Sivu 1/2

Ja miltä tuntui ensimmäinen kierros?

Lähetetty: Pe Tammi 12, 2007 7:55 pm
Kirjoittaja Ben eneth
Päivää, arvoisat loftislaiset.

Minua on pitkään surettanut se, etten muista ensimmäisestä Sormusten herran lukukerrastani seitsemänvuotiaana mitään. Nyt, kaksikymmentä kertaa myöhemmin, Silmarillionin ja KTK: n lukeneena en enää osaa aavistaa, millaista oli silloin, kun kaikki oli vielä uutta ja yllättävää.

Te, joiden ensikerta ei ole kadonnut historian hämäriin: kertokaa, millaista oli sukeltaa ummikkona Tolkienin maailmaan? Mikä yllätti? Mikä jännitti? Miltä tuntui uuden ja oudon mytologisen historian kuultaminen tekstin läpi, kun Silmarillionista ei ollut tietoakaan?

Tätä ihmettelee nimim. Lapseksi jälleen.

Lähetetty: Pe Tammi 12, 2007 10:35 pm
Kirjoittaja savukka
No mä olen kyllä lukenut aikoja sitten Tarun, mutta kun luin Silmarillionin, niin silloin vasta aukes koko Keski-Maa mulle kokonaan.
Joitakin asioita mitä en ollu edes huomioinu, tai pitäny tärkeenä, alko kiinnostaa ja asiat mitä tiesin ni sai niinku enemmän sisältöä, ja kaikki asiat sai tietää kokonaisuutena (olenkohan sekava :P)
Silmarillionin lukeminen oli todella nautittavaa, vaikka teksti oliki hieman sekanen alussa, mutta kun ne kaikki sanat ja nimet oppi ni sitä oli mukava lukea.

Lähetetty: La Tammi 13, 2007 2:39 am
Kirjoittaja Fanyare
Minä aloitin TSH:n sinä aikana, kun ensimmäistä elokuvaa alettiin mainostaa. Vaikka kaikki julisteet ja promokuvat sekoittivat päätäni, ne eivät tunkeutuneet kirjan maailmaan sisään: kirjan ja elokuvan maailmat ovat hirveän erilaisia, ja esim. kirjamielikuvallani Legolasista on jostain syystä tummat hiukset =D
Harry Pottereiden jälkeen fantasia oli tullut tutummaksi, mutta TSH antoi jälleen uusia ulottuvuuksia. Näkee selvästi, miten Tolkien omisti koko elämänsä sille Keski-Maalle, kuinka hän on nähnyt vaivaa luodakseen oman maailman, sille historiaan, puhumattakaan kaikista kielistä. TSH ei ole helppolukuisin, sillä teksti on pientä, kieli on kuvailevaa ja kiemurtelevaa, sellaista... vanhanaikaista. Ei siis ihme, jos HP:n jälkeen on vaikeuksia päästä TSH:hon sisään, mutta kyllä se kuitenkin tapahtui. Ja olen onnellinen siitä.
Ennen elokuvan ilmestymistä olin keskeyttänyt kirjan lukemisen, mutta nähtyäni Sormuksen ritarit jatkoin taas. Olen kävelevä esimerkki siitä, miten elokuvat herättävät mielenkiinnon itse Teosta kohtaan. Minulla ei ole selkeää muistikuvaa, kuinka kauan luin TSH:ta, mutta kuukausia siinä varmaan meni. Keski-Maa toimii minullekin joskus pakotienä, ja jos elokuvat eivät tyydytä haluani päästä siihen paikkaan taas, luen ficcejä :D Mielestäni myös fanfiction on upea tapa tuottaa kunniaa tälle teokselle, sillä mitä muuta hyvä kirjoittaja saa Keski-Maasta irti kuin kauneutta? Se se on, jumalattoman kaunis paikka. Haluan sinne kun olen kuollut ^__^

Lähetetty: Ti Tammi 23, 2007 5:46 pm
Kirjoittaja memento
Ensimmäinen lukukokemus oli ihan miellyttävä. Aluksi oli kylläkin vaikeaa ymmärtää miten jotkut erikoisemmat sanat äännetään tai miten ne taipuu järkevästi.
Mahaa väänti ihan vain pelosta ja jänniyksestä kun luin kohtaa, jossa Mustat ratsastajat jahtasivat hobitteja ja Frodo ehti juuri ja juuri sille lautalle turvaan.

