2010*JOULUKALENTERI*2010

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Pe Joulu 17, 2010 10:27 am

Luukku 17.

Heipä hei taas lapsukaiset. Shilli-täti tässä laski, että jouluun on vaan koko ajan vähemmän päiviä ja nämä meidän jokapäiväiset tapaamisemme täytyy aikanaan loppua. Mutta ei ihan vielä, minäpä tässä kaivan tämän kirjasen ja etsin oikean kohdan.

Olipa kerran haltia, jolla oli kaikkea. Hän oli kaunis, rikas, haluttu ja vaikka mitä. Hänen isänsä oli valtakunnan kuningas ja haltia sai oikeastaan kaiken mitä halusi. Paitsi ystävää, joka näkisi hänet itsenään, ei vain prinssi Legolaksena. Iltaisin haltia kiipesi linnan korkeimmalle huipulle ja katseli tähtiä surullisena, toivoen vain yhtä asiaa.

Todellista ystävää.

Vuodet kuluivat ja Legolas pysyi yhtä yksinäisenä kuin aiemminkin. Sitten kuningas Thranduilille tuli kutsu kiireelliseen kokoukseen koskien Sormusten Sormusta. Thranduil kuitenkin lähetti sinne poikansa Legolaksen ja poika vain nyökkäsi ja lähti. Hän ratsasti synkän metsän läpi ja seurasi polkuja vuorten yli, kunnes vihdoin ja viimein hänen eteensä avautui rehevä laakso.

Haltian ratsastaessa eteenpäin hän tunsi kuinka Rivendell erosi hänen omasta kotimaastaan. Täällä kaikki oli jotenkin kontaktissa Elrond Puolhaltiaan, laakson valtiaaseen. Sen tunsi joka puusta ja joka kasvista ja eläimestä. Legolas kurtisti hieman kulmiaan puiden kuulostaessa hänen korviinsa enemmänkin riemukkailta ja toiveikkailta. Synkmetsän puut olivat useimmiten hiljaisia ja välillä todella vaarallisiakin.

Rivendellin porteista ratsastaessaan Legolas kuuli ihan varmasti äänen, joka kertoi odotuksen olevan ohi. Haltia katsoi ympärilleen, mutta näki vain tummiin kaapuihin pukeutuneen haltian seisovan portailla.

Ei.

Haltia ei ollut puhunut hänelle. Siitä hän oli aivan varma.
”Tervetuloa Rivendelliin, prinssi Legolas. Minä olen Erestor, valtias Elrondin pääneuvonantaja. Opastan sinut huoneistoosi”, haltia kumarsi syvään.
”Kiitän. Koska kokous alkaa”, Legolas kysyi.
”Iltapäivällä, ehdit hyvin levähtää, Prinssini”, Erestor vastasi ja ohjasi haltian huoneistoon, joka tälle oli varattu.

Legolas oli kuitenkin levoton. Hän en saanut kiinni siitä, mistä puut hänelle kertoivat ja saapuikin kokoukseen väsyneenä. Siellä oli ihmisiä, haltioita ja kääpiöitä. Legolas ei sinällään välittänyt sen kummemmin Sormuksen Sormuksesta, mutta hän alkoi kuulla tarkemmin puiden puhetta. Elrondin hymy jäi häneltä näkemättä, kunnes hän nosti katseensa.

’He kuulivat pyyntösi, prinssi Legolas’
’Ketkä?’
’Valar. He asettivat siemenen ja se on nyt puhkeamassa kukkaan ja paljastamassa sen mitä olet halunnut.’ Elrond ei puhunut ääneen. Hän kykeni asettamaan ajatuksensa toisen olennon mieleen ja lukea vastauksen. Keskustelu virtasi haltioiden hiljaisen keskustelun aikana. Elrond nojasi käteensä ja peitti hymyään Saattuen alkaessa viimein muodostua. Hän sääli Frodoa ja Samia, sillä näki näiden tulevaisuuteen. Aragornin liittyessä mukaan Elrond tiesi tämän valinneen kohtalonsa ihmisten kuninkaana ja vävypoikanaan.
’Nyt’ Elrond sanoi Legolaksen mielessä, ja haltia nousi, tarjosi joustaan hymyillen voitonriemuisesti. Kääpiö hänen edessään nosti kirveensä ja katsoi edessään olevaa haltiaa kuin olisi katsonut ketä tahansa. Hän ei katsonut tittelia, ei ulkonäköä, eikä varallisuutta.
”Ja minun kirveeni”, Gimli sanoi ja loi uhmakkaan katseen hentoon haltiaan.

Legolas tiesi silloin rukouksiinsa vastattaneen ja tiesi kokevansa uskomattomia seikkailuja kääpiön kanssa.

Ja sen pituinen se.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » La Joulu 18, 2010 12:05 am

Luukku 18.

No mutta hei! Katsokaa miten hieno kakku! Onhan se nyt toispuoleinen ja silleen, mutta se on kakku. Ja meikäläinen meinasi ihan itse sen syödä tänään. Mukavaa ollut leipoa ja laittaa, mutta myönnän, alkaa olla aikalailla kuitti kaikenlaiseen ja odotan kyllä kovin jo joulua ja rauhoittumista. Mutta nyt on taas meidän satutuntimme aika ja nyt Silli-täti varoittaa että tämä tarina on kyllä Silli-tädin mielestä aivan liian hävytön teille pikkuisille. Mutta aloitetaanpas.

Olipa kerran nuori haltia, joka kyllästymiseensä asti näki kauniita naisia jotka halusivat hänen kanssaan naimisiin ja tulla suuren huoneen valtiattariksi. Glorfindel sulki jo silmänsä ja vain haaveili toisenlaisesta rakkaudesta, jossa hän olisi kumppaninsa kanssa tasa-arvoinen. Glorfindel oli taitava käsistään ja harrasti kuvanveistoa. Hän oli luonut useita kauniita patsaita, mutta yhden kanssa hän oli tehnyt työtä todella kauan.

