Mitä Rivendellissä OIKEASTI tapahtui? F/S, M/P (PG-13)
Lähetetty: To Heinä 21, 2011 1:03 am
Title: Mitä Rivendellissä OIKEASTI tapahtui? ;D
Author: legolas-aragorn
Rating: PG-13 (vois olla EHKÄ 15, en tiiä...)
Pairing: Frodo/Sam ja Merri/Pippin
Genre: Slash, Romance (Humor?!)
Warnings: Slashia, eli miesten (tai tässä tarkoituksessa hobittien) välistä kipinöintiä…
Sclaimer: Ihanat hahmot ovat Tolkienin, loin vain heidän välilleen hieman romantiikkaa ja muutakin ) Kieheheheh…
Summary: Eli tässä on ficci siitä, mitä Rivendelissä oikeasti tapahtui, näet kirja/elokuva ei kerro kaikkea ;D (Ficissä ollaan suoraan Elrondin talossa) Frodolla (Viimapään vuoksi tajuton alussa) ja Samilla on ainoana parina jo valmiiksi suhde. He yrittävät salata sen kaikilta, mutta Sam menee vihjailemaan liikaa ja Gandalfin epäluulot heräävät. Salliiko Gandalf tämän? Ja entä mitä tapahtuu? Lukemalla se selviää
A/N: Sain idean kaveriltani, joka heitti tämän ihan läpällään. Noh, ajattelin kuitenkin, että tästä tulisi hauska ficci, sillä aihe ei ole niin vakava. Tämä on siis puoliksi ”vitsillä” kirjoitettu. Mutta älkää pliis tulko valittamaan että ”Hei, en mä nauranu oikein missään kohdassa! Huumori-ficci muka, pah!” nimittäin en ole väittänytkään, että tämä on huumoriaiheinen D Tämä on kuin pätkä, jonka kirjailija olisi heittänyt roskiin sopimattomuuden vuoksi. Ymmärsivätkö kaikki? Kiva juttu. Aloitetaan! Ai niin: P.S. Etukäteen anteeksi kirjoitusvirheistä!! P.P.S En laittanut tätä Kontu-osastolle, koska tämä ei ole parodia... P.P.P.S Oli pakko jakaa ficci eri viesteihin kun tää ei pysty käsittelemään suurta tekstimäärää...
Oli lokakuun aamu Rivendellissä. Sam ja Gandalf puhuivat hiljaa keskenään Frodon sängyn ympärillä Elrondin talossa. Tarkkaan ottaen velho istui koristeellisella tuolilla puolen metrin päässä Frodosta, kun taas Sam istui isäntänsä jalkopäässä sängyllä. Elrond itse oli lähtenyt vähän aikaa sitten pois huoneesta ja oli pyytänyt, että vain Gandalf jäisi vahtimaan haavoittunutta Frodoa. Sam ei kuitenkaan suostunut lähtemään minnekään, joten siinähän nyt istua kökötti kärsimättömänä välittämättä myöskään velhon myöhemmistä häätämisyrityksistä.
Sam katseli koko ajan isäntäänsä, joka oli makasi vuoteessaan kalmankalpeana. Hän seurasi tiiviisti isäntänsä vaimeaa hengitystä, joka näkyi valkean lakanan ylösalas -liikkeenä. Jos Frodo lakkaisi hengittämästä, niin …Ei, Sam ei sallisi sitä, vaan tietysti yrittäisi viimeiseen asti pelastaa Frodo-herransa - vaikkakin pitäisi antaa tekohengitystä Gandalfin nähden. Mutta se olisi pakko! Ei Gandalfkaan voisi tehdä sitä.
- ” Tiedän mitä ajattelet, Samvais.” lausahti velho ja piti hengähdystauon kuin pari sanaa olisivat olleet urheilusuoritus konsanaan. Samin sydän jyskytti. Epämukava olo valtasi hänet. Ihan kuin Gandalf olisi nähnyt suoraan hobitin ajatusmaailmaan. Se oli pelottavaa: suhdehan piti pitää salassa ja varsinkin velholta. Sam vältteli velhoon katsomista ja yritti ajatella jotain aivan muuta.
- ” Mutta meidän pitää vain odottaa.” jatkoi velho katsoen Samia ystävällisesti samalla kurottautuen yöpöydällä olevaan tuoppiin. Tuopin vieressä makasi pitkä hopeinen ketju, ja sen päässä Sormus. Siihen se oli laitettu, kun Frodo oltiin kannettu huoneeseen pari päivää sitten.
Mutta Sam ei vastannut velhon katseeseen, hän katsoi vain Frodoa kuin lumottu. Velho ei tiennytkään, kuinka helpottunut Sam oli. Sam sai keskittyä jälleen rauhassa Frodon hengityksen tarkkailuun.
- ” Sam. Olisi parempi, että menet. Sinä kärsit, sen näkee sinusta heti.” Gandalf sanoi suoraan ajatuksensa ottaen pitkävartisen piippunsa esille samalla ryypäten toisella kädellä tuopissa olleen tilkan pois.
- ” Frodo-herrani tarvitsee minua! Minä en poistu hänen viereltään koskaan! En koskaan, Gandalf! Ja varsinkaan nyt. Joten älä edes ehdota lähtemistäni!” Sam ilmoitti vihaisella äänensävyllä pelästyttäen velhon.
