~joulukalenteri 2017 LOPPIAIS-EPILOGI 6.1.2018~

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

~joulukalenteri 2017 LOPPIAIS-EPILOGI 6.1.2018~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Kas niin. Joulukuu lähestyy ja perinteikkääksi muodostunut joulukalenteri saa tänä vuonna jatkoa erittäin historiallisella teemalla. Pureudumme haltioiden historiaan ja tutustumme ei-niin-tunnettuihin haltioihin, heidän tekoihinsa ja mausteena Silidirin lennokas mielikuvitus!

Jaa tylsää?

Think not.

Perjantaina aukeaa ensimmäinen luukku ja sitä myöten pääsemme jälleen pureutumaan siihen, kuka teki mitä teki missä teki ja kenen kanssa teki?
Mikä onkaan Erestorin salaisuus?
Missä Lindirin sukujuuret ovatkaan?
Kuka olikaan koko haltiahistoriaan epäonnisin haltia?

Näihin, ja moniin muihin kysymyksiin saatte vastauksen kalenterista, joka avautuu 1 päivä joulukuuta eli perjantaina!!!

Writer: Silidir
Beta: Lumisusi
Disclaimer: En omista hahmoja vaan kaikki kunnia Tolkienille!

JOULUKALENTERI 2017: Yksi Kynttilä Heidän Muistolleen

Fëanor valan vannoi ja muutti historiaa,
Seitsemän veljestä murtuneet teoistaan.
Monta kaatunut on sodissa ja taistoissa,
osa jäänyt on Valinoriin meren taa.
He missä ovat, minne jäivät, heitä aina kaivataan.
Yksi kynttilä heille kaikille, se yksi heidän muistolleen,
Se yksi syttyy hiljalleen ja yötä viimein valaisee
Saleissa Mandosin tai maassa Valinorin heidän paikkansa on.


//Muoks. Silidir
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Ja nyt se alkaa... Joulunodotus!

Luukku 1: Amrod ja Amras

”Katso tätä kuvaa Elrohir!” Elladan hihkaisi innoissaan.
Imladris oli joutunut lumimyrskyn saartamaksi ja suurten lumivallien sulkiessa kulkuväylät ja tiet, olivat haltiat vetäytyneet omiin toimiinsa odottamaan myrskyn loppumista. Valtias Elrondin ja Valtiatar Celebríanin kaksospojille Elladanille ja Elrohirille hiljaiselo oli kuitenkin vaikeaa ja yrittäessään keksiä pojilleen tekemistä oli Elrond lopulta vienyt heidät kirjastoon. Elrond istui itse sivummalla takan ääressä, sillä hän tunsi kylmyyden kosketuksen muita haltioita selvemmin. Erestor sen sijaan istui poikien vieressä lattialla, seuraten näiden toimia. Noldo tiesi poikien koulutuksen lankeavan osakseen ja siksi koki nyt mielekkääksi seurata sitä, missä lasten kiinnostus kulki.
Nyt Elladan oli löytänyt kuvan punahiuksista haltioista, joiden julmat katseet ja haarniskat peilasivat toisiaan.
”Ompa ilkeännäköisiä”, Elrohir sanoi veljelleen. Kuvassa punahiuksiset haltiat olivat rinnakkain, huokuivat petollista varmuutta ja epäröimätöntä halua tappaa.
”Nii-i”, Elladan kurtisti kulmiaan. ”Ne on pahoja. ”poika selitti sitten varmasti. Elrond käänsi päätään kohdaten Erestorin katseen, josta näki hiljaisen pyynnön. Puolhaltia oli kaukaa viisas ja nyökkäsi. Hän ymmärsi, ettei maailma ollut mustavalkoinen vaan täynnä harmaan eri sävyjä. Ja Erestor olisi oikea haltia kertomaan kaksosille näistä harmaan sävyistä.
”Toivottavasti ne ovat kuolleita”, Elrohir värähti.
”Kenenkään kuolema ei ole toivottu, eikä kenenkään kuolemasta pidä iloita”, Erestor puuttui nyt puheeseen ja nousi seisomaan. ”Odottakaahan hetki.”

Elladan ja Elrohir katsoivat toisiinsa. He olivat yhä nuoria, vasta muutaman vuoden vanhoja lapsia. He kantoivat vahvasti isänsä piirteitä, mutta samalla äitinsä lempeää asennetta elollisia olentoja kohtaan. Erestor saapui pian hyvin vanhan kirjan kanssa ja istuutui lattialle viitaten kaksoset vierelleen.
”Tulkaahan”, haltia sanoi ja pojat kiiruhtivat hänen vierelleen. Kirja, joka lepäsi Erestorin sylissä, oli vanha ja osin huonokuntoinen. Haltia käsitteli kuitenkin sitä rakkaudella ja avasi poikien eteen sivun, jossa kaksi punahiuksista haltiaa istui aurinkoisella nurmikolla ja takana säteilivät kahden puun valot. Haltioiden kasvoilla näkyi iloa ja riemua ja elämisen voimaa.
”Ketä he ovat?”, Elrohir kysyi ja osoitti kuvaa.
”Amrod ja Amras. Fëanorin nuorimmat pojat”, Erestor vastasi surua äänessään. ”Fëanorilla oli seitsemän poikaa ja he olivat nuorimmat, iloisimmat ja villeimmät.”
”Niin kuin me!” Elladan hihkaisi ja taustalla Elrond naurahti.
”Niin kuin te”, Erestor hymyili vastatessaan. ”He syntyivät hyvään aikaan. Heitä rakastettiin ja heistä huolehdittiin. Heillä oli isä ja äiti ja viisi veljeä ja voisi rehellisesti kai sanoa, että heidät hemmoteltiin piloille.”
”Mitä tapahtui?” Elladan kurtisti kulmiaan ja osoitti kirjaa, jossa toinen kuva kaksosista oli. ”Pidän tästä kuvasta enemmän.”
”Minäkin pidän enemmän tästä kuvasta, Elladan”, Erestor kuiskasi ja sipaisi kuvan pintaa.
”Kumpi on kumpi?” Elrohir kysyi seuraavana ja Erestor osoitti sormellaan vasemmanpuolista haltiaa.
”Hän on Amras”, haltia sanoi ja siirsi sormensa toisen haltian kohdalle. ”Ja hän on Amrod. He elivät Valinorissa vuosia kunnes oli aika. Haltioiden tuli siirtyä Keski-Maahan, sillä meillä on tehtävämme täällä. Mutta Valinorissa kaikki oli hyvin ja rauha vallitsi ja vaikka jokainen osasi taistella, ei siihen ollut mitään syytä. Niinpä Valar puuttui asiaan ja sai heidän isänsä …” Erestor sulki silmänsä.
”Fëanorinko?” Elladan kysyi. ”Ei kai hän tappanut ketään!”
”Rakas lapsi. Fëanor teki pahoja tekoja ja hänen valansa Valarille velvoitti hänen poikansa seuraamaan hänen jalanjälkiään. Amrod ja Amras… He olivat uskollisia valalleen loppuun asti. He tulivat Keski-Maahan ja asuivat veljensä Maehdrosin alaisuudessa aina loppuun asti.”

