KLK - Käskynhaltija ja Kuningas & Jäähyväisiä

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

KLK - Käskynhaltija ja Kuningas & Jäähyväisiä

Viesti Kirjoittaja Newra »

Viides ja kuudes luku viimeistä kirjaa.

Éowynin ja Faramirin tarina on... (yritän keksiä jonkun muun sanan kuin ihana) kaunis (okei, ihan yhtä köyhää, mutta ei se mitään.). Pidän varsinkin siitä kuvasta, jossa tuuli sekoittaa Éowynin ja Faramirin hiukset toisiinsa, se on upea.
Ja niin seisoivat he Gondorin Kaupungin muurilla ja suuri tuuli nousi ja puhalsi heihin, ja heidän hiuksensa, kullankeltaiset ja korpinmustat, liehuivat tuulessa ja sekoittuivat toisiinsa.
Kohta ennen tuota - piti pidättää hengitystä - ja tuon jälkeen, ja ennen kaikkea tuo lause. Upea. *syvä huokaus* Pitää etsiä joku riipaiseva Éowyn/Faramir -ficci nyt ja lukea se.

"Ja tahdotko ylpeän kansasi sanova: 'Tuossa menee ruhtinas joka kesytti pohjoisen villin asetytön! Eikö Númenorin heimossa ollut valinnan varaa?'"
Tuossa repliikissä on jotain erittäin voimakasta ja etsinsanaa, rosoista? Ei. Pointti on kuitenkin, että se sopii minusta Éowynille tosi hyvin.

Aragornin ja Éomerin veljeys oli koskettavaa. "Siitä päivästä lähtien jolloin kohosit eteeni kukkuloiden vihreästä ruohosta, olen minä sinua rakastanut, eikä tuo rakkaus kuihdu--"

Ääh, näissä luvuissa on liikaa ihania lauseita ja liikaa lainattavaa!

Pidän myös kohdasta, jossa Arwen laulaa ja Aragorn vain istuu kuuntelemassa - myös riipuksen luovuttaminen Frodolle on hieno kohta.

Gimlin ja Éomerin väittely.

Aragornista tulee jouluinen tunnelma, kun hän vain kulkee ympäriinsä jakelemassa maita kaikille xD Anteeksi. Mutta on niin kivaa kun kaikki on hyvin! Olen tosin vähän pettynyt, että Puuparta lankesi Sarumanin ääneen. Toisaalta se taas on hyvin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon Puuparran vangitsemishaluttomuuden.
Puuparran hyvästit - "Vanhin, en tiedä." "Emme enää Keski-Maassa, emme ennen kuin maat joita aallot peittävät nousevat taas esiin. Sulloin tapaamme kukaties Tasarinanin halavarannoilla keväiseen aikaan. Hyvästi!"
Halavarannoilla, siinä vasta nätti sana.

Ja tämä lause: "Olkoon kohtalosi toinen kuin minun, ja pysyköön aarteesi luonasi loppuun saakka!" saa minut aina pitämään Celebornista niin paljon. Menikö se niin, että Celeborn muutti Rivendelliin Elrohirin ja Elladanin kanssa, kun Galadriel oli lähtenyt?

Ja tähän lainausten kyllästämään viestiin vielä kerta kiellon päälle;
"Sinun tuskin kannattaa tulla takaisin, Frodo, ellet tule hyvin pian. Sillä näihin aikoihin, kun kultaiset lehdet ovat vielä puissa, voit etsiä Bilboa Konnun metsistä. Minä olen silloin hänen kanssaan."

(ja nyt toivotaan, etten ole typottanut kauheasti, kun olen vähän kiireessä)
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut
Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Kyllä, Celeborn muutti Imladrisiin Elladanin ja Elrohirin kanssa Kolmen lähdettyä Keski-Maasta. On mahtanut Imladrisissa olla tyhjääkin tyhjempää, kun niin moni on lähtenyt. (Näin sivuhuomautuksena, sattui vaan tulemaan mieleen.)

Juu, a(a)siaan. Éowynin ja Faramirin tarina on todellakin kaunis, kaikki tapahtuu jotenkin omalla painollaan. Tiedättehän, joskus kirjoissa tuntuu, että hyvä kun hahmot ehtivät tavata, kun ollaan jo kaulakkain. Tässä ei kiirettä ole, jokaisen lauseen myötä vain ajaudutaan lähemmäs vääjäämätöntä päämäärää.

