Minijoulukalenteri 2016

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » To Joulu 08, 2016 11:27 pm

8. Luukku


Fili ja Kili miettivät pitkään millaisen ansan virittäisivät mystiselle seuraajalleen. Lopulta suunnitelma oli valmis ja se pistettiin täytäntöön. Kääpiöveljekset lähtivät kahdestaan retkelle kääpiöiden luolaston osaan, jossa ei yleensä käynyt ketään päiviin, ellei jopa viikkoihin, ja tästä syystä käytävien lattiaa peitti paikoitellen paksu tomukerros. Tarkkaavaiset veljekset seurasivat maahan jättämiään jalanjälkiä kun he kulkivat pitkin autioita, pimeitä käytäviä. Ja palatessaan takaisinpäin ja löytäessään risteävät jäljet, näkivät veljekset sen mitä he olivat odottaneet: ei kaksia, vaan kolmet jalanjäljet käytävän paksussa tomussa. Tämän nähtyään veljekset valmistelivat väijytyksen, ja jäivät odottamaan vakoojansa ilmestymistä käytävää pitkin.

Ensin ei kuulunut eikä näkynyt mitään, mutta sitten… Käytävää pitkin kuuluivat varovaiset, hiljaiset ja hiipivät askeleet. Fili ja Kili ponkaisivat esille piilostaan…

”SINÄ???”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Pe Joulu 09, 2016 9:54 pm

9. Luukku


Kääpiöistä on tunnetusti vaikea sanoa kumpaa sukupuolta joku tietty kääpiö kulloinkin edustaa, mutta erityisen vaikeaa tämä on kääpiölasten kohdalla. Selkeimmin sukupuolet erottaa kääpiöiden parran perusteella, urospuolisilla kääpiöillä parta on yleensä pidempi ja tuuheampi kuin naaraspuolisilla kääpiöillä, mutta tämäkään ei aina pidä paikkaansa, sillä on olemassa naaraskääpiöitä jotka ylpeilevät parralla, jolle uroskääpiötkin ovat kateellisia. Toinen kiehtova tapa erottaa kääpiöiden sukupuolet toisistaan on tarkkailla kääpiöiden parran ja hiusten letitystapaa, tämä voi kertoa kokeneelle tarkkailijalle kääpiön sukupuolen lisäksi kääpiön iän, suvun ja sosiaalisen aseman. Tai sitten ei. Kääpiölasten kohdalla tämä on erityisen vaikeaa, mutta jotenkin kääpiöt tuntuvat erottavan toistensa sukupuolet helpommin, joskin tämä voi johtua pienistä yksityiskohdista kuten hajusta tai feromoneista, tai siitä että jotkut kääpiönaaraat suosivat pukeutumisessaan mekkoja.

Ja kun tämä on sanottu, voimme todeta että uusi tuttavuutemme, joka tunnetaan nimellä Ysja, on tyttö.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » La Joulu 10, 2016 9:46 pm

10. Luukku


Kääpiöillä on useita tärkeitä sukuja, jotka ovat enemmän ja vähemmän ystävällisissä väleissä keskenään. Tärkein näistä suvuista on Durinin suku, ja Dain Rautajalka oli Durinin jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Dain itse asui ja hallitsi Rautavuorilla, mutta hänen sukulaisiaan asui myös Sinivuorten kääpiöiden joukossa, ja yksi näistä sukulaisista oli kääpiölapsi nimeltä Ysja. Ysja oli kääpiölapseksikin lyhyt, ja muut kiusoittelivat häntä joskus kutsuen Ysjaa hobitiksi, mutta sisua Ysjalla oli kolmen kääpiön verran. Iältään Ysja sijoittui Thorinin sisarenpoikien välimaille, ja veljeksien leikit houkuttivat tyttöä usein seuraamaan näitä eri paikkoihin, vaikka veljekset olivatkin jo aikaa sitten tehneet selväksi, että he eivät leikkisi tyhmien tyttöjen kanssa. Tämä oli kuitenkin saanut ruskeahiuksisen pienokaisen suivaantumaan ja seuraamaan Thorinin sisarenpoikia salaa.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
AmiDark
Örkki
Viestit: 10
Liittynyt: Su Syys 18, 2016 10:45 am

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja AmiDark » La Joulu 10, 2016 10:21 pm

Ihania luukkuja ja söpö tarina <3 Hyvää työtä!

