~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Kun ei ehdi kommentoimaan sitä mukaan kun tekstiä ilmestyy! (Ja tääkin jää hiukan vajavaiseksi..)
Tässä tuntuu löytyvän sopivassa määrin huumoria että draamaa. Hyvä hyvä! Ja oli ihanaa saada Lindir mukaan kehiin, vaikka muakin järkytti vaaleat hiukset! Kun se leffa Lindir...! Se että Tohtori kutsuu Glorfindelia Gloryksi oli kiva pikku lisä, maustaa niiden keskinäistä kemiaa hyvin. : D

Hitsi olisin toivonu Glorya ja Erestoria yhteen! (Ne ne on luotu toisilleen! T__T )
Mutta alkaa näyttään siltä, että ihmisveri on enempi neuvonantajan makuun. : P
Mie haluan jo nähdä miten joulua rakennetaan Imladrisiin! Tulisko sinne itse Joulupukkikin? XD
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Siis jestas Silidir mä en tiedä mitä edes sanoa! Paitsi ehkä vähän vinkua et miten sä kehtaat uudelleen ja uudelleen repiä mun sydämen ulos ja heittää sen lattialle, sit viel hypit sen päällä tasajalkaa piikkarit jalassa ja mä tuun takas tietysti uudelle kierrokselle. Feels. Eih. <//3

Eli siis joo menee tunteisiin, mutta kun tässä on kyseessä Elrond! Nätisti saat nää draamahetket sopimaan huumorin ja crossoverhäröilyn sekaan, ei valittamista sen suhteen. Toistan itteäni mutta onneks tää on joulukalenteri ja jatkoa saa aina heti seuraavana päivänä, koska eihän tähän vaan voi olla jäämättä koukkuun. Niin, ja ehkä vähän riskillä mutta silti aika luottavaisesti nojaan siihen toivoon, että tässä on varmasti onnellinen loppu koska eihän nyt Loftiksen joulukalenteri voi päättyä mihinkään muuhun kuin kunnon fanserviceen tai vähintäänkin riemuisiin pirskeisiin. :'D
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: kiitos kiitos, Hyvä kun maistuu. :D Tottakai pitää olla draamaa, mutta juu, voin luvata et koska on joulu, niin kaikki päättyy hyvin. Superhyvin. Hienosti. Mahtavasti. :D :D :D Mut onhan tässä vielä monen monta päivää aikaa tapahtua vaikka ja mitä...

OSA 8

”Tarvitsemme koristeita. Paljon koristeita! Ja karkkia. Se ei tee hyvää hampaille, mutta kuuluu jouluun. Kalkkuna! Vai kinkku? Mutta täällä on hyvä keittiö, pitää keskustella asiasta kokin kanssa. Itse en kyllä kalkkunaa paista…” Tohtori luetteli kävellen ympäri huonetta. Hän poimi välillä kirjan ja selasi sen läpi, pisti sen paikoilleen ja jatkoi kävelemistään.
”Hyvä ystäväni”, Elrond nosti kättään saadakseen ikiliikkujan huoneessaan pysähtymään. ”En ymmärrä mitä teet?”
”Joulu. Me teemme joulun! Te tarvitsette jotain keskelle tätä synkkää aikaa, keskelle kylmyyttä valoa ja iloa ja lämpöä!” Tohtori pyörähti ympäri kädet ylhäällä ja oli muutamalla askeleella Elrondin edessä. ”Jotain, joka auttaa matkaamaan pimeyden halki kohti valoa.” Hän katsoi tarkemmin puolhaltiaa ja kaivoi taskustaan äänimeisselin jolla osoitti Elrondia sulavalla liikkeellä. Laite surisi hetken ja mies nosti sen eteensä lukeakseen tuloksen.

”Erestor, hän tekee kuolemaa!”
”Teet kuolemaa.”

Kaksi samanaikaisesti lausuttua lausetta halkoi huoneen ilmaa. Glorfindel katsoi Tohtoria, joka oli kääntynyt ympäri ja tuijotti ovelle ilmestynyttä haltiaa ja tämän takana kurkkivaa Donnaa. Elrond oli kalvennut ja nielaisi laskien katseensa pöydän pintaan. Huoneen hiljaisuuden rikkoi vain hengitysten ääni. Kuului kolahdus.
”Elrond?” Erestorin terävä ääni halkaisi ilman kysyvänä.
”Se on totta”, puolhaltia vastasi. ”Ymmärsin sen itsekin vasta jonkin aikaa sitten. En ole halunnut huolestuttaa sinua. Enkä sinua”, hän katsoi kapteeniaan.
”Ei se ole mahdollista”, Tohtori ähkäisi. ”Tämä tapahtuu ennen kirjoja. Kirjoitettu asia on ja pysyy, jotakin tapahtuu, pakostikin.”
”En jaksa taistella vastaan ja uskoa enää”, Elrond hymyili surullisesti, mutta ennen kuin hän ehti jatkaa, Erestor oli noussut seisomaan ja kävellyt ulos huoneesta.

”No tuo oli uutta”, Glorfindel tuumi ja hiljeni kun myös Elrond nousi.
”Erestor?” Puolhaltia kuiskasi hiljaa. ”Mikä hänelle tuli?”
”Miehet!” Donna puuskahti äkisti. ”Oli sitten hienot suipot korvat tai tavikset niin aina sama ongelma. Hei haloo idiootti, hän tykkää sinusta.” Tohtori jäi tuijottamaan muiden lailla kumppaniaan suu auki.
”Aivan. Tottakai”, mies löi itseään päähän. ”Siksi minä ihmettelin sitä naista!” Kuten tavallista, Tohtori oli puheissaan muita edellä ja muiden oli välillä vaikea pysyä hänen ajatustensa mukana. Kuten nyt. Lopulta haltia, puolhaltia sekä ihminen luovuttivat ja palasivat siihen aiheeseen, josta oli puhuttu ennen Tohtoria.
”Erestor?” Elrondin kasvoilla oli suhteellisen epäuskoinen ilme. ”Hän ei ikinä ole antanut ymmärtää…”
”No oletko sinä antanut ymmärtää?” Donna laski uhmakkaasti kädet lanteilleen.
”En, mutta…”
”Elrond. Olet sitten valtias tai et, olet sokea”, nainen pamautti ja sai Tohtorin virnistämään leveästi. ”Hän on ystäväsi, uskottusi, eikä ikinä poistu rinnaltasi… etkä sinä edes näe mikä sen pohjalla on?”
”Pahoittelen, hän on kovin suorapuheinen…” Tohtori aloitti.
”Suu kiinni, avaruusmies”, Donna ei edes kääntynyt katsomaan miestä vaan tuijotti Imladrisin valtiasta suoraan silmiin. Glorfindel peitti hymyn kämmenellään ja pysyi suosiolla tämän ulkopuolella. ”Nyt rehellisesti suippokorva. Pärjäisitkö päivääkään ilman Erestorin apua?”
”… En”, Elrond myönsi.
”Haluaisitko, että hän olisi poissa? Niin ettet näkisi häntä enää ikinä?”
”En”, Elrond siristi silmiään, tuntien olevansa jopa hieman nyreä.
”Uskotko tosiaan, että hänelle merkitsee sinun syntyperäsi, Valtias Elrond?” Glorfindelin pehmeä ääni kuului Donnan takaa. ”Että hän näkisi sinun ihmisyytesi? Hän näkee sinun sielusi – kuten minäkin, ja se sielu on puhdas ja voimakas, ja siihen hän rakastui jo vuosia sitten.”
”Rakastui?” Elrond tunsi itsensä typeräksi yhden sanan lauseillaan.
”Ooooh”, Tohtori henkäisi. ”Tämä on loistavaa. Mahtavaa.”
”Turpa tukkoon”, Donna kivahti.

Elrond nojautui tuolinsa selkänojaa vasten ja käsitteli saamaansa tietoa. Toki Erestor oli aina ollut siellä. Silloinkin, kun hän oli itkenyt äänettömästi vaimonsa lähtöä seuranneina päivinä. Haltia oli auttanut kasvattamaan pienen Arwenin, joka oli ollut vain lapsi Celebrianin tehdessä päätöksensä. Erestor oli ollut paikalla kun Suurkuningas oli antanut Imladrisin Elrondin hallintaan, istunut puolhaltian vieressä kun päätökset suuresta sodasta oli tehty… Erestor oli aina ollut paikalla. Miksi hän ei ollut nähnyt sitä syvää rakkautta, jonka vuoksi tumma haltia oli tehnyt kaiken tämän?

”Minulla on idea”, Tohtori kuiskasi. ”Minulla on idea! Ei ehkä hyvä, mutta luulen sen toimivan. Loistava idea.” Glorfindelkään ei vaikuttanut vakuuttuneelta. ”Ei kun oikeasti.” Tohtori osoitti Elrondia. ”Joulu. Se on ilon ja rauhan ja riemun ja perheen juhla. Yhdistetään asiat. Donna. Sinä hoidat Erestorin. Glory. Me hoidamme Elrondin ja siinä sivussa Imladrisin joulukoristelut!”
”Huomaan pienen ongelman”, kapteeni huomautti. ”Emme ole kysyneet mitä valtias tuntee Erestoria kohtaan…”
”Hän rakastaa”, Donna kohautti olkiaan Elrondin silmien laajetessa.
”Mitäh?”
”No ihan tasan. No niin. Mitä minun pitää tehdä Erestorin kanssa?”

Glorfindel ravisti kullanhohtoisia hiuksiaan ja virnisti pahaenteisesti.