Elrohir ja Elladan katsoivat toisiaan ja lopulta Erestoria, jonka silmissä kimalsivat vuodattamattomat kyyneleet.
”Erestor. Tunsitko sinä heidät?” Elladan kysyi lopulta.
”Tunsin. Olen vanhempi kuin uskoisitkaan.”
”Siis toooosi vanha”, Elrohir sanoi pontevasti, saaden taustalla kuuntelevan Elrondin nauramaan. ”Mitä heille kävi?”
”He kuolivat Sirionin taistelussa”, Erestor vastasi ja nosti katseensa Elrondiin. ”He elivät voimakkaasti, rakastivat metsästämistä ja samoilemista. He toivat iloa perheelleen ja olivat aina valmiita kepposiin. Mutta kuten sanoin, kaikilla meillä on Erun määräämä tehtävämme täällä.”
”Mikä heidän sitten oli?” Elladan kysyi kulmiaan kurtistaen.
”Kuolla Sirionin taistelussa, jotta isänne veljineen sai elää”, Erestor vastasi koruttomasti katsomatta Elrondiin. Elladan ja Elrohir sen sijaan kääntyivät katsomaan isäänsä, jota rakastivat syvästi. Elrond nyökkäsi pojilleen ja nousi ylös kävellen kolmikon luokse. Puolhaltia istuutui alas ja laski kätensä ystävänsä olkapäälle. Kaksoset vilkaisivat toisiinsa ja kiipesivät haltioiden syliin, Elladan isänsä ja Elrohir Erestorin polvelle.
”Vala, jonka he olivat vannoneet, painoi myös heidän veljiensä sielua. Nähdessään Amrodin ja Amrosin kaatuvan, Maedhros ja Maglor epäröivät ensimmäisen kerran. Ja kun he löysivät puolhaltiakaksoset hetkeä myöhemmin, he ottivat heidät suojelukseensa tappamisen sijasta. Ja myöhemmin he antoivat isänne ja hänen veljensä mennä Lindoriin, kuningas Gil-Galadin hoviin.”

”Sitten me olemme heille kiitollisia”, Elrohir sanoi Erestorin sylissä. ”Voimmeko mennä sytyttämään heille kynttilän?”
”Miksi?” Erestor hämmentyi ja katsoi sylissään istuvan lapsen vakaviin kasvoihin.
”Ilman heidän uhraustaan, me emme olisi tässä? Eikö niin Isä?” Elrohir pähkäili. Elrond nyökkäsi. ”Onko heidän hautamuistomerkkinsä missä?” Nyt Erestor hämmentyi vielä enemmän.
”Ei heillä ole. Ei kenelläkään Fëanorin suvusta ole?”
”Emmekö me voisi tehdä jonkun? Ihan vaikka pienen?” Elladan kysyi isäänsä katsoen.
”Se olisi hyvä ajatus, eikö vain Erestor”, Elrond katsoi ystäväänsä lempeästi. Erestor hymyili surullisesti ja sulki silmänsä puristaen Elrohirin tiukasti syliinsä.
”Kyllä. Se olisi erittäin hyvä ajatus.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Jee, minäpä pääsen ensimmäisenä kommentoimaan!

Tämä tuli kylä (puoli)yllätyksenä, sillä en muistanut että teette kalenterin tänä vuonna. Suuri kiitos Lumis ja Silidir! ^^
Voin kai aloittaa hehkutuksen itse teemasta! Historia on aina ollut lähellä sydäntä ja kun siihen lisätään haltia ja Feanorin suku niin... <3<3 *kehrää*
Mielenkiinnolla odotan miten tarkasti seuraatte Silman tapahtumia ja millaisen historian olette kehitelleet kullekin hahmolle. Ainakin tämä ensimmäinen luukun perusteella hyvältä näyttää. Oli hyvin keksitty että historiaa käydään läpi lasten kautta.

Eipä minulla kai muuta, minulta ei tähän aikaan synny sen suurempaa kommenttia. Huomista odotellen!
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Niinhän se kai on, ettei ole joulua ilman Loftiksen joulukalenteria! Kiitos tosiaan munki puolesta meiän kalenterimestareille. C:

Mä aina sulan noille haltioille, niin tällä hetkellä tarinassa paikalla oleville kuin kirjan sivuilta löytyville. Et juuuh 6/5 keep going!
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
AmiDark
Örkki
Viestit: 10
Liittynyt: Su Syys 18, 2016 10:45 am

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja AmiDark »

Kiitos paljon et jaksatte tänäki vuonna tehä kalenterin :) Musta tää teema on tosi hyvä idea :) Itekki pääsen oppimaa vähä lisää haltioiden historiasta ku en oo paljoo siihe perehtyny :)
Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1115
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Ja tämä muuten vain paranee matkan varrella. ;) (Kommentin pointti on missä?)
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Tindis »

Muistin, että tehän taisitte lupailla kalenteria, joten pöllähdin paikalle enkä joutunut pettymään. Kiitos minunkin puolesta! Eipä tässä kai muuta, seuraavaa luukkua odotellessa :D
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu :3
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: Kiitos! Ja laitetaan seuraava luukku...

Luku 2: Fëanor

Amrasin ja Amrodin tarina jäi kaksosten mieleen. Vaikka lumimyrsky oli tauonnut aikaa sitten, viihtyivät kaksoset yhä kirjastossa ja etsivät lisää kuvia. He eivät osanneet vielä lukea kunnolla ja lopulta he juoksivat kirjan kanssa isänsä toimistoon, jossa tiesivät Erestorin olevan. Haltiat väistelivät poikia huvittuneina näiden innosta. Lopulta kaksikko ryntäsi tilaan, jossa Erestor, Glorfindel ja Elrond työskentelivät. Glorfindel, Imladrisin asevoimien komentaja, kohotti kulmiaan, kun pojat kiiruhtivat Erestorin luokse ja kiipesivät kuin pienet apinat tämän syliin laskien kirjan tilityspapereiden päälle. Erestor piti käsiään ylhäällä ja vilkaisi kumpaakin poikaa.
”Mitä tämä nyt on?”
”Pojat…” Elrond sanoi samaan aikaan.
”Haluamme kuulla lisää, jooko!!!” kaksikko loi anelevan katseen Elrondiin, joka pyöräytti silmiään. Erestor tyytyi kohottamaan kulmiaan ja avasi varovaisesti kirjan kannen. Hän huokaisi syvään ja muodosti suullaan äänettömästi nimen, josta kirja kertoi. Elrond kallisti päätään, silmäsi innokkaita poikiaan ja sitten Glorfindeliä. Ja lopulta hän nyökkäsi.
”He ovat kiinnostuneita historiasta Erestor. Onhan se parempi kuin kepposet?” Puolhaltia käveli Glorfindelin luokse ja kuiskasi tälle tilanteen ennen kuin palasi oman työpöytänsä ääreen.
”Hyvä on, valtiaani”, Erestor vastasi hieman kireästi. Elladan ja Elrohir hihkaisivat ja etsivät nopeasti sivun, jossa seisoi haltia tummassa haarniskassa, mustat hiukset vapaana liehuen kuin niillä olisi ollut oma tahto. Verinen miekka ja liekehtivä katse tuntuivat korostuvan punaisuudellaan tummasta kuvasta. Erestor katseli kuvaa ja laski lopulta kätensä sen päälle, peittäen kasvot.