Hän oli antanut patsaalle symmetrisen kauniit kasvot ja maalannut tummat silmät. Hän oli kiinnittänyt hiuksiksi ohuita silkkisäikeitä ja valinnut niiden väriksi hohtavan mustan. Päällään patsaalla oli vain kevyt lannevaate ja sen lihasrakenne näkyi erittäin hyvin. Solakka, kaunis ja sanalla sanoen, täydellinen. Patsas tuli valmiiksi, ja Glorfindelin oli jätettävä se ja siirryttävä uusiin askareisiin.
”Kunpa olisit elävä”, hän kuiskasi hiljaa ja painoi pienen suukon patsaan suupieleen. Haltia siivosi jälkensä ja sulki ateljeensa oven. Sinä yönä hiljaiseen huoneeseen ilmestyi hahmo, joka etsi jotain. Ja Patsaan löydettyään hahmo vihelsi hiljaa.
”No ei ihme. Olet aikamoinen kaunokainen”, hahmo naurahti ja kosketti sormellaan patsaan otsaa. ”Me suostumme pyyntöösi Gondolinin Glorfindel ja annamme elämän tälle patsaalle. Nouse, Erestor, ja hengitä.”

Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten patsaan sormet värähtivät ja se veti henkeä keuhkoihinsa. Se nosti kätensä silmiensä eteen ja tuijotti raajaansa uteliaana.
”Erestor, olet edelleenkin patsas, mutta jos käyttäydyt hyvin, saatat muuttua aivan oikeaksi haltiaksi”, hahmo hymyili ja suuteli patsasta otsalle. ”Mutta muista. Ole rehellinen Glorfindelille. Jos valehtelet hänelle, kadut sitä.” Erestor nyökkäsi ja katsoi pimeää huonetta. Hän nousi ja lähti tutkimaan linnaa.

Erestor oli kuvankaunis, kuten Glorfindel oli patsaan luonutkin, mutta hänen ihonsa oli kylmä ja eloton. Hän käveli pihamaalle ja jäi katsomaan kaunista kuutamoa ihmeissään. Toki ateljeeseen oli paistanut aurinko, mutta kuu oli Erestorille uusi asia. Hän tunsi käden olkapäällään ja kääntyi katsomaan.
”Kuka… Sinä!” Glorfindel astui askeleen taaksepäin.
”Olen Erestor”, patsas vastasi. ”Sinä olet minun luojani?”
”Minä tein sinut… Miten voit olla elävä?”
”Olen patsas?” Erestor nosti kätensä ja kosketti kylmällä sormellaan Glorfindelin huulta. ”En ole elävä.”
”Kylmä. Ihosi on kylmä ja kova”, Glorfindel hymyili surullisesti. Jotain Erestorin sisimmässä sykähti ja hän halusi haltian hymyilevän.
”En ole kylmä…” hän aloitti, mutta vaikeni sitten tajutessaan jotain muuta tapahtuneen. Lannevaate peitti tarpeeksi, mutta kasvu näkyi liikkeenä. Glorfindel kohotti kulmiaan.

Erestor nielaisi ja painoi katseensa häveten. Haltia hänen edessään tuntui pohtivan enemmän ja kysyi sitten.
”Mitä mieltä olet minusta?” Erestorin kasvot nousivat ja hän katsoi elävää, kultahiuksista haltiaa edessään. Mitä mieltä hän olisi? Hän halusi koskettaa, tuntea ihon pehmeyden ja työntää sormensa noiden kullanhohtoisten suortuvien läpi.
”Olet luojani”, tumma haltia vastasi ja nyt liike lannevaatteen alla oli todella näkyvä. ”Oh Valar”, Erestor äännähti ja vaipui polvilleen, katse maassa. ”Muistan kosketuksesi ja ihosi pehmeyden kun teit minua. Muistan kuinka pitkään loit minua. Haluaisin koska sinuun, rakastaa sinua ja …” Erestor vuodatti tunteitaan ulos peläten kasvun vain jatkuvan.
”Erestor”, Glorfindel keskeytti. ”Tein sinut koska halusin rakastaa sinua.”

Hahmo ilmestyi Erestorin taakse ja hymyili. Hän nosti kätensä tumman pään päälle ja Erestor retkahti tajuttomana maahan.
”Hän on nyt elävä haltia. Glorfindel, huolehdi hänestä ja lunasta lupauksesi”, hahmo sanoi lempeästi, ja Glorfindel vain nyökkäsi. Haltia nosti tajuttoman Erestorin syliinsä ja suuteli kevyesti nyt lämmintä ihoa ja hymyili onnellisesti.

Valtias kantoi luomansa kumppanin omaan huoneistoonsa ja voitti jopa kuoleman pysyäkseen tämän rinnalla.

Sen pituinen se.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Renata
Örkki
Viestit: 33
Liittynyt: La Huhti 17, 2010 3:36 pm
Paikkakunta: Ikijärvi

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Renata » La Joulu 18, 2010 11:38 am

Aww.

Äidinkielenopettaja on pitänyt minut kiireisenä aika pitkälti koko viikon, mutta nyt pääsin taas lukemaan. Ah nämä luukut ovat olleet ihania, tavallaan harmittaa että joulu on ihan kohta ja tämä loppuu :D
Kiitos taas :3
Viimeksi muokannut Renata, Ma Joulu 20, 2010 4:45 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mutta minä olen kääpiö ja kääpiöt ovat kummallisia.
ava by Haava @ finfanfun.fi

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Su Joulu 19, 2010 9:58 am

Luukku 19.

Kynttilät ovat sitten kovin kauniita. On niin mukavaa kääriytyä huopaan ja katsella liekkien loimua. Silli-täti ostikin tämmöisiä jotka tuoksuvat vähän niin kuin joululle. Toiset vaniljalle, toiset piparille ja yhdet havupuulle. Eikö ole mukavaa? Meillä on enää viisi tarinaa jäljellä, voisi sanoa että vähiin käy ennen kuin loppuun. Mutta mennäänpä tämän päivän satuun.

