KLK - Hylkytavaraa, Sarumanin ääni & Palantír

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

KLK - Hylkytavaraa, Sarumanin ääni & Palantír

Viesti Kirjoittaja Newra »

Kolmannen kirjan luvut IX, X ja XI.

(Meinasin tässä aluksi huomauttaa fiksusti, että Aragornhan muistuttaa ihan Aragornia, mutta jätän se nyt mainitsematta.)

Ah niin. Rautapihassa kaikki taas yhdessä, aww. Pippinin kuvaus enttien vihasta oli kivaa luettavaa - tai minä ainakin pidin. Sangen sujuvasanainen otus.
Sanoiko hän: 'Hei, Pippin! Tämäpä iloinen yllätys!' Ei sinne päinkään! Hän sanoi: 'Ylös siitä Tukintolvana! Missä ihmeessä kaiken tämän hävityksen keskellä on Puuparta? Minulla on hänelle asiaan. Liikettä!'
Gandalf on kyllä aika mukava heppu ^^;
"Olin missä olin, nyt olen palannut', hän vastasi aitogandalfmaiseen tapaan.
Aitogandalfmainen tapa, todellakin.

Sarumanin ääni -luvussa pidin siitä kun Sarumanin sauva katkaistiin, Gandalfin hepulista ja Gandalfin ja Sarumanin keskustelun kuvauksesta - kunigas ja ministeri -jutusta. Siinä tosin jäi mietityttämään tuo ministeri-sana, tuli kovin brittiläinen olo o_O

Puuparran jäähyväiset hobiteille olivat suloiset.

Jostain syystä muistan aina Palantírin lopun patsaskuvauksen, jää mieleen. Hmm. Hobittimme Pippin on kyllä ihana kysymyksineen (mikä muuten on Ylinen taivas? Siis taivas 'vain', vai liittyykö siihen muutakin?).
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Jes. Kolme lukua yhteenmenoon, huomasinpa taas, miten mukavaa Tarua on lukea. Voisin viettää viikkoja, kuukausia vain lukien Tarua eri kielillä...

Hylkytavaraa-luku oli ihana. "Olette tänä aamuna pelkkää kohteliaisuutta", Legolas nauroi. "Mutta jos me emme olisi saapuneet, te taitaisitte jo pitää seuraa toinen toisillenne." Jotenkin mukava kommentti Legolasilta, sellainen leppoisa, unohtamatta tietenkään viittausta hobittien ystävyyteen.

Enteille pitää myös antaa tunnustusta. Minä en haluaisi olla enttejä vastaan, jos joskus sotaan joutuisin. Todella vaikuttavaa, tuo hobittien kertomus. Lisäksi hobitit ja varsinkin Pippinin kommentti Gandalfin kihartuneesta parrasta - voin tunnustaa, minä olen näitä kahta hobittia kaivannut.

Saruman on vaikuttava. Pakkohan häntä on ihailla. Lempparini Tarun pahiksista, sillä Sauron on aina ollut etäinen, örkit ja urukit muuten vain iljettäviä, peikot sun muut liian tyhmiä, jotta heistä voisi pitää. Nazgûlit ja Saruman, muuten en liiemmin pahiksista välitä Tarussa. Saruman on ovela, Saruman on kiinnostava hahmona, joka hylkää viisauden tavoitellessaan sitä.

Puuparran ja hobittien jäähyväiset - oi että. *huokaa*

Gandalfin ja Merrin keskustelu on hauska, samoin Pippinin ja Merrin "velhonvikittely". :wink: Lisäksi en voinut olla purskahtamatta nauruun, kun Gandalf huudahti Pippinille "Armoa!", se oli kerrassaan sopiva lausahdus siihen tilanteeseen.

Mitä tulee Newran mainitsemaan Yliseen taivaaseen (englanniksi Over-heaven), niin Encyclopedia of Ardan mukaan Ylinen taivas on haltiakosmologiassa ylin useista "ilman" tasoista. Se oli tähtien taso, jonka alapuolella Aurinko ja Kuu vaelsivat. (Nopea, ylimalkainen käännös.)

