Minkä värinen aurasi on?

Kaikki linkit johtavat pois Loftiksesta.

Valvojat: Frim, Celeb

Lumida
Örkki
Viestit: 134
Liittynyt: Pe Loka 07, 2005 11:01 pm
Paikkakunta: Heinola 10

Viesti Kirjoittaja Lumida » Ke Marras 28, 2007 10:31 am

Olen ihan kristalli, mutta mielestäni lilakin olisi ollut aika lähellä luonnettani. :shock:

Kirkas kristalli on harvinainen auran väri. Kristalli-ihmisen oma aura on läpinäkyvä, ja hän pystyy omaksumaan siihen minkä tahansa auran värin, ympäristönsä mukaan. Hän on kameleontti, joka vaihtaa väriä aina sen mukaan, kuka sillä hetkellä vaikuttaa häneen voimakkaimmin. Värin mukana hän adoptoi myös sille ominaiset käytös- ja ajattelutavat.

Tämän ansiosta kristalli tulee toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Hän heijastaa kohtaamilleen ihmisille näiden omaa väriä, ja ihmiset kokevat löytäneensä todellisen sielunkumppanin - oivaltamatta, että kristallin väri voi vaihtua silmänräpäyksessä aivan toiseksi.

Mitä enemmän kristallin ympärillä on eri värisiä auroja, sitä vaihtelevamaksi hänen oma käytöksensä - ja koko persoonallisuutensa - muuttuu. Koska kristalli vetää värejä puoleensa, saattavat herkimmät ihmiset tuntea hänen lähellään oman energiansa vähenevän.

Vahva kristalli on kuitenkin synnynnäinen parantaja, hän voi toimia kanavana parantaville voimille. Kristalli pystyy auttamaan ihmisiä avaamaan solmukohtiaan ja tekemään tilaa luonnolliselle, minästä lähtevälle parantumiselle. Parantajan tehtävässä kristalli kykenee pitämään omat tunteensa poissa tieltä, avaten kanavat puhtaalle parannusvoimalle.

Kristalli ei kuitenkaan aina tunnista parantajan kykyjään, ne saattavat jopa pelottaa häntä. Parantajan rooli on vaativa, voimia vievä, ja kristalli onkin usein fyysisesti hyvin hauras.

Epätavallisen herkkyytensä vuoksi kristalli pystyy parantamaan vain yhden ihmisen kerrallaan, ja tarvitsee paljon rauhaa ja hiljaisuutta pitääkseen oman auransa puhtaana, kirkkaana. Liian monien ihmisten ympäröimänä kristalli imee liian monia värejä auraansa ja menee tukkoon.
Like the birds in the sky we are flying so high,
without making any kind of sacrifice.
---
Don't smell the flowers
They're an evil drug to make you lose your mind
Don't dream of women
'Cause they only bring you down

Lectera
Örkki
Viestit: 61
Liittynyt: To Marras 15, 2007 9:44 am
Paikkakunta: kolme käpyä korvesta vasemmalle

Viesti Kirjoittaja Lectera » Ke Marras 28, 2007 10:49 am

Punainen on voimakkaasti fyysinen auran väri. Punainen haluaa ilmaista itseään kehonsa avulla ja on hyvin sensuelli. Punainen elää tässä hetkessä, innostuu herkästi uusista asioista ja ottaa rohkeasti vastaan elämän antamia haasteita luottaen itseensä ja omiin kykyihinsä.

Punaisen ihmisen todellisuus on fyysistä ja hän haluaa itse päästä konkreettisesti vaikuttamaan ympäristöönsä. Punainen uskoo vai sen minkä itse näkee. Hän ei ajattele abstraktisti, vaan todellisuus on hänelle juuri sitä miltä se näyttää., maistaa, tuoksuu tai tuntuu. Pohdiskelu ja spekulointi on punaisen ihmisen mielestä usein täyttä turhuutta ja ajan hukkaa. Miksi turhaan pohtia ikuisuutta, kun meillä on tämä hetki elettävänä ja koettavana?

Punainen haluaa todisteet ennen kuin uskoo jonkin asian olemassaoloon. Vain se on relevanttia, millä on fyysinen olomuoto. Vastaavasti punainen osaa myös täysin siemauksin nauttia elämän fyysisistä iloista. Hänelle elämä on konkreettista kokemista, ei mikään illuusio, eikä hän yritä paeta todellisuutta mihinkään mielikuvitusmaailmaan.



>Voi helkkarin kuustoista :D Ei kuvaa minua tippaakaan xDD
~We are creatures of the underworld, we can't afford to love~

Tinuviel
Örkki
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Heinä 21, 2004 5:04 pm
Paikkakunta: Harmaat satamat

Lila

Viesti Kirjoittaja Tinuviel » La Joulu 01, 2007 11:51 pm

Ahem... minä olen lila. Aika yllättävää, sillä en tunne oloani kovin lilaksi. :D En ole (yleensä) niin herkkä enkä omissa maailmoissani, sellainen taisin olla enemmän lapsena. Mutta ehkä tässä hetkessä on jotain lilaa. :p Olen tehnyt testin muutaman kerran aiemminkin ja saanut okran, violetin ja sinisen. Niin sitä ihminen muuttuu...

