Elämän Oppitunti (Manwë/Eönwë, Pg-13)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Elämän Oppitunti (Manwë/Eönwë, Pg-13)

Viesti Kirjoittaja Silidir » To Tammi 16, 2014 10:09 pm

Title: Elämän Oppitunti
Pairing: Manwë/Eönwë
Rating: PG-13
Genre: Drama, Slash, Mpreg
Disclaimer: Eh, en omista ketään, mitään, enkä vastaa kenenkään turmioon saattamisesta. Kunnia hahmoista kuuluu ajasta ikuisuuteen Tolkienille, häntä minä palvon.
Summary: Mistä kaikki sai alkunsa. :D
Beta: Lumisusi (kiitos hälle!)
A/N: Tämähän oli siis FANGWENIN esittämä toive aktivointiviikonlopun aikana. Hope you Like it.

ELÄMÄN OPPITUNTI

Kun Valar syntyivät Iluvatarin mielessä ja hän loi heidät, nousi yksi heidän joukostaan ylemmäksi. Kirkkaana sieluna se liiteli tuulen mukana, yli näkyvän maan ja meren ja elämän ihmeen edessä se kumartui. Iluvatar kutsui tämän sielun luokseen ja antoi tälle merkityksen.
”Nimesi on Manwë”, Iluvatar sanoi lempeästi ja laski vavahtelevan valon kostealle nurmelle. Se kieppui ja kohosi pystyyn, muovaantui sellaiseksi, johon Iluvatar oli mielensä asettanut. Lopulta Manwë nosti kätensä ja hämmästellen katseli niiden liikkeitä ilman halki. Hän tunsi tuulen ihollaan ja kuuli kuinka pieni puuska suhisi ruohikossa. ”Olet oleva suurin Valarien joukossa ja koska kaikella on tarkoituksensa, saat rinnallesi vahvan kumppanin.”

Iluvatar ojensi kätensä tähtiä kohti ja sieltä laskeutui yksi kirkas jalokivi hänen käsiinsä ja hän muovasi Vardan naisen hahmoon. Vardan kaulalla lepäsi kirkas kivi, joka sykki taivaan tähtien lailla. Sama tähtinen kirkkaus hohti naisen hiuksissa, ja siinä niityllä seisoessaan loivat Manwë ja Varda rikkumattoman siteen toisiinsa, avioliittoa vahvemman ja voimakkaamman. Varda kosketti sormillaan huuliaan ja lähetti kaipaavan kuiskauksen tähtien puoleen ja yksi niistä sykki hänen suuntaansa kiihkeämmin kuin kaikki muut. Se oli Elbereth, tähtitaivaan loistokkain tähti.

Iluvatar loi myös muita pareja, miettien ja pohtien ketkä täydentäisivät toisiaan. Niin sai Mandos, kuoleman Vala, parikseen Vairën, hänet, joka kutoi kaiken elämän muistiin. Ja unien haihatteleva Lórien sai rinnalleen vakaan ja maanläheisen Ësten. Kun Valar oli valmis, Iluvatar loi Maiarit. He olivat sanansaattajia, sotureita, vaaleita siivellisiä olentoja, joiden tarkoitus oli tehdä se, mihin Valar ei pystynyt. Tutkailla laajemmin, etsiä ja löytää, ja viedä viestejä. Heistä mahtavin kumarsi vain Manwën edessä ja kertoi nimensä olevan Eönwë.

Ja jälleen Iluvatar lepäsi. Manwë vaelsi maailmassa Eönwën kanssa, sillä hän viihtyi tämän seurassa. Eönwë oli lempeä ja rauhallinen, mutta kun tarve vaati, hän veti miekkansa esiin ja se sai naurun ja pilkan katoamaan tässä maailmassa elävien olentojen huulilta. Eönwë oli vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja hyvin nauravainen. Hänen valkeat siipensä levittäytyivät laajalle ja kantoivat maiaria minne tämä halusi. Yhdessä he lensivät, Manwë tuulen siivin ja Eönwë valkosulkaisin siivin ja näkivät sen, mikä oli nyt.