- ” Samvais, en tunne sinua tuollaisena. Ja tuskin Frodokaan tuntee.”
Huone hiljeni sen jälkeen puheesta. Gandalf puhalsi savurenkaita ilmaan tavalliseen tapaansa. Isoja ja pieniä. Sam vei oikean kätensä Frodon kämmenselän päälle ja silitti sitä hieman. Sitten hän huokaisi syvään. Gandalf katseli Samin toimia hieman epäilevänä ja mietti, että Samilla oli salaisuus – salaisuus ja ehkä hän jakoi sen Frodon kanssa. Velho pohti, pitäisikö kysyä siitä Samilta jutun aikaansaamiseksi, mutta hän antoi asian olla toistaiseksi.
- ” En halua, että Frodo-herra kuolee.” henkäisi Sam yhtäkkiä puristaen Frodon velttoa, viileää kättä, jossa kuitenkin tuntui hobitin heikko pulssi. Gandalf katsoi edelleen epäluuloisena, mutta vastasi silti tyynenrauhallisesti:
- ” Kukaan ei halua sitä. En minä, eikä myöskään Elrond. Hän on käyttänyt miltei kaikki keinonsa Frodon parantamiseen, joten voimme vain odottaa, auttavatko ne keinot. Elrond on taitava, mutta eihän sentään mikään velho ole. Mutta turha sinun on minua ajatella – en voi tehdä mitään, saatikka sauvani. Tai en edes osaa. Taikani eivät auta tuollaisiin haavoihin tosin kuin haltiarohdot.”
Sam silitti nyt puolikuolleen Frodon kättä ja käsivartta kunnolla – tai parempi verbi silittää-sanalle olisi hinkata. Se näytti hyvin epäilyttävältä (voitte varmasti kuvitella… köh… edestakaista liikettä…) ja se ärsytti Gandalfia, mutta hän ei hennonut sanoa siitä. Äkkiä Sam kuitenkin käänsi katseensa (vihdoin) piippua tupruttavaan velhoon kyyneleenalku silmässään yhtään sen enempiä miettimättä, mitä sanoisi:
- ” Voi Gandalf, en tiedä, kestänkö tämän! Vielä hetki sitten Frodo-herra oli miekka kädessä valmiina taistelemaan Nazguleita vastaan ja nyt hän makaa tuossa elottomana! Kaikki on minun syytäni! Minun! Jos olisin jäänyt puolustamaan Frodo-herraa, ei olisi käynyt näin! Olin typerä, kun jätin hänet yksin ja pakenin itse paikalta! Hänen kuolemansa on minun syytäni! Kaipaan niin hänen nauruaan ja… Frodo-herra on korvaamaton aarre! En halua menettää häntä, varsinkaan nyt! Ja hän on vasta keski-ikäinenkin ja hyvännäköinen! Minä voisin kuolla hänen sijastaan! Minulla ei niin väliä ole. Olen vain palvelija ja puutarhuri, mutta Frodo-herra on… Jotain korvaamatonta. Miksi näin piti käydä? Kunpa aikaa voisi kelata taaksepäin!”
Gandalf painoi mieleensä Samin jok’ikisen sanan hyvin tarkasti. Pelkäksi puutarhuriksi ja ystäväksi hän ON liian kiintynyt Frodoon. Se kuulosti siltä Samin suurelta salaisuudelta. Mutta se jäi epäselväksi, onko se Frodonkin salaisuus. Mutta Gandalf päätti heti, ettei kysyisi Samilta vieläkään mitään.
- ” Samvais Gamgi, älä ryve itsesäälissä! Sinä et ole mitätön hobitti, et todellakaan. Ja lisäksi, Frodo ei ole kuollut! Hobitit ovat sitkeää väkeä, olen sen moneen kertaan todennut. Kuivaahan kyyneleesi ja mene syömään jotakin. Et ole syönyt mitään koko päivänä. Ja sinähän halusit nähdä haltioita? Täällä Rivendellissä on mainiota ruokaa. Ja oluttakin. Saat hyvää ruokaseuraa heistä.” velho saarnasi kylmällä äänensävyllä.
Gandalf halusi päästä salaa eroon hobitista vähäksi aikaa. Velho haluaisi nimittäin tervehtiä ensimmäisenä Frodoa ja kysyä vaivihkaa siitä, mitä oikein oli tapahtunut, kun hän itse oli ollut poissa. Mutta Sam vastusteli tietenkin. Hän ei halunnut jättää Frodoa.
- ” Minun ei ole nälkä, Gandalf. Haluan katsella Frodo-herraa. Teen mitä tahansa, että hän virkoaisi!”
- ” Autat parhaiten Frodoa lähtemällä vähäksi ajaksi rauhoittumaan. Tuollainen ”stressi” ja huoli ei ole hyväksi hänelle. Hän tarvitsee rauhaa ehdottomasti, jota minä voin antaa.”
- ” Mutta… Voisin laulaa hänelle! Hän pitää lauluista! Ja äänestänikin… Haluan olla läsnä kun hän herää ja…”
- ” Samvais, minä olen tässä joten voit huoleti mennä! Ja minä voin myös… Hmmmmmmm… Laulaakin. Miten on?”