”Luulempa, että Erestor on löytänyt voittajansa.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

OSA 9

Kaukana Valinorissa Manwe asteli rauhallisesti eteenpäin suurissa saleissa, jotka olivat täynnä valoa. Hän näki Mandosin vaimon Vairën kutomassa ajan kuvaelmaa ja hymyili leppoisasti. Monet kankaat olivat synkkiä ja raskaita, mutta tämä aika oli vielä rauhaa ja tasaisuutta pullollaan. Hän pysähtyi hetkeksi katsomaan kuvaelmaa Ilmadrisin laaksosta. Niin. Rauhaa…
”Tohtori!?!” Manwe älähti tyrmistyneenä
”Herrani?” Vairë kääntyi hämmästyneenä Valan puoleen ja räpytti silmiään. Kudotussa pinnassa näkyi pieni pilkahdus sinistä poliisikoppia. ”Tohtori kuka?” naishahmoinen vala kysyi ja Manwe osoitti selkeästi asiaankuulumatonta koppia kuvassa. ”Kudon mikä näen. En keksi asioita jos sitä epäilet, Herrani…”
”MAAANDOOOS!” Manwe kääntyi ja karjui niin että sen kuuli varmasti puoli Valinoria. Ja sitten hän oli poissa, jättäen Vairën kaivelemaan korviaan. Nainen huoahti syvään ja jatkoi työtään. Toki pieni hymy kareili hänen huulillaan, saipa nähdä mitä hän saisi kutoa seuraavaksi. Olipahan näitä tylsiä aikoja jo kudottukin.

Sillä välin Imladrisissa oli Tohtori jo saanut avukseen soittoniekat Lindirin johdolla ja vihelteli iloisia joululauluja, jotka haltia omaksuivat yllättävän sulavasti. Ilmeisesti pitkä ja pimeä talvi ei ollut kenenkään mieleen ja vaikka joulu käsitteenä oli vieras, antoi jo musiikki ymmärtää sen olevan valon juhlaa. Kun muusikot jäivät harjoittelemaan Kulkuset nimistä kappaletta, livahti Tohtori seuraavaan kohteeseensa eli keittiöön. Mies vihelteli joululauluja kulkiessaan ja pyörähti välillä ympäri. Myönnettäköön, Tohtori oli jouluihminen. Tai Ajan herra. Hän kääntyi kulkemaan toista käytävää pitkin, kun huomasi edessään kaksi hahmoa.

Toisella oli shakkilauta kainalossaan.

”Ja keitäs te olette?” Tohtori kysyi hahmottaen sen verran, että oli kohdannut nämä kaksi edellisellä kerralla. ”Ennen kuin alatte syyttää tai vaatia niin en muista olleeni täällä. Kas niin. Ketä te olette?”
”Olen tuulten valtias ja ylin Vala Manwe”, toinen esittäytyi ja painoi kevyesti päätään.
”Olen sielujen vartija Mandos”, esittäytyi shakkilautaa pitelevä. Heillä oli haltiamainen ulkomuoto, mutta kun Tohtori kaivoi äänimeisselinsa ja teki mittaukset, ei laite antanut mitään vastausta.
”Selvä. Tämä on erikoista. Aivan kuin teillä ei olisi fyysistä ruumista?” mies sanoi viimein ja käveli lähemmäksi, tökkäsi Manwen rintaa. ”Mutta olette fyysisiä?” Manwe pyöräytti silmiään.
”Olemme tämän maan jumalhahmoja”, hän sanoi viimein. ”Ja me muistamme sinut, Tohtori.”
”Muistamme mitä sait viimeksi aikaan.”
”Muistamme sotkun jonka siivosimme.”
”Mutta kaikki kääntyi silloin hyvin? Eikö?” Tohtori perääntyi hieman. ”Mitä haluatte minusta nyt? Haluan vain saada nämä jäärät nauttimaan Joulusta?”

Mandos ja Manwe vaihtoivat katseen.
”Minä pidän sinua silmällä. Suon sen, että olet täällä, koska viimeksikin poispääsysi oli vaikeaa”, Manwe sanoi viimein.
”Ahaa! Sinä tiedät asiasta jotain. Hei. Kun saan pari juttua valmiiksi niin me keskustelemme. Siitä miten pääsen pois.”
”Ja minä vaadin revanssin”, Mandos taputti shakkilautaa.
”Kuule. Minun lajini keksi shakin. Et voi voittaa?” Tohtori sanoi vilpittömän pahoittelevasti.
”Kukaan ei ole voittanut minua ennen sinua, eikä sinun jälkeesi”, Mandosin ääni jyrähti. Manwe tökkäisi tätä kylkeen kyynärpäällään. ”Niin ja vahdin sinua myös.”
”Hyvä on”, Tohtori kohautti olkiaan ja käänsi kaksikon keittiön suuntaan laskien kätensä molempien olkapäille kävellen itse Valarin välissä. ”Nyt kuitenkin keittiöön. Mitä te haluatte syödä jouluna? En tiedä edes syöttekö, koska äänimeisselini väittää ettette ole olemassa ja kuitenkin tunnutte olevan lihaa ja verta…”

Niimpä Imladrisin keittiöön astui ensimmäistä kertaa kaksi hölmistynyttä Valaa ja yksi Ajan Herra. Keittiön haltiat pysähtyivät paikoilleen ja jäivät katsomaan suu auki.

”Kas niin”, Tohtori asteli eteenpäin. ”Kuka on johdossa?”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tulipa taas missattua monta lukua! Mutta oli kiva lukea ne näin putkeen, säästyin muutamalta cliffhangeriltä.

Kuten Celeb tuolla aiemmin sanoi, olet tosi kivasti saanut tähän sekä huumoria että vakavampaa juttua, kaikki on kauniisti tasapainossa eikä muutos missään kohtaa ole liian raju. Ja jotenkin tätä lukiessa tulee ihan talvinen olo. Kylmyys ja hanki. En yhtään tiedä, minkä takia, mutta tulee vaan.

On myös jännää lukea vaihteeksi haltioista, kun itse on tullut pysyttyä aika pitkälti tuolla ihmisten puolella. Slashin ystävä en tässä fandomissa ole vieläkään, mutta tosi kauniisti olet saanut tuon Erestorin ja Elrondin jutun tässä esille. Ihana Elrond ei tajua mistään mitään ennen kuin hänelle suoraan kerrotaan :lol:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: Kiitos Nerwen. yritän pitää tätä sellaisena kaikille sopivana, eli kiva kuulla että homma toimii. :)

OSA 10

Donna oli eksynyt. Hän katsoi käytäviä ja kyllähän ne olivat hienoja ja kauniita, mutta juuri nyt hän kaipasi pientä kotiaan, jossa tiesi helposti missä oli esimerkiksi vessa. Ja missä keittiö. Ja mihin oli vaikea piiloutua.
”Ei olisi ikinä pitänyt…” hän mumisi puoliääneen ja valitsi summamutikassa jonkun reitin.
”Oletko eksynyt, neiti?” kysyi äkkiä pehmeä ääni naisen sivulta. Ikkunalla istui haltia, joka muistutti Elrondia, mutta oli ikään kuin nuorempi painos.
”Kyllä kai. Täällä tarvitsisi kartan löytääkseen mihinkään”, nainen sanoi, mutta perääntyi pari askelta kun toinen, melko lailla samanlainen haltia tuli varjoista esiin.
”Me olemme syntyneet täällä, ei tämä nyt niin vaikea paikka ole”, vastatullut sanoi selkeästi huvittuneena. Donna kiehahti.
”Kuule suippokorva”, hän astui lähemmäksi ja tökkäsi haltiaa sormellaan rintaan. ”Olen Donna. Ihminen. Ja…” nainen hiljeni ja huokaisi syvään. ”Se ei tarkoita että löytäisin täällä yhtään mihinkään. Etsin Erestoria.”
”Neuvonantaja Erestor?” ikkunalaudalla istunut kohotti kulmiaan.
”Hetkinen. Nuo kulmakarvat. Te olette ne Elrondin pojat, odottakaas nyt.” Donna nosti kätensä ja haltiakaksoset vilkaisivat toisiinsa. ”Ei. En muista. Sori.”
”Elladan”, ikkunalaudalla istunut esitteli itsensä. ”Ja tämä tässä on veljeni Elrohir.”
”Donna Noble”, nainen kohautti olkiaan.
”Erestorilla on vain yksi paikka mihin hän menee jos on vihainen, suuttunut tai muuten vaan haluaa paeta muita.” Elladan sanoi.
”Kirjasto.” Elrohir jatkoi.
”Ja missä kirjasto on?” Donna huokaisi.
”Voimme näyttää”, Elladan laskeutui ikkunalaudalta ja osoitti suuntaa kädellään. He kävelivät vierekkäin ja Donna silmäili kaksosia mielenkiinnolla. No jos ei muuta, niin ainakin täällä oli silmänruokaa.

Punapää käveli haltiakaksosten kanssa Imladrisin rakennusten läpi ja alkoi tajuta kulkeneensa koko ajan väärään suuntaan. Elladan ja Elrohir pysähtyivät vasta kirjaston ovilla ja Donna pyöräytti silmiään.
”Kiitos. En olisi ikinä löytänyt tänne”, hän soi kummallekin pienen hymyn.
”Ilo oli”, Elladan nyökkäsi.
”Meidän puolellamme.” Elrohir päätti lauseen ja Donna naurahti tahattomasti.
”Ette voi olla tosissanne. Oikeasti?”
”En ymmärrä?” Elladan kurtisti kulmiaan ja vilkaisi veljeään, joka vain kohautti olkiaan.
”Jatkatte toistenne lauseita?” Donna heilutti sormiaan kumpaakin haltiaa kohti.
”Aaa, se on varsin”, Elladan nauroi heleästi.
”Luontevaa meille”, Elrohir virnisti omasta puolestaan. Donna ravisti päätään. ”Mutta teemme”, Elrohir jatkoi ja virnisti ilkikurisesti ja niin mukaansa tempaavasti, että naisen oli pakko vastata hymyyn.
”Kaiken yhdessä. Jaamme”, Elladan laski kätensä veljensä olkapäälle.
”Aivan kaiken.” Elrohir päätti lauseen. Äkkiä Donna punastui.
”Oikeasti. Alkakaa laputtaa pojat, käytöstapoja”, hän mumisi ehkä hieman turhankin äreästi ja käänsi selkänsä kiroten mielessään.