”Fëanor”, Erestor sanoi lyhyesti.
”Kerroit, että hän on Amrasin ja Amrodin isä”, Elladan sanoi varovasti. Elrohir painautui jälleen Erestoria vasten.
”Fëanor oli tulisieluinen ja intohimoinen haltia. Hän teki kaiken, mitä teki pistäen itsensä täysin mukaan. Hän oli seppä, timantinhioja ja mahtava soturi, mutta ennen kaikkea hän oli seitsemän pojan isä. Fëanorin suurimmat luomukset ovat Silmarilit, jotka koituivat hänen ja hänen poikiensa tuhoksi, ja ne ovat sidottuja myös teidän sukuunne.”
”Silmarilit?” Elrohir kysyi uteliaana. ”Mitä ne ovat?”
”Kolme jalokiveä, joiden valo on lähtöisin kahden puun valosta ja jotka Fëanor loi”, Erestor vastasi pojan kysymykseen. ”Kas niin, Fëanor oli Finwën, haltioista ensimmäisen ensimmäinen poika, ensimmäisestä avioliitosta. Hänellä oli kaksi veljeä, Fingolfin ja Finarfin. Fëanor oli myös se haltia, joka nimesi Melkorin Morgothiksi ja johdatti Noldorin Keski-Maahan polttaen kirjaimellisesti sillat takanaan.”
”En ymmärrä?” Elladan kurtisti Elrondmaisesti kulmiaan. ”Mitä pahaa hän teki? Miksi hänet on aina kuvattu julmasti ja verisesti?”

Glorfindelkin jäykistyi hieman ja Elrondin kynä pysähtyi. Erestor nielaisi.
”Koska… Hän on ensimmäisenä haltiana nostanut aseensa toista haltiaa vastaan. Valinor on meren toisella puolella ja tänne päästäkseen oli Noldorin saatava laivoja. Telerit eli laivanrakentajat, eivät halunneet luovuttaa omia laivojaan, jolloin Fëanor joukkoineen hyökkäsi ja surmasi vastustelevat Telerit. Fëanor Suvunsurma, siitä hän sai nimensä. Lisäksi hän petti veljensä Fingolfinin ja poltti laivat niiden saavuttua Keski-Maan rannoille pakottaen veljensä käyttämään jääreittiä.” Nyt Erestor nosti katseensa Glorfindeliin, joka silmiin oli noussut tuskainen katse. ”Se koitui monen haltian kuolemaksi.” Elladan ja Elrohir kuuntelivat silmät selällään ja selkeästi kauhuissaan ajatuksesta.
”Ilman Fëanoria Noldorit eivät olisi koskaan tulleet Keski-Maahan”, Elrond sanoi oman pöytänsä luota. ”Minä en olisi koskaan syntynyt. Historiaa on kyettävä näkemään laajemmin, sillä jokainen teko vaikuttaa.”
”En silti pidä hänestä”, Elladan mutisi.
”Enkä minä”, Elrohir vastasi.
”Muistakaa, että Fëanorilla oli seitsemän poikaa ja hän rakasti perhettään syvästi. Hyvinä aikoina hän istui poikiensa kanssa ja lauloi ja tanssi tähtien alla.”
”Ja tähtien alla hän myös kuoli”, Glorfindel huomautti ja Erestor nyökkäsi.
”Niin teki. Siihen aikaan ei kuuta eikä aurinkoa oltu vielä luotu, joten se taistelu käytiin tähtien valossa. Fëanor taisteli balrogeja vastaan ja niiden johtaja Gothmog haavoitti häntä kuolettavasti”, Erestor jatkoi kertomustaan. ”Kerrotaan, että kun Fëanorin sielu viimein lipui pois, jäi hänestä vain kasa tuhkaa ja vala, joka sitoi hänen poikiaan.”
”Mutta se Gothmog jäi eloon?” Elladan näytti pelokkaalta. Erestor ravisti päätään ja katsoi Glorfindeliin.
”Ei. Gothmog kuoli vuosisatoja myöhemmin, Gondolinin kaupungin tuhoutuessa ja hänet surmasi Ecthelion, joka sai itsekin surmansa.”
”Eikö Glorfindel ollut Gondolinista?” Elrohir kysyi.
”Olen Vanyar, lähtöisin Valinorista. Tulin Finarfinin joukkojen mukana jään yli ja päädyin asumaan Gondolinin kultaiseen kaupungiin”, haltia hymyili noustessaan ylös. Oli aika lähteä rajatarkastukselle. ”Siellä minä myös kuolin, menin Mandosin salien rauhaan ja palasin suojelemaan teitä.” Haltia tuli Erestorin pöydän eteen ja nojautui käsiinsä. Kaksoset katsoivat kultahiuksista, leikkimielistä ja aina niin hauskaa haltiaa nyt aivan hämillään. Glorfindel katsoi Fëanorin kuvaa ja hymyili nyt hieman vaisusti. ”Ilman häntä, minäkin olisin vielä Valinorissa.”

Elladan ja Elrohir poistuivat työhuoneesta kirja tiukasti Elladanin sylissä. Kaksosille oli nyt avautunut aivan uusi maailma, uusia haltioita ja uusia näkökulmia. Celebrían katseli poikiensa menoa ja astui työhuoneeseen.
”En ole aivan varma tästä”, nainen sanoi kävellessään puolisonsa luokse.
”En minäkään”, Elrond hymyili ja antoi naisen istua syliinsä. ”Mutta he ovat nyt aidosti kiinnostuneita historiasta. Haluavat tietää ja oppivat enemmän kuin uskoisitkaan.”
”Rakas puolisoni”, Celebríanin ääni viileni monta astetta. ”Sinä et herää öisin rauhoittelemaan heitä kun he heräävät painajaisunistaan”
”Eh?” Elrond hätkähti ja Erestor livahti ulos työhuoneen ovesta jättäen pariskunnan selvittelemään välejään. Celebrían katsoi neuvonantajan poistumista ennen kuin käänsi jäätävän katseensa jälleen puolisoonsa:
”Minä herään.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 3. Finwe, Finarfin ja Fingolfin

”Elladan! Elrohir!” Galadrielin heleä ääni kutsui kaksosia. Lórienin valtiatar oli saapunut Imladrisiin edellisenä iltana ja silloin kaksoset olivat jo olleet nukkumassa. Kaksoset kuulivat äänen ja hetkeä myöhemmin valtiatar oli kaatunut pehmeälle matolle sylissään kaksi iloisesti kikattavaa poikaa. ”Valar, mitä teille on tapahtunut?” Galadriel nauroi ääneen, kun näki Elladanin sotkuisen tukan ja leikkimiekan ja Elrohirin kattilasta tehdyn kypärän.

