Loftisficci: Näkijän taru [TÄYNNÄ!]

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Avatar
Orkrist
Vakavasti Otettava Basisti
Viestit: 651
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 8:35 pm

Loftisficci: Näkijän taru [TÄYNNÄ!]

Viesti Kirjoittaja Orkrist »

Elikkä. (Argh, miksen milloinkaan pääse eroon tuosta elikästä [tai vaihtoehtoisesti eli siis -ilmauksesta tai niin-sanasta] topicien aloituksissa? Ja miksi aina lykkään tänne jotakin sepustelua sulkujen sisässä? "Will this never end?" sanoi C-3POkin. Mutta asiaan.)

Aikeeni on tehdä Loftisficci ja kyllä, tällä kertaa aion vielä kirjoittaakin sen (!) riparilla ja myöhemmin nääs. Ficci sijoittuu siis Robin Hobbin luomaan Kuuteen Herttuakuntaan, aikaan Salamurhaajan oppipojan jälkeen ja ennen Kuninkaan salamurhaajaa. Juonentynkä on tämäntyylinen [tiedän, että siitä tulee epäjohdonmukainen, mutta who cares. Kirjailijan vapaus]:

Eli. Kuningas Ovela lähettää salaa ryhmän parhaita salamurhaaja-tiedustelija-varkaitaan Kaukosaarille vakoilemaan ja selvittämään, miksi punalaivat hyökkäilevät Kuuden Herttuakunnan rantakaupunkeihin. Mutta, ikävä kyllä, myöhemmin kuningas Ovela lähettää paikan päälle myös Fitzin, prinssi Uljaan nuoren äpärän, tämän salamurhaajaporukan tietämättä. Ja siitä seuraa sitten kaikkea hauskaa ja voin luvata, että kaikki - paitsi Fitz ja muut Hobbin hahmot - kuolevat tarinan edetessä. Tästä tulee hauskaa! Jaa niin muuten. Jos haluatte, voitte laittaa hahmonne tuntemaan Taidon, Vaiston tai vaikka molemmat ^^. Eläinystäviä saa olla mukana, mikäli ne ovat koiraa tai kotkaa pienempiä.

Ja ne hahmot. Tarvitsen siis kuusi immeistä salamurhaajien rooleihin [täytän itse yhden paikan, salamurhaajia siis seitsemän] (HUOM! Kaikki ovat ihmisiä ^^). Jos et tykkää, että hahmosi kuolee, on paras jäädä pois, sillä jokaisen kohtalona on kuolema [tai kenties ahjoaminen...]. Joten kuusi ihmistä mukaan (okei, tarvittaessa saatte sivuosia, mutta enintään kolme) ja täyttäkääpä tämä kaavake:

Nimi (EI Loftisnickiä):
Ikä:
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?:
Ulkonäkö:
Vaatetus:
Luonne:
Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?:
Vahvuudet/Heikkoudet:
Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?:
Aseet ja muut rakkaat kapistukset:
Taustaa, jos mahdollista:
Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?:
Toivekohtaus:
Muuta, mikä minun pitäisi tietää:

Oman hahmoni laitan kohtapuoliin. Tästä tulee hauskaa! (Oli pakko toistaa.)

Niin, ja hahmot huomiseen mennessä, kiitos, että pääsen riparilla kirjoittamaan :).

Ja vielä yksi asia: kun ilmoittaudutte, sitoudutte myös lukemaan ja arvostelemaan ficciä :twisted:.
Viimeksi muokannut Orkrist, Ke Elo 11, 2004 6:16 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Until your distress sleeps
fill me up with your grief
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Nimi (EI Loftisnickiä):
Alinsar Pimeävalo

Ikä:
30

Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?:
Mies, bi, kyllä

Ulkonäkö:
Tummat, savunruskeat hiukset ulottuvat juuri ja juuri olkapäille. Tummanharmaat silmät ovat kylmän harkitsevat, niissä yleensä terävä katse. Ei pitkä, vain jotain 170cm. Hoikka ja jäntevä, notkea, ei lihaskimppu, häviää fyysisessä voimassa keskivertosoturille, mutta on nopea.

Vaatetus:
Mustat, tiukat housut. Valkoinen paita, jonka hihansuissa ja kauluksessa pitsiä, ei liikaa vaan hyvän maun mukaan. Musta taikka tumma viininpunainen polviin asti ulottuva, istuvaksi leikattu takki, jossa on takana halkio ettei se näytä tyhmältä ratsastaessa tms. Tummanruskeat nahkasaappaat. Hiukset aina kiinni mustalla samettinauhalla. Kaikki vaatteet aina moitteettomassa kunnossa.

