LOFTIKSEN JOULUKALENTERI 2007

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Awwww ^__^
Hobiteista saa aina suloisia joululuukkuja, eikä tämä ollut kyllä yhtään poikkeus. Todella mukava ja rennon oloinen tarina, ja Pippin ja Merri ovat kyllä niin ratkiriemukkaan hurmaavia. xD
Äwwh. Suloisia nuo Ruusa ja Sam, melkein tekisi mieli kuulla mitä sitten seuraavalla kerralla tapahtui... Mutta se jää sitten meidän mielikuvituksemme varaan. :D

Hitto noita Silin kommentteja ja omaa mielikuvitusta, repeilin jo koulussa ankarasti tälle: ”Olen aina pitänyt Ukon sormia taitavimpina maailmassa”, Sam kuiskasi tähdille, ”mutta mitä väliä sillä on, jos Ruusan mielestä minulla on näppärimmät sormet maailmassa!” Ukko on epäilemättä todistanut sormiensa näppäryyden... hyihyihyi aaargh! Ei tällaisia ajatella näin suloisesta joulukalenterin luukusta. ^^

Anteeksi tämä naureskelu ja iso kiitos tästä luukusta ^_^ *rutistus*
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Zirli
Örkki
Viestit: 130
Liittynyt: To Maalis 09, 2006 12:13 pm
Paikkakunta: Kriisikunta

Viesti Kirjoittaja Zirli »

Aivan pakko tulla toteamaan, että ne näppärät sormet olivat erittäin tarkoituksellisia (erityisesti lopussa!) ja ilahduin kun ne oli huomattu. ;) Voi kyllä, olen törkeä. Ja kiitos ihanaiset!
"Wild animals never kill for sport. Man is the only one to whom the torture and death of his fellow creatures is amusing in itself."
-James Anthony Froude
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luukku 11
Päivän sana Lahjanaru

Title: Paketti
Genre: romance, fluffy
Rating: G
Pairing: Elrond/Celebrían
Summary: Elämän suuria hetkiä
A/N: Okei. Tämä on ollut ajatuksena pitkään, mutta sopiva tilanne, sopiva paikka. Ja kyllä se sana sieltä löytyy...


PAKETTI

Elrond katsoi pientä laatikkoa pöydällään. Tasasivuinen, leveät nyörit ja muutenkin todella outo värivalinta. Vaaleansininen paperi ei kuulunut missään nimessä hänen suosikkeihinsa vaan oli miltein ällöttävä. Lahjanarukin, jolla paketti pysyi kasassa, oli samaa vaaleansinistä sävyä. Häivähdys valkoista ohutta narua näkyi sen seassa, mutta pääväri oli… vaaleansininen. Toivottavasti tämä ei ollut kenenkään nuoren haltian salainen lahja, Elrond mietti ja istuutui alas.

Lahja kiusasi hänen mieltään pelkällä olemassa olollaan. Se vain oli paikoillaan. Mutta se oli siinä ja joku oli todenteolla nähnyt vaivaa koristellessaan sen noinkin kauniisti. Varovasti puolhaltia ojensi kätensä ja kosketti koristenauhaa. Hitaasti hänen sormensa nostivat pienen paketin ylös ja ravistivat sitä kevyesti. Ei helinää. Elrondin katse hämmentyi vielä enemmän ja hän laski toisessa kädessään olevan kynän pöydälle. Mitähän sisällä oli? Ei mitään kovaa, hän ei tuntenut teräviä särmiä, eikä sen puoleen vaistonnut paketin olevan vaarallinen.

Se oli lupaava. Lempeä. Ja äkkiä Elrond tajusi sen muuttavan hänen elämäänsä paljon. Varoen hän käänsi pakettia ympäri, kuin etsiessään tietoa lähettäjästä. Edes pientä vinkkiä siitä, kuka oli sortunut tämmöiseen väriin. Hän laski lahjan pöydälle ja huokaisi lannistuneesti. Olkoon siinä. Ei enää lisää ongelmia… Celebrían oli ollut viime aikoina miltein mahdoton elinkumppani ja Elrond oli vakavasti harkinnut sohvalle siirtymistä. Siellä hän ainakin saisi pitää oman peittonsa ja nukkua rauhassa.

