Parhaat kohdat TSH:ssa?

Keskustelua Tolkienin teoksista.

Valvoja: Andune

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Parhaat kohdat TSH:ssa?

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Eli, minusta on niin kiva fanittaa kirjaa joten pistimpä tällaisen pystyyn.. Vastaakohan tänne kukaan.. O_o
Tarkoitus olisi siis kirjoittaa tänne sitaatti kirjasta, kohdasta joka on mielestäsi hienosti kuvailtu/joka herätti tunteita. EI sellaisia "Joono se kun Mustat Ratsastajat tulee niillä Nazgûleillaan"[tajusitte ironian? xD] tai "kun Arwen tulee häihin" tms, vaan kirjoitetaan se sitaatti. Kiitos.

Tämä minun rakastamani kohta on lyhykäisyydessäänkin ihana:
"Merri ryömi nelinkontin kuin huumattu eläin ja hän oli kauhusta sokea ja sairas."

Niin, ja saahan tänne kaksimielisiäkin kohtia laittaa:

"Hänen rakkautensa Frodoa kohtaan ylitti kaiken muun ja unohtaen vaaran hän huusi ääneen: 'Minä tulen, Frodo-herra!'"
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Voi, että. Näitähän riittäisi vaikka kuinka. Mitähän minä osaisin valita... No tässä on muutamia, joita keräilin lukiessani kirjaa englanniksi:

"Begone, foul dwimmerlaik, lord of carrion! Leave the dead in peace!" - Éowyn kohdatessaan Noitakuninkaan

"But I say to thee, Gandalf Mithrandir, I will not be thy tool! I am Steward of the House of Anárion. I will not step down to be the dotard chamberlain of an upstart." - minua aina huvittaa tuo Denethorin mieltäylentävä näkemys Aragornin käskynhaltijan roolista, "nousukkaan höperö kamaripalvelija." :D

"And so they stood on the walls of the City of Gondor, and a great wind rose and blew, and their hair, raven and golden, streamed out mingling in the air." - perinteinen, ei kaivanne selityksiä

Sitten suomeksi:

"Hobitit katsoivat ihmeissään, miten nopeasti nämä vihreäpukuiset miehet liikkuivat ja katosivat melkein silmänräpäyksessä. Metsä jossa Faramir oli seissyt näytti tyhjältä ja ikävältä, ikään kuin uni olisi loppunut."

Tämä on aika pitkä, mutta laitan sen kuitenkin koska se on kaunis (vaikka ei ajattelisikaan kaksimielisesti):

"Sitten se palasi ja ojensi hitaasti vapisevan kätensä ja kosketti hyvin varovasti Frodon polvea - mutta kosketus oli melkein hyväily. Jos nukkujat olisivat nähneet Klonkun, he olisivat sen katoavan hetken ajan luulleen näkevänsä vanhan väsyneen hobitin, jonka yliaikaiset vuodet olivat köyristäneet ja kuljettaneet ohi ystävien ja sukulaisten, ohi nuoruuden niittyjen ja virtojen; vanhan nälkiintyneen säälittävän olennon.
Mutta kosketuksesta Frodo liikahti ja äännähti unissaan, ja siinä silmänräpäyksessä Sam oli täysin hereillä. Ensimmäiseksi hän näki Klonkun - "käpälöimässä herraa", niin kuin hän arveli."
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Jotakin mitä äkkiä selailemalla tuli mieleen:


"Sillä ovesta tai ikkunasta muu ei kulje kuin kuun paiste ja tähtien loiste ja tuuli vuoren laelta."
...ja yhä pidemmälle taaksepäin Tomin laulu kulki, kunnes muinaisessa tähtivalossa vain haltiaruhtinaat valvoivat.
Bombadilin talo -luku on minusta kirjan kaunein luku.

"Minä en tarvitse karttaa", sanaoi Gimli joka oli tullut Legolasin kanssa liki ja tuijotti kaukaisuuteen outo valo syvissä silmissään. "Tuolla on maa jossa isämme ennen tekivät työtä, ja me olemme kuvanneet nuo vuoret lukemattomiin metallisiin ja kivisiin esineisiin, moniin lauluihin ja taruihin. Korkeina ne kohoavat unissamme: Baraz, Zirak, Shathür."
Minä rakastan Gimliä. ^^

Tuolla on Kuvastaja, syvä Kheled-zäram!" sanoi Gimli surullisesti. "Muistan miten hän sanoi: "Tuottakoon se näky sinulle iloa! Mutta me muut emme voi viipyä siellä." Nyt saan kulkea kauan ennen kuin voin taas iloita. Minun täältä on kiire pois ja hänen on jääminen."
Minusta kauneinta mitä kukaan sanoi Gandalfin kuoltua.

