Sivu 1/1

Niredhan esittäytyy

Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 5:24 pm
Kirjoittaja Niredhan
Heippa vaan kaikille! Olen siis Niredhan, uusi käyttäjä täällä Loftiksessa. Useamman vuoden verran olen täällä pyörinyt ihan anonyymisti, mutta nyt koin olevan aika tehdä oma käyttäjätunnus.

Olen todella huono kertomaan itsestäni mitään, mutta yritetään nyt. Olen siis 14-vuotias tyttö, ja pituutta minulta löytyy 173 senttimetriä ja vähän päälle. Omistan silmälasit sekä puolipitkät hiukset, jotka olen värjännyt suklaanruskeiksi, mutta oikeasti ne ovat maantienruskeat. Käyn peruskoulun kahdeksatta luokkaa, ja koulumenestykseni vaihtelee ajoittain, numerot seilailevat yleensä kasin ja kympin välillä

Rakastan lukemista, eläimiä ja musiikkia. Olen vannoutunut Harry Potter- ja TSH-fani, ja musiikkimakukin kulkee melko lailla samaa rataa. Yleensä kuuntelen esimerkiksi Owl Cityä, mutta jos haluan rauhoittua tai fiilistellä mielikuvituksen mukana, laitan yleensä jommankumman elokuvien soundtrackit pyörimään. Nyt on iskenyt myös hiljattain uuden Hobitti-elokuvan musiikit, ah. <3 TSH:n olen lukenut, samaten Hobitin, ja molemmat kuuluvat lempikirjalistani top kolmoseen.

Omistan myös kaksi kissaa, Oliverin Ja Nupun.

Harrastan edellä mainitsemieni asioiden lisäksi myös harmonikansoittoa sekä ratsastusta. Olen käynyt soittotunneilla ensimmäisestä luokasta lähtien, eli nyt on menossa kahdeksas vuosi. Ratsastuksessa tulee ensi kesänä kuusi vuotta täyteen. Aloitin ratsastuksen ratsastuskoululla, mutta lopetin neljän vuoden kuluttua, ja pidin syksyn taukoa siirtyessäni yläasteelle. Talvella ja keväällä kävin satunnaisesti ratsastamassa kaverini luona heidän toisella ponillaan, ja kesällä menin ratsastusleirille. Viime kesän lopussa aloin ratsastamaan nykyisellä vokrahevosellani.

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 7:41 pm
Kirjoittaja Celeb
Ooooh, uusi! Tervetuloa vain joukkoomme. C:

Toivottavasti viihdyt ja jaksat olla aktiivinen ja nautit Loftiksessa hengailusta. Haleja! :3

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 9:28 pm
Kirjoittaja Ilona
Jep, tervetuloa! ^_^ Toivottavasti viihdyt. *ojentaa pinkillä silkkinauhalla paketoidun haltian*

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: Ke Joulu 19, 2012 10:57 pm
Kirjoittaja Haltsu
Ylläpitokin toivottaa lämpimästi tervetulleeksi!

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: To Joulu 20, 2012 11:07 am
Kirjoittaja Dewie
Jee uusia! Tervetuloa! Äkkiä vaan kirjottelemaan sieltä, että tänne tulisi vaan lisää eloa ^^

*tarjoaa suklaata*

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: La Joulu 22, 2012 3:12 pm
Kirjoittaja Nerwen
Tervetuloa! Ja ihan vain siksi, kun kukaan muu ei ole kysynyt mitään -

haltiat, kääpiöt, ihmiset vai hobitit?

Re: Niredhan esittäytyy

Lähetetty: La Touko 18, 2013 2:19 pm
Kirjoittaja Lumisusi
Tervetuloa minunkin puolestani. :)