KLK - Rohirrimin ratsastus & Taistelu Pelennorin kentill

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

KLK - Rohirrimin ratsastus & Taistelu Pelennorin kentill

Viesti Kirjoittaja Newra »

Viiden ja kuudes luku viidennestä kirjasta.

Ja koeviikko vie niin paljon aikaa, etten ole ehtinyt lukemaan. Mutta saatte analyysini torstaina/perjantaina/lauantaina. Olkaa hyvät ^__^
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Huh, kun aika kiitää. Viimeinkin ehdin lukemaan.

Rohirrimin ratsastus. Yksi lempiluvuistani jostain syystä. Luvun alku saa minut aina kuvittelemaan itseni Merrin paikalle, niin paljon kuuloon liittyviä tietoja siinä annetaan. On helppo sijoittaa itsensä pimeään metsään, jossa ei ole muita aisteja käytössä kuin kuulo ja tunto. Hienoa kuvailua taas kerran Tolkienilta.

Merri haluaa pelastaa Pippinin kivikaupungista, missä tämä on ansassa. Aww. :mrgreen:

"Pakatkaa itsenne kuntoon, herra laukku." Aina, aina tuo on yhtä hauska. *naur* Rakastan Tolkienin huumorintajua. Tällaisissa pikkujutuissa sen huomaa.

Ghân-buri-Ghân, siinäpä mielenkiintoinen hahmo!

Druadan chieftain
Ghân-buri-Ghân
Wise from his mind
Pure from his heart
Druadan chieftain
Ghân of the Woods
Fighting the wolves
Fighting the Gorgûn


Battleloren Ghân of the Woods. Hieno biisi. En voi sanoa muuta kuin että pidän Ghânista. Itse asiassa pidän häntä edelleen yhtenä niistä hahmoista, joista olisi kiva lukea lisää. On jotenkin kuvaavaa, että hän sanoo Minas Tirithia Kivitaloksi... :lol: Enpä tiedä, haluaisinko asua aivan niin kivisessä paikassa kuin Minas Tirith.

Rohanin hyökkäys eli luvun loppu... Voi hyvänen aika. Kylmiä väreitä pitkin selkää jatkuvasti ja minun tekee mieli hyppiä ympäriinsä, en voi pysyä paikallani. Tolkien osaa kirjoittaa taistelut todella innostaviksi. Tämän maailman sodat tuomitsen, mutta Keski-Maan sodat saavat minut innostumaan, en voi sille mitään.

Taistelu Pelennorin kentillä. Voi vau, taistelukuvausta parhaimmillaan. Éowyn ja Angmarin Noitakuningas ja koko se kohtaus... Lainataanpa taas biisiä, kun omat sanat loppuvat:

(Éowyn:)
Curse you foul beast!
Surrrender or face my blade
Curse you foul beast!
Your armies will meet their fate
Against your hordes until they fall
Heroes of Rohan ride to last breath
Of your orcs and your trolls
This is their death

(Witch-king:)
Fool of a man
Do not try to tempt me
Mortal powers of yours
Are not nearly enough
My blessing so cruel
Will be your doom
Far beyond is the dawn
Of my death

...

Can't you see the eve of your defeat
Can't you see when your enemy
Crumbles down the walls of yours
Slays the reign and takes your throne


Battleloren Dwimmerlaik.

Olipa muuten hassua huomata, että elokuvassa Théoden huutaa "Kuolema!", kun taas todellisuudessa se olikin Éomerin huuto. Eómer on muutenkin nousussa lempihahmojeni listalle (jolla jo muutenkin on aivan liikaa väkeä...). Lisäksi Imrahil on niin kiinnostava hahmo, että liitetäänpä hänet Ghânin seuraan listalle hahmoista, joista haluan lukea.

Umbarin merirosvolaivat! Tiedättekö, tämän kohdan minä muistan ensimmäiseltä lukukerraltani. Olin sairas, minun teki mieli sulkea kirja kun taistelu vain synkkeni ja kaiken kauniin loppu tuntui olevan lähellä. Jatkoin kuitenkin, ja sitten kun Aragorn kumppaneineen pomppaa laivoista, olin niin innoissani, etten malttanut pysyä paikoillani, niin kipeä kuin olinkin. Oi niitä aikoja. Yhä tuo kohta saa minut innostumaan, vaikka tiedänkin, ketä sieltä tulee.