Lukemista rajoitti myös aika paljon se, että miun silmät ei olleet tottuneet niin pieneen tekstiin kuin siinä yhteisnidoksessa on. Piti lukea hiljakseltaa. Jossain vaiheessa silmiä koski ihan hirveästi, mutta ei vain pystynyt lopettaman lukemista. Siskoni nauroi kun sai tietää, että mie olen tosi hidas lukemaan. Siskoseni kun oli lukenut koko kirjan muutamassa viikossa ja miulla meni huomattavasti pidempää.

TSH:n jälkeen mie olen lukenut Hobitin. Silmarillion ja KTK eivät ole vielä päässeet luettavaksi, mutta eiköhän ne tule luettua viimeistään kesälomalla. Muitakin Tolkienin kirjoja on tullut luettua.

Lähetetty: Ti Tammi 23, 2007 6:15 pm
Kirjoittaja Lumida
Hmm... muistan niin elävästi kun aloitin ensimmäistä kertaa tuon opuksen lukemisen, raahasin kirjaa joka paikkaan, leirikouluihin, mökille, yökyliin, minne tahansa missä saatoin edetä sen lukemisessa.
Koska olin silloin suhteellisen nuori lapsonen, kirjan syvällisyydet ja sivujen runsaus saivat minut joskus pohtimaan, pääsenkö koskaan teoksen loppuun saakka.
Kuitenkin sitten tuo fantasian viehätys ja hahmojen ihailu auttoi pienenkin ihmisen loppuun asti vaikka joissain kohdissa yksityiskohdat ja monimutkaisinpien asioiden merkitykset saattoivat hiemaan varjoon jäädäkin. Eihän se TSH:n teksti sillä tavalla kovinkaan raskaslukuista ole, mutta kenties paremmin jaksaa ajatuksella lukea nykyään kun on vanhempi. Nuo elokuvat sitten myöhemmin kyllä inspiroivat useanpaankin lukukertaan. :D

Lähetetty: Ke Tammi 24, 2007 3:08 pm
Kirjoittaja Etiäinen
Minullakin siitä ensimmäisestä kerrasta on niin kauan, että on vähän päässyt unohtumaan.

Muistan kuitenkin sen päivän kun menin kirjastoon, eräs ystäväni oli näyttänyt kirjan minulle, en edes tiennyt mistä kirjassa oli kyse, pyysin kirjastonhoitajalta kirjaa ja lainasin sen. Se oli hetken mielijohde.
Olin vähän kuin Sam, en tiennyt yhtään mihin olin ryhtynyt ja kuvittelin jotenkin matkan päättyvän Rivendelliin. Onneksi Sam ryhtyi hankkeeseen silti, ja onneksi minäkin tartuin kirjaan ^^
Eipä voi väittää että ymmärsin kirjan ensimmäisellä kerralla. Toki tiesin juonen suurinpiirtein, mutta kirja on aivan liian pitkä ja aivan liian moniulotteinen ensimmäisellä kerralla ymmärrettäväksi.
Muistan miten välillä en jaksanut millään lukea sitä, ja esimerkiksi Helmin Syvänne-kohdan luin hirveän nopeasti (sama ilmiö on muuten havaittavissa edelleen ^^)
No, TSH:n jälkeen kiinnostuin fantasiakirjoista, ja nyt en enää muuta luekaan. Kirjassa oli jotain hurjan jännittävää, koska se sijoittuu aivan eri maailmaan kuin mitkään muut kirjat joita olin lukenut ennen sitä. Olin silloin kovin pieni ja lukenut varmaankin joitain hevoskirjoja ^^
Erityisen innoissani tutkin karttaa ja hämmästelin Tolkienin nerokkuutta. (Myös tämä ilmiö on edelleen olemassa ^^)

Niin, ja muistan ensimmäisestä kerrasta edelleen elävästi sen kirjaston melko vanhasta kirjasta lähteneen ummehtuneen hajun jonka kanssa vietin sen melkein puoli vuotta. Tunnen sen edelleen kun avaan omankin kirjani, vaikkei se haisekaan ^^

Lähetetty: Ke Tammi 24, 2007 4:30 pm
Kirjoittaja Nerwen
Pitipä tännekin tunkea nokkani....

