Rakkautensa orjat [Aragorn/Legolas]

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Rakkautensa orjat [Aragorn/Legolas]

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Title: Rakkautensa orjat (äh, inhoan keksiä nimiä)
Author: Afrodite
Pairing: Aragorn/Legolas
Rating: PG??
Warnings: Hienoista Slashia.
Disclaimer: Hahmot J.R.R. Tokienin.
Summary: On Aragornin kruunajaiset ja Legolasilla on huolia, siitä, että saako hän kerrottua tunteensa.
Beta: Minä se vain- koittakaa saada selvää ja ilmoittakaa kirjoitusvirheistä ^^
Feedback: Palautetta ehdottomasti ja paljon! :D

A/N: Näitä on tehty tietysti paljon parempia ja hienompia, mutta tässä omani. Tämä on aivan lyhyt pätkä. Tekemisessä meni noin 5 minuuttia ja ensimmäinen slashini.
Kuva Kuva
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

******************



Legolas seisoo katsellen ihmisten uutta kuningasta. Häntä, jota on odotettu valtaistuimelle iät ja ajat.

Aragorn ei ole enää vain tuleva kuningas. Nyt hän on kuningas, jota kumartavat kaikki ihmiset ympäri Keski-Maan.

Vain yksi ei iloinnut ja juhlinut muiden mukana.

Vaikka sormus on tuhottu.

Vaikka pahuus on poissa.

Vaikka Keski-Maalla on nyt kuningas.

Vaikka vapaus on viimein koittanut.

Silti Legolas ei saa sydämelleen rauhaa. Hän ajattelee vain yhtä asiaa: Aragorn on kuningas ja hänen kunigattarekseen tulee Arwen. Legolas lähtisi kansansa pariin ja Kuolemattomille Satamille, jonka jälkeen ei enää ikinä näkisi Aragornia.

Ja haltia ei ehkä koskaan saisi kerrottua tunteitaan hälle. Ei sitä, että kaipaisi häntä joka ikinen sekunti. Ei sitä, että ei voisi elää kokonaisena ilman häntä. Että kuolisi suruun, jos hän ei huolisi tätä omakseen…

Mutta mahdollisuuksia kertoa tahi ylipäätään puhua Aragornille olivat lähes olemattomat. Ihmiset parveilivat hänen ympärillään ja kaikki halusivat hänen suosioonsa. Myös Legolas halusi, muttei sillä tavalla kuin muut.

Haltia katsahti vielä kerran kuninkaaseen, joka hymyili ja jutteli kaikille iloisesti ja lähti sitten kävelemään pois. Hän joutuisi elämään koko lopun elämänsä ilman häntä jota rakasti eniten. Legolas koitti lohduttautua sillä, että elämästään ei tulisi kovin pitkä, sillä suru tappaisi hänen sydämensä, ennen kuin joutuisi kärsimään paljoa.

Se ei häntä kuitenkaan lohduttanut.


Legolasin jalat veivät hänet linnan puutarhaan, jota kauniimpaa on vaikea hakea. Haltioiden puutarhoja se ei ehkä voita, mutta hyvin kaunis se silti oli. Paljon erilaisia kukkia, pensaita ja puita, jotka oli sommiteltu kauniisti. Keskellä oli iso suihkulähde, josta kirkas vesi pulppuaa. Legolas pysähtyi katselemaan suihkulähdettä. Hän kosketteli kylmää vuoristovettä ja lausui hiljaa itsekseen sanoja, joita vain haltiat ymmärsivät.
Legolas laski päänsä alas.

Aragorn ei ikinä ymmärtäisi häntä. Hän alkaisi huutaa hälle ja käskisi häipyä ikuisiksi ajoiksi ja sanoisi, että olen häpeäksi kansalleni.

Sitä Legolas ei halunnut. Hän ei halunnut, että Aragorn olisi vihainen tälle ikuisesti. Siispä hän ei kertoisi, vaan kuolisi mieluumin ennen aikaisesti suruunsa.
Niin päätettyään Legolasilta pääsi suolainen kyynel makeaan suihkulähteen veteen. Se sekoittui veteen ja seuraavaksi tippui toinen ja kolmas kyynel. Makea sekoittui suolaiseen ja Legolas sulki pään käsiinsä.

