Sen tîr? ll Aragorn/Legolas

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Dúlin
Örkki
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Huhti 14, 2008 6:17 pm
Paikkakunta: Pohjois-Synkmetsä

Sen tîr? ll Aragorn/Legolas

Viesti Kirjoittaja Dúlin »

Title: Sen tîr? ll Is this true?
Author: Dúlin
Rating: Varmaan tämä kaiken ikäisille on. :'D
Pairing: Aragorn/Legolas
Genre: Fluf, romance ja joku muu?
Warnings: Ensimmäinen ficcini täällä.
Disclaimer: Hahmot kuuluvat yksinomaan professori Tolkienille~.
Summary: Päivä Minas Tirithissä, jossa kaksi miestä löysivät toisensa.

A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini täällä. xD Teksti ei ole välttämättä parhaimmasta päästä, mutta olkaa ystävällisiä. Otan rakentavaa kritiikkiä vastaan. Ja onko edes yllätys miksi teen tästä parituksesta? x'D

~~~~

Legolas loi vaivaantuneen katseen isäänsä Thranduiliin, Pohjois-Synkmetsän salohaltioiden kuninkaaseen. Hänen ilmeensa oli kuin pienen pojan, joka oli juuri kertomassa vanhemmilleen pahantekoaan, kun taas hänen isänsä ilme oli lempeä ja silmät kuin kaksi kirkasta tähteä mustalla taivaalla. Hitaasti ja varovaisesti Legolas lähestyi isäänsä, joka istui hopein ja vihrein koristellussa valtaistuimessaan.

Hän kumarsi ja katsoi kirkkailla silmillä isäänsä.
"Rakas isä, olen jo pitkään miettinyt seuraavaa matkaani Gondoriin. Menen tervehtimään ystäviäni ja saapuisin luultavasti ensi kuussa", kuului hänen nöyrä mutta kuuluva äänensä.

"Rakas poikani, miksi moinen kiire? Vastahan olet kotiutunut tänne ja nyt olet jo menossa. Viivy täällä vielä, voit lykätä matkaasi myöhempään ajankohtaan", hän sanoi. Salohaltioiden kuninkaan ääni kuulosti kirkkaalta ja heleältä, ja yhä edelleen se sai Legolasin tuntemaan itsensä muuksi kuin hänen pojakseen. Hän suoristi selkänsä ja jatkoi heidän keskusteluaan. "Olen pahoillani isä, mutta olen päättänyt lähteä, mahdollisimman pian jos suinkin mahdollista" Thranduil hieroi miettiväisesti leukaansa. Hän katsoi poikaansa silmiin ja Legolasista tuntui, kuin hän näkisi kaiken sen, minkä Legolas isältään salasi. Hän käänsi katseensa. Thranduil kohotti päätään.

"Poikani, miksi et katso minuun?" Legolas nielaisi. "Isä hyvä. Katseenne saa minut tuntemaan oloni epävarmaksi, kuin näkisitte lävitseni." Thranduil hymyili lempeästi. "Näenkin. Näen paljon riemua ja iloa, mutta näen myös surun." Ja silloin hän nousi valtaistuimeltaan ja käveli Legolasin eteen; ja Legolas tunsi itsensä hyvin pieneksi hänen seisoessaan isänsä edessä. Hän painoi katseensa maahan ja Thranduil hymyili.
"Poikani. Rakas poikani Legolas." Ja silloin Legolas nosti katseensa ja näki isänsä silmien himmeän kiillon.