Se kohta, kun Sauron tuhoutuu ja kaikki Gondorissa tuntevat yhtäkkisen ilon, on vaikuttava. Tuollaista voi tapahtua. Ei ehkä samassa mittakaavassa, mutta minusta on kiva ajatella, että jollekulle on sattunut jotain hyvää silloin kun tulen iloiseksi ilman näkyvää syytä. :wink:

Aragorn ja Faramir. Täytynee tunnustaa, että minä pidän paljon kuningas Elessarista. :mrgreen: Konkarina kuitenkin enemmän, mutta jotenkin kuningas Elessarissa tulee esille kaikki ihannehallitsijan piirteet. Hän käyttäytyy hurmaavasti Faramiria (ja Beregondia) kohtaan.

Suihkulähteen luona sattuva hallitsijaparin ja Frodon kohtaaminen on kaunis. Rauhoittavaa luettavaa. Tästä Arwenista minä pidän.

Gimlin ja Éomerin kiistan ratkeaminen on ehkä ikimuistettavimpia sananvaihtoja koko trilogiassa. "You have chosen the Evening; but my love is given to the Morning. And my heart forebodes that soon it will pass away for ever." Niin kaunista.

Minä rakastan sitä, miten Ghân on tavallaan läsnä Jäähyväisiä-luvussa. Drúadanin metsä kuuluu ehdottomasti heille.

Puuparran, Galadrielin ja Celebornin sananvaihto on - taas kerran - vaikuttava. Vanhin... Niin. Koko tämä luku saa minut aina vähän alakuloiseksi, se on täynnä jäähyväisiä. Meidän pitää jo aloittaa jäähyväisten sanominen, vaikka kirjaa on vielä tämänkin jälkeen kolme lukua jäljellä! Snif. Katoavaisuus muistuttaa itsestään.

Elrondin sanat Frodolle, nuo jotka Newra lainasi - upeat.
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

No, minulta nyt on valitettavasti jäänyt tämän kommentointi, en vaan millään jaksa. Mutta tästä luvusta (siis Käskynhaltija ja kuningas) yritän sanoa jotain.

No, oikeastaan sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka ihana luku tämä on. Se itse asiassa alun perin sai minut hurahtamaan Keski-Maahan (tai Faramiriin oikeastaan :P), joten kiitos ja kunnia siitä Tolkienille. Oikeastaan kaikki tuossa Éowynin ja Faramirin tarinassa on ihanaa. Todella vaikea nostaa mitään esiin. Tietysti tuo muuri-kohtaus, jota jo edellä kehuttiin, mutta oikeastaan kaikki muukin mitä Faramir sanoo on aivan ihanaa. Vaikka välillä tuntuu, että hän on yllättävänkin suorapuheinen noista tunteistaan. Tavallaan aina kuvittelen, ettei se kasvatus, jonka hän epäilemättä sai, olisi antanut paljon tilaa tunteiden ilmaisun kehittymiselle. Denethorin ainakin kuvittelen sulkeutuneeksi ja varautuneeksi tämän tyyppisten asioiden edessä. Mutta voihan se olla, että koska aikaa oli niin vähän jäljellä (tai niin ainakin ajateltiin), että Faramir päätti kerrankin rohkaistua.

Seuraavaksi pari lausetta, jotka jälleen kerran havainnollistavat, miksi pidän Faramiria täydellisenä miehenä:

Ja neito katsoi miestä ja näki vakavan hellyyden hänen silmissään ja kuitenkin hän tiesi – sillä hänet oli kasvatettu sodan miesten keskellä – että taistelussa tätä miestä uljaampaa ei ollut Markin ratsastajien joukossa.

Hän arvasi, että tämä pitkä mies, joka oli sekä luja että hellä (...)

Myös tuo kohta, jossa Faramir sanoo rakastavansa Éowyniä, vaikka tämä olisi Gondorin autuas kuningatar, on hyvin inspiroiva... :P

Samoin tuo kohta, jonka Newra jo mainitsi tuosta pohjoisen villin asetytön kesyttämisestä on kiinnostava. Oikeastaan en kyllä usko, että Éowynistä koskaan tuli mitään säyseää ja mukautuvaista kotirouvaa, vaan kuvittelen hänen aina pitäneen kiinni omista oikeuksistaan. Tosin en usko hänen enää lähteneen minnekään sotimaan.

Ja pidän siitä, että Faramir antoi Éowynille oman lempinimen, "Valkea neito". Sellaiselta tämä varmasti näyttääkin tummien gondorilaisten keskellä. :)

Minua jotenkin huvittaa tuo kohta, jossa Faramir esittelee Aragornin. Nyt siis tiedämme, mitä hän puuhasi ensi töikseen päästyään parannuksen tarhasta: opiskeli Aragornin henkilöhistorian. :)

Yksi mikä tästä luvusta puuttuu on se, kuinka Faramir sai selville totuuden isänsä kuolemasta. Olen järkeillyt että hänen on pitänyt kuulla se ennen kuin hän kävi hakemassa Eärnurin kruunun Rath Díneniltä, nimittäin olisihan se varmaan ollut pienoinen järkytys nähdä ne Käskynhaltijoiden talon savustuneet rauniot siellä ilman mitään ennakkotietoja siitä, mitä oli tapahtunut... Kuvitelmissani Gandalf kipaisee kaupungissa jossain vaiheessa ja kertoo Denethorin hulluudesta Faramirille.

