Taru Sormusten Herrasta - itse kirja

Keskustelua Tolkienin teoksista.

Valvoja: Andune

Lizlego
Samooja
Viestit: 513
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lizlego »

Minä aloitin joskus Tarua ja jätin kesken koska sen alku on tavattoman tylsä. Herranen aika! Se on kaikkien kirjoitusoppaiden vastainen ja infodumppaa lukijan jo alkumetreillä! En olisi varmaan jatkanut, ellei kirja olisi ollut niin pirun kuuluisa. Ja sitten kun ensimmäisistä muutamasta kymmenestä sivusta ja pakollisesta historiasta pääsee, en saanut laskettua kirjaa käsistäni. En sitten millään. Lempihahmoni kirjassa ovat Gimli ja Legolas, koska niillä on aivan paras vuorovaikutussuhde ja dialogi. Gimli muutenkin sanoo kaikki parhaimmat jutut. Yksi rakkauden kohteeni on myös Sam.

Aivan ehdoton hyvä puoli kirjassa on se, että siinä ei syntynyt niin paljoa ruumiita kuin pelkäsin. Yleensä kun tykkään jostain hahmosta, se kuolee. Tosin Boromirin kuolema on käynyt ärsyttämään minua. Miksi heti piti tappaa se, jota sormus houkutti? Jännempää olisi ollut, jos Boromirkin olisi saanut jäädä henkiin ja tuntea syyllisyyttä/katumusta/katkeruutta heikkoudestaan ja houkutuksistaan! :wink: Tai kenties yrittänyt uudestaan viedä sormuksen. Haha.

Minun muistikuvissani Denethorilla ei juuri ollut arvokkuutta. Se oli sellainen ärsyttävä, sekopäinen vanha jäärä ja siksi leffan tyyppi kuvaa sitä aika hyvin. Vaikutuksen teki sen sijaan se, että Denethorilla oli se pallukka mikä Palantír se nyt onkaan, jota hän käytti ja se että hän tuli hulluksi. Aina positiivinen lisä kirjaan kuin kirjaan, että henkilö ei kestä taakkaansa vaan sekoa.

Parasta kirjassa oli kuitenkin se, että Frodo vei sormuksen Tuomiovuorelle, mutta päätti siellä pitää sormuksen itsellään! Siinä kohtaa minä juhlin. Kerrankin sankari on samalla antisankari, sormus tuhotaan vain Klonkun ja kauniin sattuman/kohtalon/ minkä lienee ansiosta ja Frodo jää vielä eloon miettimään tekoaan/valintojaan. 8) Hyvä, suorastaan nerokas veto Tolkienilta!
miuy
Örkki
Viestit: 26
Liittynyt: Ma Elo 15, 2005 10:02 pm

Viesti Kirjoittaja miuy »

Olen lukenut (vasta) kerran, nyt luen sitä toista kertaa ^^

Olin aluksi kuvitellut sen jotenkin tosi tylsäksi, kun kaikki tuntuivat sanovan niin. Mutta kun sitten rohkeasti tartuin kirjaan, olin aivan lumoutunut, enkä pystynyt lopettamaan lukemista... Minusta ne ihan alkutekstitkin olivat ihan ok:ta luettavaa, eivät ne kyllästyttäneet. Olen varmaan vaan sellainen lukija, johon puree juuri Tolkienin kirjoitustyyli.

Ennen Tarua luin Hobitin uudestaan, olin lukenut sen joskus aikaisemminkin. Hobitti on ihana ja jotenkin suloinen kertomus, Taru alkaa taas olla vähän vakavampi. Joten Hobitin jälkeen syvennyin Taruun ja kokonaisuudessaan luin sitä kolmisen viikkoa. Liitteetkin olivat ihan mielenkiintoista luettavaa.

Itse luin kirjan vasta leffojen jälkeen. Joten elokuvista sai ehkä joitakin vaikutteita, mutta silti yritin luoda omia mielikuviani kirjaa lukiessa. Aion tässä piakkoin syventyä Taruun taas uudestaan, kunhan tulee sopivasta aikaa että ehtii lukea sitä taas rauhassa.

Lempihahmojani sitten... tykkään kaikista haltijoista. Legolaksesta ja Galadrielista erityisesti. Haltijat ovat vain jotenkin niin ylväitä ja kauniita olentoja, jonka kaltainen itsekin ehkä haluaisin olla. Sitten Gimlikin on yksi lemppari. Hän ja Legolas ovat niin ihania yhdessä. Ne heidän dialoginsa ovat huvittavia. Kultamarja ja Tom ovat myös kiinnostavia hahmoja, jotenkin salaperäisiä ja jänniä... Ja Faramir ja Éowyn ovat romanttisia... "Ja niin seisoivat he Gondorin Kaupungin muurilla ja suuri tuuli nousi ja puhalsi heihin, ja heidän hiuksensa, kullankeltaiset ja korpinmustat, liehuivat tuulessa ja sekoittuivat toisiinsa..." Heh, Faramir on mielestäni ihana hahmo ja Éowyniin toisaalta voin hyvin samaistua. Gandalf on myös lempihahmojani, sellainen luotettava ja vahva hahmo taustalla. Frodokin on oikeastaan ihan mukava tyyppi, itse aloin pitämään hänestä aina enemmän mitä enemmän hänestä luin. Aragorn on se tuttu ja turvallinen lempihahmo, eniten pidin hänestä alussa samooja-Konkarina, kuninkaana Aragorn vaikuttaa jo niin suurelta ja vaikuttavalta...