Olipa kerran kauan, kauan sitten kerjäläinen, joka kyllä otti elämästään kaiken irti. Hän eli Rivendellin haltiavaltakunnassa ja oli vapaa kuin taivaan lintu. Vaikka laakson hallitsijan Elrondin vartijat olivat koettaneet saada häntä kiinni, oli hän vain liian nopea ja vikkelä. Gildor oli tämän nuorukaisen nimi.

Eräänä päivänä Gildor oli jälleen ollut leipävarkaissa ja söi onnellisena tuoretta leipäänsä kun näki kadulla viittaan kietoutuneen hahmon ja jokin tuossa hahmossa herätti nuorukaisen mielenkiinnon. Ehkä se oli se, ettei tämä tuntematon ymmärtänyt että hedelmistäkin piti maksaa? Gildor ravisti päätään ja pudottautui paikaltaan ja hymyili vartijoille.
”Pyydän anteeksi… veljeni puolesta, hän on vähän yksinkertainen”, Gildor valehteli sujuvasti ja kietoi kätensä tuntemattoman ympärille. Kuten arvata saattoi, selitys ei aivan mennyt läpi vartijoille jotka jahtasivat kaksikkoa läpi Rivendellin katujen. Gildor tunsi nämä seudut kuin omat taskunsa ja kaksikko onnistui pelastautumaan vihdoin ja viimein.

”Sinne jäivät. Olen Gildor…” haltia kääntyi ja veti kiivaasti henkeä. Nuorukainen oli laskenut huppunsa ja paljastanut valkoiset hiuksensa ja sirot kasvonsa.
”Olen Lindir.”
”Siis SE Lindir!” Gildor hönkäisi ja tunsi itsensä rahvaaksi.
”Valtias Elrondin kasvattipoika, kyllä. Kiitän avusta… Gildor”, nuorukainen hymyili ujosti ja ojensi kättään. Gildor tarttui siihen, nosti kämmenselän huulilleen ja loi tumman katseen Lindiriin.
”Ilo on minun puolellani…”

Lindir ja Gildor keskustelivat läpi koko pitkän yön ja vasta aamuhämärissä Lindir palasi takaisin Elrondin palatsiin. Hän tunsi olonsa kevyeksi ja halusi vain laulaa riemuaan taivaalle. Samoin tunsi Gildor, joka samaan aikaan huokaisi syvään tietäen ettei hänellä ollut mahdollisuuksia Lindirin suhteen. Gildor oli vaeltanut pitkin Ardaa ja omassa paikassaan hänellä oli kaunis lamppu. Jos sen myisi, vaikka kiillotettuna, voisi ostaa Lindirille jotain kaunista.

Mutta kun hän pyyhkäisi lamppua, sieltä alkoi tulla savua, ja savun keskeltä käveli esiin yskien ja köhien uljaan soturin näköinen haltia.
”Koska hemmetissä ne keksivät savuamattoman tavan tulla esiin. Jaaahas… sinulla on kolme toivomusta”, henki kääntyi ja katsoi Gildoria. ”Minä olen Lampun Henki.”
”Haluan Lindirin!” Gildor henkäisi, mutta Henki ravisti päätään.
”Sori, ei onnistu, en voi vaikuttaa vapaaseen tahtoon.”
”Entä… voisinko olla prinssi, sopiva sulhanen Lindirille?” Gildor kysyi epävarmasti, eikä siihen Hengellä ollut mitään vastaansanomista.

Niinpä Elrondin palatsiin saapui uljaalla ratsulla upeissa vaatteissa Gildor, joka toivotettiin tervetulleeksi. Elrond Puolhaltia kurtisti kulmiaan, miettien syvästi kuka tämä selvästi jalosukuinen haltia oli. Lindir puolestaan oli tympääntynyt. Näitä itseään täynnä olevia jalosukuisia hän oli nähnyt aivan tarpeeksi, mutta se avoin kerjäläinen oli ollut hänen mielessään ja unissaan.

Gildor lähestyi Lindiriä ja kumarsi tämän edessä.
”Olen tullut kosimaan teitä, arvoisa Lindir”, haltia sanoi.
”Sydämeni on varattu…” Lindir tuhahti ja käänsi katseensa sivuun.
”Niin minunkin. Veit sen mukanasi”, Gildor sanoi pehmeästi, niin ettei Elrond kuullut. Lindir räpäytti silmiään ja katsoi äkkiä haltiaa tarkemmin.
”Suostun!” hän henkäisi sitten ja heittäytyi Gildorin kaulaan.

Huoneen takareunalla seisoi uljas soturi ja naurahti huvittuneena.
’Elrond, seuraavalla kerralla suostuttele Erestor olemaan Henki’, hän sanoi mielessään.
’Halusit auttaa Lindiriä? Eikä Gildor olisi ikimaailmassa uskaltanut tulla tänne ilman sinua’ Elrond vastasi tyynesti yhtä äänettömästi.
’Sinä ja sinun himosi onnellisiin loppuihin’ Glorfindel puhahti ja toivoi että taika, jonka Elrond oli laskenut hänen päälleen, loppuisi pian.

Toisaalta. Henkenä hän pääsi livahtamaan seinien läpi, ja eräs tietty neuvonantaja oli juuri menossa nukkumaan…

Mutta se onkin toinen tarina.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Renata
Örkki
Viestit: 33
Liittynyt: La Huhti 17, 2010 3:36 pm
Paikkakunta: Ikijärvi

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Renata » Su Joulu 19, 2010 12:02 pm

”Haluan Lindirin!” Gildor henkäisi, mutta Henki ravisti päätään.
”Sori, ei onnistu, en voi vaikuttaa vapaaseen tahtoon.”
Ahihi, voi mikä luukku :3 En vaan voi vieläkään uskoa että joulukuu on mennyt näin nopeasti ja tämä loppuu. Ynh. Mutta pointtina että pidin kovasti paljon, eikä olisi haitannut vaikka tuo toinenkin tarina olisi kerrottu samaan hengenvetoon :3 Kiitos <3
Mutta minä olen kääpiö ja kääpiöt ovat kummallisia.
ava by Haava @ finfanfun.fi

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Ma Joulu 20, 2010 9:10 am

Luukku 20.

