Salaseuroja ja tunneleita. Sivuhahmohaku! (Lue 1-viesti)

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Still
Örkki
Viestit: 153
Liittynyt: Ke Syys 22, 2004 2:16 pm
Paikkakunta: Harmaat Satamat

Salaseuroja ja tunneleita. Sivuhahmohaku! (Lue 1-viesti)

Viesti Kirjoittaja Still »

Eli ajattelimpa ajoittaa toisenkin loftisficin, kun sain mielestäni todella erinomaisen inspiraation *hymyilee* Olisin otettu jos lukisitte pienen johdannon ensin..

Sinsida, vanha, 1500-luvulta peräisin oleva salaseura perustettiin mahdollistamaan vapaa huvittelu ylhäiselle väelle. Järjestö on säilynyt nykypäiviin asti, tosin sen tarkoitus on muuttunut melko radikaaliin suuntaan. Sinsida salakuljettaa taidetta ja teknologiaa, laittomasti hankittua tietysti, rajan yli junarataa pitkin, jota yleisesti luullaan hylätyksi. Junarata on rakennettu kokonaan kallion sisään, tunneliin, jonka molemmissa päissä on umpeenkasvaneet rautaportit. Tai niin on yleinen käsitys.
Rikas porho on ostanut suuren lastin salakuljetettua tavaraa, isolla summalla tottakai. Juna lähetetään kuljettamaan lastia vastaanottajalle, kyydissä vain kuljettaja ja yksi agentti.
Kilpaileva, uudempi salaseura Revialli, on saanut vihiä kuljetuksista, ja haluaa tottakai kunnian ja rahat itselleen. Niimpä he väijyvät tunnelissa ja ampuvat junan kuljettajan. Veturi vahingoittuu laukausten vaihdossa, joten matkaa voidaan jatkaa vasta parin päivän päästä. Kilpajuoksu on valmis alkamaan, molemmat haluavat rahat. Keinolla millä hyvänsä.
Sopassa on vielä kolmas osapuoli, FBI, joka on soluttautunut porhon lähipiiriin- eli myös he ovat junan jäljillä, palauttaakseen taideaarteet ja teknologian ihmeet takaisin oikeille omistajilleen. *muokkistus* Dellylle on varattu paikka sitten mikäli hän haluaa jonkun hahmon väsätä^^

Sivuhenkilöitä tarvitaan! Tärkein olisi nyt se porho, jonka rakastajaksi tai vastaavaksi FBI-agentti soluttautuu. Lisäksi junankuljettaja, sekä muutama ampumiseen erikoistunut salaseuralainen, molempiin siis tarvitaa ainakin yksi.. Muita hahmoja saa tehdä oman halukkuuden mukaan. *kiitos ja kummarrus* Yllämainituille roolihahmoille on luvassa hyvinkin suuret roolit *hymy*

Nimi, Ikä, Sukupuoli, Suuntautuminen:
Ammatti/ Toiminimi:
Luonne, käyttäytyminen:
Ulkonäkö, vaatetus toimisto-oloissa ja kentällä:
Aseistus ja muut tavarat:
Tausta ja mahdollinen perhe:
Toivekohtaukset ja vuorosanat:
Muuta tärkeää, myös paritustoiveet ja sellaiset:

Ja pidätän oikeuden tappaa ja parittaa hahmoja, kummassakin tapauksessa toiveet huomioidaan^^

Kiitos jos jaksoitte lukea^^
Viimeksi muokannut Still, Pe Syys 02, 2005 1:37 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kiss me deadly. Kiss me, Kill me, Love me.
Melody Midnight
Metsähaltia
Viestit: 654
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja Melody Midnight »

Mie tahdon mukaan. *hymy* Vaikka... *tuums* yhtenä Sinsidan agenteista. ^^
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
SiRiuS
Ocean Soul
Viestit: 1044
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:54 pm
Paikkakunta: Hamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja SiRiuS »

Miekin tahdon mukaan. Sinsidan agentiksi varailisin minäkin paikan. ^^
Tykkäätkö hevisedistä?