Nasty
Örkki
Viestit: 159
Liittynyt: To Huhti 05, 2007 5:24 pm
Paikkakunta: Ruukki

Viesti Kirjoittaja Nasty » To Joulu 06, 2007 2:56 pm

Minäkin olen lila. Se on totta. Ainakin melkein. En ole ihan varma...

Avatar
nathron
Örkki
Viestit: 32
Liittynyt: La Syys 22, 2007 4:17 pm
Paikkakunta: Atuanin Hautaholvit
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nathron » To Joulu 06, 2007 4:20 pm

Lila myös, pitää paikkansa melkein täysin. Ihme kyllä.
Four winds will guide us.

Shamandalie
Örkki
Viestit: 34
Liittynyt: Ti Loka 02, 2007 7:22 pm
Paikkakunta: Soul Society, Kuchiki Mansion

Viesti Kirjoittaja Shamandalie » To Joulu 06, 2007 4:45 pm

Vielä yksi lila ilmoittautuu :D
Life is pretty tough, but just think how much tougher it would be if you couldn't sleep a third of it away.

Avatar
Sparks
Halipallero
Viestit: 1674
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:57 pm
Paikkakunta: Oma punkka

Viesti Kirjoittaja Sparks » To Joulu 06, 2007 6:29 pm

Tulen rikkomaan lilaketjua olemalla sininen, sen kuvaus oli useampaankin kertaan tuolla ensimmäisellä sivulla. Osaksi osuvaa ja osaksi ei, en minä kyllä nyyhkyleffoille tapaa parkua, en edes pahemmin pidä niistä, enkä nyt aivan noin hipiksi itseäni koe xD
Vuoden Slasheri 2004-2006 & Loftishengetär 2007-2010

Give Me A Lifetime Of Memories.

Jordan
Örkki
Viestit: 25
Liittynyt: La Tammi 21, 2006 1:29 pm
Paikkakunta: talven ihmemaa

Viesti Kirjoittaja Jordan » La Joulu 08, 2007 9:24 pm

Ja minä olin punainen. Oikeastaan pitää aika hyvin paikkansa tuo että olen vähän analyyttinen enkä usko ennen kuin näen. Ja tavallaan myös tuo fyysisyys vaikkei se viime aikoina oikein ole näkynyt. Ja tuo itsevarmuus.. Noh, sekin on vähän hakusessa.. xP
~Vuoden Actionficcaaja 2004~
~Vuoden Comeback 2007~ <3

Avatar
Yunic
Örkki
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Marras 03, 2006 5:04 pm
Paikkakunta: Horisontin takana

Viesti Kirjoittaja Yunic » To Joulu 27, 2007 4:56 pm

Ensimmäinen Oranssi

Oranssi ihminen etsii jännitystä elämäänsä ja uskaltaa ottaa isojakin riskejä. Vaaran tunne on hänelle eteenpäin vievä, kiihottava voima ja hän haastaa mielellään koko ympäristönsä etsimään omia rajojaan.

Oman elämän asettaminen vaaraan on sellainen adrenaliiniruiske oranssille ihmiselle, että oikeastaan vasta äärimmäiset kokemukset kuolemaa uhmaten saavat hänet tuntemaan tyydytystä ja onnistumista. Oranssi ihminen hyppää huikaisevia benji-hyppyjä, valloittaa vuorten huippuja ja rakastaa ääriolosuhteiden tuomia haasteita.

Oranssi ihminen elää täysillä vasta silloin, kun haasteet ovat riittävän suuret. Kaikki muu elämä on hänelle vain pasiivista olemassoloa - ja vasta seuraavan haasteen löytäminen saa veren taas kiertämään hänen suonissaan.

Muita vahvoja; sammaleen vihreä, harmaa, punainen
Now I know what you've been through
The tears you've tried to hide
Let me prove my trust in you
I'll stand right by your side

Will my arms be strong enough
To take you through the night
Will my arms be strong enough
To lead you to the light

Safiron
Samooja
Viestit: 514
Liittynyt: La Tammi 29, 2005 4:29 pm
Paikkakunta: Omatekemä satumaa

Viesti Kirjoittaja Safiron » Ti Tammi 01, 2008 5:59 pm

Päävärinä kuulemma sininen, muina väreinä lila, indigo ja kristalli. Voisin jopa allekirjoittaa...
"...And I demand
You put my heart back in my hand
And wipe it clean
From the mess you made of me"
-Emilie Autumn: I want my innocence back

Vuaren beta 08 *kumartaa ja jatkaa nillitystä*

Avatar
Darial Kuznetsova
Samooja
Viestit: 431
Liittynyt: Pe Marras 09, 2007 5:25 pm
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Darial Kuznetsova » Ti Tammi 01, 2008 6:15 pm

Ja taas lila...
Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä ²haihattelijaa², joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.