Että semmoista. Tarussa tosiaan on oikeastaan kaikkea mitä kirjalta haluaa; seikkailua, jännitystä, ripaus romantiikkaa, fantasiaa, paljon hahmoja ja juonia jne., joten se on yksi lempikirjojani, ellei ehkä se kaikkein paras kirja.
Viimeksi muokannut miuy, La Elo 05, 2006 1:49 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Because I continue to sleep, I am unconscious of everything.
I am drowned in my own dream where no one can reach me. ~
Melis
Puolituinen
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Marras 07, 2005 6:07 pm

TSH

Viesti Kirjoittaja Melis »

Olin iloinen kun täältä tälläinenkin löytyi *hymy*

Minä pidän todella paljon fantasiasta..

TSH-kirjoista olen lukenut sen, jossa on Ns. Yhdistettynä TSH-kertomus?
Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

No, mutta kumminkin.
TSH leffoista olen nähnyt

Ykkösen ja kakkosen,
ja kolmosta puoleen väliin!

Minua kyllä harmitti kun en kerinnyt katsoa sitä Kuninkaan palua loppuun.
Ehkä se vielä tässä tulee katsottua ^___^

Ja leffoista minulla on Ykkönen ja kakkonen.

Suosikkini TSH hahmoista ovat ehkäpä:
Legolas ja Pippin,
koska.. Myös haltiat yms ovat minun mieleeni
ja jotenkin ihastuin Legolaksen tapaan olla sellainen kuin *katsoo kattoon* En oikein osaa kuvailla,
mutta kyllä te varmasti tajuatte!

Sitten se Pippin,
pidän Pippi:nistä
koska hän on aikalailla hassu
veitikka ! ^.^

Ja jotenki Smeagol on minun mielestä jännittävä hahmo!
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Itselleni ihan ensikosketus TSH:n oli ala-asteella ne sarjakuvat, mitä niistä tehtiin joskus 80-luvun alkupuolella. Muistaako kukaan? Jäin niihin heti koukkuun, mutta pahus vieköön, loppuivat siihen, kun Frodo, Sam ja Klonkku saapuvat mustalle portille.

Sitten tuli se kammottava puolipiirretty leffa. Sekin tietenkin loppui samaan kohtaan. Olin aika turhautunut ja yritin silloin lukea ekaan kertaa itse kirjaa. Ei tullut sitten mitään siitä. En päässyt Bilbon synttäreitä pidemmälle kun olin jo aivan puuduksissa ja nuutunut koko hommaan. Kirja sitten jäi useammaksi vuodeksi, kun vihdoin yläasteella sain Hobitin käsiini ja rakastuin siihen palavasti. Ei haitannut, vaikka Hobitti onkin enemmän lapsille tarkoitettu - sadut ovat ihania! (Löysin kirjastosta muuten vielä sen version - siis nykykäännöksen ensin luettuani - missä on Tove Janssonin kuvitus ja nimet on suomennettu tyyliin Bilbo Baggins -> Kalpa Kassinen... ja hobitit näyttävät ihan muumeista reväistyltä XD)

Lukiossa sitten päätin purra hammasta ja lukea koko Ison Kirjan. Alusta pääsin sitten yli ja sen jälkeen tuskin päästin kirjaa kädestäni saati kykenin nukkumaan. Minulla on vähän hankala tapa koukuttua asioihin... Rakastan Tolkienin tapaa kuvailla paikkoja, ihmisiä...no, kaikkea. Arvatkaa kuinka monta perheriitaa (oikeasti!) meillä on ollut kun minä pidän Tolkienin kirjoitustyylistä, mutta mieheni inhoaa sitä. "Huonosta kirjasta saatu hyvä leffa" - kommentin jälkeen olin ihan valmis kuristamaan sen miehen. Grr. Toisinpäin. Loistavasta kirjasta saatu kohtuullisen hyvä elokuva.

"Ja niin seisoivat he Gondorin Kaupungin muurilla ja suuri tuuli nousi ja puhalsi heihin, ja heidän hiuksensa, kullankeltaiset ja korpinmustat, liehuivat tuulessa ja sekoittuivat toisiinsa..." (sori, en saanut quotea toimimaan)

Tämä on ehdottomasti lempikohtani koko kirjassa. Minä kun olen ikuinen romantikko, ja kun Tolkien pääosin kirjoittaa miesten välisestä ystävyydestä, niin tämä oli ainoita itse kirjassa olevia romanttisia kohtauksia. Aah. Olin aivan raivona kun elokuvissa Faramirilla ei ollut mustia hiuksia ja koko hahmokin oli runneltu aivan tuntemattomaksi. Olen vieläkin sitä mieltä, että olisivat ihan hyvin voineet värjätä Sean Beanin hiukset mustiksi ja antaa hänen näytellä Boromirin rinnalla myös Faramirin. (jaa, miten niin pidän siitä näyttelijästä... :oops: )

Kirjassa rakastin Boromiria, Faramiria, Gandalfia, Samia ja Gimliä. Myös Legolas ja Aragorn tekivät vaikutuksen Merrin ja Pippinin ohella, mutta niihin en niin ihastunut kuin ensinmainittuihin. Tom Bombadil oli minusta riemastuttava hahmo ja on niin kovin sääli, että koko vanha metsä ja hautakerot jäivät elokuvasta pois. Haltioista minulle jäi aivan satumaisen ihana kuva ja kuinkahan miljoona haltia-kuvaa sitä on tullutkaan piirrettyä...