Luonne:
Ylimielinen ja itsevarma, ei varsinaisesti se porukan pidetyin tyyppi, muttei varsinaisesti ei-pidettykään. Kohtelias, aina herrasmies (paitsi taistelussa), mutta pitää tietyn etäisyyden muihin. On kyllä mukavaa juttuseuraa kapakassa, muttei koskaan aloita keskustelua vain keskustelun vuoksi, eikä lähde yöksi mukaan kotiin vaikka pyytäisi. (Siis, ei kirjaimellisesti, mutta ymmärsit kai?) Ei kestä fyysistä kipua puoliakaan niin hyvin kuin keskivertoihminen, esim siinä vaiheessa kun joku vielä nuosisi ja jatkaisi taistelua hampaat irvessä, tämä olisi jo pyörtynyt. Siksi välttelee suoraa taistelua jos vain voi.

Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?:
Molemmat. Taidossa, no, taitava... *hih* Ja vaisto... piilottaa sen muilta jos vain voi, ei sovi hienostuneeseeen imagoonsa. Sillä on eläinystävänä muuttohaukka Zia, joka on aina josain lähettyvillä.

Vahvuudet/Heikkoudet:
Vahvuuksia tuo Taito, ja Zian kautta saa informaatiota... Ei osaa käytellä miekkaa tai muita aseita. Eikä ole johtajatyyppi, vaan toimii mieluummin ajattelematta muita suunnitelmissaan. On älykäs, ja hyvä puhuja. Ei kestä fyysistä kipua, ja nöyryytyskin ottaa koville. Ei kovin kestävä muutama vuosi sitten tapahtuneen vakavan luokkaantumisen jäljiltä.

Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?:
Noista myrkyt, ei osaa tikarilla muuta kuin sohia ympäriinsa, tai millään muullakaan aseella. Mutta todellinen vahvuus on Taito.

Aseet ja muut rakkaat kapistukset:
Pieni tikari hihassa, lähinnä viimeiseksi keinoksi välttää kidutus jos jää kiinni. Kultainen sudenpää-riipus, jonka sai Jarenilta tämän kuollessa.

Taustaa, jos mahdollista:
Syntyi vaikutusvaltaisen aatelisen äpäräpojaksi, äiti oli kyseisen aatelisen vaimon kamarineiti. Hänet kasvatettiin aatelisen laillisen pojan Kelinin toverina ja melkein vertaisena, sai siis yhtä hyvän koulutuksen sun muuta. Kun Alinsar oli kaksitoista, tapahtui onnettomuus, jonka seurauksena Kelin loukkaantui vakavasti. Alinsaria syytettiin, vaikka hän oli todellisuudessa yrittänyt pelastaa Kelinin, ja hänet heitettiin ulos kaduille.
Rikas kauppias otti hänet hoiviinsa jonkin ajan kuluttua, ja Alinsar sai taas maistaa vaurasta elämää muutaman vuoden ajan. 14-vuotiaana hän oli kaunis poika, ja eräänä iltana, lievässä humalassa, kauppias raiskasi hänet. Hento, ikäisekseen pienikokoinen poika ei voinut tehdä mitään, mutta yöllä, kun kauppias oli onnellisesti sammunut, hän otti kaittiöstä veitsen ja sokean raivon vallassa tappoi kauppiaan ja pakeni.
Alinsar vaelteli ympäriinsä kunnes tuli talvi. Hän etsi töitä palatsista, ja todettiin että hänellä oli Taito-kykyjä. Hänet otettiin koulutettavaksi, ja hän oppi nopeasti, häntä ajavan voimana avuttomuuden pelko. Hän ei enää koskaan halunnut olla kenenkään armoilla niin kuin tuon irstaan kauppiaan.
Hän eli palatsissa muutaman vuoden, mutta 18-vuotiaana kohtalo heitti hänet taas omilleen. Hän tappoi vahingossa ihmisen, suututtuaan hänelle, eikä jäänyt odttamaan tuomiota vaan pakeni taas. Tällä kertaa hän eli muutaman vuoden pienessä kylässä, tapasi Samira-nimisen naisen ja rakastui häneen. Tunne oli molemminpuolinen, ja he menivät naimisiin. Viisi vuotta he ehtivät elää normaalia elämää, heillä oli kaksi lasta, kun eräänä talvena kulkutauti tappoi Samiran. Alinsar jäi yksin lasten kanssa, mutta surun murtamana hylkäsi lapsetkin ja jätti kylän. Hän oli siinä vaiheessa 23-vuotias.
Hän vaelteli päättömästi ympäriinsä pari vuotta, yrittäen pari kertaa tappaa itsensä muttei pystynyt siihen sillä pelkäsi kipua liikaa. Kunnes hän joutui tappeluun, jossa toinen osapuoli lävisti hänen kylkensä miekalla, lähes puhkaisten toisen keuhkon. Ihmeen kaupalla Alinsar kuitenkin selvisi, vaikka toipumisprosessi vei lähes vuoden. Hänet kuntoon hoitanut henkilö oli vanha Jaren Haukansiipi, luonnonparantaja ja erilaisten myrkkyjen tuntija. Hän sai Alinsarin kiinnostumaan myrkkyjen ja rohtojen taiteesta, ja tätö myöten myös elämästä, ja opetti hänelle sen mitä ehti ennen kuin kuoli. Jarenin kuollessa Alinsar oli 29-vuotias, eli se tapahtui vuosi sitten. Tämän vuoden aikana Alinsar on kierrellyt maailmaa ja verestänyt Taitoaan, ja jotenkin päätyi tähän porukkaan.

