Leipäkiven lumoissa (Merri/Pippin, PG)
Lähetetty: Ti Joulu 19, 2006 1:22 am
Title: Leipäkiven lumoissa
Author: Piper
Rating: PG, oli kyllä vaikea päätös
Pairing: Merri/Pippin
Warnings: Väärinkäytän hahmoparkoja
Disclaimer: J.R.R.Tolkienin hahmoja, ei omakeksimiäni
Summary: Merri tuntee olevansa ihastunut parhaaseen ystäväänsä Pippiniin, ja sitten..
Leipäkiven lumoissa
Kaksi nuorta hobittia, Merri sekä Pippin, heittelivät kiviä lampeen. He olivat parhaat ystävykset ja asuivat kumpainenkin Konnussa. He olivat tunteneet jo pienestä pitäen ja heillä oli ollut aina hauskaa yhdessä. He olivat kokeneet monen monta mukavaa ja kotoisaa hetkeä kahdestaan milloin iltatähtien alla milloin laskevan auringon edessä. Merri ja Pippin tunsivat toisensa niin hyvin, että pystyivät melkein tulkitsemaan toistensa ilmeistä, mitä toinen ajatteli. He olivat aina olleet ystäviä; parhaita ystäviä: sellaisia, joista puhutaan "he menivät" eikä "hän meni ystävänsä kanssa".
Mutta viimeaikoina, oli Merri ruvennut tuntemaan kummaa tunnetta vatsassaan joka kerta, kun tämä oli katsonut ystävänsä Pippinin silmiin. Se oli jotakin ihan uutta: ei pelkkää ystävyyttä, taikka jos se sitten sitä kuitenkin oli, se oli niin isoa, ettei oltu keksitty tarpeeksi mahtavaa sanaa sitä kuvailemaan. Se tunne oli kuin pieni hiiri olisi myllertänyt hänen vatsassaan: pieni ja pehmeätassuinen. Merri ei sitten todellakaan osannut sanoa että mitä kummaa se oikein oli, eikä hän muistanut syöneensä eläviä hiiriäkään: ainakin viime katsomalta oli olut kyllä ollut paljon parempi vaihtoehto!
Siinä litteä, täydellinen leipäkivi kädessään oli Merri vaipunut ajatuksiinsa ja mietteisiinsä, ja ystävänsä poissaolevan, tyhjyyteen tuijottavan katseen huomatessaan, tajusi Pippinkin Merrin leipäkiven oivallisuuden. Kiljaisten hän hyökkäsi ystävänsä kimppuun huutaen: "Leipäkivi, leipäkivi!" Merri havahtuikin ajatuksistaan ja rupesi puolustamaan täydellistä kiveänsä.
Siinä he massa möyrivät toinen toisensa päällä nauraen ja kiljuen taistelun lumoissa. Mutta joka kerta, kun Pippinin kyynärpää hipaisikin Merrin kylkeä, värähti Merri huomattavasti. Se ei tosin tarkoita sitä, ettäkö Pippin olisi mitään huomannut: siinä mylläkässä ei olisi mitään ihmeellisen erityistä havainnut, vaikka olisikin jaeltu sähköiskuja, niin kovasti he kumpainenkin leipäkiveä himoitsivat.
Pitkän, leikkimielisen taistelun jälkeen oli Merri isompana saanut leipäkivensä kuitenkin pitää. Pippin kierähti hengästyneenä hänen päältään smaragdinvihreälle nurmikolle ja totesi: "olipa mukavaa! Sinun täytyisi löytää noin mahtavia leipäkiviä useimminkin!" Sen sanottuaan hän katsahti Merriin, joka puolestaan oli koko ajan tarkkaillut Pippiniä. Pippin havaitsi Merrin katseessa jotakin kummallista, jotakin uutta, mutta ei osannut sanoa, että mitä se sitten oli. Vihdoin, hetken toisiansa tarkkailtuaan, avasi Merri suunsa. "Tuota, Pip" hän aloitti varovasti. Kesti pitkän aikaa ennen kun hän jatkoi. "Ajattelin vain, että mennäänkö etsimään lisää leipäkiviä? Tällaisia sileitä ja littanoita. Minusta se olisi hauskaa; jalkani ovat ihan hikiset tuosta äskeisestä." "Jaa kahlaisimme vedessä? Mikäs siinä!" Pippin myöntyi. Pippin pongahti nurmikolta kun taas Merri jäi viellä makaamaan.