"The wolf that one hears is worse than the orc that one fears."
"Pahempi suden huuto korvissa kuin örkin pelko sydämessä."
Käytännöllinen Boromir. ^^

So passed the Sword of the Barrow Downs, work of Westernesse.
Niin hävisi Hautakumpujen miekka, joka oli Westernessen työtä.
Kirjan kaunein lause mitä parhaimmassa kohdassa. ^^

"Tämä ovi on kauhea", Halbarad sanoi, "ja oma kuolemani odottaa sen toisella puolen. Siitä huolimatta minä aion uskaltaa; mutta yksikään hevonen ei tästä kulje."
Aww, rohkeutta.

Eikä myöskään Hirluin Kaunis palaisi Pinnath Geliniin, ei Grimbold Grimsdaleen, ei pohjoisille maille Halbarad, samooja jonka käsi ei petä.
Voi nyyhky.

Silloin Gimli kumarsi syvään. ... "Olette valinnut illan; minun rakkauteni kuuluu aamulle. Ja sydämeni ennustaa että pian se on iäksi mennyt.
Gimlillä on minusta kirjan kauneimpia repliikkejä. ^^

Ja koko Lament for Boromir on minun lempparini.
... Yli seitsemän virran ratsasti hän, yli vesien harmaiden;
hän kulki kautta aution maan ja varjoihin Pohjoisen
hän katosi, tietymättömiin. Pohjatuulelta kysyä voi
Denethorin pojasta: kuuliko se, kuinka tämän torvi soi.
Oi Boromir! Loitolle Länteen päin jäin muureilta katsomaan;
et saapunut suunnalta aution ja asukkaattoman maan. ...
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

Oi, ihana topik. Minun suosikkejani ovat nämä:

"Sillä aamu saapui, aamu ja meren tuuli; pimeys väistyi, ja Mordorin joukot vapisivat ja joutuivat kauhun valtaan, pakenivat, kuolivat, ja vihan kaviot ratsastivat niiden ylitse. Ja silloin puhkesi Rohanin sotajoukko lauluun, ja he lauloivat surmatessaan vihollisia, sillä taistelun riemu oli heidän päällään, ja tuon kauniin ja kauhen laulun ääni kantautui aina Kaupunkiin asti."
(Kuninkaan paluu)

Tuo on niin mahtipontinen, että hrr. Kylmät väreet sitä lukiessa.

Toinen lempikohtani on sangen pitkä, enkä jaksa nyt sitä tähän kokonaan lainata (kenties myöhemmin), mutta raapustan sen lopusta lauseen, joka on mielestäni Tarun surullisin lause. Huokaus.

Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut
Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Newra kirjoitti:
Toinen lempikohtani on sangen pitkä, enkä jaksa nyt sitä tähän kokonaan lainata (kenties myöhemmin), mutta raapustan sen lopusta lauseen, joka on mielestäni Tarun surullisin lause. Huokaus.

Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.
Minä kirjoitin tuosta, koska minustakin se on yksi kauneimpia kohtia kirjassa, kun Aragorn sanoo jonnekin kauas kauniita sanoja Arwenille. ^^
Löysin lisää hienouksia:

Hän heitti kappaleet tuleen, kumartui, asettui selälleen pöydälle puristaen palantíria molemmin käsin rintaansa vasten. Ja kerrotaan, että jos joku myöhemmin tuohon Kiveen katsoi vailla suurta voimaa jolla kääntää se toisaalle näki hän vain vanhan miehen kädet nälkäisten liekkien nielussa.
Upea. Jotenkin siis.. Jotakin todella upeaa.

Tuulen päältä kuului pitkä ulvonta, kuin jonkin pahan ja yksinäisen olennon huuto. Se nousi ja laski ja päättyi korkeaan läpitunkevaan ääneen. Heidän vielä istuessaan ja seistessään jähmettyneinä siihen vastasi toinen huuto, vaimeampi ja kaukaisempi mutta yhtä vertahyytävä. Sitten seurasi hiljaisuus jonka rikkoi vain tuulen suhina oksistossa.

