Sivu 1/3

Hurinin lasten taru

Lähetetty: To Syys 21, 2006 6:22 pm
Kirjoittaja Piratesse
Eli nyt se on sitten tapahtunut. Tolkienin keskeneräiseksi jäänyt Hurinin lasten taru on nyt sitten kokonainen. Christopher Tolkien on käyttänyt viimeiset 30 vuotta viimeistelläkseen isänsä aloittaman tarinan. Tolkien aloitti tarinan 1918 ja nyt se on sitten julkaistu 2006. Mitähän tuohon sanoisi? Jännityksellä odottaa, että miten isän ja pojan tyylit eroavat toisistaan ja vaikuttaako opus palapeliltä vai kuulostaako se enemmän nuoremmalta hra Tolkienilta? No, ainakin miljoona pientä fania juoksee ensi hädässä kirjakauppaan ja Tolkien-imperium rikastuu entisestään. :roll:

Millaisia odotuksia teillä on kirjan suhteen ja miten suhtaudutte yleensäkin koko hommaan?

Lähetetty: To Syys 21, 2006 7:59 pm
Kirjoittaja Elvédan
Minä odotan kirjaa innoissani. Luin tuossa jonkun Christopher Tolkienin haastattelun ja hän totesi, että on yrittänyt seurata isänsä viitoittamaa tietä tarkasti, mutta joutunut kuitenkin muutamissa paikoissa jopa arvailemaan.

(Eikös kyseinen opus muuten ilmesty englanniksikin vasta ensi vuoden huhtikuun puolella? Misään tapauksessa se ei vielä ole ilmestynyt!)

Odotan ja toivon ehyttä kokonaisuutta, joka ainakin suurimmalta osin peittää Silman ja KTK:n jättämät aukot Húrinin lasten tarinaan. Josta tulikin mieleen, että voi kun olisi aikaa lukea sekä Silma että KTK uudestaan, olen unohtanut niin paljon. :?

Hyvin positiivisella mielellä odotellaan. Eihän sitä nyt enää minun elinaikanani tule Tolkienilta mitään uutta (siis julkaisemattomia tekstejä) - tai niin minä luulin. Nautitaan tästä nyt kun se toteutuukin.

Lähetetty: To Syys 21, 2006 8:03 pm
Kirjoittaja Piratesse
Minä käsitin, että se on nyt juuri ilmestynyt kun siitä uutisoitiin eilen aika tehokkaasti. No, olen käsittänyt sitten väärin. Tulossa kuitenkin on. :)

Lähetetty: To Syys 21, 2006 8:06 pm
Kirjoittaja Andune
Konnusta tästä jo luinkin alkuviikosta :)

Innolla odotellaan. Englanniksi Children of Húrin ilmestyy huhtikuussa 2007 ja toivottavasti pian sen jälkeen suomeksi. Christopher on koonnut kirjan isänsä kirjoituksista. Ilmeisesti niitä on ollut enemmänkin kuin vain ne mitkä ovat luettavissa Silmarillionissa ja Keskeneräisten Tarujen Kirjassa. Itse aion ostaa opuksen heti kun se suomeksi ilmestyy. Toivottavasti Kersti Juva sen suomentaa. Nimeksi tulee luultavasti Húrinin lasten tarina tai muuta vastaavaa.

Edit: Joo, käväisin juuri Konnussa ja siellä kirjoitettiin näin:

Kyselin tässä WSOY:n suunnilta (Kersti Juvan ohjaamana), aikovatko he julkaista suomennoksen The Children of Húrinista. Vastaus oli positiivinen: he saattavat julkaista käännöksen jo 2007, joten voinemme olettaa suomennoksen olevan luettavissa viimeistään vuonna 2008.

Eli suomennos on tulossa, jipii! Mutta seuraavaksi on se kamalin osa: odottaminen....

Lähetetty: To Syys 21, 2006 11:20 pm
Kirjoittaja memento
Mielenkiinnolla odottelen kirjaa. Huonon kielitaidon omaavana taidan jättää englanninkielisen panoiksen ostamisen väliin, ja tyytyä odottamaan suomenkielistä versiota. Ja niin kuin finmatkat sen ilmaisee:"sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa".