Kaksosten nauru kaikui naisen korvissa kun hän astui kirjastoon.
”Jessus sentään”, nainen puuskahti vielä ja nosti katseensa tutkaillen yksinkertaisesti rakennettua huonetta. Tai oikeastaan salia. Vanhojen kirjojen ja kääröjen tuoksu oli rauhoittavaa ja kun siihen sekoittui kynttilöiden tuoma tuoksu, oli hyvin lempeä ympäristö valmis. Käveltyään pidemmälle Donna näki TARDISin ja Erestor istui sen vieressä maassa.
”Hän olisi halunnut minut sisään”, haltia sanoi avaamatta silmiään.
”No sillä onkin vähän erikoiset mieltymykset”, Donna vastasi. Erestorin tummat silmät katsoivat naista hymyillen. TARDIS humisi hiljaisesti, ehkä hieman närkästyneestikin. Donna oli jo aikaa sitten ymmärtänyt, että TARDIS oli elävä, ja se oli täysin Tohtorin alus. Se, kenet se laski sisälleen oli melko lailla aluksen itsensä päätettävissä, vaikka Tohtori tuntui asian päättävän ainakin näennäisesti. Donna sipaisi sinistä, puista pintaa. ”Se toi meidät tänne tarkoituksella.”
”Epäilemättä”, Erestor vastasi hämmästymättä. ”Sen läsnäolo on rauhoittavaa, ikään kuin se pyytelisi, en tiedä kuullostaako tämä ihan typerältä, mutta ikään kuin se pyytelisi anteeksi?”

Donna pohti hetken ja kohautti olkiaan.
”Ehkä se pyytääkin”, hän sanoi ja istuutui Erestorin vierelle. ”Kuule. Tohtori pistää aina pakan sekaisin, minne vain meneekin.”
”Tiedän”, Erestor nyökkäsi.
”Mutta kuitenkin, hän aina onnistuu pelastamaan kaikki. Hän pelasti minutkin.”
”Miltä?”
”Isolta punaiselta hämähäkiltä”, Donna pyöräytti silmiään. ”Älä kysy enempää.”
”Oh”, Eretor naurahti ja huokaisi syvään.
”Kuule”, Donna aloitti. ”En tiedä mitä on tapahtunut aiemmin, mutta sinä rakastat häntä ja usko minua, hänkin rakastaa sinua.”
”Rakastaako?” Erestor käänsi kasvonsa naisen puoleen, toinen kulmakarva koholla.
”OI, Naisen vaisto”, Donna tönäisi haltian olkaa. ”Hän on vain pakotettu elämään siinä muotissa johon hänet on isketty – usko minua, silloin sitä vaan jatkaa ja jatkaa eikä edes yritä muuttaa omaa elämäänsä…”
”Hän on tämän valtakunnan hallitsija”, Erestor sanoi viileästi.
”Ja hän kuolee jos ei saa menettämänsä tilalle jotain parempaa?” Donna pamautti vastaan.

Erestor pyyhkäisi hiuksiaan ja painoi päänsä.
”Menetän hänet”, hän mumisi.
”Etkä menetä. Nyt ylös ja toimintaa”, Donna puuskahti. ”Kuule suippokorva, olet ymmärtääkseni elänyt pienen ikuisuuden ja annat periksi pienen vastoinkäymisen jälkeen? Mitä luulet muiden tehneen? Oletko sinä luovuttaja vai taistelija!” Erestor ponkaisi pystyyn ja veti naisen ylös silmät salamoiden äkillisen raivon vallassa.
”Älä sinä ihminen tule kertomaan minulle, että olisin luovuttaja!” haltia sihahti hampaiden välistä.
”No älä sitten anna periksi, idiootti!” Donna huusi. Kaksikko tuojotti toisiaan ja lopulta Erestorin katse lientyi hieman.
”Kerro sitten mitä minä teen?”
”Viettele?” Donna ehdotti suorasukaisesti.
”Ah, olemme haltioita, emme ihmisiä…”
”Elrond on osaksi ihminen. Ehkä hän pitää pienestä vikittelystä. Olet hyvännäköinen, käytä sitä hyödyksesi”, Donna ehdotti. ”Jätä vaikka hiukset auki. Jos hän jää tuijottamaan niin olet voittanut.”
”Hiukset avoimeksi”, Erestor totesi lakoonisesti.
”Jep. Se on ihan tutkittu juttu, että avoimet hiukset ovat yksi sanaton ’olen kiinnostunut sinusta’-merkki”, Donna selitti ja sipaisi omia, ponnarilla olevia hiuksiaan. ”Kuten huomaat, olen epätoivoinen sinkku.”

Erestor pohti asiaa hetken.
”Jotain muuta vinkkiä?” Hän kysyi lopulta.
”No pari, mutta siihen minulla on ajatus”, Donna virnisti pahaenteisesti ja vinkkasi silmää. ”Onko sinulla mitään muuta vaatetta kuin tuota mustaa?”
”Anteeksi?”
”Musta on hoikentava, mutta anteeksi vaan, olen ihan raadon näköinen tuossa”, nainen mutristi huuliaan. ”Jotain väriä.”
”En ole koskaan pitänyt mitään…” Erestor katsoi mustia vaatteitaan ja tunsi itsensä jopa hieman kömpelöksi.
”Vaatekaappisi?”
”Vaatekaappini?”
”Niin. Missä se on?” Donna kysyi vetäen haltiaa mukanaan. TARDIS humisi äänekkäämmin ja äkkiä ovi aukeni. Donna pysähtyi ja kääntyi kannoillaan raahaten Imladrisin neuvonantajaa perässään siniseen koppiin. TARDISilla oli aikamoinen vaatevarasto, ja sinne Donna suuntasi askeleensa.

”Se… se on …” Erestor ehätti sanoa
”Isompi sisältä”, Donna kuittasi ja veti rekistä esiin ensimmäisen vaatteen. Nainen vilkaisi haltiaa ja hylkäsi vaatteen samantein.
”Niin”, haltia räpäytti silmiään kun Donna laski hänen käsiinsä tummanvihreän vaatteen.
”Noniin, suippokorva. Riisu vaatteesi niin aloitetaan. Nämä ensin!”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Nappaan ohjat Sililtä ainakin tämän päivän ajaksi. Enjoy!

OSA 11

Tohtori, ollakseen Tohtori ja Ajan Herra, kiidätti kahta tuikeaa vahtijaansa pitkin Imladrisin laaksoa. Hän etsi koristeita, eikä löytänyt sellaisia joten hän sovelsi. Pienet lapset olivat aluksi olleet varautuneita miehen esittäessä toiveensa, mutta koska Tohtori oli ikuinen lapsi, hän aloitti koristeiden teon ja liukeni paikalta vasta kun kymmenpäinen lapsilauma kasasi erivärisistä papereista iloisen värisiä koristeita. Tohtori näki mukana olevan enimmäkseen ihmislapsia, mutta se ei häntä haitannut, Elrond hyväksyi laaksonsa turvaan kaikki hädänalaiset.

”Lahjat”, Tohtori sanoi äkkiä ja kääntyi Valojen puoleen laskien kätensä heidän olkapäilleen. Jälleen hän jäi pohtimaan hetkeksi Valojen rakennetta. ”Kuinka ihmeessä teette tuon? Mutta siis lahjat. Ideoita?”
”Imladrisissa asuu monta käsityöläistä”, Mandos vastasi hymyillen.
”Aivan. Leluja lapsille. Mennäänpä tapaamaan heitä!” Tohtori hykerteli. Manwe katseli lapsia melkeinpä hellästi ja huokaisi syvään.
”Joskus unohdan kuinka viattomia he ovat”, Vala sanoi ja ravisti päätään. Mandos nyökkäsi ajatellessaan samaa.
”Mutta mennään hakemaan lahjoja!” Tohtori intoili ja veti mukaansa sekä Mandosin että Manwen ja suuntasi ulos kylmään.
”Tohtori”, Manwe sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Entä…”
”Se on hoidossa. Luottakaa Donnaan. Tai no, älkää luottako, mutta hän tekee parhaansa ja keinolla millä hyvänsä me korjaamme virheeni…” Tohtori kääntyi ympäri ja jatkoi kävelyään selkä menosuuntaan päin. ”Mutta hei. Arwenilla on suuri osa tulevaisuudessa. Eli en ihan sotkenut kaikkea pahasti!”
”En näe tulevaisuuteen”, Manwe hymyili hieman nuivasti. ”Mutta Elrond…”
”Hän on pian minun saleissani”, Mandos kohotti kulmiaan kun Tohtori vilkaisi Valan kainalossaan kantamaa shakkilautaa. Pieni ymmärtämyksen pilkahdus kävi ikivanhoissa silmissä ja mies nyökkäsi.
”Hoidetaan asia kerrallaan, eikö vain herrat?” Tohtori virnisti ja astui sisään puusepän verstaaseen.

Mies kulki läpi käsityöläisten kadun ja jätti jälkeensä hämmentyneitä haltioita, joilla oli kuitenkin toiveikas olo. Moni palasi saman tien tutkimaan varastojaan, etsimään sopivia lahjoja ja käärimään niitä paketteihin. Tohtorin riemu ja ilo oli tarttuvaa ja Manwekin tunsi tahattomasti innostuvansa tästä joulu-asiasta. Tohtorin suuret selitykset ja hänen tapansa puhua niin elävästi saivat Valan kaipaamaan oikeasti elämää omaankin kotiinsa.

