Minkä värinen aurasi on?

Kaikki linkit johtavat pois Loftiksesta.

Valvojat: Frim, Celeb

Crysta El Roof

Minkä värinen aurasi on?

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/vari.shtml

Ihan mielenkiintoinen testi. Itselleni tuli kristalli:

Kirkas kristalli on harvinainen auran väri. Kristalli-ihmisen oma aura on läpinäkyvä, ja hän pystyy omaksumaan siihen minkä tahansa auran värin, ympäristönsä mukaan. Hän on kameleontti, joka vaihtaa väriä aina sen mukaan, kuka sillä hetkellä vaikuttaa häneen voimakkaimmin. Värin mukana hän adoptoi myös sille ominaiset käytös- ja ajattelutavat.

Tämän ansiosta kristalli tulee toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Hän heijastaa kohtaamilleen ihmisille näiden omaa väriä, ja ihmiset kokevat löytäneensä todellisen sielunkumppanin - oivaltamatta, että kristallin väri voi vaihtua silmänräpäyksessä aivan toiseksi.

Mitä enemmän kristallin ympärillä on eri värisiä auroja, sitä vaihtelevamaksi hänen oma käytöksensä - ja koko persoonallisuutensa - muuttuu. Koska kristalli vetää värejä puoleensa, saattavat herkimmät ihmiset tuntea hänen lähellään oman energiansa vähenevän.

Vahva kristalli on kuitenkin synnynnäinen parantaja, hän voi toimia kanavana parantaville voimille. Kristalli pystyy auttamaan ihmisiä avaamaan solmukohtiaan ja tekemään tilaa luonnolliselle, minästä lähtevälle parantumiselle. Parantajan tehtävässä kristalli kykenee pitämään omat tunteensa poissa tieltä, avaten kanavat puhtaalle parannusvoimalle.

Kristalli ei kuitenkaan aina tunnista parantajan kykyjään, ne saattavat jopa pelottaa häntä. Parantajan rooli on vaativa, voimia vievä, ja kristalli onkin usein fyysisesti hyvin hauras.

Epätavallisen herkkyytensä vuoksi kristalli pystyy parantamaan vain yhden ihmisen kerrallaan, ja tarvitsee paljon rauhaa ja hiljaisuutta pitääkseen oman auransa puhtaana, kirkkaana. Liian monien ihmisten ympäröimänä kristalli imee liian monia värejä auraansa ja menee tukkoon.


Noilta sivuilta löytyy muitakin testejä, suosittelen jos sattuu olemaan tylsä päivä :wink:
Celebaelin
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:45 pm

Viesti Kirjoittaja Celebaelin »

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä ²haihattelijaa², joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.



Jaa...:D No.. Aika kuvaava mutta minussa on myös jotain sosiaalista ja minulla on aika paljon hyviä ystäviä ja minulla on suuri tarve rakastaa. :D Yleensä palan suurella liekillä yhteen asiaan/ihmiseen keskittyen Ei siis täydellinen kuvaus mutta toinen puolisko on hyvin edustettuna.
All you need is love...
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Minä olen harmaahiiri.

Harmaa ihminen pitää sisimmät tunteensa ja ajatuksensa salassa, ulospäin näkyy vain harmaan ihmisen veitsenterävä äly ja pettämätön logiikka.

Harmaa ihminen analysoi jokaisen tilanteen tarkasti ennen kuin tekee oman siirtonsa. Hän on hyvin tarkka eikä halua jättää mitään huomiotta. Sen vuoksi hänen on myös saatava edetä omaan tahtiinsa - häntä on melko mahdotonta vauhdittaa tai pakottaa päätökseen ennen kuin hän on siihen valmis.

Harmaa ihminen ei syöksy uusiin tilanteisiin eikä ihmissuhteisiin. Hän haluaa, että pohjatyö on tehty kunnolla, niin ettei ole pelkoa seinien romahtamisesta.

Harmaa ei ota turhia riskejä. Hän punnitsee plussat ja miinukset ja kartoittaa vaarat ennen kuin etenee yhtään askelta. Ja senkin jälkeen hän etenee hyvin järjestelmällisesti, tarkasti harkitun suunitelman mukaisesti.

Harmaa ihminen sortuu helposti rutiineihin, eikä ollenkaan pidä siitä, jos joutuu niitä muuttamaan. Sopeutuminen uusiin tilanteisiin, ihmisiin ja ympäristöihin vie harmaalta ihmiseltä hyvin kauan - jos onnistuu ollenkaan.