He tutustuivat jo luotuihin olentoihin, suuriin kotkiin, joiden kiljaisut kantoivat pitkälle. Hevosiin, joiden kaviot tömistivät aroilla ja muihin eläimiin, joita Iluvatarin tahto oli jo nostanut. Manwë tutki mielellään kasveja, ihmetellen niiden lehtiä ja hedelmiä. Kerran hän sitä airueltaan kysyikin, pidellen kädessään vihreänkeltaista hedelmää, joka suippeni päätä kohden.
”tiedätkö sinä, mikä tämä on?”
”Herrani Manwë, en ole sinua viisaampi, mutta Kotkien ruhtinas sanoi näillä main kasvavan paljon päärynäpuita?”
”Tämä on siis… päärynä?” Manwë katsoi hedelmää ja nosti katseensa Eönwëen.
”Mikä on tämä jännitys ilmassa?” Hän osoitti puun oksalla uljaalla äänellä laulavaa lintua.
”On kevätaika”, Eönwë sanoi hieman haaveilevasti. ”Herrani, hän laulaa haljetakseen löytääkseen puolison, luvaten kaikkea, mitä ei aio pitää.”
”Ei aio pitää?” Manwë kohotti kulmiaan.
”Sellainen on lintujen tapa. Harva laji hoitaa poikasensa yhdessä, usein se jää naisen tehtäväksi”, Eönwë kohotti olkiaan. ”Mieleni tekisi laulaa heidän kanssaan, herrani Manwë, sillä olen enemmän tämä maa kuin itse Valar.”
”Miksi et laula?”
”Kuka vastaisi kutsuuni, tekö herrani Manwë?” Eönwë pilkkasi, mutta Manwë, jonka tarkoitus oli oppia tuntemaan tämä maa ennen esikoisia, ei hymyillyt vaan katsoi airuttaan. ”Herrani?” Eönwë räpäytti silmiään ja otti pari askelta taaksepäin. Hän ei kyseenalaistanut Manwën päätöstä ja nosti päänsä lauluun, joka soljui kuin keväinen puro metsän keskellä. Se kertoi lupauksista ja kaipauksista ja kaikesta siitä, mille ei Manwëlla ollut nimeä. Valar astui lähemmäksi ja kosketti sormenpäillään valkeita sulkia ja Eönwë siirtyi etäämmälle kuin leikkien hänen kanssaan. Laulu ei tauonnut ja pian oli Manwën sielu mukana elämän leikissä, jahdaten ja kiusoitellen valittua pariaan metsien ja niittyjen läpi.

He päätyivät niitylle, jossa puut muodostivat luonnollisen temppelin ja siellä alla Eönwë antautui Tuulten herran edessä, antoi tämän tulla itseensä ja täyttää itsensä aineella, joka oli elämän alku. Heidän sielunsa riemuitsivat uuden asian edessä ja he yhtyivät uudelleen, kevään tuli sisimmässään ja rauha ympärillään.

***

Varda tavoitti kumppaniaan ja hymyillen kertoi tälle nähneensä tulevaisuuteen. Pian olisi aika esikoisten tulla maailmaan. Heillä oli nyt oma paikka, vuori, jonka huipulla oli linna. Sen linnan alueella elivät Valar sulassa sovussa Maiarin kanssa ja siellä he valmistuivat hallitsemaan maailmaan. Ardaan ihastunut Varda oli tuonut sinne pienessä kukkaruukussa kukan, joka kasvoi vuorten karuimmilla alueilla, ja joka kukki upein, kerrotuin kukin. Hän ei hennonnut istuttaa kasvia maahan, vaan odotti, että se kuihtui ja teki siemenet. Ne Varda keräsi ja levitti linnan alueelle. Sitä tehdessään, hän näki Eönwën lepäävän pehmeässä ruohikossa, siivet suojanaan.
”Eönwë?” Varda kysyi ja laskeutui Maiarin vierelle.
”Valtiattareni”, Maiar kuiskasi hikisin hiuksin ja tuskaisin ilmein. Sillä vaikka hän oli miehen hahmossa, oli Iluvatar luonut Maiarista sukupuolettomia ja nyt Eönwë kantoi sen hedelmää. Varda hätkähti ja laski kätensä pyöristyneen vatsan päälle.
”Pyydän Manwën tänne, tarvitsen tukea rakas ystäväni.”
Vardan kutsu toi ärtyneen Manwën paikalle, mutta ilme katosi kun hän näki kumppaninsa ja airuensa maassa. Sinä yönä oppivat Manwë ja Varda sekä Eönwë suurimman salaisuuden. Sen kuinka oli uusi elämä luotava. Se tie ei ollut helppo vaan tuskainen ja monesti oli Manwën huulilla raivokas huuto Iluvatarin tahtoa vastaan, mutta kaukaa viisas Varda laski kätensä kumppaninsa olkapäälle ja yhdessä he tukivat Eönwën taistelua.

Ennen aamunkoittoa se tie oli loppuun kuljettu ja Vardan käsiin syntyi elämä. Valar henkäisi syvään ja lähetti rukouksen Iluvatarin puoleen kun Manwë kumartui katsomaan poikaansa. Eönwë nousi vaivalloisesti ja yhtälailla ihmetellen ja koko yön tuska ja raivo oli poispyyhittyä. He katsoivat pientä elämää ja se vastasi heidän katseisiinsa.
”Hänellä täytyy olla nimi”, Varda sanoi pehmeästi.
”Hänellä on”, Manwë vastasi katsoen Eönwëä. ”Ólorin.”
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Fangwen
Puolituinen
Viestit: 306
Liittynyt: La Loka 05, 2013 4:44 pm
Paikkakunta: *raapii päätään* sen ku tietäis...