Haltiakaksoset katselivat parvekkeeltaan alas kylään.
”Mitä ihmettä hän puuhaa?” Elladan ihmetteli. Elrohir laski kätensä veljensä olkapäälle ja hymyili. ”Kaikki puhuvat Joulusta ja koristeista ja keittiössäkin tapahtuu kummia.”
”Se on tuo Tohtori”, Elrohir osoitti eräällä aukealla seisovaa miestä. ”Ikiaikainen Ajan Herra.”
”Isä on puhunut hänestä, muistatko? Joskus muinoin, jollakin oppitunnilla?”
”Kyllä vain. Hän ja hänen sininen koppinsa. Aika ja avaruus, kaikki saavutettavissa.”
”Mennäänkö katsomaan?” Elladan kysyi virnistäen. Elrohir naurahti.
”Voisinko estää sinua?”
”Et?”
Niimpä kaksikko lipui äänettömästi käytävälle ja suuntasi kirjastoon. He väistelivät palvelijoita, jotka hyörivät asetellen erikoisia, mutta samalla jotenkin rauhoittavia koristeita pitkin ja poikin. Mutta kaksoset olivat taistelijoita ja osasivat liikkua huomaamattomasti. He saavuttivat kirjaston ja livahtivat sisään kuin pahanteossa olevat pojat.

”Donna…” Erestorin ääni oli vaisu. ”En ole ollenkaan varma tästä.”
”Erestor. Viimeisen kerran. Se on hyvä. Piste. Sinä pidät sen päälläsi. Toinen piste.”

”Mitä ihmettä?” Kuiskasi Elrohir veljelleen ja kaksikko lipui lähemmäksi. He kurkistivat kirjahyllyn takaa ja molempien silmät laajenivat. Erestor, heidän kuiva opettajansa ja huumorintajuton neuvonantaja, oli pukeutunut hopeanharmaaseen, upeasti kirjailtuun aluskaapuun jonka päällä oli tummempi, liivimäinen vaate ja vyötäröllä mithrilvyö.
”En voi mennä näin mihinkään!” Erestor ärähti.
”Ja tasan voit”, Donna laski kädet lanteilleen ja tuijotti haltiaa tuimasti.

”Vau”, Elladan kuiskasi takaisin. ”Isällä ei ole mitään saumoja” hän jatkoi.
”Ei niin”, Elrohir virnisti hävyttömänä.

”Voinko edes palmikoida hiukseni?” Erestorin ääni kuulosti rukoilevalta.
”Et. Kuten sanoin jo ehkä miljoonaan kertaan… hiukset. Auki.” Donna ei antanut armoa uhrilleen ja mielessään nainen taputteli itseään selkään. Harmaa ei ehkä ollut hänen värinsä, mutta Erestorille se sopi. Oikein, oikein hyvin.
”Hän ei edes huomaa minua”, Erestor yritti vielä kerran. ”EI ole koskaan huomannut. Niin on parempikin, usko minua!”

Elladan vilkaisi veljeään ja yhteinen äänetön päätös syntyi. Kaksikko astui esiin piilostaan.
”Isä ei ole sokea, typerä kylläkin”, Elladan sanoi lämpimästi.
”Hänellä ei ole mitään…” Elrohir virnisti omasta puolestaan.
”Mahdollisuuksia sinua vastaan”, Elladan jatkoi.
”Oi! Lopettakaa tuo, saan päänsärkyä vähemmästäkin!” Donna sähähti ja kääntyi Erestorin puoleen. ”Nyt se tärkein. Ja oletan, että nuo kaksi ovat puolellani. Vapaaehtoisesti vai pakottamalla?”

Erestor huokaisi syvään. Hän katsoi armottomia kaksosia, ja sitten Donnaa ja alistui.
”Vapaaehtoisesti”, haltia vastasi.
”Jee!” Elrohir hihkaisi ja sai veljeltään terävän tökkäisyn kylkeensä.
”Selvä. Sitten mennään. Jos Glorfindel on pitänyt oman osansa, Elrondin pitäisi olla… tulisalissa?” Donna loi kysyvän katseen kaksosiin. ”Eli sinne.”
”Mielellämme arvoisa neito”, Elladan kumarsi syvään.
”Ette te. En usko että isänne uskaltaa tehdä mitään jos olette paikalla… Missä se sisarenne on?”
”Arwen on Lothlorienissa, kuten yleensäkin talvisin”, Elrohir vastasi. ”Älä huoli, hän ei sotke asioita.”
”Me voisimme itse asiassa…” Elladan loi arvioivan katseen veljeensä.
”Jutella isän kanssa?” Elrohir lopetti lauseen ja nyökkäsi. ”Mutta ensin pitää saattaa teidät perille, Erestor voisi vaikka ohjata sinut harhaan!” Tumma haltia loi murhaavan katseen kaksikkoon, mutta asia oli jo poissa hänen käsistään ja oli vain kestettävä mikä tuleman piti.

”Donna!” Tohtori henkäisi nähdessään kumppaninsa ja halasi tätä tiukasti. ”Me onnistumme kyllä, miten sinun…” katse kääntyi Erestoriin ja mies vihelsi. ”Sinun ei pidä ikinä joutua ystäväni Jackin eteen.”
”Kuinka niin?” Erestor kysyi.
”Aaaa… Hän söisi sinut. Elävältä. Ei ehkä niin kirjaimellisesti, mutta sinnepäin”, Tohtori niiskaisi ja työnsi kätensä housujen taskuihin. Elladan oli silmäillyt kahta muuta haltiaa ja kumarsi äkisti syvään.
”Herrani”, hän sanoi syvästi kunnioittaen.
”Anna olla nuori Elladan”, Manwe nosti kätensä. ”Me olemme täällä eräänlaisina tarkkailijoina.”
”Valar”, Elrohir henkäisi ennen kuin tajusi seurata veljensä esimerkkiä.
”Sinä myös nuori Elrohir. yritämme pitää matalaa profiilia…”
”Ei onnistu tuon herran liepeillä”, Donna sanoi puoliääneen viitaten Tohtoriin.
”Heiii!” Mies älähti. ”En minä niin paha ole. Kai? Mutta nyt alkaa olla kiire?” Tohtori vilkaisi Mandosiin joka nyökkäsi. ”Eli hopi hopi, mennään!” Hän tarttui Erestorin kyynärvarteen ja kulki sulavasti kohti Tulisalia. ”Hetkinen”, Tohtori pysähtyi. ”Glorfindel yrittää… ah, selvä juttu. sittenkin yksityisiin tiloihin. Ehkä parempi niin, joulukoristelut ovat hyvässä käynnissä. Kuusi. Joulukuusi on vielä hommattava!”

Suunta vaihtui ja matka jatkui. Lopulta Erestor työnnettiin Elrondin yksityisiin huoneisiin, jossa paloi vain muutama kynttilä. Hetkellinen pakokauhu valtasi haltian ja hän oli jo kääntyä ja yrittää paeta paksun, puisen oven läpi…
”Erestor?” Epäuskoinen ääni kantautui hänen korviinsa. Erestor nielaisi, heitti rukouksen johonkin suuntaan ja kääntyi hitaasti painautuen ovea vasten.
”Valtias Elrond”, hän sai kuin saikin äänensä pysymään tasaisena. Katse pysyi kuitenkin lattiassa ja nousi vasta kun viileä sormi kosketti haltian leukaa ja nosti kevyesti. Elrond seisoi aivan Erestorin edessä, paksussa villakaavussaan ja tuijotti ihmetyksen vallassa haltiaa, joka oli ollut aina siinä.

”Minä näen sinut”, hän kuiskasi melkein äänettömästi ja pyyhkäisi peukalollaan Erestorin alahuulta.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Silidirillä on pieniä teknisiä ongelmia, joten tämä luku tulee täältä.

OSA 12

Glorfindel nojasi seinään ja katseli salin koristelujen etenemistä. Askelten ääni kertoi tulijoista, ja puhe taas siitä kuka oli tulossa. Haltia hymyili ja nyökkäsi tervehdyksen sekä Mandosille, että Manwelle.
”Lukitsitte heidät ovien taakse?” Kapteeni kysyi.
”Suurin piirtein joo”, Tohtori heilautti kättään ja jäi katsomaan koristelujen etenemistä. Soittoniekatkin olivat jo innokkaana harjoittelemassa Salin reunalla ja kaikkiin tuntui olevan tarttunut se tekemisen riemu joka hohti Tohtorista.
”Jo oli aikakin.”
”En ole varma onko tämä tarpeeksi…” Mandos sanoi.
”Sitä varten meillä on shakkilauta”, Tohtori virnisti. ”Minä en häviä shakissa.”
”Luulet vain”, Vala heitti takaisin ja korjasi shakkilaudan asentoa kainalossaan. Donna huokaisi syvään ja katseli valtaisaa salia.
”Donna?” Tohtorin ääni palautti naisen ajatukset tähän hetkeen. Mies kohotti kulmiaan ja kallisti päätään. ”Joulukuusi?”
”Juu, niin.” Ja ne olivat sanoja, joita Donna katuisi.

Imladris oli lumen peittämä. Hevonen, joka oli annettu Donnalle, oli lämmin ja kahlasi yllättävän vaivattomasti hangen poikki. Mutta muuten tämä reissu oli järjetön. Kotona, maassa, äiti oli jostain kaivanut sen ainaisen muovisen kuusen johon oli mätetty sitten ehkä turhankin paljon erilaisia koristeita. Äkkiä Donnan sielussa tuntui vihlontaa, ajatus kodista vei hänet hetkeksi siihen tilaan, jonka nimike oli koti-ikävä. Hetken aikaa hän velloi siinä, kunnes ajatus vei hänet matkakumppaniinsa matkalla halki ajan ja avaruuden. Tohtorilla ei ollut kotia mihin palata, oli vain sininen poliisikoppi nimeltä TARDIS.
”Seis!” kuului ääni ja hevonen pysähtyi äkisti. Ajatuksiinsa vaipunut nainen horjahti älähtäen ja hetken ajan hän takertui siihen mistä kiinni sai, mutta turhaan. Hän valui hitaasti hevosen lavan sivulle ja siitä pehmeään hankeen.
”Sinä…” hangen alta kuului. ”Kuka hemmetin ääliö painoi jarrua noin äkisti!” Donna työnsi itsensä ylös ja loi ärhäkän katseen Glorfindeliin, joka istui valkoisen hevosen selässä. Haltia käänsi hevosensa ja näytti istuvan rennosti samalla kun virnisti ilkikurisesti lumiselle naiselle.
”Hevonen seuraa vain lajikumppaniensa esimerkkiä, Donna”, haltia nyökkäsi. Donna siristi silmiään ja ponnisteli ylös. Glorfindel katsoi aikansa naisen ähellystä paksuissa vaatteissaan ja lopulta ohjasi ratsunsa lähemmäksi ja kumartui niin että saisi ojennettua kätensä ja autettua naista. Donna nosti katseensa ja hymyili maireasti.
”Seuraa sinä minun esimerkkiäni, suippokorva!” Hän sanoi ja nykäisi voimakkaasti haltian kädestä.

