Mitä Rivendellissä OIKEASTI tapahtui? F/S, M/P (PG-13)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

legolas-aragorn
Örkki
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Loka 23, 2009 3:07 pm

Mitä Rivendellissä OIKEASTI tapahtui? F/S, M/P (PG-13)

Viesti Kirjoittaja legolas-aragorn »

Title: Mitä Rivendellissä OIKEASTI tapahtui? ;D
Author: legolas-aragorn
Rating: PG-13 (vois olla EHKÄ 15, en tiiä...)
Pairing: Frodo/Sam ja Merri/Pippin
Genre: Slash, Romance (Humor?!)
Warnings: Slashia, eli miesten (tai tässä tarkoituksessa hobittien) välistä kipinöintiä… ;)
Sclaimer: Ihanat hahmot ovat Tolkienin, loin vain heidän välilleen hieman romantiikkaa ja muutakin ;)) Kieheheheh…
Summary: Eli tässä on ficci siitä, mitä Rivendelissä oikeasti tapahtui, näet kirja/elokuva ei kerro kaikkea ;D (Ficissä ollaan suoraan Elrondin talossa) Frodolla (Viimapään vuoksi tajuton alussa) ja Samilla on ainoana parina jo valmiiksi suhde. He yrittävät salata sen kaikilta, mutta Sam menee vihjailemaan liikaa ja Gandalfin epäluulot heräävät. Salliiko Gandalf tämän? Ja entä mitä tapahtuu? Lukemalla se selviää ;)
A/N: Sain idean kaveriltani, joka heitti tämän ihan läpällään. Noh, ajattelin kuitenkin, että tästä tulisi hauska ficci, sillä aihe ei ole niin vakava. Tämä on siis puoliksi ”vitsillä” kirjoitettu. Mutta älkää pliis tulko valittamaan että ”Hei, en mä nauranu oikein missään kohdassa! Huumori-ficci muka, pah!” nimittäin en ole väittänytkään, että tämä on huumoriaiheinen :DD Tämä on kuin pätkä, jonka kirjailija olisi heittänyt roskiin sopimattomuuden vuoksi. Ymmärsivätkö kaikki? Kiva juttu. Aloitetaan! Ai niin: P.S. Etukäteen anteeksi kirjoitusvirheistä!! P.P.S En laittanut tätä Kontu-osastolle, koska tämä ei ole parodia... P.P.P.S Oli pakko jakaa ficci eri viesteihin kun tää ei pysty käsittelemään suurta tekstimäärää...


Oli lokakuun aamu Rivendellissä. Sam ja Gandalf puhuivat hiljaa keskenään Frodon sängyn ympärillä Elrondin talossa. Tarkkaan ottaen velho istui koristeellisella tuolilla puolen metrin päässä Frodosta, kun taas Sam istui isäntänsä jalkopäässä sängyllä. Elrond itse oli lähtenyt vähän aikaa sitten pois huoneesta ja oli pyytänyt, että vain Gandalf jäisi vahtimaan haavoittunutta Frodoa. Sam ei kuitenkaan suostunut lähtemään minnekään, joten siinähän nyt istua kökötti kärsimättömänä välittämättä myöskään velhon myöhemmistä häätämisyrityksistä.
Sam katseli koko ajan isäntäänsä, joka oli makasi vuoteessaan kalmankalpeana. Hän seurasi tiiviisti isäntänsä vaimeaa hengitystä, joka näkyi valkean lakanan ylösalas -liikkeenä. Jos Frodo lakkaisi hengittämästä, niin …Ei, Sam ei sallisi sitä, vaan tietysti yrittäisi viimeiseen asti pelastaa Frodo-herransa - vaikkakin pitäisi antaa tekohengitystä Gandalfin nähden. Mutta se olisi pakko! Ei Gandalfkaan voisi tehdä sitä.
- ” Tiedän mitä ajattelet, Samvais.” lausahti velho ja piti hengähdystauon kuin pari sanaa olisivat olleet urheilusuoritus konsanaan. Samin sydän jyskytti. Epämukava olo valtasi hänet. Ihan kuin Gandalf olisi nähnyt suoraan hobitin ajatusmaailmaan. Se oli pelottavaa: suhdehan piti pitää salassa ja varsinkin velholta. Sam vältteli velhoon katsomista ja yritti ajatella jotain aivan muuta.
- ” Mutta meidän pitää vain odottaa.” jatkoi velho katsoen Samia ystävällisesti samalla kurottautuen yöpöydällä olevaan tuoppiin. Tuopin vieressä makasi pitkä hopeinen ketju, ja sen päässä Sormus. Siihen se oli laitettu, kun Frodo oltiin kannettu huoneeseen pari päivää sitten.
Mutta Sam ei vastannut velhon katseeseen, hän katsoi vain Frodoa kuin lumottu. Velho ei tiennytkään, kuinka helpottunut Sam oli. Sam sai keskittyä jälleen rauhassa Frodon hengityksen tarkkailuun.
- ” Sam. Olisi parempi, että menet. Sinä kärsit, sen näkee sinusta heti.” Gandalf sanoi suoraan ajatuksensa ottaen pitkävartisen piippunsa esille samalla ryypäten toisella kädellä tuopissa olleen tilkan pois.
- ” Frodo-herrani tarvitsee minua! Minä en poistu hänen viereltään koskaan! En koskaan, Gandalf! Ja varsinkaan nyt. Joten älä edes ehdota lähtemistäni!” Sam ilmoitti vihaisella äänensävyllä pelästyttäen velhon.
- ” Samvais, en tunne sinua tuollaisena. Ja tuskin Frodokaan tuntee.”