”Leikimme taistelua!”
”Minä olen Finarfin ja Elrohir on Fëanor ja me taistellaan balrogia vastaan!” Galadrielin kulmat kohosivat ja nainen työnsi Elladanin kauemmaksi katsellen tätä arvioivasti.
”Ei Finarfin ollut noin epäsiisti”, nainen julisti ja haki harjan alkaen selvitellä mustia hiuksia. ”Hänellä oli kullanhohtoiset hiukset, sellaiset, joita voisi katsella tuntikausia.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Elrohir työnsi kypäräänsä taaemmaksi ja katsoi Galadrielia.
”Koska hän oli minun isäni”, Galadriel vastasi ja nauroi poikien tyrmistyneille ilmeille. ”Minulla on kolme veljeä, ja me seurasimme nuoruuden innoittamana Fëanoria Keski-Maahan.”
”Missä isäsi on?” Elladan kysyi.
”Isäni katui, sai armon ja jäi hallitsemaan Noldorin rippeitä Valinoriin. Jonakin päivänä minä näen hänet jälleen, kun meri kutsuu ja tehtäväni täällä on saatettu päätökseen.”
”Finarfin oli Finwën poika”, Elrohir sanoi viimein. ”Muistatko? Fëanorin velipuoli?”
”Olette opiskelleet historiaa”, Galadriel sanoi hyväksyvästi. ”Kyllä. Finarfin ja Fingolfin olivat Fëanorin velipuolia. Fingolfin nousi Noldorin suurkuninkaaksi Fëanorin kuoleman jälkeen ja hallitsi aikansa. Hän menetti kuitenkin uskonsa ja ratsasti yksin kohtaamaan Morgothin ja …”
”Kuoli”, Elladan päätti lauseen. Galadrielin kädet pysähtyivät ja nainen sipaisi mustia hiuksia.
”Kuoli”, hän sanoi lempeästi. ”Ilman kuolemaa ei ole elämää.”
”Kuten ei meitäkään, jos Amras ja Amrod eivät olisi kuolleet”, Elrohir muisteli ja Galadriel yhdisteli mielessään palasia. Hän jatkoi Elladanin hiusten selvittelemistä.
”Meillä on jokaisella oma tehtävämme täällä. Isoisäni Finwë oli ensimmäisiä haltioita ja Noldorin suurkuningas. Hän asui Tirion nimisessä kaupungissa, jossa asui myös vanyar- sukuisia haltioita. Ensimmäisestä liitosta syntyi Fëanor ja toisesta Finarfin, Fingolfin, isäni sekä Findis ja ìrimë.” Galadriel puhui rauhallisella äänellä ja siveli kiiltävänmustia hiuksia.
”Finwëkään ei taida olla elossa?” Elrohir asettui veljensä paikalle, ja Galadriel hymyili hiusten sotkuisuudelle ja painoi mieleensä muistuttaa Elrondia ja Celebriania hiusöljyjen käytöstä.
”Ei. Ei hän ole. Me haltiat emme kuitenkaan kuole, vaan sielumme siirtyvät Mandosin saleihin ja aikanaan saamme mahdollisuuden syntyä uudelleen. En tiedä, koska isoisäni aika on, enkä tiedä haluaako hän uudelleensyntyä…”
”Mitä hänelle kävi?” Elladan kallisti päätään.
”Hänet tappoi Melkor, Formenosin porttien edessä. Kerrotaan, että Fëanor määrättiin maanpakoon 12 vuodeksi Formenosin linnakkeeseen ja Finwë luopui kruunustaan seuratakseen häntä. Suurten juhlien aikaan Melkor kuitenkin palasi ja kohtasi Finwën, joka ei ollut halunnut osallistua juhlintaan. Surmattuaan isoisäni, Melkor varasti Silmarilit ja siitä alkoi Noldorin synkkä aika.”
”Sinä siis tunsit Fëanorin?” Elladan varmisti.
”Totta kai. Hän oli vaikuttava haltia eläissään ja myönnetään… Hänen tekonsa ovat vaikuttaneet suuresti myös minun elämääni, osaatteko arvata miten?”
”Isoisä!” Elladan älysi äkkiä. ”Isoisä on puhunut Doriathista, Sindar-haltioiden kaupungista!”
”Eli ollaanko me osin Sindar- sukuisia?” Elrohir pohti ja Galadrielin helisevä nauru kaikui käytävälle saakka, jossa kävellyt Elrond kurkisti sisään poikien huoneeseen.
”Elrond”, Galadriel painoi päätään puolhaltian astuessa huoneeseen. ”Poikasi eivät tiedä sukuaan?”
”Koska se on niin monimutkainen…” Elrond pyöräytti silmiään.
”Isääää!” kaksoset kiljuivat ja Elrond huokaisi.
”Hyvä on. Äitinne on, kuten olette kuulleet jo, puoliksi Noldo ja puoliksi Sindar. Minun isäni isä on ihminen ja isäni äiti haltia. Äitini äiti on haltia, mutta äitini isä Dior onkin sitten äitinsä kautta sukua maioille ja isänsä kautta ihmisille”, Elrond näki poikiensa katseesta, että nämä olivat jo sekaisin.
”Äiti on helpompi”, Elrohir kommentoi lopulta ja Elladan nyökytteli.
”Nyt ymmärrämme, miksi sinua sanotaan puolhaltiaksi”, Elladan sanoi. ”Helpompaa sanoa puolhaltia, kuin alkaa miettimään oletko maiahaltia vai ihmishaltia vai kenties maiaihmishaltia?”