Sam sanoi harkitsevansa hetken, mutta velho vakuutteli heti varmuuden vuoksi lisää, että Samin mieli muuttuisi. Lopulta, tuokion kinastelun jälkeen Sam antoi periksi ja ilmoitti luovuttavansa:
- ” Hyvä on sitten… Kaipa tiedät parhaiten, kuten aina. Mutta kutsu minut heti, kun Frodo-herralla on jokin hätä tai hän virkoaa! Ja muista laulaa hänelle! Mieluiten joku tuttu laulu tai runo.”
- ” Toki, Samvais… Menehän nyt.” velho vastasi piippu huulessa.
Sam käveli huoneen ovelle hiljaa mielessään murehtien, että taisi sittenkin lipsauttaa vihjeitä salasuhteesta. Ja aika selviäkin. Gandalfilla kun on tarkat silmät ja kuulokaan hänellä ei ole mikään huono…
Kun Sam oli kävellyt ovesta pihalle, Gandalf tuumi pitkään, mitä hobittien välillä oikein on:
-” Voi Samvais Gamgi. Katselet koko ajan Frodoa – niin kuin minä en muka tajuaisi. Sinun liiallinen huolenpitosikin paljastaa paljon. En olekaan ennen huomannut, että se puutarhuri olisi… Tai pahempaa: siis onko Frodokin? Hemmetti vie! Olisiko Bilbon jälkeläinen todellakin takatuuppari?? Ja minä en ole tiennyt mitään! Ei, ei Frodo voi olla. Ja Samhan pitää Ruusa Töllistä, jos en väärin muista. Mutta entä jos puutarhurimme onkin bi ja tykkää molemmista osapuolista ja harrastaa kimppakivaa molempien kanssa…? Tai sitten hän on vain ihastunut Frodoon eikä ole kertonut tunteistaan kun on jo Ruusan kanssa? Mitä hittoa Sam?! Ei, taidan kuvitella kaiken! Olen tulossa vanhaksi. Tämä sormusjuttu sekoittaa pääni monen moisilla humputuksilla! Sam ja Frodo ovat parhaita ystävyksiä. Ei puolituisten piippukessu ole sumentanut vielä niin pahasti silmiäni ja järkeäni, että kuvittelisin jo sormuksen perijän olevan läheisissä tekemisissä tämän puutarhurin kanssa! Onpas minulla ajatukset!”
Gandalf naureskeli mielessään hullua ajatusta, että Frodo ja Sam olisivat pari. Hupaisat ajatukset katkesivat haltioiden heleään ja valoisaan lauluun ulkoa. Se oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Sellaista laulua velho kuuli vain harvoin. Siitä Gandalfkin muisti, mitä oli herra Samvaisille luvannut:
-” Ai niin, se laulu… Voisihan sitä kokeilla. Samvaisin mieliksi. Enhän minä muuten… Laulun siis pitää olla joku tuttu, että se palauttaisi tutut ja turvalliset muistot Frodon mieleen. Hmm…” Gandalf mutisi ääneen. Sitten hän keksi, mitä voisi laulaa. Hän alkoi laulamaan karhealla äänellään hobitille runolaulua, jonka Bilbo oli keksinyt:
Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Gandalf piti tauon. Frodo ei liikahtanutkaan, ei tehnyt elettäkään. Velho jatkoi taas:
Nyt se on kaukana edessäpäin,
-” Äh, ei tämä toimi. Pelkkää taikauskoa! Roskaa! Humpuukia! Huijausta! Valetta! Petkutusta! Hölynpölyä! Kukkua! Tyhjänpäiväistä jauhamista!” sanoi Velho ääneen kipakasti heittäen sauvansa maahan ja oli vähällä lopettaa koko roskan, kunnes Frodon huulet liikkuivat hieman ja sormet myös. Gandalf katsoi Frodoa hämmästyneesti ja hyräili vielä muutaman säkeen varmuuden vuoksi:
jos voin, sitä joudun seuraamaan
ja jaloin innokkain vael…
-” Mi-missä olen? Tai olenko edes hengissä…? Ja tuo ääni… Ihan kuin Gandalf laulaisi.” Frodo keskeytti Gandalfin laulun tokkuraisella äänellään yrittäen avata silmiään. Velho katseli Frodoa nyt hymyhuulin. Laulaminen oli näköjään edesauttanut heräämistä, Gandalf ei voinut kieltää sitä. Gamgin vinkki oli osoittautunut hyväksi.
- ” Gandalf?! Sinä siis todella lauloit…! Vai kuvittelenko minä?” Frodo hieraisi silmiään ja tapitti velhoa kuin aavetta.
- ” Tervetuloa takaisin, herra Reppuli! Oli jo aikakin! Jos sinua ei olisi tuotu heti Rivendelliin, olisit voinut kuolla. Kiitos Elrondin parannustaitojen!”
- ” Rivendell? Elrond! Olenko minä todella jo haltioiden talossa? Mutta mitä tapahtui? Tai siis mitä sinulle tapahtui?! Et tullutkaan Briihin!”
- ” Kaikki aikanaan, Frodo. Sanotaanko näin, että minä viivästyin.”