Silmarillionista en aluksi kyennyt lukemaan sitä ensimmäistä kolmannesta. Vaikka rakastan mytologiaa, ne kaikki valat ja sadat F-alkuiset nimet pyörivät aika tehokkaana pyörremyrskynä ja olin niin sekaisin, ettei siitä tullut oikein mitään. Muuten kirja on aivan ihana. Kadonneiden tarujen kirjasta pidin myös kokonaisuudessaan. Vaikka se on hyvin luonnosmainen, se toisaalta kertoi minulle, että Tolkienkin oli vain ihminen ja kärsi ihan samojen luovien ongelmien kanssa kuin kuka tahansa kirjailija. Tavallaan se oli myös kurkistus itse Tolkienin päähän ja hänen ajatuksenjuoksuunsa.

Tolkienia ei voi kuin kumartaa hänen luodessaan keski-maan. Millainen mielikuvitus ja luovuus! Pidän myös kovasti siitä, miten hän yhdistää oikeaa historiaa ja mytologiaa niin sujuvasti yhteen. Gondorilaiset tuntuvat olevan kuin 1400-luvulta tai varhaisrenessanssin ihmisiä keskieuroopasta, Rohanilaiset enemmän kelttien ja viikinkien sekoitusta, Haltiat melkein yhdistettävissä vanhoihin jumalhahmoihin ja henkiin... näitäkin voisi analysoida vaikka kuinka. Mutta pakkohan sitä on töitäkin taas tehdä...

*hakee rukousmattonsa ja suorittaa päivittäiset palvontatoimet herra Tolkienin hengelle*
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

Anteeksi, en vaivautunut toistaiseksi lukemaan muiden viestejä :roll:.

Sinähän sanoit jo kaiken, mutta voin toistaa perässä ;).
"Se mitä jo kerroit on juuri sitä mitä TSH todella onkin. Näin sanon minä vielä uudestaan.

Taru sormusten herrasta on jotain uskomatonta. Jäin siihen heti kiinni, silloin joskus yhdeksän kymmenen vuotiaana, vaikken ehkä ymmärtänyt kaikkea jne. Mutta sitten kun se kipinä tuli. Silloin avasin puoliavonaiset silmäni ammolleen ja tajusin mikä kirja kädessäni tosiaan oli/on ollut. Ja olin koukussa josta en pääse - enkä missään tapauksessa haluaisikaan - irti. Taru on kertakaikkiaan vallannut sydämeni, voisinpa melkein sanoa etten pärjää viikkoa ilman Tolkienin teoksia. Pelottavaa mutta näin se vain on. Tulee tyhjä olo ja tuntuu että pakko päästä lukemaan jotain hänen teoksiaan.
En nyt lähde enää kuvailemaan itse tarinaa, sen kulkua tai muutakaan - kuvailit sen jo niin taitavasti. Sen vain sanon, että halutessani elän Keski-Maassa ja 'sen romanttisessa muinaisuudessa'. Taru sai ensimäisenä kirjana lähes kaikki tunteeni todella kuohumaan, eniten pinnalle nousivat varmasti suru ja rakkaus, sekä ihmetys ja vihan sekainen suru/myötätunto.
Kauneimmista/parhaista kohdista en osaa sanoa, sillä koko kirja oli sitä. Mutta mitä nyt sanoisin, Éowynin ja Faramirin juttu, hobitit, saattueen ero, Arwen & Aragorn... <3
Itsekin ihailen ja pidän siitä, että Tolkien on täyttänyt kirjaansa noilla ajatuksilla. Ja Sam. Sam on sitten ihana hahmo - miten viisaita pienet ja huomaamattomatkin voivat olla? Miten suuria tunteita pieninkin voi tuntea? Uskomatonta.

Lempihahmojakaan en ala listaamaan (saisitte lähes kaikkien henkilöiden nimet tähän riippumatta siitä esiintyikö hän KTKssa, Tarussa, Hobitissa vai Tarussa), sen vain sanon että Faramir on ihana<3. Hobitit - etenkin Sam - ovat niin sympaattisia, Merri ja Pippin tuovat huumoria yhdessä Gimlin kanssa mukaan koko juttuun ja koko muu saattue + kaikki muut Éomerit, Éowynit, Haldirit jne.

Voisin vuodattaa vielä loputtomiin, mutta jätän teidät nyt rauhaan, tässä saatte kuitenkin vielä "epilogin" :).

Silmarillionista olen täysin samaa mieltä. Minusta se miten maailma luotiin ja miten jo alussa siitä irtautui pahaa. Miten hyvästä häpeän ja kateuden sekoituksena voi tulla jotain käsittämättömän pahaa. Ja koko tarina. Uskomatonta<3.

KTK on myös ihana lisätiedon lähde.

Hobittikin on mukava kirja.

Elokuvista nopea maininta. Vaikka elokuvat ovat hyvinkin erilaisia kuin kirja (sanon kirja koska Tolkienhan halusi sen olevan yhtenäinen ja sellaisena sen voi ostaa), tapahtumat erilaisia kuin kirjassa, tulisi meidän ymmärtää sitä. Tarun kaltaista tarinaa (jolla on huimat fanijoukot, sekä "oikea" historia) ei ole helppo saada valkokankaalle - ja ainahan on se raha. Kaikki maksaa, TSH oli hyvin riskialtis projekti, joka toteutettiin uskomattomalla (toistoa...) antaumuksella, taidolla ja rehkinnällä. Se näkyy lopputuloksessa. Rakkaudella tuotettu elokuva. Mielettömän hieno, vaikka joitain poisjättöjä/muutoksia tietysti harmittelee. Mutta onnistunut elokuva kaiken kaikkiaan, silti täytyy myöntää että virheitä on mukava etisä :lol:.