"Tule jo!" Pippin hoputti. Merri nosti ylävartalonsa yhden kätensä varaan, mutta näytti siltä, että häneen olisi sattunut vallattomasti. Sen jälkeen, hän laskeutui takaisin nurmelle. "Mikä hätänä", Pippin kummasteli. "Käteni. Sitä koskee. Koskee tosi paljon. Ei olisi pitänyt taistella noin kovasti!" hän voivotteli. "Annas kun autan", Pippin sanoi pirteästi ja ojensi kätensä auttaakseen Merrin ylös. Merri tarttui siihen, muttei saanut edes Pippinin avustuksella nostettuaan itseänsä ylös, vaan rojahti alas Pippinin mukaansa vetäen. Pippin kaatuikin suoraan Merrin päälle, ja silloin, Pippinin kosketuksen päällään tuntien, tiesi Merri, mitä se kumma tunne hänen vatsansa pohjalla oli ollut.
Vastahakoisuuttaan peitellen Pippin rupesi nousemaan ystävänsä päältä hitaasti, kunnes Merri vei kätensä tämän pään päälle ja painoi sen olkaansa vasten. He hengittivät hartaasti toisiansa ainakin kymmenen minuuttia, kunnes Pippin nosti katseensa ja huomasi: "aurinko laskee. Tahdon että sinäkin näet. Tuo on todella, todella kaunista." Hän nousi ystävänsä päältä ja polvistui tämän vierelle. Merri kääntyi vatsalleen nurmikolle kasvot kohti auringonlaskua, ja Pippin seurasi esimerkkiä. Rinnakkain, vatsallaan, kylkensä toisiansa vasten painaneena, katselivat he auringonlaskua.
"Onpa mukavaa! Sinun täytyisi löytää noin mahtavia leipäkiviä useimminkin!" Pippin sanoi.
------
A/N: Minulla ainakin oli hauskaa tätä kirjoittaessani, ja toivon, että teilläkin on hauskaa tätä lukiessanne. :> Niin, ja tämä on toiseksiensimmäinen fikki, jonka olen ikinä kirjoittanut. Aivan, minä myös korjailin tekstiä paristakin kohtaa nyt, kun niin usea oli vatvonut että siinä on virheitä. Tai no, taidan viedä kunnian isän Wordilta, joka hoiti homman.:> Olen jopa (vastahakoisuuttani peitellen? :D) korjannut tuon "näät" -jutun. Be happy.:>
Olkaa hyvät! Risut ja ruusut ovat tietysti aina tervetulleita. :>
Author: Piper
Rating: PG, oli kyllä vaikea päätös
Pairing: Merri/Pippin
Warnings: Väärinkäytän hahmoparkoja
Disclaimer: J.R.R.Tolkienin hahmoja, ei omakeksimiäni
Summary: Merri tuntee olevansa ihastunut parhaaseen ystäväänsä Pippiniin, ja sitten..
Leipäkiven lumoissa
Kaksi nuorta hobittia, Merri sekä Pippin, heittelivät kiviä lampeen. He olivat parhaat ystävykset ja asuivat kumpainenkin Konnussa. He olivat tunteneet jo pienestä pitäen ja heillä oli ollut aina hauskaa yhdessä. He olivat kokeneet monen monta mukavaa ja kotoisaa hetkeä kahdestaan milloin iltatähtien alla milloin laskevan auringon edessä. Merri ja Pippin tunsivat toisensa niin hyvin, että pystyivät melkein tulkitsemaan toistensa ilmeistä, mitä toinen ajatteli. He olivat aina olleet ystäviä; parhaita ystäviä: sellaisia, joista puhutaan "he menivät" eikä "hän meni ystävänsä kanssa".
Mutta viimeaikoina, oli Merri ruvennut tuntemaan kummaa tunnetta vatsassaan joka kerta, kun tämä oli katsonut ystävänsä Pippinin silmiin. Se oli jotakin ihan uutta: ei pelkkää ystävyyttä, taikka jos se sitten sitä kuitenkin oli, se oli niin isoa, ettei oltu keksitty tarpeeksi mahtavaa sanaa sitä kuvailemaan. Se tunne oli kuin pieni hiiri olisi myllertänyt hänen vatsassaan: pieni ja pehmeätassuinen. Merri ei sitten todellakaan osannut sanoa että mitä kummaa se oikein oli, eikä hän muistanut syöneensä eläviä hiiriäkään: ainakin viime katsomalta oli olut kyllä ollut paljon parempi vaihtoehto!
