Yhteinen toiveko? (Merri/Pippin, PG 13)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

legolas-aragorn
Örkki
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Loka 23, 2009 3:07 pm

Yhteinen toiveko? (Merri/Pippin, PG 13)

Viesti Kirjoittaja legolas-aragorn »

Author: legolas-aragorn
Rating: PG –13
Pairing: Merri ja Pippin
Genre: Slash, Fluff
Warnings: Serkusrakkautta...
Disclaimer: Jälleen kerran: hahmot ovat Tolkienin, en ansaitse rahaa ficin teosta, tämä on harrastus.
Summary: Tämä tapahtuu Samin häiden jälkeen. (mikä minua suututtaa, sillä minun mielestäni Sam kuuluu Frodolle! Forever!)
A/N: En ole ennen tehnyt koskaan ficciä Merristä ja Pippinistä, toivottavasti joku sentään pitää tästä teoksestani… Ja tämä muuten on ensimmäinen ficcini, jonka tänne foorumille pistän. (En ollut ihan varma, onko tämä romanttinen vai slash ficci... Mutta tässä se nyt kuitenkin on.)
Saatatte ehkä ihmetellä kirjoitustyyliäni.... Käytän aika paljon myös hän sanaa, koska en keksi mitä muutakaan voisin enää käyttää ;P Ja en halua kertoa kenenkään näkökulmasta, kuten vaikka Merrin. Esim. "Minä polttelin piippukessua talossani. Oli hiljaista. Mietin, olisipa Pippin täällä..."
Kommentoida saa vapaasti, otan myönteisen ja kielteisen palautteen vastaan mielelläni. Tai no, eihän sitä negatiivista välttämättä kukaan haluaisi...
P.S. Olen pahoillani, jos tarinassa on kirjoitusvirheitä.




Konnussa oli sateinen, syyskuinen ilta. Salamat löivät ja satoi kuin saavista kaatamalla. Kukaan hobitti ei olisi mielellään liikkunut ulkona sellaisella ilmalla. Niinpä kaikki kököttivät tuvissaan kietoutuneina peiton sisään juoden kuumaa kaakota.

Myös Meriadoc, (joka tunnetaan Merrinä) istui kotisohvallaan takkatulen lämmössä poltellen piippukessuaan. Hänen olisi pitänyt mennä sinä iltana Vihreään lohikäärmeeseen pitämään hauskaa, mutta ei tuolla ilmalla voinut lähteä, vaikkakin siellä olisi järjestetty mm. jokavuotinen oluenjuonti kilpailu johon hän olisi jo neljättä kertaa osallistunut Pippinin kanssa.
Merri pamautti kädet reisilleen turhautuneena ja otti piipun hetkeksi sormiensa väliin.
- ” Helkkari. Mitäs nyt sitten? Olin niin odottanut tätä iltaa. Ja Pippinin näkemistä…”
Pippin hiipi pikku hiljaa taas Merrin ajatuksiin. Sitä oli jo jatkunut muutaman viikon. Merrin iho nousi jälleen kananlihalle ajatellessaan serkkunsa lumoavaa hymyä, ihania silmiä…
- ” Äh! Mitä minäkin oikein taas ajattelen serkustani?! Olenko tulossa hulluksi? Ei serkusta ajatella tuolla tavalla!” Merri sanoi ääneen pudistaen samalla päätään karkottaakseen sellaiset ajatukset. Hän yritti keksiä muuta mietittävää:
- ” Ähh… Mitä jos… Hmm… Ota rauhallisesti, okei? Öömmm… Hetkinen, en ole muuten tutkinut karttoja sitten sen pitkän vaelluksemme jälkeen. Nyt siihen olisi aikaa… Saisin… Kummalliset ajatuksenikin muualle.”
Merri nousi sohvalta ylös laittaen piippunsa takaisin suuhun kuin heinäkorren konsanaan. Hän tallusteli pienehkön kirjahyllyn luo, jonka päällä oli erilaisia karttoja kasassa. Hän valitsi kirjahyllyn päältä kaikkein isoimman kartan. Se oli koko Keski-maan kartta, joka oli Kolmannelta ajalta. Neljännen ajan karttaa hänellä ei vielä ollut.
Pölyjen pyyhkimisen jälkeen hobitti lähti kävelemään rauhallisesti kohti sohvaan. Hän istahti ja otti siinä lokoisan asennon. Toisin sanoen, hän laittoi jalat sohvapöydälle, niin kuin yleensä.
Merri seurasi silmillään reittiä, jolla hän ja muu saattue matkasi. Hänen mieleensä tulivat hyvät ja pahat muistot siltä matkalta. Ja niitä muistoja olikin paljon.
- ” Viimapää, Gandalfin kuolema, Boromirin kuolema, Uruk-hait sieppasivat, Entit, Rautapiha, Pippinin lähtö Gondoriin, suuri taistelu…” Hobitti luetteli itsekseen siinä järjestyksessä, missä ne olivat tapahtuneetkaan.
Merri alkoi hymyilemään, sillä hän muisti elävästi Pippinin hauskat vitsit. Hän nauroi melkein ääneen:
–” Pippin osaa kyllä naurattaa, vaikka tilanne olisi kuinka tukala ja vaarallinen. Sitä ominaisuutta hänessä ihailen. En kyllä olisi tiennyt, mitä tehdä jos hän olisikin kuollut! En totta vie olisi.. Se olisi ollut kamalaa. Olisin varmasti harkinnut itsemurhaa… Huh… Pelkkä ajatuskin, että menettäisin rakkaan Pippinini…”
Merri huomasi ajattelevansa jälleen kerran serkkuaan. Hän kiinnitti myös huomiota siihen, että serkun ajatteleminen sillä tavalla tuntui hyvältä, vaikka se on väärin. Hymy katosi nopeasti hänen kasvoiltaan. Hänelle ei ollut tullut mieleen, että tämä voisi ollakin ihastumista.
Merri yritti epätoivoisesti ajatella jotain muuta, ja siirsi katseensakin muualle kuin etsien jotain.
Mutta kaikki muistutti Pippinistä, hänhän kävi Merrin luona usein.