Se ei ehkä ollut Donnan parhaimpia ideoita, sillä kun Glorfindel menetti tasapainonsa, rojahti haltia suoraan naisen päälle. Ja Imladrisin kapteeni ei ollut niitä siroimpia yksilöitä. Lumi pöllähti ja kun se hiljalleen laskeutui, makasi Donna syvällä hangessa päällään yhtälailla tyrmistynyt Glorfindel.
”Tarvitsetteko omaa rauhaa?” kysyi Elrohir leikkisästi.
”Voimme…” Elladan aloitti.
”TURVAT KIINNI!” Donna karjaisi niin, että Glorfindelin korvat soivat. Haltia työnsi itsensä ylös ja ravisti hiuksiaan tuhansien kimaltelevien hiutaleiden lennellessä ympäriinsä. Donna puhisi itsekseen ja tarttui tällä kertaan nöyremmin Glorfindelin ojennettuun käteen ja antoi haltian auttaa itsensä ylös.
”Luoja että on kylmä”, Donna värisi. Glorfindel pyyhkäisi lunta pois naisen vaatteista ja kääntyi haltiakaksosten puoleen.
”Tuossa lienee sopiva puu”, hän osoitti reilunkokoista kuusta. ”Vastaa kuvausta ainakin.”
”Joo, se on kuusi”, Donna vahvisti.
”Asia kunnossa”, Elrohir nyökkäsi ja laskeutui alas ratsailta. Heillä oli mukana muitakin ja muutamien kiroilujen ja sadattelujen jälkeen kuusikin oli ravistellut lumensa haltioiden päälle.

Glorfindel seisoi Donnan kanssa sivummalla katsellen kuusenkaatoprojektia.
”Glorfindel”, Donna sanoi hieman kysyvästi. ”Eikö … sinulla ole ketään?”
”Ei. Ei enää”, haltia vastasi hymyillen.
”Eli siis… sinulla oli joku, kun kuolit. Mutta tulit takaisin?”
”Tohtorin shakkipelin ansioista. Se, joka oli minun kumppanini, jäi sinne.”
”Siis minne?” Donna ihmetteli.
”Mandosin saleihin”, Glorfindel vastasi yhä hymyillen. ”Me haltiat menemme Valtias Mandosin suojaisiin Saleihin kuolemamme jälkeen, jos muistat? Me uskomme, että aikanaan kaikki palaavat Valinoriin, syntyvät siis uudelleen. Me kohtaamme vielä, kumppanini ja minä, jonain päivänä.”
”Olisipa mahtava uskoa tuollaiseen…” Nainen huokaisi syvään. ”Elämäni oli ihan mitäänsanomatonta, ennen kuin kohtasin Tohtorin.”
”Vaikea uskoa”, Glorfindel vastasi.
”Mitä?”
”Että elämäsi olisi ollut mitäänsanomatonta.”
”Usko pois. Oli se.” Donnan kasvoilla viipyi kyyninen hymy. Glorfindel kallisti päätään. Hän ei oikein ymmärtänyt mistä naisen huono itsetunto kumpusi. Toki, ei haltia tiennyt millainen oli se maailma, josta Donna oli kotoisin. Lopulta haltia veti naisen kainaloonsa ja painoi kevyen suukon tämän hiuksille.
”En usko sinua”, hän sanoi hymyillen.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Ja taas jatkuu.

OSA 13

Kuumat lähteet olivat parasta minkä Donna tiesi, varsinkin varsin lumisen kuusenhakureissun jälkeen. Toki vaatteet olivat lämpimiä ja kotimatkan he olivat ratsastaneet kaksin Glorfindelin kanssa hieman nopeammin, tai oikeastaan niin nopeasti kuin Donna pystyi ratsastamaan, mutta silti… Upotessaan lämpimän veden alle Donna huokaisi ääni väristen. Hän rentoutui, sulki silmänsä ja pienen hetken, aivan pienen hetken ajan, Donna Noble oli täydellisessä rentoutumisen tilassa.

”… Donna! Muistatko mitä äitisi laittoi siihen laatikkoon, jota hän teki…”

Tohtori. Donnan silmät rävähtivät auki. Tohtori. Joka oli kävellyt ovesta sisään, kun Donna oli kylvyssä.

”.. ja sitten se salaatti, muistan sen maun. Tai siis en muista sitä makua, vaan maistelin sitä silloin ilmasta ja siinä oli joku mauste jota en aivan…

Haltiat eivät käyttäneet kylvyissään mitään vaahtoavaa. Eli Donna istui alasti vedessä Tohtorin kävellessä edestakaisin hänen edessään, puhuen ruuasta.

”… meidän on aivan pakko löytää… PIPARIA!” Nyt Tohtori kiepsahti ympäri ja osoitti voitonriemuisesti Donnaa sormellaan.

”ULOOOOOOOOOOOOOOOSSSSS!”

***

Pää humisi. Hieman haparoiden Tohtori tavoitteli tajuntaansa ja ovea siihen, että saisi silmänsä auki. Viimeisin muistikuva oli kivinen lautanen, levy tai joku, joka oli tullut kohti. Ajatukset pyörähtivät tahmeasti eteenpäin. Mitähän oli tapahtunut? Joku laski viileän asian kasvoille ja Ajan herra henkäisi syvään.
”Hän alkaa palailla tajuihinsa”, kuului ääni. Elrond.
”Luojan kiitos”, naisen ääni. Tohtori nosti kättään, tai ainakin kuvitteli nostavansa, mutta se saattoi olla vain pelkkä ajatus.
”Hän on ajan herra, Donna”, Elrond vastasi. ”Tuskin sinä hänestä henkeä saat irti. Aikamoisen kuhmun kylläkin…”
”Mitä varten hänen piti tulla juuri kun olin kylvyssä?”

Ai niin. Tohtori kelasi ajatuksiaan. Mitä hittoa oli oikein tapahtunut? Hän oli ollut keittiössä, hän oli saanut päähänsä, että Donna tiesi maan jouluruuista ja sen johdattamana hän oli rynnännyt suin päin…

”ANTEEKSI!” Tohtori ponnahti istualleen ja tuijotti silmät selällään Donnaa.

Isku poskelle sai Tohtorin kiepsahtamaan sängylta lattialle. Mies nosti kätensä poskelleen ja tuijotti häkeltyneenä naista. Seuraavassa hetkessä Donna halasi miestä tiukasti ja nyt Tohtori oli aivan ymmällään.
”Anna anteeksi, että heitin sinua!” Donna puuskahti ja kuulosti kuin olisi itkenyt. ”Säikähdin hemmetisti kun kaaduit, etkä noussutkaan, Anteeksi…”
”En ikinä opi ymmärtämään ihmisiä”, Erestor huomautti sivummalta. Elrond naurahti pienesti ja vilkaisi neuvonantajaansa pahankurisesti virnistäen.
”Se pitänee mielen virkeänä?”
”Äh, anteeksi, en tarkoittanut sitä aivan niin”, tumma haltia huoahti. ”Mutta toisaalta… en ole koskaan oppinut ymmärtämään sinuakaan täysin. En, vaikka olen seurannut perässäsi vuosisatoja.”
Elrond soi Erestorille lämpimän hymyn ja palasi potilaansa puoleen.
”Mikä on olosi?”
”Ööö… minä…” Tohtori kurtisteli kulmiaan hetken. ”Tarvitsisin mies-nainen sanakirjaa. Tai käyttöopasta ihmisistä?” hän sanoi lopuksi. Donna siristi silmiään ja Tohtori melkein vinkaisi väistäessään katsetta.
”Sait marmorisen saippuakotelon päin kasvojasi”, Elrond kertoi ja katseli vielä vähän tarkemmin Tohtorin ohimolla olevaa haavaa. ”Puhdistin haavan ja laitoin pari ommelta.”
”Kysymys kuuluukin, miten sinä sait saippuakotelon päähäsi?” Erestor kohotti kulmiaan.
”Oi”, Donna ärähti ja punastui rajusti.
”Ööö”, Tohtori aloitti ja jäi rapsuttamaan poskeaan. ”Väärässä paikassa väärään aikaan?” Hän tarjosi vastaukseksi, ollen varsin haluton kertomaan totuutta.
”Erestor”, Donna sanoi matalan vaarallisella äänellä ja osoitti sormellaan haltiaa. ”Suu kiinni tai huomauttelen suureen ääneen noista kaulallasi olevista jäljistä …”
”Sanoin, että ei kauluksen yläpuolelle!” Erestor kalpeni ja kääntyi katsomaan syyttävästi paikoilleen jähmettynyttä Elrondia, joka loi lopulta anteeksipyytävän hymyn neuvonantajalleen.

Tohtori virnisti haltioille ja vinkkasi silmää. Toki tilanne oli yhä häilyväinen Elrondin kohdalla, mutta miehellä oli vahva usko siihen, että Erestor tekisi kaikkensa pitääkseen puolhaltian tässä maailmassa. Elladan astui huoneeseen tuoden mukanaan tarjottimella kupissa höyryävää keittoa ja Donnan maha murahti kuuluvasti.
”Oh, haen saman tien toisen annoksen” Elladan hymyili lempeästi nähdessään naisen nolostuneen ilmeen.
”Et halunnut tulla syömään. Elladan, voisitko tuoda myös teetä?” Erestor kysyi varsin vaivattomasti siihen nähden, että puhui Imladrisin kruunuperijälle. Elladan nyökkäsi, mutta kohotti toista kulmaansa kysyvästi ja ojensi kättään. Erestor veti syvään henkeä kun haltiakaksosen sormi lipui hänen poskellaan ja siitä kaulalle, laskien lopulta kaulusta alemmaksi.
”Kas vain”, Elladan virnisti ja loi hävyttömän katseen isäänsä. Donna tirskahti ja nosti kätensä suunsa eteen Erestorin kalvetessa entisestään.