Päivä kului tuskaisen hitaasti. Paketti kaiveli Elrondin mieltä ja viimein puolhaltia tarttui siihen ja oli jo avata kun Celebrían astui huoneeseen hymyillen.
”Olet saanut paketin?” haltianainen kysyi hymyillen. Elrond nyökkäsi ja katseli vaimoaan hieman epäluuloisesti. Nyt Celebrían näytti olevan hyvällä tuulella ja puolhaltia antoi itsensä rentoutua. ”Miksi et avaa sitä?”
”En tiedä haluanko avata”, Elrond myönsi.
”Avaa vain, en usko, että se ihan niin pahaa voi olla”, Celebrían nauroi ja hänen äänensä helisi holvien lomassa. ”Avaa se vain.”
”Hyvä on”, puolhaltia myöntyi viimein.

Elrond avasi paketin ja katsoi hämmentyneenä kudottuja vauvantossuja. Ne olivat siniset, ja niiden kärjissä oli pienet tupsut. Hetken aikaa Elrond vain tuijotti niitä ja viimein nosti katseensa vaimoonsa sanattomana.

”Pieni lahjasi on kasvanut suuremmaksi”, hopeahiuksinen haltianainen kuiskasi. Hän käveli puolisonsa vierelle ja nosti tämän käden vatsalleen. ”Saamme lapsen, Elrond.”

”Itse asiassa…” Elrond virnisti avuttomasti. ”Taidamme saada kaksi.”

~Fin~
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Oi, tuo oli aivan ihanaa ja suloista!! Jäi todella vaaleanpunainen...vai pitäisikö sanoa vaaleansininen olo. Nyt kyllä hymyilyttää loppupäivän :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mëoi
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: To Maalis 15, 2007 3:29 pm
Paikkakunta: Imladris

Viesti Kirjoittaja Mëoi »

Oi ku suloinen <3 Lopussa sain kamalan aww-kohtauksen. Että osasi olla herttainen :) Tykkäsin
"Emma, näytät aivan Nazgúlilta jolla on vakava AD/HD.."

Ent. Kyoshiro
Avatar
Jussi
Metsähaltia
Viestit: 643
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:29 pm

Viesti Kirjoittaja Jussi »

Maailman söpöimpiä luukkuja taas. <3 Kymppiluukku oli aivan kamalan ihana ja herttainen, Sam on niin höpsö. ^^
Ja 11 myös! Jotenkin niin kiva, kun pienestä asiasta tehty niin hieno kuvailu ja tunnelma oli ihana!

Jeii. ^^
I wish there was a way to know you're in the good old days before you've actually left them.
Avatar
Etiäinen
Puolituinen
Viestit: 355
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2005 9:12 pm
Paikkakunta: Metsä

Viesti Kirjoittaja Etiäinen »

Tuota awwwww-kohtausta näkyy olevan muuallakin liikkeellä, tänne iski ainakin pahasti. Voooi kun suloista <3
Niin tie on musta,
vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
Jos kuu ei paistaisi hopeaansa
Kuoleman kattilalla - tummuvan taivaan alla.

Viikate:Tie

"Mutta koska jonkun pitää sotkea asiat" | Vuoden Pippin 2009
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Oi AWW miten ihana 11. luukku! ^^ Ja siis sanaa "aww" ei ole näissä kommenteissa vielä kertaakaan käytetty enkä minäkään sitä ikinä käytä, nih.
Voi Elrond-parkaa kaiken sen vaaleansinisen keskellä xD Taisi kyllä värivalinnat äkkiä unohtua kun kuuli uutisen.
(miten tämä luukku sopiikin niin hyvin tämän päivän ajatuksiin?)

