FF10 HaasteFic 04.Elämä Jatkuu (PG)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

FF10 HaasteFic 04.Elämä Jatkuu (PG)

Viesti Kirjoittaja Silidir »

Title: 04. Elämä jatkuu
Pairing: Erestor/Glorfindel
Rating: PG (valar, gaia ja muut jumaluudet vieköön, oisko ensimmäinen teksti tätä laatuaan. XD)
Genre: PWP, angst, romance, mpreg (Muahhahhahaaa)
Beta: Haltsu (kiitos!)
Disclaimer: En edelleenkään omista näitä hahmoja. *niisk*
A/N: Tämä on osa FF10 TSH-haastetta. Kohtana oli 04. Auringonnousu.


ELÄMÄ JATKUU

Hiljaisuus.

Tyhjyys.

Pimeys.

Gondolin paloi. Salaisen kaupungin rakennukset antautuivat liekkien alle ja niiden tanssiessa valkoisien tornien sivuja pitkin taistelivat haltiat elämästään. Liian helposti oli luotettu tulevaisuuteen, paikan turvallisuuteen ja pysyvyyteen. Ja se kostautui. Gondolin oli tuhottu järjestelmällisesti ja lopullisesti. Pieni osa haltioista onnistui pakenemaan salaista käytävää pitkin, mutta heidän pakonsa oli huomattu ja sen seurauksena heidän peräänsä lähti hirviöjoukkio.

Voisi kai toivoa parempaa. Voisi toivoa, että he ehtivät luolastojen halki, ehtivät yli riippusillan ja viimein metsän suojaan. Mutta niin ei vain käynyt. Vähän ennen riippusiltaa valtava balrog saavutti heitä ja eräs haltioista teki raskaan valinnan. Hän työnsi edellään juosseen, mustahiuksisen haltian pidemmälle ja kääntyi kohtamaan pahimman pelkonsa.

Gondolinin Glorfindel kukisti balrogin, mutta se vei hänet mukanaan suistuessaan rotkoon. Ja sen hetken Erestor näki silmiensä edessä. Kuinka valtava tulinen ruoska kietoutui haltian vyötärön ympärille. Ja kuinka hän itse tavoitti karata kiinnipitelijöiltään saavuttaakseen Glorfindelin ojennetun käden, saavuttaakseen sen pienen toivon pelastuksesta.

Ja sitten.

Hän oli poissa. Kadonnut rotkoon, pyörteilevien usvakiehkuroiden alle. Maailma hiljeni Erestorin mielessä. Toki hän tunsi kädet, jotka pitivät häntä paikoillaan, estivät menemästä perässä. Mutta tumman haltian sielu pakeni jo perässä, meni sinne minne hän halusikin ja oli juuri saavuttamassa rotkon pohjaa, kun hänen eteensä asettui Salien herra, Mandos.
”Ei ole sinun aikasi”, vala huomautti matalalla äänellä, joka tuntui jylisevän rotkon seinämistä. Erestorin poskille valui kyyneliä ja hän taisteli vastaan. Sillä hetkellä hänen ruumistaan hallitsivat huolestuneet selviytyjät Gondolinista, ja sielunsa taisteli valarin tahtoa vastaan.

Se oli tuskien taival. Menetyksen tuska ja voimaton raivo johtivat itsesyytösten tielle. Erestor huusi raivoaan taivaalle, joka samalla hetkellä vapautti valarin surun ja kaatosade laskeutui taivaalta rotkon reunalla olevien hahmojen ylle. Se kasteli kaiken lähes välittömästi ja sai Erestorin nostamaan kasvonsa ylös. Kyyneleet sotkeentuivat pisaroiden sekaan ja pyrkivät hävittämään tuskan jäljet. Ja siitä Erestor kieltäytyi. Murhe ja raivo järkähtämätöntä kohtaan saivat tumman haltian viimein rukoilemaan, syyttämään ja lopulta kieltämään valarin.

Se oli viimeinen piste. Rotkosta nousi tumma hahmo, jonka paljas jalka astui kalliolle siirtäen hahmon utuisuudesta terävämmäksi hahmoksi, ylimaallisen kauniiksi ja ylvääksi Mandosin herraksi.
”Tämä loppuu nyt. Olemme kuunnelleet ja hyväksyneet, mutta liika on liikaa. Surumme on yhteinen. Erestor, olet haastanut ja vastaamme siihen”, Mandos sanoi. Erestorin luona olleet haltiat perääntyivät osin kauhuissaan ja osin siksi, että vala asteli yhä lähemmäksi. Erestor jähmetti ilmeensä ja tuijotti kulmiensa alta Mandosin herraa.
”Anna hänet takaisin”, haltia vastasi tiukasti.
”Sekö on toiveesi?” vala kysyi ja pysähtyi aivan Erestorin eteen. Hän kallisti päätään ja hymyili. ”En voi antaa sitä, mikä on minulle annettu, mutta voin muuttaa jotain. Annan sinulle hänestä jotain takaisin.”

Erestor nielaisi ja tuijotti eteensä. Hän näki silmiensä edessä sen päivän, jolloin he olivat kohdanneet. Silloin oli ollut ensimmäisiä kevään päiviä ja Erestorin perhe oli juuri saapunut Gondoliniin. Hän oli itse lähtenyt kävelemään Valkoisen kaupungin kaduille, osunut syrjäisen kappelin luokse ja jäänyt sinne. Suurten ruusuköynnösten valtaama kappeli oli kuin muistutus menneisyydestä, hiljainen esimerkki siitä, että kauneus oli usein vain kivenheiton päässä. Glorfindel oli ollut siellä myös. Kultaiset hiukset ja sinisimmät silmät, jotka Erestor muisti ikinä nähneessä.