Luin TSH:n ensimmäisen kerran, tai no sanotaan että aloitin ensimmäisen kerran vuosi tai kaksi sitten keväällä, tarkempaa aikaa en muista.

Paria vuotta aiemmin olin kysynyt äidiltä kirjasta, ja äiti kehotti minua lukemaan Hobitin ensin. Niinpä tein. Muistan, miten minulla silloin oli portaiden alla ikivanhassa nojatuolissa jonkinlainen majaviritelmä, jonne pakenin lukemaan pienen lampun valossa. Siinä on jotain ihanaa, vaikka ajatus onkin lapsellinen.... Vaikka tuosta nyt onkin jo pidempi aika kuin TSH:sta. Siihen se sitten jäi pitkäksi aikaa, ihastuin toki Kontuun ja kirjaan, mutta silloin se oli vielä kirja muiden joukossa. Hevoskirjat kinnostivat tuohon aikaan paljon enemmän kuin fantasia...

Sitten tosiaan kysyin kaveriltani (joka tunnetaan täällä nimellä Fëanorel ja josta nyttemmin on tullut paras ystäväni) jonka tiesin lukeneen TSH:n, että pitäisikö minun lukea se, onko se liian pelottava jne. (Äiti oli nimittäin kertonut, että joku hänen vanha kaverinsa oli lukenut kirjan parikymppisenä ja nähnyt painajaisia, ja pelkäsin sen tähden vähän.) No, vastauksen voitte arvata: tietysti sen voi lukea.

Silti TSH oli vielä Sormuksen Ritareiden jälkeenkin pelkkä kirja. Jätin Kaksi Tornia kesken, koska silloin en jaksanut lukea kuvausta Ithilienistä... Kadun tätä, olen tehnyt syntiä.... Sitten syksyllä aloitin lukemisen alusta, kirja ei jättänyt rauhaan. Saman syksyn aikana näin kaikki elokuvat ensimmäisen kerran (ja nyt muistan vuodenkin; 2005!! hyvä minä....).

Kuninkaan Paluu -elokuvan näin ennen kuin olin lukenut sitä, ja jostain syystä leffa sytytti sen lopullisesti - Kaksi Tornia jäi taas kesken ja aloitin Kuninkaan Paluun jo parin päivän päästä. Ja luin sen yhden viikonlopun aikana, jos muistan oikein. Ja siitä lähtien olen rakastanut....

Aika pitkä sepustus, mutta aloin muistella oikein kunnolla ja siinä käy sitten näin.

Lähetetty: Ma Tammi 29, 2007 12:10 pm
Kirjoittaja Ceela
No, ensinnäkin, olin sen verran nuori että visualisointikykyni oli surkea. Siis näin kaikki tapahtumat piirrettyinä ja hahmottaminen oli todella vaikeaa. Silti se oli upeaa.

Juutuin kai melkein kuukaudeksi siihen kohtaan kun ssaattue lähtee Lórienista, se oli jotenkin niin masentava.
Mutta sitten jatkoin, ja oi oi, siinä vaiheessa vasta kunnolla hurahdin.
Luin sitä aina kun mahdollista ja joka paikassa, ja voi miten tyhjältä tuntui kun se loppui. :s

Lähetetty: Pe Helmi 09, 2007 5:54 pm
Kirjoittaja Ben eneth
Tuli mieleen yksi hyvin varhainen omakin muisto.

Olin siis viisivuotias, kun ensimmäistä kertaa pyysin lupaa lukea Sormusten herra, mutta silloin minulle ehdotettiin parin vuoden kypsymisaikaa. Jotain isä kuitenkin suostui paljastamaan kirjan tapahtumista, ja sain kuulla kappaleen Gondorin varhaishistoriaa.

Pieni kun olin ja sitäkin tomppelimpi, onnistuin saamaan sellaisen käsityksen, että Isildur ja Anárion repivät valtakunnan hajalle mitä verisimmässä sisällissodassa.

Ja sehän tietysti sai minut kiinnostumaan kirjasta vielä lisää...

Lähetetty: To Helmi 22, 2007 12:17 am
Kirjoittaja Vampiria
Kun aloitin 12-vuotiaana lukemaan Taru Sormusten Herrasta-trilogiaa tätini kirjahyllystä, ensimmäinen ajatukseni oli, että lukemista olisi aika rutosti. Olin varma, että en ikinä jaksaisi lukea loppuun asti, laiska lukija kun olin. En tiennyt juurikaan yhtään mitä odottaa, mutta aloitin silti lukemaan. Aloitin lukemisen hyvin hajanaisesti ja turhan hajamielisesti, eikä melko lapsekas ajatusmaailmani oikein päässyt mukaan juoneen. Asiaa oli niin paljon, etten osannut oikein käsitellä kaikkea tietoa mitä sain. Kirja tuli luettua aika hätäisesti, mutta peruskäsitys siitä kuitenkin jäi: pidin siitä. Muistan etenkin, että Legolas oli hyvin kiehtova hahmo mielestäni.

Loistavat elokuvat olivat antaneet minulle hyvin pohjan ja niiden ansiosta ylipäätään kirjaan tartuin, mutta silti sen lukeminen oli välillä hankalaa. Kuin luin sen sitten jonkin ajan päästä uudestaan, en muistanut juurikaan mitään ensimmäisellä kerralla lukemastani ja tuntui kuin olisin lukemassa kirjaa uudestaan ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa sain kuitenkin hyvin paljon irti ja olin totaalisesti koukussa. Kirjasta löytyy joka lukukerralla jotain uutta, joka jaksaa kiinnostaa.

Lähetetty: To Helmi 22, 2007 12:31 pm
Kirjoittaja Dragonfly
En kai ole ainoa, joka luki otsikon hieman metsikköön? :lol: :wink:

Enpä nyt oikein tiedä, miltä itsestäni tuntuu kun Tarun ensimmäistä osaa olen lukenut jo reilut pari viikkoa. Loppu tässä jo häämöttää, ja tarina on ollut todella mieluinen. :) Aluksi lukeminen oli sellaista pakkolukeakunmuutenenymmärrämitään -yritystä ja kaikki oli ns. pakkopullaa vähän aikaa... Sitten pääsin Mustiin Ratsastajiin asti ja kiinnostus alkoi herätä! Olin todella kiinnostunut noista Ratsastajista ja hobittien tapaaminen haltioiden kanssa antoi vain uutta puhtia lukemiseen. Nyt ihmettelen, miten alku tuntuikin niin puisevalta... Kait se johtui siitä, kun piti lukea kaikki esipuheet ja prologit läpi ja sitten oli jo niin täynnä hobittitietoa, että alkoi ihan kyllästyttämään. :P

Noh, tässä sitä lueskellaan Trilogiaa innostuneesti läpi ja odotan jo kovin, että pääsen palauttamaan tämän ykkösosan kirjastoon ja tarttumaan kakkososaan! :D Eipä tässä nyt oikein muuta tällä kertaa...

-DF-

Lähetetty: To Helmi 22, 2007 2:58 pm
Kirjoittaja Elenya
Oooh. Ihanaa että tällainen keskustelu on. ["Ekakertani Tarun kanssa. Ai mitenniin suuntautumiseni on hakusessa...?"]