Harmaan analyyttisesta järjestelmällisyydestä seuraa helposti myös jäykkyyttä ja joustamattomuutta. Harmaan ihmisen turvallisuuden tunne perustuu siihen, että asiat tehdään niin kuin ne on aina ennenkin tehty, ja siksi harmaa ihminen vastustaa kaikenlaista muutosta.

Aurassasi voimakkaita:

sammaleen_vihrea;kristalli;turkoosi;


Kyllähän minun persoonallisuuttani noinkin voi halutessaan kuvata. Pidin erityisesti tuosta kohdasta, jossa puhuttiin veitsenterävästä älystä. ;)
Viimeksi muokannut Mithrellas, Ke Marras 14, 2007 12:13 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Sininen on aurakentän hellä hoivaaja. Hän tekee kaiken sydämensä ja tunteittensa ohjaamana. Hänen elämäntarkoituksensa on rakastaa toisia, opettaa toisille rakkaudesta ja saada tuntea olevansa rakastettuja. Elämän arvojärjestyksessä hänellä on kolme asiaa ylitse muiden: rakkaus, ihmissuhteet ja henkisyys.

Sininen on usein opettaja, terapeutti tai sairaanhoitaja. Hän haluaa auttaa toisia ja saada kaikki tuntemaan itsensä rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Ihmiset kääntyvät helposti sinisen puoleen saadakseen apua, tukea ja ymmärrystä, koska ovat tottuneet siihen, että sininen on aina olemassa heitä varten, heidän käytettävissään.

Vaikka sininen tarjoaakin toisille sen olkapään, jota vasten voi nyyhkyttää ulos murheensa, on hän itse myös herkästi kyynelissä. Hän itkee katsoessaan television nyyhkyleffoja, hän itkee ollessaan iloinen, surullinen, loukkaantunut tai suuttunut - ja silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä.


Kyllä tämä pitää ihan hyvin paikkansa ^^ Tosin tuo ensimmäinen kappale kuulostaa niin hipiltä, en mie koko aikaa hehkuta että voi kun te kaikki rakastaisitte toisianne niin kaikki olisi hyvin. :D
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Nemesis
Örkki
Viestit: 183
Liittynyt: Ma Helmi 27, 2006 9:23 am
Paikkakunta: Varjojen Kaupunki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nemesis »

Sininen (wohoo!).

Sininen on aurakentän hellä hoivaaja. Hän tekee kaiken sydämensä ja tunteittensa ohjaamana. Hänen elämäntarkoituksensa on rakastaa toisia, opettaa toisille rakkaudesta ja saada tuntea olevansa rakastettuja. Elämän arvojärjestyksessä hänellä on kolme asiaa ylitse muiden: rakkaus, ihmissuhteet ja henkisyys.

Sininen on usein opettaja, terapeutti tai sairaanhoitaja. Hän haluaa auttaa toisia ja saada kaikki tuntemaan itsensä rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Ihmiset kääntyvät helposti sinisen puoleen saadakseen apua, tukea ja ymmärrystä, koska ovat tottuneet siihen, että sininen on aina olemassa heitä varten, heidän käytettävissään.

Vaikka sininen tarjoaakin toisille sen olkapään, jota vasten voi nyyhkyttää ulos murheensa, on hän itse myös herkästi kyynelissä. Hän itkee katsoessaan television nyyhkyleffoja, hän itkee ollessaan iloinen, surullinen, loukkaantunut tai suuttunut - ja silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä.



Mukavaa...
I've found a world where love and dreams and darkness all collide
Maybe this time we can leave our broken world behind


Vuoden Beta 2010
Avatar
Vampiria
Örkki
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Loka 18, 2006 7:15 pm
Paikkakunta: Lothlórien/Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vampiria »

Minulle tuli väriksi lila.

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä 'haihattelijaa', joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.


Tuohan vastasi luonnettani lähes täydellisesti :'>.
Nilmë ná ve lótë ya losta tennoio.
Mëoi
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: To Maalis 15, 2007 3:29 pm
Paikkakunta: Imladris

Viesti Kirjoittaja Mëoi »

Minulle tuli KELTAINEN

Keltainen on koko aurakentän iloisin persoona, Hän on energinen, valoisa ja leikkisä persoona, jonka valoisuus, lämpö ja optimismi hurmaavat toisetkin ihmiset. Keltaisen ihmisen elämän täyttymys on tuottaa iloa toisille, nauttia elämästä ja auttaa koko planeettaa voimaan paremmin.