- ” Velhot eivät myöhästy koskaan, vaan tulevat ajallaan! Itse sanoit niin Bilbon syntymäpäiväaattona, kun tulin sinua vastaan niityllä.” nauroi Frodo, mutta äkkiä hän kosketti rintaansa parahtaen.
- ” Varovasti, Frodo. Vitsit ovat vähissä, ainakin sinun kohdallasi. Muutaman tunnin sisällä olisit voinut kuolla.”
- ” Mitä minulle tapahtui? Muistuu mieleen vain, että jokin haltija puhui minulle valon keskeltä haltiakielellä tähän tapaan: Lasto beth nîn, tolo dan na ngalad.. Sitten silmissäni musteni kokonaan.”
- ” Se on Sindaria, ja ilmeisesti puhuja oli Arwen-neito, mikäli en väärin ymmärtänyt Elrondin selitystä. Elrond on hänen isänsä, ja Arwen-neito sattui tulemaan paikalle juuri otollisella hetkellä. Angmarin noitakuningas lävisti sinut sitä ennen miekallaan Viimapäällä. Kuten sanoin, sait tappavan iskun. Onneksi näytät voivan nyt hyvin. Vai voitko?”
- ” Voinhan minä… Muistan vain hämärästi sen, että olin yksin kaatuneena maassa ja laitoin Sormuksen sormeeni ja… Sormus? Sormus! Missä se on? Gandalf! Joku on vienyt Sormuksen!”
- ” Katsopa pöytää oikealla puolellasi. Siinä se on levännyt koko ajan odottamassa heräämistäsi.” velho viittoi kädellään pöydän suuntaan. Samaan aikaan velho alkoi katsella huonetta sillä silmällä, että mihin oli sauvansa heittänyt.
- ” Huh, pelkäsin jo, että…”
- ” Sormus on saanut otteen sinusta, Frodo. Aivan, kuten se otti Bilbostakin. Sen takia on hyvä, että olet täällä. Valmistelemme neuvostoa Elrondin kanssa, jossa päätämme Sormusta koskevista asioista. Sinut on luonnollisesti kutsuttu mukaan, mikäli terveytesi sallii.” puhui velho samalla miettien jo aiheen vaihtamista puutarhuriin. Hän nimittäin katsoi pienen juttutuokion (saarnan oikeastaan) olevan hyväksi, vaikka oli ehkäkin kuvitellut kaiken. Samassa hetkessä kuitenkin huoneen ovi lennähti auki ja itse Samvais asteli sisään kuin ajatuksen voimalla. ”Siinä paha missä mainitaan” –sanonta kävi velhon mielessä.
- ” Oi Frodo- herra! Luulin, että olin menettänyt teidät!” huudahti Sam iloisena juosten Frodonsa luokse polvistuen ja tarttui saman tien herransa käteen suudellakseen sitä. Käsi ei enää ollut kylmä vaan lämmin – suorastaan kuuma. Frodo hymyili ja iski silmää Samille.
- ” Hei Sam! Todella ihana nähdä sinut. Minusta ei noin vain pääse eroon! Mutta mitä nyt? Onko jokin vinossa? Sam?”
- ” Se on tosi lämpimän tuntuinen… Kuuma… Hikinen… Siis teidän kätenne totta kai! Mikäs muukaan… Heh…”
Sam nousi nopeasti seisomaan ja vetäisi oman kätensä nolona pois ja kääntyi sitten punottavine poskineen vastakkaiseen seinään päin. Gandalf oli tukehtua piippuunsa - tai hän itse asiassa ryki jo pahasti tuolissaan kun oli huomannut Frodon iskevän silmää paljonpuhuvasti palvelijalleen. Velhon epäilykset saivat nyt tuulta allensa. Hobittien (Huom. molempien, ei vain Sam)välillä ON jotain vakavaa meneillään, se ei ollutkaan mielikuvituksen tuotetta. Velhon mietti tarkoin, mainitsisiko siitä hobiteille. Gandalfin pohtiessa sitä, hän yritti kuitenkin kaikesta huolimatta puhua samalla Frodolle mukavia, ettei Bilbon jälkeläinen alkaisi epäillä vanhaa velhoa ”suhdebongariksi”:
- ” Sam on vahtinut sinua melkein joka sekunti. Minä lähetin pojan syömään välillä, jottei hän pyörtyisi. Hän kaipasi sinua niin kuin me kaikki muutkin.”
- ” Uskon. Minäkin olisin ollut huolissani, jos jollekin muulle olisi käynyt näin. ”
Tuli pieni hiljaisuus. Frodo katseli ympärilleen huomaten ikkunalaudalle tulleen linnun joka sirkutteli iloisesti. Gandalf taas laittoi piippunsa talteen, nousi seisomaan ja kumartui nostamaan sauvansa, ja lähti tuoppeineen päivineen köpöttelemään kohti viherpeukalo-Samia. Lintu säikähti huoneessa liikkuvaa isokokoista velhoa ja lepatti tiehensä. Frodo jäi katsomaan linnun perään ja mietiskeli, mahtaisiko Sam suostua rakastelemaan tässä huoneessa. Tai mahtaisiko Sam enää edes haluta mitään romanttista herransa kanssa ylipäätään, sillä Sam mökötti nurkassa tällä hetkellä.