Elrond painoi päänsä alistuneena ja Galadrielin nauru helisi kuin kello ja kantautui jälleen käytävälle asti.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Tindis »

Lisää tunnepitoista historiaa! Tykkään. Ja kolmannen luukun loppu oli söpö :3
Ja tämän kommentin pointti? Täällä on ainakin yksi lukija!
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu :3
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: on aina kiva tietää, et on joku lukenut. :)

Luku 4: Maedhros ja Maglor

”Isä?” Elladan mumisi puoliunisena. ”Kerro meille Maglorista ja Maedhrosista?”
”Hmmm? Nytkö?” Elrond oli nukuttamassa kaksosia ja se ei aina ollut niin helppoa. Nytkin hän oli istunut sängyn vieressä nojatuolissa jo pitkän tovin ja yllättyi pyynnöstä.
”Joo? Erestor ei kerro…” Elrohir nousi istumaan sängyllään.
”On kiireitä? Tai jotain”, Elladan oli selkeästi pettyneet oloinen. Elrond sääli poikiaan ja vielä enemmän puolihaltia sääli neuvonantajaansa. Hän tunsi tämän jo kaukaa ja arvasi, että tämä keskustelu olisi vaikea. Hän nousi ja istuutui poikien sängylle.
”Hyvä on. Minä kerron.”
”Kiitos isä”, kaksoset nousivat istumaan ja Elrond huokaisi mielessään. Tätä menoa pojat eivät nukkuisi ikinä.

”Maedros syntyi Fëanorin esikoisena ja hänen hiuksensa hohtivat punaista. Sellaista väriä ei näe enää kenelläkään. Hän oli loistava soturi ja villi sielultaan, eikä oikein viihtynyt yhdessä paikassa vaan halusi tutkia ja nähdä maailmaa”, Elrond kertoi.
”Ei kai hänellekin tapahtunut pahaa?” Elladan puristi tyynyä sylissään.
”He elivät hyvinä aikoina ja he elivät pahoina aikoina. Morgoth petti Maedhrosin ja kahlitsi hänet oikean käden ranteesta Thangorodrimin jyrkänteeseen, kunnes Noldor tekisi kuten hän tahtoi.”
”Mitä tapahtui? Miten hän pelastui? Hän kasvatti sinut, isä?” Elrohir oli jännittynyt ja Elrond tajusi tehneensä suuren virheen. Ehkä hän nukkuisi poikien kanssa tämän yön ja antaisi vaimolleen rauhan nukkua. Edellisen keskustelun jälkeen se saattaisi olla hyvä ajatus. Puolhaltia asettui sängylle, veti pojat viereensä ja peiton kaikkien päälle.
”Jo Valinorissa Maedhrosilla oli yksi hyvä ystävä, Fingon, Fingolfinin poika. Fingon löysikin Maedhrosin, jonka kerrotaan pyytäneen ystäväänsä tappamaan itsensä ja päättämään kärsimyksensä. Vaan Manwën tahdosta suuri kotka saapui, vei Fingonin Maehdrosin luokse ja pelasti tämän.”
”Mutta Maehdros oli kiinni kädestään?” Elladan ojensi omaa kättään.
”Fingon joutui leikkaamaan käden irti, koska ei saanut kahleita auki”, Elrond sanoi lempeästi. ”Hän pyysi anteeksi Fingolfinilta ja luopui asemastaan Noldorin kuninkaana. Tapahtui paljon, hän teki suuria tekoja ja voitti suuria taisteluja, vaan Fëanorin vala oli vaikea kantaa.”
”Isä… entä Maglor?” kaksoset kysyivät.
”Hän on Fëanorin toinen poika. Oli siis”, Elrond korjasi pikaisesti. ”Tiedättekin jo, missä hän on ollut mukana… Maglor liittyi lopulta yhteen Maehdrosin kanssa ja he taistelivat yhdessä katkeraan loppuun asti.”
”Miksi kaikki on pahaa?” Elrohir kysyi lopulta.
”Maglor oli huikea soittaja. Hänen äänensä oli niin sointuva, että sitä nousivat linnutkin kuuntelemaan ja se saattoi saada kuulijansa riemuitsemaan tai itkemään. Maglor oli ehkä lempein kaikista ja hänen sydämensä särkyi lopullisesti, kun Amrod ja Amras kuolivat Sirionissa. Heidän omat joukkonsa kääntyivät heitä vastaan ja vaikka he lopulta voittivat… ” Elrond katsoi poikiaan. ”He menettivät kaiken. Veljensä, uskonsa ja toivonsa. Se, mikä heitä ajoi enää eteenpäin, oli jäljellä olevien Silmarillien etsintä.”
”Mitä sitten tapahtui? Löysivätkö he Silmarillit?”
”Löysivät hyvinkin. Ja saivat ne haltuunsa. Mutta tekojensa vuoksi he olivat menettäneet oikeutensa niihin ja ne polttivat heidän käsissään. Se oli Maedhrosille viimeinen pisara ja hän heittäytyi rotkoon ja astui särkyneenä sieluna Mandosin saleihin. Maglorin kerrotaan heittäneen kivensä mereen eikä kukaan tiedä mitä hänelle tapahtui.”
”He…” Elladanin alahuuli vavahti hieman. ”Tuhosivat sinulta kaiken, isä?”
”Vihaatko heitä?” Elrohir kysyi.
”Ehkä aluksi”, Elrond myönsi ja sipaisi poikien poskia. ”Mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Heidän kätensä eivät olleen väkivaltaisia meitä kohtaan eikä heidän tarkoituksensa ollut kasvattaa meistä sotilaita itselleen.” Elrondin kasvoille nousi pieni hymy. ”He huolehtivat meistä, antoivat meille tilaa, turvaa ja opetusta. Ottivat vastaan vihamme ja raivomme ja antoivat ne anteeksi. Ja kun tuli se päivä, jolloin he lähettivät meidät Lindoniin, ymmärsin, että rakastimme heitä. Se teki anteeksiantamisesta helpompaa.”
”Mutta he ovat tehneet niin paljon pahaa!” Elrohir puuskahti vihaisesti. Elrond kuuli kaavun kahahtavan ja nosti katseensa. Kuinka kauan Erestor oli seisonut oven luona ja kuunnellut, sitä hän ei tiennyt. Nyt puolhaltia kuitenkin katsoi lempeästi tummiin silmiin.
”Viha on tehnyt nämä tarinat mahdollisiksi, Elrohir. Ilman vihaa, ei olisi sotaa.”, Elrond huomautti. ”Minä annoin anteeksi jo vuosia sitten, he pelastivat minut ja veljeni ja antoivat meille mahdollisuuden. Sen mahdollisuuden aion käyttää tekemällä hyvää, en vellomalla vanhassa vihassa.”