Toivottavasti ei ole liian pitkä....

Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?:
Siitä vain, luin kirjat muutama vuosi sitten mutta muistoni ovat hyvin hämäriä...

Toivekohtaus:
Zia kuolee. Muuta eivät ole sitä aikaisemmin tienneet että tällä on Vaisto, mutta silloin se paljastuu.

Muuta, mikä minun pitäisi tietää:
Eipä kaiketi...
Viimeksi muokannut Ilona, La Heinä 24, 2004 10:45 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
Avatar
Orkrist
Vakavasti Otettava Basisti
Viestit: 651
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 8:35 pm

Viesti Kirjoittaja Orkrist »

Niin, eli tässä tämä minun hahmosein ^^.

Nimi (EI Loftisnickiä): Bellatrix Quertemain

Ikä: 34

Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: Nainen, bi, minähän sen päätän ^^

Ulkonäkö: pitkä, hoikka otus joka omaa pitkät ja hoikat sääret (mikä yksinkertainen logiikka XD). Kalpeat, sydämenmuotoiset kasvot. Mustanvioletit hiukset, pitkähkö ja aika sekainen otsatukka, joka vedetty sivuun silmien edestä, olkapäiden yli ulottuva takatukka letillä soturien tapaan. Suuret, vahvasti mustalla rajatut mustat silmät luovat oudon kontrastin vaalealle iholle. Rinnat aika pienet. Notkea ja jäntevä. Ketterä ja hyvä taistelija, vaikka käyttääkin mieluummin hienovaraisia keinoja kuin silkkaa väkivaltaa. Ei näytä vanhenevan.

Vaatetus: Mustaa ja ihonmyötäistä (helpottaa liikkumista). Pussihihainen silkkipaita, jonka päällä tiukka nahkainen liivi. Liivin nyöritys etupuolella, ei taskuja. Tiukat housut, mustat säärtämyötäilevät nahkasaappaat. Kevyt musta huppuviitta. Kaulassa ohuessa kultaketjussa peuranpään muotoinen rubiini, usein katseilta piilossa paidan alla. Rubiiniin sidottu vähäiset taikavoimat.

Luonne: Äkkipikainen. Yleensä tyyni, mutta suuttuu nopeasti. Ystävällinen kaikille paitsi niille, joille on vihainen. Huumorintajuisempi kuin miltä vaikuttaa. Julma, raaka, kylmäverinen. Ei epäröi tappaa. Epäilyttävän tuntuinen, muttei petturi, vaan rakastaa kuningas Ovelaa koko sydämestään (ei sillä tavalla, idiootit). Uskollinen ystävilleen - uskollisempaa toveria saa etsiä. Sisukas ja kiero. Parantaja.

Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?: molemmat. Eläisystävänä tuulihaukka Halen.