Merri otti piippunsa suustaan ja heitti sen sohvapöydälle, ettei tukehtuisi. Sitten hän sulki silmänsä, laittoi kätensä nyrkkiin ja kysyi itseltään kysymyksen rauhallisella äänellä:
-” Merri. Ei kai vain tämä siis tarkoita… Että… Olet rakastunut omaan serkkuusi? Merri, vastaa rehellisesti.” Merri pelkäsi kuollakseen vastausta. Hän toisti itselleen saman kysymyksen. Sen lausuttuaan hän avasi silmänsä ja otti harmaan tyynyn vierestään ja rutisti sen syliinsä. Merri näki jotain kultaista kirjoitusta tyynyn oikeassa alakulmassa ja rupesi tutkimaan sitä lähempää. Reunassa luki hobittien riimukirjaimilla: ”Rakkaalle serkulleni!”
Se oli viimeinen pisara. – ” Kyllä.” Merri ajatteli, mutta huusi sen jälkeen ääneen samalla nousten seisomaan puristaen tyynyä lujasti kädessään: -” Kyllä, KYLLÄ! Minä olen pihkassa omaan serkkuuni! Olen tuntenut näin pitkään! Voi helkkarin helkkari!” Merri tiputti tyynyn maahan, ja lysähti sohvalle painaen kätensä vasten kasvojaan. Merri ei tosiaan tiennyt, oliko tämä ilon aihe vai ei.

Samassa oveen koputettiin, mutta ystävämme ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Ovi lennähti kuitenkin heti auki ja sisään tuli Pippin kailottaen iloisesti rankkasateesta huolimatta:
- ” Hei, Merriseni! Saanko tulla? Ajattelin pistäytyä luonasi, koska… En oikein halua olla yksin ukkosella kotona… Huhuu? Merri?”

Merrin kuultua ensimmäisenkin sanan ihastukseltaan, hän meni kuin shokkiin. Hän laski kädet syliinsä ja katsoi mahdollisimman alas maahan, jotta välttyisi Pippinin näkemiseltä. Merri mietti tovin, mitä vastaisi.
Pippin odotti ja ihmetteli, miksei hänen serkkunsa sano mitään. Sitten hän kuuli muminaa. Se oli hyvin epämääräistä ja hiljaista. Siitä Pippin päätteli, etteivät asiat olleet hyvin.