Elladan ja Elrohir katsoivat isänsä viisaita silmiä ja katsoivat sitten toisiaan.
”Isä…” Elladan kuiskasi viimein.
”Hmmm?”
”Jos joskus vielä näkisit heidät, Maedhrosin ja Maglorin meinaan…” Elladan jatkoi ja vilkaisi veljeään.
”Mitä haluaisit sanoa?” Elrohir päätti lauseen. Elrond vilkaisi ovelle ja hymyili.
”Minä sanoisin ’kiitos’”
”Kiitos?”
”Kyllä”, Elrond näki sivusilmällä Erestorin poistuvan hiljaa ovelta. Puolhaltia hymyili surumielisesti. Hän saattoi olla menneisyyden kanssa sinut, mutta osalle se olisi ikuisesti raskas taakka.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 633
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Pyrexia »

Nyt vasta pääsin käsiksi tähän joulukalenteriin, mutta ei haittaa, sai ainakin lukea enemmän kerralla. :D
Vielä näinkin monen vuoden jälkeen haltiat on niin kiehtovia hahmoja, niin mahtavia, niin ihania, niin minun juttuni. Ja historian kertausta, mikä sen mukavampaa! Täytyy muistaa tulla lukemaan vähän useammin näitä luukkuja. Ja kiitos vaivannäöstä jota on taas nähty tämän kalenterin takia.
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

A/N: tervetuloa mukaan lukemaan Pyrexia!

Luku 5: Celegorm, Curufin ja Caranthir

Erestor istui kirjastossa. Hän katsoi vanhaa kirjaa näkemättä sitä oikeastaan. Hän oli niin syvällä ajatuksissaan, ettei huomannut Glorfindelin saapumista eikä siten reagoinut haltian tervehdykseen. Glorfindel taputti käsiään yhteen haltian edessä ja siihen Erestor reagoi ja loi ärtyisen katseen kapteeniin.
”Oliko sinulla jotain asiaakin?”
”Varoitan vain, kaksoset ovat suuntaamassa tännepäin.”
”Tiedän. Tai oikeastaan odotan”, Erestor laski kätensä kirjan päälle. ”Aina ei ole helppoa kertoa, vaikka tietäisikin.”
”Tiedän…” Glorfindel kallisti päätään.
”Sitä luulee pistäneensä kaiken pois mielestään, mutta ne ovat aina osa sinua. Hyvässä ja pahassa”, haltia sulki silmänsä.
”Tiedän”, toinen vastasi ja kaksikko kääntyi katsomaan ovelle. Elladan ja Elrohir kurkistivat jo sisälle ja suorastaan juoksivat Erestorin luokse nähdessään haltian jälleen istumassa kirjojen keskellä.
”Isä kertoi meille Maedhrosista ja Maglorista!” Elladan nousi Erestorin syliin ripeästi.
”Sinun ei siis tarvitse”, Elrohir virnisti.
”Kerro siis muista?” Elladan jatkoi ja käänsi kirjan auki perhekuvan kohdalta, jossa näkyivät kaikki Fëanorin pojat sekä Fëanor itse ja hänen rinnallaan kaunis haltianainen.

”Aaahm”, Erestor sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne sitten ja osoitti kuvan haltiaa, jolla oli suuri koira vierellään. ”Celegorm. Ja tuo piski oli Huan…” Seuraavaksi sormi siirtyi osoittamaan hyvin tummapiirteistä ylvästä haltiaa. ”Caranthir.” Ja viimeisenä sormi pysähtyi haltian kohdalle, joka oli kuin kopio Fëanorista. ”Curufin.”
”Celegormilla on mahtava koira! Kuka sen antoi?” Elladan innostui.
”Se oli lahja Öromelta, yhdeltä valarista. Hän myös opetti Celegormille lintujen ja eläinten kielen”, Erestor kertoi hieman tympääntyneen oloisena ja Elladan innostui vielä enemmän. ”Se kuolasi, karvasi ja Valar minua auttakoon, mutta se haisi.”
”Mutta se on upee!” Elladan ihasteli.
”Entä Celegorm?” Elrohir ehätti kysymään.
”Hän oli voimakas ja vahva ruumiinrakenteeltaan”, Erestor aloitti.
”Ja myös temperamenttinen ja nopeasti suuttuva”, Glorfindel huomautti ja Erestor hymähti.
”Totta sekin”, haltia tuumasi.
”Entä Caranthir?” Elrohir halusi tietää. ”Hän on tosi tumma muihin verrattuna.”
”Caranthir oli neljäs poika, raju ja äkkipikaisin heistä kaikista”, Erestor sanoi hieman vaisusti. ”Hän saavutti toki paljon, mutta oli ylpeä ja teki selväksi, että oli parempi kuin moni muu.”
”Ei mikään kiva luonteenpiirre”, Elrohir sanoi.
”Ei. Ei se ole. Hän oli sen takia monesti vaikeuksista ja sai moitteita veljiltäänkin”, Erestor sipaisi Elladanin hiuksia. ”Sitten on Curufin, jota voisi kuvailla isänsä kopioksi.”
”Juu, muistuttaa ihan Fëanoria”, Elladan vahvisti.
”Curufin ja Celegorm viihtyivät keskenään ja itseasiassa liittyvät teidän isänne suvun legendoihin. Lúthienin tarinaan”, Erestor huokaisi syvään. ”Curufin ja Celegorm tekivät Maehdrosin yritykset saada Morgoth kukistettua vaikeaksi. Heidän luonteensa olivat vahvat ja äkkipikaiset eikä edes Maehdros saanut taottua heihin järkeä.”
”Kuolivatko he miten?” Elrohir kysyi.
”Doriathin taistelussa”, Erestor vastasi.
”Kuka heistä?” Elladan varmisti.
”Kaikki kolme…” Erestor sulki silmänsä. ”Celegorm, Caranthir ja Curufin.”
”Elwing pelasti silmarilin ja pakeni”, Glorfindel jatkoi keskustelua ja antoi Erestorille aikaa koota itsensä. ”Huomaatteko miten tarinaa alkaa kiertää kehää?”
”Isän äiti…” Elladan pohti. ”Maedhros, Maglor, Amras ja Amrod!”
”Oooo”, Elrohir muisti kanssa. Elladan nosti katseensa Erestoriin ja kallisti päätään. ”Kaikki menetys vain jalokivien tähden?”
”Sinäpä sen sanoit”, Erestor vastasi.
”Erestor?” Elrohir nosti äkkiä päänsä ylös. ”Onko kellään lapsia tai vaimoa?”
”Curufinillä oli poika, Celebrimbor. Mutta hän kielsi isänsä teot ja hylkäsi sukunsa. Sinällään ironiasta, että hän oli taitavimpia seppiä Fëanorin jälkeen ja on tehnyt isännekin sormessa olevan sormuksen, Vilyan”, Erestor kertoi.
”On myös huhuja. Maglorin vaimosta ja Caranthirin vaimosta…” Glorfindel kohotti kulmiaan ja jostain syystä Erestor punastui hieman. ”Vai muistanko väärin?”
”Et muista. Mutta ne ovat vain huhuja”, Erestor mumisi vastaan ja sulki kirjan. Tai olisi sulkenut, mutta Elladanin pieni käsi oli välissä ja pakotti kirjan uudelleen auki. poika osoitti kuvankaunista haltianaista kuvan keskellä ja loi kysyvän katseen Erestoriin.
”Kuka tuo on?”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 6: Nerdanel

Erestor jäykistyi ensin ja sitten hän painoi päänsä, suudellen Elladanin otsaa.
”Hän on Nerdanel, Fëanorin puoliso ja hänen lastensa äiti.”
”Hän on tosi kaunis. Vähän niin kuin äitikin!” Elrohir katseli kuvaa.
”Häntä ei pidetty kauniina kansansa keskuudessa, perheelleen hän oli toki kauneinta mitä maa päällään kantoi”, Erestor sanoi. ”Hän oli levoton ja seikkailunhaluinen. Osa lapsista peri sen luonteen ja toiset taas enemmän isänsä.”
”Miten he tapasivat? Tiedätkö?” Elladan kysyi kiinnostuneena ja kuuli Glorfindelin naurahtavan. Erestorinkin oli hymyiltävä lapsen kysymykselle.
”Kerrotaan, että Nerdanel rakasti vaeltamista ja kulki pitkiä matkoja kauas asuinsijoiltaan. Joillakin näistä retkistä hän kohtasi tulisieluisen haltian, johon rakastui. He saattoivat tapailla vuosien ajan salassa, mutta eräissä juhlissa Fëanor esitteli hänet isälleen”, Erestor sanoi huvittuneena. ”Nämä ovat tarinoita, joiden totuutta ei kukaan tiedä eikä kukaan ole enää niitä kertomassa.”
”Minä muistan Nerdanelin. Hän oli aikamoinen nainen”, Glorfindel huomautti. ”He olivat yhdessä tulta ja tappuraa mutta samalla he olivat kuin yksi.”
”Nerdanel oli taitava käsittelemään metallia ja kiveä. Hän oli äärimmäisen taitava näköiskuvien tekijä, ja hänen kuvansa olivat niin aitoja, että niille saattoi puhua tajuamatta, että ne olivat vain kuvia”, Erestor käänsi sivuja ja näytti kuvan salista, jota reunustivat suuret, elävännäköiset patsaat. ”Nerdanel teki nämä.”
”Vau! Ihan hirmuisen hyviä!” Elladan henkäisi ihastuneena.
”Mitä sitten kun Fëanor alkoi tehdä pahoja?” Elrohir jo kysyi.
”Aluksi Nerdanel yritti hillitä miestään”, Erestor katsoi lasta. ”Mutta lopulta, kun Fëanor tuomittiin maanpakoon, hän pyysi saada jäädä Finwën vaimon Indisin luokse.”
”Odottaakohan hän yhä Fëanoria?” Elrohir uteli.
”Hän todennäköisesti odottaa sitä haltiaa, johon rakastui. Hän ei seurannut Fëanoria Keski-Maahan, vaan jäi Valinoriin”, Erestor käänsi vielä sivua ja näytti potrettimaisen kuvan haltianaisesta. ”Hän rakasti Fëanoria koko sydämellään ja voin vain kuvitella, miltä tuntui menettää kaikki kerralla. Aviomies ja lapset.”
”Mutta on ollut aika monta lasta”, Elladan pohti.
”Niin. Onko se suurin tunnettu perhe?” Elrohir kysyi.
”Seitsemän poikaa”, Erestor muistutti. ”Kyllä, se on haltiahistorian suurin tunnettu perhe.”
”Mutta äiti sanoi, ettei perhe tarkoita välttämättä verisiteitä?” Elrohir pohdiskeli ja heilutteli jalkojaan tuolillaan. ”Että sinä, Glorfindel, Lindir, Melpomaen ja moni muu kuuluu meidän perheeseemme.”
”Niin”, Elladan virnisti iloisesti. ”Meillä on siis suurin perhe ikinä!”

Erestorin oli pakko hymyillä. Se oli kyllä totta, Elrondin luoma Imladris oli sulkenut asukkaansa perheenomaiseen piiriin ja lähimpänä valtiastaan olevat olivat muodostaneet oman perheensä halliten valtiaansa kanssa Imladrisin valtakuntaa. Celebrían käveli sisään ja hymyili Glorfindelille ja Erestorille ja nosti vastaansa juosseen Elrohirin syliinsä.
”No mutta”, haltianainen suuteli poikaansa poskelle ja katsoi sitten neuvonantajaa. ”Puolisoni pyysi minua ilmoittamaan, että muistomerkki on valmis ja pystytetty.”
”Mikä muistomerkki?” Erestor vilkaisi Glorfindeliä, joka vain virnisti.
”Aahm”, Celebrían kallisti päätään. ”Tule kanssani.” Erestor laski Elladanin sylistään ja käveli valtiattarensa perässä ulos puutarhaan, joka oli tähän aikaan vuodesta hieman karu ja osin lumen peitossa. Mutta sen keskellä, pyöreällä aukiolla oli kaivettu lumesta alue, jonka keskiössä oli marmorinen pilari ja sen kyljessä taidokkaasti kirjoitettuna In Memoriam. Erestor työnsi kätensä hihoihinsa, sillä ne tärisivät. Celebríanin hengitys huurusi viileässä ilmassa ja kaikki seisoivat hiljaa paikoillaan.
”Luulen, että näin on parempi”, Elrondin ääni kuului heidän takaansa. ”Tämä kivi…” puolhaltia poimi toisen poikansa syliinsä. ”On heitä varten, joita milloinkin haluamme muistaa. Olivat he Amras tai Amrod. Maehdros, Maglor, Celegorm, Curufin tai Caranthir…”
”Gil-Galad, Fingon, Etchelion”, Celebrían jatkoi hiljaisella äänellä.
”Fingolfin, Thingol, Elwing, Eärendil…” Glorfindel risti kätensä rinnalleen.
”Ja heitä, jotka jäivät Valinoriin”, Erestor sanoi hiljaa.
”Kuten Nerdanel ja Finarfin.”

Marmorisen pilarin juurella paloi yksi kynttilä.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Re: ~joulukalenteri 2017~

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Luku 7: Celebrimbor

Galadriel nautti aina olostaan kaksosten kanssa. Celeborn vei usein poikia metsään ja talleille, ja vaikka Galadriel arvostikin asiaa, hän viihtyi itse sisätiloissa leikkien poikien kanssa. Tänä iltana pojat olivat olleet metsässä Celebornin kanssa ja olivat väsyneitä. Galadriel istui heidän kanssaan ja siveli tummia hiuksia lempeästi. He olivat viipyneet Imladrisissa jo kotvan ja kohta olisi aika palata kotiin Lothlorieniin.
”Hei, onko tuo Silmaril?” Elladan kysyi osoittaen sormusta.
”Ei, ei se ole”, Galadriel hymyili pojalle. ”Se on Nenya, veden sormus.”
”Miten niin veden sormus?” Elrohir kysyi. ”Isälläkin on sormus, mutta se on erilainen.”
”Isällänne on Vilya, ilman sormus”, Galadriel hymyili. ”Hän sai sen suurkuningas Ereinion Gil-Galadilta.”
”Oooo”, Elladan ja Elrohir silmäsivät sormusta Galadrielin sormessa.
”Ja sitten on vielä yksi, Narya, tulen sormus ja se matkaa Mithrandirin mukana.”
”Onko niitä lisää?”
Galadriel nyökkäsi ja veti henkeä nostaen kätensä niin, että sormus näkyi.
”Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon, seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan, yhdeksän ihmisille, jotka vie tuoni armoton, yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan, maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.” Galadriel laski kätensä, mutta katsoi yhä eteensä. ”Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee, maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.”

