~joulukalenteri 2017 LOPPIAIS-EPILOGI 6.1.2018~

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Celeb »

NYT mä kirjoitan tänne väliin jotain! Oon lukenu näitä puhelimella julkaisujärjestyksessä mut kivempi kirjoittaa koneella ku minimaalisen kosketusnäytön avulla. Mut joo nää on niin sweet ja jotenki tykkään hurjasti miten tää tasapainoilee perhefluffin ja massamurhien välillä ilman et niillä on keskinäistä ristiriitaa. Sit kattoo näitä kans silleen "herraisä onneks edes mun suku ei oo yhtä sekava ja käsittämätön sotku". :--D
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Minun vuoroni hypätä puikkoihin pariksi päiväksi.

Luukkku 8: Ecthelion

Glorfindel ratsasti tallipihalle ja laskeutui väsyneenä ratsailta. Partio oli ollut lumimyrskyn takia tavallista rankempi. Jopa normaalisti sietämättömän pirteä Asfaloth riiputti päätään ja vaikutti tyytyväiseltä, kun tallista saapui haltia ottamaan hänet. Glorfindel itse pyyhkäisi lumia harteiltaan ja nousi hitaasti portaat Imladrisin pääoville ja asteli pidemmälle nauttien rakennuksen lämmöstä ja jopa kotoisasta puheensorinasta. Hän tunnisti Erestorin ja Elrondin äänet ja hymyili leveästi kuullessaan kaksosten kirkkaat äänet.

”Glorfindel”, Elrond komensi nähdessään kapteenin kävelevän avoimen oven ohitse. ”Tule tänne.”

”Elrond”, Glorfindel nyökkäsi ja astui sisälle kodikkaaseen tilaan. Elladan ja Elrohir leikkivät lattialla pienillä sotamiehillä, jotka he olivat saaneet joululahjaksi edellisenä jouluna. ”Erestor”, Glorfindel huomioi myös neuvonantajan. Hän laski viittansa sivuun ja hetken kaksoset ihailivat haarniskaa haltian päällä. Erestor nousi ylös ja auttoi varsin tottuneesti haarniskan pois ja vei sen sivummalle. Glorfindel laskeutui lattialle mahalleen ja Elladan ja Elrohir virnistivät ja antoivat hänelle yhden sotilaan.

Se kuvasti haltiaa, jolla oli kaunis haarniska, ja jonka kypärä oli kuin terävän seipään kärki. Glorfindel pyöritteli pientä sotilasta sormissaan ja katsoi kaksosia.

”Tiedättekö kuka tämä on?” haltia kysyi ja kaksoset ravistivat päätään. Sen sijaan he laittoivat riviin sotilaita, nimeten niitä sujuvasti. Glorfindel laittoi oman sotilaansa riviin ja osoitti sitä. ”Hän on Ecthelion.”
”Ecthelion?” Elrohir kysyi ja poimi sotilaan. ”Kuka hän on?”
”Ecthelion oli Lähteen herrana tunnettu haltiaylimys Gondolinin kultaisessa kaupungissa”, Glorfindel vastasi. ”Hänellä oli mustat hiukset ja kalpea iho ja hän soitti huilua todella taitavasti. Ei ehkä vetänyt vertoja Maglorille tai Daeronille, haltiahistoriaan tunnetuimmille soittoniekoille.”
”Oliko hän ystäväsi?” Elrohir laski sotilaan Glorfindelin eteen.
”Oli”, kapteeni vastasi. ”Me olimme kuningas Turgonin rinnalla molemmin puolin monissa sodissa ja puolustimme kaupunkiamme viimeiseen asti.”
”Lähteen herra, hauska nimi!” Elladan nauroi.
”No totta, mutta minunkin huoneeni nimi oli Kultaisen kukan huone? En tiedä onko se sen parempi. Tarinat huoneiden nimien synnystä eivät päätyneet mihinkään historian kirjaan…”
”Kerro, Glorfindel!” Elrohir nauroi ihastuneena.
”Kun saavuimme Gondolinin alueelle, valitsimme alueemme, johon omat linnamme rakennettiin. Tuolloin en vielä tuntenut Ecthelionia, mutta satuimme vierekkäisille alueille ja tutustuimme.”
”Oliko teillä linnat?” Elladan vaikutti ihastuneelta ajatukseen. ”Meillä on vain rakennuksia, ei mitään torneja tai muureja…”
”Elladan”, Glorfindel keskeytti huvittuneena. ”Se kertoo vain siitä, että saatte elää rauhan aikana.”
”En ajatellut noin”, Elladan mutisi.
”No mutta, sillä alueella, johon minun linnani nousi, kasvoi erittäin sitkeä rikkakasvi. Se köynnösti aina vain, ja lopulta kyllästyimme kitkemään sitä ja annoimme sen valloittaa linnanmuurit. Sitä seuraavana keväänä se puhkesi kukkaan ja äkkiä koko linna oli kullanhohtoisten pienten kukkien peitossa.”
”Kultaisen kukan huone”, Elrohir ymmärsi. ”Aika hienoa. Entä Lähteen herra?”
”No se on sitten toisenlainen tarina. He kaivoivat linnan perustuksia ja osuivat maanalaiseen jokeen, joka tulvi yli saman tien. Ecthelionin linna oli korkeammalla maastossa ja sen sijaan, että he olisivat vaihtaneet paikkaa, Ecthelion halusi, että luonnollinen lähde saisi pitää paikkansa. Hän rakennutti väylän, jota myöten lähde sai tulvia ja vesi ajautui alavammille maille kasteluun ja juomavedeksi.”
”Ja koska hän hallitsi sen lähteen käyttöä, hänestä tuli Lähteen herra?” Elrohir virnisti, mutta Elladan näytti pohdiskelevalta.
”Ecthelion ja minä olimme aina yhdessä, ja kai odotettavaa oli sekin, että kuolimme samaan aikaan”, Glorfindelin äänessä vilahti surumielisyys.
”En ymmärrä. Kerroit jo, että olet kuollut mutta olet kuitenkin siinä?” Elrohir kosketti Glorfindelin kultaisia hiuksia.
”Gondolinin kaupunki oli pitkään salainen kaupunki, mutta viimein sen sijainti paljastui Morgothille ja hän lähetti balrogeja ja lohikäärmeitä meitä vastaan. Teimme kaikkemme, mutta emme voineet mitään… Ecthelion taisteli itse Gothmothia vastaan ja kuoli surmatessaan tämän. Ironista lienee, että molemmat tippuivat kuollessaan kaupungin keskustan syvään lähteeseen.”
”Mutta hän on Mandosin Saleissa?” Elladan varmisti.
”Kyllä, ja tapasimme siellä”, Glorfindel vastasi lempeästi.
”Eikö sinua harmittanut palata?” Elrohir vaikutti hieman surulliselta.
”Ehkä? Mutta tiedän, että tapaamme jälleen. Ja jos en olisi palannut, en olisi nähnyt teitä?” haltia virnisti samalla kun Celebrian astui sisään ja haki pojat iltapesulle. Kaksoset halasivat aikuisia ja riensivät äitinsä mukana kylpytiloihin. Glorfindel nousi huokaisten lattialta ja keräsi pienet sotilaat varovaisesti laatikkoon.

”Et kertonut aivan kaikkea?” Erestor tuumasi sivummalta.
”En”, Glorfindel nosti sinisen ja ilkikurisen katseensa ystäväänsä. Elrond kohotti vain kulmiaan. ”Heidän tuskin on tarve tietää, mitä me teimme vapaa-aikanamme. Tai kuinka taitava Ecthelion oli käyttelemään miekkaansa…”
”Luulin hänen aseensa olevan keihäs”, Elrond huomautti.
”Niin se olikin, Elrond. Puhumme eri välineistöstä nyt…”
”Glorfindel…” Erestor huokaisi syvään Elrondin punastuessa äkisti. Glorfindel nauroi pyyhkäistessään housujaan.
”Näemme iltapalalla”, Glorfindel huikkasi poistuessaan huoneesta.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Jee, pääsen vihdoinkin taas kommentoimaan!

Hienosti olette saaneet sekoitettua faktaa ja "fiktiota"!
Itselle tämä kaikki on tutua joten on kiva että seuraatte Silman ja henkilöiden tapahtumia todenperäisesti. Plus mukava lukea ja seurata tarinaa eri henkilöiden kertomana.
Heh, odottelinkin jo Glorfindel slashia! XD
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Luku 9. Daeron

”Se on mies!” Elladan kiljui.
”Eikä ole! Se on nainen!” Elrohir kiljui takaisin. Kaksoset olivat jälleen tukkanuottasilla kirjastossa, jossa he olivat viihtyneet luvattomankin paljon. Elrondin ja Celebríanin välit tuntuivat hieman jäykiltä, sillä poikien intohimo tarinoihin kulkeutui myös heidän uniinsa, ja Celebrían oli keskustellut asiasta puolisonsa kanssa varsin kovaäänisesti. Kaksoset painivat todenteolla eivätkä huomanneet, että Lindir, Imladrisin soittoniekka, oli astunut sisään metelin johdattamana.
”Pojat!” Lindir komensi tiukasti ja Elladan ja Elrohir nostivat katseensa hämmästyneenä. ”Luuletteko, että Erestor arvostaa tällaista käytöstä kirjastossaan? Tai isänne?” kaksoset katsoivat toisiinsa ja sitten hieman etäämmällä levällään olevia kirjoja. Molemmat nolostuivat ja mumisivat jotain noustessaan seisaalleen. Lindir hymyili lempeästi lapsille ja käveli heidän kanssaan kirjan luokse ja poimi sen käsiinsä. Kuva haltiasta oli utuinen ja kaunis, ja sen taustalla näkyivät Doriathin kaupungin muurit.
”Elrohir väittää, että se on nainen”, Elladan sanoi tiukasti.
”Ja Elladan, että se on mies!”
”Hyss”, Lindir nosti kätensä ja katsoi kaksosia huvittuneena. Hän oli kuullut näiden syttyneestä tiedonjanosta ja päätti nyt ottaa osaa omalta kohdaltaan. ”Tiedättekö kuka hän on?”
”… En”, kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
”Hyvä on”, Lindir käveli sohvan luokse ja istuutui alas. Elladan ja Elrohir juoksivat soittajan perään ja nousivat nopeasti sohvalle. Lindir sipaisi valkoisia hiuksiaan ja hymyili. ”Hän on Daeron, jota sanotaan suurimmaksi soittoniekaksi koskaan. Jopa kääpiöt arvostivat hänen taitojaan.”
”Maglor oli kanssa soittaja?” Elrohir muisti.
”Kyllä vain, mutta Daeronia sanottiin vielä paremmaksi. Kukaan ei ole koskaan kuullut heitä soittamassa yhdessä, joten on vaikea tietää…”
”Mitä Daeron sitten teki?” Elladan halusi tietää. ”Kaikki ovat tehneet jotain ja kuolleet…” Lindir pyöräytti silmiään ja näki Erestorin tulleen kirjastoon – todennäköisesti tappelun äänien kutsumana. Neuvonantaja kuitenkin sulautui varjoihin ja Lindir huokaisi.
”Daeronin sanotaan rakastaneen Luthienia, esiäitiänne ja pettäneen tämän kahdesti”, Lindir kertoi katsellen vaaleahiuksisen haltian kuvaa. ”Kukaan ei tiedä, oliko hän mies vai nainen, mikään tarina ei vahvista tai kiistä sitä.”
”Hän oli äärimmäisen uskollinen kuninkaalleen Thingolille”, Erestor astui nyt esiin ja katsoi kaksosia. Lindir hymyili hieman helpottuneena.
”Kenties. Kahdesti hän paljasti Luthienin salaisuudet kuninkaalleen ja katosi pian sen jälkeen”, Lindir katseli kuvaa.
”Hän on kaunis”, Elladan sanoi viimein.
”Vähän niin kuin sinä!” Elrohir katsoi Lindiriä silmiin. Erestor jäykistyi hienoisesti ja poimi kirjan soittajan käsistä. ”Vai mitä Erestor?”
”Mitä Daeron teki kadotessaan?” Elladan halusi tietää samaan aikaan. Erestor katsoi poikia ja lopulta Lindiriä.
”Kenties hän matkasi ja kohtasi vertaisensa. Kenties hän rakastui ja häntä rakastettiin. Historiassa piilee paljon salaisuuksia ja tietoja, jotka eivät meitä enää saavuta”, Erestor mumisi. ”Daeron petti Luthienin kahdesti historian silmissä, mutta toisaalta hän oli kuninkaalleen alamainen ja mikäli kuningas määräsi, oli hänen kerrottava tietonsa. Onko silloin väärin tuomita se, joka joutui välikäteen kuin se, joka Luthienin tuomiot määräsi?”