Kiitos paljon ^__^
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Jussi
Metsähaltia
Viestit: 643
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:29 pm

Viesti Kirjoittaja Jussi »

Joulukalenteri, luukku 12
Päivän sana: kultahiutale

title: Joulumaahan
genre: ehkä drama, jos joku pitää sanoa ?
disclaimer: Tarinan lomassa on lainauksia seuraavista joululauluista: Varpunen jouluaamuna, Joulupuu on rakennettu, Jouluyö, juhlayö, On hanget korkeat nietokset, En etsi valtaa loistoa, Joulupukki matkaan jo käy, ja Joulumaa. Eivät siis ole minun tekemiäni!
summary: Joulu näyttää siltä, miltä sen haluaa näyttävän.
a/n: Tämä on vaihteeksi jotain vähän vähemmän hauskaa ja naurattavaa ja lystikästä. Eikä yhtään alastonta haltiaa! Anteeksi jos joulumielenne lässähtää, mutta huumori/slashsuoneni ei suostunut virtaamaan kovin vuolaasti. :D Myös myös kalenterin ensimmäinen epä-fanfiction, uh, jäiks. Ikävää rikkoa hieno putki, mutta... Juu. Olen ernu! :D

* * * * * * * *

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa


Maailma on sekoitus tummaa ja valkoista. Musta taivas on pilvetön. Lumisade on lakannut pari päivää sitten. Maa on valkoinen, samoin kuin alastomat koivut, jotka ovat kuuran ja pakkasen värjäämiä. Hangessa säihkyvät pienet timantit, kuin kaukana yläpuolella tähdet, ylhäisinä keskellä avaruutta. Hengitys muuttuu ilmassa hopeiseksi höyryksi. Askelia säestää lumen veikeä narske. Hetkenä minä hyvänsä kodin jännittyneen ja odottavan tunnelman rikkoo koputus, joka kuuluu kun eräs valkopartainen ukko pyytää lupaa astua sisään…

Joulupuu on rakennettu
Joulu on jo ovella


Pallo on lasinen. Se ei ole kovin kookas, vaan mahtuisi vaivatta aikuisen miehen nyrkkiin. Sen punaista pintaa koristavat useat monihaaraiset kultahiutaleet. Pallo heijastaa kynttilän liekin kirkkautta ja väriä. Hetki sitten se vielä riippui keveänä tuuhean oksan turvissa. Nyt se putoaa, ja maan kohdatessaan punaisuus pirstoutuu pieniin, onnettomiin palasiin.

Jouluyö, juhlayö
Päättynyt kaikk’ on työ


Viisarit ovat jäätyneet paikoilleen osoittamaan kymmentä vaille kuutta. Väsymys painaa naisen silmiä. Hänen mielensä on myös painunut alas. Hän tarttuu uupunein ottein seuraavaan paperiin, näpyttelee pari lukua tietokoneelle ja hieroo silmiään pitääkseen ne auki vielä muutaman hetken. Seitsemän minuuttia. Numerot ja kirjaimet näytöllä ovat sumeita, mutta naiselta tuskin löytyy voimia niiden muuttamiseen tarkemmiksi. Koko toimisto tuntuu vaipuneen horrokseen. Huoneet ovat hiljaisia, vain satunnainen näppäimistön naputus kaikuu pimeitä seiniä vasten. Nainen katsoo taas kelloa. Neljä minuuttia. Saa luvan kelvata. Hän sammuttaa tietokoneen, nousee jaloilleen ja laahustaa ovelle. Naapuripöydän työtoveri huikkaa naiselle vaisut jouluntoivotukset, joihin ei kuulu vastausta.