Huone hiljeni sen jälkeen puheesta. Gandalf puhalsi savurenkaita ilmaan tavalliseen tapaansa. Isoja ja pieniä. Sam vei oikean kätensä Frodon kämmenselän päälle ja silitti sitä hieman. Sitten hän huokaisi syvään. Gandalf katseli Samin toimia hieman epäilevänä ja mietti, että Samilla oli salaisuus – salaisuus ja ehkä hän jakoi sen Frodon kanssa. Velho pohti, pitäisikö kysyä siitä Samilta jutun aikaansaamiseksi, mutta hän antoi asian olla toistaiseksi.
- ” En halua, että Frodo-herra kuolee.” henkäisi Sam yhtäkkiä puristaen Frodon velttoa, viileää kättä, jossa kuitenkin tuntui hobitin heikko pulssi. Gandalf katsoi edelleen epäluuloisena, mutta vastasi silti tyynenrauhallisesti:
- ” Kukaan ei halua sitä. En minä, eikä myöskään Elrond. Hän on käyttänyt miltei kaikki keinonsa Frodon parantamiseen, joten voimme vain odottaa, auttavatko ne keinot. Elrond on taitava, mutta eihän sentään mikään velho ole. Mutta turha sinun on minua ajatella – en voi tehdä mitään, saatikka sauvani. Tai en edes osaa. Taikani eivät auta tuollaisiin haavoihin tosin kuin haltiarohdot.”
Sam silitti nyt puolikuolleen Frodon kättä ja käsivartta kunnolla – tai parempi verbi silittää-sanalle olisi hinkata. Se näytti hyvin epäilyttävältä (voitte varmasti kuvitella… köh… edestakaista liikettä…) ja se ärsytti Gandalfia, mutta hän ei hennonut sanoa siitä. Äkkiä Sam kuitenkin käänsi katseensa (vihdoin) piippua tupruttavaan velhoon kyyneleenalku silmässään yhtään sen enempiä miettimättä, mitä sanoisi:
- ” Voi Gandalf, en tiedä, kestänkö tämän! Vielä hetki sitten Frodo-herra oli miekka kädessä valmiina taistelemaan Nazguleita vastaan ja nyt hän makaa tuossa elottomana! Kaikki on minun syytäni! Minun! Jos olisin jäänyt puolustamaan Frodo-herraa, ei olisi käynyt näin! Olin typerä, kun jätin hänet yksin ja pakenin itse paikalta! Hänen kuolemansa on minun syytäni! Kaipaan niin hänen nauruaan ja… Frodo-herra on korvaamaton aarre! En halua menettää häntä, varsinkaan nyt! Ja hän on vasta keski-ikäinenkin ja hyvännäköinen! Minä voisin kuolla hänen sijastaan! Minulla ei niin väliä ole. Olen vain palvelija ja puutarhuri, mutta Frodo-herra on… Jotain korvaamatonta. Miksi näin piti käydä? Kunpa aikaa voisi kelata taaksepäin!”
Gandalf painoi mieleensä Samin jok’ikisen sanan hyvin tarkasti. Pelkäksi puutarhuriksi ja ystäväksi hän ON liian kiintynyt Frodoon. Se kuulosti siltä Samin suurelta salaisuudelta. Mutta se jäi epäselväksi, onko se Frodonkin salaisuus. Mutta Gandalf päätti heti, ettei kysyisi Samilta vieläkään mitään.
- ” Samvais Gamgi, älä ryve itsesäälissä! Sinä et ole mitätön hobitti, et todellakaan. Ja lisäksi, Frodo ei ole kuollut! Hobitit ovat sitkeää väkeä, olen sen moneen kertaan todennut. Kuivaahan kyyneleesi ja mene syömään jotakin. Et ole syönyt mitään koko päivänä. Ja sinähän halusit nähdä haltioita? Täällä Rivendellissä on mainiota ruokaa. Ja oluttakin. Saat hyvää ruokaseuraa heistä.” velho saarnasi kylmällä äänensävyllä.
Gandalf halusi päästä salaa eroon hobitista vähäksi aikaa. Velho haluaisi nimittäin tervehtiä ensimmäisenä Frodoa ja kysyä vaivihkaa siitä, mitä oikein oli tapahtunut, kun hän itse oli ollut poissa. Mutta Sam vastusteli tietenkin. Hän ei halunnut jättää Frodoa.
- ” Minun ei ole nälkä, Gandalf. Haluan katsella Frodo-herraa. Teen mitä tahansa, että hän virkoaisi!”
- ” Autat parhaiten Frodoa lähtemällä vähäksi ajaksi rauhoittumaan. Tuollainen ”stressi” ja huoli ei ole hyväksi hänelle. Hän tarvitsee rauhaa ehdottomasti, jota minä voin antaa.”
- ” Mutta… Voisin laulaa hänelle! Hän pitää lauluista! Ja äänestänikin… Haluan olla läsnä kun hän herää ja…”
- ” Samvais, minä olen tässä joten voit huoleti mennä! Ja minä voin myös… Hmmmmmmm… Laulaakin. Miten on?”


Sam sanoi harkitsevansa hetken, mutta velho vakuutteli heti varmuuden vuoksi lisää, että Samin mieli muuttuisi. Lopulta, tuokion kinastelun jälkeen Sam antoi periksi ja ilmoitti luovuttavansa:
- ” Hyvä on sitten… Kaipa tiedät parhaiten, kuten aina. Mutta kutsu minut heti, kun Frodo-herralla on jokin hätä tai hän virkoaa! Ja muista laulaa hänelle! Mieluiten joku tuttu laulu tai runo.”
- ” Toki, Samvais… Menehän nyt.” velho vastasi piippu huulessa.
Sam käveli huoneen ovelle hiljaa mielessään murehtien, että taisi sittenkin lipsauttaa vihjeitä salasuhteesta. Ja aika selviäkin. Gandalfilla kun on tarkat silmät ja kuulokaan hänellä ei ole mikään huono…