Enää neljä yötä jouluun! Voi kun alkaa melkein tulla jännitys päälle, ihan niin kiltti ei Silli-täti ole ollutkaan, että lahjukset olisivat aivan varmoja. Mutta kovasti toivon ainakin yhtä pakettia, ja jos oikein, oikein hyvin menee niin voisi niitä tulla jopa kolme. Mutta yksi tarina on jälleen lukuvuorossa ja kuten kaikki on varmasti huomanneet, näitä viimeisiä onkin vähän vaikeampi tunnistaa, Silli-täti on sen tehnyt tarkoituksella. Mutta nyt luukkuun kaksikymmentä.

Olipa kerran metsä, joka tunnettiin nimellä Lórien. Ja valtiatar, joka halusi vain omaisuutta ja riisti kansaa äärimmilleen. Eräs aatelinen palasi kotiinsa kaukaisilta mailta ja huomasi myös oman asumuksensa olevan otettuna valtion haltuun verojen kattamiseksi. Haldir vannoi ettei lepäisi, niin kauan kuin Galadriel muka olisi hallitsija.

Haldir kasasi joukkonsa ja he muodostivat iloisten veikkojen joukon, joka eleli metsässä ja varasti rikkailta, eli oikeastaan Galadrielilta ja vei rahat köyhille. Galadrielin linnassa eli myös Celeborn, hyvin komea valtias, jonka Galadriel oli sulkenut linnaansa aikoen naida tämän. Hän ei kyllä tiennyt, että Haldir oli jo lähtiessään luvannut Celebornille palata ja mennä tämän kanssa naimisiin. Niinpä Celeborn hylkäsi Galadrielin avioliittotoiveet.

Haldir joukkoineen aiheutti niin paljon harmia Galadrielille, että tämä päätti järjestää jousiammuntakilpailun saadakseen kiusankappaleen kiinni. Hän huolehti, että asiasta tiedotettiin kunnolla ja koko Lórienin alueella. Saavuttihan tieto myös iloiset veikot ja totta oli, Haldir tunnettiin jousiampujataidoistaan eikä hän voinut vastustaa kiusausta.

Kilpailupäivänä Haldir naamioitui taitavasti ja osallistui. Valitettavasti hänen taitonsa paljasti hänet ja Galadriel myhäili. Hän kuiskasi käskynsä ja jäi katsomaan aitiostaan kilpailun kahta jäljelle jäänyttä osallistujaa. Hänen oma vartijansa oli kyllä taitava ja osui keskelle pilkkaa. Mutta Haldir oli vielä parempi. Hän tähtäsi, ja ampui.

Nuoli osui toisen nuolen päähän, ja se meni säleiksi jättäen Haldirin nuolen tärisemään.

”Erinomaista, Haldir”, Galadriel kommentoi ja nosti kättään. ”Vartijat! Pidättäkää hänet!”
”Ei!” Celeborn nousi ylös ja Galadriel kohotti kulmiaan.
”Hän on rikollinen”, nainen vastasi ja hymyili haltiamiehelle huvittuneena. ”Vai onko sinulla jotain parempaa? Mihin vaihtaa hänen henkensä?”
”Vannon valat sinun kanssasi”, Celeborn sanoi vaikeasti ja nielaisi katsoessaan Haldiria. ”Sydämeni ja sieluni on hänen. Sinä”, Katse palasi Galadrieliin. ”Saat vain kuoret.”
”Sopii minulle”, Galadriel vastasi. ”Viekää hänet!”
”Mutta”, Celeborn hämmentyi.
”Hän on sen vakuutena, ettet ala temppuilemaan, kultaseni.”

Niinpä Haldir sai aitiopaikan Galadrielin ja Celebornin häihin. Hän seisoi köysi kaulassaan puulavalla ja katsoi kuinka Celeborn käveli Galadrielin rinnalla papin eteen. Seremonia eteni hitaasti ja lopun lähetessä pappi nosti katseensa ja kysyi, oliko jollain vastaansanomista parin avioliittoa vastaan.

”Minulla on”, kuului ääni ja käytävälle käveli haltia jota jokainen väisti.
”Isä!” Galadriel parahti.
”Olet aivan liian nuori näihin leikkeihin, tyttö”, haltia vilkaisi ympärilleen. ”Laskekaa hänet irti ”, Finarfin komensi ja häntä toteltiin ja niin Haldir käveli kuninkaan eteen.
”Olen kiitollinen, valtias Finarfin”, hän sanoi ja vaipui polvilleen osoittaakseen kunnioitustaan.
”Tämä on metsä, täällä tulisi hallita puiden sielua ymmärtävä haltia”, Finarfin hymyili Celebornille. ”Sinä olet Lórienin valtias.”
”Kiitän…” Celeborn henkäisi helpotuksesta ja katsoi Haldiriin. Tämä nousi ja siirtyi Celebornin eteen ja vannoi ikuista uskollisuutta valtiaalleen ja rakastetulleen.

Ja niin Lórienin metsään laskeutui rauha.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Ti Joulu 21, 2010 8:34 am

Luukku 21.

Ohhoijaa. Kuulkaa lapsukaiset, se on enää vain kolme yötä jouluun ja kohta alkaa olla aivan viimeiset hetket rauhoittua. Minä vähän jo rauhoituin, tein pikkaisen joogaliikkeitä niin että selkä naksahti ja sitten palasinkin tähän takkatulen loimuun viltin alle. Mutta sitten taas satuun.