Lindir katseli tummaa haltiaa huvittuneena. Tämä tuntui nyt väistelevän vaalean haltian katsetta.
”Mutta minne hän meni!” Elladan vaati tietää. Erestor katsoi poikaa ja hymyili äkkiä lempeästi.
”Tasangoille, hän kulki sinne ja tänne, kunnes kuuli laulun, joka soi hänen sielussaan ja seurasi sitä. Ehkä hän kohtasi vihdoinkin Maglorin ja ehkä hän viimein löysi rauhan siellä, missä vain tuuli oli heidän suojanaan. Kenties heidän rakkaudestaan syntyi maailmaan jotain puhdasta, jonka myötä Daeron ja Maglor saivat rauhan.” Elladan katseli Erestoria kulmiensa alta.
”Juksaat”, poika sanoi viimein. Lindir nauroi ääneen.
”Mistä sinä tiedät sen?” Erestor sulki kirjan ja näytti hetken ikiaikaiselta ja surulliselta.
”Mutta silloinhan… Lindir voisi olla heidän lapsensa!” Elrohir hihkaisi ilahtuneena. ”Etkö voisikin?” tumma pää kääntyi soittoniekan puoleen.
”En tunne vanhempiani, sillä jäin nuorena orvoksi, mutta on suuri kunnia, että ajattelet noin, Elrohir”, Lindir virnisti ja hymyili Erestorille. ”Ajattele. Olisin kahden suurimman ja taitavimman soittajan jälkeläinen!”
Erestor vain nyökkäsi.
”Kunhan menemme Valinoriin, etsimme Daeronin ja kysymme?” Elladan ehdotti ja lipui jo alas sohvalta. Elrohir halasi Lindiriä tiukasti ja seurasi veljeään kahden haltian seuratessa poikien elämäniloista juoksua, kunnes nämä katosivat ovesta käytävälle. Lindir nousi seisaalle ja käveli Erestorin rinnalle. He seisoivat hetken hiljaa, kunnes valkoiset hiukset heilahtivat ja sininen, tuikkiva katse osui tummaan haltiaan.
”Jonakin päivänä he tajuavat kuka olet, isä”, Lindir painoi suukon Erestorin poskelle ja heilautti kättään poistuessaan kirjastosta.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Eli tässä Erestor on oikeasti Lindirin isä?! O_O Vau! Dareon on hahmo mikä itseäni on aina kiinnostanut ja toisinaan olisin toivonut että Luthien olisi valinnut hänet Berenin sijasta… (Ihmisillä ei ole sijaa minun haltiamaailmassa! : P)

Olen pannut merkille että teillä, (tai Silidirillä) on ollut usein tapana antaa neuvonantajallemme hämärä tausta tai/ja piilottaa Erestorin ”todellinen” alkuperä. Erestor on myös hahmo mikä kiehtoo oudolla tavalla ja harmittaa että Tolkien jätti luonnosvaiheeseen tämän haltian taustan.
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Luku 10. Oropher

”Elrond!” Thranduill laskeutui ratsailta ja halasi puolhaltiaa. ”On mukava nähdä sinua.”
”On mukavaa, että halusit tulla”, Elrond vastasi ja hymyili. ”Luithan kirjeeni?”
”Luin, ja myönnän yllättyneeni pyynnöstäsi”, Synkmetsän kuningas kallisti päätään.
”Viime viikot eivät ole olleet helppoja, eivätkä tulevat viikot tule olemaan”, Elrond myönsi. ”Odotin kaksosten kyselyiän alkavan, mutta en arvannut sen herättävän niin paljon…”
”Raskaita tunteita, tiedän.” Thranduill huokasi. ”Olen paljon velkaa Legolasin kohdalta, kirjeistäsi on ollut paljon apua.”
”En ollut varma haluaisitko kertoa isästäsi”, Elrond myönsi ja avasi ovet johdattaen heidät lämpimään, kutsuvaan huoneeseen. Celebrian istui takan edessä ja kaksoset leikkivät lattialla pienillä sotamiehillä. Celebrian katsoi ovelle ja nousi seisomaan hymyillen. Haltianainen käveli kuninkaan luokse ja painoi suukon tämän poskelle.
”Tervetuloa Imladrisiin, kuningas Thranduill”, nainen hymyili. Thranduilin kasvoille nousi lämmin hymy.
”Kiitos, onnittelut lienevät paikallaan”, Thranduill vilkaisi ilkikurisesti Elrondin suuntaan, joka pyöräytti silmiään.
”Kiitos, mutta pidämmehän asian vielä salassa. Elladan. Elrohir?” Celebrian kääntyi kaksosten puoleen. ”Tässä on kuningas Thranduill.”
”Hämähäkkimetsän kuningas”, Elrohir kuiskasi veljelleen.
”Katso sen miekkaa!” Elladan kuiskasi takaisin. Kaksosista Elladan oli enemmän kiinnostunut aseista ja haarniskoista.

Thranduill riisui hanskansa ja käveli lähemmäksi istuutuen sulavasti maahan kaksosten eteen, menettämättä tippaakaan kuninkaallisesta olemuksestaan. Elrond painoi suukon Celebrianin poskelle ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Haltianainen nyökkäsi ja puolhaltia poistui. Celebrian käveli nojatuoliinsa istumaan ja hymyili lempeästi.
”Pojat, Te kysyitte Oropherista. Hän on Thranduillin isä ja Thranduill suostui tulemaan kertomaan hänestä?” Celebrian muistutti. Elladan ja Elrohir vilkaisivat toisiinsa ja riensivät saman tien kuninkaan luo, istuen tämän ristittyjen jalkojen päälle. Thranduillin kasvoilla kävi yllättynyt ilme, mutta se suli pian pois ja kuningas kietoi kätensä poikien ympärille.
”Halusitte tietää isästäni?” Thranduill kohotti kulmaansa.
”Joo, Me ollaan nyt saatu tietää Fëanorista ja sen pojista ja sitten Daeronista ja sitten Ecthelionista…” Elladan aloitti.
”Ja sitten me löydettiin kuva Oropherista ja isä sanoi, että sinä olisit paras kertomaan?” Elrohir jatkoi. Thranduillin kulmat nousivat. Kaksosten odottavat katseet olivat täynnä intoa.
”Oropher… Isäni oli Sindar-sukuinen, kuten minä ja poikanikin. Hän kertoi syntyneensä Doriathissa, kauan ennen sen tuhoa.”
”Samassa paikassa kuin isoisä”, Elrohir virnisti.
”Isäni tunsi isoisänne tuolloin, enkä ole aivan varma haluanko tietää kuinka hyvin…” Thranduill hymyili. ”Joka tapauksessa. Isäni hallitsi salohaltioita ja Doriathin tuhon jälkeen hän muutti Vihermetsään ja asettui sinne asumaan.”
”Vihermetsä? Etkö sinä asu Synkmetsässä?” Elladan kurtisti kulmiaan.

Thranduillin kasvoille nousi hieman surullinen katse.
”Elladan, Elrohir… Synkmetsä oli ennen Vihermetsä. Synnyin maailmaan, joka oli täynnä vihreän eri sävyjä, nuoria puita, pensaita ja kasveja joka paikassa. Syksyisin metsä kylpi väriloistossa ja oli mahdotonta luetella kaikkia niitä punaisen ja keltaisen sävyjä, joita näki. Talvisin nousivat vahvat havupuut esiin ja lumisen vaipan alla uinuivat lehtipuut, kunnes taas kevät saapui, sulatti lumen ja sai silmut turpoamaan ja puhkeamaan hennonviherisiin lehtiin…”
”Se oli varmasti kaunista”, Elrohir kuiskasi.
”Se oli. Isäni kantoi alati huolta Sauronin mahdin kasvusta. Ymmärtääkseni hän tapasi Galadrielin ja Celebornin useamman kerran, mutta pettyi heidän vastaukseensa ja linnoittautui metsään.”
”Rakastikohan hän Celebornia?” Elladan kysyi äkkiä ja sai Thranduilin katseen puoleensa. Kuningas ei voinut kuin tuijottaa kunnes alkoi nauramaan.
”Tarina ei kerro. Jos rakasti, niin se oli varmasti turhauttavaa, koska Galadriel ja Celeborn ovat sielunkumppaneita, kuten minä ja vaimoni…”
”Ja isä ja äiti?” Elrohir varmisti.
”Meidän uskomuksemme mukaan vain sielunkumppanit voivat saada lapsia”, Thranduill vastasi ja vinkkasi Celebrianille silmää. Elrond palasi takaisin ja pari palvelijaa toi mukanaan lämmintä ruokaa ja juomista. Puolhaltia kaatoi viiniä kahteen lasiin jo odottamaan. Palvelijat poistuivat ja Elrond istuutui alas.
”Mitä sitten tapahtui?” Elrohir kysyi.
”Isäni osallistui viimeisen liiton sotaan, jossa käytiin koko voimalla Sauronin mahtia vastaan. Hän oli niin vakuuttunut siitä, ettei saanut rauhaa ennen kuin Sauron oli tuhottu, että syöksyi taisteluun ennen kuin muut olivat mukana.”
”Ja kuoli.” Elladan huokaisi. ”Kaikki kuolee.”
”Ja kuoli. Kruunun perin minä, enkä omalta puoleltani halua toistaa isäni virheitä…” Thranduill sulki silmänsä. ”Meillä kaikilla on kuitenkin heikko kohtamme, jotka saattavat paljastua vasta myöhemmin.”

Elrond hymyili ja viittasi poikiaan syömään. Thranduill nousi ylös myös, ja asettui pöydän ääreen. Keskustelu kulki kepeämmissä aiheissa ja lopulta Celebrian nousi ylös viemään poikia päiväunille. Hän painoi suukon Thranduilin poskelle ja sen jälkeen aviomiehensä poskelle.
”Sielunkumppanuus on oma asiansa, mutta teillä on jotain muutakin… Teillä on toisenne”, haltianainen sanoi hieman arvoituksellisesti ja lähti huoneesta Elladanin ja Elrohirin kanssa. Thranduil nojautui tuoliinsa ja siemaisi lämmintä viiniä Elrondin katseen viipyessä suljetussa ovessa.
”Onko se vielä totta?” Thranduil kysyi.
”Mikä?” Elrond vastasi ja katsoi nyt Synkmetsän kuningasta.
”Että meillä on toisemme?” Thranduil siemaisi jälleen viiniä ja Elrond nousi seisaalleen, käveli avoimen ikkunan luokse ja katsoi laaksoaan. ”Elrond?”
”Meillä on näkemisen lahja – tai kirous”, Elrond aloitti hiljaisesti. ”Näitkö sinä isäsi kuoleman ennalta?” Nyt Thranduill laski lasinsa ja nousi ylös. Hän vaistosi, että Elrondia vaivasi jokin ja kutsu tulla kertomaan historiaa pojille oli vain yksi osa. Kuningas käveli puolhaltian taakse ja laski kätensä tämän olkapäälle. ”Näitkö?”
”Näin. Näin myös vaimoni… menehtyvän”, Kuningas sanoi. ”Kerro minulle, Elrond?”
”Näin Celebrianin joutuvan örkkien hyökkäyksen kohteeksi… Näin hänen sielunsa repeytyvän ja hänen lähtevän yli meren murtuneena ja vihaisena.”
”Olen pahoillani”, Thranduil kuiskasi ja laski kätensä puolhaltian vyötärölle, painoi tämän itseään vasten ja painoi poskensa vasten tämän poskea. ”Nauti niistä hetkistä, joita on tulossa. Muuta neuvoa en osaa antaa.”
”Onko meillä toisemme?” Elrond kysyi viimein.
”On”, Thranduill vastasi sydän raskaana. ”Meillä on aina toisemme.”
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: Hei tajusin, et löin ensimmäisen joulukalenterin loftikseen 10 vuotta sitten... :shock: Hyvä Valar sentään, mihin aika on kadonnut!!! Ja vielä ollaan pinnalla, hikisesti ehkä, mutta pinnalla siltikin. Olin kolme päivää duunissa aamusta iltaan ja rakas Lumisusi hoiti luukkujen julkaisun... kiitos kaunis siitä sinulle ystäväni. Melkein voisin luvata sulle oman ficin siitä JA betaamisista kunhan tää joulu on ohi. (Eiks Gildor ja Elros ois ihan jees?)
Mut jatketaan!