Author: legolas-aragorn
Rating: PG-13 (vois olla EHKÄ 15, en tiiä...)
Pairing: Frodo/Sam ja Merri/Pippin
Genre: Slash, Romance (Humor?!)
Warnings: Slashia, eli miesten (tai tässä tarkoituksessa hobittien) välistä kipinöintiä…
Sclaimer: Ihanat hahmot ovat Tolkienin, loin vain heidän välilleen hieman romantiikkaa ja muutakin ) Kieheheheh…
Summary: Eli tässä on ficci siitä, mitä Rivendelissä oikeasti tapahtui, näet kirja/elokuva ei kerro kaikkea ;D (Ficissä ollaan suoraan Elrondin talossa) Frodolla (Viimapään vuoksi tajuton alussa) ja Samilla on ainoana parina jo valmiiksi suhde. He yrittävät salata sen kaikilta, mutta Sam menee vihjailemaan liikaa ja Gandalfin epäluulot heräävät. Salliiko Gandalf tämän? Ja entä mitä tapahtuu? Lukemalla se selviää
A/N: Sain idean kaveriltani, joka heitti tämän ihan läpällään. Noh, ajattelin kuitenkin, että tästä tulisi hauska ficci, sillä aihe ei ole niin vakava. Tämä on siis puoliksi ”vitsillä” kirjoitettu. Mutta älkää pliis tulko valittamaan että ”Hei, en mä nauranu oikein missään kohdassa! Huumori-ficci muka, pah!” nimittäin en ole väittänytkään, että tämä on huumoriaiheinen D Tämä on kuin pätkä, jonka kirjailija olisi heittänyt roskiin sopimattomuuden vuoksi. Ymmärsivätkö kaikki? Kiva juttu. Aloitetaan! Ai niin: P.S. Etukäteen anteeksi kirjoitusvirheistä!! P.P.S En laittanut tätä Kontu-osastolle, koska tämä ei ole parodia... P.P.P.S Oli pakko jakaa ficci eri viesteihin kun tää ei pysty käsittelemään suurta tekstimäärää...
Oli lokakuun aamu Rivendellissä. Sam ja Gandalf puhuivat hiljaa keskenään Frodon sängyn ympärillä Elrondin talossa. Tarkkaan ottaen velho istui koristeellisella tuolilla puolen metrin päässä Frodosta, kun taas Sam istui isäntänsä jalkopäässä sängyllä. Elrond itse oli lähtenyt vähän aikaa sitten pois huoneesta ja oli pyytänyt, että vain Gandalf jäisi vahtimaan haavoittunutta Frodoa. Sam ei kuitenkaan suostunut lähtemään minnekään, joten siinähän nyt istua kökötti kärsimättömänä välittämättä myöskään velhon myöhemmistä häätämisyrityksistä.
Sam katseli koko ajan isäntäänsä, joka oli makasi vuoteessaan kalmankalpeana. Hän seurasi tiiviisti isäntänsä vaimeaa hengitystä, joka näkyi valkean lakanan ylösalas -liikkeenä. Jos Frodo lakkaisi hengittämästä, niin …Ei, Sam ei sallisi sitä, vaan tietysti yrittäisi viimeiseen asti pelastaa Frodo-herransa - vaikkakin pitäisi antaa tekohengitystä Gandalfin nähden. Mutta se olisi pakko! Ei Gandalfkaan voisi tehdä sitä.
- ” Tiedän mitä ajattelet, Samvais.” lausahti velho ja piti hengähdystauon kuin pari sanaa olisivat olleet urheilusuoritus konsanaan. Samin sydän jyskytti. Epämukava olo valtasi hänet. Ihan kuin Gandalf olisi nähnyt suoraan hobitin ajatusmaailmaan. Se oli pelottavaa: suhdehan piti pitää salassa ja varsinkin velholta. Sam vältteli velhoon katsomista ja yritti ajatella jotain aivan muuta.
- ” Mutta meidän pitää vain odottaa.” jatkoi velho katsoen Samia ystävällisesti samalla kurottautuen yöpöydällä olevaan tuoppiin. Tuopin vieressä makasi pitkä hopeinen ketju, ja sen päässä Sormus. Siihen se oli laitettu, kun Frodo oltiin kannettu huoneeseen pari päivää sitten.
Mutta Sam ei vastannut velhon katseeseen, hän katsoi vain Frodoa kuin lumottu. Velho ei tiennytkään, kuinka helpottunut Sam oli. Sam sai keskittyä jälleen rauhassa Frodon hengityksen tarkkailuun.
- ” Sam. Olisi parempi, että menet. Sinä kärsit, sen näkee sinusta heti.” Gandalf sanoi suoraan ajatuksensa ottaen pitkävartisen piippunsa esille samalla ryypäten toisella kädellä tuopissa olleen tilkan pois.
- ” Frodo-herrani tarvitsee minua! Minä en poistu hänen viereltään koskaan! En koskaan, Gandalf! Ja varsinkaan nyt. Joten älä edes ehdota lähtemistäni!” Sam ilmoitti vihaisella äänensävyllä pelästyttäen velhon.