Olipa kerran haltia, joka avasi silmänsä. Hän tunsi olonsa kylmäksi ja etsi jotain lämpöä. Hän hamusi taskustaan laatikollisen tulitikkuja, jotka oli saanut joltakulta lahjaksi. Väsyneenä hän keskittyi vain saamaan tikun syttymään ja se roihahtikin iloisesti liekkeihin. Haltia hymyili liekkeihin katsoessaan. Hän näki sen hetken, jolloin oli polvistunut ja hänen päähänsä oli laskettu kruunu. Haltiatyötä, kaunis ja kevyt, mutta samalla hyvin raskas. Ne olivat olleet suuret juhlat, ja hänen kohtalonsa alku.

Kylmyys palasi liekin sammuessa, ja haltia vapisi kaivaessaan uuden laatikosta ja sytyttäessään sen vaikeasti. Yskitti ja jotain lämmintä valui suupielestä. Haltia kieltäytyi ajattelematta ylösnousemista ja katsoi jälleen liekkiä. Se toi mieleen kullanhohtoiset hiukset ja rauhalliset kahdenkeskiset hetket Synkmetsän kuninkaan Oropherin kanssa. Valar, miten hän rakastikaan haltiaa koko sydämestään, mutta heidän tiensä kohtasivat vain harvoin ja joka heti oli käytettävä hyväkseen. Liekki sammui juuri kun haltia pääsi ajatuksissaan Oropherin tapaan riisuutua sulavasti matkalla sängylle.

Haltian kädet vaipuivat maahan ja hänen luomensakin tuntuivat raskailta. Mutta muistot olivat yhä eläviä ja kun hän sytytti kolmannen tikun, näki hän hetken, jolloin kaksi puolhaltiaa tuotiin hoviin. Ensimmäistä kertaa haltia tunsi silloin kiitollisuutta Suvunsurman sukua kohtaan, sillä kaksoset olivat kunnossa, koulutettuja sekä asetaidoissa että tiedossa. Eikä kumpikaan kantanut sitä kaunaa, jota suurin osa haltioista tunsi.

Olivathan kaksosetkin lukeneet Suvunsurman töistä, mutta heillä oli avarampi näkökanta. Ja se oli hyvä. Seuraava liekki siirtyi hetkeen jolloin Elrond oli valintansa tehnyt ja Elros oli tullut puhumaan omastaan. Nuorukaisten kohtalo oli erota ikuisesti toisistaan maailman suojelemiseksi. Haltia tunsi kyyneleen silmäkulmassaan. Kaksoset olivat olleet äärimmäisen läheisiä.

Haltia veti varovasti henkeä ja paleli yhä pahemmin. Oli enää yksi tikku jäljellä ja hän sytytti sen hyvin kankeasti ja nielaisi. Liekeissä näkyi lämmin, hämärä huone ja yksinäinen haltia sängyllä. Oropherin hiukset hohtivat takan liekkien väreissä ja hänen ihonsa, oh valar! Haltia veti syvään henkeä ja tuntui että kuvan haltia kuuli sen. Hän kääntyi ja hymyili.
”Sinä tulit?”
”Tulin?”
”Niin, minun luokseni”, Oropher sanoi ja ojensi kättään. Haltia räpäytti silmiään ja kylmyys iski jo luihin ja ytimiin. Oropherin käsi tuntui kutsuvalta. ”Ei enää tarvitse, nuoremmat ovat jo siellä ja tekevät parhaansa.”
”Ei enää tarvitse… ”
”Olla suurkuningas, Ereinion”, Oropherin käsi kosketti liekkiä ja haltia sihahti, sulki silmänsä ja tarttui ojennettuun käteen.

Aamun valaistessa surullisen taistelukentän vaelsi siellä yhä etsijöitä. Verisissä haarniskoissa haltiat etsivät oikeastaan vain yhtä tiettyä ruumista. Tietenkin he toivoivat löytävänsä haavoittuneita, mutta viimein Elrond näki tutun viitan ja polvistui kylmenneen ruumiin äärelle ja käänsi sen.

Gil-Galad oli kuollut, Elrond näki sen heti ja suri syvästi kuninkaansa menetystä. Mutta kuolleella oli pieni hymy huulillaan ja se lohdutti hieman. Koko ikänsä Ereinion Gil-Galad oli tehnyt suurtekoja ja yhdistänyt haltioita ja lopulta antanut henkensä. Elrond painoi kätensä kuninkaansa kasvoille ja hymyili kyynelten läpi.

”Lepää rauhassa, kuninkaani.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Ke Joulu 22, 2010 11:01 am

Luukku 22.

Kulkuset, kulkuset… Ai hei taas lapsukaiset! Minä tässä vähän viimeistelin joulujuttuja jotta saisin ihan rauhassa sitten panikoida aattona kaikkea sitä mitä sitten unohdin. Mutta katsotaanpas. Mihinkäs minä sen kirjasen jo laitoin? Ahaa, täällähän se!

Olipa kerran kaukainen maa, jossa asui hyvin pieniä olentoja. Korviltaan haltiamaisia, luonteeltaan, no... Uteliaita, leikkisiä ja he pitivät yhteisistä syömingeistä. Niin ja tietenkin piippukessusta, jota tässä maassa viljeltiin rutkasti. Heitä kutsuttiin hobiteiksi. Hobitit eivät muiden maiden ongelmista välittäneet, elelivät vain hyvin rauhaisaa eloa.

Heillä jokaisella oli aina joku oma ja hyvin tärkeä juttu, ja niin oli myös Frodolla. Hän halusi kirjailijaksi, kirjoittaa jotain hienoa ja upeaa, mutta ilman ajatuksen tynkää, pienen hobitin oli paha lähteä etenemään. Hän poltteli piippukessuaan ja huokaisi syvään kauniissa puutarhassaan, jota ylläpiti ja hoiti Sam niminen hobitti.