Hienoinen tuulen vire sekoitti haltijan hiuksia ja puhalsi kuusien oksiin aiheuttaen huminan, joka kuulosti Legolasin mielestä hyvin surulliselta ja murheelliselta laululta.

Legolas nousi ylös ja hieraisi kyyneleen pois poskelta. Haltija laittoi kädet nyrkkiin Äh, olen toivoton itkupilli… Se minä todellakin olen. Hän ajatteli ja tuijotti kauas tyhjyyteen.

Aurinko oli laskemassa ja loi Legolasin kasvoille oranssin hehkun. Kukat näyttivät kauniilta ja samalla kovin surullisilta. Se saattoi johtua vain Legolasin mielentilasta, mutta kaikki oli jollain tapaa murheellisen näköistä. Suihkulähde tuntui itkevän vuolaasti ja puut ja pensaiden ruusut näyttivät synkiltä.

Tuuli tarttui taas Synkmetsän prinssin hiuksiin ja tanssitti niitä ilmassa. Kaikkialla oli hiljaista. Edes tuulta ei voinut kuulla. Se keinutti kukkia aivan kuin hiljaiseen uneen, josta ne taas aamulla heräisivät. Auringon viimeiset säteet näkyivät puiden takaa.

Hän oli ollut puutarhassa kauemin kuin luulikaan. Oli kulunut tunteja ja taas tunteja. Oli myöhä ja Legolasin olisi jo aika lähteä.

Haltia nojasi puuhun ja antoi tuulen puhaltaa kasvoihin. Kaikki ne muistot ja ne hurjat kokemukset joista he olivat selvinneet Aragornin kanssa. Pystyikö hän unohtamaan noin vain kaiken? Antaa uudelle tilaa ja antaa menneiden olla?

Legolas ei ollut enää edes varma miettikö hän kysymystä Aragornille vai itselleen.

Jälleen kaksi kyyneltä löysi tiensä Legolasin kirkkaista silmistä hänen poskelleen.

Kaikki oli niin sekavaa, mutta toisaalta myös erittäin selvää. Aragorn on kuningas ja ei ikinä hyväksyisi Legolasia. Legolas ei ikinä saisi rauhaa sydämelleen ja kuolisi suruun.

Legolasin sydän hyppäsi kurkkuun kun hän tunsi lämpimän käden koskettavan olkapäätään. Haltija kääntyi nopeasti ja näki Aragornin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan hetkeen ja tilanne oli erittäin kiusallinen, ainakin Legolasille. Aragornista hän ei tiennyt.

“Ömm.. En huomannut tuloasi..” Legolas sanoi.

“Tiedän sen. “ Aragorn sanoi. Konkari katsoi lempeästi Legolasiin.
“Ja tiedän myös jotain muuta.” Aragorn sanoi ja katsoi haltiaan.

Legolas hätkähti. Ensimmäinen ajatus oli että hän tietäisi Legolasin tunteet. Ajatus oli kamala, mutta samalla vapauttava. Haltian ei tarvitsisi ainakaan kertoa hänelle tunteitaan, mutta kieltävä vastaus olisi liian kamala kuultavaksi…

“Hmm?” Legolas ei suostunut katsomaan Aragorniin päin. Se voisi saada Legolasin jalat pettämään alta. Mutta toisaalta se ainakin varmistaisi, että Aragorn tajuiaisi hänen tunteensa…

”Olet käyttäytynyt oudosti kun kruunajaiseni alkoivat…” Aragorn sanoi ja laittoi kätensä Legolasin poskelle ja käänsi haltijan pään niin, että hän katsoisi Aragornia.

”Ja toivoin, että kertoisit mikä sinun on.”

Legolas ei vastannut. Hän tunsi sulavansa Aragornin käden kosketukseen ja jos hän olisi sanonut jotain niin olisi varmaankin vahingossa paljastanut itsensä. Jo Aragornin katse sai hänet huokaisemaan syvään. Onneksi Legolas sai pidäteltyä huokauksensa. Toisaalta hänen nykyinen käytöksensä herätti kieltämättä myös epäilyksiä.

“Mutta koska et tunnu halukkaalta…” Legolas hätkähti. Totta maar hän oli halukas. “…kertomaan mikä sinulla on, niin kerron ensin oman asiani. Toivon, että sen jälkeen voit kertoa omasi..”

Aragorn oli koko ajan rauhallinen, mutta lempeän kuuloinen. Silti Legolas, joka oli tuntenut hänet pitkään tiesi, että hän epäröi. Se ei tehnyt hänen oloaan yhtään paremmaksi.

“Ei. Minä kerron.” Legolas sanoi.

Sinne menivät ne mahdollisuudet siitä, että Aragorn edes haluaisi muistaa hänet. Legolasin oli pakko kertoa. Hän ei mahtanut itselleen mitään. Hän ei voinut valehdella Aragornille.

Aragorn nyökkäsi ja tuntui huojentuneelta, vaikka ei sitä näyttänytkään. Hänen katse oli tulkitsematon.

“Sulje silmäsi.” Legolas sanoi.

“Legolas…” Aragorn aloitti ja näytti yllättyneeltä.

“Sulje nyt vain silmäsi, tai et saa enää ikinä tietää.” Legolas sanoi.

Aragorn hymyili ja sulki silmänsä. Legolasilla oli kaksi mahdollisuutta. Joko hän juoksisi minkä jaloistaan pääsi niin pitkälle kuin kerkesi tai hän näyttäisi tunteensa Konkaria kohtaa. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui houkuttelevalta, mutta silloin hän ei ikinä saisi tietää Aragornin tunteita. Ja mitäs väliä sillä enää oli mitä he tunsivat. Legolasin oli joka tapauksessa lähdettävä ja jätettävä kuningas.

Yhtäkkiä Legolasin valtasi hällä-väliä-mitä-hän-tykkää-tunne, sillä tästä hänen tuhannet fantasiat olivat kertoneet. Juuri tällaisesta tilanteesta (muun muassa): Aragorn valmiina kuin lautasella ja hän hyökkäys asemissa.

Se ratkaisi kaiken. Legolas astui askeleen lähemmäs Aragornia ja painoi huulensa tämän huulille. Legoalsin poskia poltti ja vatsassa kiersi. Hän ei ehkä edes halunnut tietää mien Aragorn reagoisi. Että hän oli tyhmä! Tietenkään Aragorn ei tuntisi näin ja alkaisi huutaa hälle.

Legolas aikoi jo lopettaa lyhyen suudelmansa ja vetäytyi poispäin Aragornista, mutta hänen yllätyksekseen Konkari otti Legolasin olkapäästä kiinni ja antoi suudelman jatkua pitkään, kunnes hänen jalkansa alkoivat pettää alta.

Kun suudelma oli ohi Legolas tunsi poskiensa punehtuvan kahta kauheammin. Hän ei suostunut katsomaan Aragornia silmiin, vaan tuijotteli saappaitensa kärkiä.

Aragorn käveli Legolasin taakse ja kiersi kädet tämän ympäri ja laittoi päänsä tämän olkapäälle.

“Minä ajattelin vain sanoa, että rakastan sinua.” Aragorn sanoi ja hymyili. Legolaskin hymyili leveästi. Hänen vatsassaan tuntui siltä, kuin joku olisi päästänyt juuri puristavan ootteensa irti haltian sisukaluista. Legolas nappasi ruusupensaasta ruusun ja laittoi sen kuninkaan korvan taakse.

“Ettekö pitäneetkään siitä neiti kuningas?” Legolas kysyi Aragornin pidellen käsiään tämän vyötäisilllä.

“Pidin. Todella pidin. Sinun tapasi oli paljon parempi.”

Haltia oli todella huojentunut. Harmi vain, että he paljastivat tunteensa vasta nyt, kun kaikki oli lopussa.

Aurinko laski viimein ja tuli pimeää. Legolasin iho hohti vaaleuttaan haltioille tyypillisellä tavalla. Pian Legolasin olisi kuitenkin aika lähteä ja hän joutuisi jättämään hyvästit ainoalle, josta todella välitti. Aragornia painoi huoli siitä, että ei näkisi vaalea rakastajaansa enää koskaan ja se, että hänen olisi avioiduttava Arwenin kanssa.