Luku 11. Finrod

Imladrisin yli pyyhkäisi jälleen hurja lumimyrsky ja se pakotti niin Galadrielin ja Celebornin kuin Thranduilinkin pitkittämään vierailuaan. Niin Celeborn kuin Thranduilinkin rakastivat lumisotaa ja kaksosten kanssa se oli sisäpihalla helppo viihdyke vaikka rakennusten ympärillä riehui todellinen myrsky.
”Joskus mietin, aikuistuuko hän koskaan”, Galadriel hymyili lempeästi ja nauroi kun Celeborn sai kaksoset niskaansa ja kaatui lumihankeen poikien kiljuessa ilosta.
”Isä on aina rakastanut olla lasten kanssa”, Celebrian kommentoi. ”Ihmettelen, ettei Elrond ole tuolla?”
”Miehet eivät ikinä aikuistu”, Galadriel kommentoi. ”Elrondilla ja Erestorilla on valtakunta huolehdittavanaan. Heillä on tekemistä.”
”Tietenkin”, Celebrian hymyili.
”Teidänkin pitäisi ottaa omaa aikaanne nyt kun olemme täällä?”
”Oh, äiti!” Celebrian nauroi ja punastui. ”Olemme nauttineet lapsivapaasta ajasta.” Galadriel kohotti kulmaansa, silmäili tytärtään tietävästi ja kääntyi katsomaan pihamaalla käytävää lumisotaa.
”Kutsun kohta kaksoset syömään”, Galadriel sanoi lempeästi. ”Voisit hakea puolisosi ja nauttia aterioinnista kahden kesken.”
”Huolehditko myös isommat pojat?”
”Huolehdin” Galadriel nauroi heleästi ja Celebrian hymyili kävellessään poispäin. Galadriel sen sijaan laskeutui portaat alas ja katseli kuinka Thranduil sieppasi toisen kaksosista ja sai peräänsä toisen sekä Celebornin.
”Lapset!” Galadriel huusi lempeästi. ”Aika mennä syömään!” Celeborn ja Thranduill vilkaisivat toisiaan ja kuin yhteistuumin heittivät lumipallot haltianaisen suuntaan. Galadriel heilautti kättään ja kumpikin haltia lensi suureen lumikasaan ja saivat vielä niskaansa sisäpihan puiden lumet.
”Vau”, Elladan hönkäisi ja juoksi Galadrielin luokse Elrohir perässään. Haltianainen hymyili ja lähti kaksosten kanssa.
”Huh, hänellä ei ole huumorintajua…” Thranduil puuskahti.
”Ilo onkin siinä miten pyydän anteeksi”, Celeborn virnisti kaksimielisesti ja Thranduil tunsi pistävän kaipuun vaimoaan kohtaan. ”Anteeksi… en ajatellut.”
”Ei se mitään. Pärjään kyllä”, Thranduil vastasi. ”Olemme läpimärkiä? Miten olisi vierailu Imladrisin kuumilla lähteillä ja sen jälkeen shakkipeli?”
”Sopii vallan hyvin”, Celeborn myöntyi.

Galadriel puolestaan vaihtoi kaksosille lämpimät vaatteet ja vei heidät syömään.
”Hurjan kylmä!” Elladan puuskahti ahmiessaan ruokaa. ”Isoisä on kyllä hurjan hyvä lumisodassa!”
”Tiedän, hän tuo mieleeni Finrodin, veljeni. Siksi kai rakastuin häneen”, Galadriel tuumasi kaataen lämmintä mehua kummallekin.
”Finrod?” Elrohir tarttui heti aiheeseen.
”Hän vannoi kanssamme Fëanorin valan ja kuljimme yhdessä jääreittiä Keski-Maahan. Hän oli uljas haltia ja hänen hiuksensa muistuttivat nousevan auringon säteitä ja hänen silmissään asui koko taivaan sini.”
”Oliko hänellä vaimoa tai lapsia”, Elrohir kysyi.
”Hänen vaimonsa jäi Valinoriin eikä hän ottanut uutta. Lapsia heillä ei ollut.”
”Mikä harmi…” Elrohir huokaisi. ”Lapset ovat aina kivoja. Niin ikään kuin jää jotain eloon?”
”Voin kertoa, ettei veljeni ollut aivan niin uskollinen kuin historian kirjat antavat ymmärtää. Me olemme Noldor sukuisia, tulisia ja vapaita tekemään tahtomme mukaan”, Galadriel hymyili.
”Uh oh”, Elladan äännähti.
”Hänellä saattaa olla selitettävää vaimolleen”, Galadriel istui alas ja hymyili. ”Mutta hän perusti Sirionin saarelle Minas Tirithin, vartiotornin.”
”Onko se sama, joka on nyt ihmisten hallinnassa?”
”Ei… ei ole”, Galadriel kallisti päätään. ”Finrod ystävystyi ihmisten kanssa ensimmäisten haltioiden joukossa ja ihmiset koituivat lopulta hänen tuhokseenkin. Tietyllä tavalla.” Galadriel näki hämmennyksen poikien kasvoilla. ”Hän teki omat valintansa, lunasti lupauksensa ja matkasi Berenin kanssa hakemaan Silmarillionia. Hän jäi sillä matkallaan Sauronin vangiksi ja koki kohtalonsa tämän vankityrmissä.”
”Voi ei”, Elrohir huokaisi. ”Taas surullinen loppu!”
”Riippuu mistä suunnasta katsoo?” Galadriel vastasi lempeästi. ”Teidän esivanhempanne, Luthien ja Beren, hautasivat veljeni suurella rakkaudella ja kerrotaan, että hauta säilyi koskemattomana aina Beleriandin vajoamiseen asti.”
”Uhm”, Elrohir nielaisi ison palan leipää. ”Eli taas päästään siihen, että tämäkin haltia ja hänen kohtalonsa kietoutuu jollain lailla meihin?”
”Hienosti ajateltu Elrohir”, Galadriel nyökkäsi. ”Kerrotaan, että Finrod pääsi Mandosin saleista, koska Manwë itse loi hänelle uuden ruumiin ja että hän kävelee isämme Finrafinin kanssa Valinorin auringon alla.”
”Se kuulostaa hienolta!” Elladan sanoi.
”En ole surullinen, tiedän tapaavani heidät jälleen”, Galadriel henkäisi syvään. Ovi aukeni ja Thranduil ja Celeborn astuivat sisään. ”Siihen asti minulla on kädet täynnä työtä teidän poikien kanssa.”
”Pidän huolen itsestäni”, Thranduil huomautti, mutta väläytti leikkisän hymyn Lórienin valtiattarelle. ”Ja puolisosi tuskin arvostaisi diplomaattista yhteistyötä makuuhuoneen puolella?”
”Thranduil!” Galadriel nauroi ääneen Celebornin huokaistessa syvään.
”Mitä tarkoittaa diplomaattinen yhteistyö makuuhuoneessa”, kuului sitten Elrohirin pohtiva ääni.
”Sen saa teille selittää kuningas Thranduil”, Galadriel nousi, painoi suukon molempien poikien otsalle ja viittasi Celebornin mukaansa.
”Noh?” Elladan joi mehua.
”Mitä se tarkoittaa?” Elrohir vaati saada tietää.
”Eeeeh”, Thranduil istui alas, katsoi kaksosia ja huokaisi. ”Jos jätetään kysymys tähän, lahjoitan teille hevoset?”
”Oikeastiko?” tuli yhtenä äänenä kaksosten suusta.
”Kyllä. Mutta asiasta ei puhuta enää, ei isänne, äitinne eikä kenenkään kuullen?” Thranduil osoitti sormellaan kumpaakin poikaa.
”Okei!” kaksikko heittäytyi Thranduilin syliin ja Synkmetsän kuningas oli hetken peittyneenä puolhaltioiden alle. Hevoset olivat arvokkaita, mutta nyt niiden menetys ei tuntunut pahalta.
Toisaalta.
Olihan Elrondkin lahjoittanut aikoinaan Legolakselle koiranpennun ja nyt kuningas ei voinut olla miettimättä, minkä vaikenemisen puolhaltia oli sillä ostanut?
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 12. Gildor

”Thranduil!” Elrondin ääni kuulosti vähemmän innostuneelta. ”THRANDUIL!”
”Mitä olet tehnyt?” Celeborn kysyi vieressään istuvalta haltialta, joka kohotti olkiaan. Puolhaltia saapui huoneeseen ja jäi seisomaan Thranduilin eteen kädet ristissä rinnallaan. ”Hmmm, ei koske minua.” Celeborn tuumi ja palasi kirjansa pariin.
”Elrond, kuuloni on varsin hyvä, mikä on?” Thranduil siemaisi viiniään ja hymyili poikamaisesti.
”Gildor toi juuri lauman villejä hevosia Imladrisiin ja jatkoi matkaansa sanoen, että sinä olit pyytänyt ne tuomaan pojilleni?”
”Aaaa”, Thranduil nousi ylös ja hymyili. ”Lupasin heille hevoset?”
”Eivät he osaa ratsastaa!” Elrond jyrähti, jolloin Thranduil nojautui eteenpäin, aivan puolhaltian korvan viereen ja kuiskasi:
”Haluatko kertoa, minkä salaisuuden ostit koiranpennulla?” Elrond kalpeni hieman, kuninkaan hengitys siveli hänen korvaansa ja lopulta hänen oli pakko hymyillä.
”En usko, että haluaisit tietää”, puolhaltia kuiskasi takaisin ja Thranduil naurahti. He lähtivät yhdessä talleille, jossa jo kuului innokkaita kiljahduksia ja hirnahduksia. Elrondin kasvot sulivat hymyyn hänen nähdessään Elladanin ja Elrohirin juoksevan innoissaan villien hevosten seassa, joilla näytti olevan yhtä hauskaa kuin pojillakin.

”Elladan! Elrohir!” Thranduil käveli lähemmäksi aitausta ja yksi nuori varsa tuli häntä tervehtimään. Elrond hymyili myös nuorten eläinten kiinnostuessa haltioista. Hänen oma ratsunsa korskui kauempana mustasukkaisesti, mutta rauhoittui puolhaltian suodessa sille vakuutuksen, ettei etsinyt uutta ratsua.
”Lupasin yhden hevosen teille, yhden sinulle Elladan ja yhden sinulle Elrohir”, Thranduil muistutti. Elrohir hymyili ja laski kätensä hoikkakoipisen raudikon lavalle.
”Tämä kertoi olevansa ilahtunut minut tavatessaan”, poika sanoi ja nuori eläin hirnahti puhaltaen sieraimistaan lämmintä ilmaan pojan kasvoille. Lähes musta hevonen, otsassa valkoinen läiskä ja jaloissaan valkoista tökkäsi Elladania.
”Ja hän haluaisi tutustua minuun!” poika innostui.
”Hyvä on”, Elrond alistui ja hymyili. ”Thranduil, sinä saat selittää asian vaimolleni.”
”Pelkuri”, Thranduil naurahti. ”Gildor ei jäänyt?”
”Ei, hänellä oli kiire jonnekin. Sanoi vain, että osa näistä jää tänne ja osan otat mukaasi”, Elrond sipaisi lempeästi nuoren, kermanvaalean hevosen turpaa.
”Kuka Gildor on?” Elrohir kysyi rapsutellen omaa hevostaan innoissaan sen selkeästä halusta tehdä tuttavuutta.
”Vaikea sanoa”, Thranduil vastasi. ”Gildor kuuluu Finrodin huoneeseen, kenties on sukua Finrodille itselleen.”
”Hän on sukua Finrodille. Ja sitä myöten Galadrielille”, Elrond sanoi. ”Hän ei vain halua julistaa asiaa. Gildor asui Eregionista paenneiden kanssa jonkin aikaa Imladrisin alueella, ennen kuin tulin tänne ja loin tämän valtakunnan”, Elrond muisteli.
”Gildorin historia on varsin värikäs, jos en väärin muista?” Thranduil hymyili ja nojasi aitaan. ”Hän ja hänen joukkonsa vaeltavat paikasta toiseen, elävät päivästä toiseen tanssien ja laulaen.”
”Ei kuullosta pahalta”, Elrohir hymyili.
”Hän on yksi viimeisiä noldorin ruhtinaita Keski-Maassa, ja nähnyt monia sotia, taisteluja ja asioita, joista ei kukaan puhu. Ehkä on aivan oikeutettua, että nyt hän saa elää vapaasti missä haluaa?” Thranduil naurahti parin hevosen kinastelua katsellen.
”Onko hänellä lapsia”, Elladan kysyi innostuneena. ”Ne olisi meidän serkkuja! Tai pikkuserkkuja?”
”Ei. Gildorilla ei ole lapsia”, Elrond vastasi ja sai jopa Thranduilin vilkaisemaan itseään.
”Mistä sinä sen tiedät?” kuningas oli utelias ja Elrondin kasvoille nousi kevyt puna.
”Niin, mistä sinä sen tiedät isä?” Elrohir kysyi rapsutellen hevosta vierellään.
”Tuota… hän ei pitänyt naisista? Ainakaan siinä mielessä, että olisi aikaansaanut lapsia”, Elrond katseli nyt tiukasti aidan pintaa Thranduilin kiinnostuessa asiasta enemmän.
”Miten lapsia tehdään isä?” Elladan kysyi seuraavana ja Elrond ähkäisi mielessään.
”Hölmö! Siihen tarttee olla sielunkumppani! Gildorin sielunkumppani ei vaan ole nainen!” Elrohir moitti veljeään.
”Mutta ei miehellä ole mahassa tilaa kasvattaa vauvaa”, Elladan puuskahti takaisin. Thranduil peitti kädellään leveän hymynsä. ”Miehet ei saa vauvoja!”
”Hevoset näyttävät haluavan leikkiä? Mitäpä jos menisitte niiden kanssa ja myöhemmin voisitte opetella hoitamaan niitä?” Elrond sanoi lempeästi ja kiitti mielessään, kun pojat innostuivat ja riensivät hevosten kanssa pidemmälle leikkimään.