Kun Sam oli kävellyt ovesta pihalle, Gandalf tuumi pitkään, mitä hobittien välillä oikein on:
-” Voi Samvais Gamgi. Katselet koko ajan Frodoa – niin kuin minä en muka tajuaisi. Sinun liiallinen huolenpitosikin paljastaa paljon. En olekaan ennen huomannut, että se puutarhuri olisi… Tai pahempaa: siis onko Frodokin? Hemmetti vie! Olisiko Bilbon jälkeläinen todellakin takatuuppari?? Ja minä en ole tiennyt mitään! Ei, ei Frodo voi olla. Ja Samhan pitää Ruusa Töllistä, jos en väärin muista. Mutta entä jos puutarhurimme onkin bi ja tykkää molemmista osapuolista ja harrastaa kimppakivaa molempien kanssa…? Tai sitten hän on vain ihastunut Frodoon eikä ole kertonut tunteistaan kun on jo Ruusan kanssa? Mitä hittoa Sam?! Ei, taidan kuvitella kaiken! Olen tulossa vanhaksi. Tämä sormusjuttu sekoittaa pääni monen moisilla humputuksilla! Sam ja Frodo ovat parhaita ystävyksiä. Ei puolituisten piippukessu ole sumentanut vielä niin pahasti silmiäni ja järkeäni, että kuvittelisin jo sormuksen perijän olevan läheisissä tekemisissä tämän puutarhurin kanssa! Onpas minulla ajatukset!”
Gandalf naureskeli mielessään hullua ajatusta, että Frodo ja Sam olisivat pari. Hupaisat ajatukset katkesivat haltioiden heleään ja valoisaan lauluun ulkoa. Se oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Sellaista laulua velho kuuli vain harvoin. Siitä Gandalfkin muisti, mitä oli herra Samvaisille luvannut:
-” Ai niin, se laulu… Voisihan sitä kokeilla. Samvaisin mieliksi. Enhän minä muuten… Laulun siis pitää olla joku tuttu, että se palauttaisi tutut ja turvalliset muistot Frodon mieleen. Hmm…” Gandalf mutisi ääneen. Sitten hän keksi, mitä voisi laulaa. Hän alkoi laulamaan karhealla äänellään hobitille runolaulua, jonka Bilbo oli keksinyt:
Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Gandalf piti tauon. Frodo ei liikahtanutkaan, ei tehnyt elettäkään. Velho jatkoi taas:
Nyt se on kaukana edessäpäin,
-” Äh, ei tämä toimi. Pelkkää taikauskoa! Roskaa! Humpuukia! Huijausta! Valetta! Petkutusta! Hölynpölyä! Kukkua! Tyhjänpäiväistä jauhamista!” sanoi Velho ääneen kipakasti heittäen sauvansa maahan ja oli vähällä lopettaa koko roskan, kunnes Frodon huulet liikkuivat hieman ja sormet myös. Gandalf katsoi Frodoa hämmästyneesti ja hyräili vielä muutaman säkeen varmuuden vuoksi:
jos voin, sitä joudun seuraamaan
ja jaloin innokkain vael…
-” Mi-missä olen? Tai olenko edes hengissä…? Ja tuo ääni… Ihan kuin Gandalf laulaisi.” Frodo keskeytti Gandalfin laulun tokkuraisella äänellään yrittäen avata silmiään. Velho katseli Frodoa nyt hymyhuulin. Laulaminen oli näköjään edesauttanut heräämistä, Gandalf ei voinut kieltää sitä. Gamgin vinkki oli osoittautunut hyväksi.
- ” Gandalf?! Sinä siis todella lauloit…! Vai kuvittelenko minä?” Frodo hieraisi silmiään ja tapitti velhoa kuin aavetta.
- ” Tervetuloa takaisin, herra Reppuli! Oli jo aikakin! Jos sinua ei olisi tuotu heti Rivendelliin, olisit voinut kuolla. Kiitos Elrondin parannustaitojen!”
- ” Rivendell? Elrond! Olenko minä todella jo haltioiden talossa? Mutta mitä tapahtui? Tai siis mitä sinulle tapahtui?! Et tullutkaan Briihin!”
- ” Kaikki aikanaan, Frodo. Sanotaanko näin, että minä viivästyin.”
- ” Velhot eivät myöhästy koskaan, vaan tulevat ajallaan! Itse sanoit niin Bilbon syntymäpäiväaattona, kun tulin sinua vastaan niityllä.” nauroi Frodo, mutta äkkiä hän kosketti rintaansa parahtaen.
- ” Varovasti, Frodo. Vitsit ovat vähissä, ainakin sinun kohdallasi. Muutaman tunnin sisällä olisit voinut kuolla.”
- ” Mitä minulle tapahtui? Muistuu mieleen vain, että jokin haltija puhui minulle valon keskeltä haltiakielellä tähän tapaan: Lasto beth nîn, tolo dan na ngalad.. Sitten silmissäni musteni kokonaan.”
- ” Se on Sindaria, ja ilmeisesti puhuja oli Arwen-neito, mikäli en väärin ymmärtänyt Elrondin selitystä. Elrond on hänen isänsä, ja Arwen-neito sattui tulemaan paikalle juuri otollisella hetkellä. Angmarin noitakuningas lävisti sinut sitä ennen miekallaan Viimapäällä. Kuten sanoin, sait tappavan iskun. Onneksi näytät voivan nyt hyvin. Vai voitko?”
- ” Voinhan minä… Muistan vain hämärästi sen, että olin yksin kaatuneena maassa ja laitoin Sormuksen sormeeni ja… Sormus? Sormus! Missä se on? Gandalf! Joku on vienyt Sormuksen!”
- ” Katsopa pöytää oikealla puolellasi. Siinä se on levännyt koko ajan odottamassa heräämistäsi.” velho viittoi kädellään pöydän suuntaan. Samaan aikaan velho alkoi katsella huonetta sillä silmällä, että mihin oli sauvansa heittänyt.
- ” Huh, pelkäsin jo, että…”
- ” Sormus on saanut otteen sinusta, Frodo. Aivan, kuten se otti Bilbostakin. Sen takia on hyvä, että olet täällä. Valmistelemme neuvostoa Elrondin kanssa, jossa päätämme Sormusta koskevista asioista. Sinut on luonnollisesti kutsuttu mukaan, mikäli terveytesi sallii.” puhui velho samalla miettien jo aiheen vaihtamista puutarhuriin. Hän nimittäin katsoi pienen juttutuokion (saarnan oikeastaan) olevan hyväksi, vaikka oli ehkäkin kuvitellut kaiken. Samassa hetkessä kuitenkin huoneen ovi lennähti auki ja itse Samvais asteli sisään kuin ajatuksen voimalla. ”Siinä paha missä mainitaan” –sanonta kävi velhon mielessä.
- ” Oi Frodo- herra! Luulin, että olin menettänyt teidät!” huudahti Sam iloisena juosten Frodonsa luokse polvistuen ja tarttui saman tien herransa käteen suudellakseen sitä. Käsi ei enää ollut kylmä vaan lämmin – suorastaan kuuma. Frodo hymyili ja iski silmää Samille.
- ” Hei Sam! Todella ihana nähdä sinut. Minusta ei noin vain pääse eroon! Mutta mitä nyt? Onko jokin vinossa? Sam?”
- ” Se on tosi lämpimän tuntuinen… Kuuma… Hikinen… Siis teidän kätenne totta kai! Mikäs muukaan… Heh…”
Sam nousi nopeasti seisomaan ja vetäisi oman kätensä nolona pois ja kääntyi sitten punottavine poskineen vastakkaiseen seinään päin. Gandalf oli tukehtua piippuunsa - tai hän itse asiassa ryki jo pahasti tuolissaan kun oli huomannut Frodon iskevän silmää paljonpuhuvasti palvelijalleen. Velhon epäilykset saivat nyt tuulta allensa. Hobittien (Huom. molempien, ei vain Sam)välillä ON jotain vakavaa meneillään, se ei ollutkaan mielikuvituksen tuotetta. Velhon mietti tarkoin, mainitsisiko siitä hobiteille. Gandalfin pohtiessa sitä, hän yritti kuitenkin kaikesta huolimatta puhua samalla Frodolle mukavia, ettei Bilbon jälkeläinen alkaisi epäillä vanhaa velhoa ”suhdebongariksi”:
- ” Sam on vahtinut sinua melkein joka sekunti. Minä lähetin pojan syömään välillä, jottei hän pyörtyisi. Hän kaipasi sinua niin kuin me kaikki muutkin.”
- ” Uskon. Minäkin olisin ollut huolissani, jos jollekin muulle olisi käynyt näin. ”
Tuli pieni hiljaisuus. Frodo katseli ympärilleen huomaten ikkunalaudalle tulleen linnun joka sirkutteli iloisesti. Gandalf taas laittoi piippunsa talteen, nousi seisomaan ja kumartui nostamaan sauvansa, ja lähti tuoppeineen päivineen köpöttelemään kohti viherpeukalo-Samia. Lintu säikähti huoneessa liikkuvaa isokokoista velhoa ja lepatti tiehensä. Frodo jäi katsomaan linnun perään ja mietiskeli, mahtaisiko Sam suostua rakastelemaan tässä huoneessa. Tai mahtaisiko Sam enää edes haluta mitään romanttista herransa kanssa ylipäätään, sillä Sam mökötti nurkassa tällä hetkellä.
Viimeksi muokannut legolas-aragorn, To Heinä 21, 2011 1:31 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
100% Lord of the Ring Fani <3
legolas-aragorn
Örkki
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Loka 23, 2009 3:07 pm