Vahvuudet/Heikkoudet: Ketterä, nopea, notkea. Tuntee salamurhauksen ja parannuksen jalot taidot kuin omat taskunsa - toiminut kuninkaan palveluksessa kymmenvuotiaasta asti. Lyömätön salamurhaajana, avoimessa taistelussa hyvät taidot. Heikkouksina äkkipikaisuus.

Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit vai molemmat?: molemmat

Aseet ja muut rakkaat tavarat: Eriparinen kokoelma tikareita saappaanvarsissa, hihoissa, liivin sisäpuolella jne. Kaksi kevyttä sapelia. Kaksi kauniisti koristeltua puurasiaa, joista toisessa säilyttää myrkyt ja toisessa parannusyrtit. Rakkain esine peuranpään muotoinen rubiini (kts. vaatetus).

Taustaa, jos mahdollista: Syntyi eräässä kylässä Peurajoen varrella. Omasi jo lapsena tavan hiiviskellä ja tutkia yrttejä. Äiti oli parantaja ja isä eräs Peuralinnan kuninkaan läheisistä miehistä. Tämä on äpärä siis, sellainen, josta kukaan muu ei tiedä kuin tämä ja tämän äiti sekä muuan kuninkaallisen laivaston kapteeni, tämän hyvä ystävä. Muutti kuusivuotiaana äitinsä kanssa Peuralinnaan, jossa eräs kuninkaan salamurhaaja huomasi taipumukset salamurhaajaksi ja mainitsi tästä kuninkaalle. Bellatrix otettiin koulutukseen ja hänestä kehittyi yksi Kuuden Herttuakunnan taitavimmista salamurhaajista ja yksi kuninkaan läheisimmistä miehistä/naisista. Peuralinnassa 19-vuotias Bellatrix törmäsi nuorukaiseen nimeltä Alinsar Pimeävalo, ja ystävystyi tämän kanssa. Tämän isäraukka ei edelleenkään tiedä sukulaisuudestaan kuninkaansa salamurhaajan kanssa ^^.

Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: Njäh, minähän tätä kirjoitan.

Toivekohtaus: kirjoittajan vapaus...

Muuta, mikä minun pitäisi tietää: Täm on molempikätinen.
Viimeksi muokannut Orkrist, Ti Elo 17, 2004 5:52 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Until your distress sleeps
fill me up with your grief
Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor »

Hoo, loftisficci! O.O;;

Nimi (EI Loftisnickiä): Leádan

Ikä: 25

Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: Nainen, het. Saa parittaa ihan vapaasti^^

Ulkonäkö: Tummat, pitkät hiukset. Kauniit, syvät siniharmaat silmät. Jäntevä ja hoikka, hyvin notkea. Siro, mutta vahva niin psyykkisesti ja fyysisesti. Pieni nykörö nenä. Hymyilleessään vino hymy, naljailevan oloinen. Viehattävä varmalla olemuksellaan.

Vaatetus: Ruskeanpunertavat vaatteet, aika lyhyet hihat, jotteivat olisi tiellä. Kevyet, nahkaiset saappaat joissa pieni korko. Valkoisessa(hihat aina kääritty ylös) paidassa hulmahteleva helma. Pieni kaulaketju, missä riippuu pienhkö puolikuu, hopeisen värinen. Myös pieni tatuointi on otettu olkapäähän, tuskin huomaa. Paitsi tietysti vähässä vaatetuksessa.

Luonne: Naljaileva, sarkastista kommenttia heittelevä tyyppi. Pilailee usein omalla ja muiden kustannuksella. Ystävällinen, mukautuva uusiin muutoksiin. Osaa nauraa itselleen, ei turhia suutu. Päättäväinen ja sisukas tositilanteissa. Hellä ja rakastava rakkaimmilleen. Sellainen ihminen että kaikki pitävät hänestä, vaikeuksista huolimatta. itsevarma immeinen, haluaa olla paras tai edes hyvä kaikessa oppimassaan

Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?: Vaiston, ymmärtää eläimiä ihmeellisesti, melkein maaginen kosketus. Eläinystävänä haukka, joka on todella rakas naiselle.

Vahvuudet/Heikkoudet: Sitkeä, ei ikinä luovuta vaikka mikä olisi. Kuolee mieluummin kuin luovuttaa (tai antautuu)Aika taitava taistelija, tuntee aseet ja haluaa puhua aseista niistä ymmärtävien kanssa innoissaan. Heikkoutena liika itsevarmuus, ei aina välillä tunnu selviytyvän kaikista haastajista, asekunto ei ole vielä kehittynyt kukkaan. Mutta hoitaa sisukkuudella usein homman kotiin.

Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?: Tikarit, rakastaa aseita. Tuntee olonsa vapautuneeksi kevyt tikatri kädessä, kuin mikään ei voisi mennä pieleen.

Aseet ja muut rakkaat kapistukset: Kaunis teräinen tikari, joitakin riimuja on kaiverrettu onnea tuomaan tikarin terään. Käyttää todella usein lempiasettaan, juuri edellä mainittua tikaria. On myös leveäteräinen sapeli, ei osaa sitä vielä hyvin käytttää, mutta harjoittelee ahkerasti käyttöä.

Taustaa, jos mahdollista: -

Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: Käyhän se, voihan sitä yrittää^^

Toivekohtaus: Leádan olisi harjoittelemassa tikarillaan tai sapelillaan. Joku sitten yllättää ja ihmettelee mitä hän tekee.."Paras. Vain yksi paikka on varattu minulle. Haluan olla paras."

Muuta, mikä minun pitäisi tietää: Ei ilmeisesti..*naur*
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Nimi (EI Loftisnickiä): Lairedin (ehheh)
Ikä: 23
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: Nainen, het, saa parittaa ^^
Ulkonäkö: Punaiset, kiharat hiukset sinne takapuoleen asti. Kirkkaanvihreät silmät (vaihteeksi), kissamaisen kaunis.
Vaatetus: Pitkä, vihreä, leveähihainen tunika, mustat, vartalonmyötäiset housut, mustat korkeakorkoiset saappaat.
Luonne: Raakalaismainen, ovela, keimaileva, itserakas ja kylmä ihminen.
Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?: Taidon.
Vahvuudet/Heikkoudet: Tämä on kuin kotonaan teräaseiden kanssa, heikkoa kohtaa kukaan ei tiedä, mutta sinä voit sitten keksiä sen, kun se tulee ilmi.
Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?: Tikarit. Verta, graah!
Aseet ja muut rakkaat kapistukset: Kaksi pitkää sapelia ja moooonta lyhyttä tikaria.
Taustaa, jos mahdollista: Ei aavistustakaan. Jos yrittäisit keksiä tälle itse taustan? :)
Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: Ärh. No menköön sitten ^^
Toivekohtaus: Hitto... Minä en keksi mitään x)
Muuta, mikä minun pitäisi tietää: -
Viimeksi muokannut Fanyare, La Heinä 24, 2004 10:53 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Nimi (EI Loftisnickiä): Merad (ääh, en keksi mitään kunnollista*huoh*)

Ikä: 29

Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: Mies, homo, saa parittaa.

Ulkonäkö: Mustat pitkät lainehtivat hiukset, hoikka, ei kauhean pitkä (173cm)
Omaa melkein mustat silmät joiden taakse kätkee jos jonkinlaisia ajatuksia.

Vaatetus: Mustat housut, musta paita, ja pitkä musta viitta. Hiukset taakse sidottuina. Mustat pitkävartiset saappaat.

Luonne: Arvaamaton, koskaan ei voi arvata mitä tuo seuraavaksi keksii,
ei suutu usein, mutta sitten kun se hetki koittaa, niin on muiden parasta varoa. Ei näytä tunteitaan juuri ollenkaan, viileä ystävällinen kaikille.

Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?: Molemmat. Eläinystävänä musta korppi.

Vahvuudet/Heikkoudet: ketterä, viisas, Taito. Kestää fyysisen kivun pää pystyssä. Tuo on aika äkkipikainen, eikä harkitse asioita kauaa.

Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?: Tikarit.

Aseet ja muut rakkaat kapistukset: Tikareita piilotettuna moniin paikkoihin.

Taustaa, jos mahdollista: Tuo on käynyt monissa paikoissa, muttei viihdy missään, yksinäinen susi vaeltaja.

Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: tuo taitaa olla mahdotonta, kun kirjat olen lukenut.