Näin.
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien

Paju
Puolituinen
Viestit: 210
Liittynyt: La Maalis 06, 2004 8:42 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Paju »

Sainpas vihdoin teidät kiinni. *huokaus* Ihan ensiksi on pakko sanoa, että minä en ollenkaan muistanut, että Saattueen hajoamisen ja Rautapihan puhdistuksen välillä on kulunut vain yhdeksän päivää (enhän minä tosin ole lukenut Tarun kuin kerran, pari kokonaan). Se on niin järjettömän lyhyt aika, kun ajattelee, mitä kaikkea siinä välillä on tapahtunut.

Minullakin kulki kylmät väreet selkää pitkin, kun luin Pippinin kertomusta enttien marssista ja huorneista. Sitä miettii, miten vähän oikeasti enteistä tietää, siitä mitä ne ajattelevat ja miten.

Miettimisestä puheen ollen, Aragornin sanat osuivat kyllä napakymppiin.

"Näistä pahoista olennoista on aina vaikea sanoa, milloin he ovat liitossa keskenään ja milloin petkuttavat toinen toistaan."

Sen takiahan pahikset aina häviävät, oli sitten kyse kirjasta tai elokuvasta. Ne ovat aluksi liitossa keskenään, mutta sitten eripura ja epäilykset rikkovat niiden välit. Johtuuko se sitten vain siitä, millaisia hahmoja pahikset alunperin ovat vai vain siitä, että ne ovat pahiksia, en tiedä.

Palantíreista kun nyt luin, huomasin, että pidän niistä. Minusta on sääli, että yksi niistä ajautui niin kauas (tavallaan) alkuperäisestä tarkoituksestaan, ja että niin moni niistä on kadonnut. Pippinin kohtaus palantirín kanssa oli kyllä yksi lempikohtauksistani elokuvassakin. On koskettavaa, että hän oli heistä kahdesta Merrin kanssa se, joka selvisi paremmin tuosta koettelemuksesta. Jotenkin olen aina kuvitellut, että Merri on se urheampi.

No joo, jätän tämän tähän ennen kuin alan spekuloida kaikkea Sarumanin kaavusta Grimaan. Sanon vain sen, että Hallavaharja on ainoa hevonen, josta minä olen koskaan pitänyt.
"And those who were seen dancing were thought to be insane by those who could not hear the music."
- Friedrich Nietzsche

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Hylkytavaraa - hmm, tämäkään ei ole koskaan ollut suosikkilukujani. En kai oikein pidä sellaisista kohdista, joissa joku hahmo kertoo pitkät pätkät siitä, mitä on tapahtunut. Mieluummin luen suoraa tapahtumien kuvausta. Toki tuo Newran mainitsema kohta Gandalfin ilmaantumisesta hobittien luo on aina huvittanut minua... Kärmekielen räpistely Orthanciin herättää myös hauskoja mielikuvia. En osaa uida. Voi raukkaa. :)

Sarumanin ääni olikin sitten astetta mielenkiintoisempaa luettavaa. Nimenomaan pidin siitä, kuinka hän yritti äänellään ja sanoillaan vaikuttaa ihmisiin. Minuun teki tuo suuren vaikutuksen jo ensimmäisellä lukukerralla. Joku oli lumouksen pauloissa vain sen ajan kun ääni puhui hänelle, ja kun se puhui muille, hän hymyili niin kuin hymyilee se joka oivaltaa jonglöörin tempun muiden tuijottaessa suu ammollaan. Valitettavasti luulen, että näitä "Sarumanin ääniä" kuuluu paljon nykymaailmassakin, näin äkkiseltään tulee mieleen jotkut kulttijohtajat, joiden puheita jäsenet kuuntelevat hurmiossa ja uskovat joka sanan. Mutta tuon tyyppisiä piirteitä voisi kyllä löytyä ihan nykymediasta, siitä kuinka helposti ihmiset saadaan uskomaan kaikenlaisiin asioihin, kun niistä mainitaan televisiossa. (Kieltämättä aihe, jonka pohdintaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta jätän nyt tähän, kun en ole edes varma lukeeko kukaan näitä viestejä.)