Hyrr. Minä en suostu lukemaan tuota ollessani illalla yksin kotona, varsinkaan jos nurkissa käy kova tuuli..
Ceela
Örkki
Viestit: 61
Liittynyt: Su Touko 07, 2006 8:39 pm
Paikkakunta: Keski-maa

Viesti Kirjoittaja Ceela »

Tämä kohta on jotenkin niin upea, sivu 738 (siis 1985 tehdyssä painoksessa jossa on kaikki kolme kirjaa), Pelennorin kenttien taistelusta:

Éomerin mieli oli luja, ja järki taas kirkas. Hän antoi puhaltaa torviin kootakseen miehet lippunsa luo; sillä hän aikoi lopuksi laatia suuren kilpimuurin ja kestää ja taistella jalan kunnes kaikki olisivat kaatuneet. Hän halusi tehdä laulujen arvoisia tekoja Pelennorin pelloilla, vaikka yhtäkään ihmistä ei jäisi länteen muistamaan Markin viimeistä kuningasta. Niin hän ratsasti vihreälle kumpareelle ja pystytti sinne lippunsa ja Valkea Hepo laukkasi hulmuten ilmassa.

"Epäilystä, pimeästä auringon nousuun
laulaen astuin minä, miekkani vedin.
Toivon ääriin ratsastin ja sydämeni särkyi:
nyt on vihan, tuhon aika, taivaan punahehkun!"

Nämä säkeet hän lausui mutta nauroi. Sillä taas kuohui hänessä taistelutahto; ja hän oli yhä vahingoittumaton, ja hän oli nuori, ja hän oli kuningas: hurjan kansan valtias. Ja hän pilkkasi epätoivoa ja katsoi taas mustia laivoja ja nosti miekkansa niitä uhmaamaan.


Varsinkin tuo loppuosa, hurrr.
Purrail.
Avatar
Etiäinen
Puolituinen
Viestit: 355
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2005 9:12 pm
Paikkakunta: Metsä

Viesti Kirjoittaja Etiäinen »

Onpa hurjan kauniita kohtia nuo kaikki.
Newra kirjoitti: Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.
Tuo on myös yksi minun lempikohdistani, vaikka hurjan surullinen.
Noista aikaisemmista pitää myös mainita tuo Mithrellasin laittama kohta, jossa Klonkku "Käpälöi" Frodoa. Se on niin kaunis.

Min tykkään jostain syystä tästä ihan hirveästi:
Hänen perässään kulkeva joukko puhui harvoin, ja silloinkin vain hätäisiä kuiskauksia. Ainoa ääni lähti heidän omista jaloistaan; Gimlin kääpiösaappaitten vaimea töminä; Boromirin raskas käynti; Legolasin kevyt astunta; hobittijalkojen tuskin kuuluva pehmeä töpinä; ja viimeisenä Aragornin pitkien askelten hidas vakaa kulku.
Hobittien töpinä, ihanaa (: Tuo on siis Moriasta.

"Mithrandir!" hän huusi. "Mithrandir!"
"Terve tavattuamme, toistan vielä, Legolas!" sanoi vanhus.
He kaikki tuijottivat häntä. Hänen hiuksensa olivat valkeat kuin lumi aurinkoisena päivänä, ja hohtavan valkoinen oli hänen pukunsa; syvien kulmien alla loistivat kirkkaat silmät, läpitunkevat kuin auringon säteet; voima asui hänen kädessään. He seisoivat horjuen ihmetyksen, ilon ja pelon välillä, eivätkä tienneet mitä sanoa.
Viimein Aragorn liikahti. "Gandalf!" hän sanoi. "Kaiken toivon tuolta puolen sinä palaat luoksemme hädän hetkellä! Mikä verhosi näköni? Gandalf!" Gimli ei sanonut mitään vaan vajosi polvilleen peittäen silmänsä.

Tuon varmaankin kaikki tietävät mistä se on? Se on vaan niin kaunis kohta. Gandalf on palannut. Aw.

