänä pyöreänä päivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli varakas ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hän oli pidetty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään taikatemput, niinpä viihteeksi tuli sanakirjat.

Saana kehittyi kuudennellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä oranssit silmät.
Ulkomuodosta seuraten hän oli hyvin inhottava. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen hiustenpesijänä.

Saana ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo jotta jano lähtisi.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.