Sano se nyt (L/E, Angst)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Hii, täälläkin oli kommentti!
Kirjoitit kauniisti, kiitos. Olen iloinen, että hahmot tuntuvat sinusta läheisiltä. Se tarkoittaa, ettei kertoja etäännytä lukijaa liikaa.

Kyllä, minun Elrondini on aina mustahiuksinen, vaikkakin tämän ficin aikana muuten poikkeavan näköinen. Muuten, siitä kohtauksesta on itse asiassa piirretty fanartia... heh. Söherrykseni on aika hieno... ^^;; No joo.
Ihmisyys ei ole fyysinen määritelmä,
se on henkinen päämäärä.
Sitä ei anneta,
se ansaitaan.

~Richard Bach
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Minä luenkin tämän ficin nyt ennen tuota toista Elrond-ficciä, koska tuossa Tuhannen sanaa-ficissä oli minusta niin hienoa jännitettä Elrondin ja Legolaksen välillä että tahdoin lukea jotakin heistä kahdesta juuri nyt heti, vaikka tämä ficci ei mitenkään kaanoniin sijoitukaan (ja se ei ole mitenkään huono asia). ^^

Ahaa, tuo aloitus oli unta. Minä olin jo ihan valmistautunut siihen että Legolas ja Elrond olivat Rivendellissä yhdessä. Mutta tuo unen keskustelu loi tähän heti sellaisen odottavan ja haikean tunnelman, mutta ei kuitenkaan surullista, tuon Elrondin vastauksen takia - ”Voi, etkö tiedä, ettei sitä tarvitse itkeä?” - että mitä ikinä sitten onkaan tapahtunut, se ei ole niin paha asia. -Pidän muuten tuosta miten rinnastat kuoleman lastenlauluun (tuo riimittely oli muuten kaunista!) - minulle tuli mieleen, miten johonkin asiaan tottuu niin, että siitä tulee jokapäiväistä ja tavallista, ja vähitellen ne asiat siirretään eteenpäin lauluissa ja tarinoissa ja lasten leikeissä ja se, että se on joskus ollut totta ja tapahtunut, unohdetaan (olikohan tuossa mitään ymmärrettävää?). Kuitenkin, samoin pidän siitä, miten rajojen yli ei tahdota astua. Siitä näkyy se, miten yksinäinen linnake Rivendell tässä sinun maailmassasi on.

Minä mietin mitä noille Elrondin parantamille on tapahtunut, että vaikka he ruumiinsa puolesta voisivat elää, niin silti parannuttuaan tappavat itsensä. Sen on täytynyt olla jotakin kauheaa. Aina hänen vieraansa kuolevat. Miten synkkää ja toivotonta. Voi kuvitella, että ei ole helppoa olla Elrondin asemassa, koettaa auttaa ja parantaa ihmisiä, kun tietää että toivoa ei kuitenkaan ole.

Tuo Legolasin ja Elrondin ensimmäinen kohtaaminen tuntuu muuten unenomaiselta, vaikka lukija tietääkin jo, että se on totta ja tapahtuu todella. Jotenkin tuo.. Legolasin epätoivo, suudelma ja kyyneleet tuntuvat hyvin unenomaisilta. Mutta kun tietää mitä Legolas on kokenut, niin kaiken sen ymmärtää, miten onnellinen se on viimein päästyään Rivendelliin, jossa se ajattelee olevansa turvassa.
-Ja pidän tuosta miten Legolas kutsuu melkein ensimmäisinä sanoinaan Elrondia pelastajakseen, kun juuri vain muutama kappale sitten on kerrottu, miten Elrond ei loppujen lopulta voi pelastaa ketään.

-Elrond tuntuu tässä tarinassa paljon inhimillisemmältä kuin Kahdeksassa laulussa ja Tuhannessa sanassa - minä pidän myös tällaisesta Elrondista. ^^ Valtavan suloinen tuo kohta jossa se polvistuu tuon pienen haltiatyttösen eteen - ja muutenkin pidän siitä, miten se tuntee tuskaa sen vuoksi, miten se ei voi auttaa apua tarvitsevia, ja ihmettelee, milloin maailma on muuttunut sellaiseksi jossa haltiat ei enää naura. - Sinä käytät vastakohtia todella hienosti - ensin minä hymyilen täällä Elrondille pitelemässä Celerinia sylissään ja lupaamalla, ettei sen tarvitse pelätä - sitten seuraavaksi Celerin kuolee nuolesta Elrondin ovella. Todella vaikuttavaa. Samoin kuin se, miten Elrond pakenee hävitystä, Rivendellin tuho ja Elrondin sekavat ajatukset. Sitä lukee henkeään pidätellen. Ja minusta on hyvin liikuttavaa, että sen viimeinen ajatus ennen iskua päähän on Celerinista. Petetyt lupaukset, jotka on annettu lapselle, ovat aina liikuttavia - varsinkin kun lapsi on maksanut sen hengellään.

Oikeasti, todella mielenkiintoinen käänne tuo ilotaloasia (uhhuh, onko sille kauniimpaa nimeä kuin porttola tai ilotalo. No ei kai sitä tarvitse niin kauniisti sanoakaan, asiakaan ei ole kaunis.). Sinä yllätit minut ihan täysin, minä en tiedä mitä minä odotin mutta en ainakaan tätä. Vau, loistavaa. ^^ Elrondin aluksi tuntema häpeä tuntuu niin realistiselta…

Yhden kohdan quotaan (saisin lainata koko tarinan jos lähtisin lainailemaan lempikohtiani);
Alistetun ei kuulu enää yrittää, pysykää siellä missä olette ja ne jotka koettavat auttaa eivät osaa ottaa huomioon suuria kärsimyksiä, jotka ovat heidän päälleen osuneet ja perääntyvät kun eivät saa vastakaikua.
Miten ihmeessä sinä osaat kirjoittaa tuolla tavalla? Tuo on sanottu tosi vaikuttavasti, ja se on niin totta - auttajat odottaa kiitollisuutta siitä avustaan ymmärtämättä kuitenkaan sitä tilannetta jossa autettavat on, ja hämmentyvät kun ne ei reagoikaan sillä tavalla jolla he odottavat. Tuosta oikein henkii tilanteen toivottomuus.

Minusta kaikkein mielenkiintoisin osa tässä tarinassa on Elrondin selviämiskeinot Vedentalossa. Miten se ottaa opikseen uusista tilanteista (mm. Legolasin pahoinpitelystä saappaiden takia) ja rakentaa uudet strategiat. Todella hienoa.

Tuo lasinen purkki -ajatus on tosi kaunis, ja koko tuo osio hyvin surullinen - ja liikuttava, taas kerran. ^^ Ja jälleen sinä käytät vastakohtia - talon oma ihmispoika sai oman huoneen, orpo haltia lasipurkin johon ei säilöttykään niin paljon aurinkoa kuin se oli luullut, vaan kyyneliä. Voi miten surullista. Minusta tuo lyhyt välähdys Legolasin lapsuudesta oli ihanaa luettavaa, se toi Legolasin vielä elävämmäksi hahmoksi lukijalle; että saadaan tietää hiukan siitä millainen se oli ennen orjaksi joutumistaan. Kiltti ja herttainen poika…

Tämä loppu oli aivan ihana. Minä jotenkin odotin paljon synkempää loppua, pelkäsin että Legolas ja Elrond viedään takaisin Vedentaloon, mutta onneksi ei. Tähän oli tosi hyvä lopettaa. Ja tuo raskaus on muuten äärimmäisen tyylikkäästi toteutettu:
”Maailma muuttuu yhä, Elrond. Katsokaa: elämä löytää keinon jatkua. Tuntekaa se, Elrond: haltioiden kansa saa vielä elää.”
Ihanaa että haltioilla on vielä toivoa. Ja suloista että lapsi nimettiin Celeriniksi, muuten - se tuntuu siltä että vaikka lapsi onkin eri, niin se saa uuden mahdollisuuden. Kuten haltiatkin.

Kyllä, tämä on todella hieno tarina ja oli muuten mahtava lukukokemus. Ja nyt minä lopetan höpöttämiseni ennen kuin tästä tulee aivan hehtaariviesti. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Ihanaa, että jaksoit lukea tämän. Tämä ficci on nimittäin oma suosikkini Matrix- ficcieni ohella. Jotenkin henkilökohtaisin. ^^

Tuosta aloituksesta sen verran, että olin unohtanut laittaa tähdet dialogin alkuun ja loppuun. Se ei siis oikeastaan kuulunut uni- osaan, mutta sinällään sillä ei ole väliä. Itse asiassa sen ajatteleminen osana unta tuntuu tyylikkäämmältä, se olisi jonkinlainen välähdys tulevasta. Lisäsin nyt nuo unohtamani tähdet, mutta puheen voi ihan hyvin ajatella kuten sinä. Minusta on mukavaa, kun ihmiset tulkitsevat tekstiä erilaisilla tavoilla!