Ehdoton suosikkini koko kirjassa, Helmin Syvänteessä kun Helmin torvi soi:
Kaikki ne jotka kuulivat tuon äänen, vapisivat. Monet örkit heittäytyivät kasvoilleen ja peittivät korvansa kourillaan. Takaa Syvänteestä vastasivat kaiut, toitotus toisensa perään, ikään kuin jokaisella kalliolla ja kukkulalla olisi seissyt airut. Mutta muureilla miehet katsoivat ylös ja kuuntelivat ihmeissään; sillä kaiut eivät vaimenneet. Yhä vain kiersivät torven töräykset kukkuloita; yhä lähempää ja lujempaa ne vastasivat toisilleen soiden voimallisesti ja vapaasti.
"Helm! Helm!" huusivat ratsastajat. "Helm on noussut ja tulee sotimaan kanssamme. Helm Théoden-kuninkaan puolesta!"
Ja juuri kun he huusivat sitä, kuningas tuli. Hänen hevosensa oli lumivalkoinen, kultainen oli hänen kilpensä ja pitkä oli hänen keihäänsä. Hänen oikealla puolellaan oli Aragorn, Elendilin perillinen, hänen jäljesään ratsastivat Eorl Nuoren huoneen ylimykset. Valo läimähti taivaalle. Yö pakeni.

Taatusti kylmät väreet aina. En nyt viitsi koko Helmin Syvänne-luvun loppua tähän laittaa, mutta se kokonaisuudessaan on kirjan hienoin kohta.
Siellä ilmaantui äkkiä harjanteelle valkoisiin pukeutunut ratsumies nousevan auringon valoon. Matalien kukkuloiden yli kaikui torvien ääni. Hänen takanaan kiiruhti pitkiä rinteitä alas tuhat jalkamiestä miekka kädessä. Heidän keskellään harppoi pitkä ja voimakas ihmismies. Hänen kilpensä oli punainen. Päästessään laakson reunalle hän nosti huulilleen suuren mustan torven ja puhalsi niin että kukkulat raikuivat.

"Erkenbrand!" huusivat ratsastajat. "Erkenbrand!"
"Katsokaa! Valkoinen ratsastaja!" Aragorn huusi. "Gandalf on taas tullut!"
Niin tie on musta,
vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
Jos kuu ei paistaisi hopeaansa
Kuoleman kattilalla - tummuvan taivaan alla.

Viikate:Tie

"Mutta koska jonkun pitää sotkea asiat" | Vuoden Pippin 2009
Celebaelin
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:45 pm

Viesti Kirjoittaja Celebaelin »

Minun ikuinen suosikkini on kohtauksesta, jossa Pippin juttelee Bergilin, Beregondin pojan kanssa...:
"Olen melkein kaksikymmentäyhdeksänvuotias, niin että siinä minä ohitan sinut; vaikka olenkin vian kahden kyynärän pituinen ja tuskin kasvankaan enää muuten kuin leveyssuunnassa."
:D
Minusta tämä on ihana lause ja koska itse olen lopettanut kasvuni, siteeraan Pippiniä aina silloin tällöin. Ilmaisussa on jotakin niin pirteää ja masussa kuplivaa vai miten sen selittäisi. :D
All you need is love...
Nasty
Örkki
Viestit: 159
Liittynyt: To Huhti 05, 2007 5:24 pm
Paikkakunta: Ruukki

Viesti Kirjoittaja Nasty »

Parhaita kohtia on hankala valita, koska koko kirja on niin hyvä, mutta muutamia suloisia/koskettavia/viisaita kohtia laitan tähän.

Sormuksen ritarit-kirjassa se kylpykohta:

Vesi suihkulähteestä ryöppyävä
on näky silmälle miellyttävä,
vaan äänellä sitäkin kauniimmalla
vesi kuuma lotisee jalkojen alla

Kuului hirveä loiskahdus ja Frodon So so! -huuto. Ilmeisesti suurin osa Pippinin kylpyvedestä oli ryöpynnyt ilmaan kuin suihkulähde.


Tuo kohta on niin iloinen, hobittimainen ja söpö, että pidän siitä. Tuossa ei ole kokonaan sitä kylpylaulua, vaan yksi säkeistö.