Elrond pyöräytti silmiään ja laski tarvikkeet tasolle. Hän asteli Erestorin vierelle ja hymyili lempeästi. Sisimmässään hän yhä hämmästeli asiaa, mutta se tuntui oikealta ja hyvältä. Ja ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin, hänellä oli lämmin. Haltiaruhtinas katsoi poikaansa ja näki kannustavan hyväksynnän tämän tummissa silmissä. Hän käänsi katseensa ja katsoi Erestorin mustiin silmiin. Elrondin sormet nousivat Erestorin kasvoille ja hän ei vain voinut olla sipaisematta tämän huulia peukalollaan saaden haltian henkäisemään syvään. Erestor nosti kätensä Elrondin poskellaan lepäävän käden päälle ja epävarmuus kääntyi rauhalliseksi varmuudeksi. Kaikki olisi hyvin.

Elladan vetäytyi sivummalle virnistellen, mutta samalla nyökäten isänsä sanattomaan toiveeseen pitää asia salassa. Hän toi keiton Tohtorin eteen ja vahti, että mies söi.

”Isä”, Elladan jäykistyi äkkiä ja Elrond kääntyi poikansa puoleen. ”Arwen on tulossa kotiin aivan millä hetkellä hyvänsä!” Erestor räpäytti silmiään, Elrondin huokaistessa syvään.
”Arwen”, hän aloitti ja soi hymyn Tohtorin ja Donnan puoleen. ”Oli vain lapsi kun vaimoni lähti. Hän … palvoo äitiään ja vaikka kasvatimme hänet yhdessä hän on…”
”Hyvin mustavalkoinen”, Elladan kohautti kulmiaan. ”Turhaan hienostelet, isä”, haltianuorukainen kohautti olkiaan. ”Arwen on lellitty pikkutyttö, rakastamme häntä syvästi, mutta kasvatus oli ehkä hieman…” Erestor painoi kätensä kasvoilleen.
”Vääristynyt. Tietyiltä osin siis.” Neuvonantaja huokaisi. ”Meillä on ongelma, Elrond.”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Taas jatkuu.

OSA 14

Tohtorin päätä särki yhä ja hän kosketteli ohimollaan olevaa tikattua haavaa yhä hieman hämmentyneenä. Elrond ja Erestor olivat poistuneet yhdessä Elladanin kanssa keskustellen haltianeidon saapumisesta ja Glorfindelin saatua ohjeet kuusen pystyttämisestä, tämäkin oli poistunut paikalta
”Kauanko meillä on aikaa?” Donna kysyi.
”Olen Ajan Herra, ajalla ei ole merkitystä!” Tohtori puuskahti. Nainen pyöräytti silmiään. ”Oi, mutta täällä sillä on merkitystä. Aivan. Aikaraja… Aivan kuin muistaisin jotain…”
”Vanhuus ei tule yksin”, Donna kohautti olkiaan ja käveli ikkunan luokse. ”Pääasia ettemme vanhene täällä.”
”Tiedätkö mikä minua eniten häiritsee”, Tohtorin matala ääni kuului äkkiä Donnan vierestä. Mies katseli lumista maisemaa vakavana, niin vakavana ettei Donna muistanut nähneensä häntä sellaisena. ”Etten muista. Imladris. Haltiat! Uskomaton seikkailu!!! Enkä muista yhtään mitään. Joka uudentumisessa kadotan jotain, ja se nyt on ihan järkeväkin ajatus, muuten pääni olisi täynnä kaikkea…” Tohtori kurtisti kulmiaan.
”Pääsi on aina täynnä kaikkea”, Donna vastasi ystävällisellä äänellä. ”Ehkä vain unohdit? Sellaista sattuu ja se on ihan normaalia.”
”Ihmiselle”, Tohtori huomautti, mutta Donna naurahti ja laski kätensä Tohtorin olkapäälle.
”Sinä, ystäväni, olet enemmän ihminen kuin haluat myöntää.” Tohtori laski oman kätensä Donnan käden päälle ja hymyili lempeästi.
”Ja sinä olet viisaampi kuin ymmärrätkään.”

Sillä välin Tulisalissa oli saatu kuusi pystyyn. Haltiat tuijottivat sitä odottavan innokkaina. Koko Imladrisin ilmanala oli muuttunut omituisen kaksikon myötä, ja hyvään suuntaan. Kuusi oli tuuhea ja suuri ja tuntui tuovat keväisen tuoksun saliin lämmetessään. Valarit istuivat ikkunan liepeillä ja katselivat taustalta haltioita.
”Joulu vaikuttaa hienolta asialta”, Mandos aloitti.
”Älä edes harkitse.”
”Voisin tuoda tuollaisen puun Saleihini?” Vala aprikoi. ”Katso heitä. Pelkkä puu ja näin paljon odotusta. Voimaa katsoa eteenpäin. Vahvuutta.”
”Jos tuot Joulun Saleihisi, mitä luulet Lórienin tekevän?” Manwë puuskahti. Mandos virnisti.
”Tuovan Joulun Valinoriin?”
”Aivan.”
”Ja se olisi paha asia koska…?”
”Mandos. Unohda.”
”En”, Salien herra hymyili leppoisasti ja nojasi selkäänsä ikkunanpieleen. ”Myönnä pois, sinäkin nautit tästä. Mieti miten hienoa olisi, jos voisimme vuosittain tehdä jotain näin hienoa?” Hän katseli kuusta. Manwë joutui jälleen kerran korjaamaan käsitystään Mandosista. Ollakseen kuolleiden valvoja, vala oli yllättävän huomioiva ja innostui monista asioista.

Ovi aukesi ja Tohtori asteli sisälle perässään lauma lapsia, joiden käsissä oli monenlaisia koristeita. Oli paperista leikattuja kuvioita, rengasketjuja, kimaltelevia palloja. Oli hassunnäköisiä punalakkisia olentoja ja kaikki ne aseteltiin kuusen vierelle.
”Kas niin. Hei! Te olettekin täällä!” Tohtori äkkäsi Valarit ja viittoi kaksikon luokseen. ”En edelleenkään ymmärrä miten teette tuon, olette täällä olematta täällä.”
Haltiat perääntyivät kunnioittavasti kaksikon tieltä.
”Sinä sanoit olevasi tuulten herra tai jotain sinnepäin”, Tohtori osoitti Manwëa. ”Haluaisitko koristella kuusen?”

Se oli kysymys, jota kukaan ei odottanut. Kaikkein vähiten Valarien ylin herra, joka katsoi Tohtoria, kuusta ja koristekasoja.
”Kuusi on iso?” Tohtori jatkoi ja osoitti ylös latvaan. ”Tuulten kanssa pelaaminen onnistuu kyllä jossain määrin minultakin, mutta en haluaisi liikuttaa TARDISta enempää kuin on ihan ehdoton pakko.”
”Ymmärrätkö sinä kenelle puhut?” Manwë kysyi.
”Sinulle. Minä puhun sinulle”, Tohtori vastasi aurinkoisesti hymyillen. ”Vai… osaatko sinä ollenkaan hallita tuulta?” Se oli haaste ja vaikka Manwë tajusi Tohtorin virittäneen pienen ansan, hän lankesi siihen kuin lapsi. Vala nosti kättään ja pienet tuulenvireet nousivat tyhjästä ja kieppuivat koristeiden seassa. Ne nousivat, tanssivat ylöspäin, vieden koristeita mukanaan ja tiputellen niitä sinne ja tänne kuusen oksille. Glorfindel saapui paikalle kynttiläntekijöiden kanssa ja vihelsi hiljaa kun viimeiset koristeet asettuivat yläoksille. Tohtorin ilme oli lapsenomaisen ilahtunut. Mandos katseli kynttilöitä ja niille taitavasti tehtyjä asetteja. Hän törkkäsi Manwën kylkeen ja Vala näki saman. Hän katsoi Tohtoriin ja huokaisi.

Niinpä kynttilät nousivat koristeiden lailla ilmaan, ja asettuivat kuusen oksille. Mandos hymyili Manwën rinnalla ja nosti kättään.
”Pieni hetki, jos saan pyytää”, Tohtori sanoi ja vilkaisi pääoville. Ne aukenivat ja Elrond astui sisään Erestor ja kaksoset perässään. ”Ja nyt… ”
”Tulkoon valkeus”, Mandos kuiskasi ja kynttilät syttyivät. Donna henkäisi syvään ja astui Tohtorin vierelle ihaillen avoimesti joulukuusta, joka loisti Tulisalin keskellä valoa ja toivoa. Elrondin kasvoilla viipyi pieni hymy ja haltiat, jotka rakastivat syvästi valtiastaan ja olivat olleet huolissaan tämän tilasta, eivät tienneet mitä olisivat nyt seuranneet. Yhä useamman katse jäi kuitenkin Elrondin suuntaan, niin suuri muutos oli tämän olemuksessa käynyt.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Eih anteEKSI EN OLE KOMMENTOINUT AIKOIHIN!!