Kerran Frodo sitten saikin ajatuksen ja päätti kirjoittaa fantasiatarinan, seikkailuja ja vauhtia ja kaikkea todella vierasta. Se olisi tarvinnut tietenkin pohjatutkimusta, ja siihen Frodolla ei oikein olisi ollut aikaa, tai halua. Samin hunajatilalta sattui karkaamaan mehiläisiä ja seitsemän niistä tuli surisemaan Frodon kiusaksi. Hobitti ärsyyntyi ja aikansa niitä jahdattuaan, saikin liiskattua kaikki seitsemän yhdellä iskulla. Siitä innostuneena Frodo riensi ikkunaan ja avasi sen. Sam oli kauempana kyntämässä vakoja perunamaalle.
”Sain seitsemän YHDELLÄ ISKULLA!” Frodo kailotti suureen ääneen. Sam kurtisti kulmiaan ja kohautti olkiaan ja jatkoi työtään.

Mutta ei Frodon huuto jäänyt kuulematta ja viereisen valtakunnan hallitsija sai siitä kuulla. Hän räpäytti silmiään ja käski tuoda tämän sankarin luokseen. Niin matkaan lähti Gandalf, velhoista suurin ja matkasi yli vuorten saapuen viimein vaeltavana ilotulitekauppiaana hobittien valtakuntaan. Hän etsi oikean hobitin ja sai tämän lähtemään tapaamaan valtias Elrondia.

Frodo oli hyvin otettu ja otti matkaansa kirjasen, johon voisi kirjoittaa kokemuksistaan. Matka oli rankka. Sen lisäksi että Gandalf, jonka piti olla opas, otti ja katosi, niin heidän seuraansa takertui maankiertäjä, joka ei tuntenut hobittien tapojakaan. Lisäksi he kohtasivat omituisia ratsastajia ja paljon muuta ennen kuin saapuivat kauniiseen valtakuntaan ja sen pääkaupunkiin Rivendelliin.

Siellä Frodo vietiin valtias Elrondin luokse, joka katsoi epäuskoisena pientä hobittia.
”Kerrohan, mitä teit?” Valtias kysyi ja Frodo kertoi tohkeissaan.
”Sain seitsemän yhdellä iskulla!”
”Seitsemän.” Elrond ei ollut vakuuttunut, mutta toisaalta, kuka tiesi. ”Minulla olisi sinulle tehtävä, urhea sankari.”
”Totta kai, jos vain voin auttaa”, Frodo vastasi kumartaen kömpelösti.
”Saisit vastaasi vain kaksi ja jotain vähäisempiä…”
”Onnistuu kyllä, valtias Elrond.”
”Ja mukaasi apulaisia.”
”Nooh, jos ne osaavat laittaa kunnon ruokaa?”

Elrond vilkaisi neuvonantajaansa joka vain kohotti olkiaan. Menköön sormus tumpille, ainakin he pääsisivät siitä eroon ja kaikkia haltioita vaivaava kuiskuttelu loppuisi. Sillä Sormusten Sormuksella oli oma tahto ja se kuiski omia toiveitaan. Frodo, joka kaiveli sormellaan nenäänsä ja katseli ympärilleen kuin vähämielinen, taisi olla jopa sormukselle kova pala. Niinpä Elrond hyväksyi ajatuksen.

Ja niin Frodo sai haltuunsa Sormusten Sormuksen ja vastaansa Sauronin ja Sarumanin ja näiden örkkiarmeijan. Sen seikkailun jälkeen Frodolla oli paljon kirjoitettavaa kirjaansa. Sääli vain, että se sai mainetta fantasiakirjana, eikä kukaan uskonut Frodon olleen oikeasti Tuomiovuorella ja jonkun syöneen hänen sormensa.

Niinpä Frodo lähti laivamatkalle, eikä enää palannut Hobittilaan.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Renata
Örkki
Viestit: 33
Liittynyt: La Huhti 17, 2010 3:36 pm
Paikkakunta: Ikijärvi

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Renata » Ke Joulu 22, 2010 1:46 pm

Aww!

Vaikken ole kaikkia luukkuja kommentoinut niin kaikki olen lukenut ja kaikista tykännyt (vaikka pari satua onkin jäänyt tunnistamatta, nyyhkis :D), mutta tämän päivän luukku oli erityisen aww :3 Hihs Frodo, hassu hobitti.
Enkä voi vieläkään käsittää että enää kaksi luukkua ja sitten tämä loppuu. Nyyh?
Kiitän kuitenkin taas :3
Mutta minä olen kääpiö ja kääpiöt ovat kummallisia.
ava by Haava @ finfanfun.fi

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » To Joulu 23, 2010 10:00 am

Luukku 23.

Toiseksi viimeinen luukku. On se aika vaan mennyt hirveän nopeaan ja minulla on vähän haikea mieli. Näitä satuja on ollut miellyttävä jakaa teidän kanssanne ja vielä enemmän olen nauttinut siitä että olen saanut edes pienen hetken ajan istahtaa ja lukea teille. Mutta katsotaanpas.

Olipa kerran kauan, kauan sitten paikka nimeltä Valinor. Valinor oli oikeastaan haltioiden viimeinen lepopaikka, jonne nämä uljaat olennot seilasivat meren yli. Ne haltiat, jotka kuolivat maan päällä, menivät Mandosin hiljaisiin saleihin, mutta ne, jotka elivät ja väsyivät elämään Keski-Maassa, nousivat lopulta Harmaiden Satamien laivoihin ja suuntasivat Valinoriin.

Valinor oli hyvin kaunis ja rauhallinen paikka. Siellä ei ollut vihollisia eikä sen kummempia kiistoja. Sen niityillä puhalsi lempeä tuuli ja puut kuiskivat siellä rauhallista lauluaan. Valinorissa asui todella paljon haltioita, muun muassa Fingon, Finwen lapsenlapsi ja Ereinion Gil-Galadin isä. Fingon ei juuri puhunut vaimostaan, vaikka moni tiesikin Ereinionin olleen lehtolapsi ja Fingonin ottaneen pojan omalle nimelleen.

Fingonin sielu oli kylmä. Hän asui hieman syrjemmässä ja kulki yksin metsien keskellä. Eräänä iltana Valinorin yli pyyhkäisi raju myrsky, joka ei ollut tavanomaista. Se sulki haltiat omiin koteihinsa ja niin myös Fingon palasi mökkiinsä. Hämärässä huoneessa hän katsoi ikkunasta ulos ja tunsi olevansa niin yksin maailmassa.