On hanget korkeat nietokset
vaan Joulu, Joulu on meillä


Tumman pihamaan nurkassa seisoo lumiukko. Sen ennen niin rehvasteleva ja jämäkkä ryhti on taipunut kadonneen pakkasen myötä. Pikimustat nokipalat ovat painuneet syvälle sen päähän ja harmaan sävyn saanut porkkana on kadonnut nenän paikalta. Vihannes lojuu nyt hangessa, josta ruma, ruskea maa valtaa alaa. Lumiukon toinen käsi on sulanut kokonaan pois. Aamun mennessä siitä tuskin on jäljellä muuta kuin surkea kasa likaista lunta.

En etsi valtaa, loistoa
en kaipaa kultaakaan


Tekoparta kutittaa ikävästi. Mies tarttuu siihen haparoiden, kiskaisee ja lennättää sen lähimpään ojaan. Hittoon mokoma. Hittoon kaikki. Hittoon punainen puku, vanttera kävelykeppi ja lakin päässä hermoja raastavasti kilisevä kulkunen. Hittoon hittoon hittoon! Ohi ajavasta autosta kuuluu pilkallinen huuto. Mies vastaa nostamalla keskimmäisen sormensa korkealle ilmaan. Hän horjahtaa, laskeutuu istualleen kylmälle kivetykselle, kohottaa uhkaavaa vauhtia tyhjenevän pullon suun huulilleen ja imee itseensä helpotusta. Maailma sumenee taas hitusen verran enemmän, mikä tekee siitä miehelle paremman paikan. Hän hikkaa ja potee hetken huonoa omaatuntoa karkottaen tuon tunteen kuitenkin välittömästi. Lapset eivät ehkä saa mitä haluavat tänä vuonna, mutta niin on vain reilua, sillä eihän hänkään saanut haluamaansa.

Ei itkeä saa
ei meluta saa


Koristepallon särkyessä maahan Anteron huuto yltyy entisestään. Katso nyt mitä teit, hän kiljuu sisarelleen. Anja sanoo, ettei se ollut hänen vikansa, Anterohan se häntä tönäisi päin joulukuusta. Antero ei usko, vaan syyttää, että Anja on ollut tuhma, eikä varmaan saa yhtään lahjaa, mihin Anja reagoi purskahtamalla itkuun. Tyttö yrittää huutaa, Äiti Antero kiusaa, Äiti käske sen lopettaa, vastausta ei kuitenkaan kuulu suljetun makuuhuoneen oven takaa. Antero kutsuu pikkusiskoaan itkupilliksi ja nössöksi ja tyhmäksi ja Anja juoksee parkuen omaan huoneeseensa. Antero vilkaisee Aatua, joka istuu hiljaa sohvalla, ja sanoo, että aikoo syödä salaa sisarensa nimikkopiparin. Haluatko sinä puolet, Antero kysyy, mutta Aatu pudistaa vaiti päätään.

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
että toiveet toteutuu ja on niin satumaista