Elrond nojasi yhä aitaan ja katseli poikien riehumista nuorten hevosten keskellä.
”Sinulla on vielä selittämistä”, Thranduil tuumasi ja katseli ystäväänsä. ”Mistä tiedät, ettei Gildor juuri välitä naista? Hän on hyvin varovainen sen tiedon suhteen.” Elrond yskäisi ja lähti kävelemään päärakennukselle päin. ”Kerro nyt! Olemme olleet ystäviä ikuisuuksia enkä ole ikinä kuullut tätä sinun suustasi.”
Elrond pysyi hiljaa ja käveli eteenpäin, kunnes törmäsi Thranduilin käteen.
”Elrond. Kerro?” Kuninkaan katseessa oli lämmin, kysyvä ilme. Puolhaltia katsoi häneen ja vilkaisi hieman ympärilleen. He seisoivat suurten puiden suojassa, rauhassa.
”Gildor rakasti veljeäni”, Elrond sanoi viimein.
”Elrosia?”
”Kyllä”, puolhaltia istui sivummalla olevalle penkille, ja Thranduil istui hänen viereensä. ”Elros viihtyi hänen kanssaan, rakastikin jopa, mutta loppujen lopuksi meidän kohtalomme olivat ennalta määrättyjä.”
”Te olitte identtisiä kaksosia…” Thranduil vaikeni hetkeksi ja äkkiä kuninkaan kasvoille levisi ilkikurinen hymy. ”Erehtyikö hän koskaan? Teistä?”
”Mitä?” Elrond kääntyi kuninkaan puoleen ja punastui rajusti nousten seisomaan. ”Erehtyi”, puolhaltia mumisi vastaukseksi kävellen päärakennuksen suuntaan. Thranduil unohtui istumaan tiedosta tyrmistyneenä ennen kuin tajusi nousta ja kiiruhtaa Elrondin perään
”Tiedät, että tulen vaatimaan täyden selonteon!” kuningas virnisti pahaenteisesti. ”Tahallaan vai tahattomasti?”
”Hyvä on”, Elrond puuskahti ja kääntyi Thranduilin puoleen. ”Hän oli järjestänyt yllätyksen veljelleni, ja olin jo sidottuna ja suukapula suussa ennen kuin ehdin edes ajatella mitään.”
”Kappas”, Thranduil myhäili ja Elrond kohotti toista kulmaansa. ”Jatka?”
”Sanotaanko näin, että se oli varsin opettavainen yö”, Elrond pyyhkäisi hihaltaan olemattoman pölyhiukkasen. ”Aamulla Elros saapui ja … Noh… ”
”Se aiheutti välirikon?”
”Ei. korkeintaan äärimmäisen nolon tilanteen. Ja… eh. Legolas yllätti meidät silloin aikanaan hovissasi. Kauan ennen kuin tapasin vaimoni. Sen salaisuuden ostin koiranpennulla, joten nyt tiedät senkin”, Elrond mumisi ja kohautti olkiaan Thranduilin hämmästyneen katseen edessä. ”Erestor aiheutti välirikon, Gildor ei koskaan ole hyväksynyt Erestoria, ja alkoi sen vuoksi väistellä minua. Erestor on…”
”Tiedän kuka hän on”, Thranduil keskeytti. ”Jos sinä luotat häneen, niin luotan minäkin. Koska luotan sinuun.”
”Kiitos”, Elrond hymyili kuninkaalle. ”Jopa Gil-Galad saarnasi minulle asiasta. Joka tapauksessa, kun valintamme aika tuli, ja Elros kertoi omansa, syytti Gildor minua, sillä olin tehnyt oman valintani jo aiemmin. Hän näki asian niin, että en antanut enää Elrosille mahdollisuutta olla haltia.”
”Pötypuhetta”, Thranduil puuskahti. ”Valinta on jokaisen henkilökohtainen, eikä se ota toiselta pois mitään.”
”Olen kieltämättä miettinyt sitä itsekin”, Elrond vaikutti pohtivalta ja nousi hitaasti portaita ylös.
”Elrond. Kuuntele minua. Olet yksi suurimmista haltiaruhtinaista ja siihen asemaan päästäksesi olet tehnyt paljon työtä”, Thranduil sanoi tiukasti. Kaksikko astui sisään päärakennukseen, jossa Celebrian odotti. ”Ja nyt taidat tarvita sitä neuvottelutaitoasi…”
”Hevosia? Minun pojilleni? Oikeasti?” Celebrianin katse oli jäätävä ja Elrond loi alistuvan katseen Thranduiliin.
”Koiranpentu, Elrond, koiranpentu”, Thranduil vinkkasi silmää kävellessään pariskunnan ohitse. Celebrianin otsa kurtistui hieman
”Mistä koiranpennusta hän puhuu?”
”Rakkaani…” Elrond nosti Celebrianin kämmenen huulilleen. ”Et todellakaan halua kuulla.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 13.Ingwë

”Joko annoit nimen omallesi?” Elrohir kysyi harjatessaan omaa raudikkoaan.
”Se on niin upea, että joku päällikkö olis kiva!” Elladan henkäisi ja halasi ihastuneena mustan oriin turpaa. Eläin oli yhtä ilahtunut lapsesta ja puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa pojan poskelle. ”Eikös Ingwë merkitse sellaista?”
Viereisessä karsinassa omaa valkoista hevostaan hoitanut Glorfindel naurahti ja kaksoset jähmettyivät paikoilleen. Molempien hevoset nostivat päänsä ja loivat tuikean katseen viereiseen karsinaan.
”En ehkä laittaisi hevosen nimeksi Ingwëä”, Imladrisin kapteeni vastasi ja kiersi poikien karsinaan silmäten nuoria hevosia. ”Ne ovat lupaavia”, hän kommentoi ja naapurikarsinasta kuului pärskähdys. ”En ole etsimässä uutta hevosta Asfaloth, älä edes aloita.” Glorfindel vastasi hyväntahtoisesti ja lempeyttä äänessään. Kuului uusi pärskähdys ja kapteeni naurahti huvittuneena.
”Mutta eikö se näytä ihan päälliköltä!” Elladan osoitti omaa hevostaan.
”Kyllähän se näyttää, mutta Ingwë on yksi ensimmäisistä haltioista”, Glorfindel vastasi silittäen mustaa karvaa. Hevonen kallisti päätään ja kapteeni näki viisauden sen silmissä ja tiesi hevosten ymmärtävän nimien arvon.

”Kerrotko meille? Tunsitko sinä Ingwën?” Elrohir kysyi uteliaasti ja Glorfindelin käsi pysähtyi hetkeksi.
”Tunsin. Minä tunsin kuninkaani”, hän vastasi. ”Ingwë oli yksi kolmesta, jotka seurasivat Oromëa ja löysivät siunatun maan. Toisten nimet olivat Finwë ja Elwë.”
”Finwë oli Fëanorin isä, eikö?” Elrohir mutisi varmistukseksi, ja Glorfindel nyökkäsi istuutuen suuren heinäpaalin päälle. Elrohir ja Elladan istuivat hänen eteensä ja hevosetkin tuntuivat kuuntelevan.
”Ingwë johti vanyaria ja oli innokkain saavuttamaan Valinorin. He kulkivat raskaan tien kunnes saavuttivat siunatun maan. Äitini kertoi usein, kuinka Ingwë kannusti heitä kulkemaan ja kuinka hänen intonsa ja uskonsa piti heidät liikkeellä.”
”Oooo”, Elladan räpäytti silmiään.
”Vanyarit asettuivat siis ensimmäisten joukossa asumaan Valinoriin. Ingwë asettui asumaan Tirioniin, ja kaupungin rakentuessa sen korkeimpaan torniin kiinnitettiin hopeisia lamppuja, joiden valo läpäisi meren usvat. Moni torni säihkyi kirkkain kivin, mutta Mindon Eldalíeva oli kaikista korkein ja se oli se paikka, jossa Ingwë asui”, Glorfindel kertoi hymyillen.
”Sinä sanoit olevasi Vanyar ja syntyneesi Valinorissa?” Elrohir henkäisi.
”Olin teidän ikäisenne kun palasimme äitini kanssa Tirioniin ja pääsimme kuningas Ingwën suosioon. Asuin itse asiassa äitini kanssa Mindon Eldalíevan tornin alemmissa kerroksissa ja kasvoin siellä.”
”Millainen Ingwë oli? Iso?” Elladan kysyi.
”Oliko hän vaalea, kuin sinä?” Elrohir jatkoi.
”Hänellä oli kullanhohtoiset hiukset ja siniset silmät. Hän ei pukeutunut koruihin eikä koristeisiin, ei hänen tarvinnut. Hän oli yksi ensimmäisistä, ja kuten Finwëkin, pelkkä hänen olemuksensa sai sinut painamaan pääsi”, Glorfindel hymyili pienesti. ”Hän oli pitkä ja hoikka. Usein hän kantoi päässään yksinkertaista pääpantaa, jossa oli kirkas jalokivi.”

Elrohir ja Elladan katsoivat toisiinsa.
”Kasvoit hovissa, eikö niin?” Elladan varmisti.
”Näitkö Fëanorin?” Elrohir kysyi.
”Pojat. Minä kasvoin Fëanorin kanssa”, Glorfindel nauroi ääneen ja kallisti päätään, jolloin upea kultainen hiusmassa valui haltian toiselle puolelle. ”Leikimme tinasotilailla yhdessä ja teimme kepposia yhdessä. Valar, sillä haltialla oli huikea mielikuvitus ja ilkikurinen luonne.” Haltia oli hetken hiljaa. ”Muistan Ingwën surullisen katseen, kun Fëanor seisoi Mindon Eldavíelin portailla ja vannoi valansa. Se katse oli kohdistettu minuun…”
”Miksi”, ehätti Elrohir kysymään.
”Miksi? En tiedä. Olin silloin nuori ja kiihkeä ja …”
”Olitko…” Elrohir aloitti silmät selällään.
”Mukana…” Elladan jatkoi.
”Suvunsurmissa?” Elrohir päätti lauseen.

Glorfindel katsoi käsiään ja lopulta nosti surullisen katseensa kaksosiin.
”Muuttaisiko se teidän suhtautumistanne minuun?”
”Ei!” Kaksoset vastasivat yhteen ääneen.
”En ole ylpeä siitä”, Glorfindel sanoi. ”Se on minun synkkä hetkeni…” haltia sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. ”Ingwë lähti pian sen jälkeen Tirionista.”
”Minne?” Elrohir halusi tietää.
”Taniquetiliin, eli pyhälle vuorelle. Sanotaan, että hän palasi Valarin luokse, koska ei kestänyt nähdä mihin haltioiden tulevaisuus johti. Muistakaa, hän ei halunnut koskaan palata Keski-maahan.”
”Hän varmaan pyysi, että sinä saisit palata”, Elladan pohti.
”Mistä hän muka olisi tiennyt, mitä Glorfindelille tapahtui?” Elrohir kallisti päätään. ”Eiku. Vairëhan kutoo tapahtumat kankaiksi?”