Vuoden 2006 RPS-ficcaaja.
Kuva
Avatar
Dewie
Puolituinen
Viestit: 336
Liittynyt: Ke Elo 25, 2004 8:00 pm
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Dewie »

Pöh mie oon sitten erilainen nuori ja varaan paikan reviallin agentiksi ^^
For it is plain, as anyone can see, we're simply meant to be
Jester
Jeesus
Viestit: 857
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 10:36 am
Paikkakunta: Valtaistuimen juurella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jester »

Oi, kuulostaa kivalta. ^^ Pitkällisen (lue: noin kymmenen sekunnin) pähkäilyn jälkeen liittyisin Sinsidan agentteihin. *hymyää*
And then we'll do it doggy style so we can both watch X-Files

Vuoden Frodo
Likimeya
Samooja
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Elo 04, 2004 5:28 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Likimeya »

Minäkin Sinsidan agentiksi ^^

Ensin laitoin Reviallin, mutta muutinkin mieltäni ^^'
Ava by arctic_silence|Valvoja -07,-08 ja -09!| Boromir 2010!|Hakee inspiraatiota

Tämä demoninen nauru, jota kuulen kirjoittaessani, on peräisin vain omista, heikkenevistä aivoistani.-H.P. Lovecraft
Asbesti
Örkki
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Kesä 28, 2005 9:41 pm

Viesti Kirjoittaja Asbesti »

Meikä voisi tehdä Sinsida-pomon, jos siis teikäläiselle sopii? ^^"
Viimeksi muokannut Asbesti, Ke Elo 03, 2005 8:40 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
drámella
Örkki
Viestit: 169
Liittynyt: To Heinä 28, 2005 10:21 pm
Paikkakunta: kaukana jossain on pikkuinen maa

Viesti Kirjoittaja drámella »

minäkin haluan mukaan! Reviallin agentiksi.
and just when we realize that we are alive, we die

Dewie, mitä me teimmekään luokkaretkellä iltaisin? *piilottaa Ihaa-vihkonsa kassin pohjalle viattomasti hymyillen*
Still
Örkki
Viestit: 153
Liittynyt: Ke Syys 22, 2004 2:16 pm
Paikkakunta: Harmaat Satamat

Viesti Kirjoittaja Still »

Mikäli oikein laskin, niin Sinsidan agentit on täynnä. Ja Asbestille on sitten varattu pomon paikka. Sinsidaan tarvitaan enään yksi tai kaksi alempiarvoista henkilöä, eli jonkinsortin juoksupoikia/tyttöjä tai sellaisia *hymy*
Kiss me deadly. Kiss me, Kill me, Love me.
Likimeya
Samooja
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Elo 04, 2004 5:28 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Likimeya »

Kai mie kumminkin olen vielä Sinsidan agentti? Kun meni varmaan sekunti siinä kun muutin mielen ja laitoin Reviallin sijaan Sinsidan?
Ava by arctic_silence|Valvoja -07,-08 ja -09!| Boromir 2010!|Hakee inspiraatiota

Tämä demoninen nauru, jota kuulen kirjoittaessani, on peräisin vain omista, heikkenevistä aivoistani.-H.P. Lovecraft
Still
Örkki
Viestit: 153
Liittynyt: Ke Syys 22, 2004 2:16 pm
Paikkakunta: Harmaat Satamat

Viesti Kirjoittaja Still »

Olet kyllä^^ Sinsidassa on nyt neljä agenttia ja kylle sie olet yksi niistä *hymyilee*
Kiss me deadly. Kiss me, Kill me, Love me.
Likimeya
Samooja
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Elo 04, 2004 5:28 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Likimeya »

Ja minä kun laskin, että niitä on jo 5. No jaa, en olekaan mikään matikkanero.

Ja muoksin hakemuksen sitten tähän viestiin tuota pikaa. Ainiin, laitetaanko tuohon Ammatti/Toiminimi-kohtaan joku agentti vai?

//Edit.