Re: Mitä Rivendellissä OIKESTI tapahtui? F/S, M/P (PG-13)

Viesti Kirjoittaja legolas-aragorn »

Sam tuijotti koristeellista seinää tuskin uskaltaen enää hengittääkään. Tämä oli ollut liian vihjailevaa ja kaksimielistä… Tai no tuskin vanha velho ajattelee mitään kaksimielisesti. Niin Sam ainakin luuli.
Yllättäen iso käsi tarttui Samia olkapäästä. Sam hätkähti, muttei inahtanutkaan. Hän tiesi sen olevan velhon, sillä hobitin kädeksi se oli liian iso. Mutta se tieto ei lohduttanut, päinvastoin.
- ” Sam. Saat jäädä vahtimaan Frodoa. Jätän teidät kahden kesken. Teillä on varmasti paljon puhuttavaa keskenänne. Minä menen hoitamaan asioita. Toisin sanoen valmistelemaan Elrondin kanssa neuvonpitoa Sormuksen kohtalosta. Luotan siihen, että kohtelet Frodoa hellästi ja kuuntelet sydäntäsi.” kuiskasi Gandalf, eikä hän kuulostanut lainkaan humalaiselta, vaan ihan tervejärkiseltä. Se oli ihme kaiken hänen juontinsa ja polttelunsa jälkeen.
Sam ei vastannut vaan katsoi mykistyneenä, kuinka velho sipsutteli pois huoneesta hiljalleen kuin odottaen riuemunkiljahduksia. Sam piti Gandalfin viimeistä lausetta selkeänä vihjeenä, että hän tietää. Ja että hän tuntuu hyväksyvän suhteen! Kuvitelkaa, Gandalf hyväksyi hobittien suhteen!
- ” Sam. Onko jotain mitä en tiedä tai mitä pitäisi tietää? Tule halaamaan minua, nyt kun Gandalf on poissakin.” sanoi Frodo velhon mentyä matkoihinsa. Frodo ei ollut kuullut Gandalfin puhetta, ja oli siksi niin tietämätön.
Sam kääntyi hitaasti isäntäänsä päin, mutta pysyi paikallaan.
- ” Frodo-herra… Tämä on … Minä en voi… Tai en pysty…”
- ”Sam. Kerro minulle mitä sinulla on mielessäsi! Olet huono valehtelemaan.”
- ” No kun…Frodo-herra… En ole unohtanut sitä, että halusitte aikalisän… Mutta minä olen toivonut ja kuvitellut kaiken aikaa, että tämä juttumme ei olisi vain yhdenyön suhde vaan kestäisi loppuelämän.”
- ” Ai niin… Siitä minun pitikin puhua jo Briissä. Ennen kuin Sormusaaveet hyökkäsivät Viimapäällä. Ennen kuin tapasimme Konkarin. Minun piti totta totisesti jutella sinulle suhteestamme Briissä, mutta se on jäänyt. Aina on tullut jotain… Mutta eikö nyt olisi siihen sopiva tilaisuus?” Frodo piti lyhyen tauon ja katsoi reagoisiko Sam. Mutta Sam ei sanonut mitään. Frodo päätti siis jatkaa:
- ” Niin, siis minusta tämä välillämme oleva ei ole mikään yhdenyön seikkailu, vaan aitoa rakkautta. Samvais, rakastan sinua niin paljon. Olet maailman ihanin hobitti. En voisi elää ilman sinua. Mutta… Meidän täytyy olla varovaisia. Suhteemme pysyy salassa ainakin toistaiseksi, ellet sinä itse sitten halua jonkun tietävän.”
- ” Puhuitte kauniisti, Frodo-herra. Minäkin rakastan teitä, olette elämäni tärkein hobitti. Mutta… No mitä jos joku tietää jo meistä?! Vaikka Gandalf!”
- ” Gandalf? Että oikein velho Gandalf? Tuskin, Sam. Miten muka?” Frodo naurahti kuuluvasti.
- ” No kun te makasitte elottomana sängyssä ja sitten minä taisin höpistä ohi suunikin ja eleeni olivat… Noh… Ja se äskeinen eleenikin! Siitä halusin oikeastaan jutella kanssanne… Se oli kaksimielistä. Ja teidän silmäniskunne! Gandalf katsoi hyvin oudosti meitä. Näittekö? Minä ainakin näin. Tai luulin näkeväni.”
- ” Kuvittelet Sam. Hän tietää, että olemme läheisiä ystäviä. Ja tuskin vanha velho Gandalf suhdetta meidän välillemme kuvittelisi, tuskinpa vain. Tai ajattelisi kaksimielisesti. Hän luulee, että pidät siitä Ruusasta. Mutta loppujen lopuksi, onko sillä niin väliäkään, jos hän ei vain sano meille siitä mitään? Se vasta olisi noloa mennä kysymään häneltä, tietääkö hän meistä.”
- ” On! Minulle on, Frodo-herra! Anteeksi nyt vaan, mutta en halua, että minut leimataan heti julkisesti hinttariksi! Ja vielä oman isäntänsä kanssa! Jos tieto leviää… Hui, en uskalla ajatellakaan sellaista! Olisin Gamgin suvun musta lammas! Voisin kuvitella Ukon (Samin isä siis) jo moittivan minua, että mitä pahaa hän on tehnyt, että pojasta kasvoi pesunkestävä homppeli.”
- ” Shhhh, Sam! Voi minun Sam kultaani. Ei Ukko ole tämän sekunnin murhe! Tule tänne! Lopetetaan puhe! Suutele minua – aivan, kuten ennen.”
- ” Ei, jos joku näkee että… ”
- ” Kukaan ei tule, lupaan sen! Olemme kahden, Gandalf on ties missä ja muut ovat jossain.” pyysi Frodo katsoen koiranpentuilmeellä. Sam ei voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta vaan ryntäsi lopulta Frodon luokse ja suuteli tätä huulille. Frodo kuiskaili Samin korvaan, että haluaisi enemmän kuin vain suudella.
- ” Frodo-herra, jos joku näkee meidän…”
- ” Shhhh!”
Frodo tarttui Samin vartaloon käsillään ja kaatoi hänet päällensä. Sam tarttui hellästi Frodon kiharaan tukkaan ja suukotti tämän paljasta kaulaa avaten samalla toisella kädellä Frodon valkoisen kaavun nappeja. (Huom. Frodolla ei ollut pitkiä housuja, kaapu oli niin pitkä)
- ” Varovasti, minuun sattuu yhä.” Frodo kuiskasi käheällä äänellä varoitukseksi. Sam hymyili ja nyökkäsi, mutta jatkoi taas paidan avaamista kuin piittaamatta. Frodo huokaisi ääneen ja tiesi tämän olevan oikein. Viis Gandalfista tai muista.
Sam sai avattua Frodon paidan ja auttoi herraansa ottamaan sen pois kokonaan päältä. Sitten se heitettiin armotta lattialle. Enää vain tietysti Samin itse tarvitsi riisuutua. Hän aloitti housuistaan ja Frodo auttoi mielellään palvelijaansa. Frodon kädet siirtyivät sitten Samin paitaan ja suorastaan repivät sen pois päältä. Vamma ei tuntunut haittaavaan Reppulia millään tavalla, kun oli tällaisesta hommasta kyse.