Glorfindel virnisti kuunnellessaan poikien pähkäilyä. Hän oli tuhansia vuosia miettinyt Ingwën häneen luomaa katsetta ja sen surumielisyyttä. Hän oli aina pitänyt lämminsydämisestä kuninkaasta, joka oli jaksanut olla vilkkaan pojan kanssa.
”Krhm”, kuului äkkiä ääni karsinan ovelta, ja Glorfindel nosti katseensa. Celeborn seisoi ovella ja silitti tervehtimään tulleen varsan kaulaa. ”Galadriel ja Celebrían heittivät minut pihalle. Tai heitätin itse itseni”, Lórienin valtias sanoi hyväntuulisesti. ”Saisinko seuraa?”
”Isoisä!” Elladan kiljaisi ja riensi halaamaan hopeahiuksista haltiaa, Elrohirin seuratessa perässä. Glorfindel nousi seisomaan ja puisteli olkia vaatteistaan.
”Lumisotaa, Celeborn?”, kapteeni virnisti ilkikurisesti. ”Näin äsken Thranduilin suuntaavan kävelylle…”
”Hän tuskin pistää pahakseen?” Celeborn mietti ja kyykistyi.
”Mitä mieltä olette pojat?”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Mulla ei taaskaan ole mitään sisällöllisesti huumaavaa sanottavaa, mutta lukukuittailen tänne silti. Mulle tulee jatkuvasti tosi lämmin ja hyvä fiilis tän lukemisesta. Kiitos! ♡
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: saa sisällöllistäkin palautetta antaa. Kestän kyllä. :) Ehkä...

Luku 14. Saeros

”M-m-mutta s-s-se s-s-sattuu!” Elladan parkui täyttä kurkkua. Elrond sipaisi pojan kosteita hiuksia ja vältteli katsomasta taakseen, jossa seisoi nöyrä, luminen kolmikko, Synkmetsän kuningas Thranduil, Lórienin valtias Celeborn ja Imladrisin kapteeni Glorfindel. Heidän edessään olivat Morgothiakin pelottavampi näky, kaksi raivostunutta naishaltiaa, Galadriel ja Celebrían.
”Hyss”, Elrond hymyili pienesti ja keskittyi parantamaan poikansa ranteen, joka oli vääntynyt kummalliseen asentoon. Elladan ulvoi yhä täyttä kurkkua niin, että varmasti koko Imladris kuuli. ”Kas niin.” Puolhaltia sipaisi nyt oikeassa asennossa olevaa rannetta. ”Laitan siihen vielä tuen, ja sidon niin, ettet pääse vahingossa liikuttamaan sitä väärin.”
”En halua enää ikinä lumisotaa!” Elladan nyyhkytti isänsä pyörittäessä siderullaa käden ympärille.
”Tekevälle sattuu”, Elrond lohdutti ja tuki käden vielä lapsen vartaloa vasten. ”Sinun onneksesi minä olen parantaja.”
”Miksi aina minulle”, poika itki nyt lohduttomasti ja Elrondin vilkaistua vaimoonsa, tämän raivokas ilme suli ja nainen riensi hoitotason luokse ja sulki Elladanin syliinsä.
”Hys, rakkaani. Isäsi on maailman taitavin parantaja, sinulla ei ole mitään hätää…” Celebrían kuiskutti.

Elrohir istui vakavana sivummalla Erestorin sylissä ja seurasi tilannetta. Lopulta Elrond kävi hakemassa pojan ja lähti perheensä kanssa kohti poikien omaa huonetta, ja jätti Galadrielin ja Erestorin vastuuseen kolmikon läksytyksestä. Tuntien kuluttua Celeborn kurkisti varovaisesti kaksosten huoneeseen ja sävähti kun näki tyttärensä tiukan katseen.
”Tulin vain katsomaan, kuinka he voivat?” hopeahiuksinen haltia mutisi. ”Rakastan heitä syvästi.” Celebríanin ilme lientyi ja hän katsoi sängyllä kirjaa lukevia poikia.
”Elrond sanoi, ettei ole vaaraa”, nainen vastasi. ”En vain tohdi jättää häntä…” katse osui Elladaniin. Celeborn astui sisälle ja tuli sängyn vierelle.
”Minä vahdin”, haltia sanoi hymyillen pienesti. ”Luemme kirjaa? Ei muuta?” Celebrían hymähti ja suukotti poikien hiuksia.
”Tiesin jo heitä kantaessani, että he olisivat elämäni suurimpia iloja ja aiheuttaisivat paljon ongelmia… Säikähdin vain niin valtavasti. Olen pahoillani isä, että raivosin sinulle.”
”Ei ole anteeksipyydettävää”, Celeborn halasi naista tiukasti. ”Menehän nyt, me pärjäämme kyllä. Itse asiassa… Äitisi ei ole ihan niin anteeksiantavainen, joten voinen olla täällä koko yön?”
Celebrían nauroi ja suuteli isänsä poskea ennen kuin poistui.

Elladan tuntui murjottavan, mutta Elrohir ei pitänyt isoisäänsä syyllisenä, onnettomuushan koko kaatuminen oli ollut. Todennäköisesti myös Thranduil kärsi jonkinlaisista kivuista, sillä kuningas oli rynnännyt Elladanin perään ja ilman häntä Elladanilla olisi ollut paljon enemmän ongelmia kuin pelkkä vääntynyt ranne.
”Elladan uskoo, että on huono-onnisin haltia koskaan”, Elrohir sanoi Celebornille.
”Ei muuten pidä paikkaansa” haltiaruhtinas asettui rennosti sängylle puoli-istuvaan asentoon ja virnisti. ”Saeros pitää sitä titteliä yllään.”
”Kuka se on?” Elladan kysyi.
”Tapasin hänet kerran tai pari Doriathissa. Saeros oli kuningas Thingolin neuvonantajia ja soittoniekka Daeronin ystävä. Minusta hän oli ylpeä ja kopea haltia, ja kohteli kaikkia itseään alempiarvoisena pitämiä varsin julkeasti.”
”Mutta Daeron vaikutti mukavalta?” Elrohir kurtisti kulmiaan ja asettui lepäämään isoisänsä vierelle Elladanin hivuttaessa itsensä Celebornin kainaloon.
”Sitä en tiedä mihin heidän ystävyytensä perustui, mutta kerron nyt kuinka huono-onninen Saeros oli”, Celeborn sanoi lempeästi ja veti peittoa lasten päälle. ”Katsokaas, Saeros tuli loukanneeksi Túrinia, erästä ihmistä. Túrin oli sukua Berenille, joka oli taas rakastunut Luthieniin eli Thingolin tyttäreen. Luulenpa jopa, että vihoittelu johtui siitä, että Saeros olisi itse halunnut Luthienin omakseen.”
”Aikuiset on hassuja”, Elrohir hihitti.
”Niin me olemme. Välillä. Mutta, Saeros loukkasi kuninkaan pöydässä Túrinia pahasti ja ihminen heitti viinilasinsa hänen päälleen. Saeros kompastui jalkoihinsa ja kaatui loukaten itsensä.”
”Hölmö”, Elladan tuumasi.
”No sitten, seuraavana päivänä Saeros todellakin hyökkäsi Túrinin kimppuun takaapäin ja varoittamatta - ja hävisi. Ja jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen, Túrin riisui hänet alastomaksi ja pakotti juoksemaan peuran lailla. Me haltiat olemme sulavaliikkeisiä ja varmoja metsässä liikkujia, mutta niin vain kävi, että Saeros kompastui jälleen juostessaan Túrinia pakoon ja tippui alas jyrkänteeltä…”
”Ja kuoli?” Elladan vilkaisi kättään.
”Ja kuoli. Aika huonoa tuuria haltialla, eikö vain?”
”No joo”, Elladan myönsi. ”Entä Túrin?”
”Ei kai häntä syytetty?” Elrohir kysyi.
”Ei”, Celeborn hymyili. ”Thingol sai kuulla Saerosin teoista ja vapautti Túrinin syytteistään.”
”No hyvä”, Elrohir huokaisi ja asettui paremmin nukkumaan. ”Isoäiti näytti tosi pelottavalta tänään. Onko hän kuinka vihainen sinulle?”
”Sanotaanko, että menee hetki, ennen kuin olen jälleen tervetullut yhteiseen kotiimme.” Celeborn vastasi huvittuneena. ”Galadriel on voimakas, tuliluontoinen ja lämmin haltia. Hänen raivonsa on kammottavaa katseltavaa, mutta sisimmässään hän kuitenkin tekee kaiken rakkaudesta. En voi sanoa, ettenkö olisi itsekin säikähtänyt tänään, mutta onneksi olette kunnossa.”
”Saat nukkua meidän kanssamme sen aikaa, kun tarvitsee”, Elladan sanoi jo unisesti.
”Joo…” Elrohir mumisi omalta puoleltaan. Celeborn hymyili ja vilkaisi ovelle jähmettyen hetkeksi. Galadriel seisoi siellä, nojaten ovenkarmiin. Naisen kasvoilla viipyili rakastavan lämmin ja huvittunut hymy ja hän lähetti lentosuukon puolisolleen ennen kuin palasi käytävään.

Sillä välin Elrondin ja Celebríanin huoneessa…

”Uhm.” Elrond kääntyi äänen kuullessaan ja yllättyi nähdessään Thranduilin huoneensa ovella.
”Selvisit anoppini käsittelystä?” puolhaltia sanoi jo huvittuneena, mutta vaikeni ja silmäili kuningasta. ”Thranduil?”
”Tuota…” Kuningas ontui huoneeseen pidellen kättään lanteensa kohdilla. ”Saattaisin tarvita apua, en pystyisi oikeastaan olemaan?” Kipu välähti ylpeän haltian kasvoilla ja Elrond oli saman tien kuninkaan rinnalla ja auttoi tämän sängylleen makaamaan.
”Kerro”, hän sanoi avaten Thranduilin hopeanväristä pitkää takkia.
”En aivan kuvitellut tilannetta tällaiseksi”, Thranduil virnisti ilkikurisesti, mutta äännähti kivusta, kun Elrond oli jo riisumassa hänen housujaan. ”Valar, ole nyt…”
”Varovainen?” Puolhaltia jatkoi huvittuneena. ”Olen aina varovainen.” Puolhaltia vinkkasi silmää saaden Thranduilin kulmakarvat kohoamaan. Elrond laski housuja sen verran, että näki valtavan mustelman, joka tuntui peittävän ison osan lonkasta. ”Mitä tapahtui?”
”Rehellisesti? En tiedä?” Thranduil ähkäisi. ”Näin kun Elladan liukastui. Menin perään ja sain hänet kiinni, vauhti oli kova ja liukumisen päätteeksi törmäsimme kiveen. Pidin Elladania sylissäni suojassa.”
”Kiveen?” Elrond kohotti kulmaansa ja laski kätensä Thranduilin lanteille, mustelman päälle. ”Pelastit siis hänen henkensä.” Puolhaltia mutisi ja kädet lämpenivät. Thranduil ei ollut koskaan ollut Elrondin parannettavana, eikä osannut varautua lämpimään aaltoon, joka sykki lanteella lepäävistä käsistä. ”Lonkkasi on murtunut, ystäväni.”
”Oho?” Thranduil räpäytti silmiään. Elrond nousi ja riisui kaapunsa pois ennen kuin nousi istumaan Thranduilin jalkojen päälle. Kuningas kohotti kulmiaan. ”Nautin mielikuvista.” Hän tuumi ääneen ja sai Elrondin pyöräyttämään silmiään.
”Tämä voi sattua, enkä halua, että liikut”, puolhaltia totesi ja laski jälleen kätensä lanteille. Thranduil oli jo sanomassa jotain, kun kipu sävähti uudelleen ja hän takertui käsillään lakanoihin. Elrondin kasvoilla oli äärimmäisen keskittynyt ilme haltian kohdistaessa voimiaan niin, että luu lähti paranemaan. Hetken aikaan Thranduil näki Elrondin hohtavan valoa ja se valo oli puhdasta voimaa. Sillä hetkellä hän tajusi, että puolhaltia tai ei, Elrond todella oli yksi voimakkaimmista haltioista. Ja sen jälkeen maailma pimeni.