Keltainen voi olla hyvinkin ujo ja herkkä, mutta myös juhlien keskipiste. Hänellä on loistava huumorintaju, ja hän iloitsee saadessaan toisetkin nauramaan. Keltainen uskoo, että elämä on olemassa siksi, että siitä nautittaisiin. Hän rakastaa vapautta ja tarttuu hetkeen. Hymy huulillaan hän muistuttaa toisille, ettei elämää sen enempää kuin itseäänkään pidä ottaa liian vakavasti.

Työ ei keltaiselle ihmiselle ole muuta kuin ikävä velvollisuus, josta hän mieluusti kokonaan luopuisi - ellei ole sattunut saamaan itselleen työtä, joka on hauskaa ja kevyttä, ja jossa hän pääsee vapaasti totoeuttamaan itseään.

Luonto ja eläimet ovat keltaiselle hyvin tärkeitä, ja jos hän johonkin suhtautuu vakavasti, se on luonnon suojelu. Eläimet, erityisesti koirat tuntevat luontaista vetoa keltaista ihmistä kohtaan.


No jaa. Muutama seikka menee perseelleen sillä pidän erityisesti kissoista, haluan tehdä fyysisesti raskasta työtä enkä ole kovin ujokaan
"Emma, näytät aivan Nazgúlilta jolla on vakava AD/HD.."

Ent. Kyoshiro
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Sininen minäkin.

Sininen on aurakentän hellä hoivaaja. Hän tekee kaiken sydämensä ja tunteittensa ohjaamana. Hänen elämäntarkoituksensa on rakastaa toisia, opettaa toisille rakkaudesta ja saada tuntea olevansa rakastettuja. Elämän arvojärjestyksessä hänellä on kolme asiaa ylitse muiden: rakkaus, ihmissuhteet ja henkisyys.

Sininen on usein opettaja, terapeutti tai sairaanhoitaja. Hän haluaa auttaa toisia ja saada kaikki tuntemaan itsensä rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Ihmiset kääntyvät helposti sinisen puoleen saadakseen apua, tukea ja ymmärrystä, koska ovat tottuneet siihen, että sininen on aina olemassa heitä varten, heidän käytettävissään.

Vaikka sininen tarjoaakin toisille sen olkapään, jota vasten voi nyyhkyttää ulos murheensa, on hän itse myös herkästi kyynelissä. Hän itkee katsoessaan television nyyhkyleffoja, hän itkee ollessaan iloinen, surullinen, loukkaantunut tai suuttunut - ja silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä.


Olihan tuossa aika paljonkin minua...
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
SiRiuS
Ocean Soul
Viestit: 1044
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:54 pm
Paikkakunta: Hamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja SiRiuS »

Veikkasin etukäteen, että olen sininen, ja sehän sieltä sitten tulikin... :roll:
Tykkäätkö hevisedistä?

Vuoden 2006 RPS-ficcaaja.
Kuva
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Minäkin olen sininen, ja sen luonnehdinta kun on täällä niin monesti, niin en laita sitä enää. :wink: Aika hyvin taitaa sopia minuun..
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Olipas uskottava tulos, punainen tällä:


Punainen on voimakkaasti fyysinen auran väri. Punainen haluaa ilmaista itseään kehonsa avulla ja on hyvin sensuelli. Punainen elää tässä hetkessä, innostuu herkästi uusista asioista ja ottaa rohkeasti vastaan elämän antamia haasteita luottaen itseensä ja omiin kykyihinsä.

Punaisen ihmisen todellisuus on fyysistä ja hän haluaa itse päästä konkreettisesti vaikuttamaan ympäristöönsä. Punainen uskoo vai sen minkä itse näkee. Hän ei ajattele abstraktisti, vaan todellisuus on hänelle juuri sitä miltä se näyttää., maistaa, tuoksuu tai tuntuu. Pohdiskelu ja spekulointi on punaisen ihmisen mielestä usein täyttä turhuutta ja ajan hukkaa. Miksi turhaan pohtia ikuisuutta, kun meillä on tämä hetki elettävänä ja koettavana?