Pippin päätti lähestyä sohvalla kököttävää serkkuansa. Hän sipsutti hiljaa Merrin luo kuin hiiri.
Merri tuskin uskalsi katsoa, oliko Pippin vielä hänen kodissaan. Merri huokaisi mielessään helpotuksesta, kunnes yhtäkkiä hänen olkapäälleen laskeutui viileän märkä käsi. Merri säikähti tietenkin ja meni kauemmas serkustaan.
- ”Anteeksi! Ei ollut tarkoitus pelästyttää! En kuullut, mitä sanoit joten voisitko kertoa sen uudelleen?”
- ”Ömm.. Antaa olla, Pip.. T-tule sisään vain..” Merri änkytti. Hän katsahti vaistomaisesti Pippiniin, joka sillä hetkellä virnisti. Sitten Pippin kääntyi ja lähti taas kävelemään. Tällä kertaa kohti ulko-ovea.
Merri luuli hetken, että Pippin lähtisi ehkä sittenkin, mutta ei tietenkään – hän laittoi vain unohtuneen oven kiinni.
Merri jökötti kuin patsas, mutta hänen sydämensä löi kahta kauheammin hänen rinnassaan.

- ” Olisiko sinulla vielä sitä Pitkänpohjan pehkua?” Pippin kysyi laittaen vielä takkinsa naulaan kuivumaan.
- ” O-onhan sitä juu… Mutta haluatko mieluummin kaakaota? K-keitin sitä juuri.” Merri kysyi hiljaisella äänellä.
- ”Mielihyvin!”
Merri huokaisi mielessään ja livahti nopeasti keittiöön. – ”Lisäaikaa! Nyt vain pitäisi osata näytellä, että hän on todellakin vain serkku… Eikä muuta… ” hän tuumi.

Pippin teki olonsa kotoisaksi ja meni Merrin sohvalle istumaan. Hän huomasi Keski-maan kartan pöydällä.
– ” Sinä näköjään tutkit taas karttoja. Etkö saa siitä koskaan tarpeeksesi?” Pippin huikkasi keittiöön.
- ” En, minä pidän karttojen tutkimisesta. Ja varsinkin nyt kun sataa. Mietin tässä hetki sitten niitä aikoja kun me olimme Sormuksen saattueessa…” Merri puhui samalla tuoden kaakaon posliinisessa kupissa ja ojensi sen Pippinille. Heidän kätensä koskettivat toisiaan pakostikin.

- ”Onko sinulla kylmä?” Pippin kysyi huolestuneesti.
- ”Miten niin?” Merri kysyi yllättyneellä äänensävyllä.
- ” Sinähän täriset. Ja olet muutenkin liian hiljainen… LIIAN hiljainen. Olet yleensä puhelias. Missä tuntemani Merri on?”
Merri nielaisi. Hänen katseensa harhaili omissa varpaissaan.
–” E-ei tässä mitään... En ole niin juttutuulella… Noh, jos totta puhutan, on minulla kai vähän vilu..”
- ” Olisit heti sanonut. Tule viereeni, niin lämmitän sinua!” Pippin laski valkoisen posliinikupin kädestään laittaen sen puiselle sohvapöydälle.
- ” Älä minusta huolehdi! Juo nyt kaakao kun se on vielä läm...”
Pippin tarttui kesken lauseen Merrin käteen ja veti hänet istumaan sohvalle. Hänen sydämensä hakkasi siihen tahtiin, että hyvä jos Pippin ei tuntisi sen villiä jyskettä.
Merri mietti mielessään sillä hetkellä kuumeisesti, pitäisikö Pippinille sittenkin kertoa totuus. Siihen olisi nyt oiva tilaisuus.
Huoneessa vallitsi hiljaisuus, ei kuulunut muuta kuin ukkosen jylinää ja sateen ropinaa ikkunoita vasten. Pippin piti Merrin kädestä kiinni koko ajan, eikä hellittänyt otetta hetkeksikään.
Pippin katseli pitkään serkkuaan tehden johtopäätöksiä, että hän itse on myös kokenut saman kuin Merri nyt. Oudon tunteen. Syyllisyyden ja rakkauden tunteen samaan aikaan. Ihanan kutituksen vatsanpohjassa. Ujouden toisen läsnä ollessa. Ilon, ja ahdistuksen… Pippin ei kuitenkaan sanonut mitään, mietti vain.