- ”Frodo-herra, oletko sataprosenttisen varma tästä? Entä jos joku tulee? Olemme alastomina!” Sam kysyi vielä epäröiden katsoen syvälle Frodon silmiin.
- ” Eikös se tee melkein tästä vielä kiihottavampaa, jos joku katsoo lemmenleikkejämme?” Frodo iski silmää naurahtaen ja veti Samin lujemmin itseensä päin suudellakseen tätä. Mutta Samia ei paljon naurattanut. Hänellä oli paha aavistus.
- ” Sam, rentoudu. Anna tunteiden viedä mukanaan.”
- ” Mutta en halua että joku…”
- ” En minäkään Sam halua, että joku tulee. Minä haluan vain sinut!”
Frodo suuteli epäröivää Samia kaulalle kuin haluten tehdä hänelle fritzun.
- ” Niin minäkin haluan teitä, mutta tämä outo tunne…”
- ” Rentoudu jo ja nauti. Sam, kuka meidät voisi nähdä?”
- ” Olet kai oikeassa. Kuka nyt tänne voisi tulla?”
- ” Esimerkiksi Meriadoc Rankkibuk!” sanoi hobittiherra itse kädet puuskassa nojaten Frodon huoneen oveen. Sam hypähti heti polvilleen vetäisten valkeat lakanat eteensä suojaksi. Frodo teki saman suojautumistempun, mutta jääden tietysti makuuasentoon.
- ” En tiennyt ihan varmasti, että teillä olisi suhde – ja että täällä, vieläpä Elrondin talossa aikoisitte rakastella! Huh huh! Aika rohkeita kavereita olette. Paljastumisen pelkohan oli olemassa koko ajan ja kun ovikin oli raollaan….”
- ” Merri! Luoja sinua auttakoon jos aiot kertoa…!” Sam ja Frodo uhkasivat yhdessä.
- ” Rauhoittukaa! En tietenkään paljasta teitä!” virnuili Merri yhä käsiään puuskassa pitäen.
- ” Pelästytit meidät hengiltä! Onneksi et ollut Gandalf! Tai… Ehkä vielä pahempaa: Itse Elrond! Sitten olisi ollut lorun loppu.” tuumi Sam kauhuissaan. Merri aloitti kiusoittelun Samin repliikistä:
- ” Hengestä puheen ollen… Hyvä että Frodo olet kunnossa! Pelästytit todellakin meidät kaikki. Mutta sinulla ei näytä näköjään olevan hätä päivääkään enää. Sam osaa hoitaa näköjään hyvin muitakin asioita, kuin vain kasvejasi. Oikein superhobitti…!”
- ” Merri!! Sinä senkin…” Frodo heitti tyynyn naureskelevaa Merriä kohti, mutta Merri sai sen kiinni.
- ” Kuinka kauan olet ollut siinä?! Me emme ole huomanneet mitään.” kysäisi Sam hieman nolostuneena Merrin sanoista.
- ” Ette tietenkään ole huomanneet. Katsoitte vain toisianne.” Merri puhui katsoen kattoon viattomasti, mutta jatkoi heti perään:
- ” Noh, näin siitä asti kun sinä olit avaamassa Frodon paitaa… En tohtinut häiritä teitä, näytitte hurjan söpöiltä yhdessä että oikein kateeksi käy. Valitsit oikean herkkupalan, Sam.”
Frodo ja Sam lehahtivat punaiseksi, eritoten Sam. Merri hihitteli ja käveli samalla lähemmäs.
- ” Jätänkö teidät rakastavaiset kahden jatkamaan rakasteluanne?”
- ” Ei, pilasit jo tunnelman, joten voit ihan hyvin jäädä rupattelemaan.” sanoi Frodo, ja katsahti Samiin, joka yhtyi vastaukseen pettyneesti:
- ” Niin. Meitä nolottaa jatkaa.”
Merri nosti vierestään lattialta paidan roikottaen sitä hobittien nenän edessä.
- ” Kumpi tunnistaa tämän omakseen?”
- ” Merri! Mitä sinä teet??” kuului ovensuusta yllättyneen hobitin huuto.
- ” Pippin?!” huudahtivat 3 hobittia yhtä aikaa. Merri selitti heti perään:
- ” Tämä ei ole sitä, mitä luulet se olevan! Ihan totta! Olin juuri…”
- ” Avannut Samin paidan? Vaiko Frodon? Ketä yrität juksata? Minä tiesin koko ajan, että sinulla ja ainakin Frodolla oli jotain, mutta että vielä Sam… Oikein kimppakivaa sitä täällä ”pyhässä” paikassa harrastetaan!”
- ” Pippin, kuuntele! En ole tehnyt mitään! Tämä vain näyttää sellaiselta! Mutta ei ole! Ja minulla ei ole ollut koskaan Frodon kanssa mitään! Frodo voi vahvistaa asian! Tai Sam.”
- ” Niin varmaan! Miksi sitten roikotat jommankumman paitaa kädessäsi?” Pippin syytti.
- ” Poimin sen lattialta! Yllätin Frodon ja Samin kesken heidän herkän hetkensä!”
- ” Merri! Shh! Hiljempaa ettei sentään koko talo kuule!” huusi vuorostaan Frodo vuoteen pohjalta joka kauhisteli oven olevan sepposen selällään.
- ” Äh, anteeksi ystävät. Pippin ei muuten ymmärrä, jos en selitä. Hän on välillä niin… Naiivi ja hänellä laukkaa mielikuvitus aika usein!”
- ” Ai minä olen lapsellinen?! Tuo oli loukkaus, Meriadoc! Ja voitte olla varmoja, että tämä ei jää tähän, te kaikki kolme!” Pippin kimpaantui täysin ja lähti huoneesta nopeasti pois.
- ” Voi ei… Pippin! Tule takai.. Ei hän kuule! Minun täytyy juosta hänen peräänsä! Hän voi kertoa suutuksissaan muille!” Merri heitti valkean paidan käsistään pois ja lähti heti serkkunsa perään.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Sam nousi sängyltä pois, otti Merrin heittämän paidan maasta ja antoi sen Frodolle. Sitten Sam hyppi lakana suojanaan sulkemaan oven, ennen kuin lisää väkeä marssisi ovesta sisään.
- ” Aikamoinen soppa, vai mitä, Frodo-herra?”
- ” Näköjään. Sam, minun olisi pitänyt kuunnella sinua ja malttaa mieleni täällä. Olisihan minun pitänyt tajuta, että Gandalf ei ollut laittanut ovea kiinni aivan kuten Merri huomauttikin.”
- ” Ei ollut teidän vikanne. Minäkin halusin sitä yhtä paljon. Surkuttelu ei auta nyt. Meidän pitää vain toivoa, että Merri osaa sulkea jollakin keinolla Pippinin suun.”
- ” Niin. Merri Sanoi kyllä aika pahasti Pippinille. Toivottavasti hän leppyy.”
- ” Muuten, ei kai sinulla ja Merrillä ole oikeasti ollut mitään?” uteli Sam heti.
- ” Ei tietenkään, Sam kulta. Ei tietenkään! Mistähän Pippin oikein keksi sen? Ihan kuin hän olisi kateellinen…”