Aatu jää yksin olohuoneeseen Anteron napatessa piparin kuusen oksalta ja kirmaistessa keittiöön pohtimaan, miten saisi aiheutettua lisää itkunaiheita Anjalle. Aatu kävelee särkyneen lasipallon luo ja korjaa sirpaleet pois. Äiti kieltäisi koskemasta rikkoutuneeseen lasiin, mutta nyt äidillä on pää kipeä ja hän on väsynyt pitkän työpäivän jäljiltä, eikä siksi ole halukas tulemaan pois huoneestaan. Aatu siis vie sirpaleet roskiin, kaivaa kaapista uuden pallon ja ripustaa sen särkyneen tilalle. Anjan itku kantautuu surkeana Aatun korviin. Sisko-parka, hän ajattelee, kurkottaa oman nimikkopiparinsa oksalta ja kävelee Anjan huoneen ulkopuolelle. Poika kumartuu ja työntää piparinsa oven alta toiselle puolelle. Anjalle tulee varmasti pian parempi mieli.
Aatu palaa olohuoneeseen, katsoo kelloa ja kurtistaa huolestuneena kulmiaan. Joulupukin olisi pitänyt tulla jo kauan sitten. Ehkä hän on eksynyt matkalla. Tai sitten hänellä on vaikeuksia reen kanssa. Lunta ei nimittäin ole paljoa. Aatu teki muutama päivä sitten veljensä ja siskonsa kanssa lumiukon takapihalle, mutta nyt se on melkein poissa. Voi kun yöllä sataisi lisää, Aatu pohtii ja kääntää selkänsä pimeälle pihamaalle, katsellen sen sijaan pöydälle sytytettyä vihreää kynttilää. Sen liekki rimpuilee iloisena.
Äkkiä jostain kuuluu taas Anjan kiljaisu ja sitä seuraava itku, jonka kanssa kilpailee Anteron pahansisuinen, vahingoniloinen nauru. Aatu ottaa paremman asennon sohvalla ja sulkee korvansa ja silmänsä palatakseen takaisin unelmiinsa, missä koivut ovat valkoisia, hanget täynnä timantteja ja oven takana odottaa puna-asuinen ja naurava Joulupukki. Hänen säkkinsä on täynnä lahjoja, eikä hän malta odottaa että pääsee jakamaan iloa lapsille ja kuuntelemaan heidän lauluaan. Aatun vatsassa alkaa kipristellä mukavasti ja kuin varkain hänen huulilleen nousee onnellinen hymy. Joulu on kuin onkin täällä.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä



* * * * * * *
I wish there was a way to know you're in the good old days before you've actually left them.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Oi. 11. luukku oli mahdottoman ihana ja söpö, ja tulin hyvälle tuulelle^^ Minäkin tulisin hulluksi tuossa kaikessa vaaleansinisessä, vaikka sininen muuten onkin nätti väri. Aww, tykkäsin!

Ja 12. päivä. Tämä oli vähän erilainen luukku, mutta tykkäsin myös tästä tosi paljon. Eikä minua ainakaan epäLotR haitannut^^ Joululaulujen käyttö tuolla välissä sopi tähän kuin nenä päähän!

Kiitokset kummallekin^^
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Avatar
Vampiria
Örkki
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Loka 18, 2006 7:15 pm
Paikkakunta: Lothlórien/Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vampiria »

Ai että kuinka ihania ja kauniita luukkuja on taas tullut kuin sieniä sateella ja tottakai minun piti tulla taas heittämään kommentilla. Todella kivoja luukkuja ja vaikka hetti ei minuun juuri ficeissä iskekään, olivat sitäkin sisältäneet luukut silti aivan ihania. Tulee aivan mahtavan jouluinen tunnelma, kun ollaan jo näin puolessa välissä upeaa joulukalenteriamme 8D. Suuret kiitokset kaikille jo luukkuja kirjoittaneille, olette kivasti ilahduttaneet huonojakin päiviäni.
Nilmë ná ve lótë ya losta tennoio.
Avatar
Haltsu
Holy Writer
Viestit: 846
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:43 pm
Paikkakunta: Angmar

Viesti Kirjoittaja Haltsu »

Joulukalenteri, luukku 13
Päivän sana: tiuku

Genre: romance, fluffy
Pairing: Monia
Rating: G – R
Summary: Raapaleita ja rääpäle joulutunnelmissa/sta
A/N: Anteeksi tämän myöhäinen ilmestyminen, oli vähän inspiraatiopulaa. Halusin tehdä jokaisella ratingilla jotain. En tiedä, kuinka hyvin onnistuin. :P NC tosin jäi nyt tekemättä, kun aika loppui kesken. :D

***

1. Legolas (G)

”Tämä laitetaan tänne ja tämä tänne ja tämä tänne!” leikki-ikäinen Legolas pomppi innoissaan ympäriinsä ja heitteli kaikenlaisia joulukoristeita puiden oksille ja talanien seinille. Paperiketjut, havuköynnökset, välkkyvät pallot ja tiukunauhat löysivät nopeasti paikkansa, kun pikkuhaltia tyhjensi isänsä kätköistä löytämäänsä säkkiä. Thranduil katseli kauempaa jälkikasvunsa touhuja ja mietti, kuka hiivatti suostuisi siivoamaan tuon sotkun, kun sen aika olisi.