Ah, tosiaan. Lukutaitoakin voisi vaikka hiukan harjoittaa, ennenkuin kyselee tyhmiä. :roll: Tässä kuitenkin nyt se hakemus. ^^

Nimi, Ikä, Sukupuoli, Suuntautuminen:
Asen Marinova, 28, mies, homo

Ammatti/ Toiminimi:
Sinsidan agentti

Luonne, käyttäytyminen:
Rauhallinen, älykäs, "syrjäänvetäytyvä". Ei kovin puhelias, lörpöttely ei tosiaan kuulu tämän tapoihin. Ei tykkää olla huomion keskipisteenä, käyttäytyy useimmiten sivustaseuraajan tavoin. Ei pidä melua itsestään.
Viihtyy suurissa ihmisjoukoissa, koska voi silloin parhaiten sulautua joukkoon, eikä häntä noteerata niin herkästi.
Vastuuntuntoinen. Uskollinen, eli toisin sanoen ei mikään takinkääntäjätyyppi. Rehellinen, jos nyt sellaista sanaa voi käyttää. :D
Tutussa porukassa Asen on hyvinkin rento ja hauska tyyppi. Saa toiset viihtymään.

Ulkonäkö, vaatetus toimisto-oloissa ja kentällä:
Eteläeurooppalainen ulkonäkö. Mustat lyhyet hiukset. Tummanruskeat, lähes mustat silmät, joissa on usein tutkiva katse. Useakaan ei pysty vastaamaan tuohon katseeseen. Tummat piirteet. Nenä kotkamainen, mutta kuitenkin sopusoinnussa muuten kapeitten kasvojen kanssa.
Pituutta reilut 180 ja hiukan normaalia treenatumpi vartalo, mutta ei tämä kuitenkaan mikään älytön lihaskimppu ole.
Toimisto-oloissa pukeutuu istuvaan, mustaan pukuun. Lämpimänä päivänä saattaa olla vain puserossa ja puvun housuissa.
Kentällä pukeutuu mahdollisimman käytännöliseen asustukseen. Käyttää pääasiallisesti tummasävyisiä pitkähihaisia poolopaitoja sekä tummia joustavaa kangasta olevia housuja.

Aseistus ja muut tavarat:
Sattuu Uzit löytymään. 8) (Aseet, jotka ampuvat suhteellisen nopeaan tahtiin panoksia) Ja tietenkin pakollinen linkkari hihassa.
Mustat aurinkolasit. Lompakko, josta löytyy sitä sun tätä. Kaikenlaista tarvittavaa yleisesti ottaen.
Muutamia veitsiä on piiloteltu sinne tänne.

Tausta ja mahdollinen perhe:
Bulgarialaisen mafiapomon poika. Toiseksi vanhin neljästä sisaruksesta. Hänellä on muutaman vuoden vanhempi veli, nuorempi sisko, sekä nuorimmainen pikkuveli, joka on siinä 16 ikävuoden paikkeilla.
Perhe ei tiedä Asenin seksuaalisesta suuntautumisesta mitään, pistävät tyttöystävän puutteen työn piikkiin. Tämä sopii hyvin Asenille, eikä hänellä ole aikomustakaan oikoa perheensä harhakuvitelmia.
Ollut koko ikänsä mukana mafiatoiminnassa, mutta hommat ovat kuitenkin jääneet vähemmälle hänen liityttyä Sinsidaan.

Toivekohtaukset ja vuorosanat:


Muuta tärkeää, myös paritustoiveet ja sellaiset:
Nimi Asen on bulgarialainen nimi ja tarkoittaa "tuntematonta".
Parittaa saat kelle tahdot, tietenkin mielellään miespuoliselle. ^^'
Viimeksi muokannut Likimeya, Pe Elo 05, 2005 12:18 pm. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Ava by arctic_silence|Valvoja -07,-08 ja -09!| Boromir 2010!|Hakee inspiraatiota

Tämä demoninen nauru, jota kuulen kirjoittaessani, on peräisin vain omista, heikkenevistä aivoistani.-H.P. Lovecraft
Still
Örkki
Viestit: 153
Liittynyt: Ke Syys 22, 2004 2:16 pm
Paikkakunta: Harmaat Satamat