Kummallakin saman kaltaiset huolet. Sen vuoksi he aikoivat nauttia viimeisistä hetkistään kaikin tavoin, ennen kuin heidät löydettäsiin. Ennen kuin olisi aika erota.

Ja sen jälkeen olikin kaksi, jotka eivät olleet onnellisia.

Vaikka sormus on tuhottu.

Vaikka pahuus on poissa.

Vaikka Keski-Maalla on nyt kuningas.

Vaikka vapaus on viimein koittanut.

He kaksi olisivat kielletyn rakkauden orjia.

Ikuisesti.


***************

-The End

A/N: Siinä se ^^ Palautetta?
Viimeksi muokannut Afrodite, Pe Huhti 07, 2006 3:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva Kuva
Avatar
Etiäinen
Puolituinen
Viestit: 355
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2005 9:12 pm
Paikkakunta: Metsä

Viesti Kirjoittaja Etiäinen »

Hmm. Tämä ei tosiaan ollut ainoa laatuaan, mutta ei missään nimessä huonoimmasta päästä.
Nätisti kirjoitettu, ja onneksi tuosta ei tullut siirappista onnellista loppua mitä pelkäsin.

Mutta yhdestä asiasta on huomautettava. Legolasin rotuhan kirjoitetaan "haltia" eikä "haltija" ja se hieman häiritsi tätä pilkunahdisteluun mieltynyttä olentoa, koska se esiintyi tekstissä usein.
Sen kun korjailet, niin tämä oli oikein miellyttävä lukea ^^
Niin tie on musta,
vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
Jos kuu ei paistaisi hopeaansa
Kuoleman kattilalla - tummuvan taivaan alla.

Viikate:Tie

"Mutta koska jonkun pitää sotkea asiat" | Vuoden Pippin 2009
Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Kyllähän näitä on luettu, kuten Etiäinen tuossa jo sanoi, mutta ei tämä huono ollut. Minä itse asiassa pidin tästä, sellainen herttainen ja mukava tarina.

Ja sen jälkeen olikin kaksi, jotka eivät olleet onnellisia.

Vaikka sormus on tuhottu.

Vaikka pahuus on poissa.

Vaikka Keski-Maalla on nyt kuningas.

Vaikka vapaus on viimein koittanut.

He kaksi olisivat kielletyn rakkauden orjia.

Ikuisesti.


Minä pidin tuosta sinun toteavasta tyylistäsi, en ole aikaisemmin LotR-slashissa tällaiseen törmännyt. Se oli hauska lisä, toi rytmiä tekstiisi. Ja tuo luontokuvaus, se oli ihanaa luettavaa. Luonnolla voi niin helposti kuvailla tunnelmaa, ja sinä olit todella onnistunut siinä.

Hienoa.
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Kiitos ihanat ihmiset kommenteista! Ja lisää saa tulla en minä pure, vaikka ne kommentit ei kehuja olisikaan ^^

Minun paha virheeni, jota toistan jatkuvasti, tuo haltija juttu... Kiitos Etiäinen huomautuksesta!
Sitä se teettää, kun on oman elämänsä beta... Korjasin kuitenkin virheeni.
:roll:
Kuva Kuva
Avatar
Sound of Silence
Samooja
Viestit: 425
Liittynyt: La Maalis 11, 2006 11:00 am
Paikkakunta: Mikaelin kainalo.. <3

Viesti Kirjoittaja Sound of Silence »

minäkin luin nyt ficcisi ^^

tärkeimmät kommentit on jo sanottu..mutta tahdon miekin vuorostani sanoa että nätisti kirjoitettu ficci.pääsi helposti sisälle kertomukseen ja pystyi tavallaan eläytymään siihen...
♥ Werd ich ein Engel sein
Für dich allein ♥
Sisu
Örkki
Viestit: 85
Liittynyt: Su Tammi 15, 2006 6:45 pm

Viesti Kirjoittaja Sisu »

IIIHAAAANAAAA! *Pyörtyy ihastuksesta* :roll:

*herää ja yrittää kommentoida jotakin järkevää, mutt (totta kai!)epäonnistuu*
*POISSA ON/OFF-TYYLISESTI VARMAAN LOPPUELÄMÄNSÄ*
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Kiitos kumpaisellekin Junnie ja Sound of Silence! Ja tietysti kaikille muille kommanneille.