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Su Joulu 11, 2016 9:00 pm

11. Luukku


Ja nyt Ysja oli jäänyt uudestaan kiinni! Ja hän kun oli ollut niin varovainen!

Ysja ei onnekseen ollut ainoa joka seuraili Filiä ja Kiliä ympäriinsä, sillä yleensä näitä seurasi vähintäänkin muutama muu kääpiölapsi aivan avoimesti, ja salaakin ainakin Gimli Gloinin poika ja joskus myös Dorin ja Norin pikkuveli Ori. Kaikki tämä oli auttanut Ysjaa seuraamaan Thorinin siskonpoikia.

Fili ja Kili olivat vihaisia. Ei vain sen takia, että heitä oli seurattu ties kuinka pitkään, vaan myös sen takia, että heidän seuraajansa oli TYTTÖ. Ja vieläpä tyttö joka oli seurannut heitä heidän itsensä tietämättä. Tästä syystä veljekset syytivät Ysjan niskaan sanoja, joita tulisivat katumaan vielä pitkään.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Ma Joulu 12, 2016 9:53 pm

12. Luukku


Fili, joka tunsi jo olevansa nuori soturi, suorastaan huusi edessään seisovalle itseään nuoremmalle tytölle, joka taisteli epäreilujen sanojen aiheuttamia kyyneleitä vastaan. Kävi Filin ylpeydelle, että tämä tyttö oli onnistunut seuraamaan heitä niin pitkään ilman että kumpikaan huomasi sitä, vaikka Fili mielessään lisäksikin, että Kili oli kyllä vielä niin nuori, ettei tältä voinut odottaa sellaista soturin tarkkaavaisuutta kuin mihin Fili pystyi. Ja tämän itseinhon takia Fili käytti sanoja, jotka ylittivät ilkeyden rajan ja lähestyivät julmuutta. Sanat tulisivat kummittelemaan Filille tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, mutta poika syyti niitä tytön niskaan jatkuvalla ryöpyllä, kunnes tämä ei kestänyt enempää, vaan lähti juoksemaan poikien ohitse syvemmälle kääpiökaivoksen loputtomiin käytäviin…


Sori Gwaeren...
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 272
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Tindis » Ti Joulu 13, 2016 6:13 pm

Oh god, kääpiölapsilauma seuraamassa Filiä ja Kiliä on ehkä söpöintä ikinä <3
Mutta Fili on kohtuuttoman ilkeä, ei harvinaisen pienille otuksille saa sanoa pahasti, niitä pitää halata! :D
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja sagitta » Ti Joulu 13, 2016 7:47 pm

Ysja parka! Samaa mieltä olen Tindisin kanssa, ei pikku kääpiöille saa huutaa! >.<
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Ti Joulu 13, 2016 10:37 pm

13. Luukku


Ysja juoksi. Monien muiden kääpiölasten tavoin hän oli syntynyt ja kasvanut näissä kääpiöiden syvälle kallioon louhimissa tunneleissa, ja tunsi suuren osan niistä kuin omat taskunsa. Mutta käytävät olivat pitkiä ja tunnelit syviä, eikä kääpiöiden määrä ollut kasvanut kovinkaan suureksi edes silloin kun Ereborin pakolaiset olivat liittyneet Sinisten vuorien kääpiöiden joukkoon. Sen takia kääpiöiden valtakunnassa oli osia, jotka olivat unohtuneet kääpiöiden muistista, joita ei käytetty enää ja jotka oli yksinkertaisesti vain poistettu käytöstä kun oli valmistunut parempia, sopivampia käytäviä.