- ” Samvais, en tunne sinua tuollaisena. Ja tuskin Frodokaan tuntee.”
Huone hiljeni sen jälkeen puheesta. Gandalf puhalsi savurenkaita ilmaan tavalliseen tapaansa. Isoja ja pieniä. Sam vei oikean kätensä Frodon kämmenselän päälle ja silitti sitä hieman. Sitten hän huokaisi syvään. Gandalf katseli Samin toimia hieman epäilevänä ja mietti, että Samilla oli salaisuus – salaisuus ja ehkä hän jakoi sen Frodon kanssa. Velho pohti, pitäisikö kysyä siitä Samilta jutun aikaansaamiseksi, mutta hän antoi asian olla toistaiseksi.
- ” En halua, että Frodo-herra kuolee.” henkäisi Sam yhtäkkiä puristaen Frodon velttoa, viileää kättä, jossa kuitenkin tuntui hobitin heikko pulssi. Gandalf katsoi edelleen epäluuloisena, mutta vastasi silti tyynenrauhallisesti:
- ” Kukaan ei halua sitä. En minä, eikä myöskään Elrond. Hän on käyttänyt miltei kaikki keinonsa Frodon parantamiseen, joten voimme vain odottaa, auttavatko ne keinot. Elrond on taitava, mutta eihän sentään mikään velho ole. Mutta turha sinun on minua ajatella – en voi tehdä mitään, saatikka sauvani. Tai en edes osaa. Taikani eivät auta tuollaisiin haavoihin tosin kuin haltiarohdot.”
Sam silitti nyt puolikuolleen Frodon kättä ja käsivartta kunnolla – tai parempi verbi silittää-sanalle olisi hinkata. Se näytti hyvin epäilyttävältä (voitte varmasti kuvitella… köh… edestakaista liikettä…) ja se ärsytti Gandalfia, mutta hän ei hennonut sanoa siitä. Äkkiä Sam kuitenkin käänsi katseensa (vihdoin) piippua tupruttavaan velhoon kyyneleenalku silmässään yhtään sen enempiä miettimättä, mitä sanoisi:
- ” Voi Gandalf, en tiedä, kestänkö tämän! Vielä hetki sitten Frodo-herra oli miekka kädessä valmiina taistelemaan Nazguleita vastaan ja nyt hän makaa tuossa elottomana! Kaikki on minun syytäni! Minun! Jos olisin jäänyt puolustamaan Frodo-herraa, ei olisi käynyt näin! Olin typerä, kun jätin hänet yksin ja pakenin itse paikalta! Hänen kuolemansa on minun syytäni! Kaipaan niin hänen nauruaan ja… Frodo-herra on korvaamaton aarre! En halua menettää häntä, varsinkaan nyt! Ja hän on vasta keski-ikäinenkin ja hyvännäköinen! Minä voisin kuolla hänen sijastaan! Minulla ei niin väliä ole. Olen vain palvelija ja puutarhuri, mutta Frodo-herra on… Jotain korvaamatonta. Miksi näin piti käydä? Kunpa aikaa voisi kelata taaksepäin!”
Gandalf painoi mieleensä Samin jok’ikisen sanan hyvin tarkasti. Pelkäksi puutarhuriksi ja ystäväksi hän ON liian kiintynyt Frodoon. Se kuulosti siltä Samin suurelta salaisuudelta. Mutta se jäi epäselväksi, onko se Frodonkin salaisuus. Mutta Gandalf päätti heti, ettei kysyisi Samilta vieläkään mitään.
- ” Samvais Gamgi, älä ryve itsesäälissä! Sinä et ole mitätön hobitti, et todellakaan. Ja lisäksi, Frodo ei ole kuollut! Hobitit ovat sitkeää väkeä, olen sen moneen kertaan todennut. Kuivaahan kyyneleesi ja mene syömään jotakin. Et ole syönyt mitään koko päivänä. Ja sinähän halusit nähdä haltioita? Täällä Rivendellissä on mainiota ruokaa. Ja oluttakin. Saat hyvää ruokaseuraa heistä.” velho saarnasi kylmällä äänensävyllä.
Gandalf halusi päästä salaa eroon hobitista vähäksi aikaa. Velho haluaisi nimittäin tervehtiä ensimmäisenä Frodoa ja kysyä vaivihkaa siitä, mitä oikein oli tapahtunut, kun hän itse oli ollut poissa. Mutta Sam vastusteli tietenkin. Hän ei halunnut jättää Frodoa.
- ” Minun ei ole nälkä, Gandalf. Haluan katsella Frodo-herraa. Teen mitä tahansa, että hän virkoaisi!”
- ” Autat parhaiten Frodoa lähtemällä vähäksi ajaksi rauhoittumaan. Tuollainen ”stressi” ja huoli ei ole hyväksi hänelle. Hän tarvitsee rauhaa ehdottomasti, jota minä voin antaa.”
- ” Mutta… Voisin laulaa hänelle! Hän pitää lauluista! Ja äänestänikin… Haluan olla läsnä kun hän herää ja…”
- ” Samvais, minä olen tässä joten voit huoleti mennä! Ja minä voin myös… Hmmmmmmm… Laulaakin. Miten on?”