”Rakkaani?” Celebrían vaikutti huvittuneelta. ”Kun sanoin, että voisimme tehdä jotain uutta, en ihan ajatellut Thranduilia?” Elrond kääntyi puolisonsa puoleen poikamaisesti virnistäen.
”Etkö?”
”En toki! Eipä sillä, että hän on toki miellyttävää seuraa ja hyvin komea,” nainen tuli lähemmäksi ja istuutui sängylle katsellen puolisoaan, joka peitteli kuninkaan peitollaan. ”Hän pelasti poikamme?”
”Näin hän teki”, Elrond kiersi Celebríanin luokse ja suuteli tätä kevyesti. ”Pidät häntä komeana?”
”Etkö sitten itse pidä?” Celebrían vastasi kujeellisesti. Elrond kohotti kulmaansa ja vilkaisi sängyllään nukkuvaa haltiaa, kun Celebrían jatkoi. ”Sieluni tässä elämässä on sinun Elrond, eikä kenenkään muun.”
”Olisit voinut valita toisinkin”, Elrond hymyili vaimolleen.
”En, en olisi voinut. Sinä olit se, jota odotin ja niin hyvässä kuin pahassa astuin sille tielle”, Celebrían kallisti päätään. ”Enkä ole katunut päivääkään.”
”En minäkään”, Elrond vastasi lempeästi ja asteli vaimonsa eteen, laskeutui polvilleen ja laski kätensä tämän vatsan päälle. Celebrían laski omansa Elrondin käden päälle ja hetken he olivat aivan hiljaa, pienessä onnellisessa tilassa.
”Isäni vahtii lapsia ja meillä olisi vapaata”, Celebrían muistutti hetken kuluttua. ”Ja sinä järjestit sänkyymme kuningas Thranduilin?” Haltianaisen ilkikurinen katse sai Elrondin nauramaan ääneen. Hän veti puolisonsa ylös ja halasi tätä tiukasti.
”Voimme mennä pitkään”, Elrond painoi huulensa vaimonsa poskelle. ”Lämpimään”, huulet valuivat alemmaksi ja Celebrían hengähti syvään. ”kylpyyn.”
”Se olisi ihailtava ajatus”, haltianainen kuiskasi. ”Mennäänkö?”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 15: Beleg

Elladanin käsi parani hitaasti. Elrond oli korjannut kaiken mahdollisen, mutta viisaana oli jättänyt osan parantumaan itsekseen, jotta poika saisi aikaa toipua. Thranduil puolestaan oli herännyt Imladrisin valtiaan sängystä – yksin - seuraavana aamuna ja löytänyt Elrondin ja Celebríanin nukkumasta toisiinsa kietoutuneena takan edustan taljoilta. Hänen lonkkansa oli täysin parantunut ja kuningas oli poistunut huoneistosta hiljaa, palaten omaan vierashuoneeseensa.
Elladan katseli haikeana ulos ikkunasta harjoituskentälle, jossa näkyi joitakin Lórienin haltioita ampumassa jousilla ja muutama Imladrisin soturi harjoittelemassa miekkailua. Elrohir istui veljensä vierellä.
”Huomenta pojat”, Glorfindel tervehti kävellen ikkunan luokse. ”Aaah, harjoitukset.”
”Lupasit opettaa meitäkin”, Elladan nosti surkean katseen kapteeniin. Glorfindel sipaisi tummia hiuksia hymyillen lämpimästi.
”Opetankin. Todennäköisesti Haldir tulee opettamaan teitä myös”, haltia osoitti juuri joustaan nostavaa haltiaa. ”Hän on erinomainen jousiampuja.”
”Rajavartijoiden kapteeni!” Elrohir muisti ja hymyili. ”Minusta tulee ainakin yhtä hyvä!”
”Niinkö ajattelet?” Glorfindel naurahti ja katseli ulos. ”Jokainen on hyvä jossakin, Elrohir. Toisten tarinat jäävät elämään syystä tai toisesta, niin kuin Belegin tarina…”
”Kuka on Beleg?” Elladan kääntyi ikkunasta poispäin ja katsoi uteliaasti Glorfindeliä.
”Beleg oli haltia, joka eli kuningas Thingolin hovissa arvostettuna rajavartijoiden kapteenina. Hänen kerrottiin olevan aikansa taitavin jousiampuja.”
”Vähän kuin Haldirkin”, Elladan pohdiskeli.
”Vähän niin kuin Haldirkin”, Glorfindel myönsi ja viittasi poikia seuraamaan itseään. ”Tulkaahan, on ruoka-aika.”
”Mitä syödään?” Elrohir kysyi kiiruhtaessaan jo käytävälle. Elladan seurasi hitaammin, pidellen Glorfindeliä kädestä kiinni. He kulkivat tulisaliin, jossa heitä jo odotettiinkin. Elrohir kiipesi tuolilleen ja Glorfindel nosti Elladanin omalleen ennen kuin istui alas.
”Isoisä, tunsitko sinä Belegin?” Elrohir kysyi Celebornilta.
”Tottakai tunsin”, haltia hymyili. ”Loistava jousimies ja loppuun asti uskollinen ystävilleen.”
”Mitä tapahtui”, Elrohir kysyi.
”Vahinko”, Glorfindel vastasi poimien hedelmiä lautaselleen. ”Katsokaas, Beleg oli Túrin -nimisen ihmisen ystävä ja asetoveri. Ja kun Túrin pakeni Doriathista, Thingol antoi Belegille luvan seurata ystäväänsä. Beleg jäi kuitenkin rosvojoukon vangiksi ja häntä kidutettiin ennen kuin joukon johtaja saapui paikalle ja käski lopettamaan.”
”Johtiko Túrin sitä joukkoa?” Elladan kysyi hämmästyneenä.
”Johti, hän oli päässyt jollakin keinoilla johtoon, ja oli äärimmäisen iloinen nähdessään ystävänsä ja pahoillaan tämän kohtelusta. Mutta hän oli ylpeä, eikä halunnut palata Doriathiin”, Glorfindel vilkaisi poikaa.
”Beleg muuten palasi kertomaan asian Thingolille, mutta ei jäänyt enää Doriathiin pitkäksi aikaa”, Celeborn muisteli. ”Hän palasi Túrinin luokse, ja heidän joukkonsa asettui erään kääpiön luokse, Mim, tai vastaava oli hänen nimensä. Hän vihasi haltioita koko sydämessään ja Belegiä eritoten, sillä Beleg oli kerran pelastanut Mimin vihollisen.”
”Yyyy”, Elrohir vaikutti loukkaantuneelta. ”Kääpiöt on typeriä.” Pojan lausahdus sai aikaan huvittuneen naurun haltioiden kesken.
”Siihen puuttumatta”, Glorfindel jatkoi puolestaan juoden viiniä. ”Mim paljasti viholliselle Túrinin joukkojen paikan ja halusi itse tehdä selvää Belegistä. Mutta tämä hänen vihollisensa, joka loukkaantui kuolettavasti taistelussa, hääti kääpiön pois ja vapautti viimeisillä voimillaan henkensä pelastaneen haltian.”
”Miehen nimi oli muuten Andróg”, Celeborn hymyili.
”Mitä Belegille sitten tapahtui?” Elladan mutusti lämmintä leipää. Glorfindel vilkaisi Celeborniin ja tämä nyökkäsi.
”Beleg lähti etsimään ystäväänsä”, Celeborn kaatoi viiniä lasiinsa. ”Ja kohtasi matkallaan toisen haltian nimeltään Gwindor. Yhdessä he viimein löysivät örkit, jotka olivat vieneet Túrinin ja kiduttaneet tätä armottomasti. Beleg ampui leiriä vartioineet sudet ja pelasti tajuttoman ystävänsä. Túrinin mieli eli kuitenkin yhä kidutuksen keskellä, ja kun hän palasi tajuihinsa, hän tappoi Belegin tämän omalla miekalla luullen Belegiä yhdeksi kiduttajistaan.”

Elladan ja Elrohir olivat järkyttyneitä. Celebrían pyöräytti silmiään ja loi tuiman katseen isäänsä, joka ymmärsi tehneensä virheen ja huokaisi. Galadriel kuitenkin laski kätensä puolisonsa käden päälle ja loi lämpimän hymyn poikiin.
”Älkää huoliko. Túrin tajusi tekonsa, ehkä liian myöhään, mutta hän tajusi ja se mursi hänet. Yhdessä Gwindorin kanssa he hautasivat Belegin tämän jousen kanssa ja myöhemmässä vaiheessa Túrin sävelsi ystävälleen laulun nimeltään Laer cú Beleg, Suuren jousen laulu”, Galadriel kertoi tarinan loppuun.
”Mutta…” Elladanin ääni vavahti.
”Eivätkö he koskaan kohtaa?” Elrohir näytti surulliselta. ”Túrin oli ihminen? Eikä ihmiset mene Mandosin saleihin?”
”Ei… Túrinin elämä oli kirottu ja hänen kohdalleen sattui paljon pahaa. Luulen, että Beleg ymmärsi sen ja halusi omalla toiminnallaan antaa edes hetkeksi rauhan piinatulle Túrinille”, Celeborn aprikoi. Mutta äkkiä Elrohir katsoi isäänsä.
”Isä…” poika aloitti. ”Sinun veljesi valitsi ihmisen osan? Miksi? Kuinka kestät sen?”
”Hys”, Celebrían kalpeni hieman, mutta Elrond nosti kätensä.
”Kyllä. Elros valitsi ihmisen osan enkä koskaan enää näe häntä”, puolhaltia sanoi lempeästi. ”Hän elää ikuisesti sydämessäni ja niin kauan kuin elän, hän elää kanssani.”

Pöytäseurue oli hiljaa, jopa kaksoset tuntuivat hämmentyneiltä. Viimein Thranduil nosti viinilasinsa ylös.
”Malja heille, jotka elävät sydämissämme”, kuningas sanoi.
”Malja heille, joita muistelemme”, Glorfindel nosti oman lasinsa.
”Malja heille, jotka eivät ole kertomassa tarinaansa”, Galadriel nosti lasinsa.
”Malja heille, joiden vuoksi olemme nyt tässä”, Celeborn kohotti omansa.
”Malja heille, jotka verellään antoivat toivon”, Erestor vastasi ja nosti maljansa. Elrond katsoi vaimoaan, nosti maljansa ja hymyili.
”Malja meille, jotka olemme tässä ja nyt.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 16: Idril

Kun pahimmat myrskyt olivat ohi, palasivat Galadriel ja Celeborn Lórieniin ja Thranduil Synkmetsään. Alkoi keskitalven aika, jolloin Imladris oli lumen peittämä ja jokainen yö tuntui siltä kuin tähtiä olisi voinut koskettaa, niin lähellä ne tuntuivat olevan. Elrond, suuri parantaja, oli jälleen saanut jokavuotisen flunssan ja istui takan vierellä kietoutuneena lämpimiin peittoihin, käsissään lämmin teekuppi. Aikanaan häntä oli vierastettu tämän taipumuksen vuoksi ja Celebríanille se oli ollut suuri järkytys, mutta siitä oli tullut osa puolhaltiaa. Se osa, joka muistutti hänen perimänsä laajuudesta. Nykyään Celebrían näki jo ennen Elrondia, koska flunssa oli iskemässä ja ilmoitti asiasta parantajille ja niin he olivat paikalla jo, kun valtias aivasti ensimmäisen kerran.
”Eihän se aina voi mennä niin”, Elrohir sanoi äkkiä ääneen. He leikkivät lattialla tinasotilaillaan Glorfindelin kanssa, jonka vuoro oli valvoa Elrondia.
”Mikä?” kapteeni kysyi liikuttaessaan omaa tinasotilastaan eteenpäin.
”Että ihmiset vain katoavat?” Elrohir sanoi. ”Ei se ole reilua!”
”Elrohir…”, Elrond yski tuolissaan.
”Ihmisten lahja on kuolema”, Glorfindel vastasi ja nosti tinasotilaan. ”Me haltiat, maiat ja jopa itse Valar olemme sidottuja tähän maahan ja kun kuolemme, me menemme Mandosin saleihin odottamaan. Ihmisen lahja on kuolema, koska se antaa heille mahdollisuuden siirtyä eteenpäin.”
”Miten niin”, Elladan kysyi.
”Kerrotaan, että ihmisten sielut kerääntyvät Mandosin saleihin ja jatkavat sieltä matkaa paikkaan, jota edes itse Valar ei tiedä. Se antaa ihmisille vapauden muokata kohtaloaan.”
”Eikö kukaan ihminen palaa?” Elrohir huokaisi. ”Haluaisin nähdä sedän…” Glorfindel loi pikaisen katseen Elrondiin, joka ravisti huomaamattomasti päätään. Hän ei nyt kykenisi kertomaan veljestään, koska oli aivan liian kipeä.
”Eräs ihminen asuu Valinorissa. Itse asiassa hän on sukuanne?” Glorfindel nousi ja haki erään kirjan ja palasi istumaan lattialle kaksosten kanssa etsien kuvan, jossa kuvankaunis haltianainen ja parrakas ihmismies olivat kuvattuna omissa häissään.
”Onpa hän kaunis!” Elrohir henkäisi syvään.
”Hän on Idril, kuningas Turgonin tytär, ja hänen miehensä on ihminen nimeltä Tuor, Huorin poika”, Glorfindel kertoi. ”Heidän liitostaan syntyi poika nimeltään Eärendil.”
”Eikös se ole sinun isäsi, isä?” Elladan katsoi isäänsä. Elrond nyökkäsi.
”Eli… meidän isän isän isä- ihminen on Valinorissa?” Elrohir varmisti ja hymyili onnellisena, kun Elrond ja Glorfindel nyökkäsivät.
”Mitä tapahtui?” Elladan halusi tietää.