Merri oli jotakuinkin valmis kysymään. Hän rykäisi kuuluvasti ja aloitti: -” Kuule Pip… Minulla olisi tärkeää asiaa…”
- ”Niin?” Pippin katsoi kysyvästi Merriä silmiin. Merri oli kuitenkin vaiti. Hän ei pystynytkään sanomaan mitään, joten hän käänsi päänsä pois selvittääkseen ajatuksensa. Hobitti kiroili itsekseen ja samalla koitti ajatella, mitä hän vastaisi serkulleen joka odotti vastausta.
Pippin käänsi Merrin pään takaisin tarttumalla hennosti serkkunsa leukaan.
- ” Taidan tietää, mikä asiasi on.” Pippin hymyili ujosti kiharoidensa lomasta kohottaen kulmiaan. Se sai hänet näyttämään tosi seksikkäältä. Merri oli kuolla siihen paikkaan.
- ” Uuh… Siis… Et taida… Se… Se…Se on aika monimutkainen juttu...” Merri sanoi väkisin haluten suudella Pippiniä intohimoisesti välittämättä enää mistään muusta.
- ” Uskon sinua, minäkään en osaa käsitellä tunteitani.”
- ” Oletko…Oletko Ihastunut johonkin hobittiin?” kysyi Merri hieman toiveikkaana. Hän tunsi sydämensä jättävän pari lyöntiä väliin.
- ” Olen, ja aika pahasti. En saa häntä mielestäni. Haluaisin niin kovasti jutella siitä hänelle, koska tiedän nyt, että hänkin pitää minusta. Haluaisin niin halata häntä ja sitten…”
Merri kauhistui, ja veti kätensä pois Pippinin hellästä otteesta.
- ”Mikä nyt tuli, Merriseni?” Pippin kysyi huolestuneena.
- ” Se hobitti, josta puhut… Äh… Voidaanko puhua tästä sittenkin joskus toiste? Minulla on vähän huono olo, joten voisitko… Lähteä?”
- ”Ai. No, totta kai, jos niin on parempi.” Pippin vastasi pettyneesti. Hän arvasi heti, että Merri ei pidäkään ajatuksesta, että serkukset olisivat pari.
Merri ei enää vastannut. Pippin katsoi serkkuaan kuin haluten sanoa jotain tärkeätä, mutta hobitti tiesi kuitenkin keskustelun päättyneen ja hän nousi sohvalta mennen hitaasti naulakon luo. Pippin oli ottamassa takin naulakostaan, kun hän kuuli hiljaisen äänen. Ääni värisi ja kysyi: -” Pip, sano suoraan ketä sinä rakastat. Rakastatko sitä Timanttia, joka oli sinun vieressäsi ystävämme häissä?”
Pippin oli totisesti yllättynyt, ettei Merri ollut sittenkään hoksannut vielä mitään. Hän kaivoi takintaskustaan paperilappusen, joka oli juuri tarkoitettu tähän tilanteeseen. Se oli tosin kostunut sateesta, mutta kyllä sitä pystyi vielä lukemaan. Pippin vei sen ehkä hieman epäröiden sohvapöydälle, mutta päätti sitten jättää sen. Sitten hän lähti itse nopeasti takkinsa kanssa kaatosateeseen painaen oven perässään kiinni

Merri kuivasi kyyneleitä hihaansa, joita hän oli jo ehtinyt vuodattaa. Hän otti sen jälkeen varovasti märän lapun pöydältä, ja alkoi lukemaan itsekseen:
” Rakas Merri, toivottavasti lukisit tämän lappusen, etkä heittäisi tätä pois. Minun on vaikea selittää tämä sinulle ääneen, joten ajattelin kirjoittaa.
Tässä on selitys oudolle käyttäytymisellenikin, jonka olet saattanut ehkä huomata…
Toivon, että et ala vihoittelemaan minulle, tai pitämään mykkäkoulua! Lähetä mieluummin kirje tai tule käymään jos enää uskallat. Et saa myöskään kertoa tästä kenellekään!
Se asiani on, että olet hyvin tärkeä minulle. Siis hyvin hyvin tärkeä. En tarkoita pelkkää serkusten välistä välittämistä, vaan ihan jotain muuta. Tätä on vaikea, sanoa, mutta…”
Merrin silmät pysähtyivät. Hän haukkoi henkeään ja luki heti eteenpäin.
” Taidan olla rakastunut sinuun. Rakastan sinua nyt ja aina, oli mielipiteesi mikä tahansa. Hartain toiveeni kyllä on, jos saisin tunteilleni vastakaikua...
Olen aika kauan tuntenut sinua kohtaan näin. Minua nolotti suunnattomasti ja kysyn itseltäni monta kertaa, olenko varma asiasta. Ja vastaus oli aina, että olen.
Sydämellä, oma Pippinisi”