Pippin istui erään vanhan kaivonreunalla niiskuttaen. Kukaan muu ei onneksi ollut ulkona, kaikki olivat valmistelemassa neuvonpitoa.
Kaikki oli hobitille liikaa – varsinkin se, mitä hänen serkkunsa oli sanonut. Se oli satuttanut ehkä eniten, mutta eihän Merri sitä tiennyt. Eihän Merri edes tiennyt lainkaan, että Pippin suorastaan kuolasi hänen peräänsä.
- ” Pip, täällä sinä olet!” Merri huohotti löytäessään vihdoin Pippinin pihalta kaivon luota. Mutta Pippin ei vilkaissutkaan serkkuunsa.
- ” Etsin sinua joka paikasta. Annathan anteeksi sanani? Et ole naiivi.”
Pippin käänsi hänelle selkänsä ja osoitti kantansa selkeästi kahdella sanalla:
- ” Mene pois!”
- ” Pip! Et sinä ole voinut noin pahasti suuttua. Vai oletko tosiaan?” sanoi Merri ymmällään koskettaen Pippinä varovasti olkapäähän.
- ” Älä koske minuun!” Pippin liikahti.
- ” Miksi olet noin vihainen? Ihan kuin olisin tehnyt suuren rikoksen!”
- ” Olethan sinä tavallaan tehnytkin, Merri. Olit ystävieni kanssa alasti – tai sinä et ollut mutta pitelit jommankumman paitaa kädessäsi ja näytit poikkeuksellisen iloiselta. Nauroit.” Pippin nyyhkytti ihmetellen itsekin, miksi vaivautui vastaamaan.
- ” Ei, minä en ole tehnyt mitään! En ole ollut heidän kanssaan sängyssä! Yllätin heidät puuhistaan itse teossa… ”
- ” Oikeastiko muka?” Pippin kysyi piittaamattomasti.
- ” Ihan oikeasti! En tiennyt itsekään, että Sam ja Frodo ovat yhdessä. Menin katsomaan Frodoa, koska olin huolissani hänestä! Mutta löysinkin nuo kaksi ilman paitaa – tai housuja myös. Frodolla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään hätää, kun hän kerran… Noh, olen iloinen, että Frodo voi hyvin… Ja sinunkin pitäisi olla.”
- ” Ja taas Frodo! Frodo ja Frodo! Huomaatko edes, että aina mainitset hänet melkein joka lauseessasi? Pidät hänestä, eikö niin Merri? Myönnä pois!”
- ” Pip, mitä oikein vihjailet? En tietenkään pidä! Ja miksi jauhat sitä? Tai mitä se oikeastaan sinulle edes kuuluisi vaikka pitäisinkin Frodosta?”
- ” Minuun sattui, kun näin sinut heidän kanssaan samassa huoneessa! Ja sattuu yhä, Merri! Ja on sattunut jo aiemminkin...” kyynelehti Pippin onnettomana.
- ” Mitä oikein puhut? Onko sinulla haava? Missä?” Merri kysyi kummastellen.
- ” Täytyykö kaikki selittää sinulle sana sanalta ja vääntää oikein vielä rautalankaa? Olet kuin norsu posliinikaupassa! Et huomaa tai tajua niin selkeää asiaa! En uskonut sanovani tätä sinulle koskaan, mutta nyt on näköjään pakko. Meriadoc Rankkibuc, olen rakastunut sinuun!” huusi Pippin kyyneliensä seasta. Merri jäi tuijottamaan suu auki serkkuaan minuutin ajaksi. Hänen olisi pitänyt tajuta se jo aikaisemmin. Mutta kenties nyt ei olisi liian myöhäistä korjata kaikkea?
- ” Oletko…Oletko… Oletko tosissasi?”
- ” Kyllä olen. Olen yrittänyt kaikin keinoin sammuttaa tunteeni sinua kohtaan, mutta en ole voinut sille mitään! Merri, tiedän, että se on väärin!”
Merri tuijotti serkkuaan tietämättä, mitä pitäisi ajatella kaikesta. Pippin käänsi sillä hetkellä päänsä vapaaehtoisesti Merriin päin ja katsoi syvälle häntä silmiin aloittaen vuodatuksensa, minkä kyynelienrippeiltään ehti:
- ” Olen hulluna sinuun, Merri. Aina, kun olet koskenut minuun, kylmä virtaus on mennyt kehossani. Aina, kun olet laulanut, olen jäänyt kuuntelemaan sitä. Laulusi ovat piristäneet aina päivääni. Tai pelkkä sana sinulta niin olen leijaillut haavemaailmoissani. Ja kun kutsut minua nimellä Pip… Olen myyty hobitti. Aluksi häpesin paljonkin, mutta lakkasin välittämättä siitä, että olemme sukua saatikka samaa sukupuolta. Hartain toiveeni on ollut, että tulisit luokseni kotiini ja suutelisit minua. Toivoin sitä aina, ja kun näin tähdenlentoja tähtitaivaalla, osoitin toivomukseni niille – turhaan. Koskaan haaveeni ei ollut toteutunut. Lakkasin vähitellen uskomasta typeriin haaveisiini ja aloin tottua, ettei koskaan voisi tapahtua niin. Täytyi siis tyytyä ihailemaan sinua vain kaukaa.
Yritin kaikin keinoin ajatella muuta, mutta en pystynyt siihen! Mitä enemmän yritin torjua sinut mielessäni, sitä enemmän sydämeni huusi kaipuuta. Aloin vakavissani miettimään, olenko minä sairas, kun olen menettänyt sydämeni serkulleni, ja joka ei suo edes hymyäänkään minulle, vaan sinisilmäiselle Frodo Reppulille. Puhuit aina kauniiseen sävyyn Frodosta. Frodo sitä ja tätä. Olin kateellinen, mutta et sinä sitä huomannut. Muutuin hiljaiseksi ja ujoksi, sinun takiasi. Aina kun kysyit, ”onko kaikki hyvin” niin vastasin aina vain ”joo.” Tein Briissä päätöksen, että paljastan kaiken sinulle Rivendellissä. Mutta hetki sitten, kun näin sinut alastoman Frodon ja Samin kanssa, luulin, että sinä harrastat sitä salaa heidän kanssaan. Pikku toiveenmurunenkin murskautui. Luulin, että sinä todellakin rakastat Frodoa ja suostuit harrastamaan kimppakivaa heidän kanssaan. Nyt kun selitit minulle, miten asia on, paljastui väärinkäsitys. Mutta on liian myöhäistä. Ajattelet varmaan, miten naurettava Pippin on, kun tunnustaa jotain tällaista keskellä kirkasta iltapäivää. Totta kai sinä rakastat minua – pelkkänä serkkuna. Ja siihen se jääkin.”
Merri kuunteli liikuttuneesti Pippinin hieman sekavaa kertomusta, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan, niin pitkä se oli. Merri oli toisaalta hämmästynyt, että hänen serkkunsa omasi noin vahvoja rakkaudentunteita.
- ” Entä jos ei jäisikään?” sanoi Merri vihdoin hiljaa tietäen, että hänen tilaisuutensa oli tullut.
- ” Mitä tarkoitat? Totta kai jää! Et ole koskaan välittänyt minusta sen enempää. Rakkautesi on serkusrakkautta.”
- ” Kuinka niin? Mistä sen voit tietää?”
Merri siirtyi vihdoin lähemmäs Pippiniä ja tarttui varovasti yhdellä kädellä tämän leukaan. Hän ei ollut koskaan ennen tehnyt sellaista kenellekään hobitille.
- ” M-merri?” kuiskasi Pippin vielä kun ehti.
Merri kosketti nyt kosteilla huulillaan Pippinin huulia, jotka taas olivat suolaiset hänen kyyneleistänsä. Merrin toinen käsi tarrautui kiinni Pippinin käsivarresta, joka puolestaan nojasi kaivon reunaan.
- ” Kiitos Merri.” kuiskasi Pippin toisen hobitin korvaan hellän suudelman jälkeen, joka oli onnellinen saadessaan toteuttaa haaveensa. Mutta heti sen jälkeen Pippin vetäytyi kauemmas.
- ” Pippin? Mikä nyt tuli? En lopettanut vielä.” Merri ihmetteli.
- ” Merri, kiitos siis kun toteutit haaveeni. Nyt voit mennä, mutta lupaa olla kertomatta tästä kenellekään. Tämä on jo tarpeeksi omituista.”
- ” Mennä minne?! Ja miksi menisin?” Merri kysyi hölmönä.
- ” Jonnekin muualle. Et sinä tietenkään halunnut tätä.”
- ” Miten niin? Minähän tässä suutelin sinua!”
- ” Vain sen takia, koska kerroin toivovani suudelmaasi. Halusit täyttää toiveeni ja olla mieliksi. Voit siis mennä.”
- ” Ei, Pip, ei! Minä todella halusin suudella sinua vapaasta tahdostani!”
- ” Tuskin Merri. Myönnä pois.”
- ” Hmph… Hyvä on… Myönnän, että toiveellasi oli iso osa asiaan… Mutta nyt olen selvillä tunteistani paremmin.”
- ” Mitä sinä puhut Merri?”
- ” Suutelemisesi sai minut tuntemaan, kuinka paljon todella rakastan sinua. Ennen tätä en olisi uskonut, että voisin olla näinkin rakastunut. Luulin sen olevan vain ohimenevää ihastusta.”
Pippin tuijotti Merriä yllättyneenä.
- ” Tarkoitat siis, että…?”
- ” Niin, olen pitänyt sinusta ennenkin, mutta en ole kehdannut puhua siitä kanssasi. Etkä näköjään sinäkään. Olemme olleet ihastuneita toisiimme ties kuinka kauan! Ja anteeksi siitä Frodo-Sam –jutusta! En tiennyt, että se satuttaisi sinua, koska en edes tiennyt sinun pitävän minusta!”
- ” Merri, jos tämä on totta… Et tiedäkään, miten onnelliseksi teit minut!”
- ” Kyllä tiedän, sillä minä tiedän, että vastaat tunteisiini!”
Kaksikko nousi seisomaan ja he syleilivät toisiaan vaihtaen kiihkeitä suudelmia keskenään.