Ja niin käytävillä, jotka eivät olleet nähneet elämää moneen vuoteen saivat todistaa kuinka pieni kääpiölapsi juoksi niitä pitkin aina vain syvemmälle vuorten uumeniin, aina vain syvemmälle niin pitkälle ettei hän enää tiennyt missä oli ja miten pääsisi takaisin. Ja siellä, syvällä Sinisten vuorten uumenissa, Ysja pysähtyi ja itki.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Ke Joulu 14, 2016 10:33 pm

14. Luukku


Fili ja Kili jäivät seisomaan hämmästyneinä kun Ysja oli lähtenyt juosten heidän luotaan. Fili oli jopa hieman hölmistynyt vihansa alla, ja ehkä aavistuksen nolostunutkin, mutta nämä tunteet peittyivät nuoren soturin ylpeyden ja vihan alle.

Hiljalleen nuoret kääpiöt palasivat muiden luo, omiensa joukkoon ja äitinsä helmoihin. He eivät maininneet kenellekään aiemmin sattuneesta välikohtauksesta, vaan olivat hiljaa ja salasivat sen. Dís pisti kuitenkin merkille poikiensa käytöksen, ja painoi sen mieleensä. Hän tarkkaili poikiaan illan, ja kun nämä olivat menneet nukkumaan jäi Dís mietiskelemään tulen ääreen. Lopulta Dís nousi paikoiltaan ja lähti hakemaan neuvoa ainoalta, jonka tiesi voivan auttaa. Kääpiönainen kulki ääneti halki kääpiöiden kaivoksen, kunnes saapui oikean oven luo ja koputti siihen hiljaa.

”Astu sisään, odotinkin jo sinua.”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » To Joulu 15, 2016 6:57 pm

15. Luukku


Balin hymyili ja astui sivuun päästäen Dísin sisälle. Sisäpuolella odotti myös Dwalin, joka oli seisoskellut takan äärellä tuleen tuijotellen. Nämä kaksi olivat Thorinin siskon läheisiä ystäviä ja neuvonantajia, ja heidän puoleensa Dís kääntyi nyt kun hänen poikiensa käytös suorastaan huusi syyllisyydentuntoa. Ja äitinä Dís tiesi jonkin olevan vialla.

”Mikä tuo sinut ovelleni näin myöhään?” Balin myhäili katsellen edessään seisovaa naista. ”Tiesin sinun olevan tulossa, mutta en asiaasi.”
”Poikani… He ovat tehneet jotain, mutta eivät halua kertoa siitä. Syyllisyydentunto painaa heitä, mutta Filiä painaa muukin; viha.” Dísin sanat ovat hiljaiset kun hän kertoo ystävälleen poikiensa käytöksestä sinä iltana. Vanha kääpiö kuuntelee hiljaisena.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Pe Joulu 16, 2016 8:41 am

16. Luukku


”Vai niin…” Vanha kääpiö silittää partaansa mietteissään. Hänen mietteensä ja sanansa katkesivat ovelta kuuluvaan kovaääniseen kolkutukseen. Kaikki kolme kääpiötä hätkähtivät ja Dwalin lähti paikaltaan oven luota ovelle tutkimaan kenellä oli asiaa niin myöhään.

Oven takana seisoi kaksi huolestuneen näköistä kääpiötä, jotka näyttivät helpottuneilta nähdessään sisällä olijat.

”Meidän lapsemme on kadonnut.”

Dísin ilme kiristyi, hän arvasi jo, mihin hänen poikiensa salaileva ja syyllisyydentuntoinen käytös liittyi. Ja tästä hänen poikansa eivät selviäisi kovinkaan helpolla. Dísin ajatukset katkesivat kuitenkin kun joku laski kätensä hänen käsivarrelleen.

”Jos me puhuisimme pojille?” Balin ehdotti viitaten itseensä ja Dwaliniin. ”He saattaisivat avautua meille paremmin.” Balin katsoi vasta paikalle tulleisiin kääpiöihin. ”Fili ja Kili kulkevat usein pitkin ja poikin kaivosta, ehkä he ovat nähneet lapsenne.”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » La Joulu 17, 2016 10:55 pm

17. Luukku


Aikuiset kääpiöt olivat haravoineet koko yön kääpiökaivoksen asuttuja osia epätoivoisessa yrityksessä löytää kadonnut kääpiölapsi. He olivat etsineet käytävät, työpajat ja varastohuoneet, mutta Ysja ei ollut missään niistä. Vanhempien hätä ja pelko kasvoivat jokaisen kuluneen hetken myötä, sillä vaikka kääpiöt ovat tottuneet asumaan kaivoksissa, voivat ne olla vaarallisia paikkoja pienelle kääpiölapselle.

Seuraavana aamuna Fili ja Kili kutsuttiin vakavan näköisen kääpiöjoukon eteen. Paikalla olivat Dís, Balin ja Dwalin, muut olivat vielä etsimässä Ysjaa. Balin huokaisi syvään katsoessaan veljesten ihmetteleviä katseita ja selitti sitten pojille yhden kääpiölapsen kadonneen edellisenä päivänä, ja että aina vain useampi kääpiö oli liittynyt mukaan etsimään tätä lasta. Vanha kääpiö tunsi surua nähdessään miten hänelle niin rakkaiden veljesten kasvoille nousi syyllisyydentuntoinen ilme.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Su Joulu 18, 2016 10:26 pm

18. Luukku


Fili ja Kili vilkuilivat toisiaan ja varpaitaan, mitä tahansa muuta kuin hurjistuneen näköistä äitiään. Veljekset liikuttelivat vaivaantuneina jalkojaan kun heidän äitinsä ääni nousi jokaisen tavun myötä.

”Te teitte MITÄ?”

Varsinkin Fili joutui nyt äitinsä ryöpytyksen kohteeksi kun tämä kertoi vakavin äänenpainoin näille Durinin suvun vastuusta, heidän vastuustaan Thrainin ja Throrin jälkeläisinä ja Thorinin sisarenpoikina. Filin korvat helottivat punaisina häpeästä, sillä hän tajusi viimein miten typerästi oli käyttäytynyt. Isonveljensä vieressä seisova Kili matki suuresti jumaloivansa veljen käytöstä ja tuijotteli varpaitaan tämän esimerkin mukaisesti.

Lopulta Dísin sanat tyrehtyivät ja pojat lähetettiin huoneeseensa arestiin, sillä välin kun aikuiset kokoontuivat uuteen neuvonpitoon. Nyt tiedettiin mistä lähteä etsimään, mutta se oli vasta alku. Pieni kääpiölapsi pystyi katoamaan kaivoksiin, niin ettei tätä löytyisi ikinä.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: Minijoulukalenteri 2016

Viesti Kirjoittaja Lumisusi » Ma Joulu 19, 2016 10:47 pm

19. Luukku

Sinisten vuorten kääpiökaivoksen hylätyt käytävät ovat täynnä pimeyttä. Niihin ei pääse valonpilkahdustakaan, eikä niissä ole ollut elämää enää pitkään aikaan. Hiljaisuus lepää käytävillä, vain satunnainen vedenpisaran tippuminen käytävän katosta lattialla olevaan vesilätäkköön katkaisee hiljaisuuden, äänen kaiku leviää käytäviä pitkin kuin väreet vedenpinnalla… Kunnes hiljaisuus laskeutuu jälleen. Käytävillä kulkijan askeleiden ääni vaimenee paksuun tomukerrokseen, pöly nousee ja leijailee hiljalleen maahan peittäen alleen pienen kulkijan jalanjäljet. Hän vaeltaa pitkin käytäviä kyynelten kirjomat juovat kasvoillaan, ei tiedä missä on tai minne menee, ei tiedä kulkevansa ympyrää. Lopulta lapsi lyyhistyy uupuneena maahan ja nukahtaa hiljaisuuteen, vain menneisyyden haamut seuranaan. Lapsi nukkuu ja uneksii, eikä kuule etsijöiden hätääntyneitä huutoja.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Vastaa Viestiin