*

2. Arwen/Aragorn ensimmäinen joulu Eldarionin kanssa. (PG)

Eräänä Neljänen Ajan keskitalvena syntyi Eldarion, kuningas Aragornin ja kuningatar Arwenin ensimmäinen poika. Vuoden ikäisenä poika konttasi villisti, puhui joitakin sanoja ja oli erityisen innoissaan joulusta. Niinpä eräänä päivänä suureen saliin oli tuotu suuri kuusi ja se oli koristeltu kultanauhoilla, kynttilöillä ja tiu’uilla Eldarionin iloksi. Poika konttaili kuusen ympärillä ja nyki nauhoista saaden pienet tiukukellot helkkämään. Vaan mitäpä pojan vanhemmat tekivät, kun pikkuinen kiinnitti jakamattoman huomionsa kuuseen? Aragorn oli vetänyt punaiseen pukuun pukeutuneen Arwenin varjoisaan nurkkaan ja suukotteli tätä leuan alle vedetyn joulupukinparran ylitse. Jokainen helähdys kuusesta peitti Arwenin kasvot suukkoihin ja sai suukkojen uhrista irti tiukujen ääntä muistuttavaa hihitystä.

*

3. Éowyn/Faramir (PG-13)

Joka joulu Ithilienin prinssi ja prinsessa olivat koristelleet salinsa kauniisti ja juhlallisesti. Oli ollut sadoittain punaisia ja valkoisia kynttilöitä, juhlavia kulta- ja hopeanauhoja ja pieniä kuusentaimia koristeltuna hileillä ja tekolumella. Faramir oli käynyt kaukaa metsistä hakemassa suuren kuusen ja se oli koristeltu yhdessä palvelusväen kanssa. Mutta tänä jouluna asiat olivat toisin. Hallitsijaparin ei tarvinnut enää itse koristella salejaan; heidän poikansa oli pyytänyt saada tuon tehtävän itselleen. Sillä aikaa Éowyn ja Faramir lukittautuivat makuutiloihinsa ja ottivat yhdessä pitkän, lämpimän kylvyn hyväillen toisiaan ja suudellen lempeästi. Kylvyn jälkeen pariskunta nautti toistensa vartaloista puhtaiden lakanoiden välissä, kuunnellen alakerrasta kantautuvaa tiukujen ja kellojen helkkää.

*

4. Elrond/kaksoset (lievä R)

Joulukoristeiden riisuminen kuusesta oli riistäytynyt hieman käsistä. Elrohir juoksi Elladanin perässä hopeaköynnös lassoksi sidottuna ja yritti pyydystää tätä. Elrond keräsi kuusesta irtiravistettuja joulupalloja ja tiukuja ja kulkusia lattioilta ja konttasi niiden perässä, kun ne kierivät vinhasti pakoon kaksosten ohijuoksun voimasta. Elrohir sai veljensä pian kiinni ja kaatoi tämän lattialle. Siinä kieriessään he kuiskuttelivat salajuonia ja äkkiä kierivä kaksikko tuiskahti isänsä kimppuun köynnöksineen. Kuumat huulet kiusasivat niskan herkkää ihoa ja kädet etsiytyivät kaapujen alle herkkiin paikkoihin, eikä Elrondilla ollut vastaansanomista, kun kaksi kiihkeää suuta vihdoin painui riisutulle iholle tekemään taikojaan.