Silloin oveen koputettiin ja Fingon nousi avaamaan sen. Valinorissa ei ollut pahuutta ja kuka sitten oven takana olikaan, tarvitsi varmasti apua.
”Saisinko kuivatella itseni?” vieras kysyi äänellä joka kutkutteli tuttuudellaan.
”Totta kai, jää yöksi, myrsky näyttäisi kestävän vielä pitkään”, Fingon totesi laskien vieraan sisälle. Tämä käveli peremmälle ja vaipui polvilleen takan eteen.
”Mikä on nimesi?” vieras kysyi varovaisen oloisena.
”Fingon”, haltia vastasi. ”Kuka sinä olet?”
”Ma..tias”, toinen vastasi ja käänsi katseensa nuotioon. ”Olen ohikulkumatkalla kohti Tuomion piiriä. Haluaisin vain lämmitellä ja lähden jatkamaan matkaani sen jälkeen.”

Fingon tunsi toki Maedhrosin, Fëanorin pojista vanhimman. Ja rakastajansa. Tämä haltia muistutti suuresti Maedhrosia, mutta ei näyttänyt tuntevan häntä enää. Ja se jätti pienen epäilyksen kaihertamaan. Mutta Fingon tiesi keinon, jolla varmistaa asia. Hän petasi Matiakselle pedin ja laski patjan alle pienen herneen.
”Jää toki yöksi. Tein sinulle pedin”, Fingon hymyili valloittavasti. Haltia näytti vain väsyneeltä ja katsoi houkuttelevaa petiä ja nyökkäsi.

Aamulla Fingon keitti teetä ja hymyili vieraalleen.
”Kuinka nukuit?”
”Oli kuin olisi ollut kivi patjan alla”, haltia valitteli ja venytteli. Fingon nousi, käveli tämän eteen ja laski kämmenensä kasvojen sivuille.
”Tunnistin sinut kun tulit sisään, Maedhros”, hän sanoi ennen kuin suuteli rakastajaansa. Maedhros säpsähti ensin mutta rentoutui sitten ja halasi toista haltiaa tiukasti. Ei hän tiennyt miksi oli osunut syrjäisen mökin kohdalle. Mutta hän tiesi, että hänen sylissään istuva haltia ei edelleenkään hävennyt häntä, eikä vierastanut, vaan halusi häntä.

Tunteja myöhemmin Fingon makasi pää Maedhrosin rinnalla ja piirteli pieniä kuvioita haltian rintakehälle.
”Olen pahoillani herneestä…”
”Sekö se olikin?” Maedhros hymähti.
”Halusin vain varmistaa, ettet ole vain yksi uni lisää”, Fingon huokaisi. Maedhros sulki silmänsä ja oli rauhassa itsensä kanssa. Syrjäisessä mökissä he pystyivät elämään rauhassa, vailla epämääräistä pelkoa, ja rakastamaan toisiaan.

Sen pituinen se.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Silidir » Pe Joulu 24, 2010 8:50 am

Luukku 24.

Hyvää Joulua kaikille. Kiitos, että olette olleet lukemassa näitä satuja ja tarinoita. Kiitos, että olette tehneet Loftiksesta sen, mikä se on. Nyt kerrotaan viimeinen satu ja sen jälkeen voimme kaikki istua alas ja vain nauttia olostamme.

Olipa kerran kauan, kauan sitten syrjäinen laakso, ja siellä asui joukko haltioita. He olivat muista eristyksissä ja halusivat vain selviytyä päivästä toiseen. Heidän joukossaan eli kaksi lasta nimeltään Elrond ja Elros. Heistä kahdesta Elros oli katkerampi, sillä heidän kotinsa oli tuhottu ja poika syytti siitä näitä haltioita. Elrond sen sijaan oli opetellut pitämään näistä haltioista ja siksipä pojan riemunkiljahdukset nostivat ilmapiiriä. Talven tullessa Elrond riensi laskemaan mäkeä milloin milläkin. Aluksi hänellä oli kulunut talja, mutta sen jälkeen Maglor, toinen heidän ottoisistään oli tehnyt aivan oikean kelkan.

Elros yhtyi riemuun ehkä hieman vastentahtoisesti, mutta voimatta vastustaa kiusausta. Illan lähentyessä Elrond teki vielä lumiukkoa ja viimeisteli sen asettamalla päähän hatun ja sitoi kaulaliinan lumiukon kaulaan. Maglor käveli ulos ja hymähti.
”Se on hieno, Elrond”, haltia sanoi. ”Nyt nukkumaan, yöllä on paljon pakkasta.”
”Hyvä on, Maglor”, Elrond tarttui haltian käteen ja he kävelivät sisälle telttaan. Elros oli jo iltapalalla ja pian molemmat olivat omille sängyillään.

Yöllä Elrond ei saanut unta. Hän nousi ja käveli lapsille verhoin eristetystä tilasta ja veti lämpimän takin päälleen. Poika käveli ulos ja katsoi lumoutuneena talvista maisemaa. Hän kipaisi eteenpäin ja pysähtyi sitten äkkiä. Lumiukko oli kadonnut. Elrond katsoi hämmästyneenä ympärilleen ja näki lumiukkonsa heiluttavan kömpelösti kättään kauempana ja viittoen lasta tulemaan luokseen.

”Tule! Lennetään!”, Lumiukko sanoi nauraen ja Elrond ilahtui suuresti. Hän seurasi lumiukkoa juosten ja niin he nousivat lentoon. Elrond henkäisi hämmästyneenä nähdessään maan allaan kuin suurena tilkkutäkkinä, jota hänen äitinsä oli aikanaan tehnyt. Hän näki suuren meren ja siellä leikkiviä kaloja, jotka tunnisti delfiineiksi. Elrondin katse tavoitti viimein suuren maan ja rannalla olevan nuotion ja kymmenet haltiat sen ympärillä.