Boromirin kuolema:

Aragorn polvistui hänen viereensä. Boromir avasi silmänsä ja yritti puhua. Viimein hän sai hitaasti lausutuksi joitakin sanoja. "Yritin ottaa Sormuksen Frodolta", hän sanoi "Olen pahoillani. Olen maksanut." Hänen katseensa lipui kaatuneisiin vihollisiin; niitä oli ainakin kaksikymmentä. "He ovat poissa, puolituiset: örkit veivät heidät. Luulen että he ovat hengissä. Örkit sitoivat heidät." Hän piti tauon ja hänen silmänsä sulkeutuivat väsyneesti. Hetken kuluttua hän puhui taas.
"Hyvästi Aragorn! Mene Minas Tirithiin ja pelasta kansani! Minä olen epäonnistunut"
"Ei!", sanoi Aragorn, tarttui hänen käteensä ja suuteli häntä otsalle...


Boromirin kuolema ja viimeiset sanat, se on todella koskettavaa.

Tuo kohta on jotenkin suloinen myös:

“Kuulkaa! Ruhtinaat ja ritarit joiden uljaus on tahraton, kuninkaat ja prinssit ja Gondorin kaunis kansa ja Rohanin Ratsastajat ja te Elrondin pojat ja Pohjoisen Dúnedain ja haltia ja kääpiö ja Konnun suurisydämet ja kaikki Lännen vapaa kansa, kuulkaa nyt minua. Sillä minä laulan teille Frodosta Yhdeksänsormisesta ja Tuomion Sormuksesta. "

Ja kun Sam sen kuuli, nauroi hän ääneen silkkaa onneaan ja nousi seisomaan ja huusi: “Oi iloa ja suurta kunniaa! Kaikki toiveeni ovat toteutuneet!” Ja sitten hän itki.


Suloista, Sam on kirjassa suloisempi kuin elokuvassa ja pidin tavasta kun Sam usein punastui.

Ja sitten vielä tuo Celebaelinin mainitsema kohta:

"Olen melkein kaksikymmentäyhdeksänvuotias, niin että siinä minä ohitan sinut; vaikka olenkin vian kahden kyynärän pituinen ja tuskin kasvankaan enää muuten kuin leveyssuunnassa."


Edit// kristallikatto tuolla *osoittaa kristallikaton viestiä* mainitse sen legendaarisen "Kotona ollaan" lauseen. Siitä pidän myös, mutta unohdin vaan mainita.
Viimeksi muokannut Nasty, Ti Huhti 10, 2007 9:10 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Crysta El Roof

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

Nasty kirjoitti:Boromirin kuolema:

Aragorn polvistui hänen viereensä. Boromir avasi silmänsä ja yritti puhua. Viimein hän sai hitaasti lausutuksi joitakin sanoja. "Yritin ottaa Sormuksen Frodolta", hän sanoi "Olen pahoillani. Olen maksanut." Hänen katseensa lipui kaatuneisiin vihollisiin; niitä oli ainakin kaksikymmentä. "He ovat poissa, puolituiset: örkit veivät heidät. Luulen että he ovat hengissä. Örkit sitoivat heidät." Hän piti tauon ja hänen silmänsä sulkeutuivat väsyneesti. Hetken kuluttua hän puhui taas.
"Hyvästi Aragorn! Mene Minas Tirithiin ja pelasta kansani! Minä olen epäonnistunut"
"Ei!", sanoi Aragorn, tarttui hänen käteensä ja suuteli häntä otsalle...


Boromirin kuolema ja viimeiset sanat, se on todella koskettavaa.

Tuo kohta on jotenkin suloinen myös:

“Kuulkaa! Ruhtinaat ja ritarit joiden uljaus on tahraton, kuninkaat ja prinssit ja Gondorin kaunis kansa ja Rohanin Ratsastajat ja te Elrondin pojat ja Pohjoisen Dúnedain ja haltia ja kääpiö ja Konnun suurisydämet ja kaikki Lännen vapaa kansa, kuulkaa nyt minua. Sillä minä laulan teille Frodosta Yhdeksänsormisesta ja Tuomion Sormuksesta. "

Ja kun Sam sen kuuli, nauroi hän ääneen silkkaa onneaan ja nousi seisomaan ja huusi: “Oi iloa ja suurta kunniaa! Kaikki toiveeni ovat toteutuneet!” Ja sitten hän itki.


Suloista, Sam on kirjassa suloisempi kuin elokuvassa ja pidin tavasta kun Sam usein punastui.
Oih,nämä ovat ihania. Viime kesänä kun luin TSH:ta aloin pillittämään hulluna tuossa Sam-kohdassa enkä saanut nukuttua (kello oli siis silloin lukiessani jotain puoli yksi yöllä).