Rakastan näitä lukuja, voisin jaaritella niistä vielä vaikka kuinka kauan, mutta sauna kutsuu.
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

Elvédan kirjoitti: Merri haluaa pelastaa Pippinin kivikaupungista, missä tämä on ansassa. Aww. :mrgreen:
Täällä myös eräs, joka vinkui itsekseen siinä kohtaa. Se oli niin suloista!
Rohanin hyökkäys eli luvun loppu... Voi hyvänen aika. Kylmiä väreitä pitkin selkää jatkuvasti ja minun tekee mieli hyppiä ympäriinsä, en voi pysyä paikallani. Tolkien osaa kirjoittaa taistelut todella innostaviksi. Tämän maailman sodat tuomitsen, mutta Keski-Maan sodat saavat minut innostumaan, en voi sille mitään.
Niin totta. Kylmiä väreitä, se on upea kohta.
Sillä aamu saapui, aamu ja meren tuuli; pimeys väistyi, ja Mordorin joukot vapisivat ja joutuivat kauhun valtaan, pakenivat, kuolivat, ja vihan kaviot ratsastivat niiden ylitse. Ja silloin puhkesi Rohanin sotajoukko lauluun, ja he lauloivat surmatessaan vihollisia, sillä taistelun riemu oli heidän päällään, ja tuon kauniin ja kauhean laulun ääni kantautui aina Kaupunkiin asti.
Ei pitänyt kirjoittaa kuin tuo ensimmäinen lause, mutta oli pakko jatkaa loppuun. (Tätä kohtaa tarkoitin silloin joskus selittäessäni luvun lopusta.)

Ja toinen upea kohta on Éomerin kuvaus:
Sillä taas kuohui hänessä taistelutahto; ja hän oli yhä vahingoittumaton, ja hän oli nuori, ja hän oli kuningas: hurjan kansan valtias. Ja hän pilkkasi epätoivoa ja katsoi taas mustia laivoja ja nosti miekkaansaniitä uhmaamaan.
Haltioiduin tuosta kuvauksesta aikalailla, mutta sitten sitä seurasi Éomerin miekan ilmaan heitto, enkä voinut olla kuvittelematta, miten noloa olisi ollut jos hän ei olisi saanut sitä kiinni xD Hups.


Aragornin, Imrahilin ja Éomerin ystävyys on kiehtovaa. Tai siis, vihdoinkin hyvikset yhdessä ja sillee ^^
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Sain tänään vihdoin Kuninkaan paluun luettua loppuun enkä kyllä ihan heti lähde lukemaan uudestaan. Noloa että siinä kesti näin kauan, mutta lukeminen ei vaan oikein jaksanut innostaa kun kaikki tapahtumat muisti ennestään. Ajattelin unohtaa kirjan hyllyyn muutamaksi vuodeksi, mutta jospa nyt sen verran repisin itsestäni irti, että saan kommentoitua jotain tänne kimppalukukamppanjaan...

No niin, Rohirrimin ratsastus... Ää, minä niin tykkään tuosta Elfhelmistä. Se on jotenkin niin ihana kompuroidessaan Merriin. Ja herra laukku... :mrgreen: Ghân-buri-Ghân on yksi niistä tapauksista, joita en muistanut olevan olemassakaan ensimmäisen lukukerran jälkeen. En minä hänestä nytkään niin välitä, mutta puhetapa on hauska. Paljon polkuja teki silloin kun kivitalolaiset voimakkaampia. Leikkasi kalliota niin kuin metsästäjät leikkaa lihaa. Metsän miehet luulee: kivi heille ruoka. :lol: Mmm...kivipaistia...

Ja minä en kyllä oikein tajua kuinka Éowyn onnistuikin matkaamaan heidän mukanaan tuntemattomana. Ilmeisesti hän sitten tosiaan nukkui kypärä päässä... Kuinka moni muuten arvasi Dernhelmin olevan Éowyn ensimmäisellä lukukerralla? Minä luulen, etten arvannut. Pidin muuten vaan kummallisena.