Aurassasi voimakkaita:
magenta;kristalli;
Jos oli nimi niin kuka sitä muistaa, jos oli kasvot niin ne helppo oli unohtaa.
Jos oli sydän niin se helppo oli poistaa ja pyörät pyörii, päivät itseään toistaa...

Sydänpuu - Mustaan Uneen (Jani Liimatainen)

Avatar
sprig
Puolituinen
Viestit: 265
Liittynyt: Su Joulu 09, 2007 6:31 pm

Viesti Kirjoittaja sprig » Ti Tammi 01, 2008 6:35 pm

Olen sammaleen vihreä. Se on ihan hyvä väri, oikeastaan lempivärini jos olisi pakko päättää joku lempiväri. Ja kyllä tuo kuvauskin aika lähelle osuu.

Sammaleen vihreä metsän sävy aurassa muodostaa sillan fyysisen ja henksien maailman välille. Sammaleen vihreä ihminen kokee ensin ja analysoi sitten kokemansa. Sammaleen vihreä auran väri kertoo ihmisen tarpeesta turvallisuuteen, pysyvyyteen ja sekeään logiikkaan. Hän selviytyy parhaiten ympäristössä, jossa säännöt ovat selkeät ja rajat tarkat, jossa teon seuraukset ovat loogiset ja välittömät.

Sammaleen vihreä muistuttaa harmaata siinä, että he käsittelevät maailmaa hyvin analyyttisesti ja järjestelmällisesti, mutta sen ohella hänellä on harmaata ihmistä humattavasti intuitiivisempi kyky havainnoida ympäristöään.

Sammaleen vihreällä ihmisellä on yleensä kyky määrittää etäisyyksiä ja esineiden kokoja käsittämättömän tarkasti vain silmämääräisesti arvioimalla, tai kädessään punnitsemalla.

Sammaleen vihreän ihmisen suhde ympäristöönsä on sekä kokemukseen perustuva että vaistonvarainen.


Ja laitoinpa tämän kuvauksenkin tähän jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan. Olen näemmä ainoa tätä väriä. ^^
EpäLotR-ficcaaja 2009
Runoilija 2010

arpikudos
Örkki
Viestit: 16
Liittynyt: La Elo 12, 2006 1:47 pm

Viesti Kirjoittaja arpikudos » Ma Tammi 14, 2008 5:49 pm

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä ²haihattelijaa², joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.
Aurassasi voimakkaita:

kristalli;
Birds are free when they fly, we are free when we die

Avatar
Phoenix
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Elo 01, 2005 12:21 am
Paikkakunta: Lórien

Viesti Kirjoittaja Phoenix » La Tammi 19, 2008 3:51 pm

Olen myös lila. Valitettavasti se on täysin totta. Todellisuuteen palaaminen on kova ja karkea pudotus...
"Here you leave today and enter the world of Yesterday, Tomorrow and Fantasy"

Avatar
Jussi
Metsähaltia
Viestit: 643
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:29 pm

Viesti Kirjoittaja Jussi » La Tammi 19, 2008 5:41 pm

Minulle tuli keltainen.

Keltainen on koko aurakentän iloisin persoona, Hän on energinen, valoisa ja leikkisä persoona, jonka valoisuus, lämpö ja optimismi hurmaavat toisetkin ihmiset. Keltaisen ihmisen elämän täyttymys on tuottaa iloa toisille, nauttia elämästä ja auttaa koko planeettaa voimaan paremmin.

Keltainen voi olla hyvinkin ujo ja herkkä, mutta myös juhlien keskipiste. Hänellä on loistava huumorintaju, ja hän iloitsee saadessaan toisetkin nauramaan. Keltainen uskoo, että elämä on olemassa siksi, että siitä nautittaisiin. Hän rakastaa vapautta ja tarttuu hetkeen. Hymy huulillaan hän muistuttaa toisille, ettei elämää sen enempää kuin itseäänkään pidä ottaa liian vakavasti.

Työ ei keltaiselle ihmiselle ole muuta kuin ikävä velvollisuus, josta hän mieluusti kokonaan luopuisi - ellei ole sattunut saamaan itselleen työtä, joka on hauskaa ja kevyttä, ja jossa hän pääsee vapaasti totoeuttamaan itseään.

Luonto ja eläimet ovat keltaiselle hyvin tärkeitä, ja jos hän johonkin suhtautuu vakavasti, se on luonnon suojelu. Eläimet, erityisesti koirat tuntevat luontaista vetoa keltaista ihmistä kohtaan.


Osa pitää kyllä aika hyvin paikkansa. :D Ei kyllä kaikki. Luonnon suojelu ei nyt ihan niin tärkeää ole minulle. Enkä kyllä sanoisi hurmaavani ihmisiä valoisuudellani, lämmölläni ja optimismillani. Mutta varmaan sopivin väri minulle.
I wish there was a way to know you're in the good old days before you've actually left them.

Lukittu