Re: Elämän Oppitunti (Manwë/Eönwë, Pg-13)

Viesti Kirjoittaja Fangwen » Pe Tammi 17, 2014 12:02 am

Sitä vain yrittää saada kaikkia lukemattomia viestejä luettua että voisi hyvin mielin mennä nukkumaan, huomaa taas uuden viestin kiroten mielessään että eivätkö nämä viestit koskaan lopu ja sitten huomaa toiveficcinsä ilmestyneen...kello on mitä on, mutta en kertakaikkiaan voi jättää kommentoimista huomiselle koska olen liian innoissani nukkuakseni ja sitä paitsi ilta-aika on hyvä tekosyy järjettömälle kommentille.
Ensinnäkin tykkäsin kielestä, mitä olit tässä ficissä käyttänyt. Tuollainen runollinen ja jotenkin vanhahtava, sopi hyvin tekstiin itseensä. Vähän tuli Kalevala mieleen, ja Silma myös.
Tuo miten jokaisella valalla (Ulmoa ja Niennaa lukuun ottamatta) olisi oma kumppani ikään kuin tasapainottamassa menoa, oli mielestäni jännä ajatus, ja samalla hyvinkin järkeenkäypä. Tämä järjestelmä estäisi valaria menemästä liiallisuuksiin ainakaan näiden näkyvimpien ominaisuuksiensa kanssa, esimerkiksi Yavanna ja Aulë. Yavanna tahtoo suojella kaikkia luomiaan eläviä hyönteisistä puihin, kun taas Aulë ymmärtää että esim. puita tarvitaan muutenkin kuin vain maisemaa kaunistamassa.
Aasinsilta Irmoon. Minulla tuo häntä kuvaava 'haihatteleva' sana jotenkin tökkäsi silmään, se ei mielestäni oikein sovi tässä tekstissä muuten käytettyyn kieleen, mutta totta puhuen en itsekään (ainakaan tällä hetkellä) siihen mitään muutakaan sanaa keksi :'D
Tuo Manwën ja Eönwën päärynäkeskustelu oli ainakin meikäläisestä aika aaws. Manwë on uteliaana ihmettelemässä kaikkia maailman pieniä ja suuria ihmeitä~ Myös tuo lintukohta oli kiva, varsinkin Eönwën haikailevat puheet laulusta, joka kertoo lupauksista joita ei aijota pitää. Se kohta sopi hyvin ficissä muutenkin vallitsevaan runolliseen tyyliin, ja oli muutenkin kaunis lausahdus. Vaikka jäi mietityttämään (siis ihan hyvällä tavalla) että miten Eönwë on sitten enemmän maa kuin jopa valar. Johtuuko se kenties siitä, että hän on maiaria, jotka ovat alempana kuin valar ja siten ehkä hieman heitä lähempänä näitä maallisia asioita, joten tekeekö se sitten heistä jotenkin maanläheisempiä tai jotain?
Sitten tuleekin lempikohtani tässä ficissä, tai ainakin yksi niistä. Tämä tässä näijen:
Valar astui lähemmäksi ja kosketti sormenpäillään valkeita sulkia ja Eönwë siirtyi etäämmälle kuin leikkien hänen kanssaan. Laulu ei tauonnut ja pian oli Manwën sielu mukana elämän leikissä, jahdaten ja kiusoitellen valittua pariaan metsien ja niittyjen läpi.

He päätyivät niitylle, jossa puut muodostivat luonnollisen temppelin ja siellä alla Eönwë antautui Tuulten herran edessä, antoi tämän tulla itseensä ja täyttää itsensä aineella, joka oli elämän alku. Heidän sielunsa riemuitsivat uuden asian edessä ja he yhtyivät uudelleen, kevään tuli sisimmässään ja rauha ympärillään.
Joko mahdollisesti mainitsin tykkääväni tästä kielestä jota käytät? Varsinkin nuo tietyt sanavalinnat siellä täällä, tässäkin lainatussa pätkässä esim. elämän leikki, valittu pari, kevään tuli...Me likes. Yksi virhekin tuonne on eksynyt, tuo lainauksen ensimmäinen sana on valar, vaikka pitäisi varmaankin olla pelkkä vala.
Ja tämä keväänlapsi paljastuikin sitten Óloriniksi! Koko ficin ajan jännitin että kuka se mahtaa olla vai kerrotaanko sitä kenties ollenkaan, mutta onneksi kerrottiin, vaikka ihan loppuun asti saikin jännittää :D Sinällään hassua, että vaikak ficci oli tunnelmaltaan mukavan rauhallinen, niin silti meikäläinen melkein pidättää hengitystä koska jännitys.
Joh, nyt on kyllä ihan pakko mönkiä petiin, huomenna kun pitää nousta seittämältä oli perjantai eli ei. Olen iloinen kun kirjoitit tämän minulle, kiitos kaunis siitä siis sinulle, Silidir! :)
"...But as for me, my heart is with the Sea, and I will dwell by the grey shores until the last ship sails. I will await you."

― Círdan the Shipwright

Hukka vieköön, mörkö syököön ja piru periköön!

Vastaa Viestiin