Mulla on ollut pari kiirepäivää ja reissu Poriin yms mutta nyt sentään ehdin taas koneen ääreen kunnolla. Puhelimen kanssa olen lukenut näitä iltasaduksi, ja siis eih näissä on niin hyvä meno. Itkin esim. onnesta kun valar päätti siunata tätä tekstiä läsnäolollaan. Ja hei joulutoimet ahh. <33
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Sil on edelleen kiireinen, joten tämäkin luukku tulee täältä.
-Lumis-

OSA 15

Salin oville ilmestyi lisää haltioita, joista osalla oli mukanaan kankaisia säkkejä. Tohtori viittoi heitä sisälle, ja auttoi innokkaana purkamaan pieniä ja suuria paketteja kuusen ympärille. Elrond loi Tohtoriin kysyvän katseen.
”Lahjoja. Jokaiselle jotakin? Annoin heille listan asukkaista, ja he tekivät jokaiselle jotain pientä. Jotain, joka ilahduttaa!” Tohtori levitti käsiään ja haltiat alkoivat jälleen supista keskenään. Jännitys tiivistyi selvästi ja Elrondkin käveli lähemmäksi, kosketti kuusen oksaa.
”Se on kaunis”, hän sanoi ja koristeet tehneet lapset hyppivät riemuissaan tasajalkaa. ”Kiitos teille koristeiden teosta”, ruhtinas sanoi hymyillen lempeästi lapsille ja sai salin aikuisetkin hymyilemään. Elladan ja Elrohir virnistelivät sivummalla ja saivat Erestorilta varoittavan katseen.

”ISÄ!” kantautui äkkiä heleä ääni Salin pääovien luota. Elrond kääntyi ja levitti kätensä ja Arwen juoksi hänen syliinsä. ”Isä!” Erestor vetäytyi saman tien kauemmaksi, sulautuen varjoihin ja kaksoset riensivät tervehtimään siskoaan. Donna tökkäsi Tohtorin kylkeä saadakseen tämän huomion.
”Eli siis, tässä on noiden kahden sisko, Arwen?”
”Juu, niin on. Haltioiden iltatähti, jonka sanotaan kauneimmaksi eläneeksi haltiaksi.”
”No ei mikään ihme.”
”Ja hän ei siis saa tietää – vielä – isänsä ja… no jutusta”, Tohtori heilutti kättään.
”Kiva. Ei varmaan huomaa kun isi on vähän vetreämpi…” Donna sihahti.
”Eivätköhän he osaa hoitaa asiansa, yritetään pysyä kauempana perheen sisäisistä jutuista.” Tohtori sipaisi poskeaan. Donna kääntyi ja katsoi suoraan matkustuskumppaniinsa.
”Sinä. Osaisit pysyä poissa jutuista??? HAH!”
”Hysss!”

”Keitä he ovat?” Arwen katsoi kummastuneena kaksikkoa.
”Tässä on Tohtori”, Elrond toi tyttärensä lähemmäksi ja viittasi miehen suuntaan. ”Ja tässä hänen kumppaninsa, Donna. Saanko esitellä tyttäreni Arwenin.”
”Ilo on meidän puolellamme”, Donna sanoi lämpimästi. Arwen oli kaunein nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt, musta tukka laskeutui kiiltävänä ja taatusti kaksihaarattomana kasvojen sivuitse ja silmät katsoivat häneen täydellisen mantelinmuotoisina. Donna tunsi itsensä varsin nuhjuiseksi ja se teki hänestä hieman ärtyisän.
”Aivan, ilo on meidän puolellamme”, Tohtori takelteli hieman sanoissaan ja toisti Donnan sanomiset. ”Me tulimme tänne vähän vahingossa”, mies heilautti kättään ja tunki ne sitten housujensa taskuihin. ”Vähän sellaisia joulujuttuja. Siis tulimme tekemään joulujuttuja. Siis tulimme vahingossa. Tänne. Tekemään…”
”Tohtori”, Donna ähkäisi. ”Ole hiljaa.”
”Hyvä on”, mies vaikeni hieman nolostuneena. Elrond naurahti pehmeästi. Arwen hymyili kauniisti ja niiasi hyvinkin viehkeästi. Tohtori sipaisi hermostuneena hiuksiaan.
”Voi Kristus sentään”, Donna puuskahti. ”Oikeasti.”

Elladan ja Elrohir nauroivat äänettömästi ja jopa Manwëlla tuntui olevan vaikeuksia pitää itsensä vakavana.
”Hyvä on, hyvä on!” Tohtori levitti käsiään. ”Hän on kaunis nainen. Haltia.” Tohtori loi poikamaisen hymyn Arwenille. ”Ja minä olen matkannut iät ja ajat. Sallikaa minulle nyt se, että takeltelen vähän kun kohtaan kauniin ihmisen. Anteeksi. haltian.” Jälleen Arwen sai osakseen koko poikamaisen viehätysvoiman ja nyt haltianeito joutui laskemaan katseensa.
”Hän on luultavasti vanhempi kuin sinä”, Donna kohautti olkiaan.
”Ei voi olla. Oletko?” Tohtori kääntyi katsomaan Arwenia.
”Olen 2675 vuotta vanha”, Arwen sanoi hymyillen ja Tohtori räpytteli silmiään.
”Aivan liian vanha sinulle”, Donna kuiskasi kovaan ääneen. ”Mitä? jotain 1800 vuotta vanhempi. Se ikäero ei vain toimi…”

Elladan ja Elrohir repesivät nauramaan ääneen ja jopa Erestorin kasvoilla viipyi huvittunut hymy. Elrondin silmissä tuikki nauru, mutta hän oli aivan liian kokenut hallitsija antaakseen sen karata silmiä pidemmälle. Tohtori huokaisi syvään ja teki teatraalisen eleen.
”Hyvä on, hyvä on”, hän sanoi ja katsoi Arwenia. ”Et näytä yhtään ikäiseltäsi.”
”No mutta kiitos”, Arwen niiasi huvittuneena. Hän kääntyi ja painoi suukon Elrondin poskelle. ”Me näemme myöhemmin, illallisella. Kai me syömme täällä?” Arwen loi ihailevan katseen loistavaan kuuseen.
”Totta kai me syömme”, Elrond vastasi. Arwen soi hymyn kaikille ja vilkaisi veljiään miettivänä. Kaksikko tiesi enemmän kuin ehkä halusi kertoa, mutta veljiensä kanssa eläneenä, hän myös tiesi miten saisi haluamansa tiedon.
”Olemme pulassa”, Erestor sanoi ääneen katsellessaan haltianeidon perään.
”Niin olemme”, Elrond nyökkäsi.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Jotta emme jää kokonaan ilman kalenteria tänäänkään... Lumis to the rescue!

OSA 16

Imladris oli ylpeä siitä, mitä heidän keittiönsä tarjosi. Nyt kokit kuitenkin joutuivat todella koville luodessaan makuja ja ruokia, joiden olemassa olosta heillä ei ollut aiemmin ollut tietoakaan. Erilaiset laatikot, lihat, kalat… Donna tunsi olevansa kotonaan kun hän astui Tohtorin perässä keittiöön.
”Meidän on ehkä pysyttävä kauempana, luulen, että…”
”Olemme jo sotkeutuneet asiaan Tohtori, älä enää väistele. Pitikö sinun alkaa flirttailemaan Arwenin kanssa?” Donna virnisti.
”No se…” Tohtori työnsi sormensa hiuksiensa lomitse, ehkä hieman hämilläänkin. ”Ei minulla ole mitään saumojakaan, kaikki on kirjaan kirjoitettu jo valmiiksi. Ja hän on nätti, et voi kieltää!”
”No en”, Donna sanoi hieman alakuloisesti.
”Heiii…” Tohtori oli heti siinä, kosketti naisen olkapäätä. ”Olet täydellinen aivan omana itsenäsi.”
”Niinpä kai.”

Keittiöhenkilökunta puuhasteli omiaan ja olivatpahan he saaneet aikaan jopa piparitaikinan. Sitä oli kaulitsemassa ja leipomassa useampi haltia ja mielikuvitusta käyttämällä tehdyt muotit olivat ahkerassa käytössä.
”Huomenna on oikeasti aatto”, Donna sanoi. ”Oletko miettinyt miten pääsemme pois?”
”En”, Tohtori myönsi. ”Mutta lupaan, että pääsemme takaisin.”
”Pidät aina lupauksesi.”
”Totta kai!” Mies hymyili ja poimi palan taikinaa sormiinsa ja työnsi sen suuhunsa. ”Aivan mahtavaa. Täydellistä! Ja silti minusta tuntuu, että jotain uupuu.”
”Sataa lunta, on joulukuusi, ruuat… Lahjatkin”, Donna luetteli ja nappasi pikkuleipiä käsiinsä. ”Ja olet saanut aikamoisen sekasotkun aikaiseksi. Varsinainen haltiasuhdesoppa!”
”Se tässä mättääkin. Huomaatko?” Tohtori nosti kättään. ”Joku on nyt jäämässä ulkopuolelle. Mandos?” Tohtori kääntyi Valan puoleen. ”Soisin, että pitäisit jotain ääntä liikkuessasi.”
”Eihän siinä olisi mitään hauskaa?” Mandos hymyili ja nosti kättään, napsautti sormiaan ja Imladrisin keittiö katosi.
”Mitä hemmettiä???” Donna parahti.
”Tervetuloa minun Saleihini”, Mandos nyökkäsi ja Tohtori hyökkäsi haltioissaan kaiteen vierelle, katseli loputtomalta näyttävää pylväshallia ja satoja hahmoja, jotka liikkuivat hiljaa ympäriinsä.
”Missä me olemme?” Donna kysyi melkein kuiskaten.
”Kaikkialla, emmekä missään. Salini ovat aina siellä missä pitääkin”, Mandos vastasi.
”Miten me pääsimme… onko täällä jonkinlainen teleportaatio?” Tohtori veti äänimeisselinsä esiin ja tutki sen antamia lukemia. ”Emme ole liikkuneet lainkaan? Siis tämän mukaan olemme vieläkin Imladrisin keittiössä.” Mies pyörähti ympäri. ”Aivan uskomatonta!”