Viesti Kirjoittaja Still »

Neljä agenttia ja pomo on nyt minusta ilmoittautunut^^' Juu, laita siihen sinsidan agentti tai jotain vastaavaa^^
Kiss me deadly. Kiss me, Kill me, Love me.
Avatar
Dewie
Puolituinen
Viestit: 336
Liittynyt: Ke Elo 25, 2004 8:00 pm
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Dewie »

Dodi, oon varma että tulen vielä muokkimaan tätä...^^

/Muokkii.../ ainon tehdä hahmon nyt valmiiksi ^^

Nimi Alex Gonzor

Ikä 23

Sukupuoli mies

Suuntautuminen bi

Ammatti/Toiminimi Reviallin Agentti

Luonne/KäyttäytyminenKylmänviileä ja kova, raa-an lapsuuden takia. Sarkastinen melkeimpä joka tilanteessa. Liikkeet ovat pelottavan rauhallisia ja "viileitä". Peittää tunteensa hyin mutta kun on vihainen puhuu petollisen rauhallisesti.

Ulkonäkö, vaatetus tomisto-oloissa ja kentällä Puolipitkät mustat suorat hiukset jotka on vedetty geelillä piikeiksi alaspäin. Tumman ruskeat silmät. Vartalon rakenteeltaan sellainen kuin Iggy Pop: hoikka mutta lihaksikas. Pituutta n. 190 ja suurin osa pituudesta on jalkoja eli siis omistaa pitkät jalat. Pitkät ja notkeat sormet, sopivat täydellisesti aseen ympärille ja kurkunkin ympärille.

Kenttävaatetus: Mustat nahkasaappaat *ajatus ei kulje* tummat suorat housut *ajatus ei edelleenkään kulje* ja paita joka on kanssa jotain tummasävyistä. Kylmällä kelillä päällä vielä takki joka on kulunut käytössä mutta silti Alex käyttää sitä vuodesta toiseen.

Toimistovaatetus: Samoilla linjoilla kenttävaatetuksen kanssa mutta asiallisempi ja siistimpi. Väreinä edelleen tummat sävyt.

Aseistus ja muut tavarat Huoh... klassinen juttu... veitsi saappaan varressa! Ja tietenkin pyssy. Kaulassa kiinalainen lohikäärme joka on Alexille eräänlainen onnen amuletti.

Tausta ja mahdollinen perhe Isä oli juoppo ja väkivaltainen etenkin perheen äitiä ja Alexin pikkusiskoa kohtaan. Lopulta isän maksa poksahti liiasta juomisesta ja muu perhe muutti pois kun Alex oli 11. Elämä alkoi olla raiteillaan kunnes pikkusisko putosi hevosen selästä ja kuoli vammoihin. Äitikin ratkesi juomaan ja syytti Alexia kaikesta. Alex ei enää jaksanut vaan lähti pois 15 vuotiaana

Toivekohtaukset ja vuorosanat äämp... jotain sarkastista jollekin^^

Muuta tärkeää, myös paritustoiveet ja sellaiset Anna palaa, parita kenelle tahansa!

No voi mango kun tästä tuli kökkö... muokkaile itse jos joku juttu hämää tai jotain^^
Viimeksi muokannut Dewie, Pe Elo 05, 2005 1:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
For it is plain, as anyone can see, we're simply meant to be
Sansku
Porojen Ylijuttu
Viestit: 1226
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:59 pm
Paikkakunta: peräkylä nimeltä Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sansku »

Saako olla FBI pomo? ^^ Jos ei niin, FBI agentti/soluttautuja sitten. *hymy*
ava; Yash.

Tunnustautuu vuosien 2004, 2006-2008, 2010 Samiksi ja vuoden 2005 Betaksi.

Pönkki 1996-2009

Olit maailman paras koira, rakas suojelusenkelini. Ilman sinua en olisi jaksanut läpi myrskyjen. Kaipaan sinua.
Vastaa Viestiin