Sam sanoi harkitsevansa hetken, mutta velho vakuutteli heti varmuuden vuoksi lisää, että Samin mieli muuttuisi. Lopulta, tuokion kinastelun jälkeen Sam antoi periksi ja ilmoitti luovuttavansa:
- ” Hyvä on sitten… Kaipa tiedät parhaiten, kuten aina. Mutta kutsu minut heti, kun Frodo-herralla on jokin hätä tai hän virkoaa! Ja muista laulaa hänelle! Mieluiten joku tuttu laulu tai runo.”
- ” Toki, Samvais… Menehän nyt.” velho vastasi piippu huulessa.
Sam käveli huoneen ovelle hiljaa mielessään murehtien, että taisi sittenkin lipsauttaa vihjeitä salasuhteesta. Ja aika selviäkin. Gandalfilla kun on tarkat silmät ja kuulokaan hänellä ei ole mikään huono…
Kun Sam oli kävellyt ovesta pihalle, Gandalf tuumi pitkään, mitä hobittien välillä oikein on:
-” Voi Samvais Gamgi. Katselet koko ajan Frodoa – niin kuin minä en muka tajuaisi. Sinun liiallinen huolenpitosikin paljastaa paljon. En olekaan ennen huomannut, että se puutarhuri olisi… Tai pahempaa: siis onko Frodokin? Hemmetti vie! Olisiko Bilbon jälkeläinen todellakin takatuuppari?? Ja minä en ole tiennyt mitään! Ei, ei Frodo voi olla. Ja Samhan pitää Ruusa Töllistä, jos en väärin muista. Mutta entä jos puutarhurimme onkin bi ja tykkää molemmista osapuolista ja harrastaa kimppakivaa molempien kanssa…? Tai sitten hän on vain ihastunut Frodoon eikä ole kertonut tunteistaan kun on jo Ruusan kanssa? Mitä hittoa Sam?! Ei, taidan kuvitella kaiken! Olen tulossa vanhaksi. Tämä sormusjuttu sekoittaa pääni monen moisilla humputuksilla! Sam ja Frodo ovat parhaita ystävyksiä. Ei puolituisten piippukessu ole sumentanut vielä niin pahasti silmiäni ja järkeäni, että kuvittelisin jo sormuksen perijän olevan läheisissä tekemisissä tämän puutarhurin kanssa! Onpas minulla ajatukset!”
Gandalf naureskeli mielessään hullua ajatusta, että Frodo ja Sam olisivat pari. Hupaisat ajatukset katkesivat haltioiden heleään ja valoisaan lauluun ulkoa. Se oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Sellaista laulua velho kuuli vain harvoin. Siitä Gandalfkin muisti, mitä oli herra Samvaisille luvannut:
-” Ai niin, se laulu… Voisihan sitä kokeilla. Samvaisin mieliksi. Enhän minä muuten… Laulun siis pitää olla joku tuttu, että se palauttaisi tutut ja turvalliset muistot Frodon mieleen. Hmm…” Gandalf mutisi ääneen. Sitten hän keksi, mitä voisi laulaa. Hän alkoi laulamaan karhealla äänellään hobitille runolaulua, jonka Bilbo oli keksinyt:
Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Gandalf piti tauon. Frodo ei liikahtanutkaan, ei tehnyt elettäkään. Velho jatkoi taas:
Nyt se on kaukana edessäpäin,
-” Äh, ei tämä toimi. Pelkkää taikauskoa! Roskaa! Humpuukia! Huijausta! Valetta! Petkutusta! Hölynpölyä! Kukkua! Tyhjänpäiväistä jauhamista!” sanoi Velho ääneen kipakasti heittäen sauvansa maahan ja oli vähällä lopettaa koko roskan, kunnes Frodon huulet liikkuivat hieman ja sormet myös. Gandalf katsoi Frodoa hämmästyneesti ja hyräili vielä muutaman säkeen varmuuden vuoksi:
jos voin, sitä joudun seuraamaan
ja jaloin innokkain vael…
-” Mi-missä olen? Tai olenko edes hengissä…? Ja tuo ääni… Ihan kuin Gandalf laulaisi.” Frodo keskeytti Gandalfin laulun tokkuraisella äänellään yrittäen avata silmiään. Velho katseli Frodoa nyt hymyhuulin. Laulaminen oli näköjään edesauttanut heräämistä, Gandalf ei voinut kieltää sitä. Gamgin vinkki oli osoittautunut hyväksi.
- ” Gandalf?! Sinä siis todella lauloit…! Vai kuvittelenko minä?” Frodo hieraisi silmiään ja tapitti velhoa kuin aavetta.
- ” Tervetuloa takaisin, herra Reppuli! Oli jo aikakin! Jos sinua ei olisi tuotu heti Rivendelliin, olisit voinut kuolla. Kiitos Elrondin parannustaitojen!”
- ” Rivendell? Elrond! Olenko minä todella jo haltioiden talossa? Mutta mitä tapahtui? Tai siis mitä sinulle tapahtui?! Et tullutkaan Briihin!”
- ” Kaikki aikanaan, Frodo. Sanotaanko näin, että minä viivästyin.”