Minä muuten raivostuin Aragornille aivan silmittömästi tätä lukiessani, tuon "Meidän välillämme ei voi olla puhetta antamisesta tai ottamisesta, eikä palkkioista; sillä me olemme veljet" lausahduksen takia. Se vain kuulosti ihan älyttömän töykeältä, kun ajattelee, että se juuri antoi Faramirille Ithilienin. Tavallaan se noin sanomalla totesi epäsuorasti, että Faramir on vain kurja alamainen eikä lähelläkään ystävää, toisin kuin ihanainen Éomer. Grr. Ja sitten vielä kysytään, miksi kirjoitan niin kamalan Aragornin ficceini. Se on siksi koska hän on oikeasti tosi töykeä ja tahditon äijä. :evil:

Jäähyväisiä-luvusta ei ole muuta sanottavaa kuin tämä: "Etpä ole kitsas mies, Éomer", sanoi Aragorn, "kun annat kauneimman mitä maassasi on!"
Ja nyt se äijänretale kehtaa vielä epäsuorasti toivoa, ettei Éomer olisi antanut Éowyniä Faramirin vaimoksi! :x Ja mikä se Éomer sitä paitsi on sisarensa asioista päättämään... kyllä Éowyn olisi varmasti lähtenyt, vaikkei se olisi suostunutkaan.

Noh, jooh, tässäpä kommentointini tältä erää. Ehkä kommentoin vielä noita muitakin lukuja, jos tulee sellainen hetki, ettei ole mitään tekemistä...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

Mithrellas kirjoitti:Jäähyväisiä-luvusta ei ole muuta sanottavaa kuin tämä: "Etpä ole kitsas mies, Éomer", sanoi Aragorn, "kun annat kauneimman mitä maassasi on!"
Ja nyt se äijänretale kehtaa vielä epäsuorasti toivoa, ettei Éomer olisi antanut Éowyniä Faramirin vaimoksi! :x Ja mikä se Éomer sitä paitsi on sisarensa asioista päättämään... kyllä Éowyn olisi varmasti lähtenyt, vaikkei se olisi suostunutkaan.
Minun täytyy ilmaista eriävä mielipiteeni ^^ Minä en tulkitse Aragornin sanoja ollenkaan noin, vaan pikemminkin kohteliaisuudeksi Éowynille (en kyllä nyt muista, onko Éowyn kuulemassa, häpeä, sinä ruoja :D) ja tunnustukseksi tämän avuista, vaikka Aragorn ei häntä romanttisessa mielessä rakastakaan.
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Hih, luulen että käsität tuon kohdan aivan niin kuin Tolkien toivoikin sen tulevan käsitetyksi.

Mutta minusta on hauskaa tulkita asioita niin että ne tukevat omia näkemyksiäni. :D
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

:cry: :x Antakaa anteeksi, en ole kommentoinut, olen jäänyt jälkeen ja ollut laiska ja saamaton. *hakkaa päätä lattiaan*
Paha tähän on enää mitään mennä lisäämään. Te olette jo sanoneet kaiken olennaisen.

Éowyn on kyllä henkilö johon itse pystyn samaistumaan erittän hyvin, koska tunnen itse olevani monessa mielessä samanlainen kuin hän. Rakastan tapaa jolla Tolkien kuvailee häntä.
Mithrellas havainnollistikin jo hyvin syitä miksi Faramr on niin täydellinen mies. Tolkien kirjoitti hänestä hahmon johon on "helppo" rakastua :P (ainakin jos sattuu olemaan minä...).

Ja tykkään parantajasta ^^. Älkää kysykö miksi, mutta... Varsinkin tämä pätkä on kiva: Ja katsoessaan ikkunasta hoitaja oli iloinen sydämessään sillä hän oli parantaja ja hän huolensa helpottivat; ja hän näki selvästi että huolimatta noiden päivien raskaasta pelosta ja enteistä jotka varjostivat sydämiä, nämä kaksi hänen hoiviinsa uskottua voimistuivat päiä päivältä.

