Taru Sormusten Herrasta - itse kirja

Keskustelua Tolkienin teoksista.

Valvoja: Andune

Crysta El Roof

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

No, minä olen (valitettavasti) sitä kansaa, joka näki ensin leffat ja sitten luki kirjan. :oops:

Joskus vuonna 2004 tartuin meidän ikivanhaan ja rikkinäiseen the Kirjaan ja luin Vanha metsä-lukuun saakka. Minusta se oli vain tylsää tekstiä (nyt olen kyllä ehdottomasti eri mieltä). Kirja jäi homehtumaan kirjahyllyyn varmaankin vuodeksi, jonka jälkeen otin sen jälleen esille ja jatkoin siitä, mihin olin viimeksi jäänyt. Ja tällä kertaa luin kokonaan. Ehkä noin parin kuukauden kuluttua aloin lukea taas kyseistä kirjaa ja luin taas kokonaan. Ja nyt tämän vuoden helmikuussa aloitin kolmannen kierroksen. Yritän tehdä niin kuin Christopher Lee eli luen the Kirjan joka vuosi kerran.

Niin, eli mikä ihme tässä kirjassa minua viehättää? On kyllä pakko myöntää, että en osaa sanoa. Jotenkin mulle on itsestään selvyys että joo minä olen se TSH-fani. Mutta joo, the Kirjassa on vähän kaikkea: seikkailua, jännitystä, huumoria ja romantiikkaa. Ja siinä on aika montakin sellaista kohtaa, jossa pystyy samaistumaan henkilöiden tunteisiin. Lauantaina luin Veitsi yössä-lukua ja olin yhtä peloissani kuin hobitit. Ja erästä asiaa minä olen alkanut arvostaa tässä kirjassa, nimittäin runoja ja lauluja. Ennen en jaksanut lukea niitä kovinkaan tarkkaan, mutta nyt ne ovat lempikohtiani kirjassa. Ne ovat vain niin kauniita.

En kyllä pystyisi kuvittelemaan elämää ilman TSH:ta. Keski-Maa on kuin toinen kotipaikka, jonne matkustetaan kirjaa lukiessa ja hahmot ovat niin tuttuja, että tuntuu kuin ne olisivat ystäviäni. Tämän takia mä kyllä arvostan Tolkienia.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Minä taisin olla siinä yksitoista, kun luin the Kirjan (Chrysta El Roofia lainatakseni ;)). Muistelisin, että joskus pikkuisena kyllä ihmettelin "sen yhden kirjan kummallista kantta" (kaapuhemmopainos) x). Olin kyllä aloittanut Tarun lukemisen jo yhdeksänvuotiaana (muistaakseni), mutta pääsin vasta Frodon & co:n matkaan kohti Briitä. Vaikutti silloin sen verran tylsältä, että jäi kesken. Yksitoistavuotiaana siihen sitten tartuin, kun leffoista alkoi kuulua, eikä äiti antanut minun katsoa niitä ennen kuin olisin lukenut Kirjan (kiitän tästä äitiäni!). Kun oikeasti syvennyin lukemaan Tarua, enhän minä siitä sitten irti päässyt... Niitä jälkiliitteitä tutkailin varmaan kuukauden. Ovat mielenkiintoisia.

Ensimmäisellä kerralla Tarua lukiessa minulla meni suunnilleen kaksi viikkoa, vaikka olenkin nopea lukija - se on kuitenkin aika raskaslukuista. Luin sen kesällä, ja joka välissä minulla se oli kädessä. Kauhean pitkiä pätkiä vain en jaksanut kerralla kahlata. Muistan sen vain niin hyvin, koska silloin meillä oli pikkuserkkuni kanssa innostus nukkua hänen leikkimökissään x) Nykyään onkin luettu Taru aikas monta kertaa (piti teippailla niitä kansia tässä yksi päivä...).

Taru on ihana kirja. Siinä on vähän kaikkea. Luin Harmaita Satamia silloinkin tippa linssissä (ja luen vieläkin, ei sen puoleen). Hobitin ja Silman luin vasta Tarun jälkeen. Kutenkin joskus pienenä (ehkä 7 v ->?) äiti raahasi minulle kirjastosta Tolkienia (äiti<3). Silmasta tykkään ehkä eniten (Fëanor & co!), Hobitti taas ei minulle oikein ole ikinä kolahtanut. Sen luin eräällä ratsastusleirillä.

Leffoista kyllä tykkäsin, vaikka onhan niissäkin virheensä. Soundtrackit ovat ihania! (Ei nyt tullut läheskään tarpeeksi Tarusta, mutta menköön. Voisin höpöttää siitä vaikka kuinka...)
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Nyt tähän olisi hyvä, koska olen nyt melkein lukenut TSH:n toiseen kertaan läpi. ^^
Jos tähän itse kirjasta pitää selittää, niin minusta TSH on todella upea kirja. Nyt, kun luen sitä vanhempana uudestaan, voin vain ihmetellä sitä työn määrää, mikä Tolkienilla on varmasti ollut jokaisen taruston, kielen, maantiedon keksimisessä. Paikatkin ovat niin tarkasti kuvattuja, että tuntuu kuin Tolkien kertoisi niitä valokuvien perusteella. ^^ Itse asiassa välillä maaston tai maantieteen kuvauksessa menee melkein sekaisin jos yrittää ilman karttaa tietää, missä mikäkin paikka sijaitsi mihinkin nähden... Tolkienilla oli varmasti urakka pitää langat käsissä.

Luin TSH:n ensimmäisen kerran kokonaan läpi ollessani... mitä, 11- tai 12-vuotias. Ja luin ennen leffojen katsomista, mistä olen todella tyytyväinen, koska nyt toisella lukukerralla huomaa entistä selvemmin, ettei leffaa kannata pitää ainoana oikeana käsityksenä TSH:sta. Pientenkin asioiden muutokset huomaa, saati sitten isot poisjättämiset ja muutokset. Kirjassa niillä asioilla on toki tehokkaampi dramatiikka kuin leffassa olisi Magotin sienillä, ainaisella juttelulla ja rauhallisella Konnusta lähtemisellä (vrt. kirjassa Pippin vain lähtee Frodon mukana, leffassa on mukana pelloilla törmäily viihdyttävänä paukkuna). Joten Peter Jacksonin ratkaisut ymmärtää kyllä hyvin siltä kantilta. ^^

Mutta kirja on kuitenkin varsinkin nyt jotenkin aivan ihana. Sen on lukenutkin paljon nopeammassa tahdissa kuin viime kerralla, ja siihen on suhtautunut ja sen on tajunnut ihan eri tavalla kuin kammottavana esiteininä. xD Rakastan sitä maailmaa, kirjoitustapaa, henkilöitä, kuvausta ja kunnioitan valtavaa työmäärää. Hmm, en nyt osaa heti sanoa mitään rakentavampaa, mutta TSH vaan on klassikko, ei siitä pääse. ^^
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Vastaa Viestiin