Tuska puski läpi haltian sielusta ja repi riekaleiksi heiveröisen kuoren.

Glorfindel oli ollut Kultaisen Kukan huoneen perijä ja Erestor vain käsityöläistaustaisen perheen vanhin poika. Siinä ruusukappelissa heidät oli kuitenkin vihitty vain kuukausia sitten kauniina päivänä, lintujen laulaessa ja vain lähimpien ollessa läsnä. Sieltä kappelista Glorfindel oli taluttanut puolisonsa linnaansa, omaan makuuhuoneeseensa ja osoittanut monin keinoin, kuinka paljon hän rakasti puolisoaan.

Kyyneleet virtasivat valtoimenaan ja tuska meni niin pahaksi, että huono olo puski väkisinkin läpi kaiken ja Erestor vaipui mahaansa pidellen maahan.

Eilenkin Glorfindel oli vain kaapannut hänet, raahannut parvekkeelle ja suudellut tavalla, joka ei jättänyt kylmäksi. Ja vielä aamullakin haltia oli halunnut puolisoaan. Heidän suhteensa oli kiihkeä ja kunnioittava ja vaikka Erestor useimmiten päätyikin alle, hän ei kokenut koskaan olevansa alistettu.

Vain rakastettu.

***

Oli kaunis päivä. Aamukaste oli juuri laskenut ja pieni leiri keskellä suuria puita oli hiljainen. Mutta eri tavalla hiljainen, kuin maailma odottaisi jotain tapahtuvaksi. Erestor nousi hieman vaivalloisesti seisomaan ja tuki selkäänsä käsillään. Gondolinin tuhosta oli lähestulkoon vuosi. Mandosin puhe oli ollut totta ja tumman haltian käsi nousi lämpimien kaapujen peittämälle vatsalle. Osa Glorfindelista olisi toden totta aina hänen luonaan. Haltian katse nousi ja hän käveli leirialueen ulkopuolelle ja silmäsi kauniina siintävää ulappaa ja Sirionin haltiakaupunkia. Auringonnousu oli upea. Se valaisi säkenöivän merenpinnan, hohti kaupungin rakennuksista ja leikitteli jopa kukkansa avanneilla kirsikkapuilla.

Erestor irvisti hieman vauvan liikahtaessa levottomasti ja huokaisi syvään. Vaeltavien haltioiden joukossa kulkeminen ei ehkä ollut paras vaihtoehto, mutta se oli antanut hänelle aikaa miettiä. Ja nyt oli aika asettua aloilleen. Hän oli muuttunut paljon siitä säntillisestä työläisestä. Hieman resuiset vaatteet, liina hiuksien suojana ja vaeltavien haltioiden villi ulkonäkö olivat hieman koomiset suuren vatsan rinnalla. Raskaus oli ollut suuri yllätys ja biologinen mahdottomuus. Ja silti, päivä päivältä ja kuukausi kuukaudelta vauva oli kehittynyt, alkanut liikkua ja herättänyt epämääräisiä tunteita Erestorissa.

Yksinäinen kyynel vierähti haltian poskelle ja hän sulki silmänsä hymyillen varovaisesti. Ehkä tulevaisuus oli avoin, ja ehkä se toisi mukanaan surua. Mutta ainakin se olisi aina siinä ja toisi yllätyksiä mukanaan.

Käsi laskeutui olkapäälle ja Gildor, vaeltavien haltioiden johtaja hymyili.

”Olemme perillä tänään, pidä jalat ristissä, ystäväiseni”, lähinnä merirosvolta muistuttava lyhyttukkainen haltia huomautti. Erestor ei pystynyt olemaan hymyilemättä ja antoi kyynelten valua hiljalleen poskilleen.

”Olemme kotona tänään, Gildor.”

~Fin
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Avatar
Emmanuel
Örkki
Viestit: 115
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 7:33 pm
Paikkakunta: Paschendale

Re: FF10 HaasteFic 04.Elämä Jatkuu (PG)

Viesti Kirjoittaja Emmanuel »

Kaunis! Todella kaunis, ja samaan aikaa meinasi silmäkulmat hieman kostua, kun Erestorin suru oli niin käsinkosketeltavaa
(ääh, muutenki niin haikea mieliala tällä hetkellä, ettei saisi Glorystä ja Erestorista lukea :P)
Loppu etenkin oli ihana...

Tämä oli tämmöinen mukava tunnelmapala, ja noh, sinun kirjoituksesi on aina yhtä ylistettävää X)
En nyt saa mitään järkevää palautetta aikaiseksi, anteeksi, tyydyn vain unelmoimaan ja huokailemaan täällä...
Kunhan halusin vain ilmoittaa että luin tämän ja pidin paljon :)

Glorfindel <3 Erestor aaw
"Know that many men has suffered. Know that many men has died. Six miles of ground has been won, half a million men are gone. And as the men crawl the general call and the killing carry on."
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Re: FF10 HaasteFic 04.Elämä Jatkuu (PG)

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Oi, tämä oli kaunis ja surullinen. (Kai sitten kirjoitat vielä ficin, missä Glorfindel tulee takaisin ja tapaa lapsensa...? *köh*)

Minusta tämä oli periaatteessa varsin klassinen Gondolinin tuhoutumistarina Glorfindel/Erestor-parituksella (olen lukenut niitä aika kasan englanniksi), mutta aihe ei näemmä lakkaa kiehtomasta minuakaan. Ja tuo Erestorin kokema tuska oli kuvattu hienosti. Glorfindelin ja Erestorin suhteen lyhyt kuvaus tässä oli ehdottomasti lempipätkäni. Aww <3
Tuska puski läpi haltian sielusta ja repi riekaleiksi heiveröisen kuoren.
Tykkäsin kovasti. Kiitos ^^
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Vastaa Viestiin