”Idril syntyi Valinorissa”, Glorfindel aloitti. ”Hän oli kaunis, eläväinen neito ja perheensä rakastama. Kun sitten Fëanor petti Fingolfinin, ja tämä päätyi vaeltamaan jääreittiä pitkin, oli se kohtalokas Idrilin äidille. Hän saapui isänsä kanssa tähän maahan ja he asettuivat asumaan Gondoliniin heti kun se valmistui.”
”Turgon siis selvisi”, Elrohir varmisti.
”Jo vain. Minäkin selvisin. Mutta jääreitti oli petollinen ja pienikin väärä askel saattoi murtaa railon auki ja se riitti”, Glorfindel kertoi.
”Miten he tapasivat?” Elladan kallisti päätään. ”Ihminen ja haltia siis?”
”Huor oli lunastanut paikkansa Turgonin sydämessä jo aiemmin ja kuningas oli mieltynyt ihmisen kunniantuntoon ja hyvyyteen. Niinpä kun Tuor saapui Gondoliniin, oli hän tervetullut”, Glorfindelin kasvoilla viipyi huvittunut ilme. ”Tuor oli hauskaa seuraa, pituudeltaan hän oli kuin haltia, mutta partainen ja … no. Ruokkoamaton?”
”Epäsiisti”, Elrohir tirskahti.
”Haltia nimeltä Maeglin rakasti Idriliä, joka ei voinut sietää Maeglinia”, Glorfindel käänsi sivua ja näytti kuvaa, jossa naisen sylissä lepäsi vauva. ”Idril rakastui Tuoriin, ja Turgon antoi heille luvan mennä naimisiin. Ja vuoden päästä siitä, syntyi poika, jonka he nimesivät Eärendiliksi.”
”Isoisä…” Elladan katseli kuvaa.
”Mutta Gondolin tuhoutui?” Elrohir ehätti kysymään.
”Idrilin toiveesta rakennettiin salainen pakotie. Katsokaas, Gondolin oli suojaisa, turvallinen paikka. Samaan aikaan se oli surmanloukku, sillä jos vihollinen pääsisi sisälle, ei pakoreittiä ollut.” Glorfindel asetti tinasotilaat yhteen kasaan, rakensi niiden ympärille palikoista muurin ja jätti yhteen kohtaan pienen raon. ”Se oli reitti, jota myöten he pakenivat, kun Morgothin voimat mursivat Gondolinin kultaiset portit ja Gondolin tuhoutui.”
”Miksi sinä et paennut?” Elrohir kysyi pienellä äänellä.
”Pakeninhan minä. Mutta tehtäväni oli suojella kuninkaan tytärtä ja hänen poikaansa. Paetessamme käytäviä pitkin tajusin, että balrog seurasi meitä. Jäin kohtaamaan sen ja vannoin, ettei se pääsisi ohitseni”, kapteeni kallisti päätään ja pyyhkäisi hiuksiaan. ”Ilman hiuksiani olisin kai selvinnytkin. Mutta…”
”Ilman hiuksiasi?” Elladan hämmentyi.
”Niin. Balrogin ruoska takertui niihin kiinni ja tippuessaan kuiluun, se veti minut mukaansa”, Glorfindel naurahti ironisesti. ”Opin pitämään hiukseni tiukasti palmikolla taisteluissa.”
”Ne ovat kauniit. Hiuksesi meinaan”, Elrohir huoahti. ”Onpa typerää, että ne olivat kuolemasi syy.” Glorfindel katsoi lapsia huvittuneena ja käänsi sivua.
”Idril ja Tuor johtivat selvinneet Sirionin alueelle, jossa he liittyivät Elwing Diorin tyttären joukkoihin ja jäivät asumaan sinne”, Glorfindel osoitti kuvaa laajasta kaupungista.
”Elwing… ” Elrohir jäi miettimään.
”Isoäiti?” Elladan vei ajatuksen loppuun.
”He rakastuivat aikanaan, mutta sitä ennen Eärendilin oli kasvettava aikuiseksi”, Glorfindel sulki kirjan. ”Mutta Tuor oli ihminen ja kun hän alkoi vanhentua, hän rakensi itselleen laivan. Hän ja Idril nousivat siihen ja matkasivat meren yli. Kerrotaan, että he läpäisivät Valarin pannan ja saavuttivat Valinorin ja että Tuor on ainoa ihminen, joka koskaan on päässyt sinne. Hän ja Idril elävät siellä yhä vieläkin…”
”Hän sai ikuisen elämän!” Elladan hihkaisi.
”Tarkoittaako se, että hänen kohtalonsa on sidottu tähän maahan?” Elrohir pohti.
”Hän valitsi sen niin”, Glorfindel korjasi. ”Ihmisillä on mahdollisuus valita.”
”Eli Elroskin…”
”Ei, Elrohir”, Elrond sanoi käheästi. ”Veljeni kuoli kunnioitettuna kuninkaana, korkeassa iässä.”
”Mutta mihin hänen sielunsa meni”, Glorfindel huomautti. ”Sitä et sinäkään voi tietää…”
”En”, Elrond hymyili.
”On siis pieni mahdollisuus…” Elrohir päätteli.
”Että hän jäi tänne”, Elladan jatkoi.
”Valitsi kohtalokseen”, Elrohir vilkaisi veljeään.
”Tämän maan.” Elladan virnisti.

Elrond kohotti kulmiaan poikiensa puheelle ja lopulta hänen kasvoilleen levisi lempeä hymy.
”Niin… En voi tietää varmaksi. Ikuisessa elämässä toivo on kallein kumppani”, puolhaltia vastasi.
”Äiti muuten sanoi, että ettei tule nyt lähellesi?” Elrohir kallisti päätään.
”Miksi? Onko teillä jotain riitaa?” Elladan kysyi epävarmana.
”Aaah”, Elrond nyökkäsi ja hymyili. ”Ei, ei meillä ole riitaa”, hän vastasi viimein ja katsoi poikiaan. ”Se on turvallisuuden vuoksi. Äitinne ei ole vaarassa”, puolhaltia nosti kätensä heti kun poikien ilme muuttui pelokkaaksi. ”En vain ole varma hänestä, joka kasvaa äitinne vatsassa.”
”Häh?” Elrohir ja Elladan sanoivat yhtä aikaa. Glorfindel kohotti hämmästyneenä kulmiaan ja virnisti sitten leveästi.
”Onnittelut Valtiaani”, kapteeni tuumasi muodollisesti, vaikka muodollisuus oli kaukana haltian rohjottaessa lattialla lasten kanssa. ”Äitinne mahassa kasvaa vauva…” Glorfindel selvensi pojille, jotka vaikuttivat olevan tyrmistyneitä. ”Vain yksi?” sinisten silmien katse osui Elrondiin kiusoittelevana.
”Vain yksi, tyttö”, Elrond kommentoi.
”Me saadaan sisko?” Elrohir ponkaisi ylös ja riensi halaamaan isäänsä. Elladan seurasi veljensä perässä ja seuraavaksi kaksikko riensi jo ovesta ulos kiljuen riemusta.
”Jos tarkoitus oli pitää salaisuutena…” Glorfindel nousi ylös ja istuutui Elrondia vastapäätä.
”Raskaus alkaa näkyä jo”, puolhaltia kommentoi. ”Olemme sopineet kertovamme pojille ensimmäisenä sopivan hetken tultua…” yskä keskeytti lauseen. ”Hänen on määrä syntyä kesän alussa.”
”Olen vilpittömästi onnellinen puolestasi”, Glorfindel haki lisää lämmintä juotavaa puolhaltialle. Hän katseli ystävänsä väsyneitä piirteitä ja tajusi äkkiä vastuunsa kasvaneen. Uusi vauva muuttaisi kaiken. Haltia naurahti itselleen ja kun ovi kävi ja Erestor astui sisään, kapteeni oli jo matkalla muuttamaan suunniteltuja partiomatkoja. Laakson turvallisuus oli hänen vastuullaan. Erestor toi mukanaan lisää lääketeetä ja istuutui alas.
”Vain yksi?” neuvonantaja kysyi hymyillen.
”Vain yksi”, Elrond naurahti.
”En tiedä olisiko Imladris kestänyt toisia kaksosia…” tumma haltia vastasi huvittuneena. ”Onnittelut minultakin Elrond.”
”Kiitos Maglor.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 17. Tirionin Rumil

”No miten se vauvan siemen sitten päätyi mahaasi, äiti?” Elrohir loi äitiinsä kirkkaat silmänsä ja hämmentyi tämän punastuessa. Celebrían istui sohvalla ja antoi kaksosten ihmetellä hieman pyöristynyttä mahaansa. Pojat olivat jo kertoneet kaikkea mahalle ja tuntuivat odottavan kovasti pikkusiskon syntymää.
”Tuota…” haltianainen loi apua pyytävän katseen ainoaan huoneessa olevaan haltiaan, joka sattui olemaan Erestor.
”Et ole tosissasi”, haltia mutisi, sulki kirjansa ja kallisti päätään.
”Ole kiltti, Erestor?” Celebrían pyysi. Tumma haltia huokaisi syvään ja katsoi kaksosia. Lopulta hän nousi ja istuutui lattialle, jolloin Elrohir ja Elladan kiiruhtivat hänen luokseen.
”Luulin, että yksi kerta olisi riittänyt”, tumma haltia mutisi ennen kuin katsoi poikia. ”Katsokaas. On mieshaltioita ja on naishaltioita…”
Erestor oli lahjakas puhuja. Hän oli neuvonantajana ylivertainen ja pystyi käsittelemään tietoa kuin sulaa metallia. Nyt hän tarjosi varsin selventävän ja tietopohjaisen koosteen siitä, miten vauvat saivat alkunsa. Elladan ja Elrohir tuijottivat haltiaa silmät selällään ja sen jälkeen katsoivat äitiään.
”Oletko antanut isän kerran tehdä sinulle niin?” Elladan räpäytti silmiään.
”Yäh, ällöä”, Elrohir tuumasi.
”Nooh, ei se ihan niin ole”, Celebrían hihitti.
”Ei ilmeisesti”, Erestor kuittasi nojaten käsiinsä. ”Isänne on saanut tehdä niin ainakin kaksi kertaa.”
Elladan ja Elrohir eivät ymmärtäneet aivan, miksi Celebrían puhkesi nauramaan heleästi.

”Tuota…” Elrohir katsoi Erestoriin. ”Kuka sitten on synnyttänyt maan?”
”Jaa-a”, Erestor katsoi lasta hymyillen. ”Se onkin erilainen juttu. Katsos, Maa sai alkunsa Suuresta soitosta. Ilúvatar antoi ainurille kolme säveltä ja näkymän ja sen mukaan ainur teki musiikkia tavoitellen tuota näkymää. Melkor, eli sittemmin Morgoth, oli ainurista voimakkain, sekoitti kuitenkin suurta soittoa ja jokainen soitto päättyi kaaokseen. Sanotaan, että kun maailma loppuu, kutsuu Ilúvatar kaikki kuuntelemaan Suuren Soiton sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla.”
”Eli maa on laulettu olevaksi”, Elladan pohti. ”Paljon siistimpää kuin …” poika katsoi äitinsä mahaa.”
”Se ei vain toimisi, Elladan”, Erestor huomautti.
”Mutta… mistä sinä tiedät noin vanhoja asioita? Joo, olet vanha, mutta oletko niin vanha, että olet nähnyt maan syntyvän?” Elrohir katsoi Erestoria. Haltia pyöräytti silmiään ja ravisti päätään.
”Valar sentään, en ole. Haltia nimeltä Rumil kirjoitti teoksen nimeltä Ainulindalë, eli kertomuksen Ainurin soitosta.”
”Onko Rumil niiiiin vanha!” Elladan tyrmistyi, mutta Erestor nosti kättään ennen kuin poika ehti pidemmälle.
”Emme nyt puhu Lórienin rajavartijasta. Vaan Rumilista, joka asui Tirionissa, Valinorissa ja oli tunnettu taruntietäjänä.”
”Aaa”, pojat huokaisivat.
”Rumil oli kiinnostunut kaikesta tarustosta. Hän loi kirjaimiston, jonka pohjalta Fëanor myöhemmin teki hänen työnsä loppuun, ja Tengwar-kirjaimisto sai alkunsa. Rumilin kirjaimistoa kutsuttiin saratiksi.”, Erestor kertoi. ”Rumil ei myöskään kuollut, ei taistellut eikä vannonut Fëanorin valaa, vaan lähti Finarfinin mukaan ja jäi asumaan Valinoriin rauhassa.”
”Oho”, Elrohir vilkaisi veljeään.
”Tunsitko sinä hänet?” Elladan näytti epäluuloiselta ja Erestor hymähti.
”Tunsin. Hän oli pitkä, tummatukkainen ja sormet aina musteessa. Hän rakasti tutkia kieliä, niiden kehitystä ja halusi palavasti tallettaa muistiin kaikki kuulemansa tarinat ja soitot”, haltian ääneen nousi kaipaava sävy, joka sai Celebríaninkin surulliseksi. ”En muista koskaan nähneeni hänen kädessään miekkaa tai jousta, vain paperia tai kirjoja.”
”Vähän niin kuin sinulla”, Elrohir huomautti väliin ja Erestor loi pohjattoman surullisen katseen poikaan.
”Nykyään, niin. Olen kuitenkin nuoresta asti opetellut käyttämään aseita, ja taistellut monissa sodissa”, Erestor vastasi. ”Rumil veti minua puoleensa, koska olen aina ollut kiinnostunut tarinoista ja historiasta.”
”Ja musiikista, ellen väärin muista”, Celebrían sanoi väliin. Erestor katsoi haltianaista ja nyökkäsi viimein.
”Ja musiikista”, Erestor vahvisti ja nousi ylös. ”Rumil oli aikansa suurimpia haltioita, mutta jää unohduksiin, koska hän ei voittanut sotia, kuollut raadollisesti tai kohdannut dramaattista loppua. Mutta hänen kirjoittamiaan teoksia luetaan yhä vieläkin, vaikka kirjoittaja alkaa haihtua jo lukijoiden mielestä.”
”Onneksi olet olemassa”, Elrohir huokaisi.
”Kuinka niin?” Erestor hämmentyi.
”Koska muuten nämä tarinat katoaisivat kokonaan?” Elladan vastasi. ”Eikä me kuultaisi niitä.”
”Me ollaan jo kerrottu kaikki siskollekin!” Elrohir innostui.
”Me selitettiin myös, että me ollaan sellaisia ihmismaiahaltiajuttuja ja että me voidaan valita mitä me ollaan sitten isompana”, Elladan selitti ja sai Erestorin kulman kohoamaan.
”Joo, ja sitten me kerrottiin, että kaikella on ollut aina tarkoituksensa”, Elrohir oli ylpeän oloinen.
”Eli vauva syntyy täysinoppineena?” Erestor tuumasi. ”Mihin te enää minua tarvitsette?”
”Kertomaan lisää tarinoita?” Elladan sanoi yksinkertaisesti.

Celebrían nousi ylös ja asteli Erestorin rinnalle painaen suukon tämän poskelle.
”He rakastavat sinua”, haltianainen sanoi pehmeästi ja sipaisi silkkisiä mustia hiuksia. Haltia hymyili pienesti.
”Ja minä rakastan heitä”, Erestor katseli kaksosia ja sitten Celebríaniin. ”Ironista…”
”Mikä?” Celebrían kallisti päätään.
”Haltiahistoria tuntee neljät kaksoset”, Erestor aloitti. ”Ja minä olen ollut kasvattamassa kolmea.”
”Vaikuttava saavutus, Erestor”, Celebrían nauroi. ”Olet pärjännyt hyvin” hän sipaisi sormellaan haltian poskea ja jatkoi: ”He kaikki ovat olleet hyviä, järkeviä ja suuria haltioita – ja ihmisiä.”
”Hyviä?”
”Kaikella on ollut tarkoituksensa. Onnistuit loistavasti aviopuolisoni ja hänen veljensä kanssa, luotan sinuun täysin omien lapsieni kanssa”, Celebrían laski kätensä vatsalleen. ”Ja luotan sinuun myös hänen kanssaan.”
”Kiitos”, Erestor vastasi hiljaisesti.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: Oijoi, nyt oli tullut moka mun betaukseen lähetysten kanssa. Mut siis betaamaton versio koska elämä.

Luku 18. Turgon

Elrond toipui flunssastaan ja palasi vaimonsa rinnalle. Hän oli yhä hieman kalpeampi, mutta jaksoi jo olla pystyssä koko päivän. Celebrían otti puolisonsa vastaan riemuiten ja kaksikko tuntui elävän ajoittain omassa maailmassaan. Glorfindel, Erestor ja soittoniekka Lindir sekä nuori Melpomaen olivat nyt kokoontuneet perheen oleskelutiloihin tarkoituksenaan keskustella kevään tilanteesta. Talvi oli poikkeuksellisen kova ja Elrondia huoletti varastojen riittämättömyys. Elladan ja Elrohir leikkivät miekoillaan Glorfindelin kanssa, Erestor luki juuri tullutta viestiä Lórienista ja Lindir ja Melpomaen virnistivät kannustaen kaksosia.
”Hei Glorfindel?” Elrohir kysyi äkkiä ja kultahiuksinen haltia loi katseen poikaan. ”Miksei Turgon itse rakennuttanut Gondoliniin pakoreittiä?”
”Koska oli ylpistynyt liikaa”, Glorfindel sanoi vastaan ja koppasi takaa hyökänneen Elladanin kainaloonsa. ”Hän ei kertakaikkiaan uskonut, että kukaan voisi löytää Gondolinin.”
”Ai”, Elrohir kurtisti kulmiaan.
”Elrohir. Turgon oli ylittänyt jäätikön, menettänyt vaimonsa ja saanut Ulmolta tietoon salaisen laakson, johon voisi perustaa kaupunkinsa”, Glorfindel kertoi.
”Kuka on Ulmo?”
”Merten Vala”, Melpomaen kommentoi väliin. ”Morgoth pelkäsi merta, koska sitä ei pystynyt kesyttämään ja siksi hän pelkäsi Ulmoakin.”
”Turgon piiloutui kansoineen Gondoliniin ja vuosituhansia se pysyi piilossa”, Glorfindel jatkoi, mutta jäi sitten miettimään. ”No, oli siinä se sotku Eölin kanssa. Mutta sekin päättyi niin, että Eölin ja Aredhelin poika Maeglin jäi asumaan Gondoliniin Turgonin suojattina.”
”Mutta mikään ei pysy suojassa ikuisesti, eihän?” Elrohir kysyi.
”Ei sekään pidä paikkaansa, mutta Gondolin ei ollut suojassa ikuisesti. Se alkoi oikeastaan jo kun Kotkien ruhtinas Thorondor toi Fingolfinin ruumiin Turgonille. Se oli askel väärään suuntaan. Seuraavaksi se maanvaiva toi Húrin ja Huor nimiset ihmiset, ja kunnioituksesta Turgon antoi heidän asua kanssamme. Ei ihmisistä ollut vaivaa eikä vaaraa, vaan Turgonin mieli alkoi muuttua näihin aikoihin.”
”Mitä tapahtui?” Elladan kysyi.
”En tiedä? Hän saattoi nähdä ennalta Gondolinin tuhon tai uskoi liian vahvasti kaupunkinsa suojaisuuteen?” Glorfindel poimi miekan Elrohirin kädestä ja käveli sohvalle istumaan Elladan yhä kainalossaan. ”Turgon johti meidät Nirmaeth Arnoediadin taisteluun Fingonin ja Maedhrosin rinnalla. Se ei mennyt kovin hyvin… Fëanorin valan vuoksi liittouma oli heikko ja niin kävi, että Maedhros petettiin, eikä hän päässyt Fingonin joukkojen kanssa yhteen. Turgon sen sijaan pääsi ja hetken taistelu sujui…” Glorfindel huokaisi syvään. ”Kunnes Fingon kaatui. Sen jälkeen Húrin aneli Turgonia vetäytymään ja omalla sekä Huorin uhrauksellaan onnistui säilyttämään Gondolinin salaisuuden. Yli kolmannes haltioista kuoli suojellakseen viimeisen Suurkuninkaan vetäytymistä.”
”Oho, vau”, Elladan katsoi silmät pyöreinä kapteenia. ”Mutta…”
”Kuka sitten petti Gondolinin?” Elrohir jatkoi.
”Ja eikö Maedhros ollut ruhtinas?” Elladan räpäytti silmiään.
”Maehdros antoi arvonsa Fingolfinin jälkeläisille, joten ei. Maedhros ei ollut enää haltioiden suurkuningas”, Erestor mutisi.
”Ai niin”, Elrohir nyökkäsi. ”Jatka?”
”Turgon ylpistyi lisää. Suurkuninkaana, hän oli korkein Noldorin joukossa ja häntä varoitettiin. Ensin Tuor, Huorin poika ja sitten Ulmo, merten vala. Eikä hän uskonut”, Glorfindel kallisti päätään vaieten, jolloin Erestor nosti katseensa.
”Morgoth oli nähnyt, että Turgonin suku olisi hänen turmiokseen ja vihasi ja pelkäsi Turgonia”, tumma haltia jatkoi.
”Hän kasasi valtavat voimat, balrogeja, örkkejä, lohikäärmeitä…” Glorfindel huokaisi syvään. ”Se, joka meidät petti, oli Maeglin.”
”HÄH!” Elladan raivostui. ”Miksi? Miten?”
”Maeglin rakasti Idriliä, Turgonin tytärtä. Mutta he olivat serkuksia, eli liian läheisiä sukulaisia. Kuitenkaan hän ei haudannut tunteitaan ja kun örkit saivat hänet kiinni ja veivät hänet Morgothin eteen”, Glorfindel huokaisi syvään. ”Morgoth lupasi hänelle juuri sen, mitä hän halusi? Idrilin ja haltioiden kuninkuuden?”
”Mutta Idril rakasti jo Tuoria?” Elrohir varmensi. ”Ja heillä oli poika, Eärendil.”
”Kyllä, mutta sen takia hän paljasti Gondolinin”, Glorfindelin katseessa oli surullinen ilme. ”Turgon kuoli kaupunkia puolustaessaan ja Tuor onnistui tappamaan Maeglinin.”
”Mutta…” Elrohir katsoi veljeään.
”Entä suurkuninkuus?” Elladan halusi tietää. ”Tyttö ei voi olla kuningas?”

Erestor naurahti taustalla ja Lindir ja Melpomaenkin hymyilivät. Glorfindel pyöräytti silmiään.
”Haluaisitteko sanoa isoäidillenne, ettei nainen voi olla kuningas?”
”ööö…” Elrohir laski katseensa maahan. ”En?”
”Mutta yksikään nainen ei ole ollut suurkuningas. Idril ei edes halunnut hallita, koska tiesi miehensä kuolevaisuuden ja valitsi eri tien”, Erestor sanoi. Glorfindel nyökkäsi ja nosti katseensa ylemmäksi. Jo Elrondin aikaan tämän tilan seinillä oli suuria potrettimaisia muotokuvia eri haltioista. Nyt kapteeni katsoi yhtä niistä, haltiaa, jonka päällä oli kirkas haarnista, harteilla kuninkaallisen sininen viitta ja päässään vaatimaton kruunu. Kädessään haltialla oli pitkä seiväs. Elladan ja Elrohir seurasivat katsetta ja hetken oli aivan hiljaista.
”Fingonilla oli poika. Hänestä tuli haltioiden Viimeinen Suurkuningas, Ereinion Gil-Galad”, Erestor sanoi kunnioittavasti.
”Kuka oli Fingon?”
”Kuka oli Gil-Galad?” kaksoset kysyivät samaan aikaan. Erestor nosti käsiään.
”Minä voin kertoa Fingonista, mutta Gil-Galadista isänne tietää parhaiten…”
”Mitä?” Elrond äännähti astuessaan huoneeseen ja kuullen vain keskustelun lopun ja arvaten nopealla katsauksella mistä oli kyse. Hän oli ollut kuninkaan neuvonantaja ja airut, sekä tämän läheisin ystävä vuosisatoja. Puolhaltia laski pöydälle kantamansa paperinipun ja katsoi potrettia. ”Äitinne odottaa teitä syömään.” Elrond sanoi pojille, jotka kipaisivat innokkaasti ovesta ulos.
”Liikkui paljon huhuja ystävyydestänne”, Glorfindel tuumasi hyväntuulisesti.
”Perättömiä”, Elrond kommentoi.
”Todellakin”, Erestor mutisi omalta suunnaltaan ja sai tuiman katseen valtiaaltaan.
”Edes jokin yksityiskohta?” Glorfindel venytteli nautinnollisesti ja kallisti päätään Elrondin aprikoidessa mitä sanoisi. Viimein puolhaltia hymyili.
”Hän ei kompensoinut mitään asevalinnallaan”, Elrond tuumasi ja laski hieman tyrmistyneen oloisen kapteeninsa syliin kasan papereita. ”Sinä saat sen sijaan selvitellä, mitä meillä on jäljellä näissä varastoissa?” Puolhaltia kääntyi. ”Oliko muilla jotain sanottavaa?”
”Anna viljavarastojen lukemat minulle”, Erestor kouli ilmeensä kohteliaaksi ja kohtasi Elrondin hymyilevän katseen täysin tyynenä.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Vastaa Viestiin