Vähän kauempana heistä, oli toinen hobittipari (täysissä pukeissa ) tullut ulos portaita pitkin tutkailemaan ympäristöä, ja samalla vilkuilemaan ystävien vointia.
- ” Frodo-herra, katsokaa!” Sam kuiskasi isännälleen osoittaen vanhan kaivon luo.
- ” En sinä kyllä varmaan ihan noin tarkoittanut, kun toivoit Merrin sulkevan Pippinin suun... Katso nyt heitä Sam. Olisitko voinut kuvitellakaan, että hekin pitäisivät toisistaan? Ja me saatoimme heidät yhteen! Tuota voisi jo kutsua vuosisadan rakkaustarinaksi. Miten suloista!”
- ” Mutta te, Frodo-herra, olette suloisin kaikista hobiteista!”
- ” Oi Sam, minun oma Samini.” sanoi Frodo tarttuen Samia kädestä ja sitten he lähtivät kävelemään rauhallisesti kohti auringonlaskua mielessään lause: ”loppu hyvin, kaikki hyvin.”.
Viimeksi muokannut legolas-aragorn, To Heinä 21, 2011 1:27 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
100% Lord of the Ring Fani <3
legolas-aragorn
Örkki
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Loka 23, 2009 3:07 pm

Re: Mitä Rivendellissä OIKESTI tapahtui? F/S, M/P (PG-13)

Viesti Kirjoittaja legolas-aragorn »

Mutta ei tämä ficci vielä loppunut, jos ehditte luulla niin! xD Nimittäin…




Nimittäin haltia Elrond, Frodon parantaja oli sattumalta ollut kaivon lähettyvillä ja huomannut serkusten suutelemassa intohimoisesti keskenään… Ja nyt saamme seurata hänen ja Gandalfin mielenkiintoista keskustelua:
- ” Gandalf. Minulla on vakavaa asiaa.” aloitti Elrond.
- ” Kertokaa toki, arvoisa Elrond.”
- ” Tämän hullunmyllyn on loputtava heti paikalla!”
Gandalf ihmetteli suuresti Elrondin äkillistä mielenmuutosta:
- ” Neuvonpidon järjestelytkö? Mutta kaikki on kutsuttu ja osa on jo paikallakin.”
- ” Tarkoitan, että Rivendell ei ole kuhertelupaikka!”
- ” Jos tarkoitat ottolastasi ja Arweniasi, niin en näe siinä mitään väärää.”
- ” En minä heitä tarkoita, vaan hobitteja! Hinttareita sieltä Konnusta!”
- ” Hyvä Elrond…. S-sinä tiedät? Mutta… Kuka on kertonut?” Gandalf tiesi saavansa kunnon saarnan.
- ” Minä näin heidät kaivon luona kuhertelemassa. Et ole yhtään opettanut heille tapoja vai? Hehän ovat samaa sukupuoltakin! Haluaisin todellakin kalauttaa sinua sauvallasi, mutta se ei ole soveliasta arvolleni.”
- ” Niin, se… Homma karkasi käsistä. En hennonut sanoa mitään. Mutta vakuutan, että he osaavat olla kunnolla.”
- ” Osaavat olla kunnolla? Gandalf, sinun täytyy sanoa heille jotakin! En suvaitse sellaista Rivendellissä. Tai en edes pidä ajatuksestakaan. Ennenkuulumatonta!”
- ” Kai silti edes toinen voi tulla Neuvonpitoon?”
- ” Jyrkkä EI.”
- ” Mutta hyvä Elrond. Tummatukkaisen on pakko päästä.”
- ” Miksi Peregrin ansaitsisi tulla Neuvonpitoon? Molemmilla on kielto saliin.” sanoi Elrond jyrkästi.
- ” Peregrin? Miksi puhut hänestä? Frodohan toi Sormuksen joten hänenhän kuuluu tulla tänne.” kyseli Gandalf ymmällään.
- ” Herra Reppuli?” Elrond meni myöskin ymmälleen.
- ” Niin. Peregrin on Frodon matkatoveri, eikä Sormuksen tuoja.” naureskeli Gandalf, joka luuli Elrondin olleen pihalla asioista.
- ” Minä kyllä puhuin Peregrinistä koko ajan, enkä Frodosta.” sanoi Elrond totisena.
- ” Arvoisa Elrond, en nyt tajua teitä. Eihän Peregrin ole tehnyt mitään väärää?” hämmästeli Gandalf.
- ” Gandalf, sinä et siis tiedäkään, että Peregrin ja Meriadoc kuhertelivat ulkona juuri äsken?”
- ” PEREGRIN JA MERIADOC KUHERTELEMASSA??” Gandalf järkyttyi.
- ” Ketä muukaan sortuisi moiseen?”
- ” Frodo ja Samvais tietysti.”
- ” Jaa että MITÄ??! Ovatko hekin ovat takatuuppareita??” Elrond korotti omaa ääntään.
- ” Hekin… Nyt ne hobitit saavat kyllä tuta velhon sauvan mahdin…! Kattia kanssa! Frodon ja Samvaisin minä jotenkuten kestän, mutta että serkukset…!”
- ” Ei, odota, Gandalf. Ollaan ovelia. Toisaalta on parempi, jollemme sano mitään. Vältymme isolta katastrofilta. Kuka nyt takatuuppareita haluaisi auttaa?…”
- ” Olette kai oikeassa, Elrond hyvä. Kuten aina. Tämä jääköön salaisuudeksi, josta ei puhuta. Ollaan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut.”
- ” Näin teemme.” Elrond sanoi velholle lähtien pois huoneesta.

Ja näin ollen, Frodo (pakosta) ainoastaan kutsuttiin neuvonpitoon. Nyt tiedätte, miksi Elrond sanoo Frodolle Samin ilmestyessä puskasta: -” Teitä ei voi näköjään erottaa toisistaan edes salaisen neuvonpidon takia.” ;)
100% Lord of the Ring Fani <3
Vastaa Viestiin