Parhaat kohdat TSH:ssa?

Keskustelua Tolkienin teoksista.

Valvoja: Andune

Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Oi, ovat kauniita, kauniita niin kauniita.... Etenkin tuo Newran poiminta. Enkä muutakaan osaa sanoa. Kaiken kauneuden vastapainoksi lisään (minussa) suurta hilpeyttä herättäneet kohdat:

"Jos Gandalfin pää on kerran pyhä, etsikäämme sellainen, jonka saa halkaista" Sanoi Gimli. Voih. Olisipa minunkin pääni pyhä... :lol:

"Minä kannan sinut", Gwaihir vastasi, "minne ikinä tahdot, vaikka olisit kivestä tehty" Gwaihir siis on kotka, ja jutustelee siinä Gandalfille. (Sormus on juuri tuhottu.) Hilpeyttä herättää, kun ajattelen kivistä Gandalfia...

Pippin jäi huoneeseen. "Onkohan toista samanlaista kuin Aragorn?" hän sanoi. "Paitsi tietysti Gandalf. He ovat varmasti jotenkin sukua. ..." Apua, jos Gandalf ja Aragorn olisivat sukua... Voi ei. Onneksi eivät ole.

Niitä kauniita kohtia olisi semmoiset parisenkymmentä lisää, mutta kuinka ollakaan, ne ovat niin pitkiä kaikki, etten voi lisätä niitä (ainakaan kaikkia). Jos joku poiminta tehtäisiin, niin sekin menisi kirjan ulkopuolelle, liitteisiin.

Siellä hän viimein mallornin lehtien varistessa kevään aattona asettui levolle Cerin Amrothiin; ja siellä kohoaa hänen vihreä hautansa aina maailman muuttumiseen saakka, kun kaikki hänen elämänsä päivät ovat kokonaan unohtuneet tulevien mielestä, eivätkä elanor ja niphredil enää kuki Meren itäpuolella. Siis siinä katkelma Aragornin ja Arwenin tarusta, Iltatähden kuolema.
Viimeksi muokannut Celeb, Ke Elo 06, 2008 4:57 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Allegro
Örkki
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2008 8:56 pm
Paikkakunta: Hankasalmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Allegro »

Äh, kaikki lempikohtani on jo lainattu ja tietysti itken täällä, kun ne taas luin. ;______;
Ceela kirjoitti:Tämä kohta on jotenkin niin upea, sivu 738 (siis 1985 tehdyssä painoksessa jossa on kaikki kolme kirjaa), Pelennorin kenttien taistelusta:

Éomerin mieli oli luja, ja järki taas kirkas. Hän antoi puhaltaa torviin kootakseen miehet lippunsa luo; sillä hän aikoi lopuksi laatia suuren kilpimuurin ja kestää ja taistella jalan kunnes kaikki olisivat kaatuneet. Hän halusi tehdä laulujen arvoisia tekoja Pelennorin pelloilla, vaikka yhtäkään ihmistä ei jäisi länteen muistamaan Markin viimeistä kuningasta. Niin hän ratsasti vihreälle kumpareelle ja pystytti sinne lippunsa ja Valkea Hepo laukkasi hulmuten ilmassa.

"Epäilystä, pimeästä auringon nousuun
laulaen astuin minä, miekkani vedin.
Toivon ääriin ratsastin ja sydämeni särkyi:
nyt on vihan, tuhon aika, taivaan punahehkun!"

Nämä säkeet hän lausui mutta nauroi. Sillä taas kuohui hänessä taistelutahto; ja hän oli yhä vahingoittumaton, ja hän oli nuori, ja hän oli kuningas: hurjan kansan valtias. Ja hän pilkkasi epätoivoa ja katsoi taas mustia laivoja ja nosti miekkansa niitä uhmaamaan.


Varsinkin tuo loppuosa, hurrr.
Tätä parempaa en ole löytänyt, ja nykyään - olen alkanut kallistua melkein enemmän Éomerin puoleen kuin Aragornin. Hui. Jos olen oikein kliseinen ja puhun totta, sydän tässä on haljeta, kun lukee tätä kohtaa. Ja pakko sanoa vielä, ettei mikään muu kirja ole tällaista reaktiota minussa aiheuttanut. "ja hän oli yhä vahingoittumaton, ja hän oli nuori, ja hän oli kuningas: hurjan kansan valtias"...

S. 132, haudanhaamu-kappale.
"Äkkiä alkoi laulu: kolkko hiljainen ääni joka nousi ja laski. Se oli kaukainen, mittaamattoman lohduton, ja välillä se soi ilmassa kimeästi ja korkealta, välillä ikään kuin kantautui maan sisästä. Surullisten mutta kauheiden äänien muodottomasta virrasta erottui silloin tällöin sanaketjuja: synkkiä, kovia, kylmiä sanoja, sydämettömiä ja surkeita. Yö solvasi aamua, joka siltä oli riistetty, ja kylmä kirosi lämmön jota se janosi."
Kylmiä väreitä.

S. 451, Gandalf Théodenin hovissa.
"Näin lauloi Gandalf hiljaa ja sitten hän äkkiä muuttui kokonaan. Hän heitti nuhruisen kaapunsa syrjään, nousi pystyyn eikä enää nojannut sauvaansa; ja hän puhui kirkkaalla ja kylmällä äänellä.
"Viisaat puhuvat vain siitä minkä tietävät, Gríma Gálmódin poika. Teistä on tullut älytön käärme. Olkaa siis vaiti ja pitäkää haarakas kielenne hampaitten takana. En kulkenut tulen ja kuoleman kautta vaihtaakseni kieroja sanoja palvelijan kanssa siihen saakka kunnes salama iskee!"
Hän kohotti sauvansa. Ukkonen jyrähti. Aurinko katosi itäikkunoista; koko sali kävi äkkiä synkäksi kuin yö. Tuli hiipui tummiksi kekäleiksi. Vain Gandalf erottui pimeydestä valkoisena ja pitkänä mustenneen tulisijan edessä."

Go, Gandalf, go!

Anteeksi ylipitkät lainaukset, en pystynyt estämään itseäni.
Tänään tein taas tempun
Vedin kissaa hännästä
Ja se kissa ei pitänyt siitä
Sen huomasin äänestä
Elemmírë
Örkki
Viestit: 49
Liittynyt: Su Heinä 13, 2008 2:37 pm

Viesti Kirjoittaja Elemmírë »

minun yksi lempikohtauksistani kirjassa on kun Saatue taivaltaa siellä lumivuorella. En jaksa siteerata koko kohtaa, kun on sen verran pitkä. Lempikohtaukseeni liittyy allekirjoutukseninkin. Haltia näyttää "vahvoille" ihmisille mihin kykenee :)
The greatest thing you´ll ever learn is just to love and be loved in return...
~Moulin Rouge~
Vastaa Viestiin