Toivekohtaus: -

Muuta, mikä minun pitäisi tietää: nee.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Nimi (EI Loftisnickiä): Coran Korpinsiipi
Ikä: 20
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: nainen, hetero, ei saa parittaa.
Ulkonäkö: pitkä, vaalea, siniset silmät, hoikka. ruumiinrakenteeltaan siro ja notkea. sievä, mutta ei kaunis. kasvoilla aina se sama tunteeton ilme joka ei värähdäkään oli tilanne mikä hyvänsä. selkä täynnä ruoskan arpia. asioista tietämätön luulisi häntä aateliseksi olemuksen ja ryhdin perusteella.
Vaatetus: sitoo pitkät blondit hiuksensa valkoisella huivilla pois kasvoilta (huivi on siis kietaistu kapeahkona nauhana pään ympärille), suosii vapaa-aikanaan housuja, vaikka nainen onkin. polviin ulottuvat kireät mustat nahkahousut, löysä valkoinen miesten paita, ei jakkua eikä takkia. tietysti sitten syvin tummansininen hupullinen viitta ulkokäyttöön. ruskeat nahkaiset saappaat puolipohkeeseen yltävät. jos tarve vaatii, pukeutuu hameeseen; mustaa silkkiä oleva (myös ratsastukseen sopiva) puku jossa pitkät hihat, kireä, korsettimainen yläosa ja hame on juuri ja juuri niin laaja, että siinä pystyy vaivatta juoksemaan, leveä ja yksinkertainen hopeinen vyö. ei käytä mitään koruja, paitsi todella vanhaa sinettisormusta vasemmassa keskisormessaan.
Luonne: varsin totinen tapaus, ei koskaan hymyile, näytä vihaa tai muitakaan tunteitaan. suhtautuu tyynen rauhallisesti kaikkeen, vastaa hiljaisella äänellä kun puhutellaan, ei koskaan aloita keskustelua, ellei se ole aivan tarpeellista. saa itsensä vaikuttamaan joskus näkymättömältä, vain pysymällä hiljaa paikoillaan. järkyttävän älykäs, tuntuu tietävän asioista aivan kaiken mahdollisen ja mahdottoman.
Tunnetko Taidon [arvostettu, hienostunut], Vaiston [eläimellinen - eläinystävät koiraa ja kotkaa pienempiä!] tai molemmat?: ei käytä kumpaakaan, luottaa omiin vaistoihinsa, omaa kuitenkin pienen tulevaisuuden aavistamisen lahjan joka näkyy salamannopeana reagointina äkillisiin tilanteisiin.
Vahvuudet/Heikkoudet: vahvuutena voisi mainita ympäristöön sulautumisen, hiljaisen liikkumisen taidon, täydellisen omistautumisen työlleen; haitat ovat sosiaalisuuden puuttuminen ja yölliset painajaiset joiden takia hän ei juuri koskaan saa unta.
Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?: tikarit. on nopea käyttämään veistä jokaisella kuviteltavalla tavalla. tappaa tehokkaasti ja nopeasti turhaa sotkematta. hallitsee myös riittävästi myrkyt ja on suojannut itsensä myrkytyksien varalta kyllästämällä itsensä myrkyillä (tiedät varmaan mitä tarkoitan.. nauttii myrkkyjä pieniä määriä säännöllisesti..)
Aseet ja muut rakkaat kapistukset: ei kanna aseita näkyvästi. useampia tikareita ja teriä piilotettu eri puolille kehoa, molemmissa saappaanvarsissa ja kyynärvarsissa tikarit, yksi lyhyt terä piilotettu hiushuivin sisään, kaksi tikaria myös valkoisen paidan sisällä. sinettisormus sisältää myrkkyä. jos käyttää silkkipukuaan, puvun helmassa on kolme salataskua myrkkyjä ja tikareita varten, yksi piikkimäinen terä on myös työnnetty miehustasta sisään rintojen väliin. käyttää joskus myös kuristuslankaa, normaalisti se on kätketty huivin alle, puvun kanssa se löytyy hopeisen vyön alle piilotettuna.
Taustaa, jos mahdollista: Orpolapsi, ollut orjana, siitä selän arvet ja painajaiset. totaalisen lojaali kuninkaalleen, vihaa ihmisiä. suorittaisi mielellään kaikki tappokeikat yksin, joten on hieman hapan joutuessaan ryhmään. tosi kylmä ja tunteeton ihminen, jäätävä suorastaan. Coran ei tee koskaan mitään turhaa, kaikella mitä se tekee, on tarkoitus. se on melkein pelottavan määrätietoinen. se on sisältä juuri niin kylmä kuin se on muidenkin silmiin, eikä se koskaan valehtele. jos sen täytyy välttää totuuden kertominen, niin se kyllä onnistuu valitsemaan juuri oikeat sanat, lähes Aes Sedaimaiseen tapaan. xD pieni loikkaus ajan pyörään.. *naurua*
Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: oi tee mitä ikinä tahdot.
Toivekohtaus: koska ilmeisesti Coran kuolee.. xD no jos se kuolisi jonkin sortin taistelun tiimellyksessä, oli se sitten kaksintaistelu, tai epäonnistunut murhakeikka.. tahdon että Coran onnistuu viiltämään tappajaltaan posken auki, niin että veitsi puhkaisee posken ja viiltää sen suuhun asti auki, silleen tosi ilkeän näköisesti. x) ja Coran on niin ylpeä, sen täytyy kuolla kunniakkaasti. muuta en toivo. kiitos.
Muuta, mikä minun pitäisi tietää: siitä on aivan liian kauan kun minä tämän kirjasarjan luin, että ihan harmittaa kun asiat ei ole tarkemmassa muistissa. x) olisin varmasti pystynyt keksimään paremman ja yksityiskohtaisemman hahmon.. Hmm. sitten vielä tuli mieleen.. Coran ei ota käskyjä vastaan yhtään keneltäkään. Käskystä hän ei tee mitään, sekin vetää peruja orja-historiaan. Pyynnöstä hän kyllä tekee, jos sen oikeaksi näkee. Muut tietävät tämän ja yrittävät aina muokata käskyt pyynnöiksi.
Viimeksi muokannut Vieras, La Heinä 24, 2004 11:56 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Hoi Orkkis, sanoit että hahmot huomiseen mennessä. Mihin aikaan huomenna? (Niin, tiedän kyllä että minun hahmoni on jo tuolla, mutta muiden mahdollisten halukkaiden kannalta...)
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