Hänen vierellään lumiukko ravisti itseään ja hymyili lapselle. Elrond ujosteli haltioiden keskellä, mutta käveli Lumiukon perässä pidemmälle kunnes he pääsivät nuotion ääreen. Haltiat hymyilivät, toivottivat heidät kaksi tervetulleiksi ja Elrond pääsi jopa laskemaan mäkeä suurella pulkalla, johon sopi kuusi haltiaa. Elrond pääsi ensimmäiseksi ja kiljui riemusta koko laskun ajan. Hän tanssi, lauloi, riemuitsi näiden outojen haltioiden mukana ja tunsi olonsa onnelliseksi.

Kaikella on aikansa, ja viimein lumiukko laski kätensä lapsen olkapäälle.
”On aika?” se sanoi ja Elrond muuttui surkean näköiseksi.
”Nyt jo?”
”Kyllä, jouluyön taika alkaa lähestyä loppuaan eikä sinun paikkasi ole täällä.”
”Tulee ikävä”, Elrond huokaisi ja halasi iäkkäänoloista haltiaa.
”Me olemme täällä, Elrond, meidän tehtävämme on jo tehty. Sinulla on vielä paljon tehtävää”, haltia painoi huulensa lapsen otsalle. Lumiukko nyökkäsi ja otti Elrondin kädestä kiinni.

He nousivat jälleen ilmaan ja niin pitkään kuin Elrond vain pystyi, hän katsoi suurta nuotiota ja sen ympärille kokoontuneita haltioita. Vähitellen viimeinenkin valo häipyi näkyvistä ja vain Lumiukko oli hänen turvanaan. Puolhaltia vaipui mietteisiinsä ja tunsi ikävää nuotiota kohtaan. Tai enemmänkin vapautunutta ja lämminhenkistä yhteisöä kohtaan. Lumiukko kiersi laakson ylle ja laskeutui varovasti hankeen. Se työnsi lapsen telttakylää kohti ja nyökkäsi rohkaisevasti. Elrond katsoi tekemäänsä lumiukkoa.
”Kiitos”, lapsi sanoi.

Elrond kömpi väsyneenä sänkyynsä, mutta onnellisena koska oli nähnyt jotain niin hienoa. Hän tiesi heidän olevan puolhaltioita ja tiesi myös mitä se merkitsi. Elros oli tiensä valinnut jo aiemmin, mutta Elrondin päätös uupui vielä. Nyt lapsi katsoi veljeään ja hymyili surullisesti. Hän nousi ja hiipi veljensä sängyn vierelle ja suuteli tämän otsaa.

”Anteeksi, Elros. Minä haluan olla haltia.”



***

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!!!

***
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Avatar
Taikinaman
Örkki
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Helmi 27, 2007 5:53 pm

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Taikinaman » Pe Joulu 24, 2010 12:46 pm

Voi ei, joko nyt on 24. päivä? Olisin lukenut näitä mieluusti jokaisena päivänä loppuelämäni ajan. Ollaan kavereiden kanssa päivitelty sitä, kuinka joulunodotus tuntuu siirtyvän vuosi vuodelta aikaisemmaksi, ja kohta varmaan ruvetaan valmistamaan joulukalentereita, joissa on 24 luukun sijasta 365 luukkua. Mutta nyt kelpais sellainen kalenteri! :D

Kiitos Silidir ihan älyttömästi mahtavasta joulukalenterista, mun joulukuu oli paljon miellyttävämpi sen ansiosta!

Avatar
Aralas
Puolituinen
Viestit: 251
Liittynyt: Su Kesä 14, 2009 4:12 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Aralas » Pe Joulu 24, 2010 3:23 pm

Silidir, kiitos ihan mahtavasta kalenterista! Olet varmasti saanut pakertaa ja nakertaa näiden luukkujen kanssa tovin jos toisenkin, ja se on hieno tapa osoittaa olleesi tosissasi. Jokainen luukku, jonka on lukenut edes yksikin silmäpari on ollut työn arvoinen tulos ♥ Nyt kiitän ja kumarran, joulutoivotukset vielä ilmoitan. Ihanaa joulua kaikille Loftiksen kansalaisille <=(^^)=>
"After San Sebastian please come with me. I'll take my clothes off." Mr. Tony Kakko

Vuoden Legolas 2010

Avatar
Diamond
Puolituinen
Viestit: 326
Liittynyt: Ke Syys 28, 2005 3:03 pm
Paikkakunta: Deep in the Ocean with Aquarius

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Diamond » La Joulu 25, 2010 1:37 am

Ehh, en ole saanut itseni kommentoimaan aikaisemmin, mutta jokaisen luvun olen kyllä lukenut. Ihania luukkuja, kiitos Silidir, kun jaksoit nähdä vaivaa. En millään osaa valita lemppariani, mutta aina on jäänyt mukavan jouluinen fiilis. Kiitos paljon. :D Suklaista joulua kaikille loftislaisille. ^^
Destiny is unstoppable
Everyone has to give in.
Give up,
Let life win
~Gravitation

Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.
~Tommy Tabermann

Vuoden Pervoin 08 (se kulkee suvussa)

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: 2010*JOULUKALENTERI*2010

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Joulu 25, 2010 2:17 pm

Kiitos joulukalenterista minunkin puolestani. :) Minäkin luin joka luukun heti kun vain ehdin mutta kroonisen aikapulan vuoksi kommentointi jäi useimmiten pelkäksi aikeeksi. Näitä kirjoittaessa on todella joutunut käyttämään mielikuvitusta, nostan hattua sekä idealle että toteutukselle. Tämän lukemisesta tuli minulle myös vähän sellainen aikamatka lapsuuteen, kun yritin muistella, mitä niissä saduissa oikeasti tapahtui. Nyt täytyy vain ottaa joku päivä projektiksi tunnistaa nämä sadut, suurin osa oli selviä tapauksia mutta jokunen jäi vähän vieraaksi.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin