Synkmetsän prinssi (Lizlegon ficci), PG

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Laura
Örkki
Viestit: 140
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:10 pm

Synkmetsän prinssi (Lizlegon ficci), PG

Viesti Kirjoittaja Laura »

A/N: Tunnustuksia. Löysin levykkeeltäni tällaisen ja muistelisin, että tämä on ensimmäinen fanfiction-tarinani, jonka olen koskaan kirjoittanut. Tämä edustaa niin sanottua satutyyliä.

Title: Synkmetsän prinssi
Author: Lizlego
Genre: Drama, AU, crossover LOTR/Prinsessa Ruusunen,
Rating: PG
Paring: Legolas/Elladan/Elrohir
Disclaimer: LOTR:n henkilöt ovat Tolkienin omaisuutta ja Ruusunen kuuluu Grimmille. Lainaan molempia puhtaasti omaksi ja kavereiden iloksi, en hyödy tästä rahallisesti.
Warnings: Hyvin typerä tarina.


Synkmetsän prinssi


Olipa kerran kaukaisessa Synkmetsässä mahtava kuningas, jonka nimi oli Thranduil. Hän oli viisas ja hyveellinen ja koko valtakunta rakasti häntä. Kuninkaan ainoana huolena oli pitkään saada perillinen, joka hallitsisi Synkmetsää hänen jälkeensä, mutta viimein hänen toiveensa toteutui kuningattaren synnytettyä hänelle pojan.

Prinssin syntymän kunniaksi pidettiin kuninkaan korkealle puiden latvoihin rakennetussa loisteliaassa juhlasalissa kastejuhlat, joihin oli kutsuttu koko valtakunnan haltiaylimystö lukuun ottamatta ilkeää haltiaa, jonka nimi oli Mordred. Mordred harrasti pimeätä taikuutta ja hänen kanssaan oli mahdotonta tulla toimeen. Siksi kuningas Thranduil ei halunnut häntä juhliinsa.

Sali oli koristeltu lukuisin kukin, jotka hehkuivat hopean ja kullan hohtoisina. Haltiaylimystön jäsenet olivat pukeutuneet kirkkaan valkoisiin kaapuihin kuin korostaen valtakunnan vastasyntyneen perillisen viattomuutta. Nuori prinssi sai kasteessa nimekseen Legolas ja hyvät kummit toivoivat hänelle lahjaksi viisautta, armollisuutta, rakkautta, ymmärrystä, nöyryyttä, kärsivällisyyttä, rohkeutta, ahkeruutta, iloisuutta, oikeudenmukaisuutta ja kestävyyttä.

Mutta juuri ennen kuin kuningas Thranduil, viimeinen toivomuksensa lausuva haltia, oli itse ehtinyt puhua, lennähtivät tukevat jalavan oksat syrjään ja sisään astui raivostunut paha haltia Mordred. Hän oli saanut sattumalta tietää juhlista ja oli loukkaantunut siitä, ettei häntä oltu kutsuttu. Vihansa vallassa hän nyt toivoi prinssi Legolasille kuoleman, joka tulisi käymään toteen tämän kahdentenakymmenentenäensimmäisenä syntymäpäivänään ja jonka aiheuttaisi kosketus kirottuun sormukseen. Kaikesta mahdistaan huolimatta Thranduil ei voinut Mordredin toivetta kumota. Hän toivoi kuoleman vaihtuvan sadan vuoden syvään uneen, josta suudelma olisi Legolasin kerran herättävä.

Vuodet vierähtivät nopeasti. Kuningas iloitsi kovasti nähdessään prinssistä kasvavan toiveittensa mukaisen. Pojasta tulisi jopa isäänsä parempi hallitsija, ja valtakunnassa kaikki rakastivat häntä. Mutta kuningas pelkäsi sitä päivää, jolloin Legolas täyttäisi kaksikymmentäyksi, sillä hän ei voinut unohtaa Mordredin toivetta. Hän varoitti poikaansa koskaan koskemasta yhteenkään sormukseen.

Pari vuotta ennen täysi-ikäisyyttä oli Legolas jo komea kultahiuksinen nuorukainen, jonka huomiosta kaikki Synkmetsän haltianeitoset kilvoittelivat. Prinssi oli heitä kaikkia kohtaan kohtelias ja ystävällinen, mutta kuitenkaan ei huolinut ketään heistä kihlatukseen. Sydämessään hän säilytti salaisuutta, johon uskoi nuoruutensa koko innolla ja vakaumuksella. Hän oli nähnyt viisitoistavuotiaana niin todentuntuisen unen, että hän piti sitä varmana enteenä. Siinä hänelle oli kerrottu, että täyttäessään kaksikymmentäyksi vuotta olisi hän kohtaava sydämensä valitun. Sitä päivää prinssi Legolas odotti. Hän oli elämäänsä tyytyväinen, mutta hänen iloaan varjosti hänen isänsä pelot, jotka hän aisti sisimmässään ja jotka tuntuivat ajan kuluessa vain kasvavan. Aavistus jostain lähestyvästä pahasta voimistui prinssinkin mielessä, mutta hän ei pelännyt, sillä hänen sydämensä oli rohkea.

Koitti lopulta pelätty ja odotettu päivä, jolloin Legolas saavutti täysikäisyyden ja täytti kaksikymmentäyksi vuotta. Kuninkaallisessa salissa pidettiin Legolasin syntymäpäivän kunniaksi komeat juhlat, joihin koko valtakunta oli kutsuttu. Juhlasalissa oli paikalla myös Konnun hobitti Bilbo Reppuli, joka oli palannut kääpiöiden luota Yksinäiseltä Vuorelta vielä kerran ihailemaan Synkmetsää ennen kuin palaisi kotiin Kontuun.

Taskussaan Bilbo kantoi Sumuvuorilta löytämäänsä sormusta, jonka Mordred oli Legolasin kastepäivänä vihansa vallassa tehnyt, mutta jonka hän oli aikoja sitten hukannut ja jonka olemassaolon hän oli jo kokonaan unohtanut. Bilbo ei omaksi onnekseen ollut koskaan pannut sormusta sormeensa, sillä se olisi koitunut hänen kohtalokseen. Hän aikoi ojentaa sen lahjaksi prinssille. Mutta astuessaan Legolasin luo hän kompastui kömpelyyttään jalkoihinsa ja ennen kuin kukaan ehti estää lennähti sormus hänen taskustaan suoraan Legolasin sormeen. Niin kävi toteen Mordredin toive - ainakin osittain. Sillä prinssi ei kuollut vaan vaipui syvään uneen. Kuten koko valtakunta.

Taas aika kului. Vuodet vaihtuivat toisiksi. Mordorista nouseva uusi pahuus veti Keski- Maassa enimmän huomion ja Synkmetsän haltiakansa jäi sen vuoksi unholaan. Mutta kaikki eivät sitä suinkaan unohtaneet. Rivendellin laaksossa, virstojen päässä Synkmetsästä, asui toinen haltiakansa, jonka herra oli nimeltään Elrond. Hän oli tunnettu tietämyksestään ja oli kuullut kansantarinoita Synkmetsässä asuvasta metsähaltioiden kansasta. Hän oli kertonut siitä monia iltasatuja pienille kaksoispojilleen, Elladanille ja Elrohirille, ja kasvettuaan aikuisiksi Elladan ja Elrohir mielivät todistaa tarinat oikeiksi tai vääriksi. Nuorukaiset halusivat tietää, asuiko Synkmetsässä todellakin kaunis prinssi niin kuin saduissa kerrottiin. Isänsä vastustuksesta huolimatta he eräänä aurinkoisena aamuna suuntasivat ratsunsa kohti Synkmetsää.

Väsymättä kaksoset ratsastivat koko päivän, seuraavan yön ja sitä seuraavan päivän. He olivat vielä nuoria, mutta he olivat jo sotureita ja luonteeltaan sitkeitä ja vahvoja eivätkä rasitukset lannistaneet heidän seikkailijan mieltään. Varhain kolmantena aamuna saapuivat he Synkmetsän kuusikon laitaan ja siinä he pysähtyivät ensimmäisen kerran. Kuusikko heidän edessään oli synkkää ja pahaenteisen hiljaista ja he epäröivät astua sinne, mutta hetken rohkeutta kerättyään he kävelivät rinnakkain sisälle metsään.

Kului muutama tunti heidän kävellessään ja he saapuivat lopulta tiheän pensaikon muodostamalle muurille, joka näytti jatkuvan loputtomana molempiin suuntiin. Miekkojaan taitavasti käytellen he kuitenkin mursivat vaivalla esteen ja astuivat kuninkaan juhlasalin kätkevän jalavan juurelle. Puun viherhopeisen kauneuden nähdessään he unohtivat pelkonsa ja kevein askelin juoksivat puunrunkoa kiertävät portaat ylös. He joutuivat ponnistelemaan raivatakseen tiensä läpi oksistojen, mutta sitten sali aukeni heidän edessään. Sen loiste sai heidät haukkomaan henkeään. Valtavassa salissa nukkui lumottua untaan koko valtakunta, mutta kaksoispoikien huomion vei kokonaan yksi nukkujista. He hiipivät hiljaa salin keskellä nukkuvan prinssin luo. Legolasilla oli yllään metsänvihertävä kaapu. Hänen hiuksensa levisivät molempien olkapäiden yli kullanhohtoisina, hänen kätensä lepäsivät ristikkäin rinnalla ja hänen huulillaan tanssi hymynkare. Heidän sydämensä oli mennyttä. He halusivat molemmat suudella nukkuvaa prinssiä.

Kumpikaan kaksosista ei suostunut antamaan toiselle periksi ja niinpä he päättivät käydä taistoon. Se kumpi heistä voittaisi miekkamittelössä, saisi suudella prinssiä ja häviäjän olisi tyytyminen kohtaloonsa. Kaksoset taistelivat pitkään, tunnit kuluivat, mutta ratkaisua ei löytynyt. Heitä ei ollut erottaminen toisistaan. Silloin Elladan, vanhempi pojista, keksi keinon. He suutelisivatkin molemmat Legolasia, toinen toiselle ja toinen toiselle suupielelle. Niin Elladan ja Elrohir yhtäaikaisesti kumartuivat prinssin puoleen ja suutelivat tämän suupieliä. Prinssi Legolas avasi hitaasti kauniit siniset silmänsä. Hän katsoi säteillen edessään häälyviin kaksiin yhdennäköisiin kasvoihin ja rakasti kumpiakin ensi silmäyksestä lähtien. Niin heräsi Synkmetsän valtakunta taas eloon. Ja prinssi Legolas, Elladan, ja Elrohir elivät kolmisin onnellisina elämänsä loppuun asti.

____________________________________________________________

A/N2 Lizin luvalla.
I heard the trains are running late
And I laugh out loud
My life is a mess
I have gone too far
In my lifelessness .
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Tämä oli hauska! Parempi kuin miun parodiat.
*mököttää kun jotkut osaavat kirjoittaa*
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

heh! kiva ja ihana sadunmeininki..pidin hyvin paljon :D
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Avatar
Unikeko
Örkki
Viestit: 96
Liittynyt: To Helmi 09, 2006 6:58 pm

Viesti Kirjoittaja Unikeko »

Prinsessa Ruusunen muuttui "Prinsessa" Legolasiksi...Siinä sitä olisikin katseltavaa, jos tuosta tulisi oikein elokuva, jossa tosiaan olisi Tolkienin hahmot... :D

Täältä kyllä löytyy juttua jokaiseen makuun...en olisi kyllä koskaan uskonut löytäväni tällaista ficciäkin. Hienoa! Tämä oli upea! Sinullehan riittää vielä vaikka kuinka monta satua, jos haluat kirjoittaa uuden version Tolkienin hahmoilla! Upea ficci! Kiitos... :D
Lizlego
Samooja
Viestit: 513
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lizlego »

Satuja on kyllä kiva kirjoittaa ikään kuin uusiksi. Harmi, kun menin hyväksymään Finin tarinahaasteen HP-hahmoilla eli Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Se olisi ollut hieno TSH-ficiksi... Legolas ja seitsemän kääpiötä. 8) 8)
Gorith
Örkki
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 5:41 pm
Paikkakunta: Tynnyri

Viesti Kirjoittaja Gorith »

Min rakastaa satuja, eritoten tätä. Luulisin lukeneeni tämän jostain muualtakin tai sitten se on vain deja vu, mutta kumminkin.

Tämä oli oikein hauska, sopivasti sadun ja sopivasti hyvän parodian elementtejä. Aika huvittavaa että erään nimeltämainitsemattoman Reppulin takia koko Synkmetsän kansa vaipuu satavuotiseen uneen.

Mutta mutta... mitäs tässä pitikään vielä sanoa? Ai niin, kaksosten valinta oli loistava, hihittelin viimeiselle virkkeelle hyvän tovin. Kyllä Lizzie-täti osaa :)
Miksi pitäisi olla toisten kaltainen, kun heitä on jo niin paljon?

Ultimate Sparks&slash-fan
Vastaa Viestiin