Ja tämä Samin legendaarinen "Kotona ollaan." on ihana.

Voi,näitä on kyllä liikaa,voisin jatkaa listaa vielä kuinka paljon. :wink:
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi, niitä on tuhansittain, mutta tässä nyt muutamia....

"Jonakin päivänä sinä vielä kadut tätä, nuori herra! Miksi et sinäkin lähtenyt? Sinä et kuulu tänne, et ole Reppuli - sinä - sinä olet Rankkibuk!"
"Kuulitko, Merri! Tuota voi pitää luokkauksena", Frodo sanoi sulkiessaan oven Lobelian nenän edestä.
"Kohteliaisuus se oli", sanoi Merri Rankkibuk, "ja sen vuoksi tietenkin valhe."

Merri on suloinen. Tiedätte varmaan, mikä kohta.

"Oikotie matkan mutkistaa!" intti Pippin. Tuota lainailen vähän väliä...

Kuului hirveä loiskahdus ja Frodon So so! -huuto. Ilmeisesti suurin osa Pippinin kylpyvedestä oli ryöpynnyt ilmaan kuin suihkulähde. Suloista.


Mutta minun täytyy myöntää", hän lisäsi omituisesti naurahtaen, "että toivoin teidän mieltyvän minuun oman itseni vuoksi. Takaa-ajettu mies väsyy joskus epäluuloon ja kaipaa ystävyyttä. Mutta ei auta, ulkonäköni kai puhuu minua vastaan."
Tuo on Aragornilta lainattua, hobitit ovat juuri lukeneet Gandalfin kirjeen ja saneet tietää kuka hän on oikeasti. Aww, sulan aina tuossa, se on... niin Aragornia. *vinkuu*

Lórienin kohta, joka on aivan ihana ja täällä mainittu, ainakin Newran taholta:
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne. Haikeaa, ihanaa, surullista...

Sitten tämä, jonka luin kirjailijaesitelmässämme Tolkienista (vähän lyhennettynä): Viimein Aragorn jäi seisomaan suurten porttien yläpuolelle välittämättä vihollisten nuolista. Hän katsoi kauas ja näki itäisen taivaan vaalenevan. Sitten hän nosti tyhjän käden kämmen ulospäin keskustelun merkiksi.
Örkit ilkkuivat ja kiljuivat "Tule alas! Tule alas!" ne huusivat. --- "tuo kunkkusi ulos! Täällä on suuret taistelijat uruk-hai! Me tongitaan se ulos kolostaan jollei se tule. Tuo ulos piileskelevä kunkkusi!"
"Kuningas tulee tai on tulematta mielensä mukaan", Aragorn sanoi.
(Tässä kohdassa oli paha pitää itsensä vakavana... se on hieman.. öhöm.)[örkit huutelevat]
"Katsoin nähdäkseni aamunkoiton", Aragorn sanoi.
Eli vähän lyhenneltynä...

Mithrellaksen mainitsema Klonkku-kohta on niin suloinen, että itkettää. Ja sitten Sam on sille vaan julma... :cry:

Hänen komppaniansa oli jo hevosen selässä ja hän itse oli juuri hyppäämäisillään satulaan kun Éowyn neito tuli jättämään heille hyvästit. Hän oli pukeutunut ratsastajan tapaan ja vyöttänyt miekan kupeelleen. Kädessään hänellä oli malja ja hän nosti sen huulilleen ja joi vähän ja toivotti heille siunausta matkalle ja sitten hän antoi maljan Aragornille ja Aragorn joi siitä ja sanoi: "Hyvästi Rohanin neito! Juon huoneenne onneksi ja teille ja koko kansallenne. Sanokaa veljellenne: varjojen takana me tapaamme taas!"
Sitten Gimlistä ja Legolasista jotka seisoivat lähellä näytti siltä kuin neito olisi itkenyt, ja se tuntui sitäkin murheellisemmalta kun itkijä oli niin luja ja ylpeä. Mutta hän sanoi: "Aragorn, sinä siis lähdet?"
"Lähden", sanoi mies.
"Annatko minun ratsastaa tämän komppanian mukana niin kuin olen pyytänyt?"
"Sitä en salli, neito", sanoi mies. "Sillä en voi luvata ilman kuninkaan lupaa ja veljenne suostumusta, eivätkä he palaa ennen huomista. Mutta jokainen minulle on kallis jokainen tunti, jokainen minuuttikin. Hyvästi!"
Silloin neito vajosi polvilleen ja sanoi:" Minä rukoilen sinua!"
"Ei, neito, ei", mies sanoi ja otti häntä kädestä ja nosti hänet pystyyn. Sitten hän suuteli neidon kättä ja hypähti satulaan ja ratsasti pois eikä enää katsonut taakseen; ja vain ne jotka tunsivat hänet hyvin ja olivat hänen lähellään näkivät kuinka häneen sattui.
Kädet tärisevät ja itkettää. Aloin nytkin kyynelehtiä, mutta arvaatkaa vain kuinka käy kun olen lukenut koko kirjan? Voi ei, se vain on niin.... *itkee*