Lähetetty: Pe Syys 22, 2006 5:45 pm
Kirjoittaja Andamunda
Uusi uutinen minulle! :shock: Odotan enemmän kuin innoissani. Mahtaa olla mielenkiintoista luettavaa. taidan kuitenkin odotella sitä suomenkielistä, en jaksa ruveta enkkua räpeltämään.

Lähetetty: La Syys 23, 2006 2:49 pm
Kirjoittaja Nerwen
Juu, kukas muu kuin ystäväni Fea tästä koulussa kertoi, ja arvatkaa kuka innostui, vaikkei Húrinista kovin tarkkaa mielikuvaa olekaan.. Siitä on pieni ikusuus, kun Silmarillionin ja KTK:n luin. Pitäisi kai aloittaa alusta, piti jo kesälomalla, mutta johonkin se jäi.. nyt onkin sitten jokin syy siihen! :D

Lähetetty: La Syys 23, 2006 3:32 pm
Kirjoittaja Etiäinen
OMG :shock:
Tämäpä oli aivan uutta. Mutta nyt alkoi innokas odottaminen! Húrinin lasten tarina on yksi suosikkejani, ja toki lukisin sen mielelläni kokonaisuudessaan.
Toki on mahdollista, että nuorempi herra Tolkien on onnistunut ryssimään jotakin tyylillisesti tai muuten, mutta onhan se hienoa että tarina jatkuu/täydentyy. Varsinkin kun se on kuitenkin alkuperäisen kirjailijan papereiden pohjalta tehty.
Ja jos se nyt muistuttaakin palapeliä, niin sitähän Silma ja KTK ovat osittain myös...
Elvédan kirjoitti:Eihän sitä nyt enää minun elinaikanani tule Tolkienilta mitään uutta (siis julkaisemattomia tekstejä) - tai niin minä luulin. Nautitaan tästä nyt kun se toteutuukin.
Olen samaa mieltä tuosta. Aivan mahtavaa. Ja mahtavaa on myös se, että se tapahtuu nimenomaan Húrinin lasten tarinan kohdalla. Eikun odottelemaan.

Lähetetty: Ma Syys 25, 2006 7:06 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Nyt tämän opuksen ilmestymistä mainostetaan jo Iltalehden Hullu maailma -palstallakin:

Insestien herra

TARUN Sormusten herrasta kirjoittanut JRR Tolkien on jättänyt jälkeensä keskeneräisen käsikirjoituksen nimeltä Hurinin lapset, jonka hänen poikansa Christopher on nyt viimeistellyt loppuun. Hurinin lapset ei kuitenkaan ole mitään lapsosten luettavaa, sillä se sisältää rivakkaa insestiä herra Hurinin ja hänen sisarensa välillä, itsemurhia ja väkivaltaisia kuolemia. No senhän saattoi arvata, koska teos perustuu asiantuntijoiden mukaan Kalevalaan. Eräs näistä eksperteistä totesi, että Hurinin rinnalla Othello, Hamlet ja Oidipus ovat pelkkiä iloisia onnenpekkoja.


"Rivakkaa insestiä" :shock:. No enpä olisi uskonut yli 80-vuotiaan Christopher-sedän äityneen niin tarkkoihin kuvailuihin... jäävät loftislaiset vielä armotta kakkoseksi kun taatto päästetään tietsille... :P

Lähetetty: Ma Syys 25, 2006 7:58 pm
Kirjoittaja Andune
"Insestien herra"....mur! Rivakkaa insestiä,joopa joo. Jostain syystä en pitänyt artikkelin tyylistä...huono päivä kai

Lähetetty: Su Maalis 25, 2007 11:17 pm
Kirjoittaja Sparks
Tämmöisen bongasin Elisan kulttuuriuutisten seasta, eli Elvedanilla on tuolla ollut jo aikoja sitten ihan oikeaa tietoa:

Uusi Tolkien-kirja julkaistaan huhtikuussa
Britannia/Lontoo
Julkaistu: 25.03. klo: 21:15

Uusi J. R. R. Tolkienin kirja tulee myyntiin huhtikuussa, kertoo brittilehti Independent. Kyseessä on kirjailijan pojan Christopherin viimeistelemä teos, joka oli jäänyt kesken hänen isältään.

Tolkien aloitti Hurinin lapset -teoksen kirjoittamisen vuonna 1918. Christopher Tolkien on nyt koonnut kirjan isänsä jälkeen jättämistä useista luonnoksista.

J. R. R. Tolkien kuoli 1973. Hänen teoksensa ovat saavuttaneet runsaasti uusia ystäviä Taru sormusten herrasta -kirjan elokuvasovituksen myötä.

Lähetetty: To Huhti 19, 2007 4:48 pm
Kirjoittaja Silvertiggy
Mithrellas kirjoitti: Insestien herra

TARUN Sormusten herrasta kirjoittanut JRR Tolkien on jättänyt jälkeensä keskeneräisen käsikirjoituksen nimeltä Hurinin lapset, jonka hänen poikansa Christopher on nyt viimeistellyt loppuun. Hurinin lapset ei kuitenkaan ole mitään lapsosten luettavaa, sillä se sisältää rivakkaa insestiä herra Hurinin ja hänen sisarensa välillä, itsemurhia ja väkivaltaisia kuolemia. No senhän saattoi arvata, koska teos perustuu asiantuntijoiden mukaan Kalevalaan. Eräs näistä eksperteistä totesi, että Hurinin rinnalla Othello, Hamlet ja Oidipus ovat pelkkiä iloisia onnenpekkoja.
Nauroi, nauroin, nauroin :lol: Ja samalla itkettikin. En ymmärrä, miten joku kehtaa kirjoittaa tuollaista Tolkienin teksteistä. No okei, ehkä insestiä, mutta rajaa kuitenkin :D

Innolla odotan kirjaa, ja aion heti ostaa, vaikka lukemisajankohdasta en ole ihan varma.. ^^ Toivottavasti saan kirjan haltuuni ja jos näin on, toivon mukaan se on luettu kesäloman loppuun mennessä.. :p
Mithrellas kirjoitti:No enpä olisi uskonut yli 80-vuotiaan Christopher-sedän äityneen niin tarkkoihin kuvailuihin... jäävät loftislaiset vielä armotta kakkoseksi kun taatto päästetään tietsille... :P
:lol:

Lähetetty: To Huhti 19, 2007 7:48 pm
Kirjoittaja Nasty
Minulla on aikomuksenani ostaa kirja, jos saan hankittua tarpeeksi rahaa, tai jos joku kiltti sukulainen vaikka ostaisi synttärilahjaksi ^^ Odotan todellakin mielenkiinnolla ja innolla kirjaa ja eroaako Christopherin kirjoitustyyli paljon isänsä tyylistä. Toivottavasti ei, haluan lukea sitä aitoa oikeaa Tolkienia. Ai niin, kuka kehtaa kirjoittaa tuollaista Tokienista, "Insestien herra". Voisin sanoa sitä törkeäksi.

Lähetetty: La Huhti 21, 2007 6:36 pm
Kirjoittaja Elvédan
Onko kukaan ehtinyt ostamaan?

Eilen tuli eräältä ystävältäni tekstiviesti, että se on Suomalaisessa. Eihän minulla tietenkään ollut tarpeeksi rahaa mukana, ja sitä paitsi jouduin oleskelemaan koululla puoli kahdeksaan asti vuosikirjan vuoksi, ehti mennä Suomalainen kiinni jo. Tänään sen sitten kävin ostamassa, vein Oulun Suomalaisen viimeisen Children of Húrinin (niistä kahdesta keskustan liikkeestä).

En ole ehtinyt kovin paneutumaan tuohon vielä, mutta Alan Leen kuvat ovat ainakin hienoja, niistä ei ole mitään valittamista! Tarina näyttää ihanan yhtenäiseltä, ei viitteitä tai reunahuomautuksia näin nopeasti vilkaistuna. Odotan innolla pääseväni lukemaan tuota!

Lähetetty: Su Huhti 22, 2007 10:35 pm
Kirjoittaja Silvertiggy
Vo eieiei, se on siis jo kaupoissa :shock: Tumpula jälleen ihan pihalla kaikesta.
Täytyy äkkiä päästä ostamaan teos, kutkuttaa niin.. ^^ Ja kuitenkin minun tuurillani joka paikasta loppu :p Toivotaan parasta :P