Elladan ja Elrohir tuijottivat Galadrielia silmät selällään.
”Se on sormusruno ja se kertoo mahtisormuksista”, haltianainen veti pojat lähelleen. ”Ne takoi haltiaseppä nimeltään Celebrimbor.”
”Fëanor oli seppä kanssa!” Elladan hihkaisi.
”Ja Erestor kertoi Celebrimborin olleen Curufinin poika, muistatko Elladan?” Elrohir katsoi veljeään, ja Galadriel nauroi poikien innolle.
”Kyllä, Te olette oikeassa. Celebrimbor oli Curufinin poika, joka seurasi isäänsä meren yli. Hänen äitinsä jäi Valinoriin”, Galadriel kertoi. ”Celebrimbor hylkäsi sukunsa ja keskittyi rakastamaansa työhön. Hän oli taitava ja hyvissä väleissä myös kääpiöiden kanssa. Hän teki yhdessä kääpiöseppä Narvin kanssa Khazad-Dûmin kääpiövaltakunnan länsiportin.”
”Mutta…” Elladan aloitti.
”Mitä hänelle tapahtui?” Elrohir kysyi loppuun.
”Celebrimbor päätyi lopulta asumaan Eregionin haltiavaltakuntaan. Siellä hänen puheilleen saapui Annatar, joka oli Sauron valepuvussa. Valheellisella ystävyydellä Annatar opetti Egerionin sepät taikasormusten tekoon ja lopulta yhdessä Annataren kanssa Celebrimbor loi ne seitsemän sormusta, jotka annettiin kääpiöruhtinaille ja ne yhdeksän, jotka annettiin ihmisten kuninkaille.”
”Kuka on Sauron?” Elrohir kysyi.
”Sauron on Morgothin kätyri, langennut maia”, Elrond vastasi astuessaan huoneeseen. ”Koskaan ei ole tuota runoa lausuttu Imladrisissa.” puolhaltia loi hieman moittivan katseen Galadrieliin. Hän oli ollut työhuoneessaan, mutta sormusrunon lausuminen oli säpsähdyttänyt hänet ja hän oli lähtenyt etsimään Galadrielia.
”Isä, näytä sinun sormuksesi?” Elladan pyysi ja Elrond näytti kädessään olevaa sormusta.
”Isänne on paras meistä kertomaan Celebrimborin lopusta”, Galadriel sanoi puristaen pojat syliinsä.
”Kuinka niin?” Elrohir kurtisti kulmiaan ja käpertyi kultaisten hiuksien sekaan.
”Koska olin paikalla, kun Eregion tuhoutui”, Elrond istuutui nojatuoliin. Kaksoset näyttivät hämmästyneiltä.
”Oletko NIIIN vanha?” Elladan tuumasi ja Elrond pyöräytti silmiään Galadrielin hersyvän naurun vallatessa tilan.
”Minä olen ainakin syntynyt Keski-Maassa”, puolhaltia mutisi, jolloin Galadriel vuorostaan pyöräytti silmiään. ”Mutta olin tuolloin kuningas Gil-Galadin lähimpiä komentajia ja sain käskyn mennä avuksi Eregioniin. Meidät kuitenkin suljettiin Eregionin ulkopuolelle ja …” Elrond sulki silmänsä ja painoi sormiaan yhteen. Galadriel hymyili surullisesti.
”Entä haltioiden sormukset?” Elladan kysyi hätäisesti. ”Jos nekin ovat Sauronin…”
”Eivät ole”, Elrond vastasi. ”Sauronin kautta levinnyt pahuus oli taottu seitsemään ja yhdeksään, mutta Celebrimbor takoi kolme sormusta salassa ja antoi ne suoraan haltioille, kaksi Gil-Galadille ja yhden Galadrielille. Sauronin pahuus ei niihin ole koskenut.”
”Sauronin petos oli suuri”, Galadriel jatkoi. ”Sillä taottiin vielä yksi sormus, suursormus, ja sen tarkoitus oli saada hallintaansa muut.”
”Huuh, kuulostaa tosi hurjalta. Mutta suursormus ei vaikuta teihin?” Elrohir katsoi kumpaakin haltiaa. Elrond hymyili pojalleen lempeästi. Joskus pieni valhe oli parempi vaihtoehto.
”Ei. Ei se vaikuta.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Elrohir katsoi isäänsä uudelleen.
”Entä Celebrimbor?”
”Hän jäi vangiksi ja huhujen mukaan häntä kidutettiin kertomaan kolmen sormuksen kantajat. Siihen hän ei suostunut ja maksoi siitä hengellään”, Elrond vastasi hiljaisesti. ”Sauronilla oli tarve nöyryyttää häntä ja kun jouduimme perääntymään, näimme Sauronin käyttävän hänen ruumistaan lippunaan seipään päässä…”
”Miksi!” Elladan tulistui.
”Tuottaakseen häpeää?” Elrond kallisti päätään.
”Celebrimbor oli huikea seppä ja vaikka lankesikin Annataren lumoihin, hän suojeli meitä loppuun asti”, Galadriel muistutti. Elrohir kallisti päätään.
”Mutta hän oli jo kuollut?” poika varmisti. ”Hänen sielunsa oli jo siis Mandosin saleissa turvassa ja Sauronin häpäisy ei enää ollut häneen kohdistuvaa.”
”Totta, hyvin huomioitu, Elrohir”, Elrond hymyili pojalleen.
”Hänellekin voisi sytyttää kynttilän”, Elladan sanoi. ”Koska hän suojeli kuolemallaan isoäitiä ja sinua isä?”

Galadriel kohotti kulmaansa, mutta Elrond nyökkäsi hyväksyvästi.
”Se on hyvä ajatus. Ottakaa Galadriel mukaanne ja näyttäkää paikka?”
”JOO!”, kaksoset huusivat yhteen ääneen ja tarttuivat Galadrielin käsiin vetäen haltianaisen mukanaan kohti puutarhaa. Elrond jäi katsomaan heidän peräänsä ajatukset kaukana historiassa, siinä hetkessä, kun hän oli ymmärtänyt, ettei päässyt avuksi.
Ne huudot kaikuisivat aina hänen korvissaan.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Vastaa Viestiin