Toistoa toistoa toistoa... Rakkautta<3.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Akvamariini
Örkki
Viestit: 26
Liittynyt: Su Tammi 08, 2006 10:56 pm

Viesti Kirjoittaja Akvamariini »

Innostuessani fantasiasta uudelleen neljännellä luokalla kehotti siskoni minua lukemaan klassikoita, ja lainasi minulle Hobitin. Pidin siitä heti ja lainasin Tarun. Luin ensimmäiset sata sivua ja olin nukahtaa. Ei ehkä sittenkään ollut hyvä idea. Vierähti pari vuotta. Tartuin ensimmäiseen osaan uudelleen ja ensimmäiset sivut eivät tuntuneetkaan niin tylsiltä. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän innostuin, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni vaan luin sitä pitkälle yöhön, kunnes olin saanut sen loppuun. Siitä vaan sitten muiden osien kimppuun! Ne menivätkin ahmien, ja täytyy myöntää, että kirjaa lukiessani itkin ja nauroin...

Jostain syystä Klonkku/Sméagol itketti minua eniten, samoin kohtaus Harmaissa Satamissa. Oikeastaan kirjassa ei ollut yhtään kohtaa, joka mielestäni olisi saanut jäädä tapahtumatta. Jokainen hahmo on onnistunut ja kirjaa voi lukea uudelleen ja uudelleen. (Ehm, minulla ei ole kirjaa omana ja piti pulittaa kirjastolle 5½ euroa myöhästymismaksua, kun kiireessä en ehtinyt Tarua lukea kun pari sivua per päivä, enkä malttanut sitä palauttaakaan. o.O). Vaikka elokuvat olivatkin ihan hyviä, en voi verratakaan niitä kirjoihin ja kun ystäväni uskalsi sanoa, että elokuvat ovat niin paljon parempia kuin kirjat... *köh*
Silmarillionin ja Keskeneräiset olen lukenut kerran, viitisen vuotta sitten. Ehkäpä ne pitäisi selailla uudestaan, ensimmäisellä kerralla kun ne eivät ihan avautuneet.
Päänsärky kuulostaa keksityltä. Paise perseessä ei kuulosta. -FitzUljas Näkijä (Robin Hobb, Lordi Kultainen 2: Narrin palvelija)
memento
Puolituinen
Viestit: 274
Liittynyt: Ma Tammi 30, 2006 5:14 pm
Paikkakunta: äidin kasvimaalla, raparperin alla

Viesti Kirjoittaja memento »

Sormusten Herran lukeminen alkoin oikeastaan parin leffan katsomisen jälkeen. Mie halusin lukea kirjan, koska yleensä kirjat on parempia kuin leffat. Ja olihan se kirja parempi.
Aluksi kirjan lukeminen oli vaikeaa, kun en ollut tottunut pieneen fonttiin ja silmät väisyi sen takia niin herkästi. Piti vähän hidastaa tahtia.
Monet itkut ja naurut siitä kirjasta sai.
Välillä en uskaltanut lukea, kun Klonkku oli niin pelottava. Parhaita kohtia on aika paljon. Hobittien vierailu Tomin luona on yksi parhaista.
Hobitin olen lukenut vasta trilogian jälkeen.
"minä saatan ajatella itsenikin tainnoksiin"
Ceela
Örkki
Viestit: 61
Liittynyt: Su Touko 07, 2006 8:39 pm
Paikkakunta: Keski-maa

Viesti Kirjoittaja Ceela »

No, kirja on varmaan hienointa ikinä lukemaani, se on ollut lempikirjani jo kuusi vuotta ja vaikka on ehkä hätiköityä sanoa että "tulee aina olemaankin", tiedän että tulen aina rakastamaan sitä. Sen tunnelma imaisee sisäänsä niin täydellisesti että sitä lukiessani voin sanoa olevani onnellinen, mikä on minulta tällä hetkellä hyvin paljon. Toisaalta taas se jättää niin haikean olon että tekee mieli itkeä.
Olen ollut tuossa tarinassa niin kiinni (ja olen yhä, vaikken aivan samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten) että miellän jollain tasolla edelleenkin sen osaksi todellisuutta, meidän maailmamme unhoon painunutta historiaa. Että tämä nykyinen maailma jossa elämme on Keski-maa, josta haltiat ovat lähteneet ja ihmisten suku rappeutunut, taikuus kadonnut ja tekniikka ottanut sen paikan. En varmaan ikinä pääse tästä osasta ajattelutapaani, Silmarillion on vielä vahvistanut sitä.
Taru sai minut uskomaan ihmisten hyvyyteen ja maailman kauneuteen, olin ennen sen lukemista pikkukakara joka ei tajunnut mistään mitään, mutta sen jälkeen aloin todella ajatella. Suuri osa nykyistä persoonaani on Tolkienin teoksillaan muokkaama. Kävelen vieläkin kevyesti, paino päkiöillä koska opettelin ala-asteella kävelemään niin, halutessani olla haltia.