Faramirin "selittämätön" ilo, kotka, se laulu... :)
Se kohta, kun Sauron tuhoutuu ja kaikki Gondorissa tuntevat yhtäkkisen ilon, on vaikuttava. Tuollaista voi tapahtua. Ei ehkä samassa mittakaavassa, mutta minusta on kiva ajatella, että jollekulle on sattunut jotain hyvää silloin kun tulen iloiseksi ilman näkyvää syytä.
Yhdyn.
"...Onko hän kuningas, astuuko Kaupungiin, asuuko siellä?" Faramir puhui... *ei löydä sanoja* Tuo kohta on kerrassaan upea, kaikki haluavat Araornin ja ja.... ((:lol:))
Tästä voinkin varmaan hyvin epäjohdonmukaisesti siirtyä Iorethiin. Hah, hänen ei ikinä anneta puhua loppuu xD. Ja huhut on kivoja, eikös^^?

Itse kruunauskohtakin on kaunis ja yhdyn kyllä täysin Elvédanin kommenttiin 'Aragorn ja Faramir. Täytynee tunnustaa, että minä pidän paljon kuningas Elessarista. Mr. Green Konkarina kuitenkin enemmän, mutta jotenkin kuningas Elessarissa tulee esille kaikki ihannehallitsijan piirteet. Hän käyttäytyy hurmaavasti Faramiria (ja Beregondia) kohtaan.'

Gandalf on yhtä viisas kuin aina, tai kukaties viisaampikin. Hänen puheissaan on vain sitä jotain. Gandalfin ja Aragornin jutellessa sillon yöllä - se on minusta koskettavaa. Se että Gandalf on pan lähdössä ja että Aragornkin on vain kuolevainen. '"Mutta minä kuolen", Aragorn sanoi.' Niin kuin me kaikki... Aragorn puhuu vahasti ja kauniisti tuolla hetkellä ja se että hän vielä kuninkaanakin haluaa neuvoja Gandalfilta.

Gimlin ja Éomerin sanat muistetaan :D! Loistavaa, yllättävän useinkin törmää kirjoihin joissa tämän tyyppiset "pikkujutut" vain unohdetaan.
"You have chosen the Evening; but my love is given to the Morning. And my heart forebodes that soon it will pass away for ever." Niin kaunista.
Aivan.
Minä rakastan sitä, miten Ghân on tavallaan läsnä Jäähyväisiä-luvussa. Drúadanin metsä kuuluu ehdottomasti heille.
Taas kerran saan olls samaa mieltä Elvédanin kanssa :P.

...Kaiken kaikkiaan koko se aika joka ollaan Rohanissa on upea. Ne juhlat ovat... kumpa olisin voinut olla paikalla. Voin vain kuvitella sen laulun ja ratsastuksen hautajaisissa ja Merrin huuto.
(Välihuomautuksena mainittakoon, että Legolasin reaktio Kimaltelevien Luolien jälkeen on mahtava. Hah, Gimli voitti! \o/ [kohtaukselle voisi jopa nauraa jos kuvittelisi Legolasin Orlandona :lol: ])

Hihih, Puuparta on mahtava itsessään ja puheissaan. Saa hymyn huulille. Vuodatus örkeistä ja huomautus "Ei milloinkaan" 'sanonnasta'. Merrin tuumaus Puuparran mahdollisesta ovelasta katseesta on jotenkn suloinen<3. Puuparralla on muuten hienot vertauskuvatkin: 'hampaaton käärme luikerrelkoon rauhassa minne tahtoo.' Ja täällä tulevat kuuluisat sanat "Tunnen se vedessä, tunnen sen massa ja haistan sen ilmassa", vaikka moni ehkä muistaakin sen paremmin leffaversiosta Galadrielin(?) sanomana.

Liikaa jäähyväisiä tässä luvussa :(.
Puuparran, Galadrielin ja Celebornin sananvaihto on - taas kerran - vaikuttava. Vanhin... Niin. Koko tämä luku saa minut aina vähän alakuloiseksi, se on täynnä jäähyväisiä. Meidän pitää jo aloittaa jäähyväisten sanominen, vaikka kirjaa on vielä tämänkin jälkeen kolme lukua jäljellä! Snif. Katoavaisuus muistuttaa itsestään.


Mutta taas löytyi jotain joka sai suupielet nykimään ylöspäin - Saruman. On siinä tyyppi :lol:, uhkaavat ilmeet ja hymyileminen. *käkättää itsekseen* No okei, loppukohtaus tässä asiassa ei sitten enää ole niin hauska. Surumieliseksi sitä voisi kutsua.

Bilbo<3.

Lopuksi vielä, voisin lainata kaikkien teidän koko kommentit ja lisätä paljon tähän hajanaiseen kommenttiini, mutta antaa sen nyt pysyä tälläisenä. Näissä kahdessa luvussa on niin paljon mahdottoman hienoja juttuja ettei niitä yhteen viestiin saa mahdutettua.
Pahoittelen jos viesti on oikea virhepesäke, mutta näppäimistöni on vähän kökkö.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Vastaa Viestiin