Niin. Kuten olen jo monesti hehkuttanut (yäk olen hirveä), isäni luki Tarun minulle kun olin noin kuusivuotias. Joka ilta kyhjötin isän vieressä vanhempien sängyllä ja kuuntelin kun isä luki ääneen luvun tai pari. Eikä se ollut vain sellaista papatus-lukemista vaan erityisesti Klonkku jäi elävästi mieleen. Isän naamakin oikein vääristyi hänen lukiessaan Klonkun repliikkejä. Toisinaan hän onnistui keventämään tunnelmaa lukiessaan Samin puheita - mutta erityisen synkiksi taidan muistaa luvut Menneisyyden Varjo ja Lukitarin Luola. Jälkimmäisessä luvussa muistan molempien toivoneen etten saa siitä painajaisia (pelkäsin pienempänä hämähäkkejä aivan sairaalloisesti. Okei, pelkään vieläkin - en Lukitaria vaan niitä oikeita pieniä. Ulkona ne eivät ole pelottavia melkein ollenkaan, mutta kun ne ovat sisällä talossa, ja ehkä vieläpä katossa tai korkeammalla kuin minä, niin... alan joskus itkeä kun pelkään ja inhoan niin paljon). Ainoa mikä joskus häiritsi kuuntelua oli se kun iskä mussutti ruisleipää tai söi jäätelöä puhuessaan (sain välillä itsekin syödä lusikallisen). Joskus puhe oli rauhallista ja unettavaa jolloin nukahdin - sitten en täysin tiennyt missä kohtaa olin lakannut seuraamasta joten seuraavana iltana olikin tiedossa väittelyä "eikun me luettiin tää kohta jo", "mä en lukenut tätä vielä koska huomasin että nukuit", "en nukkunut!", "no älä nuku koska muuten tarinasta menee puolet ohi".

Edit: Muistan kuvitelleeni Klonkun aluksi sellaiseksi karvaiseksi, likaiseksi kasaksi josta kuuluu vain ääni ja näkyy vain jalat ja kädet. Heh. En ymmärrä mistä sellainen tuli.

Voi ei hei oikeasti. En ole varmaan koskaan ymmärtänyt kunnolla kiittää isääni noista hetkistä. Liikutun niin että alkaa itkettää. Hih.

Lähetetty: Pe Helmi 23, 2007 12:03 am
Kirjoittaja Paju
Muistelin asiaa pitkään ja uskallan nyt sanoa sen verran, että ensimmäistä kertaa otin Tarun käteeni ennen yhdenkään elokuvan ilmestymistä. En tiedä, onko sillä niin hirveästi väliä loppupeleissä, mutta minulle se on "tärkeää" siinä mielessä, että löysin Tarun ennen kuin siitä tuli "massaa" (lainausmerkkejä siksi, etten ole varma, onko asia tosiaan niinkään tärkeä).

Pidin silloin, ja pidän vieläkin, eniten Sormuksen ritareista. Luin sen melkein ahmien - muistan maanneeni porukoiden parisängyssä seuranani pussillinen spagettia - ja nautin suunnattomasti Tom Bombadilista (jonka ne suureksi harmikseni sitten jättivät kokonaan pois elokuvasta). Kaksi tornia oli muistaakseni mielestäni tylsempi: jouduin koko ajan vastustamaan halua skipata Frodon ja Samin kiipeily vuorilla. Kuninkaan paluu taas oli mielenkiintoisempi muttei silti hakannut Sormuksen ritareita.

Hassua kyllä, sen ensimmäisen kerran jälkeen en ole kertaakaan lukenut Tarua kokonaisuudessaan, Sormuksen ritarit kyllä pariinkin kertaan.

Lähetetty: To Maalis 08, 2007 10:51 am
Kirjoittaja Likimeya
Ensimmäisen kerran kun Tarun luin, muistan kuinka olin koko sen ajan nenä kiinni kirjassa. Milloin vain oli mahdollista, niin minut saattoi löytää Tarun äärestä. Luinkin sitten putkeen ne kaikki kolme kirjaa kerralla. (Lainasin kirjastosta sellaisen painoksen, jossa nämä kaikki osat siis olivat. Nykyisin omistan sellaisen samanlaisen painoksen.)