Elokuvat, hmm. Silloin kun ne tulivat, olin tietenkin äärettömän innoissani, mutta toisaalta minua otti päähän koska ne tekivät Tarusta kaupallisen, kovin moni sen ikäinen kuin minä silloin olin ei jaksa lukea niin paksua kirjaa (minun lähipiiristäni ainakaan), ja minusta tuntui että "minun juttuni" tuli nyt kaikkien tietoon oikotietä pitkin. Se oli minun yksityinen maailmani ja nyt se komeili repuissa ja penaaleissa ja kynissä. Siitä en tykännyt. Mutta elokuva kyllä auttoi minua hiukan hahmottamaan tarinaa ja sen henkilöitä, noin visuaaliselta puolelta siis. Visualisointini oli varsin kehittymätöntä kun luin Tarun ensimmäistä kertaa.

En osaa nimetä kenestä pidän eniten, sillä rakastan jokaista, rakastan kuin ystävää, tai vihaan ja säälin. En pysty sanoin kuvaamaan mitä tunteita minussa herättää kirjassa kuvailtu rakkaus ja ystävyys jotka ovat niin paljon suurempia ja kauniimpia kuin oikeassa maailmassa. Nih. Ei pysty. Taru merkitsee minulle enemmän ja paljon syvällisemmin kuin osaan tässä selittää. Mutta silti. Paljon.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mitä mitä?! Täällä tämmöinenkin *mutinaa omasta sokeudesta ja hitaudesta*
Olenko lukenut Tsh:n? No tottahan toki, tässä syksyllä sain 11. lukukertani päätökseen :) Kirjaan tutustuin armon vuonna 2001, keväällä luin ja rakastuin totaalisesti. Jouluna tuli sitten jo Fotr elokuvateattereihin.
Nyt hävettää kun muistelee aikoja ennen Tolkienia. Olin jopa kirjoittanut johonkin ystävänkirjaan Lempikirjani-kohtaan "Kaikki maailman Harry Potterit". Kamalaa *oksentaa*

Olenko suurikin fani? No, eiköhän minua voisi sanoa melko suureksi faniksi :D Tolkien-hyllystäni löytyvät Tsh,Silma,KTK,The Maps of Tolkiens Middle-Earth ja nyt uusin joululahjaksi saatu Hobitti. Ja tässä jo malttamattomana odotetaan että pääsee kauppaan ostamaan Húrinin lapset, kunhan se vain ilmestyy suomeksi.

Mikä siinä sitten niin viehättää. Vaikeaa sanoa, kokonaisuus? Se ihana kerronta, laulut, runot, sankaruus, kaikki! Tarina pitää tiukasti otteessaan koko ajan, henkilöhahmoista on tehty sellaisia, joihin on helppo samaistua. Ainakin itse olen huomannut tuntevani samoja tunteita kuin hahmot kirjassa :) Kirjaa lukiessa tulee tunne että ei tämä voi olla keksittyä, ei näin aito voi olla tekaistua, selvää historiaahan tässä luetaan. Itselleni Keski-Maa on niin aito paikka kuin vain voi olla :) Ainakin ajatuksissani.
Kirjoissa ei mielestäni ole yhtään huonoa hahmoa. Kaikki tuntuu olevan luotuja huolellisesti, joten hahmot tuntuvat todellisilta.

Elokuvat eivät mielestäni sinänsä pilaa kirjan tunnelmaa. Olen jo valmiiksi niin sen kirjan lumoissa että siinä tarvitaan enemmän kuin nuo elokuvat :P
Kyllähän ne on hyvin tehty. Ja arvostan enemmän näyttelijöiden roolisuorituksia kuin heidän ulkonäköään ;) Kaikki elokuvat löytyvät hyllystä soundtrackeineen.

Tsh:n lisäksi olen tietty lukenut Silman,Hobitin ja KTK:n. Lisäksi olen lukenut Puun ja Lehden, Roverandomin, Herra Blissin, Maamiehen ja Lohikäärmeen, Sepän ja Satumaan ja siinä ne taisivatkin sitten olla. Pitänee suositella (edellyttäen että kiinnostaa) Humphrey Carpenterin kirjoittamaa Tolkienin elämänkertaa. Itse luin ja pidin :)

Harmi vain etten saa puettua sanoiksi sitä kaikkea mitä haluaisin. Tolkienin kaikki Keski-Maata koskevat teokset, ei vain Tsh, merkitsevät itselleni todella paljon. Pakopaikka omasta elämästä ja todellisuudesta :) Luulen että Tolkien tulee aina olemaan lempikirjailijani. Ja minähän vien nuo kirjat mukaan hautaani (tai sitten en, testamenttaan jollekin mahdollisesti mukavalle sukulaiselle, kunhan ensin teen selväksi että ne ovat pyhiä, ja niitä täytyy kohdella asianmukaisella kunnioituksella ja eivät saa pölyyntyä ja...jospa minä lopettaisin tämän viestin)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Oh jess...

Minä olen lukenut sormusten herran joskus vuonna yksi ja kaksi... uskaltaisinko arvata et olin ala-asteella? Sen jälkeen olen selannut läpi ko. kirjan ehkä noin 25 kertaa? Olen nopea lukija ja valokuvamuistilla kirjan läpiselaamisen ei mene kauaa... Hyvä muisti satunnaisesti.

Minua kirjassa viehättää sen perinpohjaisuus. Tuntuu että astuu eri maailmaa aina kun kannen avaa, ja välilllä pitää oikein ravistaa päätään ja herätä et tajuaa, et se on vain kirja. Pidän haltioista, hobiteista ja kääpiöistä. Pidän siitä, ettei kirjassa kuvata sitä samaa p***aa mitä minunkin (ja varmaan meidän jokaisen) elämä välillä on ollut. Se on avain maailmaan, jossa tiedän kaiken päättyvän hyvin.

Rakastin leffojakin, vaikka kaikki näyttelijävalinnat eivät mielestäni istuneetkaan ihan nappiin. Minusta esim. Frodo oli ihan liian kiiltokuva... Mutta kirjaa ja Leffaa ei voi verrata toisiinsa. Molemmat ovat hienoja ja suuria saavutuksia ja fantasiaa parhaimmillaan.

Olen lukenut Hobitin. Jopa pojalleni iltasatuna. Mutta en hirveämmin pitänyt siitä. Tiedä sitten miksi.

Keskeneräisten tarujen kirja oli hieman kummallinen, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen.

Silmarillion. Okei. Tämä on minun Raamattuni. Rakastan mytologiaa ja tämä on sitä parhaimmillaan. Vain Tolkienin kaltainen ihminen voisi tajuta kirjoittavansa kirjan ja sitten historiakirjan kirjansa maailmaan. Mahtavaa. Semmoinen lisähuomio et Silmarillion kertoo aikalailla haltioista eli ne on minun heikko kohtani.... (ai kui ni???)
Onhan Silma vaikealukuinen ja teksti hyvin kierrellen kaarrellen, mutta minä ainakin näen sitä lukiessani sieluni silmin kaikki mahtavat tapahtumat... (ja haltiat.)

Täytyy myöntää että luettuani fanfictionia jo jonkun aikaa, olen ikäänkuin kyllästynyt varsinaiseen TSH.n. se on jotenkin "lypsetty" kuiviin? Eli ei ole kyllä suunnitelmissa alkaa lukea sitä uudelleen läpi ihan lähiaikoina. Eikä lähivuosina. Olisin varmaan suunnattoman pettynyt, kun Legolas ei raahaakkaan Elrondia sänkyynsä... *nauraa*

Silmarillion on noussut minulle tärkeäksi kirjaksi, monessa suhteessa.

Ja mitä minulta löytyy kirjahyllystä? TSH (ikivanha painos... oikee kunnon raamattupaperia!) Silmarillion (suomeksi ja englanniksi), hobitti

Sitten näitä muita.
Tolkienin maailma.
Maps of middle earth
armors and weapons
Adam Lee: Sketchbook
4 erilaista näin tehtiin... kirjasta
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

(Samoin, Andune: ennen Tarun tulemista luokseni olin aivan kiinni Potterissa. Nyt todellakin voisin oksentaa.)

SILVERIN JA TARUN TARU ^^

Näin FotR´in ensimmäisen kerran joulun alla, kun se esitettiin Nelosella (ei siis tänä vuonna, olisikohan ollut 2-3 vuotta sitte.. :D). Ensin ihmettelin että mikäs tää tällanen on, mutta tarinan kulkiessa eteenpäin pääsin mukaan ja ihastuin siihen heti. Oikeastaan koko perheemme piti siitä, mutta minä olin, ja olen edelleen, suurin fani. ^^
Tietysti hankimme trilogian DVD´lle, ja katsoimme ne peräkkäisinä päivinä. Niistä päivistä lähtien aloin metsästämään Sormusten Herraa kirjana; ja eikös se jo löytynyt heti joulun jälkeen, vieläpä halvalla, joten se lähti välittömästi mukaaani : )
En päässyt kuitenkaan aloittamaan vielä lukemista (mikä harmitti suuresti) koska juuri siihen aikaan koulussa oli kirjakampanja, ja luimme joitain kirjoja koko luokan kanssa ja yksin kokonaan. Aikaa ei siis yksinkertaisesti riittänyt TSH´lle. :| :cry:
Vihdoin kaikkien kiireiden jälkeen sain aloittaa kirjan lukemisen. Jälkeenpäin harmitti, kun olin ensin nähnyt leffat. En oikein pystynyt itse milessäni kuvittelemaan paikkoja/henkilöitä. Ikävää. :/
Kun olin lukenut kirjan, se nousi väliitömästi listasuosikikseni. Ihastuin siihen, miten Tolkien kuvaili luontoa, hahmoja, miten tarina kulki, miten hobitit valloitivat mieleni... <3 :lol:

Lempihahmoikseni nousivat kirjan myötä:
- Aragorn
- Pippin ja Merri
- Eówyn
- Faramir
- Sam
Ja sama leffojen kanssa:
- Aragorn
- Arwen
- Merri ja Pippin

Kirjan sam on aivan ihastuttava kaveri mielestäni. Hän on hauska ja huolehtii muissa (toki myös leffasssakin huolehtivainen). Sain hänestä enemmän irti kirjassa.
Elokuvia katsoessa en oikein tykäsynyt Eówynin hahmoon. Siinä hän oli jotenkin niin.. ääh, ei osaa selitttää, mutta kuitenkin jopa tavallaan inhosin häntä. Mutta heti kun olin lukenut kirjan, koko tyyppi muuttui paljon paremmaksi mielessäni. Tolkienin kuvaili häntä kauniisti monessakin kohdassa, ellen väärin muista.
Samoin kävi faramirin kohdalla. Onhan Faramir/David jokseenkin hyvännäköinen kankaalla, mutta mutten innostunut hänestäkään. Kirjasn luettuani hän nousi parhaimipien hahmojen joukkoon.
Ovat ne niin erilaiset. *päivittelee*