"Isäni. Ovatko silmäni sumentuneet hämmästyksestä vai näenkö silmissäsi surun, jota en ole ennen nähnyt?" Thranduil laski kätensä poikansa pään päälle. "Silmäsi ovat tarkat, mutta ei tarpeeksi tarkat nähdäksesi tunteitani. Sillä minä en ole surullinen vaan huolestunut; kerro mikä saa sinut tuntemaan surua." Hän silitti hellästi poikansa vaaleita hiuksia. Legolas ei kyennyt sanomaan mitään. Hän astui askeleen eteenpäin ja kietoi kätensä isänsä ympärille. Salohaltioiden kuningas hymyili ja halasi poikaansa. "Mene hänen luokseen", hän sanoi lempeästi. Legolas kääntyi katsomaan isäänsä.
"Mitä?", hän kykeni sanomaan. Thranduil tarttui poikaansa olkapäistä ja painoi hellän suudelman tämän otsalle. Legolas häkeltyi.

"Nyt tiedän", Thranduil sanoi. "Sormuksen sodan jälkeen olet ollut vaitelias, mutta aina kun olet kuullut nimen Aragorn, ovat silmäsi kirkastuneet. Joten, mene." Legolas katsoi isäänsä. Hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hänen huulillaan karehti hymy. Hän suuteli nopeasti isäänsä poskelle, mikä sai Thranduilin hämmentymään, ja kumarsi. Lopulta hän käänsi selkänsä ja katosi salista. Thranduil hymyili ja hänessä näkyi helpotus. Kääntyessään hänen silmänsä välähtivät kuin kirkkaat tähdet ja hän oli onnellinen.

Valkoinen ratsu karautti valkoisen linnan eteen. Se korskui ja sen harja oli sotkussa, mutta se ei osoittanut väsymyksen merkkejä. Legolas hypähti alas ratsun selästä kevyesti, laskeutuen maahan ääntä päästämättä.
"Minas Tirith", hän sanoi haikeasti kuin muistellen jotain suurta. Äkkiä hän pysäytti nuoren pojan. "Hei, tiedätkö missät tallit sijaitsevat?" Poika nyökytti päätään. "Sitten pyydän sinua viemään ratsuni sinne lepäämään. Kohtele sitä ystävällisesti niin se on ystävällinen sinulle. Namarië!" Tämän sanottuaan hän antoi suitset pojan käteen ja juoksi portaat ylös.

Oli vienyt paljon aikaa saada vartijat vakuuttuneeksi siitä, että Legolas oli kuninkaan hyvä ystävä. Viimein he olivat kuitenkin päästäneet närkästyneen haltian menemään. Legolas pysähtyi suuren salin ovien eteen ja ihasteli näkemäänsä; korkea sali ja marmorilattia joka kiilsi. Sali oli tyhjä. Legolas asteli valtaistuimen eteen ja hän katsoi sitä. Se oli musta kuin gagaatti ja ikkunoista paistava aurinko sai sen pinnan kiiltämään. Hän ojensi kätensä ja kosketti sen kylmää pintaa. Äkkiä hänen takaansa kuului kaksoiovien pamahdus.

Arwen ja Aragorn kävelivät nopein askelin sisälle saliin, ja samassa kaksi palvelijaa ilmestyi kuin tyhjästä heidän viereensä ja ottivat heidän matkatavaransa. Aragorn kiitti ja kohotti katseensa valtaistuimen luo; ja hänen silmänsä suurenivat hämmästyksestä.

Aragorn henkäisi. Hän avasi suunsa kuin puhuakseen, mutta hänen äänensä ei kuulunut. Kuninkaan silmät loistivat ja hänen suupielensä kääntyivät leveään hymyyn.
