Kaksi Tornia

Keskustelua Tolkienin teoksista.

Valvoja: Andune

Avatar
Beowulf
Örkki
Viestit: 69
Liittynyt: To Huhti 11, 2013 7:06 pm

Kaksi Tornia

Viesti Kirjoittaja Beowulf » La Touko 11, 2013 8:05 pm

Koska kaipasin syvällisempää keskustelua juurikin TSH:n Kahden tornin tarinasta, eikä kaikkia kolmea yhtenä.

Luen nyt vasta toista kertaa trilogiaa läpi, ja pääsin eilen Helmin syvänteen taistelusta läpi. Muistelin, että Boromirin kuolema olisi kuulunut Sormuksen ritarien puolelle, niin kuin se elokuvassa on esitetty, mutta joo. Varsinaisesti tähän alkuosaan mulla ei ollut mitään kommentoitavaa, mutta mennään reippaasti eteenpäin, kun Aragorn, Legolas ja Gimli kohtaavat Éomerin ja hänen sotilaansa. Tuntui hassulta ajatus, että he vain istuivat siellä tasangolla ja ratsastajat ohittavat heidät, vaikka kuinka oli haltiaviitat päällä. Mutta pidin silti kovasti Gimlin ja Éomerin välillä käydystä keskustelusta Galadrieliin liittyen. Myös kuvaus mearasista ja Hallavaharjasta oli hieno.

Mutta koska olen nähnyt tuon leffaversion varmasti tuhat ja yksi kertaa kirjan lukukertoihin, Aragornin, Gandalfin, Legolasin ja Gimlin saapuminen Edorasiin ja Meduselmin tapahtumat tuntuivat kömpelöiltä. Tosin nauroin Aragornille, kun hän ei halunnut antaa Andúrilia sotilaiden vahdittavaksi palatsin ulkopuolelle, ja kuinka Gimli suostui jättämään kirveensä, jos Andúril pitää sille seuraa. Aika erikoinen kiintymys miekkaan, vaikka olihan sillä suuri merkitys.
Theoden tuntui myös aika helposti uskovan Gandalfia Griman puheitten sijaan, ja suurin ällistyksen aihe tuli, kun Èomer tuli kuninkaan luo, eikä ollutkaan maanpaossa niin kuin leffa-versio perhana väitti. Tämä ei vaan mennyt itselle ainakaan millään läpi. Ja että Gandalf nouti lopulta Erkenbrandin Helmin syvänteelle. Kaikki nämä tapahtumat olivat kirjassa kuvattu hyvin suppeasti ja nopeasti, verrattuna vaikkapa siihen, kuinka paljon kuvatilaa niille oltiin leffassa suotu. Mutta toki tässä oli tarkoitus puhua kirjan versiosta eikä leffan...

Mitä taas tulee Merriin, Pippiniin ja Puupartaan, heidän lukujaan oli mielenkiintoista lukea, vaikka ne lopulta olivatkin aika hitaita. Puuparta tuntui tässä huomattavasti erilaisemmalta kuin mitä leffassa. Ja tämä mitä entit välttivät, hätäily, huvitutti moneen otteeseen. :D Örkkien toiminta oli aika inhimillisen oloista vankejaan kohtaan, vaikka varmaan itse paikan päällä tilanne saattaisikin tuntua aivan eriltä.

// Pahoittelen vieläkin, että sanallinen ulosantini ei näytä mitenkään hyvältä, mutta halusin herätellä tosiaan syvällisempää keskustelu ja pohdintaa juuri tämän kirjan tarinan pohjalta. Ja mä kun luen yleensä yhden luvun päivässä, unohtuu nuo vanhemmat tapahtumat nopeasti eikä niistä osaa kirjoittaa sujuvasti, kun ei muista enää kunnolla.

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Kaksi Tornia

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Ke Touko 15, 2013 8:56 pm

Kaksi tornia on ainakin tämän otuksen mielestä ihan hyvä aihe, koska tämän osan kanssa olen tapellut, ja suhteeni siihen on aika ristiriitainen.

Kun luin trilogiaa ensimmäistä kertaa, kyllästyin aivan täysin Sam ja Frodon tallaamiseen Ithilienissä. Myönnän - lopetin kirjan kesken ja siirryin suoraan Kuninkaan paluuseen (jonka leffaversion olin juuri katsonut Lillen luona, ja Lille oli kerta toisensa jälkeen sanonut, miten kirjassa kaikki menee ihan eri tavalla, ja halusin tietää). Kun sitten jokin aika myöhemmin luin Kaksi tornia kokonaan ensimmäisen kerran, tärisin lukiessani Lukitarista ja ihmettelin moneen kertaan, miten kummassa olin voinut jättää lopun lukematta ja missata niin paljon. Lukukerralla neljä tai viisi luin sitten koko Ithilien-pätkän yhdeltä istumalta, ja hämmästelin sitten sitä, että mikä tässä muka niin tylsää oli kun sen noin äkkiä luki... Tietysti asiaan saattoi vaikuttaa se, että sen oli kahlannut läpi ja useampaan kertaan ja tiesi, että kyllä siellä kaikenlaista tapahtuu, kunhan vain lukee. Faramir on ihana, ja on mielenkiintoista nähdä, miten Mordorin vaikutus on levinnyt maan rajojen ulkopuolelle. Lisäksi Lukitarin luola on oikeasti pelottava kohta, ja Klonkun ja Lukitarin suhde on aika jännä juttu :lol:

TSH:n kolmatta kirjaa (eli Kahden tornin alkuosaa) rakastan aivan suunnattomasti. Rohan vetoaa minuun jostakin käsittämättömästä syystä Keski-Maassa kaikkein eniten, Eowyn on kirjan syvin, mielenkiintoisin ja paras naishahmo, ja jotenkin Aragorn pääsee esille, ja se on minun kohdallani heti ehdoton plussa. Éomer on myös mahtava hahmo, ja Gandalfin paluu teki alussa ison vaikutuksen. Enttien nousu on kamalan koskettava, koska (vähän niin kuin Tolkien) toivon, että luonto voisi nousta koneita vastaan. Tästä luontoasiasta voisin jatkaa pidemmältikin, mutta se ehkä menisi vähän offtopikiksi. Kokonaisuudessaan tuo Kahden tornin alku on täynnä hienoja, uusia hahmoja ja minä vain tykkään.

Kirjassa on kaksi hyvin erilaista puolta, toisesta pidän paljon ja toisesta en niin paljon - toisen lukee todella vauhdikkaasti ja innolla, toisen kanssa on takunnut. Kokonaisuutena en oikein osaa sanoa, kumpi ominaisuus nousee enemmän esille. Todella paljon mieltäni painaa se, että tämä kirja jäi ensimmäisellä lukukerralla kesken.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Vastaa Viestiin