Aaah.. <33 :D Se on vain nyt niin, että Tarua Sormusten Herrasta voi voittaa mikään. Tai, jos tarkemmin ajattelee, kaikki Keski-Maa/Kuolemattomat Maat -kertomukset ovat mitä parhaimpia. Ajattelen joskus kaikki nuo neljä yhteen ja käsittelen kokonaisuutena (ovathan nuo yksilöinäkin hyviä). Arvosana puhdas kymppi :D:D
No, siinä minä Aragornia ja kumppaneita hehkutin koko ajan koulussa ja kotona (kukaan muu meidän perheestä ei ole vielä edes avannut kirjaa. Kehtaavatkin!) Sain jopa pari kaveriani innostumaan, ja he lukivat sen kiltisti. ^^
TSH´n lukemisen jälkeen aloin metsästämään niitä muita Tolkienin Keski-Maahan ja Kuolemattomille Maille liittyviä opuksia. Seuraavina tiensä hyllyyn löysivät Hobitti (mikä on mutten aivan mielettömän hyvä kirja!), Silmarillion (pokkarina, kuinkas muuten), sen jälkeen tilasin kirjakerhosta KTK´n, kovakantisena. Näistä neljästä olen saanut loppuun asti luetuksi vain TSH`n ja hobitin.. :D Lukemttomuus ei johdu siitä, etteikö kirjat kiinnostaisi minua. Olen kauhean kinnostunut Keski-Maan ja Kuolemattomien ´Maiden historiasta. En vain ole yksinkertaisesti pystynyt/jaksanut, ja nyt harmittaa. Voisihan sitä nyt aloittaa.. :D
Sitä aina mietin, kuinka yksi mies voi saada aikaan noin pljon elämänsä aikana: keksiä kaikenmaailman historiat, henkilöt sukupuineen ja historioineen, paikat historioineen, ja kaiken muun.
Ei voi kuin kumartaa ja ylistää Tolkienia tästä suuresta mestariteoksesta, mikä on varmasti hurmannut monen sydämen ja jäänyt sinne ainiaaksi.

Oltiinpas sitä nyt dramaattisia ^^
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Nasty
Örkki
Viestit: 159
Liittynyt: To Huhti 05, 2007 5:24 pm
Paikkakunta: Ruukki

Viesti Kirjoittaja Nasty »

Taru Sormusten Herrasta on vaan... *sanaton* ...jotain niin uskomatonta. Kun lukee kirjaa, siihen maailmaan vaan uppoutuu ja on hankala lopettaessaan tajuta että se on kirja. TSH kokonaisuudessaan, laulut, runot, juoni, kerronta, hahmot, paikat, kaikki... se vaan on niin uskomatonta, TSH on kokonaisuudessaan kympin arvoinen. Hahmoihin on helppo samaistua, he tuntuvat todellisilta. Tämä kirja saa minut itkemään ja nauramaan, se on niin koskettava ja joillekkin lauseille repeän. Taru on ollut kauan lempikirjani. Ensimmäinen lukukertani oli, kun vaan päätin lukea sen. Ei siihen ollut syytä, sitä oltiin sanottu hyväksi. TSH myös on ainoa kirja (muitten Tolkienin teosten lisäksi), jossa esipuhe ei kyllästyttänyt minua, sitä ei tarvinnut väkisin lukea ja se oli mielenkiintoinen.

Silmarillionin luin vasta trilogian jälkeen ja ensiksikin minusta oli surullista kuulla että se julkaistiin neljä vuotta Tolkienin kuoleman jälkeen. Silmarillion oli mielenkiintoista luettavaa, koska sain selville enemmän Keski-Maasta. Tuntui kun olisi oikeasti lukenut historiaa (kiinnostavaa sellaista), se tuntui niin todelliselta. Uppouduin monesti tuntikausiksi sitä lukemaan ja aina hankala tajuta että sitä ei oikeasti tapahtunutkaan. Hobitin luin sitten vasta Silman jälkeen ja pidin siitäkin, vaikka Bilbo ei kuulukkaan lempihahmoihini.

Tolkien on nero! Miten joku voi saada elämänsä aikana tehtyä jotain noin ihanaa? *lähtee palvomaan Tolkienia*
Viimeksi muokannut Nasty, Pe Huhti 13, 2007 4:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Hmh. Ja minä en ole sanonut mitään! :shock: Täytyypä korjata asia saman tien. (Olin liian laiska lukemaan kaikkia viestejä, muutaman kahlasin kuitenkin läpi)..

Taru Sormusten Herrasta. Mitä se on minulle? Se on elämänsisältö, joka päivä kulutettu aihe, johon ei voi koskaan kyllästyä. Se on kaikki, mihin elämäni on sidoksissa. En kirjoittaisi niin paljoa ilman sitä, koska en olisi löytänyt fanfictionia. En lukisi kirjoja yhtä kriittisesti ja olisin persoonaton ja varsin surkea otus. Yrittäisin roikkua muiden perässä ja pitää samoista asioista kuin he pitämättä niistä oikeasti lainkaan. Elämäni olisi aika surkeaa ilman sitä.

Olenko lukenut sen? Voi, siitä ensimmäisestä kerrasta ei ole edes kauan... :wink: Itse asiassa vain vuoden verran... Ja sitten taas kiittelyryöppy, olette varmaan jo tottuneet, mutta Fëanorel oli lukenut sen aiemmin ja kysyin, lukisinko. Voitte päätellä loput :lol: Koukkuun jäin ja pahasti. Se on nykyään minullle kaikki. Ennen en olisi pystynyt parasta kirjaa nimeämään. Nyt pystyn. Elikkäs se taisi olla vuosi 2005. Syksy. Nyt olen lukenut kirjan jotain nelisen kertaa. FotR ja TTT on mennyt useammin, koska lopetin TSH:n ekalla kerralla kesken. TTT:hen.