"Legolas!", hänen äänensä pakottautui tulemaan ulos. Legolas hymyili ja hänen silmänsä säkenöivät onnesta. "Aragorn! Viimein!", hän huudahti nauraen. Hän laskeutui alas portaita ja miltein juoksi miestä vastaan. Aragorn riensi ystävänsä luo, ja kun he viimein kohtasivat, veti hän Legolaksen syleilyynsä. Legolas tunsi miehen sydämenlyönnit; ja oli varma, että Aragornkin tunsi hänen omansa.
"Olen kaivannut sinua", Aragorn kuiskasi haltian korvaan. "Olen kaivannut sinua niin paljon." Legolas tunsi Aragornin käden silittävän hänen hiuksiaan ja toisen käden lipuvan pitkin hänen alaselkäänsä. Äkkiä Legolas havahtui kuin hyvästä unesta; Arwen katsoi häntä halveksuvasti.

Legolas vapautti itsensä halauksesta ja oli varma, että oli nähnyt Aragornilla pettyneen ilmeen. Arwen käveli nopeasti hänen luokseen ja kietoi kätensä tämän ympärille kuin omistaisi tämän. Legolas kurtisti kulmiaan. Hän kääntyi miehen kasvoihin päin ja anoi suudelmaa. Koska Aragorn ei tehnyt asialle mitään, Arwen yritti itse suudella miestä. Mutta yritys epäonnistui, sillä viime hetkellä Aragorn käänsi päätään niin että suudelma osui poskelle. "Legolas jää vieraaksemme pitemmäksi aikaa", hän kiirehti sanomaan ja katsoi Legolasia silmiin. Arwen puuskahti ja riuhtaisi itsensä Aragornin otteesta.

Eräänä iltana he olivat kävelemässä kuninkaan salissa; Aragorn ja Legolas kahdestaa, ilman Arwenia. Aragorn näytti vaivaantuneelta ja Legolas katsoi häntä vilpittömin silmin. "Mitä nyt?", hän kysyi ja istahti läheiselle penkille. Aragorn huokaisi ja istahti viereiselle penkille. "Et voi uskoakaan...". Legolas hymyili. "Et voi tietää ennen kuin olet kertonut minulle." Hän hymyili ja odotti Aragorninkin nauravan. Mutta hämmästyksekseen Aragorn vilkaisi Legolasia ja näytti punastuvan. Legolas ojensi kätensä ja tarttui lempeästi Aragornin leuasta. Mies oli tosiaankin punastunut, ja nyt hän näytti entistäkin punaisemmalta Legolasin kosketuksesta.
"Aragorn, mitä nyt?", hän sanoi hymyillen ilkikurisesti. "Miksi olet noin punainen?" Aragorn nielaisi ja tarttui Legolasia äkkiä ranteesta. Legolas katsoi häntä silmiin, ja silloin Aragorn näki hänet kauniina. Kauniimpana kuin Arwen. Aragorn pysähtyi. Legolas nojautui eteenpäin, aivan Aragorniin kiinni ja suuteli hellästi miestä kaulalle. Hän kohotti katseensa, katsoen Aragornin tummiin silmiin. Aragorn nosti kätensä Legolasin kasvoille ja tutkaili niitä. Hän nousi ylös tuoliltaan ja vei kasvonsa lähelle haltian kasvoja; Legolas hengitti raskaasti ja jännittyneenä. Aragorn katsoi häntä hetken; ja sitten heidän huulensa kohtasivat.
~~~~
llJatkuu~ll Toivottavasti ensimmäinen osa kelpasi. x3
Viimeksi muokannut Dúlin, Pe Touko 09, 2008 8:33 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Findesselya vanya, Legolas.
Why so serious?
Avatar
Vindë
Örkki
Viestit: 107
Liittynyt: La Huhti 19, 2008 7:32 pm