Hauskaa, että riimittely on mielestäsi onnistunutta. Minä en nimittäin ole runoilija, osaan vain leikkiä alku- ja loppusoinnuilla. ^^;
- minulle tuli mieleen, miten johonkin asiaan tottuu niin, että siitä tulee jokapäiväistä ja tavallista, ja vähitellen ne asiat siirretään eteenpäin lauluissa ja tarinoissa ja lasten leikeissä ja se, että se on joskus ollut totta ja tapahtunut, unohdetaan.
Hienoa, että se tuli mieleesi! Se on nimittäin juuri sitä, mitä hain (tai se merkitys, jonka piilotin, mistä nautin kirjoittaessani). Joten ajatuksesi on minulle mitä suurimmassa määrin ymmärrettävä. ^-^

Totta, tämä Elrond on paljon inhimillisempi kuin trilogian Eldsi. Hänessäkin on yhä jotain Smithmäistä, mutta huomattavasti vähemmän. Kuten sanoitkin, hän on yksinkertaisesti inhimillisempi. Ilahduin, kun luin tämän liikuttaneen sinua. Se, että teksti vaikuttaa lukijaan, kertoo aina jotain sen onnistumisesta. ^_^

Tuohon lainaamaasi kohtaan vastaan, että minulla oli kirjoittaessani hyvin selvä kuva ja turhan läheistä kokemusta porttolassa vapisevien haltioiden kaltaisista ihmisistä. Noiden poikien esikuva on lähempänä kuin Keski- Maan tarut, legolaseja voi nähdä peruskoulun käytävillä. Juuri tuo kohta, jota quotasit, autettavaksi voi ajatella kiusatun lapsen. En ole lainkaan se sama ihminen, joka olin neljä- kuusi vuotta sitten, mutta sen verran tarkka muisto minulle on jäänyt, että pystyn sen kiteyttämään. Että sillä tavalla minä sen lauseen keksin (Toivottavasti et luo minusta mielessäsi kovin surkeaa kuvaa, minä olen muuttunut todella paljon, kaikilla tasoilla). ^^;; En minä tässä ficissä sitten sen enempää ajatellut koulukiusaamista enkä rinnastunut itseäni kehenkään, en ainakaan tietoisesti sijoittanut sinne sen enempää vastaavaa symboliikkaa. Ja olen todella iloinen, että pidit kohdasta! :D
Ihanaa että haltioilla on vielä toivoa. Ja suloista että lapsi nimettiin Celeriniksi, muuten - se tuntuu siltä että vaikka lapsi onkin eri, niin se saa uuden mahdollisuuden. Kuten haltiatkin.
Hii. ^_^ Mukavaa, että sinulle jäi tuo tunne lukiessasi.

Kiitos oikein paljon puolihehtaariviestistäsi! Ilahduin taas äärettömästi, kun huomasin sinun tulleen kommentoimaan ja ennen kaikkea lukemaan. Tässä vastakommentissani on paljon hymiöitä, mutta en voinut käyttää yhtään vähempää, itse asiassa, tässä viestissä niitä on turhan vähän kuvaamaan mielentilaani. Minusta on aina enemmän kuin mukavaa vastata ja lukea kommentteja! Kiitos vielä!
Ihmisyys ei ole fyysinen määritelmä,
se on henkinen päämäärä.
Sitä ei anneta,
se ansaitaan.

~Richard Bach
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Anteeksi. Ihan pikkuinen vastakommentti. Sitten minä menen pois. ^^
Hups, tuo aloitus ei ollutkaan varsinaista unta. *nolo hymy* Minä ihan tulkitsin sen niin. Se toimi minusta ihan hyvin niinkin. ^^ Minun pitää vielä kerran sanoa että pidin tämän tarinan Elrondista, ei niin ettenkö olisi pitänyt myös edellisistä, mutta tämä oli ihana, tavallaan pehmeämpi versio hänestä. ^^

Tuosta kohdasta minkä lainasin - minä ajattelin sitä kommentoidessani nimenomaan orjia ja orjan asemassa eläviä ihmisiä, mutta nyt kun mainitsit koulukiusaamisen, minä pystyn hyvinkin näkemään saman siellä. (Olen iloinen että kävin peruskouluni yli kymmenen vuotta sitten, tänä päivänä en varmaan siellä selviäisikään.) Vaikka koulukiusaaminen ei heti mieleeni tullut, niin en ollenkaan vähättele sitä, päinvastoin, tiedän valitettavan hyvin millaista se voi olla. En pahimmillaan, mutta jossakin muodossa. (Ja ei, minä en todellakaan luo sinusta mielessäni surkeaa kuvaa. ^^ Päinvastoin - minä ihailen kiusaamisesta selviytyjiä. He ovat vahvoja ihmisiä, paljon vahvempia kuin kiusaajat. Niin minä ainakin sanon itselleni. ^^) Joka tapauksessa, tuo oli yksi omia lempikohtiani tarinassasi.

Nyt minä menen nukkumaan. Minun ei kai pitäisi tähän aikaan yöstä kirjoittaa yhtään mitään. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Vastaa Viestiin