Merri tuijotti paperia suu auki toistaen kahta sanaa:
-” Siis sittenkin… Siis sittenkin… Siis sittenkin…! Pip rakastaa minua, ja minä hölmö luulin että hän…!” Hän suuteli märkää paperilappua pakahtuen onnesta. Samalla hetkellä kaappikello rikkoi riemun: Pim, pom, pim, pom, pim… Kello löi 11 kertaa. Merri kääntyi ja totesi kellon todella olevan melkein puoli yö.
- ” Omituista, kello ei ole soinut pitkiin aikoihin koska se on rikki…. Kai tämä on merkki, että minun on mentävä nyt Pippinin luo kertomaan tunteistani.”

Sade ei ollut vieläkään laantunut, kun Merri avasi ulko-oven. Hän vähät välitti siitä, vaikka toisaalta se sai mielen synkäksi.
Merri käveli reippaasti, melkein juosten ja mutaiset lätäköt roiskuivat hänen allaan. Reilusti yli puolessavälissä matkaa, salama löi. Hobitista tuntui, kuin se olisi ollut pään päällä.


Pippin oli tullut vähän aikaa sitten kotiinsa, ja poltteli nyt keittiössään hermosavuja. Hän istui vanhalla puujakkaralla.
Pippinin haaveillessa serkustaan ajantaju katosi. Kului vain hetki, kun jo oveen koputettiin kuuluvasti. Pippin nousi heti jakkaraltaan laittaen kessunsa keittiön pöydälle odottamaan.
–” Toivottavasti se on Merri!”
Pippin juoksi innokkaasti keittiöstä eteiseen. Pippin jarrutti oven kohdalla, hengitti syvään ja avasi oven.
Sateessa seisoi hobitin näköinen hahmo, joka näytti uitetulta koiralta.
- ”Hei Pip! Voinko tulla sisään?”
- ” Totta kai! Ikävä ilma ulkona… I know.”
Pippin mietti jo seuraavaa lausetta viittoen samalla Merriä käymään peremmälle.
Merri astui pari askelta ja oli Pippinin eteisessä. Merrin vaatteista ja hiuksista valui vettä vihreälle eteisen matolle.
- ”Kuule, siitä kirjeestäni…” Pippin ehti aloittaa, mutta Merri onnistui hiljentämään hänet. Silmänräpäyksessä Merrin kosteat huulet koskettivat Pippinin huulia himokkaasti. Pippin yhtyi heti mukaan suudelmaan.
Molemmat olivat selvästi halunneet tätä jo pitkään, eikä kumpikaan enää epäröinyt näyttää tunteitaan.
He syleilivät ja halailivat pitkään toisiaan. Serkukset näyttivät erittäin rakastuneilta.
Pippin rikkoi herkän hetken kuiskaamalla serkkunsa korvaan lauseen hennolla äänellä: -” Tästä minä olen haaveillut. Minä rakastan sinua aina.”
Heti perään kuului toisen hobitin suusta vastaus: -” Minäkin rakastan sinua! Ikuisesti.”
100% Lord of the Ring Fani <3
Avatar
Taikinaman
Örkki
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Helmi 27, 2007 5:53 pm

Re: Yhteinen toiveko? (Merri/Pippin, PG 13)

Viesti Kirjoittaja Taikinaman »

Fiilikset ennen lukemista: härregyyd, tämä on mahtavaa, en ole lukenut M/P:tä suomeksi pieneen ikuisuuteen! :D

Uih, tämä oli todella söpö! En tähän hätään oikein osaa muuta sanoa, mutten varmaan pysty lopettamaan hymyilemistä koko iltana. Ihanan suloinen ja hyväntuulinen! Kirjoita ihmeessä lisää näistä kahdesta. :D
legolas-aragorn
Örkki
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Loka 23, 2009 3:07 pm

Re: Yhteinen toiveko? (Merri/Pippin, PG 13)

Viesti Kirjoittaja legolas-aragorn »

Kiitos! Sait jopa minut hymyilemään ;)

Lisää kommenttia, ne ovat tervetulleita!
100% Lord of the Ring Fani <3
Vastaa Viestiin