Mandos huokaisi ja viittoi kaksikon mukaansa.
”Pelastit Elrondin”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mutta vaadin sinulta silti shakkipelin. Panoksena yksi henki.” Mandos nosti sormena ylös ja hymyili. Hän käveli sivummalle ja avasi oven ja he astuivat sisään pieneen kirjastohuoneeseen. Pieni oli ehkä suhteellinen käsite, sillä TARDISin tavoin se tuntui olevan suurempi sisältä. Kuitenkin huone tuntui kodikkaalta ja muhkeine sohvineen se todellakin tuntui vanhanajan leppoisalta kirjastohuoneelta.
”Ooo, et voi voittaa. Näetkös, minun lajini keksi shakin?” Tohtori asteli sisälle. ”Aika tumma sisustus.”
”Sehän tässä on ideanakin”, Mandos hymyili leppoisasti. ”En minä ole paha, vaan huolehdin kuolleista kunnes on heidän aikansa syntyä uudelleen.”
”Jei”, Donna käveli kirjahyllyn viereen katsellen kirjojen kansia.
”Viimeksi vapautit Glorfindelin. Eikä siinä mitään, hän oli varsinainen häiriötekijä täällä rauhallisuudessa”, Vala sanoi. ”Joskin kaipaan hänen eläväisyyttään.” Hän laski shakkilaudan pöydälle nappuloineen ja viittasi Tohtorin seuraamaan itseään. Huoneen nurkassa istui tummahiuksinen haltia, lukien isoa kirjaa. Tämä haltia oli vielä aineettomampi kuin Mandos ja sen näki paljaalla silmälläkin.
”Kuka olet”, Tohtori kysyi hiljaisella äänellä.
”Hän ei kuule sinua. Hän on henki”, Mandos sanoi kun haltia käänsi sivua. ”He kuulevat vain minut. Ja silloinkin kun sen sallin.”
”Kuka hän on?” Tohtori kysyi noustessaan seisomaan. Hänellä oli vakava ilme kasvoillaan, juuri sellainen, että jotain oli nyt selviämässä. Tohtorin elämä oli pääasiallisesti yhtä sekasotkua, mutta kun langat aukenivat, hän vakavoitui ja toimi. Donna tuli hänen vierelleen ja katseli hahmoa.
”Hän on Glorfindelin kumppani”, nainen sanoi hennolla äänellä. ”Eikö vain? Se, joka jäi tänne, kun sinä veit Glorfindelin elävien maailmaan?” Donnan silmissä uivat kyyneleet kun hän laskeutui nojatuolin vierelle.
”Kyllä. Hän on Gondolinin soturi, Lähteen herra…” Mandos vaikeni hetkeksi. ”Ecthelion.”

”Voi Luoja”, Donna henkäisi syvään.
”Hän odottaa”, Mandos sanoi ja kallisti päätään.
”Shakkipeli?” Tohtori kohotti kulmiaan. ”Nyt on vähän paha hetki…”
”Tohtori?” Donna sanoi kyyneleiden valuessa hänen poskilleen. ”Kerro mitä minun pitää tehdä? Imladrisissa siis. Kerro, ja minä teen sen. Sinun on voitettava tämä shakkipeli.” Tohtori katseli kumppaniaan ja nyökkäsi.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Miuku
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Joulu 16, 2015 9:16 am

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Miuku »

*köh*
Oon nauranu ihan liikaa tälle.... En siis Dr. Who -sarjaa oikeestaan tunne (paitsi kaveri on selittäny mulle weeping angelit iha tarpeeks hyvin), mut tää on niin hauskaa...

Oon vaan utelias, onko Doctor sarjaski noin typerä ja lapsellinen? (Donna vaikuttaa viehättävän kipakalta naikkoselta )
Hassu turhankin puhelias olento
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~* JOULUKALENTERI 2015 *~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

A/N: Loftis herjaa general erroria, joten joulukalenterin laittoi se joka pääsi ensimmäisenä sisälle. Lumis to the rescue, osa 2!

OSA 17

Arwen palasi omaan huoneistoonsa ja istahti alas nojatuoliin. Hän oli ehkä saanut aikanaan kaiken huomion, mutta Elrondin tyttärenä ja Galadrielin tyttärentyttärenä hänellä oli enemmän viisautta kuin useimmat ajattelivat. Mutta hän osasi pitää asian piilossa. Nyt neito pyöritteli päässään sitä tosiasiaa, että hänen rakastamansa isä oli jälleen lämmin koskettaa. Lähtiessään syksyllä Lórieniin Arwenin sydän oli melkein särkynyt, sillä hän tunsi kuinka kylmä koskettaa Elrond oli ollut. Ja ymmärsi mihin se oli johtamassa.

Se miksi hän oli palannut juuri nyt Imladrisiin, ennen suurta lumimyräkkää, oli ollut etäinen, hätääntynyt pieni tyttö, joka oli noussut pintaan neidon sisällä. Arwen nousi seisomaan ja käveli hieman levottomasti ympäriinsä. Hänen askeleensa johdattivat hänet kuitenkin ovelle ja haltianeito hymyili astuessaan käytävälle. Ehkäpä asiat oli hyvä selvittää heti.
”Sisko”, Elladan sanoi nähdessään Arwenin etenevän työhuoneita kohden.
”Veli”, Arwen hymyili.
”Isääkö etsit?” Elrohir kysyi Elladanin takaa ja astui tämän vierelle. ”Hän on parantajien luona…”
”Onko jotain tapahtunut?” Arwen valpastui heti, ja kohotti kulmaansa kun veljekset katsoivat toisiaan.
”Ei?” Elladan sanoi viimein. ”Isähän on vain tämän maailman paras parantaja…”
”Mitähän ihmettä hän saattaisi tehdä parantajien luona?” Elrohir jatkoi kiusoittelua ja Arwen pyöräytti silmiään.
”Osaatteko ottaa mitään tosissanne?” hän kysyi huvittuneena ja vaihtoi kulkusuuntaansa kohti parantajien siipeä. Elladanin ja Elrohirin nauru kantautui vielä pitkään haltianeidon korvissa.

Parantajien salissa Elrond oli lajittelemassa yrttejään, omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Hänen ympärillään puuhastelevat haltiat loivat hämmentyneitä ja samalla onnellisia katseita toisiinsa, Elrond oli niin pitkään pysytellyt omissa oloissaan.
”Isä?” Arwen kysyi ovelta, tahtomatta säikyttää ketään.
”Arwen? Luulin, että menit lepäämään?” Elrond nosti katseensa yllättyneenä ja laski yrttinipun käsistään pöydälle.
”Niin meninkin. Mutta tulin takaisin. Olen kaivannut sinua”, Arwen käveli lähemmäksi ja suuteli isänsä poskea niin suurella rakkaudella, että Elrondin ilme suli lempeään hymyyn.
”Niin minäkin sinua. Luulin, etten ikinä näe sinua enää”, Elrond myönsi ja viittasi tytärtään seuraamaan sivummalle, ikkunan luokse, jossa oli pieni pöytä ja pari tuolia. ”Kas niin… Mitä asiaa sinulla on?” Elrond kysyi istuuduttuaan alas. Parantajat antoivat kaksikolle omaa rauhaa ja poistuivat hiljakseen työtilasta.

Arwen silmäili isäänsä ja sipaisi sormellaan huultaan.
”Ehkäpä”, haltianeito kallisti päätään. ”Minun pitäisi kysyä sitä sinulta?”
”Ah”, Elrond henkäisi syvään ja käänsi katseensa ikkunaan, muuttuen selkeästi hieman puolustelevaksi.
”Kun lähdin… Luulin, että kuolet?” Arwen sanoi suoraan ja nousi ylös. Toki hän tiesi, miten isän kanssa kannatti toimia halutessaan tietoja, ja siksi hän nyt astui lähemmäksi ja laskeutui istumaan lattialle, aivan Elrondin jalkoihin ja nojautui tämän polvia vasten. ”Nyt sinä olet lämmin. Jos en tietäisi, sanoisin, että hehkut?”
”Ja onko se huono asia?”
”Ei”, Arwen sanoi hetken mietinnän jälkeen. ”Mutta toki toivoisin, että voisin keskustella tämän neidon kanssa…” hän loi kujeellisen katseen Elrondiin.
”Eh”, haltiaruhtinas hämmentyi pahemman kerran.
”Noh, isäni. Et voi salata asiaa! Koko Imladris näkee sinun muutoksesi!” Arwen kohotti kulmiaan.
”Eh”, Elrond nielaisi ja nosti tyttärensä kädet käsiinsä.
”Isäni. Rakas, typerä isäni. Ei kukaan ole tuomitsemassa sinua jos löydät jonkun rinnallesi, jonkun toisen haltianeidon jonka kanssa…” Arwen aprikoi mitä oikein sanoa. Elrond veti syvään henkeä.
”Arwen…”
”Pelkäätkö sinä, että sinut tuomitaan?” Arwen kysyi hämmästyen selkeästi, kuinka varautunut Elrond oli.
”En oikeastaan…”
”Mitä sitten? Onko tämä neito jotenkin… Onko hän ihminen?” Arwen yritti saada selkoa isänsä oudosta käytöksestä.
”Ei”, Elrond ähkäisi ja puristi Arwenin käsiä käsissään.
”Pelkäätkö sitten äidin kohtaamista Valinorissa?” Arwen mietti vielä pidemmälle. ”Äitihän vapautti sinut valoistasi?”
”Kyllä, niin hän teki, mutta…”
”Ja varmasti tämä neito tietää kuka ja mikä olet?”
”Eh”, Elrond kirosi mielessään. Arwen oli asettanut tiedon tavoitteekseen ja Elrond tiesi häviävänsä tämän taistelun.

”Mikä ihme sinua vaivaa isä?” Arwen puuskahti viimein. Elrond katseli haltianeidon hoikkasormisia käsiä omiensa sisällä ja keräsi rohkeutta sanoa ne sanat, jotka pitäisi sanoa. Hän nosti katseensa ja kohtasi Arwenin katseen.
”Celebrian, äitisi, hän on ainoa haltianainen, jota olen ja jota tulen rakastamaan”, Elrond sanoi viimein ja nielaisi syvään Arwenin tuikeaksi muuttuneen katseen alla.

”Hän…” Elrond aloitti juuri kun ovi aukeni ja Erestor ilmestyi oviaukkoon. Pieni helpotuksen huokaisu karkasi Imladrisin valtiaan huulilta ja hän veti syvään henkeä, hymyili lempeästi tyttärelleen ja jatkoi: ”Ei ole nainen.”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Vastaa Viestiin