Voisin väittää olevani aika iso fani :roll: Päätelkää ylläolevasta....

Mikä TSH:sta tekee niin hyvän, voi, paha sanoa. Maailma, joka on niin huolellinen ja viimeistelty, että kävisi oikeasta. Hahmot, joihin rakastuu ja kiintyy vallan liikaa. Esimerkkeinä voisin mainita Samin ja Aragornin. Samilla on ihania filosofioita ja hän on niin syvällinen ja uskollinen Frodoa kohtaan. Aragorn... Lempparini. Ensimmäisellä kerralla en kiintynyt kehenkään mutta hän tuli pian. En oikeastaan tiedä mikä sai minut ihastumaan. Hänessä piilevä "perinteinen sankari" varmaan. Olen aina rakastunut sankareihin (mm. Zorro, kun sarja tuli tv:stä, ja eräs piirretyn lännensankarikissa urheilusankareita unohtamatta), joten uskon tämän auttaneen asiaa. Lisäksi TSH on enemmän kuin kirja. Se pistää ihmisen ajattelemaan, se parantaa elämää, se antaa elämälle sisällön. Tuo kirja ja elokuvatkin jossain määrin ovat elämäni nykyään (ei yhtään toistoa, eihän?).

Ja nyt päästiin elokuviin. Omistan EE-versiot, ja minusta elokuvat on toteutettu loppujen lopuksi erittäin hyvin, paljon puuttuu mutta niinhän se aina väistämättä on. Jotkin kohdat olivat liian vaikeita totetuttaa tai liian pitkiä, ovathan nuo elokuvat jo tarpeeksi pitkiä muutenkin. Ne kelpaavat, vaikka jotkut kohdat olisi voinut jättää tai tehdä paremmin, nämä elokuvat kelpaavat erinomaisen hyvin minulle. Myönnän, että nipotettua tulee usein, mutta kunnioitettavia ovat elokuvatkin.

Hmm. Mitäs sitten vielä.... Noh, muita teoksia on myös tullut luettua, Silmarillion, KTK, Bilbo's last song... Joitain niitä pieniä satukirjoja.... Ja sitten muiden kuin Tolkienin kirjoittamia Keski-Maa-teoksia The Complete Guide to Middle-Earth ja Tolkienin maailma. Luetelluista miltei kaikki löytyvät hyllystäni...

Että näin. Minun tarinani oli siinä, lisäilen jos unohdin jotain tärkeää...

Edit; kojasin ensilukuvuoden oikein. Se olikin -05, ei -06. Tuntuu että aikaa on kulunut paljon, mutta toisaalta että vähän... Sekoilen aina vuosissa. :roll:
Viimeksi muokannut Nerwen, Ke Huhti 11, 2007 7:02 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Taikinaman
Örkki
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Helmi 27, 2007 5:53 pm

Viesti Kirjoittaja Taikinaman »

Jaa en ole kirjoittanut tänne. Korjauttakaamme asia välittömasti.

Olen aina pitänyt kovasti fantasiakirjojen lukemisesta, mutta Taru Sormusten Herrasta on todellakin melkoinen lukuelämysten lukuelämys. Luin kyseisen kirjan ensimmäisen kerran viimevuoden tammikuussa. Oli niin hieno kirja, että luin sen putkeen kolmessa päivässä. TSH:n hahmoihin samaistuminen on helppoa, ja koko TSH:n maailma vaikuttaa niin todelliselta. Ei mikään ihme että TSH on ollut ensimmäisestä lukukerrastani lähtien ehdoton suosikkikirjani. Taru Sormusten Herrasta ei ollut mielestäni tylsä missään vaiheessa, toisin kuin ehkä jotkut muut samanpituiset kirjat. Tai no, alku voi vaikuttaa jokseenkin tylsältä, mutta kun on lukenut ensimmäiset 20 sivua niin ainakin minä olin jo niin pahasti koukussa etten voinut lopettaa kirjan lukemista syödessä ja yön yli nukkuminen tuotti melkoisia hankaluuksia. Rakastan Tolkienin kirjoitustyyliä ja hänen mahtavia kuvailujaan.

Pitäisi varmaan jossain välissä kahlata läpi muitakin Tolkienin teoksia..

Mitä muuta TSH:sta voi sanoa kuin että se on vain aivan upea kirja täynnä ihania hahmoja ja paikkoja.
Nasty
Örkki
Viestit: 159
Liittynyt: To Huhti 05, 2007 5:24 pm
Paikkakunta: Ruukki

Viesti Kirjoittaja Nasty »

Kirjoitan tänne uudestaan. Haluan mainita, miten upeasti Klonkku on yleensäkkin kuvailtu. Klonkun lausahdukset ovat sellaisia Klonkulle luontevia, ne sopivat hänelle. Kohta, jossa Klonkku ilmestyy ensimmäisen kerran (Moriassa) on hyvin jännittävä ja olin melko peloissani kun luin sitä ensimmäistä kertaa. Kahdessa tornissa myös, kun Klonkku ilmestyy toisen kerran, melkein jopa pelottavaa.

Mainitsen vielä, että noihin hahmoihin on helppo samastua ja lukemista ei meinaa pystyä lopettamaan ^^

Olen TSH-riippuvainen
Vastaa Viestiin