Punainen haluaa todisteet ennen kuin uskoo jonkin asian olemassaoloon. Vain se on relevanttia, millä on fyysinen olomuoto. Vastaavasti punainen osaa myös täysin siemauksin nauttia elämän fyysisistä iloista. Hänelle elämä on konkreettista kokemista, ei mikään illuusio, eikä hän yritä paeta todellisuutta mihinkään mielikuvitusmaailmaan.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Minäpäs olen ensimmäinen vihreä^^ Katselin ensin kysymyksiä, joten ei vihreä ollut yllätys.

Vihreä on yksi voimakkaimmista auran väreistä. Vihreä ihminen on erittäin älykäs. Hänen oivalluksensa on terävää ja nopeaa, hän on hahmottanut ongelman ytimen ja keksinyt ratkaisun ennen kuin toiset ovat edes epäilleet jonkin olevan pielessä. Mutta koska eteneminen alkupoisteestä päätepisteeseen on vihreälle niin nopeaa ja vaivatonta, häntä ei juurikaan huvita jäädä näpertelemään välivaiheiden kanssa.

Liian yksityiskohtaisesti määritelty projekti on vihreälle tylsä. Hän haluaa kehittää idean, laatia suunitelman ja antaa sitten toisten toteuttaa sen ja hoitaa hänelle itselleen tylsät yksityiskohdat.

Vihreä ihminen vetää puoleensa niin valtaa kuin rahaakin. Hän on nopean älynsä ansiosta erittäin tehokas ja halutessaan hyvinkin järjestelmällinen. Vihreä tunnistaa kaavat ja löytää ratkaisut nopeasti - ja kirjoittaa mielellään itselleenkin muistilistoja ruksattaviksi.

Jos vihreä saa itselleen valtaa, hänelle ei mikään ole mahdotonta. Hän on hyvin tavoitehakuinen ja määrätietoinen pyrkiessään omaan tavoitteeseensa. Tämän seurauksena vihreä myös helposti uppoutuu tyhönsä kaiken muun unohtaen.

Vihreä on myös erittäin voitontahtoinen ja kilpailuhenkinen. Hän ottaa mielellään riskejä ja saattaa sortua uhkapelin pauloihin, ainakin jos voitot ovat tarpeeksi suuria.

Vahvatahtoinen vihreä oli toidennäköisesti se, joka keksi lauseen "It is my way - or the highway". Hänen mielestään hänen vaihtoehtonsa on ainoa oikea - ja älynsä turvin hän yleensä vakuuttaa, tai ainakin vaientaa, myös vastaväittäjänsä.

Aurassasi voimakkaita:

violetti, sammaleenvihreä, harmaa, kristalli


Kyllähän tuosta voi minua löytää... Mutta en ole aina niin kovin kilpailuhenkinen. //Hihhei, voisin analysoida itseäni lisääkin. Tuon ensimmäisen kappaleen voin kyllä allekirjoittaa... Joidenkin yksityiskohtien kanssa näpertely on kyllä kivaa. Tosin pidän siitä, jos saan vain vetää suuntaviivat ja olla pomona x) Hih. Tuosta nopeasta älystä tykkäsin *naur*
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Hamajo
Örkki
Viestit: 57
Liittynyt: Pe Loka 21, 2005 6:36 pm
Paikkakunta: Fantapullon pohjassa

Viesti Kirjoittaja Hamajo »

Toinen vihreä ^^

Aurasi pääväri:

Vihreä

Vihreä on yksi voimakkaimmista auran väreistä. Vihreä ihminen on erittäin älykäs. Hänen oivalluksensa on terävää ja nopeaa, hän on hahmottanut ongelman ytimen ja keksinyt ratkaisun ennen kuin toiset ovat edes epäilleet jonkin olevan pielessä. Mutta koska eteneminen alkupoisteestä päätepisteeseen on vihreälle niin nopeaa ja vaivatonta, häntä ei juurikaan huvita jäädä näpertelemään välivaiheiden kanssa.

Liian yksityiskohtaisesti määritelty projekti on vihreälle tylsä. Hän haluaa kehittää idean, laatia suunitelman ja antaa sitten toisten toteuttaa sen ja hoitaa hänelle itselleen tylsät yksityiskohdat.

Vihreä ihminen vetää puoleensa niin valtaa kuin rahaakin. Hän on nopean älynsä ansiosta erittäin tehokas ja halutessaan hyvinkin järjestelmällinen. Vihreä tunnistaa kaavat ja löytää ratkaisut nopeasti - ja kirjoittaa mielellään itselleenkin muistilistoja ruksattaviksi.