Ja olihan tuo tietysti ihan hieno kohtaus, jossa hevoskansa laulaa surmatessaan vihollisia. Vaikka toisaalta siinä on myös jotain karmivaa... :shock:

Begone, foul dwimmerlaik, lord of carrion! Minun lempilausahdukseni kirjasta. Ja oikeastaan tuo kohtaus kokonaisuudessaankin on sellainen elämää suurempi juttu, varmaan parasta koko kirjassa. Kuulosti siltä että Dernhelm nauroi ja hänen äänensä helisi kuin teräs. No, minä olen tainnut hehkuttaa tuota Éowynin urheutta, kun hän pystyi nauramaan tuollaisessa tilanteessa jo vaikka kuinka monta kertaa, että ehkä minä jätän sen tällä kertaa pelkän toteamuksen varaan. Tolkien kyllä onnistui yllättämään minut tuossa 1. kertaa lukiessani, ajattelin että vau, tämä todella rikkoo kaikki sukupuolistereotypiat, joita kuvittelin Tolkienin noudattavan kirjassaan henkeen ja vereen. Eikä Éowyn siltikään sävähtänyt, rohirrimin neito, kuninkaitten lapsi, sorja mutta miekanterän sukua, kaunis mutta kauhea. Huoh, ja jotenkin niin kaunista että sellainen rauhan mies kuin Faramir otti hänet vaimokseen. On mukava kuvitella, millaiseksi kahden niin erilaisen ihmisen yhteiselo muotoutuu (myönnetään että olen pohdiskellut ko. asiaa paljon enemmän kuin olisi terveellistä.) Mutta niin, mitäs vielä sanoisin Éowynistä... Minä olin varma silloin 1. kerralla, että hän kuoli tuohon, että se olisi todella tyypillistä Tolkienilta tappaa jokainen sukupuolirooleja vähänkin rikkova tapaus, mutta sainpahan siinäkin yllättyä positiivisesti (tai itse asiassa olin aika vihainen, että Éowynistä piti tehdä lopuksi säyseä kotirouva, vaikka enhän minä nyt enää kuvittele hänestä sellaista, vaan että hän pysyisi tavallaan yhtä voimakkaana ellei voimakkaampanakin sitten avioliitossa). No, minä höpötän tässä kuudennen kirjan tapahtumia, mutta tuskinpa se ketään haittaa. Kyllähän kaikki kuitenkin tietävät, mitä siellä tulee tapahtumaan.

Tuo Éomerin reaktio on myös aivan mahtava, kun hän huomaa Éowynin. Ja ketkä vielä sanovat, ettei Éomer ole kiivas, äkkipikainen ja kaikin puolin melkoisen hullu tapaus? :P

Jostain syystä minua aina jotenkin huvittaa se kun Imrahil huomasi Éowynin elävän. Jotenkin outoa, että juuri hän huomasi, eikä kukaan niistä rohirrimin sotureista. Minusta on myös jotenkin hienoa se, kuinka Imrahil itkee Theodenia, vaikkei tämä edes ole hänen kuninkaansa. Se on jotenkin tosi epäitsekästä itkua, kun yleensähän ihmiset itkevät siksi että jokin on satuttanut heitä henkilökohtaisesti, mutta tämä on sellaista, mitä minulla on tapana sanoa altruistiseksi itkuksi (kyllä, minä olen yrittänyt luokitella TSH:n itkemiskohtaukset niiden egoistisuusasteen mukaisiin luokkiin, ja ei, minulla ei ole elämää).

Minua oikeastaan ärsyttää tuo kohtaus, jossa Aragorn, Éomer ja Imrahil kävelevät kohti kaupunkia, koska Faramirin olisi oikeastaan pitänyt olla heidän mukanaan. Helppoahan se heillä on, kun ei tarvitse maata kuoleman kielissä Parannuksen tarhassa. Olisivat itse yrittäneet puolustaa kaupunkia yksinään. Imrahilkin se vaan nökötti turvassa muurien takana, kun Faramir ratsasti Osgiliathiin. On se niin väärin. :x

Minun käy hirveästi sääliksi nuo ihmiset, jotka kuolivat tuossa sodassa. Aina jos meinaa kirjoittaa hauskan ficin jostain sivuhahmosta, saa ennen pitkää huomata tämän kuolleen tässä taistossa ja se on tervemenoa sitten sille hauskalle ficille. Tolkien oli kyllä todella julma luodessaan noin paljon hahmoja, joiden ainoa tarkoitus oli kuolla. Pitäkäämme näin ollen hiljainen hetki Guthláfin, Grimboldin, Hirluinin, Derufinin, Duilinin, Halbaradin ja kaikkien muiden hyvien ja urheiden miesten kunniaksi, jotka Tolkien häikäilemättömästi meni tappamaan ja tällä tavoin rajoittamaan ficcareiden mahdollisuuksia kirjoittaa romanttisia tarinoita sodan jälkeisistä ajoista.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin