Tähtipoluilla koskaan eroamatta (Elladan/Elrohir, PG-13?)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Mun on pitänyt kommentoida tätä jo kauan sitten, mutta heti ficin lukemisen jälkeen on hankala sanoa mitään ja nyt menin lukemaan tämän taas...

Tämä koko ficci on kerrassaan ihana. Minäkin olen kerrassaan rakastunut Elladan/Elrohiriin.

Tässä:
Elladanin ääni on kuiskaustakin hiljaisempi, tuulen mukana leijaileva lehti; kysymys kieppuu ilmassa, ja Elrohir antaa sen laskeutua kämmenelleen.
on jotenkin koko ficin tunnelma kiteytettynä. Juuri tuo kuvailu... aah. Jotkut osaavat. Muutenkin tässä oli hyvällä tavalla hauras tunnelma. Siitä mä tykkäsin tässä kaikkein eniten; miten kerronta eteni.
Elladan sulkee silmänsä, estää itseään näkemästä kyyneliään. Kun niitä ei myönnä, eivät ne ole olemassa, ei tätä viiltävää ikävää…
Tuttua tosielämästäkin. Se ei ole totta, jos sitä ei myönnä.

Tjaa. Tässä ei ole mitään asiaa, mutta syytän tätä ficciä; tämä on niin ihana:)
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Daraganyan
Puolituinen
Viestit: 330
Liittynyt: Ma Heinä 31, 2006 4:00 pm
Paikkakunta: Siperia

Viesti Kirjoittaja Daraganyan »

Sininen.

Tästä tuli mieleen sininen väri, hyvinkin selkeästi. Tosin minä nyt ajattelen muutenkin väreinä vaikka mitä, mutta sininen tämä oli silti. Sellainen haalean sininen, samanvärinen kuin taivas on lumisateella.

Jotenkin kuulostaa ja soinnahtaa aidolta. Silloin kun oma kaksoisveljeni vielä eli (en kylläkään rakastanut häntä tuolla tavalla) en olisi halunnut kenenkään koskaan milloinkaan rikkovan sitä sidettä välillämme. Jää onnistui siinä varsin hyvin pettäessään alta, mutta se on sivuseikka tässä kälätyksessä. Ja silloin kun toivoin, että saisin olla maailmassa osapuilleen kahdestaan veljeni kanssa, pelkäsin koko ajan että siihen tulee joku. Isä tai äiti vie hänet, kaverit vievät, koulu vie, mikä tahansa.

On vain äänetön pohjaton kaipuu, vain epätoivoa; miten hän voi elää elämättä, hengittää hengittämättä?

Oi, tuohon rakastuin totaalisesti. Se oli niin katkeran suloinen ja ihana, että ihan itkettää.

Ja Elrohirin iho hohtaa tähtienvalossa

Ha, kirjoitusvirhepirulainen! Tähtien valossa, ei tähtienvalossa. Ainakin minun mielestäni? Saatan hyvinkin olla väärässä.

Tämä ficci (tai stååri, kuten aprillipäivänä…) oli ihana. Kokonaan niin pakahduttavan ihana, surullinen ja iloinen ja rakastunut samaan aikaan. (Ja kaikki mitä tulee mieleen on sininen… olen minä kanssa.)

Kiitos. Paljon.

Tai no, tuli mieleen muutakin kuin väri… Eräs vähän vanhemmista runoistani. Tai osa siitä.

Olen sadepisara
kun se katoaa kuivaan maahan.
Olen valonsäde
joka hukkuu pimeyteen.
Olen tuli
jota katsot ikkunan takaa.
Olen ruusu
joka terälehdet pudottaa.


~Dara
Enkelit lentävät kotkien siivin.

Vuoden 2008 runoilija. *kumartaa*
Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Tähtipoluilla koskaan eroamatta (Elladan/Elrohir, PG-13?

Viesti Kirjoittaja Tindis »

Lueskelin kommentointikapulaa ja löysin sieltä linksun tänne. Ja koska Elladan/Elrohir, tämä oli pakko lukea. Kaunista, lasia ja jäätä... Kaunis. Ihanalla tavalla kylmä; kuvailu oli *sanat loppuu kesken* ...lumoavaa! Juuri sitä! Pari kirjoitus virhettä löytyi, mutta ei anneta niiden häiritä.
Tämä oli yksi parhaimpia kohtia:
Elämä, haltioidenkin, on ohutta lasia, haurasta ja herkkää. On niin vaikeaa olla onnellinen.
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu :3
Vastaa Viestiin