*
Homo hevimetallicus perverticus trollicus

Vuoden 2004 Loftis-hengetär
Vuosien 2005, 2006, 2007, 2008 ja 2009 Tukipilari
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Olipa jännittävä elämys lukea kaksi näin erilaista luukkua peräjälkeen, kun toinen on fandomista ja toinen ei... (ellen perusta Aatun fandomia, ha!)
Kommentoidaanpa ensin 12. luukkua: Jussi pentele, tuo alkoi melkein itkettää. o_O Jotenkin tunnelmasta tuli koko ajan julmempi kun tajusi, että se joulupukiksi pukeutunut, ärisevä rilluttelija olikin noiden isä... Äh. Loppu oli kyllä tavallaan suloinen, hyvä mielikuvitus tekee joskus ihmeitä. ^^
Todella mahtava luukku, surullinen mutta mahtava. Hyvin tunnelmallinen omassa lajissaan ja uskottava.
Ai ja joo, lempilainaus: lumen veikeä narske. ^_^ Ihana!

Sitten 13: xDDD Lol. Olipa ihana kuvitella Legolas kersana aiheuttamassa hermoromahdusta Thranduilille. Ja muutenkin näissä oli ihanan lämmin tunnelma ja kun jokaisessa oli enemmän kuin kaksi ihmistä/haltiaa, hihei. ^^

Kiitos molemmista luukuista, näistä saa omaankin tiettyä kipinää. :D
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Olempa ollut laiska kommaamaan! Mutta hei! olen todella todella onnellinen, että tämä sujuu näinkin jouhevasti. Ja kyllä. Värjään jo nyt hiuksiani, eli ette voi saada minulle enempää harmaita (näkyvästi) aikaiseksi... *muahmuah*

Ja sitten.
Tuo 12.luukku oli jotenkin... surullisen kaunis. Ja silti se herätti jotain kummaa toivoa minussa. Todella kauniisti kirjoitettua tekstiä.

13.luukku... hehee! Legolas kauhukakarana. Voi oi. Ja Elrond poikineen. *purr* Odotin kovasti sitä NC-17 osiota, mutta ... aina ei saa mitä haluaa. :D

Kiitos näistä!!!
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

14. päivä
Päivän sana: Poro

Title: Menneisyyden kaiut
Genre: Drama
Rating: PG

Summary: Glorfindel muistelee ja nuori kirjuri kuuntelee.
_____________________________________________________________

Menneisyyden kaiut

Kastan sulkakynäni pään musteeseen valmiina merkitsemään muistiin herrani saneleman tarinan. Herrani Glorfindel oli yksi nuorimmista, jotka ylittivät suuren jäätikön kauan sitten, haltioiden lähtiessä Amanin autuudesta Keski-Maan turuille. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen, ja haltioidenkin muisti hämärtyy ajan mittaan. Siksi kirjoitan muistiin haltioiden historiaa herrani käskystä. Hän tietää historian arvon.

”Fingolfin johdatti noldor-haltiat Helcaraxën yli Fëanorin petettyä meidät. Kuljimme pitkään pitkin Jäärauman ahtojäitä, railoja väistellen. Lopulta olimme ylittäneet Helcaraxën ja olimme saapuneet Keski-Maahan. Minä olin syntynyt Amanissa, joten tämä oli ensimmäinen kerta kun laskin jalkani Keski-Maan pinnalle. Me olimme kuitenkin vielä hyvin pohjoisessa ja maisema oli yhä lumen peitossa.”

Herrani Glorfindel istuu takan ääressä mukavassa tuolissaan ja tuijottaa tanssivia liekkejä. Hän on palannut muistoissaan kauas taakse, aikakausien päähän. Niin kauas kuin vain haltian – tai entin – muisti voi kantaa.

”Vaelsimme aikamme etelään ja jäälakeudet alkoivat vaihtua tuntureiksi. Kansamme oli kuitenkin heikko, ja heikkeni edelleen. Turgon oli menettänyt vaimonsa ja melkein menetti tyttärensäkin Helcaraxën jäillä. Moni muukin menetti läheisiään. Meillä ei ollut tarpeeksi ruokaa jotta kaikki olisivat selviytyneet tuosta pitkästä vaelluksesta. Kuitenkin tuntureille päästyämme tilanne parani. Me aloimme nähdä eläimiä, suurissa laumoissa. Harmaita eläimiä, suuret sarvet päässään. Poroja.”