Haa! *huitoo* RH-loftisfic! Tähän on pakko päästä mukaan!


Nimi: Marie


Ikä: 28


Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?: Nainen, het, saa parittaa


Ulkonäkö: Tummat hiukset (puoleenselkään), ruskeat silmät, melko tumma iho (ei siis mustaihoinen kuitenkaan), sellainen vähän eksoottisen näköinen X).
Pitkä ja hoikka, melko karkeat kasvonpiirteet (ei mikään suoraninen kaunotar). Pitkä arpi vasemmassa poskessa (ks. tausta).


Vaatetus: Tummanvihreä tunika, musta (sisäpuolelta verenpunainen) viitta, hienompiin tilanteisiin tummanliila (lähes musta) silkkihame (yksinkertainen, ei koristuksia). Kuluneet ruskeat nahkasaappaat.
Kaikissa vaatteissa (saappaita lukuunottamatta, joissa se tikari ks. alempana) salataskuja, joissa kivoja pikku myrkkypussukoita X).


Luonne: Karkea: äkkipikainen, hienostelematon, ei todellakaan naisellinen. Hermostuu helposti muihin, melko itsevarma (yleensä syystä).


Tunnetko Taidon, Vaiston tai molemmat?: Taidon vain, kiitos. Monilahjakkuuksia lienee tässä ficissä jo aivan tarpeeksi.


Vahvuudet/Heikkoudet: Todella taitava myrkyissä: rakastaa tehdä kokeiluja niillä. Ei kuitenkaan järin taitava X) Taidossa, koska ei juurikaan saanut opetusta.


Kummalla saralla loistat, myrkyt vai tikarit?: Myrkyt, mutta varalta myös pieni tikari saappaanvarressa (hah hah. Yksi fantasian kliseitä - naisilla on aina tikari sappaanvarressa)


Aseet ja muut rakkaat kapistukset: Hirveä määrä myrkkypussukoita- ja purkkeja, se pieni hopeatikari...ei kai sitten muuta.


Taustaa, jos mahdollista: Isättömänä kasvanut, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Myöhemmin kuvioihin tullut isäpuoli halveksi tätä (ja hakkasi, siitä se arpi poskessa). Oppi vihaamaan kaikkia miehiä. Pääsi sittemmin salamurhaajan oppiin - ja päästi isäpuolensa päiviltä. Sen jälkeeen seikkaillut ympäri Kuutta Herttuakuntaa, kunnes päätyi Ovelan hoviin.


Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?: Juu. Olen lukenut sen kaikki osat, joten spoliaaminen voi olla hankalaa.


Toivekohtaus: Enpä oikein tiedä. Puuskahtaa jotain tyyliin "Totta kai kaikki menee päin mäntyä, kun mukana on miehiä."


Muuta, mikä minun pitäisi tietää: Eipä ole.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Avatar
Orkrist
Vakavasti Otettava Basisti
Viestit: 651
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 8:35 pm

Viesti Kirjoittaja Orkrist »

Juu, eli nyt ovat hahmot kasassa. Kiitos osanottajille jo etukäteen :).
Until your distress sleeps
fill me up with your grief
Avatar
Balacenia
Puolituinen
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 12:51 pm
Paikkakunta: Black Pearl, jossain päin Caribian merta

Viesti Kirjoittaja Balacenia »

Sivuosa! pääsenkö minä sivuosaan? *anoo polvillaan* kiilttii! pakko päästä RH-ficciin ^^

siis jos pääsen, niin mitä siihen tarvitaan niin kuin?
Do you like me now?

Pilipili-pom

Zaria kastoi itsensä Balaceniaksi.
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Tulit hiukan myöhässä. Se lähti riparille ja kirjoittaa tätä siellä, siksi nämä hahmot tarvittiin niin nopeasti. :)

Tietenkään ei voi tietää miten valmis se on kun se tulee takaisin...
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
Avatar
Balacenia
Puolituinen
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 12:51 pm
Paikkakunta: Black Pearl, jossain päin Caribian merta

Viesti Kirjoittaja Balacenia »

nyyh... pitää olla nopeempi ensi kerralla... kirottu kesäloma, kun ei pääe tarpeeksi usein koneelle *mutin*
Do you like me now?

Pilipili-pom

Zaria kastoi itsensä Balaceniaksi.
Avatar
Orkrist
Vakavasti Otettava Basisti
Viestit: 651
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 8:35 pm

Viesti Kirjoittaja Orkrist »

*köhii* No juu, olen nyt siis päk, ja voin luvata Zarialle sivuosan. Riparilla oli tiukka aikataulu ja paljon ohjelmaa, enkä viitsinyt aamuyöllä tätä kirjoittaa. Ensimmäistä lukua on kirjoitettu noin kolme A4:sta ja aion kirjustaa vielä lisää, sekä (kyllä kuulostaa oudolta) viimeistä lukua. Ensimmäisessä luvussa asioita ja ihmisiä tarkastellaan Alinsarin näkökulmasta.

Hei Ilona kuules. Voinko minä parittaa siut omalle ja eräälle toiselle hahmolle? Silloin olisi kyseessä sekä mies että nainen. Tai siis, ideana on se, että Alinsar rakastaa/pitää eräästä miekkosesta, jonka nimeä en vielä paljasta, ja Bellatrix rakastaa Alinsaria tämän tietämättä, ja juuri ennen kuolemaansa Alinsar saa tietää, että Bella rakastaa häntä ^^. Tuo paritus nimittäin sopisi yksiin loppukohtaukseni kanssa, ja olen vain aina halunnut parittaa hahmoni siun hahmollesi XD. Juu, ja jo etukäteisselvennykseksi sanon, että Fitz ja Bellatrix tuntevat toisensa ja ovat hyviä ystävyksiä ^^.

Zaria niin. Jos voisit tehdä kaukosaarelaisen miehen, joka ei olisi mikään tappokone? *räps räps* Minulla on nyt nimittäin tässä ficissä 5 naista, jotka kaikki ovat vahvoja persoonia, enkä haluaisi enempää kauniimman sukupuolen edustajia. Niin, ja hakemus. Täytäs tämä:

Nimi (EI Loftisnickiä):
Ikä:
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, saako parittaa?:
Ammatti:
Ulkonäkö:
Vaatetus:
Luonne:
Vahvuudet/Heikkoudet:
Aseet ja muut rakkaat kapistukset:
Saako sinut spoilata Näkijän tarusta?:
Toivekohtaus:
Muuta, mikä minun pitäisi tietää:
Until your distress sleeps
fill me up with your grief
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Olet aina halunnut parittaa hahmosi minun hahmolleni? o.O No, mikäpä ettei. Otan tuon kohteliaisuutena. :) Parita vain rauhassa miten haluat...

*yrittää päästä eroon Bellatrix Lestrangen kuvasta Orkin hahmon yhteydessä* :roll:

Ja... Sanoitko, että ekassa luvussa tulee Alinsaria? :D Jay! Koska sitä voisi odottaa ilmestyvän? (Ei painostusta, kysymys vain...)
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
Vastaa Viestiin