Tuo kuvaus He kuulivat nyt miten lempeä kuningas nuhteli hellävaroin erehtyväistä, mutta rakasta ministeriä oli minusta tosi vaikuttavasti sanottu. Sana "ministeri" kyllä kuulostaa vähän modernilta (mutta se on sananmukainen käännös Tolkienin käyttämästä "minister" sanasta). Mutta näissä vertauskuvissa kai on tärkeintä se, että lukija ymmärtää mistä on kyse, eikä niinkään se oliko Keski-Maassa todella ministereiksi kutsuttuja henkilöitä. Tolkien tuntuu käyttävän vertauksissaan välillä vähän sellaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat minusta aika epä-keskimaalaisilta (kuten se "koulu" siellä alussa, ja myös tuo "jonglööri" kohdassa, jonka edellä lainasin).

Puuparran täydennys Laajaan Luetteloon on hauska: ja nälkäiset ahmatit, hobittilapset, jos vertaa siihen, mitä Merri ja Pippin alun perin tarjosivat: Puolikasvuiset hobitit, asujat kolojen. Jostain syystä tuo nauratti minua 1. lukukerrallani.

Ja sitten tietysti Palantír-luku. Pidin jossain vaiheessa tuota Pippinin katsomista Palantíriin yhtenä suosikkikohdistani koko kirjassa, mutta nyt se ei enää tuntunut niin ihmeelliseltä. Mutta toki oli kiinnostavaa seurata, kuinka Palantír niin lyhyessä hetkessä sai Pippinin kiinnostuksen heräämään niin voimakkaasti. Minusta oli myös hauskaa saada kuulla Sauronin puhetta (tai ainakin Pippinin kanavoimana). Teki Sauronista vähän konkreettisemman tuntuisen hahmon. "Olet siis siinä taas. Miksi olet laiminlyönyt ilmoitukset näin pitkään?" Heeh, tuohan oli melkein kohteliaasti sanottu. :P
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

Valitettavasti luulen, että näitä "Sarumanin ääniä" kuuluu paljon nykymaailmassakin, näin äkkiseltään tulee mieleen jotkut kulttijohtajat, joiden puheita jäsenet kuuntelevat hurmiossa ja uskovat joka sanan. Mutta tuon tyyppisiä piirteitä voisi kyllä löytyä ihan nykymediasta, siitä kuinka helposti ihmiset saadaan uskomaan kaikenlaisiin asioihin, kun niistä mainitaan televisiossa. (Kieltämättä aihe, jonka pohdintaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta jätän nyt tähän, kun en ole edes varma lukeeko kukaan näitä viestejä.)
Tuo media-vertaus pitää ihan paikkansa - monissa ihmisissä taitaa olla vieläkin se usko, että painettu sana on totta. Sillä varmaan juorulehtiäkin myydään, aina joku uskoo.
(mutta se on sananmukainen käännös Tolkienin käyttämästä "minister" sanasta).
Täytyy sanoa, että on hyvä kun meillä on sinut välittämässä alkuperäisen painoksen sanamuotoja :D Eli siis kun tiedät, miten ne ovat englanniksi.
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Näin heti alkuun repesin "Fangornin nesteille". Herätti omitusia mielikuvia...

Ja Legolasin laulu taas. Miksei Orlando voinut avata suutaan elokuvassa? Olisin niin mielelläni kuullut laulua.

Ainiin jossain oli muistustus aiaksemmasta Briin miehestä. Minusta se oli mukavaa muistuttaa aikaisemmin tapahtuneesta. Kaikki ei ole tapahtunut tässä ja nyt. Vaan henkilöt muistavat muutakin.

Minä melkein murisin, kun tulin kohtaan, jossa kerrottiin Sarumanin ja örkkien teoista puille, enteille ja huornelle. Tässä huomaa, että kuinka paljon Tolkien rakasti luontoa ja vihasi teollistumista. Ja sitä, että kaikki kaunis hävitetään. (Niin kuin minäkin vihaan sitä, ja varman moni muukin.)

Sarumanin äänen tenho. Komppaan edellisiä, valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka tietävät kuinka käyttää ääntään hyväksi, ja se ei aina ole hyväksi. Minusta tuo tenho oli hieman pelottavaa. Tai no...Ei sillälailla, että olisin alkanut pelätä, mutta se mitä Saruman pystyi sanomaan.

Palanririn historia oli muuten minusta mielenkiintoista luettavaa. Pidin siitä, ymmärsin sitä paljon paremmin.
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009

Vastaa Viestiin