”Joskus näimme ihmisten seuraavan poroja. He kulkivat pienissä ryhmissä ja välttelivät meitä, emmekä koskaan saaneet kontaktia heille. Mekin jätimme heidät rauhaan, sillä vaikka he kulkivat pieninä ryhminä, he olivat vahvempia kuin me, jotka olimme heikkoja nälästä ja surusta. Me tarvitsimme apua, mutta emme tienneet mistä sitä löytäisimme.”

Herrani ääni nousee ja laskee soinnukkaasti. Kuuntelen sitä lumoutuneena ja kirjoitan kaiken muistiin. Glorfindel tuntuu näkevän tapahtumat jälleen kerran edessään, eikä huomaa minua tai kuule sulkakynäni hiljaista rapinaa pergamenttia vasten.

”Olimme jo luopumassa toivosta, kun kohtasimme ihmeen. Olimme jo joitakin päiviä huomioineet etäällä valkoisia eläimiä, suuria karhuja. Ne seurailivat meitä etäältä ja tuntui, että ne paimensivat meitä jonnekin. Lopulta saavuimme matalaan laaksoon erään muita korkeamman tunturin kupeessa. Tuohon laaksoon oli rakennettu linna. Laakson suulla näimme lumituiskussa seisovan kookkaan hahmon.”

”Epäröimme ensin lähestyä tuota laaksoa ja sen suulla seisovaa miestä, mutta aavistelimme, että sieltä löytäisimme suojaa yhä yltyvää lumimyrskyä vastaan. Lopulta kansallamme ei ollut valinnanvaraa, joten me, minä, Ecthelion, Turgon ja isäni sekä muutama muu, astelimme uteliaina lähemmäs. Lähempänä näimme vanhuksen nostavan kätensä tervehdykseen ja hymyillen hän toivotti meidät tervetulleiksi. Meidät johdatettiin lämpimään ja valoon.”

”Kansamme johdatettiin sisälle mahtavista hirsistä rakennettuun linnaan, roihuavien takkatulien ääreen. En voi sanoa, ettemmekö olisi pelästyneet, kun huomasimme suurimman takan edessä lojuvat kolme suurta karhua. Isäntämme selitti ystävällisellä äänellä, että napakontiot eivät tekisi meille pahaa, sillä vaikka ne näyttivätkin verenhimoisilta pedoilta niin ne olivat lempeitä nalleja, jotka rakastivat rapsutusta.”

Isäntämme oli lempeä vanhus. Itse Iluvatar oli lähettänyt hänet tuomaan maailmaan iloa ja lohtua, mutta he, joille vanhus oli tarkoitettu tuomaan iloa ja lohtua, eivät vielä olleet tulleet. Hänen valkoinen kaapunsa kertoi puhtaasta sielusta ja hänen punainen viittansa rakkaudesta ja voimasta. Hän antoi meille suojan talveksi ja keväällä kun me lähdimme, hän jäi laaksonsa suulle napakontiot seuranaan. Aikakausia myöhemmin saimme tietää, että hän kulki edainin, ihmisten joukossa. Ihmiset olivat antaneet hänelle nimen Joulupukki. En tiedä muistaako kukaan hänen oikeaa nimeään. Muistaneeko itsekään.”

Lasken sulkakynän kädestäni ja venyttelen itsekseni. Edessäni istuu herrani edelleen muistoihinsa syventyneenä. Hän tuijottaa mietteissään tuleen ja hätkähtää hereille vasta kun kosketan hänen olkapäätään.
”Tulkaa herrani, on päivällisaika.”

Ulkona alkaa sataa lunta.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Vastaa Viestiin