Ja sitten Faramirin ja Éowynin kohtaus. Niisk, kaunista. En jaksa lainata koko kohtaa...

Eräs kohta, joat en nyt millään löydä, jossa Legolas sanoo jotain Aragornin rakastamisesta... en muista mitä enkä löydä kohtaa, mutta se on ihana. Enkä tarkoita siltä kantilta, että se kohta on varsin osuva slashia ajatellen, vaan siksi että se on kerta kaikkiaan ihana.

Voi, tämä on ylipitkä eikä tässä edes ole kaikkea, mutta silti.... koko kirja on ihana. *vinkuu sulkiessaan kirjan*

Edit: typoja poistettu...
Viimeksi muokannut Nerwen, Ti Loka 30, 2007 1:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Crysta El Roof

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

Newra kirjoitti:Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.
Unohdin tämän ihan kokonaan! Tosiaan, ehkäpä koko trilogian haikein ja kaunein lause. Rakastan.

Ja sitten tätä kohtaa olen fanittanut aina, löytyypi Lothlórien-luvusta:

"Maailma on toden totta vaaroja täynnä, ja monta pimeää paikkaa siinä on; mutta on myös paljon kaunista, ja vaikka kaikissa maissa on nykyisin rakkaus sekoittunut suruun, se kukaties vain vahvistuu siitä."

Haldir sanoo tuon siis Merrille. ^^
Ceela
Örkki
Viestit: 61
Liittynyt: Su Touko 07, 2006 8:39 pm
Paikkakunta: Keski-maa

Viesti Kirjoittaja Ceela »

Voi kun nämä on niin kauniita. ;__; Tulee ihan sellainen "must read LotR again... again o_o" -olo. Ja niin aion tehdäkin.

Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.
Tuo on sellainen kohta, joka on minullekin jäänyt vahvasti mieleen, todella vaikuttava kohta. Vain yksi lause ja silti niin... jotain. o_o

Mweew, rupesi itkettämään kun luin näitä sitaatteja.
Purrail.
Avatar
sprig
Puolituinen
Viestit: 265
Liittynyt: Su Joulu 09, 2007 6:31 pm

Viesti Kirjoittaja sprig »

Silloin oveen koputettiin ja Sam tuli sisään. Hän juoksi Frodon luo ja tarttui hänen vasempaan käteensä nolona ja ujona. Hän silitti sitä hellästi, punastui sitten ja kääntyi kiireesti pois. "Hei Sam!" sanoi Frodo. "Se on lämmin. Meinaan teidän kätenne." Sam sanoi.

Hölmöä ja liikuttavaa yhtä aikaa. Tälle on tullut naurettua ihan kamalasti. Kun tarkemmin miettii, niin tämä on tavallaan vähän surullinenkin kohta. Aivan ihana.
EpäLotR-ficcaaja 2009
Runoilija 2010
Avatar
Darial Kuznetsova
Samooja
Viestit: 436
Liittynyt: Pe Marras 09, 2007 5:25 pm
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Darial Kuznetsova »

Gimlin repla:
"Nyt jos saisin kirveen, nipun örkinkauloja ja huoneen jossa mellastaa."

Repesin nauraan linkas tälle ja oli pakko siteerata kaverille tekstarilla tätä.
Onneks oli yhen päivä ja käytännössä tyhjä linkka.
Jos oli nimi niin kuka sitä muistaa, jos oli kasvot niin ne helppo oli unohtaa.
Jos oli sydän niin se helppo oli poistaa ja pyörät pyörii, päivät itseään toistaa...

Sydänpuu - Mustaan Uneen (Jani Liimatainen)
Vastaa Viestiin