Viesti Kirjoittaja Vindë »

Whoa, tämähän oli kaunista tekstiä : ) Ja lempiparituksella, tietty.
Ja sitten asiaan xD :
"Poikani, mikset katso minuun?"
Koko tarinan kirjoitustyyli suosisi enemmän muotoa "miksi et". Mielipide vaan xD
Hän silitti hellästi poikansa vaaleita hiuksia. legolas ei kyennyt sanomaan mitään.
Piip! Iso alkukirjain puuttuu!
mutta aina kun olet kuullut sanan Aragorn
Aragorn on vissiinki nimi? Voisi olla fiksumman kuulosta.
Legolas vapautti itsensä halauksesta ja oli varma, että oli nähnyt Aragornilla pettyneen ilmeen. Arwen käveli nopeasti hänen luokseen ja kietoi kätensä tämän ympärille kuin omistaisi tämän. Legolas kurtisti kulmiaan. Hän kääntyi miehen kasvoihin päin ja anoi suudelmaa. Koska Aragorn ei tehnyt asialle mitään, Arwen yritti itse suudella miestä. Mutta yritys epäonnistui, sillä viime hetkellä Aragorn käänsi päätään niin että suudelma osui poskelle. "Legolas jää vieraaksemme pitemmäksi aikaa", hän kiirehti sanomaan ja katsoi Legolasia silmiin. Arwen puuskahti ja riuhtaisi itsensä Aragornin otteesta.
xD repesin tälle. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua?
Legolas katsoi häntä silmiin, ja silloin Aragorn näki hänet kauniina. Kauniimpana kuin Arwen. Aragorn pysähtyi. Legolas nojautui eteenpäin, aivan Aragorniin kiinni ja suuteli hellästi miestä kaulalle. Hän kohotti katseensa, katsoen Aragornin tummiin silmiin. Aragorn nosti kätensä Legolasin kasvoille ja tutkaili niitä. Hän nousi ylös tuoliltaan ja vei kasvonsa lähelle haltian kasvoja; Legolas hengitti raskaasti ja jännittyneenä. Aragorn katsoi häntä hetken; ja sitten heidän huulensa kohtasivat.
Hurr, tuli kylmiä väreitä! x3 Aivan ihanaa tekstiä! Tuo oli varsinkin tosi hyvin kirjotettu, että
"...ja silloin Aragorn näki hänet kauniina. Kauniimpana kuin Arwen"
Jesss! Arwen saa näpeillensä! Aivan oikein.

Lisäääää!!! <3
Dead tired.
Dúlin
Örkki
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Huhti 14, 2008 6:17 pm
Paikkakunta: Pohjois-Synkmetsä

Viesti Kirjoittaja Dúlin »

Kiitos kommentista. x'D Olipas hupaisaa luettavaa tosiaan.
Ilmassa tosiaan on urheilulajin tuntua... JA HERRANJUMALA MEIKÄ UNOHTI ISON ALKUKIRJAIMEN!! 8O
Lisää tulee heti kun jaksan kirjoittaa. x'D
Findesselya vanya, Legolas.
Why so serious?
Escapist
Örkki
Viestit: 79
Liittynyt: To Maalis 06, 2008 9:39 am

Viesti Kirjoittaja Escapist »

Juu, nyt miekin tulen kommentoimaan.

Tuo oli hyvä ficci. Teksti rullaa hyvin eteenpäin ilman kovia pomppimisia ja pitää otteessaan. Hyvin kuvailet asiat.

(hähhäh, Arwen :twisted: )

Nyt ei irtoa enempää :/
"Isona muutan Over the Hills and Far Away!"
Dúlin
Örkki
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Huhti 14, 2008 6:17 pm
Paikkakunta: Pohjois-Synkmetsä

Viesti Kirjoittaja Dúlin »

Kiitoksia kommentista. x'D Itse en pidä itseäni kummoisena kirjoittajana, joten hyvä että kelpasi~.
Findesselya vanya, Legolas.
Why so serious?
Avatar
Aralas
Puolituinen
Viestit: 251
Liittynyt: Su Kesä 14, 2009 4:12 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Sen tîr? ll Aragorn/Legolas

Viesti Kirjoittaja Aralas »

Ihana tarina, lempiparituksella, tuli itelläki mielee joku urheilujuhla, jossa palkintona on Aragorn xD

Tosi hyvä kirjoitustyyli, tälläsiä kaivataan lisää, etenkin JATKOA!
"After San Sebastian please come with me. I'll take my clothes off." Mr. Tony Kakko

Vuoden Legolas 2010
Vastaa Viestiin