En ymmärrä kuinka hienoa on saada kommentteja, vaikka ei kovin omaperäinen ficci olekaan. Olette todella ihania! :D
Kuva Kuva
Chinida
Örkki
Viestit: 102
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2005 5:30 pm
Paikkakunta: jossain tuolla kaukana

Viesti Kirjoittaja Chinida »

Hieno ja lyhyt ficci. Pidin tästä.

Noh, kaikki tarpeellinen on jo sanottu edellisissä kommenteissa. Mutta siis, kaunis ja tiivis tarina johon pääsi helposti mukaan.

*lähtee etsimään rakentavaa palautettaan joka karkasi pimenevään iltaan*
"Isn't anyone tryin to find me?
Won't somebody come take me home "
-I´m With You, Avril Lavigne
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Kiitos Chinida. Minulta on myös kadoksissa oma rakentava palautteeni, joten jos näkyy, niin voisitko ilmoittaa? ^^
Kuva Kuva
Hitunen
Puolituinen
Viestit: 212
Liittynyt: Ma Loka 31, 2005 7:50 pm

Viesti Kirjoittaja Hitunen »

Voi awwww... <3 Tämä oli valtavan herttainen pikku tarina, vaikka olikin aika lyhykäinen. Tai no ei se lyhyys haitannut, koska tämä oli mukavan tiivis pakkaus :D

Niin, ja kirjoita toki lisää ;) Tyylisi on oikein mukava, ja voisin lukea enemmänkin ^^
Ketsuppi

Viesti Kirjoittaja Ketsuppi »

Aika loistava. Siis loistava. Tämä oli semmoinen vaihtoehtosiirappitarina, joka ei kuitenkaan mene sen juonen mukaan.
Argaor oli semmoinen ihan hassu, ihan pehmo. Se vähän yllätti, mutta kyllä se Aralle sopii hyvin^^
Loppu oli kansa semmoinen, mikä kruunasi sitten koko jutun.
Afrodite
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 7:02 pm
Paikkakunta: Meren kuohuissa.

Viesti Kirjoittaja Afrodite »

Kiiiiiitos HituNen! Kai sitä voisi kokeilla kirjoittaa lisää... ^^


"Vaihtoehtosiirappitarina"? Jesh, taas yksi sana lisää huudeltavaksi hiljaisessa luokassa, kun kaikki keskittyvät tehtäviin... muita on mm. pallokala ja maustekurkku xDD Mutta se siitä!

Aragornista tuli joo aikas pehmo, mutta hyvä jos se hälle sopi ^^; (Mitäköhän mä taas selitän? O.o; )
Niin ja kiitos, kiitos kiitos kiitos :lol:
Kuva Kuva
Avatar
Mellon
Örkki
Viestit: 138
Liittynyt: Pe Tammi 20, 2006 1:26 pm
Paikkakunta: Dreamland

Viesti Kirjoittaja Mellon »

Erittäin kaunis ficci jonka olen lukenut pitkään aikaan.
Tekstiä oli mukava lukea.:)
Never walk away from a fight thats worth fighting
Never hesitate when you know you're gonna act
Never waste your words on a fool you won't listen
Never sell your soul cause you'll never buy it...back
Teri-

Viesti Kirjoittaja Teri- »

Olen kovin laiskanpuoleinen kommentoimaan, mutta yritän nyt jotakin vääntää. *nyökyttelee*
Pidin kovasti tekstistä. Osasit käyttää suomenkieltä hyvin kauniisti
ja tarinakin oli oikein nätti.
Pidin. ^______^
Haltia oli todella huojentunut. Harmi vain, että he paljastivat tunteensa vasta nyt, kun kaikki oli lopussa.
Harvinaisen masentava, mutta silti niin mieleenpainuva lause kauniissa muodossa. Ymmärtääköhän hän nyt mitä tarkoitan *pohtii*.
I hope so.
Vastaa Viestiin