- ” Velhot eivät myöhästy koskaan, vaan tulevat ajallaan! Itse sanoit niin Bilbon syntymäpäiväaattona, kun tulin sinua vastaan niityllä.” nauroi Frodo, mutta äkkiä hän kosketti rintaansa parahtaen.
- ” Varovasti, Frodo. Vitsit ovat vähissä, ainakin sinun kohdallasi. Muutaman tunnin sisällä olisit voinut kuolla.”
- ” Mitä minulle tapahtui? Muistuu mieleen vain, että jokin haltija puhui minulle valon keskeltä haltiakielellä tähän tapaan: Lasto beth nîn, tolo dan na ngalad.. Sitten silmissäni musteni kokonaan.”
- ” Se on Sindaria, ja ilmeisesti puhuja oli Arwen-neito, mikäli en väärin ymmärtänyt Elrondin selitystä. Elrond on hänen isänsä, ja Arwen-neito sattui tulemaan paikalle juuri otollisella hetkellä. Angmarin noitakuningas lävisti sinut sitä ennen miekallaan Viimapäällä. Kuten sanoin, sait tappavan iskun. Onneksi näytät voivan nyt hyvin. Vai voitko?”
- ” Voinhan minä… Muistan vain hämärästi sen, että olin yksin kaatuneena maassa ja laitoin Sormuksen sormeeni ja… Sormus? Sormus! Missä se on? Gandalf! Joku on vienyt Sormuksen!”
- ” Katsopa pöytää oikealla puolellasi. Siinä se on levännyt koko ajan odottamassa heräämistäsi.” velho viittoi kädellään pöydän suuntaan. Samaan aikaan velho alkoi katsella huonetta sillä silmällä, että mihin oli sauvansa heittänyt.
- ” Huh, pelkäsin jo, että…”
- ” Sormus on saanut otteen sinusta, Frodo. Aivan, kuten se otti Bilbostakin. Sen takia on hyvä, että olet täällä. Valmistelemme neuvostoa Elrondin kanssa, jossa päätämme Sormusta koskevista asioista. Sinut on luonnollisesti kutsuttu mukaan, mikäli terveytesi sallii.” puhui velho samalla miettien jo aiheen vaihtamista puutarhuriin. Hän nimittäin katsoi pienen juttutuokion (saarnan oikeastaan) olevan hyväksi, vaikka oli ehkäkin kuvitellut kaiken. Samassa hetkessä kuitenkin huoneen ovi lennähti auki ja itse Samvais asteli sisään kuin ajatuksen voimalla. ”Siinä paha missä mainitaan” –sanonta kävi velhon mielessä.
- ” Oi Frodo- herra! Luulin, että olin menettänyt teidät!” huudahti Sam iloisena juosten Frodonsa luokse polvistuen ja tarttui saman tien herransa käteen suudellakseen sitä. Käsi ei enää ollut kylmä vaan lämmin – suorastaan kuuma. Frodo hymyili ja iski silmää Samille.
- ” Hei Sam! Todella ihana nähdä sinut. Minusta ei noin vain pääse eroon! Mutta mitä nyt? Onko jokin vinossa? Sam?”
- ” Se on tosi lämpimän tuntuinen… Kuuma… Hikinen… Siis teidän kätenne totta kai! Mikäs muukaan… Heh…”
Sam nousi nopeasti seisomaan ja vetäisi oman kätensä nolona pois ja kääntyi sitten punottavine poskineen vastakkaiseen seinään päin. Gandalf oli tukehtua piippuunsa - tai hän itse asiassa ryki jo pahasti tuolissaan kun oli huomannut Frodon iskevän silmää paljonpuhuvasti palvelijalleen. Velhon epäilykset saivat nyt tuulta allensa. Hobittien (Huom. molempien, ei vain Sam)välillä ON jotain vakavaa meneillään, se ei ollutkaan mielikuvituksen tuotetta. Velhon mietti tarkoin, mainitsisiko siitä hobiteille. Gandalfin pohtiessa sitä, hän yritti kuitenkin kaikesta huolimatta puhua samalla Frodolle mukavia, ettei Bilbon jälkeläinen alkaisi epäillä vanhaa velhoa ”suhdebongariksi”:
- ” Sam on vahtinut sinua melkein joka sekunti. Minä lähetin pojan syömään välillä, jottei hän pyörtyisi. Hän kaipasi sinua niin kuin me kaikki muutkin.”
- ” Uskon. Minäkin olisin ollut huolissani, jos jollekin muulle olisi käynyt näin. ”
Tuli pieni hiljaisuus. Frodo katseli ympärilleen huomaten ikkunalaudalle tulleen linnun joka sirkutteli iloisesti. Gandalf taas laittoi piippunsa talteen, nousi seisomaan ja kumartui nostamaan sauvansa, ja lähti tuoppeineen päivineen köpöttelemään kohti viherpeukalo-Samia. Lintu säikähti huoneessa liikkuvaa isokokoista velhoa ja lepatti tiehensä. Frodo jäi katsomaan linnun perään ja mietiskeli, mahtaisiko Sam suostua rakastelemaan tässä huoneessa. Tai mahtaisiko Sam enää edes haluta mitään romanttista herransa kanssa ylipäätään, sillä Sam mökötti nurkassa tällä hetkellä.