Siinä litteä, täydellinen leipäkivi kädessään oli Merri vaipunut ajatuksiinsa ja mietteisiinsä, ja ystävänsä poissaolevan, tyhjyyteen tuijottavan katseen huomatessaan, tajusi Pippinkin Merrin leipäkiven oivallisuuden. Kiljaisten hän hyökkäsi ystävänsä kimppuun huutaen: "Leipäkivi, leipäkivi!" Merri havahtuikin ajatuksistaan ja rupesi puolustamaan täydellistä kiveänsä.
Siinä he massa möyrivät toinen toisensa päällä nauraen ja kiljuen taistelun lumoissa. Mutta joka kerta, kun Pippinin kyynärpää hipaisikin Merrin kylkeä, värähti Merri huomattavasti. Se ei tosin tarkoita sitä, ettäkö Pippin olisi mitään huomannut: siinä mylläkässä ei olisi mitään ihmeellisen erityistä havainnut, vaikka olisikin jaeltu sähköiskuja, niin kovasti he kumpainenkin leipäkiveä himoitsivat.
Pitkän, leikkimielisen taistelun jälkeen oli Merri isompana saanut leipäkivensä kuitenkin pitää. Pippin kierähti hengästyneenä hänen päältään smaragdinvihreälle nurmikolle ja totesi: "olipa mukavaa! Sinun täytyisi löytää noin mahtavia leipäkiviä useimminkin!" Sen sanottuaan hän katsahti Merriin, joka puolestaan oli koko ajan tarkkaillut Pippiniä. Pippin havaitsi Merrin katseessa jotakin kummallista, jotakin uutta, mutta ei osannut sanoa, että mitä se sitten oli. Vihdoin, hetken toisiansa tarkkailtuaan, avasi Merri suunsa. "Tuota, Pip" hän aloitti varovasti. Kesti pitkän aikaa ennen kun hän jatkoi. "Ajattelin vain, että mennäänkö etsimään lisää leipäkiviä? Tällaisia sileitä ja littanoita. Minusta se olisi hauskaa; jalkani ovat ihan hikiset tuosta äskeisestä." "Jaa kahlaisimme vedessä? Mikäs siinä!" Pippin myöntyi. Pippin pongahti nurmikolta kun taas Merri jäi viellä makaamaan.
"Tule jo!" Pippin hoputti. Merri nosti ylävartalonsa yhden kätensä varaan, mutta näytti siltä, että häneen olisi sattunut vallattomasti. Sen jälkeen, hän laskeutui takaisin nurmelle. "Mikä hätänä", Pippin kummasteli. "Käteni. Sitä koskee. Koskee tosi paljon. Ei olisi pitänyt taistella noin kovasti!" hän voivotteli. "Annas kun autan", Pippin sanoi pirteästi ja ojensi kätensä auttaakseen Merrin ylös. Merri tarttui siihen, muttei saanut edes Pippinin avustuksella nostettuaan itseänsä ylös, vaan rojahti alas Pippinin mukaansa vetäen. Pippin kaatuikin suoraan Merrin päälle, ja silloin, Pippinin kosketuksen päällään tuntien, tiesi Merri, mitä se kumma tunne hänen vatsansa pohjalla oli ollut.
Vastahakoisuuttaan peitellen Pippin rupesi nousemaan ystävänsä päältä hitaasti, kunnes Merri vei kätensä tämän pään päälle ja painoi sen olkaansa vasten. He hengittivät hartaasti toisiansa ainakin kymmenen minuuttia, kunnes Pippin nosti katseensa ja huomasi: "aurinko laskee. Tahdon että sinäkin näet. Tuo on todella, todella kaunista." Hän nousi ystävänsä päältä ja polvistui tämän vierelle. Merri kääntyi vatsalleen nurmikolle kasvot kohti auringonlaskua, ja Pippin seurasi esimerkkiä. Rinnakkain, vatsallaan, kylkensä toisiansa vasten painaneena, katselivat he auringonlaskua.
"Onpa mukavaa! Sinun täytyisi löytää noin mahtavia leipäkiviä useimminkin!" Pippin sanoi.
------
A/N: Minulla ainakin oli hauskaa tätä kirjoittaessani, ja toivon, että teilläkin on hauskaa tätä lukiessanne. :> Niin, ja tämä on toiseksiensimmäinen fikki, jonka olen ikinä kirjoittanut. Aivan, minä myös korjailin tekstiä paristakin kohtaa nyt, kun niin usea oli vatvonut että siinä on virheitä. Tai no, taidan viedä kunnian isän Wordilta, joka hoiti homman.:> Olen jopa (vastahakoisuuttani peitellen? :D) korjannut tuon "näät" -jutun. Be happy.:>
Olkaa hyvät! Risut ja ruusut ovat tietysti aina tervetulleita. :>