Jos vihreä saa itselleen valtaa, hänelle ei mikään ole mahdotonta. Hän on hyvin tavoitehakuinen ja määrätietoinen pyrkiessään omaan tavoitteeseensa. Tämän seurauksena vihreä myös helposti uppoutuu tyhönsä kaiken muun unohtaen.

Vihreä on myös erittäin voitontahtoinen ja kilpailuhenkinen. Hän ottaa mielellään riskejä ja saattaa sortua uhkapelin pauloihin, ainakin jos voitot ovat tarpeeksi suuria.

Vahvatahtoinen vihreä oli toidennäköisesti se, joka keksi lauseen ²It is my way - or the highway². Hänen mielestään hänen vaihtoehtonsa on ainoa oikea - ja älynsä turvin hän yleensä vakuuttaa, tai ainakin vaientaa, myös vastaväittäjänsä.
Todellinen elämä oli kaaosta, mutta mielikuvituksessa oli jotain puistattavan johdonmukaista.
-Dorian Grayn muotokuva
Arawyn
Puolituinen
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Maalis 29, 2005 6:44 pm
Paikkakunta: Nightwishin treenikämppä

Viesti Kirjoittaja Arawyn »

Taisin olla ensimmäinen violetti?

Violetti on aurakentän syvällinen näkijä ja visionääri. Hän on synnynnäinen johtaja ja opettaja, joka on täällä pelastaakseen koko planeetan. Useimmat violetit tuntevat vetoa suurten joukkojen opettamiseen, korkeiden ihanteiden edistämiseen, koko planeetan elinolojen parantamiseen tai ihmisten, eläinten ja luonnon pelastamiseen.

Violetin ihmisen sisällä on varmuus siitä, että hän on syntynyt tekemään jotain tärkeää. Hän uskoo olevansa keskinkertaisuuden yläpuolella ja on jo lapsesta asti uskonut saavuttavansa jotakin suurta.

Violetti haluaa tulla kuuluisaksi, matkustaa ympäri maailmaa, liittyä rauhanjoukkoihin tms. ylevää - ja monet heistä nämä haaveet toteuttavatkin. Violetti ihminen löytää itsensä usein johtajana tai opettajana, monet koettavat saada idealisminsa leviämään kirjallisuuden, taiteen tai musiikin keinoin.


Koska elämme parhaillaan violettia aikakautta, tuntee jokainen violetti ihminen, joka ei toteuta sisäistä kutsumustaan, parhaillaan voimakasta sisäistä tarvetta tarttua toimeen, saattaa päätökseen se, mitä hän on syntynyt tänne tekemään. Hänellä saattaa vain olla vaikeuksia löytää se erityisalue, jolla hänen on tarkoitus tavottaa oma suuruutensa.

Monille violeteille opetettiin lapsena, että hänen unelmansa ovat suuruudenhulluja ja mahdottomia. Sen vuoksi violetti on saattanut kadottaa alkuperäisen yhteytensä oman sisimpänsä kutsuun. Siksi violetin olisi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan sisintään ja kysymään itseltään, tekeekö hän juuri sitä, mitä varten uskoo olevansa olemassa. Jos ei, hän ei koskaan saavuta elämässään tyytyväisyyden ja täyttymyksen tunnetta, ja hänen elämäänsä värittää raskas tyhjyyden tunne.

Itse asiassa kuvaa minua pelottavan hyvin :shock: Pitänee siis jatkaa laulamista. Watch me closely, I will stand up now *häipyy hoilottaen*
Once I am sure of my task I will rise again.
Avatar
Piru
Metsähaltia
Viestit: 679
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 9:58 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Piru »

Punainen. Eikä kyllä yhtään hämmästyttänyt tulos, jostain syystä punainen vaan on (joka tavalla) mun värini. Mä olen punainen. ^^

Ainoa vaan, että siinä sanotaan, ettei voi uskoa mitään, jos ei itse ensin näe. Siitä nyt en oo niin varma, pitääkö ihan paikkaansa mun kohdalla... Enkä mä nyt täysin tässä maailmassa ehkä aina ole.
'Cause everybody hurts sometimes.

Valvoja -05
Palautteenantaja -06
Aragorn -07
Sauron -08 ^^
Lukittu