Täytyy myöntää, että silloin en juuri jaksanut kiinnittää lauluihin niin paljoa huomiota, ja usein ne laulut yli hypinkin. Välistä kirjan hidas eteneminen tuntui puuduttavalta, mutta urheasti luin jokaisen tavun. (paitsi laulut) Enkä tainnut kiireissäni paljon kiinnittää huomiota myöskään erikoisiin nimiin, ne vain menivät siellä seassa. Päällimmäinen tunne kirjan loputtua oli helpotus siitä, että urakka oli lopultakin ohi. Sen jälkeen sitten alkoi tulla ihmetys ja suuri ihailu: "Uskomatonta, että joku tosiaan on tehnyt tällaisen työn. Luonut kokonaan oman fantasiamaailman" Olin myyty.

Sen jälkeenhän sitten lainasin heti perään Silmarillionin, ja sen jälkeen aloin ymmärtää Tarunkin maailmaa enemmän. Muistan miettineeni, että minun olisi pitänyt lukea Silmarillion ennen Tarua, siitä nimittäin saa paljon enemmän irti kun on lukenut Silmarillionin. Aloin ymmärtää paremmin monien asioiden merkityksiä ja historioita. Ainiin, ja Hobitinhan minä luin ennen Tarua, ja onneksi luinkin sillä en olisi ymmärtänyt senkään vertaa mistään ilman sen lukua. ^^

Aikeenani on hankkia Silmarillion ikiomaksi jokin päivä, aivan kuten Hobitti myöskin ja kaikenlaisia muita Tarun maailmaan liittyviä teoksia. Kun vain olisi rahaa. Sitten kun minulla on tarpeeksi materiaalia, otan käteeni tuon opuksen ja sukellan syvälle siihen Tarun maailmaan ja opettelen ymmärtämään Tolkienin maailmaa täysin. :)

Ai niin. Minäkään en sen ensimmäisen kerran jälkeen ole lukenut Tarua yhtään kertaa putkeen vielä. Sitä ja tätä sieltä ja täältä, tai pelkästään esim. Sormusten Ritareita, mutten kertaakaan koko kirjaa putkeen. Hassua, muistan sen kuitenkin niin hyvin. Ilmeisesti kirja teki silloin ensimmäisellä kerralla niin syvän vaikutuksen. ^^

Lähetetty: Ma Maalis 12, 2007 5:32 pm
Kirjoittaja Mara_Jade
Minua harmittaa että ensimmäinen Tarun lukukertani ei ollut varsinaista lukemisesta nauttimista, vaan pänttäystä^^ Meidän luokalla oli näet siihen aikaan muutama sellainen Tolkien fani, jotka osasivat suunnilleen Tarun ulkoa jne. Ja minä kun kiinnostuneena olisin halunnut kuunnella niiden juttuja, niin he sanoivat vain, että mene pois, et ole lukenut kirjaa, et tiedä mistään mitään. Ja kunnianhimoisena ja ylpeänä luonteena otin siitä nokkiini tosi pahasti, ja ryntäsin heti kirjastoon lainaamaan kirjan, ja luin sen pikavauhtia, päntäten kaikki runot ja laulut niin että pystyin lausumaan niitä ulkomuistista, ja että voisin leveillä tietoudellani. Silloin en keskittynyt juoneen lainkaan, tartuin vain hanakasti kaikeen nippelitietoon lyödäkseni porukan ällikällä.

Näin monta vuotta myöhemmin ajateltuna käytökseni oli typerää ja lapsellista, ja myöhemmin sitten tartuinkin Taruun uudestaan, ja luin sen tälläkertaa fantasiakirjana enkä oppikirjana. Tälläkertaa lukeminen vei monta kuukautta, luin useita pätkiä uudestaan ja todella rakastuin Keski-Maahan. Elokuvat sain katsoa vasta kirjan luetuani, isäni määräsi niin, joten elokuvan seikat eivät häirinneet lukemistani.